Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
•Als PPTX, PDF herunterladen•
0 gefällt mir•166 views
Esitetty UNICEFin "Lapsiystävällinen kunta" -verkostotapaamisessa Lappeenrannassa 31.8.2016.
Empfohlen
Empfohlen
Weitere ähnliche Inhalte
Was ist angesagt?
Was ist angesagt? (20)
Ähnlich wie Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Ähnlich wie Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski (20)
Mehr von Suomen UNICEF - UNICEF Finland
Mehr von Suomen UNICEF - UNICEF Finland (20)
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
- 1. Osallisuus eriarvoistuvassa Suomessa Tomi Kiilakoski Unicef. Lapsiystävällinen kunta-kokoontuminen
- 2. Lasten ei ole helppo osallistua 1.9.2016 Tomi Kiilakoski
- 3. Tasavallan presidentti suurlähettiläspäivillä 23.8.2016 ” Suomi on jakautumassa yhtäältä elämäänsä ja maahansa tyytyväisiin menestyjiin ja toisaalta tyytymättömiin, pettyneisiin ihmisiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tulevaisuutemme tekijöihin, nuoriin. Uunituore "Suomi nuorten kasvuympäristönä" tutkimus osoittaa, että vaikka valtaosa nuorista voi hyvin, on kolmanneksella suomalaisista nuorista hankaluuksia siirtyä koulutukseen ja koulutuksesta työelämään. Tämä on huolestuttava trendi, joka erottaa meidät negatiivisesti muista pohjoismaista, joissa nuoret löytävät paremmin tiensä elämän syrjään kiinni. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan vuonna 2015 ilmoitti 56 prosenttia nuorista tuntevansa kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2012, kolme vuotta aiemmin, vastaava luku oli 76 prosenttia. Tämä trendi on huono ja kasvualustaa tuleville ongelmille. Voimakas kahtiajako oli ja on nähtävissä Ison-Britannian Brexit-äänestystuloksen ja Yhdysvalloissa Donald Trumpin suosion takana. Kun osattomaksi yhteiskunnasta itsensä kokevat ihmiset aktivoituvat, seurauksia on vaikea ennakoida.”
- 4. Tomi Kiilakoski Aikamatka 10 vuoden taa: Miksi osallisuus on ajankohtaista ? • ” Hyvinvointiyhteiskunnan uhkana ei ole niinkään rahan loppuminen vaan se, että yhä useammat ryhmät kokevat joutuvansa yhteisön väheksyttyyn marginaaliin” (Uusitalo 2005). – Lasten ja nuorten osalta haasteena on pystyä osoittamaan, että nuoria arvostetaan ja heitä kuunnellaan kun tulevaisuuden tehdään. – Vallan pakeneminen asiantuntijoille, medialle ja talouselämän toimijoille; erilaisten demokraattisen valvonnan ulkopuolella olevien mekanismien kehittyminen (kunnalliset liikelaitokset, ostopalvelut ja niin edelleen) – Osallisuus toimijuutena: mahdollisuutta liikkua ja toimia eri kentillä osana kasvuyhteisöjä ja eri instituutioita
- 8. Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti numero 12 11. Sopimusvaltioiden pitäisi rohkaista lasta muodostamaan vapaasti oma mielipiteensä sekä luoda ympäristö, jossa lapsi voi käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi. 12. Näkemyksiään esittämällä lapset voivat tuoda asioiden käsittelyyn merkittäviä näkökulmia ja kokemuksia, ja siksi heidän näkemyksensä pitäisi ottaa huomioon päätöksenteossa ja politiikan suunnittelussa sekä laadittaessa ja arvioitaessa lakeja ja/tai toimenpiteitä. 13. Näitä prosesseja kutsutaan yleensä osallistumiseksi. Lapsen tai lasten kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttö on keskeinen osa näitä prosesseja. Osallistumisen käsite korostaa sitä, ettei lasten kuulemisen pitäisi olla pelkästään tilapäistä vaan lähtökohta lasten ja aikuisten tiiviille vuoropuhelulle menettelytapojen, ohjelmien ja toimenpiteiden kehittämisestä kaikilla lasten elämän kannalta keskeisillä aloilla. [Korostus TK.]
- 9. Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti numero 14
- 10. Lapsen osallisuus yksilöinä ja ryhminä eroavat toisistaan
- 11. Osallisuuden valikoivuus: Alanko 2014 • ”Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että osallisuusryhmien toiminta tiivistyy lopulta kuitenkin tietyn aktiivisen joukon toiminnaksi … Oppilaskuntatoiminnassa ja esimerkiksi seuroissa ja järjestöissä toimivat lapset ja nuoret ovat tämän tutkimuksen perusteella aktiivisia myös osallisuusryhmien toiminnassa. Kyseisille lapsille ja nuorille osallisuusryhmissä toimiminen on arvokasta, mutta samalla on syytä tiedostaa, että ryhmien ulkopuolelle jää valtava määrä lapsia ja nuoria, jotka eivät saa omaa ääntään ja mielipiteitään kuuluviin.” (Alanko 2014, 225.) – Anun pohjalta jatkaen: Eihän missään tilanteessa ole niin, että osallisuustoiminnan kokonaisuus kunnassa lisää eriarvoisuutta eikä vähennä sitä?
- 12. Tietokortti 2. Kuulemisen tapoja i. Ryhmämuotoiset kuulemiset Ryhmien kuuleminen voi tapahtua kuulemalla 1. Järjestöjä, jotka on perustettu tuomaan lasten ääntä päätöksentekoon; järjestöihin, jotka ajavat lasten etua lähinnä aikuisvetoisesti; lapsille palveluja tarjoaviin järjestöihin. 2. Edustuksellisia lasten ja nuorten ryhmiä, kuten nuorisovaltuustoja, oppilaskunnan hallituksia, lasten ja nuorten kaupunki- tai alueellisia kokouksia, lasten parlamentteja tai esimerkiksi oppilaskunnan hallituksia. 3. Lasten ja nuorten omaehtoisia ryhmiä. Nuorisotutkimuksessa on tuotu esiin omaehtoisten toimintaryhmien kasvava merkitys sekä kasvokkain että verkossa. Näitten kuuleminen tuo usein esiin ääniä, joita ei välttämättä saada esiin kohtien 1 ja 2 kautta. 4. Lisäksi voidaan poimia edustus jostakin kohdennetusta nuorten ryhmästä, kuten monikulttuurista nuorista, tai maaseutumaisilla alueilla asuvista nuorista. Ryhmien 1-4 kuuleminen edellyttää erilaisia menetelmiä. Lausuntoja voi pyytää ryhmiltä 1 ja 2. Muilla ryhmillä esimerkiksi fokusryhmähaastattelut tai toiminnalliset menetelmät voivat tuottaa parempia tuloksia. Kaikissa ryhmämuotoisissa kuulemisissa on huolehdittava siitä, että lapset saavat koulutusta sekä kuultavaan asiaan että siihen, miten asioiden käsittely etenee. Ryhmämuotoisessa kuulemisessa voi myös pyrkiä rakentamaan vuoropuhelua lasten ja nuorten, hallinnon ja päättäjien välillä. Tästä esimerkkinä on keskustelutilaisuuspäivä – malli, joka on rakennettu vuorovaikutteiseksi tavaksi tuoda nuorten ääntä esiin päättäjille.
- 13. Tietokortti 3. Kuulemisen tapoja ii. Yksilön kuuleminen Hyvässä kuulemisessa lasten kokemuksia selvitetään sekä yksilöinä että eri ryhmien jäseninä, ja ymmärretään molempien merkitystä. Suomalaiselle hallintokulttuurille on tyypillistä nojata kuulemisissa ryhmämuotoisiin ja edustuksellisiin rakenteisiin. Yksilötason kuulemisen kehittäminen on suomalaisen hallintokulttuurin haaste. Tyypillisiä yksilöiden kuulemisen keinoja ovat kuulemistilaisuudet. Tällöin tulee huomioida sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Lapset ja nuoret osallistuvat vain harvoin kaikille ikäryhmille tarkoitettuihin kuulemistilaisuuksiin. Kuulemistilaisuuksien ilmapiiriin tulee kiinnittää lasten kanssa toimittaessa erityistä huomiota. Heidän on voitava kokea, että kaikki mielipiteet ja ajatukset on luvallista ja toivottavaa tuoda julki ja että niitä arvostetaan. . Yksilötason kuulemisessa voidaan hyödyntää lasten ja nuorten kasvu- ja toimintaympäristöjä, kuten päiväkoteja, kouluja, oppilaitoksia tai vaikkapa nuorisotaloja tai nuorten työpajoja. Koulukodeissa, nuorisovankiloissa tai perhekuntoutuskeskuksissa voi kuulla lapsia ja nuoria, joita muutoin voi olla vaikea tavoittaa. Kuuleminen voidaan toteuttaa esimerkiksi lomakkeilla tai kasvokkain haastatellen. Myös digitaaliset kuulemisen tavat voivat olla tehokkaita. Yksilötason tehokas kuuleminen voi edellyttää eri toimijoiden välistä yhteistyötä, verkostoitumista sekä eri ammattiryhmien ja vapaaehtoistoimijoiden ammatillisen osaamisen hyödyntämistä.
- 14. Tietokortti 4. Kuulemisen tapoja iii. Perheen kuuleminen Kuulemiselle ei ole määritelty alaikärajaa. Käytännössä kuuleminen kuitenkin rajautuu usein kouluikäisiin, jotka osaavat itse ilmaista mielipiteensä myös abstraktissa muodossa ja jotka tavoittaa helposti instituutioiden kautta. Kuulemisen käsite voi myös johtaa ajattelemaan kuulemista lähinnä sanallisena toimintana. Pienten lasten on usein hankala sanallistaa toiveitaan ja tavoitteitaan. Heidän läheistensä ja heidän kanssaan työskentelevillä on usein tietoa lasten tarpeista. Perheen kautta kuulemisen ei tulisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että lasten mahdollisuutta sanoa mielipiteensä ei arvosteta. Henkilökohtaisissa asioissa, kuten lastensuojelussa, huoltaja voi puhevaltaa käyttää lasten puolesta. Yleisessä osallistumisessa perheen tulkinta voi olla laajempi ja huomioida myös ne lapselle tärkeät aikuiset, jotka eivät ole hänen huoltajiaan. Perheiden kuulemista on toteutettu lastensuojelussa, yhdyskuntasuunnittelussa ja varhaiskasvatuksessa. Näissä kehitettyjä toimintamalleja kannattaa levittää muille aloille – huomioiden kuitenkin, että lapsilla on oikeus tulla kuulluksi myös itsenäisesti, ei vain perheen jäsenenä. Perheen kuuleminen voi tapahtua lomakkein tai verkkokyselyin tai edustavan otannan kautta. On myös huomioitava perheiden erilaisuus. Perheen kuulemisessa viranomaisten välinen yhteistyö voi tuottaa tuloksia. Myös tällöin on analysoitava, keneltä saadaan vastauksia ja minkälaiset perheet jäävät kuulematta. Esimerkiksi kunnallisen tai yksityisen päivähoidon kautta tavoittaa vain osan lapsiperheistä.
- 15. Tietokortti 6. Kuuleminen ikä- ja kehitystason mukaan Lasten ikä- ja kehitystaso on huomioitava kuulemisessa. Ikä ja kehitys ovat sidoksissa toisiinsa, mutta toisaalta lasten välillä on isoja eroja. Pelkkä ikätasoon sidottu kuuleminen voi jättää huomiotta ikätasoa nopeamman tai hitaamman kehityksen. Lasten ja nuorten tarpeet, kulttuurit ja toimintatavat eroavat toisistaan, ja edellyttävät erilaisia kuulemisen muotoja. Kuulemisella ei ole alaikärajaa eikä iän perusteella saada rajata kuulemisoikeutta. Mielipiteiden ja näkemysten esiin tuominen on jokaisen lapsen oikeus. Alle kouluikäisten lasten ja peruskoulun jo suorittaneiden nuorten kuulemisessa on molemmissa omat ongelmansa. Pienten lasten kuulemisessa toiminnallisuus ja vuorovaikutus korostuvat. Peruskoulunsa lopettaneet nuoret ovat ryhmä, joka voi olla hankala tavoittaa. Tämä saattaa edellyttää nuorten tiloihin menemistä ja toiminnan kääntämistä nuorten kieliseksi, ymmärrettäväksi ja houkuttelevaksi. Kuuleminen voi tapahtua nuorisokulttuurisin keinoin, esimerkiksi taideilmaisua hyödyntäen. Eri toimijoiden välinen yhteistyö voi olla avainasemassa silloin, kun toimintaa pyritään kääntämään lähelle nuorten arkea. Koulun kautta tapahtuva kuuleminen on parhaimmillaan tehokasta, ja tapahtuu lasten ja nuorten päivittäisessä ympäristössä. Toisaalta ei voida olettaa, että kaikki nuoret tulevat yhtäläisesti kuulluksi koulussa – osa nuorista tavoitetaan ehkä paremmin vapaa-ajan ympäristöissä. Kuulemisessa voidaan erottaa välilliset ja välittömät tavoitteet. Välittömänä tavoitteena voi olla esimerkiksi saada kokemustietoa päätösten tueksi ja täyttää lain asettamat kuulemisvelvoitteet. Välillisesti toimiva kuuleminen vahvistaa lasten kansalaisuutta, toimii demokratiakasvatuksen keinona ja osoittaa, että hallintojärjestelmä kunnioittaa lasten oikeuksia. Siksi lasten kuulemisessa tulisi - mahdollisista vaikeuksista huolimatta – huomioida se, että eri ryhmät ikä- ja kehitystasonsa mukaan pääsisivät osallistumaan mahdollisimman kattavasti. Kohderyhmän huomioiminen on välttämätön osa onnistunutta kuulemista.
- 16. Tietokortti 7. Kuulemisessa on huomioitava erilaiset tarpeet Kaikilla lapsilla on oikeus tulla kuulluksi. Myös lapsia, jotka eivät kommunikoi puheella tai lapsia, jotka eivät puhu suomea tai ruotsia on kuultava. Lähtökohta on, että lapset ovat moninainen joukko ja heidän kuulemisessaan on huomioitava lapsen iän ja kehitystason lisäksi lapsen yksilölliset, kielelliset ja kulttuuriset tarpeet sekä saavutettavuus ja esteettömyys. Syrjintä on yksi iso lasten osallistumista estävä tekijä. Syrjintää kokevat erityisesti vammaiset, monikulttuuriset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset. Tästä syystä syrjintää kokevien lasten osallistumisoikeuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota ja heidän kuulemisensa varmistamiseksi on toimittava ennakoidusti, proaktiivisesti ja kohderyhmää aktiivisesti tavoitellen. Erilaiset tarpeet tulee huomioida lapsen yksilökuulemisessa ja ryhmämuotoisissa kuulemisissa. Eri ryhmiä kuultaessa (esimerkiksi vammaiskysymyksissä) on tärkeää kuulla myös lapsia. Esimerkkejä erilaisten tarpeiden huomioinnista kuulemisessa: • Esimerkki 1 (viestinnän saavutettavuus): Sähköisissä kyselyissä ja nettisivuissa varmistetaan, että kyselyä ja sivuja voidaan lukea myös näkövammaisten käyttämillä ruudunlukuohjelmilla. • Esimerkki 2 (fyysinen esteettömyys): Järjestetyissä tilaisuuksissa varmistetaan tilojen fyysinen esteettömyys sekä kartoitetaan tulkkauksen ja yleisavustajien tarve. • Esimerkki 3 (sosiaalinen esteettömyys): Kuulemistilaisuutta järjestettäessä tuodaan aktiivisesti esiin se, että paikalle toivotaan eritaustaisia lapsia ja nuoria. • Esimerkki 4: Kuulemismenettelyssä varmistetaan, että lapsi ymmärtää ja pystyy osallistumaan sillä kielellä, mikä hänelle itselleen on helppoa ja mahdollista. • Esimerkki 5: Riippumattomien tulkkipalveluiden käyttö lasten kuulemisessa. • Esimerkki 6: Kuulemistilaisuuksista tiedotetaan kohdennetusti eri kohderyhmille, kuten perheille, eri yhdistyksille ja niin edelleen. • Esimerkki 7: Jos lapsille suunnatuissa kyselyissä kysytään perheeseen tai kotiin liittyviä kysymyksiä, huomioidaan kyselyissä perheiden moninaisuus heteronormatiivisten olettamusten (=äiti, isä, lapsi) sijaan.
- 17. Tietokortti 11. Vuorovaikutuksen monipuolisuus Lasten ja nuorten kuulemisen tulisi toteutua lapsuutta ja nuoruutta kunnioittavasti. Vuorovaikutuksen – jollainen kuuleminen aina prosessina aina on - tulisi tuottaa kokemus, että lapset otetaan vakavissaan. Eri lapsia ja nuoria tulisi kuulla erilaisin tavoin. Kaikilla ei ole rohkeutta tai kykyä ilmaista itseään sanallisesti. Toiminnalliset tai taidelähtöiset kuulemisen tavat voivat tuoda lasten näkemyksiä esille. Kattava kuuleminen on monimenetelmäistä ja ottaa huomioon myös nuorisokulttuuriset ilmaisumuodot. Kuulemisesta toteuttaessa tulee miettiä, millä tavoin lapsista lähtevät ajatukset tulevat esille. Selkeä ja ymmärrettävä kieli on lasten kanssa toimittaessa keskiössä. Selkokielinen viestintä palvelee esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia ja kehitysvammaisia lapsia, mutta myös muita ikäryhmiä. Lasten ja nuorten ei voi olettaa tuntevan hallintokieltä tai käytänteitä. Siksi myös viestinnässä kannattaa karttaa näitä, tai ainakin selittää ne perinpohjaisesti. Lasten ja nuorten kanssa viestiminen edellyttää kohderyhmän toimintatapojen tuntemista. Tämän vuoksi organisaatiossa tulisi olla tarjolla koulutusta lasten kuulemisen tapoihin ja lasten oikeuksiin. Organisaatiolle kuulemisen kehittäminen on oppimisprosessi. Toimivien käytänteiden levittämiseen ja kokemusten vaihtoon organisaation sisällä ja eri hallinnon tasojen välillä tulisi varata sekä aikaa että tilaa.
- 18. Tietokortti 12. Kuulemisen oikea- aikaisuus Päätöksiä valmisteltaessa ja prosessia suunniteltaessa tulisi miettiä, missä vaiheessa prosessia lapsia on tarkoituksenmukaista kuulla. Tämän ohella on mietittävä kuulemisen vaikuttavuutta eli sitä, miten kuulemisen tuloksia aiotaan hyödyntää sekä tehdä alustava vuorovaikutussuunnitelma. Kuuleminen voi olla pistemäistä (vain yksi tilaisuus) tai prosessiluontoista (kuuleminen jatkuvaa). Jälkimmäinen tapa mahdollistaa, että lapsilla on paremmin mahdollisuuksia osallistua eri tavoin ja eri aikaan. Kuulemisen tulisi ajoittua vaiheeseen, missä kuuleminen vaikuttaa prosessiin. Kuuleminen tulisikin ajoittaa prosessin eri vaiheisiin: 1. Suunnitteluvaihe. Kuuleminen voi tarjota kokemustietoa suunnittelun pohjalle, ja voi toisaalta nostaa esiin asioita, joita ei olla osattu ottaa huomioon. 2. Vaihtoehtojen arviointi. Punnittaessa eri vaihtoehtojen vaikutuksia kuuleminen tuottaa tietoa, jonka perusteella vaikutuksia voidaan evaluoida. 3. Toteutus. Kun päätöksiä viedään käytäntöön, kuuleminen tuottaa tietoa implementoinnin pohjalle. 4. Arviointi. Palvelujen ja päätösten järjestäminen niin, että lapset voivat osallistua niiden arviointiin, voi tukea kansalaisuutta sekä vahvistaa palvelujen ja päätösten parempaa kohdistumista kohderyhmän tarpeisiin..
- 19. 14. Tiedottaminen kuulemisen jälkeen Ellei kuulemisen vaikutuksista tiedoteta, lapsille ja nuorille saattaa jäädä epäselväksi, mikä vaikutus heillä oli. Pahimmillaan tämä tuottaa osattomuuden tai näennäisosallisuuden kokemuksia. Lasten ja nuorten kuuleminen tulisi dokumentoida ja huolehtia sen jälkeen, että kuulemisen kohderyhmällä on mahdollisuus tutustua kuulemisen tuloksiin. Kuultavien kannalta keskeistä on, että kuulemisen vaikutukset esitetään selkeässä, konkreettisessa ja ymmärrettävässä muodossa. Aika ajoin on hyvä selvittää lasten kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja toiminnan vaikuttavuudesta. Kuulemisen systemaattisen arvioinnin perusteella kuulemisprosesseja on kehitettävä suuntaan, joka poistaa mahdollisia epäonnistumisen kokemuksia. Lasten ja nuorten kuulemisesta tulisi tiedottaa paitsi kohderyhmälle itselleen, myös aikuisväestölle. Näin eri käyttäjä-, asiakas- ja kansalaisryhmien tarpeet ja näkemykset tulevat laajalti kansalaisten tietoon ja voivat lisätä ymmärrystä.
- 20. (Vaikuttamis)osallisuuden analysointia • Ensimmäiseksi on eroteltava, onko kyseessä yksilön vai ryhmän osallisuus. • Toiseksi on katsottava, onko asia arkaluontoinen vai ei. 1.9.2016 Tomi Kiilakoski / Ullan aamukahvit Arkaluontoinein Ei arkaluontoinen Yksilöä koskevat asiat Kaikkein hankalin seikka osallisuuden näkökulmasta. Ryhmää tai yhteisöä koskevat asiat Suomalaisen toiminnan painopiste.
- 21. Kehittämisen suuntia 1. taso: kaikkia koskevat asiat, jotka voidaan hoitaa yhteisöllisesti 2. taso: asiat, jotka vaativat joko ryhmätason tai yksilöllisen tason tukitoimia 3. taso: asiat, jotka vaativat raskasta puuttumista 1.9.2016 Tomi Kiilakoski / Ullan aamukahvit Arkaluontoinen Ei arkaluontoinen Yksilöä koskevat asiat Kaikkein hankalin seikka osallisuuden näkökulmasta. Ryhmää tai yhteisöä koskevat asiat Suomalaisen toiminnan painopiste.
- 22. Ehdotus osallisuuden arvioinniksi Vaakataso: Ketkä tosiasiassa osallistuvat ( mahdollisimman monen osallistuminen, syrjimättömyys) Pystytaso: Millaisiin asioihin ja kuinka syvälle osallistutaan