SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 3
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Tiedote                                      1 (3)
                                                         22.10.2009



Kansalaiskeskustelu toivoo palveluseteliltä ennaltaehkäisyä ja jonojen purkua

            Palveluseteliä tulisi käyttää jonojen purkamiseen ja ennaltaehkäisevään työhön.
            Johtopäätös perustuu kansalaisille verkossa avatun kansalaiskeskustelun viiden
            ensimmäisen viikon aineistoon.

            Kansalaiskeskustelu palveluseteleistä avattiin verkossa 1. syyskuuta 2009. Ensimmäisen viiden
            viikon aikana palvelusetelin kehittämiseen osallistui 428 kansalaista, joista miehiä oli 191 ja
            naisia 237. Vastaajia on kaikista ikäryhmistä alle 20-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin.

            Joka kolmas vastaaja työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa. Näin kaksi vastaajaa kolmesta
            edustaa kansalaiskeskustelussa aidosti kansalaisen ja käyttäjän näkökulmaa.

            Osallistuneita pyydettiin ensin vastaamaan kysymykseen: Kerro, mihin palveluseteliä voisi
            käyttää ja mitä hyötyä siitä olisi? Näkemysten keruun ja ideoinnin lisäksi vastaajia pyydettiin
            osallistumaan myös muiden tuottamien ideoiden arvioimiseen.

            Vastauksia kysymykseen palvelusetelin käytöstä saatiin 325 ja arviointeja 2890. Tämä
            tarkoittaa, että jokaista ideaa on arvioitu keskimäärin 9 kertaa ja jokainen arvioija antoi
            arvionsa seitsemälle muiden esittämälle vastaukselle.

Ennaltaehkäisevyys ja jonojen purku korostuvat

            Mielenkiintoisia tuloksia kehittämiskeskustelusta oli esimerkiksi se, että kansalaismielipide
            näyttäisi vaativan palvelusetelin suuntaamista ennaltaehkäisevään toimintaan, vanhusten
            yksinäisyyden vähentämiseen ja jonojen purkuun.

            Vastaajien arvioinneissa korostuivat huoli vanhusten yksinäisyydestä ja huonokuntoisuudesta,
            ja vastaajat toivoivat mahdollisuutta käyttää palveluseteliä esimerkiksi kulttuuri- ja
            liikuntapalveluihin – yleensäkin sellaisiin palveluihin, jotka tukevat henkistä ja fyysistä vireyttä,
            vanhusten yhdessä olemista ja tekemistä.

            ”Palveluseteli voisi tämän mukaan olla oiva väline esimerkiksi yhdistys- ja järjestötoiminnan
            uudenlaiselle tulemiselle”, palvelusetelihanketta Sitrassa vetävä kehitysjohtaja Tuomo Melin
            arvelee.

            Kansalaisten toivovat palveluseteliä jonojen purkuun sosiaali- ja terveyspalveluissa. Erityisesti
            terveyspalveluissa palvelusetelille nähdään tilaus. Kansalaisten mielipiteissä nousee esiin myös
            palvelusetelin valinnan vapaus – vapaus valita palveluntuottaja.

Tavoitteena hyvä arki

            Mistä aineistossa puhutaan eniten? Kolmen kärkeen nousivat kotipalvelut sekä lasten- ja
            vanhustenhoito. Näissä palveluseteliä kuvataan hyvän arjen mahdollistajana ja helpottajana.
            Palveluseteli auttaisi vanhuksia asumaan kotonaan pidempään.

            Omaishoitajille palveluseteli mahdollistaisi tuki- ja virkistyspalvelut. Lapsiperheiden arjessa
            palveluseteli toisi joustavuutta muun muassa tilapäisiin lastenhoito-ongelmiin.
Tiedote                                     2 (3)         Field Code Changed




                          ”Kotiapupalveluun
                          Järjestöjen tarjoamien kotiapupalveluiden ostamiseen vähävaraisille vanhuksille,
                          mm. kaupassa käynti, asiointi ym. kotiapupalvelut.”

                          ”Lapsenhoito
                          Kun itse on ollut kotona sairaan lapsen kanssa riittävän pitkään, niin ettei oman
                          työn puolesta enää voi/saa olla poissa, voisi palveluseteliä käyttää sellaiseen, että
                          kotiin saisi henkilön kaitsemaan sairasta lasta sen ajan kun itse olisi töissä.”

            Arvioidessaan muiden vastauksia osallistujat nostivat tärkeimmäksi lääkäreiden ja
            hammaslääkäreiden tarjoamien palvelujen saamisen palvelusetelillä. Vastaajat korostivat sitä,
            että palvelusetelin avulla palveluja voisi saada oman valinnan mukaan ja joustavasti.

                          ”Haluaisin itse
                          valita lääkärini ja paikan, josta terveyspalveluni hankin. Terveys on kaikkein
                          henkilökohtaisin asia, jota ajatella saattaa.”

            Yksimielisimpiä osallistuneet olivat mielenterveys- ja hammaslääkäripalveluiden tärkeydestä.
            Sen sijaan vammaispalvelut saavat vastaajien mielipiteet jakautumaan vahvimmin.

                          ”Kun elämä kolhii
                          Mielenterveyskuntoutujalla ei ole voimia etsiä apua nykyisen sosiaali"turvan"
                          viidakosta.”


Sukupuoli, ikä ja tausta näkyvät vastauksissa

            Osallistujien tausta näkyy yllättävän vahvasti sekä palvelusetelin käytön ideoinnissa että
            näkemysten arvioinnissa. Miehet puhuvat eniten terveys- ja vanhuspalveluista ja arvioivat
            tärkeimmiksi kuljetus- ja hammaslääkäripalvelut. Naiset taas puhuvat kotipalveluista ja
            lastenhoidosta. He arvioivat tärkeimmiksi palvelusetelin käyttökohteiksi kotipalvelut,
            vanhustenhoidon, lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut. Miehille kotipalvelut ovat arvioinnissa
            vasta 13. tärkein ja lastenhoito 11. tärkein asia. Naisille taas kuljetuspalvelut ovat arvioinnissa
            vasta 13. tärkein asia.

            Alle 30-vuotiaat arvioivat tärkeimmiksi vanhustenhoidon ja kuljetuspalvelut, kun taas yli 50-
            vuotiaat kokivat tärkeimmiksi liikuntapalvelut ja omaishoitajien palvelut. Heille vanhustenhoito
            on arvioinnissa vasta 7. tärkein palvelusetelin käyttökohde. Alle 30-vuotiaille taas
            liikuntapalvelut on arvioinnissa vasta 10. sijalla.


Kansalaiskeskustelu palvelusetelistä jatkuu

            Palvelusetelin käyttömahdollisuuksia voi ehdottaa ja arvioida osoitteessa
            www.sitra.fi/palveluseteli, ja siitä käydään keskustelua myös sosiaalisessa mediassa, kuten
            Facebookissa ja Twitterissä.
Tiedote                                     3 (3)          Field Code Changed




              Kansalaiskeskustelussa on käytetty helsinkiläisen ennakoivan johtamisen asiantuntijatalo
              Fountain Park Oy:n työkalua ja sosiaalisen median käytössä heidän asiantuntemustaan.
              Ensimmäisten viiden viikon aikaan Facebookin palvelusetelisivusto oli saanut yli 1200 fania.
              Sivuston kautta voi seurata palvelusetelikeskustelua sekä saada tiedot palveluseteliä koskevista
              uusista raporteista, dokumenteista ja videoista.

Lisätietoja

              Kehitysjohtaja Tuomo Melin, puh. 040 183 4158, tuomo.melin@sitra.fi
              Konsultti Eija Seppänen, puh. 040 508 3645, eija.seppanen@fountainpark.com
              Projektijohtaja Mari Patronen, puh. 040 801 6008, mari.patronen@tampere.fi



Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi
tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra
tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä
on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
socom2014
 

Was ist angesagt? (19)

Omaishoitajat markkinatoimijoina
Omaishoitajat markkinatoimijoinaOmaishoitajat markkinatoimijoina
Omaishoitajat markkinatoimijoina
 
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
 
Elina Palola Sosiaalityön uusista kehyksistä
Elina Palola Sosiaalityön uusista kehyksistäElina Palola Sosiaalityön uusista kehyksistä
Elina Palola Sosiaalityön uusista kehyksistä
 
Omaishoitajan maailma: arki, haasteet ja mahdollisuudet
Omaishoitajan maailma: arki, haasteet ja mahdollisuudetOmaishoitajan maailma: arki, haasteet ja mahdollisuudet
Omaishoitajan maailma: arki, haasteet ja mahdollisuudet
 
Omaishoito onnistumaan!
Omaishoito onnistumaan!Omaishoito onnistumaan!
Omaishoito onnistumaan!
 
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoroMuutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
 
Stm yleiskalvot: Sosiaalimenot, terveydenhuollon menot ja niiden rahoitus
Stm yleiskalvot: Sosiaalimenot, terveydenhuollon menot ja niiden rahoitusStm yleiskalvot: Sosiaalimenot, terveydenhuollon menot ja niiden rahoitus
Stm yleiskalvot: Sosiaalimenot, terveydenhuollon menot ja niiden rahoitus
 
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
 
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessaEeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
 
Palvelutori vapaaehtoistoiminnan tukena
Palvelutori vapaaehtoistoiminnan tukenaPalvelutori vapaaehtoistoiminnan tukena
Palvelutori vapaaehtoistoiminnan tukena
 
Peppi Saikku: Näinhän tässä pitikin käydä?
Peppi Saikku: Näinhän tässä pitikin käydä?Peppi Saikku: Näinhän tässä pitikin käydä?
Peppi Saikku: Näinhän tässä pitikin käydä?
 
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
 
Lape kick off Uosukainen Kimi
Lape kick off Uosukainen KimiLape kick off Uosukainen Kimi
Lape kick off Uosukainen Kimi
 
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 
Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoitaKolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
 
Toimeentulotukiuudistuksen vaikutukset
Toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksetToimeentulotukiuudistuksen vaikutukset
Toimeentulotukiuudistuksen vaikutukset
 
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
Palveluseteli valinnan välineenä: Kirsi Kuusinen-James, kehittämispäällikkö, ...
 
Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...
Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...
Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...
 

Ähnlich wie Lehdistötiedote 22102009

Kasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitysKasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitys
Kimmo Parhiala
 
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Olli Marjalaakso
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Palveluseteli-hanke
 
Vastaamo sipoo esitys02042012
Vastaamo sipoo esitys02042012Vastaamo sipoo esitys02042012
Vastaamo sipoo esitys02042012
Olli Marjalaakso
 
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo MelinSUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
Oulu Wellness Institute
 

Ähnlich wie Lehdistötiedote 22102009 (20)

Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
 
Mihin kansalaiset haluavat käyttää palveluseteliä?
Mihin kansalaiset haluavat käyttää palveluseteliä?Mihin kansalaiset haluavat käyttää palveluseteliä?
Mihin kansalaiset haluavat käyttää palveluseteliä?
 
Kasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitysKasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitys
 
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
 
Kokemäki 01022012 esitys
Kokemäki 01022012 esitysKokemäki 01022012 esitys
Kokemäki 01022012 esitys
 
Salo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitysSalo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitys
 
Salo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitysSalo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitys
 
Huittinen 01022012 esitys
Huittinen 01022012 esitysHuittinen 01022012 esitys
Huittinen 01022012 esitys
 
Uutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu FinalUutiskirje Helmikuu Final
Uutiskirje Helmikuu Final
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
 
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
8 Omahoito-kokeilua terveyden tulevaisuudesta
 
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
 
Mistä rahat senioreiden hyvinvoinnin rahoitukseen?
Mistä rahat senioreiden hyvinvoinnin rahoitukseen?Mistä rahat senioreiden hyvinvoinnin rahoitukseen?
Mistä rahat senioreiden hyvinvoinnin rahoitukseen?
 
Turku 12032012 diaesitys
Turku 12032012 diaesitysTurku 12032012 diaesitys
Turku 12032012 diaesitys
 
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve, käyttö ja kokemukset
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve, käyttö ja kokemuksetIkääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve, käyttö ja kokemukset
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve, käyttö ja kokemukset
 
Vastaamo sipoo esitys02042012
Vastaamo sipoo esitys02042012Vastaamo sipoo esitys02042012
Vastaamo sipoo esitys02042012
 
Artikkeli palvelusetelitutkimuksesta 5/2010
Artikkeli palvelusetelitutkimuksesta 5/2010Artikkeli palvelusetelitutkimuksesta 5/2010
Artikkeli palvelusetelitutkimuksesta 5/2010
 
Kuntalehti_nro7/2010
Kuntalehti_nro7/2010Kuntalehti_nro7/2010
Kuntalehti_nro7/2010
 
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo MelinSUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
 
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassaSosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
 

Mehr von Palveluseteli-hanke

Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osaPalvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Palveluseteli-hanke
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Palveluseteli-hanke
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli-hanke
 

Mehr von Palveluseteli-hanke (20)

Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
 
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliValinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
 
Palveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessäPalveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessä
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassaPalveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassa
 
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
 
Palveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossaPalveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossa
 
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmastaSääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
Sääntökirjat palvelusetelilainsäädännön näkökulmasta
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
 
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitysPalveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
 
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönKommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
 
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osaPalvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
Palvelukohtainen osio sääntökirjan erityinen osa
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
 
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
 
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
 

Lehdistötiedote 22102009

  • 1. Tiedote 1 (3) 22.10.2009 Kansalaiskeskustelu toivoo palveluseteliltä ennaltaehkäisyä ja jonojen purkua Palveluseteliä tulisi käyttää jonojen purkamiseen ja ennaltaehkäisevään työhön. Johtopäätös perustuu kansalaisille verkossa avatun kansalaiskeskustelun viiden ensimmäisen viikon aineistoon. Kansalaiskeskustelu palveluseteleistä avattiin verkossa 1. syyskuuta 2009. Ensimmäisen viiden viikon aikana palvelusetelin kehittämiseen osallistui 428 kansalaista, joista miehiä oli 191 ja naisia 237. Vastaajia on kaikista ikäryhmistä alle 20-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin. Joka kolmas vastaaja työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa. Näin kaksi vastaajaa kolmesta edustaa kansalaiskeskustelussa aidosti kansalaisen ja käyttäjän näkökulmaa. Osallistuneita pyydettiin ensin vastaamaan kysymykseen: Kerro, mihin palveluseteliä voisi käyttää ja mitä hyötyä siitä olisi? Näkemysten keruun ja ideoinnin lisäksi vastaajia pyydettiin osallistumaan myös muiden tuottamien ideoiden arvioimiseen. Vastauksia kysymykseen palvelusetelin käytöstä saatiin 325 ja arviointeja 2890. Tämä tarkoittaa, että jokaista ideaa on arvioitu keskimäärin 9 kertaa ja jokainen arvioija antoi arvionsa seitsemälle muiden esittämälle vastaukselle. Ennaltaehkäisevyys ja jonojen purku korostuvat Mielenkiintoisia tuloksia kehittämiskeskustelusta oli esimerkiksi se, että kansalaismielipide näyttäisi vaativan palvelusetelin suuntaamista ennaltaehkäisevään toimintaan, vanhusten yksinäisyyden vähentämiseen ja jonojen purkuun. Vastaajien arvioinneissa korostuivat huoli vanhusten yksinäisyydestä ja huonokuntoisuudesta, ja vastaajat toivoivat mahdollisuutta käyttää palveluseteliä esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluihin – yleensäkin sellaisiin palveluihin, jotka tukevat henkistä ja fyysistä vireyttä, vanhusten yhdessä olemista ja tekemistä. ”Palveluseteli voisi tämän mukaan olla oiva väline esimerkiksi yhdistys- ja järjestötoiminnan uudenlaiselle tulemiselle”, palvelusetelihanketta Sitrassa vetävä kehitysjohtaja Tuomo Melin arvelee. Kansalaisten toivovat palveluseteliä jonojen purkuun sosiaali- ja terveyspalveluissa. Erityisesti terveyspalveluissa palvelusetelille nähdään tilaus. Kansalaisten mielipiteissä nousee esiin myös palvelusetelin valinnan vapaus – vapaus valita palveluntuottaja. Tavoitteena hyvä arki Mistä aineistossa puhutaan eniten? Kolmen kärkeen nousivat kotipalvelut sekä lasten- ja vanhustenhoito. Näissä palveluseteliä kuvataan hyvän arjen mahdollistajana ja helpottajana. Palveluseteli auttaisi vanhuksia asumaan kotonaan pidempään. Omaishoitajille palveluseteli mahdollistaisi tuki- ja virkistyspalvelut. Lapsiperheiden arjessa palveluseteli toisi joustavuutta muun muassa tilapäisiin lastenhoito-ongelmiin.
  • 2. Tiedote 2 (3) Field Code Changed ”Kotiapupalveluun Järjestöjen tarjoamien kotiapupalveluiden ostamiseen vähävaraisille vanhuksille, mm. kaupassa käynti, asiointi ym. kotiapupalvelut.” ”Lapsenhoito Kun itse on ollut kotona sairaan lapsen kanssa riittävän pitkään, niin ettei oman työn puolesta enää voi/saa olla poissa, voisi palveluseteliä käyttää sellaiseen, että kotiin saisi henkilön kaitsemaan sairasta lasta sen ajan kun itse olisi töissä.” Arvioidessaan muiden vastauksia osallistujat nostivat tärkeimmäksi lääkäreiden ja hammaslääkäreiden tarjoamien palvelujen saamisen palvelusetelillä. Vastaajat korostivat sitä, että palvelusetelin avulla palveluja voisi saada oman valinnan mukaan ja joustavasti. ”Haluaisin itse valita lääkärini ja paikan, josta terveyspalveluni hankin. Terveys on kaikkein henkilökohtaisin asia, jota ajatella saattaa.” Yksimielisimpiä osallistuneet olivat mielenterveys- ja hammaslääkäripalveluiden tärkeydestä. Sen sijaan vammaispalvelut saavat vastaajien mielipiteet jakautumaan vahvimmin. ”Kun elämä kolhii Mielenterveyskuntoutujalla ei ole voimia etsiä apua nykyisen sosiaali"turvan" viidakosta.” Sukupuoli, ikä ja tausta näkyvät vastauksissa Osallistujien tausta näkyy yllättävän vahvasti sekä palvelusetelin käytön ideoinnissa että näkemysten arvioinnissa. Miehet puhuvat eniten terveys- ja vanhuspalveluista ja arvioivat tärkeimmiksi kuljetus- ja hammaslääkäripalvelut. Naiset taas puhuvat kotipalveluista ja lastenhoidosta. He arvioivat tärkeimmiksi palvelusetelin käyttökohteiksi kotipalvelut, vanhustenhoidon, lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut. Miehille kotipalvelut ovat arvioinnissa vasta 13. tärkein ja lastenhoito 11. tärkein asia. Naisille taas kuljetuspalvelut ovat arvioinnissa vasta 13. tärkein asia. Alle 30-vuotiaat arvioivat tärkeimmiksi vanhustenhoidon ja kuljetuspalvelut, kun taas yli 50- vuotiaat kokivat tärkeimmiksi liikuntapalvelut ja omaishoitajien palvelut. Heille vanhustenhoito on arvioinnissa vasta 7. tärkein palvelusetelin käyttökohde. Alle 30-vuotiaille taas liikuntapalvelut on arvioinnissa vasta 10. sijalla. Kansalaiskeskustelu palvelusetelistä jatkuu Palvelusetelin käyttömahdollisuuksia voi ehdottaa ja arvioida osoitteessa www.sitra.fi/palveluseteli, ja siitä käydään keskustelua myös sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä.
  • 3. Tiedote 3 (3) Field Code Changed Kansalaiskeskustelussa on käytetty helsinkiläisen ennakoivan johtamisen asiantuntijatalo Fountain Park Oy:n työkalua ja sosiaalisen median käytössä heidän asiantuntemustaan. Ensimmäisten viiden viikon aikaan Facebookin palvelusetelisivusto oli saanut yli 1200 fania. Sivuston kautta voi seurata palvelusetelikeskustelua sekä saada tiedot palveluseteliä koskevista uusista raporteista, dokumenteista ja videoista. Lisätietoja Kehitysjohtaja Tuomo Melin, puh. 040 183 4158, tuomo.melin@sitra.fi Konsultti Eija Seppänen, puh. 040 508 3645, eija.seppanen@fountainpark.com Projektijohtaja Mari Patronen, puh. 040 801 6008, mari.patronen@tampere.fi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.