2. Lasten ei ole helppo osallistua
1.9.2016 Tomi Kiilakoski
3. Tasavallan presidentti
suurlähettiläspäivillä 23.8.2016
” Suomi on jakautumassa yhtäältä elämäänsä ja maahansa tyytyväisiin menestyjiin
ja toisaalta tyytymättömiin, pettyneisiin ihmisiin. Erityistä huomiota tulee
kiinnittää tulevaisuutemme tekijöihin, nuoriin. Uunituore "Suomi nuorten
kasvuympäristönä" tutkimus osoittaa, että vaikka valtaosa nuorista voi hyvin, on
kolmanneksella suomalaisista nuorista hankaluuksia siirtyä koulutukseen ja
koulutuksesta työelämään. Tämä on huolestuttava trendi, joka erottaa meidät
negatiivisesti muista pohjoismaista, joissa nuoret löytävät paremmin tiensä elämän
syrjään kiinni. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan vuonna 2015 ilmoitti 56
prosenttia nuorista tuntevansa kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna
2012, kolme vuotta aiemmin, vastaava luku oli 76 prosenttia. Tämä trendi on
huono ja kasvualustaa tuleville ongelmille.
Voimakas kahtiajako oli ja on nähtävissä Ison-Britannian Brexit-äänestystuloksen
ja Yhdysvalloissa Donald Trumpin suosion takana. Kun osattomaksi
yhteiskunnasta itsensä kokevat ihmiset aktivoituvat, seurauksia on vaikea
ennakoida.”
4. Tomi Kiilakoski
Aikamatka 10 vuoden taa: Miksi
osallisuus on ajankohtaista ?
• ” Hyvinvointiyhteiskunnan uhkana ei ole niinkään rahan
loppuminen vaan se, että yhä useammat ryhmät kokevat
joutuvansa yhteisön väheksyttyyn marginaaliin” (Uusitalo
2005).
– Lasten ja nuorten osalta haasteena on pystyä osoittamaan, että
nuoria arvostetaan ja heitä kuunnellaan kun tulevaisuuden tehdään.
– Vallan pakeneminen asiantuntijoille, medialle ja talouselämän
toimijoille; erilaisten demokraattisen valvonnan ulkopuolella
olevien mekanismien kehittyminen (kunnalliset liikelaitokset,
ostopalvelut ja niin edelleen)
– Osallisuus toimijuutena: mahdollisuutta liikkua ja toimia eri
kentillä osana kasvuyhteisöjä ja eri instituutioita
8. Lapsen oikeuksien komitea,
yleiskommentti numero 12
11. Sopimusvaltioiden pitäisi rohkaista lasta muodostamaan vapaasti
oma mielipiteensä sekä luoda ympäristö, jossa lapsi voi käyttää
oikeuttaan tulla kuulluksi.
12. Näkemyksiään esittämällä lapset voivat tuoda asioiden käsittelyyn
merkittäviä näkökulmia ja kokemuksia, ja siksi heidän näkemyksensä pitäisi
ottaa huomioon päätöksenteossa ja politiikan suunnittelussa sekä
laadittaessa ja arvioitaessa lakeja ja/tai toimenpiteitä.
13. Näitä prosesseja kutsutaan yleensä osallistumiseksi. Lapsen tai lasten
kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttö on keskeinen osa näitä
prosesseja. Osallistumisen käsite korostaa sitä, ettei lasten kuulemisen
pitäisi olla pelkästään tilapäistä vaan lähtökohta lasten ja aikuisten
tiiviille vuoropuhelulle menettelytapojen, ohjelmien ja
toimenpiteiden kehittämisestä kaikilla lasten elämän kannalta
keskeisillä aloilla.
[Korostus TK.]
11. Osallisuuden valikoivuus:
Alanko 2014
• ”Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että osallisuusryhmien toiminta
tiivistyy lopulta kuitenkin tietyn aktiivisen joukon toiminnaksi …
Oppilaskuntatoiminnassa ja esimerkiksi seuroissa ja järjestöissä
toimivat lapset ja nuoret ovat tämän tutkimuksen perusteella aktiivisia
myös osallisuusryhmien toiminnassa. Kyseisille lapsille ja nuorille
osallisuusryhmissä toimiminen on arvokasta, mutta samalla on syytä
tiedostaa, että ryhmien ulkopuolelle jää valtava määrä lapsia ja nuoria,
jotka eivät saa omaa ääntään ja mielipiteitään kuuluviin.” (Alanko
2014, 225.)
– Anun pohjalta jatkaen: Eihän missään tilanteessa ole niin, että
osallisuustoiminnan kokonaisuus kunnassa lisää eriarvoisuutta eikä
vähennä sitä?
12. Tietokortti 2. Kuulemisen tapoja
i. Ryhmämuotoiset kuulemiset
Ryhmien kuuleminen voi tapahtua kuulemalla
1. Järjestöjä, jotka on perustettu tuomaan lasten ääntä
päätöksentekoon; järjestöihin, jotka ajavat lasten etua
lähinnä aikuisvetoisesti; lapsille palveluja tarjoaviin
järjestöihin.
2. Edustuksellisia lasten ja nuorten ryhmiä, kuten
nuorisovaltuustoja, oppilaskunnan hallituksia, lasten
ja nuorten kaupunki- tai alueellisia kokouksia, lasten
parlamentteja tai esimerkiksi oppilaskunnan
hallituksia.
3. Lasten ja nuorten omaehtoisia ryhmiä.
Nuorisotutkimuksessa on tuotu esiin omaehtoisten
toimintaryhmien kasvava merkitys sekä kasvokkain
että verkossa. Näitten kuuleminen tuo usein esiin
ääniä, joita ei välttämättä saada esiin kohtien 1 ja 2
kautta.
4. Lisäksi voidaan poimia edustus jostakin
kohdennetusta nuorten ryhmästä, kuten
monikulttuurista nuorista, tai maaseutumaisilla
alueilla asuvista nuorista.
Ryhmien 1-4 kuuleminen edellyttää erilaisia
menetelmiä. Lausuntoja voi pyytää ryhmiltä 1 ja
2. Muilla ryhmillä esimerkiksi
fokusryhmähaastattelut tai toiminnalliset
menetelmät voivat tuottaa parempia tuloksia.
Kaikissa ryhmämuotoisissa kuulemisissa on
huolehdittava siitä, että lapset saavat koulutusta
sekä kuultavaan asiaan että siihen, miten asioiden
käsittely etenee.
Ryhmämuotoisessa kuulemisessa voi myös pyrkiä
rakentamaan vuoropuhelua lasten ja nuorten,
hallinnon ja päättäjien välillä. Tästä esimerkkinä
on keskustelutilaisuuspäivä – malli, joka on
rakennettu vuorovaikutteiseksi tavaksi tuoda
nuorten ääntä esiin päättäjille.
13. Tietokortti 3. Kuulemisen tapoja
ii. Yksilön kuuleminen
Hyvässä kuulemisessa lasten kokemuksia
selvitetään sekä yksilöinä että eri ryhmien
jäseninä, ja ymmärretään molempien merkitystä.
Suomalaiselle hallintokulttuurille on tyypillistä
nojata kuulemisissa ryhmämuotoisiin ja
edustuksellisiin rakenteisiin. Yksilötason
kuulemisen kehittäminen on suomalaisen
hallintokulttuurin haaste.
Tyypillisiä yksilöiden kuulemisen keinoja ovat
kuulemistilaisuudet. Tällöin tulee huomioida
sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Lapset
ja nuoret osallistuvat vain harvoin kaikille
ikäryhmille tarkoitettuihin kuulemistilaisuuksiin.
Kuulemistilaisuuksien ilmapiiriin tulee kiinnittää
lasten kanssa toimittaessa erityistä huomiota.
Heidän on voitava kokea, että kaikki mielipiteet ja
ajatukset on luvallista ja toivottavaa tuoda julki ja
että niitä arvostetaan.
.
Yksilötason kuulemisessa voidaan hyödyntää
lasten ja nuorten kasvu- ja toimintaympäristöjä,
kuten päiväkoteja, kouluja, oppilaitoksia tai
vaikkapa nuorisotaloja tai nuorten työpajoja.
Koulukodeissa, nuorisovankiloissa tai
perhekuntoutuskeskuksissa voi kuulla lapsia ja
nuoria, joita muutoin voi olla vaikea tavoittaa.
Kuuleminen voidaan toteuttaa esimerkiksi
lomakkeilla tai kasvokkain haastatellen. Myös
digitaaliset kuulemisen tavat voivat olla
tehokkaita.
Yksilötason tehokas kuuleminen voi edellyttää eri
toimijoiden välistä yhteistyötä, verkostoitumista
sekä eri ammattiryhmien ja
vapaaehtoistoimijoiden ammatillisen osaamisen
hyödyntämistä.
14. Tietokortti 4. Kuulemisen tapoja
iii. Perheen kuuleminen
Kuulemiselle ei ole määritelty alaikärajaa.
Käytännössä kuuleminen kuitenkin rajautuu usein
kouluikäisiin, jotka osaavat itse ilmaista
mielipiteensä myös abstraktissa muodossa ja jotka
tavoittaa helposti instituutioiden kautta.
Kuulemisen käsite voi myös johtaa ajattelemaan
kuulemista lähinnä sanallisena toimintana.
Pienten lasten on usein hankala sanallistaa
toiveitaan ja tavoitteitaan. Heidän läheistensä ja
heidän kanssaan työskentelevillä on usein tietoa
lasten tarpeista. Perheen kautta kuulemisen ei
tulisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että lasten
mahdollisuutta sanoa mielipiteensä ei arvosteta.
Henkilökohtaisissa asioissa, kuten
lastensuojelussa, huoltaja voi puhevaltaa käyttää
lasten puolesta. Yleisessä osallistumisessa perheen
tulkinta voi olla laajempi ja huomioida myös ne
lapselle tärkeät aikuiset, jotka eivät ole hänen
huoltajiaan.
Perheiden kuulemista on toteutettu
lastensuojelussa, yhdyskuntasuunnittelussa ja
varhaiskasvatuksessa. Näissä kehitettyjä
toimintamalleja kannattaa levittää muille aloille –
huomioiden kuitenkin, että lapsilla on oikeus tulla
kuulluksi myös itsenäisesti, ei vain perheen
jäsenenä.
Perheen kuuleminen voi tapahtua lomakkein tai
verkkokyselyin tai edustavan otannan kautta. On
myös huomioitava perheiden erilaisuus.
Perheen kuulemisessa viranomaisten välinen
yhteistyö voi tuottaa tuloksia. Myös tällöin on
analysoitava, keneltä saadaan vastauksia ja
minkälaiset perheet jäävät kuulematta.
Esimerkiksi kunnallisen tai yksityisen
päivähoidon kautta tavoittaa vain osan
lapsiperheistä.
15. Tietokortti 6. Kuuleminen ikä- ja
kehitystason mukaan
Lasten ikä- ja kehitystaso on huomioitava kuulemisessa.
Ikä ja kehitys ovat sidoksissa toisiinsa, mutta toisaalta
lasten välillä on isoja eroja. Pelkkä ikätasoon sidottu
kuuleminen voi jättää huomiotta ikätasoa nopeamman tai
hitaamman kehityksen. Lasten ja nuorten tarpeet, kulttuurit
ja toimintatavat eroavat toisistaan, ja edellyttävät erilaisia
kuulemisen muotoja.
Kuulemisella ei ole alaikärajaa eikä iän perusteella saada
rajata kuulemisoikeutta. Mielipiteiden ja näkemysten esiin
tuominen on jokaisen lapsen oikeus.
Alle kouluikäisten lasten ja peruskoulun jo suorittaneiden
nuorten kuulemisessa on molemmissa omat ongelmansa.
Pienten lasten kuulemisessa toiminnallisuus ja
vuorovaikutus korostuvat. Peruskoulunsa lopettaneet
nuoret ovat ryhmä, joka voi olla hankala tavoittaa. Tämä
saattaa edellyttää nuorten tiloihin menemistä ja toiminnan
kääntämistä nuorten kieliseksi, ymmärrettäväksi ja
houkuttelevaksi. Kuuleminen voi tapahtua
nuorisokulttuurisin keinoin, esimerkiksi taideilmaisua
hyödyntäen. Eri toimijoiden välinen yhteistyö voi olla
avainasemassa silloin, kun toimintaa pyritään kääntämään
lähelle nuorten arkea.
Koulun kautta tapahtuva kuuleminen on parhaimmillaan
tehokasta, ja tapahtuu lasten ja nuorten päivittäisessä
ympäristössä. Toisaalta ei voida olettaa, että kaikki nuoret
tulevat yhtäläisesti kuulluksi koulussa – osa nuorista
tavoitetaan ehkä paremmin vapaa-ajan ympäristöissä.
Kuulemisessa voidaan erottaa välilliset ja välittömät
tavoitteet. Välittömänä tavoitteena voi olla esimerkiksi
saada kokemustietoa päätösten tueksi ja täyttää lain
asettamat kuulemisvelvoitteet. Välillisesti toimiva
kuuleminen vahvistaa lasten kansalaisuutta, toimii
demokratiakasvatuksen keinona ja osoittaa, että
hallintojärjestelmä kunnioittaa lasten oikeuksia. Siksi
lasten kuulemisessa tulisi - mahdollisista vaikeuksista
huolimatta – huomioida se, että eri ryhmät ikä- ja
kehitystasonsa mukaan pääsisivät osallistumaan
mahdollisimman kattavasti. Kohderyhmän huomioiminen
on välttämätön osa onnistunutta kuulemista.
16. Tietokortti 7. Kuulemisessa on
huomioitava erilaiset tarpeet
Kaikilla lapsilla on oikeus tulla kuulluksi. Myös
lapsia, jotka eivät kommunikoi puheella tai lapsia,
jotka eivät puhu suomea tai ruotsia on kuultava.
Lähtökohta on, että lapset ovat moninainen joukko
ja heidän kuulemisessaan on huomioitava lapsen
iän ja kehitystason lisäksi lapsen yksilölliset,
kielelliset ja kulttuuriset tarpeet sekä
saavutettavuus ja esteettömyys.
Syrjintä on yksi iso lasten osallistumista estävä
tekijä. Syrjintää kokevat erityisesti vammaiset,
monikulttuuriset ja seksuaali- ja
sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset. Tästä
syystä syrjintää kokevien lasten
osallistumisoikeuksiin on kiinnitettävä erityistä
huomiota ja heidän kuulemisensa varmistamiseksi
on toimittava ennakoidusti, proaktiivisesti ja
kohderyhmää aktiivisesti tavoitellen.
Erilaiset tarpeet tulee huomioida lapsen
yksilökuulemisessa ja ryhmämuotoisissa
kuulemisissa. Eri ryhmiä kuultaessa (esimerkiksi
vammaiskysymyksissä) on tärkeää kuulla myös
lapsia.
Esimerkkejä erilaisten tarpeiden huomioinnista kuulemisessa:
• Esimerkki 1 (viestinnän saavutettavuus): Sähköisissä
kyselyissä ja nettisivuissa varmistetaan, että kyselyä ja sivuja
voidaan lukea myös näkövammaisten käyttämillä
ruudunlukuohjelmilla.
• Esimerkki 2 (fyysinen esteettömyys): Järjestetyissä
tilaisuuksissa varmistetaan tilojen fyysinen esteettömyys sekä
kartoitetaan tulkkauksen ja yleisavustajien tarve.
• Esimerkki 3 (sosiaalinen esteettömyys): Kuulemistilaisuutta
järjestettäessä tuodaan aktiivisesti esiin se, että paikalle
toivotaan eritaustaisia lapsia ja nuoria.
• Esimerkki 4: Kuulemismenettelyssä varmistetaan, että lapsi
ymmärtää ja pystyy osallistumaan sillä kielellä, mikä hänelle
itselleen on helppoa ja mahdollista.
• Esimerkki 5: Riippumattomien tulkkipalveluiden käyttö lasten
kuulemisessa.
• Esimerkki 6: Kuulemistilaisuuksista tiedotetaan kohdennetusti
eri kohderyhmille, kuten perheille, eri yhdistyksille ja niin
edelleen.
• Esimerkki 7: Jos lapsille suunnatuissa kyselyissä kysytään
perheeseen tai kotiin liittyviä kysymyksiä, huomioidaan
kyselyissä perheiden moninaisuus heteronormatiivisten
olettamusten (=äiti, isä, lapsi) sijaan.
17. Tietokortti 11. Vuorovaikutuksen
monipuolisuus
Lasten ja nuorten kuulemisen tulisi toteutua
lapsuutta ja nuoruutta kunnioittavasti.
Vuorovaikutuksen – jollainen kuuleminen
aina prosessina aina on - tulisi tuottaa
kokemus, että lapset otetaan vakavissaan.
Eri lapsia ja nuoria tulisi kuulla erilaisin
tavoin. Kaikilla ei ole rohkeutta tai kykyä
ilmaista itseään sanallisesti. Toiminnalliset
tai taidelähtöiset kuulemisen tavat voivat
tuoda lasten näkemyksiä esille. Kattava
kuuleminen on monimenetelmäistä ja ottaa
huomioon myös nuorisokulttuuriset
ilmaisumuodot.
Kuulemisesta toteuttaessa tulee miettiä,
millä tavoin lapsista lähtevät ajatukset
tulevat esille.
Selkeä ja ymmärrettävä kieli on lasten kanssa
toimittaessa keskiössä. Selkokielinen viestintä
palvelee esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia ja
kehitysvammaisia lapsia, mutta myös muita
ikäryhmiä.
Lasten ja nuorten ei voi olettaa tuntevan
hallintokieltä tai käytänteitä. Siksi myös
viestinnässä kannattaa karttaa näitä, tai ainakin
selittää ne perinpohjaisesti.
Lasten ja nuorten kanssa viestiminen edellyttää
kohderyhmän toimintatapojen tuntemista. Tämän
vuoksi organisaatiossa tulisi olla tarjolla
koulutusta lasten kuulemisen tapoihin ja lasten
oikeuksiin.
Organisaatiolle kuulemisen kehittäminen on
oppimisprosessi. Toimivien käytänteiden
levittämiseen ja kokemusten vaihtoon
organisaation sisällä ja eri hallinnon tasojen välillä
tulisi varata sekä aikaa että tilaa.
18. Tietokortti 12. Kuulemisen oikea-
aikaisuus
Päätöksiä valmisteltaessa ja prosessia
suunniteltaessa tulisi miettiä, missä
vaiheessa prosessia lapsia on
tarkoituksenmukaista kuulla. Tämän
ohella on mietittävä kuulemisen
vaikuttavuutta eli sitä, miten kuulemisen
tuloksia aiotaan hyödyntää sekä tehdä
alustava vuorovaikutussuunnitelma.
Kuuleminen voi olla pistemäistä (vain
yksi tilaisuus) tai prosessiluontoista
(kuuleminen jatkuvaa). Jälkimmäinen
tapa mahdollistaa, että lapsilla on
paremmin mahdollisuuksia osallistua eri
tavoin ja eri aikaan.
Kuulemisen tulisi ajoittua vaiheeseen,
missä kuuleminen vaikuttaa prosessiin.
Kuuleminen tulisikin ajoittaa prosessin eri
vaiheisiin:
1. Suunnitteluvaihe. Kuuleminen voi tarjota
kokemustietoa suunnittelun pohjalle, ja voi
toisaalta nostaa esiin asioita, joita ei olla
osattu ottaa huomioon.
2. Vaihtoehtojen arviointi. Punnittaessa eri
vaihtoehtojen vaikutuksia kuuleminen
tuottaa tietoa, jonka perusteella vaikutuksia
voidaan evaluoida.
3. Toteutus. Kun päätöksiä viedään
käytäntöön, kuuleminen tuottaa tietoa
implementoinnin pohjalle.
4. Arviointi. Palvelujen ja päätösten
järjestäminen niin, että lapset voivat
osallistua niiden arviointiin, voi tukea
kansalaisuutta sekä vahvistaa palvelujen ja
päätösten parempaa kohdistumista
kohderyhmän tarpeisiin..
19. 14. Tiedottaminen kuulemisen
jälkeen
Ellei kuulemisen vaikutuksista
tiedoteta, lapsille ja nuorille saattaa
jäädä epäselväksi, mikä vaikutus heillä
oli. Pahimmillaan tämä tuottaa
osattomuuden tai näennäisosallisuuden
kokemuksia.
Lasten ja nuorten kuuleminen tulisi
dokumentoida ja huolehtia sen jälkeen,
että kuulemisen kohderyhmällä on
mahdollisuus tutustua kuulemisen
tuloksiin. Kuultavien kannalta
keskeistä on, että kuulemisen
vaikutukset esitetään selkeässä,
konkreettisessa ja ymmärrettävässä
muodossa.
Aika ajoin on hyvä selvittää lasten
kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja
toiminnan vaikuttavuudesta.
Kuulemisen systemaattisen arvioinnin
perusteella kuulemisprosesseja on
kehitettävä suuntaan, joka poistaa
mahdollisia epäonnistumisen
kokemuksia.
Lasten ja nuorten kuulemisesta tulisi
tiedottaa paitsi kohderyhmälle
itselleen, myös aikuisväestölle. Näin
eri käyttäjä-, asiakas- ja
kansalaisryhmien tarpeet ja
näkemykset tulevat laajalti kansalaisten
tietoon ja voivat lisätä ymmärrystä.
20. (Vaikuttamis)osallisuuden
analysointia
• Ensimmäiseksi on eroteltava, onko kyseessä yksilön vai ryhmän
osallisuus.
• Toiseksi on katsottava, onko asia arkaluontoinen vai ei.
1.9.2016 Tomi Kiilakoski / Ullan
aamukahvit
Arkaluontoinein Ei arkaluontoinen
Yksilöä koskevat asiat Kaikkein hankalin
seikka osallisuuden
näkökulmasta.
Ryhmää tai yhteisöä
koskevat asiat
Suomalaisen
toiminnan painopiste.
21. Kehittämisen suuntia
1. taso: kaikkia koskevat asiat, jotka voidaan hoitaa yhteisöllisesti
2. taso: asiat, jotka vaativat joko ryhmätason tai yksilöllisen tason tukitoimia
3. taso: asiat, jotka vaativat raskasta puuttumista
1.9.2016 Tomi Kiilakoski / Ullan
aamukahvit
Arkaluontoinen Ei arkaluontoinen
Yksilöä koskevat asiat Kaikkein hankalin
seikka osallisuuden
näkökulmasta.
Ryhmää tai yhteisöä
koskevat asiat
Suomalaisen
toiminnan painopiste.
22. Ehdotus osallisuuden arvioinniksi
Vaakataso: Ketkä tosiasiassa osallistuvat (
mahdollisimman monen osallistuminen,
syrjimättömyys)
Pystytaso: Millaisiin asioihin ja kuinka syvälle
osallistutaan