SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 13
Maaseudun tulevaisuuden
näkymät – osaaminen
Kehittyvän maaseudun hanketreffit hanketoimijoille ja
sidosryhmille
27.-28.11.2013 Kuortaneen urheiluopisto
Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry

22.11.2013
RUOKAA TARVITAAN JOKA VUOSI
LISÄÄ

− 9 miljardin ihmisen ruokkimiseen tarvitaan
vuonna 2050 70 % nykyistä enemmän
tuotantoa
− Ruokaturva lähtee läheltä
− Ruuantuotantoon tarvitaan tulevaisuudessa
kaikki tuotantoon kelpaava maatalousmaa
Vain ennätyssato joka vuosi riittää
tyydyttämään kasvavan kysynnän

2
Kotitalouksissa syntyvä
ruokahävikki
•

keskimäärin 23 kg per henkilö
• 5-henkisessä perheessa noin 115 kg vuodessa, arvoltaan noin 700
euroa

• kotitalouksissa syntyvät ruokahävikkimäärät vaihtelivat tutkimusaikana
0 – 23,4 kg/hlö ja muutettuna vuositasolle 0 – 160 kg/hlö/vuosi.
• Suurin osa poisheitetystä ruoasta oli nopeasti pilaantuvaa tuoreruokaa
ja ruoanlaitosta sekä ruokailusta ylijäänyttä ruokaa.

• Eniten pois heitettiin vihanneksia 19 %, kotiruokaa 18%, maitotuotteita
17%, leipää 13% sekä hedelmiä ja marjoja 13%. Lihaa, kalaa ja
kanamunia heitettiin pois yhteensä 7 % ja valmisruokia 6 %.
Suomalaisten ruoka- ja
maatalousasenteet

• Suomalaiset haluavat kotimaista lähiruokaa ja alkuperämerkintöjä
• Nuorten keskuudessa tietämättömyyttä maatalouteen ja ympäristöja EU-ulottuvuuteen liittyvistä kysymyksistä
• Ympäristöpainotus asenteessa maatalouteen
• Maatalouden ravinnekierrätystä tulisi kehittää
• Erityisen vaikeita kysymyksiä mielipiteen muodostamisen kannalta
ovat:






Luonnon monimuotoisuus  laiduntava karja
Viljelijöiden työhön liittyvät kysymykset
Maataloustukien vaikutus kuluttajahintoihin
Ympäristönormit ja eläinten hyvinvointikysymykset
Lääkkeiden ja hormonien käytön valvonta

• Suomalaiset eivät ole siirtymässä kasvisruokaan
Luonnonvara-alojen tutkimus
Tuotannon
Geenivarojen ja
geneettisen
diversiteetin
säilyttäminen ja
hyödyntäminen

Ruokaketjun kestävä
ja vastuullinen
biotalous

Hyvinvoinnin
edistäminen

Maaseudun
elinkeinojen paikallisja aluetalous

Maataloudesta Itämereen
ja sisävesistöihin
kohdistuvan ravinne- ja
torjuntaainekuormituksen
vähentäminen

Kasvihuoneteknologia
n tuotannon
edistäminen,
energiansäästö sekä
teknologian
tuotteistamis- ja
vientinäkökohdat

kannattavuus ja
tehokkuus

Luonnonvarojen
kestävä käyttö:
luonnonvarat,
maankäyttö,
biomateriaalit,
bioenergia

Ilmastonmuutoksen
hillintä ja
sopeutuminen maa- ja
elintarviketaloudessa
Nuoret ja työelämä
Nuorten ja työelämä – kaksi eri maailmaa? 2012 Taloudellinen tiedotustoimisto

• Väittämä: Nuorten käsitykset työstä liittyvät enemmän työn avulla
saavutettaviin asioihin kuin itse työn tekemiseen.
• Väittämä: Kouluaineilla ei ole yhteyttä työhön eikä työelämään
• Väittämä: Palkalla on merkitystä, muttei eniten
• Väittämä: Pelko vääristä valinnoista kipsaa nuoret
• Väittämä: Tyttöjä kiinnostavat eniten sosiaalisiksi mielletyt alat,
poikien suosiossa on ICT
• Väittämä: Kansainvälisyys osana työnkuvaa jakaa mielipiteitä
• Väittämä: Yrittäjyys on tuttua vain joka toiselle nuorelle
• Väittämä: Nuoret eivät saa tarpeeksi itselle merkityksellistä tietoa
työstä ja työelämästä, vaikka kanavia tiedon saamiseen ja
välittämiseen on enemmän kuin koskaan
”Olin itse hyvin innostunut tämän tehtävänannon
lukiessani, sillä minulla itselläni olisi suurta kiinnostusta
käydä kesätöissä jollain maatilalla. Ensimmäisenä
mieleen tuleekin työskenteleminen eläinten ja luonnon
parissa kauniina kesäpäivänä. Nuorien
käyttömahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat,
sillä nuorilta löytyy paljon energiaa ja intoa. Ja vaikka
maaseudulla työskenteleminen ei jonkun juttu olisikaan,
olisi hänkin todennäköisesti tyytyväinen saamaansa
korvaukseen.” lukiolainen
maatalouspolitiikka

asiakaspalvelu

ympäristönsuojelu
työlainsäädäntö
(päästöt, jätteet, vaaralliset
maankäytön säätely
aineet, haju, melu ym.)
jokamiehenelintarvikeLainsäädäntö ja
oikeudet
hygienia
yhteiskunnallinen
lupamenettelyt
ohjaus
vesiensuojelu
työsuojelu
ympäristötuet
sosiaali- ja
verolainsäädäntö
eläintensuojelu

Susanna Tauriainen

ympäristöviestintätaidot markkinointi
esiintymisen
taidot

Sosiaaliset
taidot
yrittäjyys
yhteistyö ja esimiestaidot
verkottuminen

eläinten
hyvinvointi

some

kasvien ja eläinten
biologia

luonnon
monimuotoisuus
luonnonjärjestelmien
toiminta

Ammattiosaamisen näytöt käyttöön luonnonvara-alla

metsänhoito ja hyödyntäminen
luonnonvarojen käyttö

energia- ja
ainevirrat

biomateriaalien käyttö
maaseudun
lähiruoka
elinvoimaisuus
green care hoivamaatalous
yrittäjyys
Taloudellinen

kestävyys

tuotteistaminen

sähköinen
markkinointi

riskien arviointi ja hallinta

laatu- ja ympäristöjärjestelmät

elinkaariajattelu ja
investoinnit

Työsuojelu ja hyvinvointi

kokonaisuuksien oman identiteetin
hahmottaminen
kehittäminen
muutosvalmius oppimisen taidot

Maatalousyrittäjän
osaamisvaatimukset
kriittinen ajattelu

koneiden,
laitteiden ja
työvälineiden
käyttö- ja
kunnossapitoosaaminen

kunnat

Teknologian
hyödyntäminen
tietotekniikka

tietokoneteknologia

tuotantoketjut ja -prosessit

maatilat ja
maaseutuyritykset

Työympäristöt
sidosryhmät

neuvonta

sosiaalisen kestävyyden
edistäminen

hygienia

henkisen ja fyysisen
hyvinvoinnin ylläpito

kotimaan ja
ulkomaan kauppa

omat arvot ja oman työn arviointi
ammattietiikka ja kehittäminen
oma suhde luonnonvaroihin

sosiaaliset
suhteet

ergonomia

asenne

metsälainsäädäntö

viljelykasvien
viljeleminen ja
viljelymenetelmien
tunteminen

Tieto luonnosta ja
luonnonvaroista

turvalliset työtavat
ja välineet

kuluttajat
tutkimus

elintarviketeollisuus

hallinto
järjestöt

oppilaitokset

tapojen
vaaliminen

jäljitettävyys

kulttuuriympäristön
tuntemus

maisemaKulttuurinen psykologia
kestävyys

paikalliset
työmenetelmät
erikoistuotteiden
ja käsityötaidot
tuntemus
suvaitsevaisuus,
monikulttuurisuuden
kohtaaminen
Maatilan johtajan tehtävät ja riskikartta
MAATILAYRITYKSEN SISÄISET RISKIT

ULKOISET MAATILAAN
VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

TUOTANTO

OMAISUUS

Työympäristön vaaratekijät
 Melu
 Lämpöolosuhteet
 Kulkureitit tai työtilat
 Kemikaalit
 Pölyt ja homeet

Tuotantoprosessit ja talous
 Asiakkaiden vaatimukset
 Kasvintuotanto
 Eläintuotanto
 Tuotantokustannukset
 Maksuvalmius

Pihapiiri ja irtaimisto
 Varkaudet ja ilkivalta
 Järjestys pihapiirissä

Koneturvallisuus
 Koneet ja laitteet
 Käsityökalut
 Sähkö ja sähkölaitteet

Koneet
 Koneiden käyttövarmuus
 Sähkölaitteiden kunto
 Tiedon hallintajärjestelmät
 Polttoaineet ja energia

IHMISET
Rahoitus ja markkinat
 Rahoitus- ja pankkipolitiikka
 Kilpailutilanne
 Tuotteen kysyntä ja
jatkojalostus
 Hinnat
Verkostot
 Jakelukanavat (kauppa)
 Jalostajat
 Urakoitsijat
 Tavarantoimittajat
 Viranomaiset
 Tutkimus ja koulutus
 Media
 Mainonta
 Sosiaaliset suhteet
 Järjestöt
Yhteiskunnan säätely
 Tukipolitiikka
 Lait ja asetukset
 Veromuutokset
 Tuonti ja vienti-säännöt
 Globaalit poliittiset
muutokset

Työn kuormittavuus
 Työn fyysinen kuormittavuus
 Työmäärä
 Toiminnan suunnittelu
 Omat voimavarat
Muut vaarat
 Kuljetukset ja liikenne
 Eläinten käsittely
 Metsätyöt ja polttopuiden teko

Ulkoiset poikkeustilanteet
 Säteilyonnettomuus
 Epidemiat
 Kriisitilanteet
 Luonto-olosuhteet

Työjärjestelyt ja verkostot
 Työmenetelmät
 Osaaminen
 Ajankäyttö
 Työvoimaresurssit
 Lomitus
 Urakointi
 Tuotantoyhteistyö
 Muu yhteistyö
Logistiikka
 Tilan liikennejärjestelyt
 Tavaroiden tuonti tilalle
 Tavaroiden vienti maatilalta
Muut tuotannolliset tekijät
 Uusien menetelmien ja tuotteiden
käyttö
 Markkinointi-imago
 Toiminta poikkeusolosuhteissa
MAATILAN JOHTAMISEN JA RISKIEN HALLINNAN
VÄLINEET

Tuotannon suunnittelu
Maatilan riskienhallintajärjestelmä
Maatilan laatujohtaminen
Työresurssien hallinta
Vuosikello

© Maaturva-hanke, MTT, VTT

Kirjanpitojärjestelmä
Taloussuunnittelu
Investointisuunnittelu
Verosuunnittelu

Rakennukset
 Rakennusten kunto
 Tulipalojen ehkäisy
Maaomaisuus
 Maan laatu
 Maan saatavuus
 Maankäyttö
Metsä
 Metsän kasvu
 Metsävahingot
 Metsän käyttö
Eläimet
 Eläinsuojien kunto ja olosuhteet
 Eläinten terveys
Investointien hallinta
 Investointisuunnittelu ja -laskelmat
 Tiedot investointikohteista
Vakuutusten hallinta
 Vakuutusturvan kattavuus
Muu omaisuustekijä
 Omistusrasitteet- ja oikeudet
 Sopimukset
 Veroasiat

ULKOPUOLISILLE
AIHEUTUVAT RISKIT
Asiakkaat
 Tuotteen tai
palvelun laatu
 Ulkopuolisten
turvallisuus tilalla
 Tuotteiden
toimitusvarmuus
 Terveysvaikutukset
 Kuluttajat
Ympäristö
 Jätevedet
 Jätteet
 Kemikaalit, polttoaineet,
öljyt
 Pellon käyttö ja lannoitus
 Raaka-aineiden
kulutus ja käyttö
 Maisema
 Monimuotoisuus
 Ympäristöluvat
 Muu ympäristötekijä
Uusia osaamistarpeita eri alojen rajapinnoilla

Kati Lundgren
Ammattiopistot

Ammattikorkeakoulut
Tutkimus
Asiakkaat

Opetus

Neuvonta
MTK koulutus
• http://luonnonvara.blogspot.fi/ Tiedottaminen
• https://twitter.com/MTKkoulutus Tiedottaminen
• http://www.facebook.com/luonnonvara (MTK koulutus)
Tiedottaminen
• http://www.slideshare.net/susannatauriainen Esitykset/dokumentit
• https://www.dreambroker.com/channel/wsvl47nd/ Videot
• http://www.mtk.fi/Koulutus/ Verkkosivut

22.11.2013

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Maaseudun tulevaisuudennäkymät - osaaminen

Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessa
Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessaYhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessa
Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessaMTK ry
 
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksia
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksiaLea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksia
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksiaSitra Maamerkit
 
Trendilista
TrendilistaTrendilista
TrendilistaSitra
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivät
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivätLuonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivät
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivätMTK ry
 
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...THL
 
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012jkytta
 
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousTimo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousSitra / Hyvinvointi
 
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytitKestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytitAnnukka Berg
 
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraOtteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraUusi koulutus -foorumi
 
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaMaria Boman
 
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissaJyrki Kasvi
 
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esitykset
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esityksetHyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esitykset
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esityksetMaaseutupolitiikan verkosto
 
Tulevaisuus Ja Trendit
Tulevaisuus Ja TrenditTulevaisuus Ja Trendit
Tulevaisuus Ja Trenditkacapa
 
Kansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaKansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaDemos Helsinki
 
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTK
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTKHuomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTK
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTKMTK ry
 

Ähnlich wie Maaseudun tulevaisuudennäkymät - osaaminen (20)

Resurssiviisaas yrittäjyys 29.10.2013
Resurssiviisaas yrittäjyys 29.10.2013Resurssiviisaas yrittäjyys 29.10.2013
Resurssiviisaas yrittäjyys 29.10.2013
 
Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessa
Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessaYhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessa
Yhteisten opintojen merkitys työelämän kannalta ammatillisessa koulutuksessa
 
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksia
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksiaLea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksia
Lea Konttinen 27.9.2011: Huomisen tarpeita ja tulevia mahdollisuuksia
 
Pilottitilallisen puheenvuoro - Arto Hämäläinen, Timolan tila
Pilottitilallisen puheenvuoro - Arto Hämäläinen, Timolan tilaPilottitilallisen puheenvuoro - Arto Hämäläinen, Timolan tila
Pilottitilallisen puheenvuoro - Arto Hämäläinen, Timolan tila
 
Trendilista
TrendilistaTrendilista
Trendilista
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivät
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivätLuonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivät
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen päivät
 
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...
Liisa Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke): Luonnon merkitys ihmiselle epidemi...
 
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012
Lohja ilmastonmuutosseminaari, Stranius 30.3.2012
 
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousTimo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
 
Miten suomalaisyritykset voivat menestyä niukkuuden yhteiskunnassa?
Miten suomalaisyritykset voivat menestyä niukkuuden yhteiskunnassa?Miten suomalaisyritykset voivat menestyä niukkuuden yhteiskunnassa?
Miten suomalaisyritykset voivat menestyä niukkuuden yhteiskunnassa?
 
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytitKestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
 
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraOtteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
 
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
 
Kurppa ruoka2011x
Kurppa ruoka2011xKurppa ruoka2011x
Kurppa ruoka2011x
 
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole entisensä - edes korkeakouluissa
 
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esitykset
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esityksetHyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esitykset
Hyvä elämä maaseudulla -webinaarin 16.3.2022 esitykset
 
Tulevaisuus Ja Trendit
Tulevaisuus Ja TrenditTulevaisuus Ja Trendit
Tulevaisuus Ja Trendit
 
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä – ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä – ei edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole enää entisensä – ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä – ei edes korkeakouluissa
 
Kansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaKansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajalla
 
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTK
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTKHuomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTK
Huomisen osaajat -hanke Mustiala, 5/2013, Tauriainen MTK
 

Mehr von MTK ry

Maatalousalan osaamisvaatimukset
Maatalousalan osaamisvaatimuksetMaatalousalan osaamisvaatimukset
Maatalousalan osaamisvaatimuksetMTK ry
 
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna Aro
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna AroLuonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna Aro
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna AroMTK ry
 
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittely
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittelyMetsäkoulutus ry:n toiminnan esittely
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittelyMTK ry
 
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminen
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminenMaatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminen
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminenMTK ry
 
Miekkailujuttu
MiekkailujuttuMiekkailujuttu
MiekkailujuttuMTK ry
 
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissa
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissaLuonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissa
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissaMTK ry
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...MTK ry
 
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-Suomessa
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-SuomessaLuonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-Suomessa
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-SuomessaMTK ry
 
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäivä
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäiväKeski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäivä
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäiväMTK ry
 
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudet
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudetPerusopetuksen uudistuksen mahdollisuudet
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudetMTK ry
 
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyse
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyseMistä aikuiskoulutuksessa on kyse
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyseMTK ry
 
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTK
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTKMaatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTK
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTKMTK ry
 
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTK
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTKTyössäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTK
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTKMTK ry
 
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013MTK ry
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013MTK ry
 
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013MTK ry
 
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTK
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTKTutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTK
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTKMTK ry
 
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTK
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTKKevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTK
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTKMTK ry
 
Maalle hommiin -seminaari Maaninka
Maalle hommiin -seminaari MaaninkaMaalle hommiin -seminaari Maaninka
Maalle hommiin -seminaari MaaninkaMTK ry
 
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenAmmattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenMTK ry
 

Mehr von MTK ry (20)

Maatalousalan osaamisvaatimukset
Maatalousalan osaamisvaatimuksetMaatalousalan osaamisvaatimukset
Maatalousalan osaamisvaatimukset
 
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna Aro
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna AroLuonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna Aro
Luonnonvara-alan osaamisen ennakointi Susanna Aro
 
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittely
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittelyMetsäkoulutus ry:n toiminnan esittely
Metsäkoulutus ry:n toiminnan esittely
 
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminen
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminenMaatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminen
Maatalousalan ammatillisten tutkintojen kehittäminen
 
Miekkailujuttu
MiekkailujuttuMiekkailujuttu
Miekkailujuttu
 
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissa
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissaLuonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissa
Luonnonvara-alan opetus perusopetuksen perusteissa
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...
Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen muutostarpeet ammatillisessa koulut...
 
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-Suomessa
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-SuomessaLuonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-Suomessa
Luonnonvara-alan koulutuksen yhteistyö Kaakkois-Suomessa
 
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäivä
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäiväKeski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäivä
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetushenkilökunnan MTK:n järjestöiltapäivä
 
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudet
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudetPerusopetuksen uudistuksen mahdollisuudet
Perusopetuksen uudistuksen mahdollisuudet
 
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyse
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyseMistä aikuiskoulutuksessa on kyse
Mistä aikuiskoulutuksessa on kyse
 
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTK
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTKMaatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTK
Maatalousyrittäjän opintorahan nykytila ja kehittäminen, Tauriainen MTK
 
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTK
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTKTyössäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTK
Työssäoppiminen maatiloilla Tauriainen MTK
 
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013
Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen opiskelijavalintatilastot 2013
 
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013
Luonnonvara- ja ympäristöalan oppilaitosten vetovoimaisuus yhteishaussa 2013
 
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013
Maatalousalan oppimistulosten arviointi, Tauriainen, MTK, 9/2013
 
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTK
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTKTutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTK
Tutkintotoimikuntien perehdytystilaisuus 8/2013 Tauriainen MTK
 
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTK
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTKKevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTK
Kevät 2013 koulutuksen ajankohtaiskatsaus - Aluekehitysvaliokunta MTK
 
Maalle hommiin -seminaari Maaninka
Maalle hommiin -seminaari MaaninkaMaalle hommiin -seminaari Maaninka
Maalle hommiin -seminaari Maaninka
 
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainenAmmattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
Ammattikoulutuksen kehittäminen tauriainen
 

Maaseudun tulevaisuudennäkymät - osaaminen

  • 1. Maaseudun tulevaisuuden näkymät – osaaminen Kehittyvän maaseudun hanketreffit hanketoimijoille ja sidosryhmille 27.-28.11.2013 Kuortaneen urheiluopisto Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry 22.11.2013
  • 2. RUOKAA TARVITAAN JOKA VUOSI LISÄÄ − 9 miljardin ihmisen ruokkimiseen tarvitaan vuonna 2050 70 % nykyistä enemmän tuotantoa − Ruokaturva lähtee läheltä − Ruuantuotantoon tarvitaan tulevaisuudessa kaikki tuotantoon kelpaava maatalousmaa Vain ennätyssato joka vuosi riittää tyydyttämään kasvavan kysynnän 2
  • 3. Kotitalouksissa syntyvä ruokahävikki • keskimäärin 23 kg per henkilö • 5-henkisessä perheessa noin 115 kg vuodessa, arvoltaan noin 700 euroa • kotitalouksissa syntyvät ruokahävikkimäärät vaihtelivat tutkimusaikana 0 – 23,4 kg/hlö ja muutettuna vuositasolle 0 – 160 kg/hlö/vuosi. • Suurin osa poisheitetystä ruoasta oli nopeasti pilaantuvaa tuoreruokaa ja ruoanlaitosta sekä ruokailusta ylijäänyttä ruokaa. • Eniten pois heitettiin vihanneksia 19 %, kotiruokaa 18%, maitotuotteita 17%, leipää 13% sekä hedelmiä ja marjoja 13%. Lihaa, kalaa ja kanamunia heitettiin pois yhteensä 7 % ja valmisruokia 6 %.
  • 4. Suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteet • Suomalaiset haluavat kotimaista lähiruokaa ja alkuperämerkintöjä • Nuorten keskuudessa tietämättömyyttä maatalouteen ja ympäristöja EU-ulottuvuuteen liittyvistä kysymyksistä • Ympäristöpainotus asenteessa maatalouteen • Maatalouden ravinnekierrätystä tulisi kehittää • Erityisen vaikeita kysymyksiä mielipiteen muodostamisen kannalta ovat:      Luonnon monimuotoisuus  laiduntava karja Viljelijöiden työhön liittyvät kysymykset Maataloustukien vaikutus kuluttajahintoihin Ympäristönormit ja eläinten hyvinvointikysymykset Lääkkeiden ja hormonien käytön valvonta • Suomalaiset eivät ole siirtymässä kasvisruokaan
  • 5. Luonnonvara-alojen tutkimus Tuotannon Geenivarojen ja geneettisen diversiteetin säilyttäminen ja hyödyntäminen Ruokaketjun kestävä ja vastuullinen biotalous Hyvinvoinnin edistäminen Maaseudun elinkeinojen paikallisja aluetalous Maataloudesta Itämereen ja sisävesistöihin kohdistuvan ravinne- ja torjuntaainekuormituksen vähentäminen Kasvihuoneteknologia n tuotannon edistäminen, energiansäästö sekä teknologian tuotteistamis- ja vientinäkökohdat kannattavuus ja tehokkuus Luonnonvarojen kestävä käyttö: luonnonvarat, maankäyttö, biomateriaalit, bioenergia Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa
  • 6. Nuoret ja työelämä Nuorten ja työelämä – kaksi eri maailmaa? 2012 Taloudellinen tiedotustoimisto • Väittämä: Nuorten käsitykset työstä liittyvät enemmän työn avulla saavutettaviin asioihin kuin itse työn tekemiseen. • Väittämä: Kouluaineilla ei ole yhteyttä työhön eikä työelämään • Väittämä: Palkalla on merkitystä, muttei eniten • Väittämä: Pelko vääristä valinnoista kipsaa nuoret • Väittämä: Tyttöjä kiinnostavat eniten sosiaalisiksi mielletyt alat, poikien suosiossa on ICT • Väittämä: Kansainvälisyys osana työnkuvaa jakaa mielipiteitä • Väittämä: Yrittäjyys on tuttua vain joka toiselle nuorelle • Väittämä: Nuoret eivät saa tarpeeksi itselle merkityksellistä tietoa työstä ja työelämästä, vaikka kanavia tiedon saamiseen ja välittämiseen on enemmän kuin koskaan
  • 7. ”Olin itse hyvin innostunut tämän tehtävänannon lukiessani, sillä minulla itselläni olisi suurta kiinnostusta käydä kesätöissä jollain maatilalla. Ensimmäisenä mieleen tuleekin työskenteleminen eläinten ja luonnon parissa kauniina kesäpäivänä. Nuorien käyttömahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat, sillä nuorilta löytyy paljon energiaa ja intoa. Ja vaikka maaseudulla työskenteleminen ei jonkun juttu olisikaan, olisi hänkin todennäköisesti tyytyväinen saamaansa korvaukseen.” lukiolainen
  • 8. maatalouspolitiikka asiakaspalvelu ympäristönsuojelu työlainsäädäntö (päästöt, jätteet, vaaralliset maankäytön säätely aineet, haju, melu ym.) jokamiehenelintarvikeLainsäädäntö ja oikeudet hygienia yhteiskunnallinen lupamenettelyt ohjaus vesiensuojelu työsuojelu ympäristötuet sosiaali- ja verolainsäädäntö eläintensuojelu Susanna Tauriainen ympäristöviestintätaidot markkinointi esiintymisen taidot Sosiaaliset taidot yrittäjyys yhteistyö ja esimiestaidot verkottuminen eläinten hyvinvointi some kasvien ja eläinten biologia luonnon monimuotoisuus luonnonjärjestelmien toiminta Ammattiosaamisen näytöt käyttöön luonnonvara-alla metsänhoito ja hyödyntäminen luonnonvarojen käyttö energia- ja ainevirrat biomateriaalien käyttö maaseudun lähiruoka elinvoimaisuus green care hoivamaatalous yrittäjyys Taloudellinen kestävyys tuotteistaminen sähköinen markkinointi riskien arviointi ja hallinta laatu- ja ympäristöjärjestelmät elinkaariajattelu ja investoinnit Työsuojelu ja hyvinvointi kokonaisuuksien oman identiteetin hahmottaminen kehittäminen muutosvalmius oppimisen taidot Maatalousyrittäjän osaamisvaatimukset kriittinen ajattelu koneiden, laitteiden ja työvälineiden käyttö- ja kunnossapitoosaaminen kunnat Teknologian hyödyntäminen tietotekniikka tietokoneteknologia tuotantoketjut ja -prosessit maatilat ja maaseutuyritykset Työympäristöt sidosryhmät neuvonta sosiaalisen kestävyyden edistäminen hygienia henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpito kotimaan ja ulkomaan kauppa omat arvot ja oman työn arviointi ammattietiikka ja kehittäminen oma suhde luonnonvaroihin sosiaaliset suhteet ergonomia asenne metsälainsäädäntö viljelykasvien viljeleminen ja viljelymenetelmien tunteminen Tieto luonnosta ja luonnonvaroista turvalliset työtavat ja välineet kuluttajat tutkimus elintarviketeollisuus hallinto järjestöt oppilaitokset tapojen vaaliminen jäljitettävyys kulttuuriympäristön tuntemus maisemaKulttuurinen psykologia kestävyys paikalliset työmenetelmät erikoistuotteiden ja käsityötaidot tuntemus suvaitsevaisuus, monikulttuurisuuden kohtaaminen
  • 9. Maatilan johtajan tehtävät ja riskikartta MAATILAYRITYKSEN SISÄISET RISKIT ULKOISET MAATILAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TUOTANTO OMAISUUS Työympäristön vaaratekijät  Melu  Lämpöolosuhteet  Kulkureitit tai työtilat  Kemikaalit  Pölyt ja homeet Tuotantoprosessit ja talous  Asiakkaiden vaatimukset  Kasvintuotanto  Eläintuotanto  Tuotantokustannukset  Maksuvalmius Pihapiiri ja irtaimisto  Varkaudet ja ilkivalta  Järjestys pihapiirissä Koneturvallisuus  Koneet ja laitteet  Käsityökalut  Sähkö ja sähkölaitteet Koneet  Koneiden käyttövarmuus  Sähkölaitteiden kunto  Tiedon hallintajärjestelmät  Polttoaineet ja energia IHMISET Rahoitus ja markkinat  Rahoitus- ja pankkipolitiikka  Kilpailutilanne  Tuotteen kysyntä ja jatkojalostus  Hinnat Verkostot  Jakelukanavat (kauppa)  Jalostajat  Urakoitsijat  Tavarantoimittajat  Viranomaiset  Tutkimus ja koulutus  Media  Mainonta  Sosiaaliset suhteet  Järjestöt Yhteiskunnan säätely  Tukipolitiikka  Lait ja asetukset  Veromuutokset  Tuonti ja vienti-säännöt  Globaalit poliittiset muutokset Työn kuormittavuus  Työn fyysinen kuormittavuus  Työmäärä  Toiminnan suunnittelu  Omat voimavarat Muut vaarat  Kuljetukset ja liikenne  Eläinten käsittely  Metsätyöt ja polttopuiden teko Ulkoiset poikkeustilanteet  Säteilyonnettomuus  Epidemiat  Kriisitilanteet  Luonto-olosuhteet Työjärjestelyt ja verkostot  Työmenetelmät  Osaaminen  Ajankäyttö  Työvoimaresurssit  Lomitus  Urakointi  Tuotantoyhteistyö  Muu yhteistyö Logistiikka  Tilan liikennejärjestelyt  Tavaroiden tuonti tilalle  Tavaroiden vienti maatilalta Muut tuotannolliset tekijät  Uusien menetelmien ja tuotteiden käyttö  Markkinointi-imago  Toiminta poikkeusolosuhteissa MAATILAN JOHTAMISEN JA RISKIEN HALLINNAN VÄLINEET Tuotannon suunnittelu Maatilan riskienhallintajärjestelmä Maatilan laatujohtaminen Työresurssien hallinta Vuosikello © Maaturva-hanke, MTT, VTT Kirjanpitojärjestelmä Taloussuunnittelu Investointisuunnittelu Verosuunnittelu Rakennukset  Rakennusten kunto  Tulipalojen ehkäisy Maaomaisuus  Maan laatu  Maan saatavuus  Maankäyttö Metsä  Metsän kasvu  Metsävahingot  Metsän käyttö Eläimet  Eläinsuojien kunto ja olosuhteet  Eläinten terveys Investointien hallinta  Investointisuunnittelu ja -laskelmat  Tiedot investointikohteista Vakuutusten hallinta  Vakuutusturvan kattavuus Muu omaisuustekijä  Omistusrasitteet- ja oikeudet  Sopimukset  Veroasiat ULKOPUOLISILLE AIHEUTUVAT RISKIT Asiakkaat  Tuotteen tai palvelun laatu  Ulkopuolisten turvallisuus tilalla  Tuotteiden toimitusvarmuus  Terveysvaikutukset  Kuluttajat Ympäristö  Jätevedet  Jätteet  Kemikaalit, polttoaineet, öljyt  Pellon käyttö ja lannoitus  Raaka-aineiden kulutus ja käyttö  Maisema  Monimuotoisuus  Ympäristöluvat  Muu ympäristötekijä
  • 10. Uusia osaamistarpeita eri alojen rajapinnoilla Kati Lundgren
  • 13. MTK koulutus • http://luonnonvara.blogspot.fi/ Tiedottaminen • https://twitter.com/MTKkoulutus Tiedottaminen • http://www.facebook.com/luonnonvara (MTK koulutus) Tiedottaminen • http://www.slideshare.net/susannatauriainen Esitykset/dokumentit • https://www.dreambroker.com/channel/wsvl47nd/ Videot • http://www.mtk.fi/Koulutus/ Verkkosivut 22.11.2013