SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 16
26.10.20171
Sosiaali- ja terveystietojen
toissijainen käyttö
Hallituksen esitys 26.10.2017
Henkilötietojen ensisijainen ja toissijainen käyttö
Ensisijainen käyttö
Tiedon käyttö asiakkaan tai
potilaan palveluissa
Toissijainen käyttö
Esim. tietojohtaminen,
tilastointi,
viranomaisohjaus ja
valvonta, tutkimus,
kehittäminen, innovaatiot
sosiaali- ja
terveystieto
26.10.20172
Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveystietojen
toissijaisesta käytöstä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Esityksen tarkoitus
• luoda ajanmukaiset ja yhdenmukaiset edellytykset käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelutoiminnassa syntyvä asiakastietoja sekä muita terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä
henkilötietoja tietoturvallisesti
Soveltamisala
• tilastointi, tutkimus, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, opetus, tietojohtaminen, viranomaisohjaus ja
viranomaisvalvonta, viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävät
Tavoite
• Sujuvoittaa ja nopeuttaa tietojen käyttölupiin liittyvää käsittelyä ja keventää olennaisesti
rinnakkaisista lupamenettelyistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.
• Suojata entistä paremmin asiakkaiden luottamusta ja yksityiselämää. Tekninen kehitys on luonut
uudenlaiset edellytykset käsitellä ja yhdistää arkaluonteisia asiakastietoja muihin henkilötietoihin
tietoturvallisesti.
Keinoja
• oikeus käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja suoraan lain nojalla tiettyihin
käyttötarkoituksiin
• keskitetty lupaviranomainen päättämään sosiaali- ja terveysalaan liittyvien tietojen käytöstä
• tietoturvallinen käyttöympäristö ja käyttöyhteydet luovutettujen tietojen kontrolloituun käsittelyyn
26.10.20173
Toteuttaa Sipilän hallitusohjelmaa ja kansallisia
strategioita
• digitalisaatio, mahdollistava
lainsäädäntö, normien purku
• hallitusohjelmalinjaukset
• digi nyt, ekosysteemifoorumi
• Sote-uudistus
• tietojohtaminen
• ohjaus, valvonta, seuranta
• Terveysalan kasvustrategian
toimeenpano
• STM, TEM, OKM, SA, Tekes
• Tiedon hallinnan
ja sähköisten palvelujen
kehittäminen
• Sote-tieto hyötykäyttöön strategia:
• tietojohtaminen
• palveluiden kehittäminen
• yrityksille mahdollisuuksia kehittää
palveluja ja tuotteita
• Omakanta, STM, Kela, Tekes
• palveluoperaattori, STM, Sitra,
THL, Kela,…
26.10.20174
Malmikasasta kansalliseksi aarteeksi -
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
Aineiston
käyttö
Aineiston
käsittely
Aineisto
Kehittäminen ja
innovaatio Opetus
Tieto-
johtaminen
Ohjaus ja
valvonta
Suunnittelu
selvitys Tilastot
LUPAVIRANOMAINEN (THL:n yhteydessä) JA PALVELUOPERAATTORI
Tietopyynnöt:
Käyttöluvat, eettinen ennakkoarviointi,
huomioon tietosuoja
Tietojen saanti:
Tietoaineistojen koonti,
yhdistely, luovutus, suojaus
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON OPERATIIVISET JÄRJESTELMÄT
Bio- ja
geenipankit
Kanta ja
Omakanta
Kansalliset
sote-rekisterit
Sote-tilas-
toaineistot
Sosioekon.
tiedot
Tutkimus
26.10.20175
NYT JÄLKEEN
LISÄKSI
Käyttölupa pyydettävä
erikseen eri
rekisterinpitäjiltä
Kuultava tietosuoja-
valtuutettua
Pitkäkestoinen
prosessi
Käyttö tieteelliseen
tutkimukseen ja
tilastointiin
Lupaviranomainen antaa luvan henkilötietojen käyttöön ja vastaa
tietojen luovutuksesta: tietoaineiston koonti, yhdistely ja luovutus
Sähköinen keskitetty tietopyyntöjen hallintajärjestelmä, johon
• toimitetaan käyttölupahakemukset ja tietopyynnöt liitteineen,
• josta löytyvät tietoaineistojen kuvaukset (mitä tietoja, millaiseen
käyttötarkoitukseen, minkä rekisterinpitäjän tietovarannoissa)
Lupaviranomainen vastaa, että lupa ja sen nojalla koottu
tietoaineisto ovat tietosuojalainsäädännön mukaisia
Lupaprosessista häviää usean rekisterinpitäjän rinnakkaiset luvat ja
peräkkäiset tietojen yhdistelyt  virtaviivaisempi ja yksinkertaisempi
prosessi
Aineiston käyttö laajenee: tieteellinen tutkimus, tilastointi, kehittäminen,
innovaatiot, opetus, tietojohtaminen, viranomaisohjaus, valvonta, suunnittelu
EU:n tietosuoja-asetuksen mukainen
Luovutettuja aineistoja käsitellään tietoturvallisessa käyttöympäristössä
Rekisterinpitäjät neuvovat tietojen käytössä
Yksittäisen rekisterin tiedot
rekisterinpitäjältä tai lupaviranomaiselta
26.10.20176
Miten luvat ja tieto saadaan?
Lupa- tai tietopyyntö
sähköisen järjestelmän kautta
Tietojen luovuttaminen:
• anonyymit tiedot
voidaan luovuttaa sellaisinaan
• pseudonyymit/tunnisteelliset tiedot
tietoturvalliseen käyttöympäristöön
Käyttölupaviranomainen
• myöntää aineiston käyttöluvan tai hyväksyy tietopyynnön
ja antaa käskyn palveluoperaattorille
• kertoo päätöksestä tiedon tarvitsijalle
Rekisterinpitäjät
• neuvontapalvelu, tietoaineistokuvaukset ja tietojen luovutus
lupahakemuksen tai tietopyynnön käsittelyä varten, luovuttaa
lupaviranomaisen luvittamat tiedot palveluoperaattorille
Palveluoperaattori
• kerää tiedot, yhdistelee, pseudonymisoi, anonymisoi,
luovuttaa käsiteltäväksi tietoturvalliseen käyttöympäristöön,
jota itse ylläpitää tai jota vastaanottaja ylläpitää
Tiedon
tarvitsija
26.10.20177
Uuden lain vaikutukset
26.10.20178
Uusi keskitetty
lupaviranomainen ja
tietoturvallinen ympäristö
Tietojen yhdistely ja
yksilöllinen käyttö
Mahdollisuudet tutkimukseen ja
tuotekehitykseen paranevat
Tietojen saanti nopeampaa,
laajemmat käyttötarkoitukset
Tehokkaat hoidot ja uudet
lääkkeet esim. riskiryhmille
Uutta liiketoimintaa,
tuotteita ja palveluja
-26.10.20179
SOTE-tietojen toissijaisen käytön hyötyjät
Kansalai-
set ja
sote-
asiak-
kaat
ICT-
yritykset
Lääke-
yritykset
Sote-
johto
Start-
upit
Sote-
ammatti-
laiset
Kehittä-
mis-
organi-
saatiot
Sote-
järjestä-
jät ja
tuotta-
jat
Kansan-
talous
Tutkimus-
laitokset
ja
yliopistot
MAHDOLLISTAVA
LAINSÄÄDÄNTÖ
26.10.201710
Hyödyt kansalaisille
• enemmän tutkimustietoa ->
toimivampia palveluita ja
tehokkaampia lääkkeitä
• parempaa hoitoa ja hoivaa, kun
tiedot ovat helpommin
toimijoiden käytettävissä
• vaikuttavammat sote-palvelut
• tietoja käsitellään
tietoturvallisessa ympäristössä,
jolloin ne eivät joudu vahingossa
vääriin käsiin
26.10.201711
 anonyymit tiedot saisi ilman käyttölupia
 sote-asiakastietoja sisältävien rekisterien
käyttöluvista päättäisi jatkossa yksi
viranomainen
 laaja aineisto on helpommin saatavilla
 vähemmän odottelua ja hallinnollisia vaiheita
tietojen saamisessa
 valmiiksi koottu ja homogenoitu aineisto
 tutkimuksen ja osaamisen vahvistaminen
Hyödyt tutkijoille
Hyödyt sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjille
Palveluntuottajien tietoja voi
hyödyntää reaaliaikaisesti
tietojohtamisessa
Uusia palveluinnovaatioita
syntyy helpommin
Sote-tietojen yhdistely ja
tietopohja laajenee
Palvelujen toimivuuden ja
vaikuttavuuden seuranta, kehittäminen
ja vertailu helpompaa
Palvelujärjestelmä kehittyy
asiakaslähtöisempään suuntaan ja
yksilöllisempään hoito- ja
palvelukulttuuriin
Parempia ja tehokkaampia palveluja
sekä asiakkaan kannalta toimivia sote-
palvelukokonaisuuksia (esim. sote-
palveluja paljon käyttäville)
26.10.201712
26.10.201713
• enemmän tutkimustietoa
• laajempi aineisto helpommin saatavilla
yhdeltä luukulta
• paremmat innovaatiomahdollisuudet
• uusia sovellusalueita
• paremmat palveluiden ja
liiketoimintaympäristön
kehitysedellytykset
• paremmat tuotekehitysmahdollisuudet
• helpottaa sosiaali- ja
terveyspalveluyritysten toimintaa
Hyödyt yrityksille
Ajantasainen data
Parempi saatavuus
yhdisteltyyn dataan.
Etäkäyttö
Arkaluontoista dataa ei
tarvitse siirtää.
Datan käyttö
tietoturvallisessa ja
skaalautuvassa
ympäristössä.
Yksi luukku sote-dataan
ohjaa tiedon käyttäjiä,
hallinnoi lupia ja
ylläpitää metadataa sekä
huolehtii tietoturvasta ja
käyttäjätuesta.Pyynnöstä
Nopeammin kun koskaan
Yksi keskitetty lupaviranomainen
Yhtenäiset käytänteet
DIGITAALINEN
PALVELUPORTAALI
Toiminta käynnistyy vuoden 2018 alusta vaiheittain
Korvattavat, uudet ja muuttuvat säädökset
Mm. Henkilötietolaki, Julkisuuslaki, Biopankkilaki, Tartuntatautilaki,
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Laki kuolemansyyn selvittämisestä,
Laki sähköisestä lääkemääräyksestä
Laki sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja
kehittämiskeskuksen (Stakes)
tilastotoimesta
Laki terveydenhuollon valtakunnallisista
henkilörekistereistä
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta
käytöstä
Uusittu laki Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksesta
Tietosuoja-asetusLaki sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakastietojen sähköisestä käsittelystä
(asiakastietolaki, Kanta-palvelut)
Sosiaali- ja
terveydenhuollon
järjestämislaki
Korvattavat lait: Uudet lait:
Muuttuvia ja vaikuttavia säädöksiä:
Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta
Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva asetus
EU:
Muita muuttuvia lakeja:
26.10.201715
26.10.201716
 Työryhmä valmisteli ehdotuksen uudeksi laiksi
 Lakipaketti lausunnolla syksyllä 2016,
lausunnot löytyvät Innokylästä
https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477/lakiluonnoksesta-
annetut-lausunnot-lokakuu-2016-
 Ruotsinkielinen kuuleminen 4.11.
 Asiantuntijatyöryhmä muokkasi esitystä
lausuntojen pohjalta syksyllä 2016
 Virkamiesvalmistelu kevät-kesä 2017
 Hallituksen esitys eduskuntaan syksyllä 2017
Lainsäädännön valmistelun
vaiheet

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Was ist angesagt? (20)

Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
 
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
Soten digitalisaation kansallinen pohja kuntoon yhteistyöllä Tiedonhallinnan ...
 
THL:n Laaturekisterit
THL:n LaaturekisteritTHL:n Laaturekisterit
THL:n Laaturekisterit
 
Sitra: Uuden terveyden kulmakivet
Sitra: Uuden terveyden kulmakivetSitra: Uuden terveyden kulmakivet
Sitra: Uuden terveyden kulmakivet
 
Tukevatko tiedonhallinnan prosessit käytännön palveluiden tuottamista.Case Lä...
Tukevatko tiedonhallinnan prosessit käytännön palveluiden tuottamista.Case Lä...Tukevatko tiedonhallinnan prosessit käytännön palveluiden tuottamista.Case Lä...
Tukevatko tiedonhallinnan prosessit käytännön palveluiden tuottamista.Case Lä...
 
Una-hankkeen tilanne ja eteneminen, Kati Tuovinen
Una-hankkeen tilanne ja eteneminen, Kati TuovinenUna-hankkeen tilanne ja eteneminen, Kati Tuovinen
Una-hankkeen tilanne ja eteneminen, Kati Tuovinen
 
Palveluverkkoselvitys - Digitalisaation mahdollisuudet huomioitava sote-uudis...
Palveluverkkoselvitys - Digitalisaation mahdollisuudet huomioitava sote-uudis...Palveluverkkoselvitys - Digitalisaation mahdollisuudet huomioitava sote-uudis...
Palveluverkkoselvitys - Digitalisaation mahdollisuudet huomioitava sote-uudis...
 
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjaustaOstopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
 
Sotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastot
Sotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastotSotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastot
Sotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastot
 
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksiAsiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
 
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpanoVaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
 
Sote valinnanvapauden vertailupalvelu suomi fi ssa 17-01-2019
Sote valinnanvapauden vertailupalvelu suomi fi ssa 17-01-2019Sote valinnanvapauden vertailupalvelu suomi fi ssa 17-01-2019
Sote valinnanvapauden vertailupalvelu suomi fi ssa 17-01-2019
 
sote-palveluhakemistoPTV_info
sote-palveluhakemistoPTV_infosote-palveluhakemistoPTV_info
sote-palveluhakemistoPTV_info
 
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessaSosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
 
Virtuaaliklinikka-konsepti
Virtuaaliklinikka-konseptiVirtuaaliklinikka-konsepti
Virtuaaliklinikka-konsepti
 
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityöSote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
 
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
 
Muistisairaiden kotona asumisen mahdollisuudet - Rauha Heikkilä - RAI-juhlawe...
Muistisairaiden kotona asumisen mahdollisuudet - Rauha Heikkilä - RAI-juhlawe...Muistisairaiden kotona asumisen mahdollisuudet - Rauha Heikkilä - RAI-juhlawe...
Muistisairaiden kotona asumisen mahdollisuudet - Rauha Heikkilä - RAI-juhlawe...
 
Maria Nikkilä, VM, Mitä tukea kansallinen palveluarkkitehtuuri tuo SOTEn tied...
Maria Nikkilä, VM, Mitä tukea kansallinen palveluarkkitehtuuri tuo SOTEn tied...Maria Nikkilä, VM, Mitä tukea kansallinen palveluarkkitehtuuri tuo SOTEn tied...
Maria Nikkilä, VM, Mitä tukea kansallinen palveluarkkitehtuuri tuo SOTEn tied...
 

Ähnlich wie Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017

Ähnlich wie Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017 (20)

Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttöSosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
 
STM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
STM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttöSTM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
STM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
 
Toisiolaki yleisesitys 2019
Toisiolaki yleisesitys 2019Toisiolaki yleisesitys 2019
Toisiolaki yleisesitys 2019
 
Tietopolitiikka ja lainsäädäntö
Tietopolitiikka ja lainsäädäntöTietopolitiikka ja lainsäädäntö
Tietopolitiikka ja lainsäädäntö
 
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
 
STM digi open 6.11. sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön arkkiteh...
STM digi open 6.11. sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön arkkiteh...STM digi open 6.11. sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön arkkiteh...
STM digi open 6.11. sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön arkkiteh...
 
Kokonaisarkkitehtuurin hyödyntäminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ...
Kokonaisarkkitehtuurin hyödyntäminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ...Kokonaisarkkitehtuurin hyödyntäminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ...
Kokonaisarkkitehtuurin hyödyntäminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ...
 
3 lahesmaa toisioesitys_2018_10_29
3 lahesmaa toisioesitys_2018_10_293 lahesmaa toisioesitys_2018_10_29
3 lahesmaa toisioesitys_2018_10_29
 
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyestiSote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
 
Sucksdorff, Anttila ja Harju, SYKE - Ympäristö- ja luonnonvaratieto avoimeen ...
Sucksdorff, Anttila ja Harju, SYKE - Ympäristö- ja luonnonvaratieto avoimeen ...Sucksdorff, Anttila ja Harju, SYKE - Ympäristö- ja luonnonvaratieto avoimeen ...
Sucksdorff, Anttila ja Harju, SYKE - Ympäristö- ja luonnonvaratieto avoimeen ...
 
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuriSote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
 
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
 
Webinaari 30.8.2017 - EU:n tietosuoja-asetus tulee ja velvoittaa yrityksiä to...
Webinaari 30.8.2017 - EU:n tietosuoja-asetus tulee ja velvoittaa yrityksiä to...Webinaari 30.8.2017 - EU:n tietosuoja-asetus tulee ja velvoittaa yrityksiä to...
Webinaari 30.8.2017 - EU:n tietosuoja-asetus tulee ja velvoittaa yrityksiä to...
 
Juha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
Juha Mykkänen, THL, YhteentoimivuusJuha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
Juha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
 
20+ vuotta Tilastokeskuksen valmisaineistoja tutkijoille
20+ vuotta Tilastokeskuksen valmisaineistoja tutkijoille20+ vuotta Tilastokeskuksen valmisaineistoja tutkijoille
20+ vuotta Tilastokeskuksen valmisaineistoja tutkijoille
 
uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
 uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016 uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
 
BiFF_avaus_20151029
BiFF_avaus_20151029BiFF_avaus_20151029
BiFF_avaus_20151029
 
Esitysmateriaali20170201ptvsote 170203073853
Esitysmateriaali20170201ptvsote 170203073853Esitysmateriaali20170201ptvsote 170203073853
Esitysmateriaali20170201ptvsote 170203073853
 
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottoa valmistelevat tehtävät
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottoa valmistelevat tehtävätSosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottoa valmistelevat tehtävät
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottoa valmistelevat tehtävät
 
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassaHenkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
Henkilötiedot ja lainsäädäntö innovaatiotoiminnassa
 

Mehr von Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset

Mehr von Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset (20)

Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
 
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
 
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptxÅldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
 
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
 
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
 
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
 
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
 
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
 
Social Security Reform in Finland
Social Security Reform in FinlandSocial Security Reform in Finland
Social Security Reform in Finland
 
Reform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala trygghetenReform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala tryggheten
 
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittelySosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
 
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen UudellamaallaErikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
 
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmisteluUudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
 
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi UudellemaalleEhdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
 
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksistaUsein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
 
Ändringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagenÄndringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagen
 
Lastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutoksetLastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutokset
 
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaiheVanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
 
Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data
 
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
 

Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017

  • 1. 26.10.20171 Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö Hallituksen esitys 26.10.2017
  • 2. Henkilötietojen ensisijainen ja toissijainen käyttö Ensisijainen käyttö Tiedon käyttö asiakkaan tai potilaan palveluissa Toissijainen käyttö Esim. tietojohtaminen, tilastointi, viranomaisohjaus ja valvonta, tutkimus, kehittäminen, innovaatiot sosiaali- ja terveystieto 26.10.20172
  • 3. Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksen tarkoitus • luoda ajanmukaiset ja yhdenmukaiset edellytykset käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoiminnassa syntyvä asiakastietoja sekä muita terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä henkilötietoja tietoturvallisesti Soveltamisala • tilastointi, tutkimus, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, opetus, tietojohtaminen, viranomaisohjaus ja viranomaisvalvonta, viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävät Tavoite • Sujuvoittaa ja nopeuttaa tietojen käyttölupiin liittyvää käsittelyä ja keventää olennaisesti rinnakkaisista lupamenettelyistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. • Suojata entistä paremmin asiakkaiden luottamusta ja yksityiselämää. Tekninen kehitys on luonut uudenlaiset edellytykset käsitellä ja yhdistää arkaluonteisia asiakastietoja muihin henkilötietoihin tietoturvallisesti. Keinoja • oikeus käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja suoraan lain nojalla tiettyihin käyttötarkoituksiin • keskitetty lupaviranomainen päättämään sosiaali- ja terveysalaan liittyvien tietojen käytöstä • tietoturvallinen käyttöympäristö ja käyttöyhteydet luovutettujen tietojen kontrolloituun käsittelyyn 26.10.20173
  • 4. Toteuttaa Sipilän hallitusohjelmaa ja kansallisia strategioita • digitalisaatio, mahdollistava lainsäädäntö, normien purku • hallitusohjelmalinjaukset • digi nyt, ekosysteemifoorumi • Sote-uudistus • tietojohtaminen • ohjaus, valvonta, seuranta • Terveysalan kasvustrategian toimeenpano • STM, TEM, OKM, SA, Tekes • Tiedon hallinnan ja sähköisten palvelujen kehittäminen • Sote-tieto hyötykäyttöön strategia: • tietojohtaminen • palveluiden kehittäminen • yrityksille mahdollisuuksia kehittää palveluja ja tuotteita • Omakanta, STM, Kela, Tekes • palveluoperaattori, STM, Sitra, THL, Kela,… 26.10.20174
  • 5. Malmikasasta kansalliseksi aarteeksi - Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö Aineiston käyttö Aineiston käsittely Aineisto Kehittäminen ja innovaatio Opetus Tieto- johtaminen Ohjaus ja valvonta Suunnittelu selvitys Tilastot LUPAVIRANOMAINEN (THL:n yhteydessä) JA PALVELUOPERAATTORI Tietopyynnöt: Käyttöluvat, eettinen ennakkoarviointi, huomioon tietosuoja Tietojen saanti: Tietoaineistojen koonti, yhdistely, luovutus, suojaus SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON OPERATIIVISET JÄRJESTELMÄT Bio- ja geenipankit Kanta ja Omakanta Kansalliset sote-rekisterit Sote-tilas- toaineistot Sosioekon. tiedot Tutkimus 26.10.20175
  • 6. NYT JÄLKEEN LISÄKSI Käyttölupa pyydettävä erikseen eri rekisterinpitäjiltä Kuultava tietosuoja- valtuutettua Pitkäkestoinen prosessi Käyttö tieteelliseen tutkimukseen ja tilastointiin Lupaviranomainen antaa luvan henkilötietojen käyttöön ja vastaa tietojen luovutuksesta: tietoaineiston koonti, yhdistely ja luovutus Sähköinen keskitetty tietopyyntöjen hallintajärjestelmä, johon • toimitetaan käyttölupahakemukset ja tietopyynnöt liitteineen, • josta löytyvät tietoaineistojen kuvaukset (mitä tietoja, millaiseen käyttötarkoitukseen, minkä rekisterinpitäjän tietovarannoissa) Lupaviranomainen vastaa, että lupa ja sen nojalla koottu tietoaineisto ovat tietosuojalainsäädännön mukaisia Lupaprosessista häviää usean rekisterinpitäjän rinnakkaiset luvat ja peräkkäiset tietojen yhdistelyt  virtaviivaisempi ja yksinkertaisempi prosessi Aineiston käyttö laajenee: tieteellinen tutkimus, tilastointi, kehittäminen, innovaatiot, opetus, tietojohtaminen, viranomaisohjaus, valvonta, suunnittelu EU:n tietosuoja-asetuksen mukainen Luovutettuja aineistoja käsitellään tietoturvallisessa käyttöympäristössä Rekisterinpitäjät neuvovat tietojen käytössä Yksittäisen rekisterin tiedot rekisterinpitäjältä tai lupaviranomaiselta 26.10.20176
  • 7. Miten luvat ja tieto saadaan? Lupa- tai tietopyyntö sähköisen järjestelmän kautta Tietojen luovuttaminen: • anonyymit tiedot voidaan luovuttaa sellaisinaan • pseudonyymit/tunnisteelliset tiedot tietoturvalliseen käyttöympäristöön Käyttölupaviranomainen • myöntää aineiston käyttöluvan tai hyväksyy tietopyynnön ja antaa käskyn palveluoperaattorille • kertoo päätöksestä tiedon tarvitsijalle Rekisterinpitäjät • neuvontapalvelu, tietoaineistokuvaukset ja tietojen luovutus lupahakemuksen tai tietopyynnön käsittelyä varten, luovuttaa lupaviranomaisen luvittamat tiedot palveluoperaattorille Palveluoperaattori • kerää tiedot, yhdistelee, pseudonymisoi, anonymisoi, luovuttaa käsiteltäväksi tietoturvalliseen käyttöympäristöön, jota itse ylläpitää tai jota vastaanottaja ylläpitää Tiedon tarvitsija 26.10.20177
  • 8. Uuden lain vaikutukset 26.10.20178 Uusi keskitetty lupaviranomainen ja tietoturvallinen ympäristö Tietojen yhdistely ja yksilöllinen käyttö Mahdollisuudet tutkimukseen ja tuotekehitykseen paranevat Tietojen saanti nopeampaa, laajemmat käyttötarkoitukset Tehokkaat hoidot ja uudet lääkkeet esim. riskiryhmille Uutta liiketoimintaa, tuotteita ja palveluja
  • 9. -26.10.20179 SOTE-tietojen toissijaisen käytön hyötyjät Kansalai- set ja sote- asiak- kaat ICT- yritykset Lääke- yritykset Sote- johto Start- upit Sote- ammatti- laiset Kehittä- mis- organi- saatiot Sote- järjestä- jät ja tuotta- jat Kansan- talous Tutkimus- laitokset ja yliopistot MAHDOLLISTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ
  • 10. 26.10.201710 Hyödyt kansalaisille • enemmän tutkimustietoa -> toimivampia palveluita ja tehokkaampia lääkkeitä • parempaa hoitoa ja hoivaa, kun tiedot ovat helpommin toimijoiden käytettävissä • vaikuttavammat sote-palvelut • tietoja käsitellään tietoturvallisessa ympäristössä, jolloin ne eivät joudu vahingossa vääriin käsiin
  • 11. 26.10.201711  anonyymit tiedot saisi ilman käyttölupia  sote-asiakastietoja sisältävien rekisterien käyttöluvista päättäisi jatkossa yksi viranomainen  laaja aineisto on helpommin saatavilla  vähemmän odottelua ja hallinnollisia vaiheita tietojen saamisessa  valmiiksi koottu ja homogenoitu aineisto  tutkimuksen ja osaamisen vahvistaminen Hyödyt tutkijoille
  • 12. Hyödyt sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjille Palveluntuottajien tietoja voi hyödyntää reaaliaikaisesti tietojohtamisessa Uusia palveluinnovaatioita syntyy helpommin Sote-tietojen yhdistely ja tietopohja laajenee Palvelujen toimivuuden ja vaikuttavuuden seuranta, kehittäminen ja vertailu helpompaa Palvelujärjestelmä kehittyy asiakaslähtöisempään suuntaan ja yksilöllisempään hoito- ja palvelukulttuuriin Parempia ja tehokkaampia palveluja sekä asiakkaan kannalta toimivia sote- palvelukokonaisuuksia (esim. sote- palveluja paljon käyttäville) 26.10.201712
  • 13. 26.10.201713 • enemmän tutkimustietoa • laajempi aineisto helpommin saatavilla yhdeltä luukulta • paremmat innovaatiomahdollisuudet • uusia sovellusalueita • paremmat palveluiden ja liiketoimintaympäristön kehitysedellytykset • paremmat tuotekehitysmahdollisuudet • helpottaa sosiaali- ja terveyspalveluyritysten toimintaa Hyödyt yrityksille
  • 14. Ajantasainen data Parempi saatavuus yhdisteltyyn dataan. Etäkäyttö Arkaluontoista dataa ei tarvitse siirtää. Datan käyttö tietoturvallisessa ja skaalautuvassa ympäristössä. Yksi luukku sote-dataan ohjaa tiedon käyttäjiä, hallinnoi lupia ja ylläpitää metadataa sekä huolehtii tietoturvasta ja käyttäjätuesta.Pyynnöstä Nopeammin kun koskaan Yksi keskitetty lupaviranomainen Yhtenäiset käytänteet DIGITAALINEN PALVELUPORTAALI Toiminta käynnistyy vuoden 2018 alusta vaiheittain
  • 15. Korvattavat, uudet ja muuttuvat säädökset Mm. Henkilötietolaki, Julkisuuslaki, Biopankkilaki, Tartuntatautilaki, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, Laki kuolemansyyn selvittämisestä, Laki sähköisestä lääkemääräyksestä Laki sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) tilastotoimesta Laki terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä Uusittu laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta Tietosuoja-asetusLaki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (asiakastietolaki, Kanta-palvelut) Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Korvattavat lait: Uudet lait: Muuttuvia ja vaikuttavia säädöksiä: Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva asetus EU: Muita muuttuvia lakeja: 26.10.201715
  • 16. 26.10.201716  Työryhmä valmisteli ehdotuksen uudeksi laiksi  Lakipaketti lausunnolla syksyllä 2016, lausunnot löytyvät Innokylästä https://www.innokyla.fi/web/verkosto1598477/lakiluonnoksesta- annetut-lausunnot-lokakuu-2016-  Ruotsinkielinen kuuleminen 4.11.  Asiantuntijatyöryhmä muokkasi esitystä lausuntojen pohjalta syksyllä 2016  Virkamiesvalmistelu kevät-kesä 2017  Hallituksen esitys eduskuntaan syksyllä 2017 Lainsäädännön valmistelun vaiheet

Hinweis der Redaktion

  1. Kansisivu
  2. Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  3. Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  4. Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  5. Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  6. Tässä olisi hyvä korostua enemmän sote-palvelujärjestelmän ja palveluntuottajien hyödyt, nyt aika yritys- ja talouslähtöinen
  7. Kuva vasemmalla taustakuva Ohje: Taustakuva vaihdetaan vaihtamalla taustakuvaa, joka tulee koko dian alle, valkoinen alue on samassa kohdassa lukittuna. Dian voi valita ylävalikon Uusi dia –valikosta. HUOM! Jos tämä vaihtoehto ei sovi kuvallesi, kannattaa käyttää kuvallista sivupohjaa (sivut 7-9), jossa elementit ovat siirrettävissä. Kuvadiassa sen sijaan elementit ovat siirrettävissä, joten valkoista reunaa tai kuvaa voi tarvittaessa siirtää oikealle tai vasemmalle. Ehkä vain tuo kuvasivu riittää?
  8. Kuvasivu kuva oikealla. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella -> Muuta kuva. Siirrä ja skaalaa kuva haluamallesi paikalle. Myös valkoista aluetta voi siirtää tekstin määrän mukaan.
  9. Kuvallinen sivupohja, vasen kuva vasemmalla ja elementit siirrettävissä. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. Liukuvärin värin voi vaihtaa ylävalikon muodon täyttö –kohdasta -> liukuväri ja sieltä lisää liukuväri. Tai sen voi poistaa. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.
  10. tämä kalvo on luvansaajan näkökulmasta (otsikko ei kuvaa sliden sisältöä)
  11. Tekstidia Dian voi valita Uusi dia (tekstisivu)
  12. Kuvallinen sivupohja, vasen kuva vasemmalla ja elementit siirrettävissä. Ohje: Vaihda kuva klikkaamalla kuvan päällä hiiren kakkospainikkeella. Valkoisen reunan paikkaa voi myös siirtää tällä dialla. Liukuvärin värin voi vaihtaa ylävalikon muodon täyttö –kohdasta -> liukuväri ja sieltä lisää liukuväri. Tai sen voi poistaa. HUOM! Tätä pohjaa ei löydy Uusi dia-valikosta. Kuvasivun voi kopioida klikkaamalla hiiren oikealla diavalikossa dian päällä -> Monista dia.