SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 28
Olli Kärkkäinen
Yksityistalouden ekonomisti
7.6.2016
PERUSTULO −
KANNUSTE VAI
LANNISTE?
Ylen eduskuntavaalien vaalikone 2015
TYÖNTEON KANNUSTIMET JA
KANNUSTINLOUKUT SUOMESSA
Kannustinloukkujen perhe
• Taloudelliset kannustinloukut
– Tuloloukku
• Kuinka kannattavaa on työnteon lisääminen?
• Mittari: Efektiivinen marginaaliveroaste
– Työttömyysloukku
• Kuinka kannattavaa on työllistyminen?
• Mittari: Työllistymisveroaste
• ”Byrokratialoukut”
– Statuksesta (opiskelija, yrittäjä, työtön, työllinen) toiseen
siirtymisen aiheuttama byrokratia
– Epävarmuus / epäjatkuvuus tukien maksamisessa
Työllistymisveroasteet Suomessa
• Kannustinloukuista on puhuttu Suomessa pitkään
• 1990-luvun kannustinloukkutyöryhmä
– Tavoitteena muuttaa vero- ja sosiaaliturvajärjestelmää
siten, että työnteko olisi aina kannattavaa
• Työllistymisen kannustimet ovat Suomessa
parantuneet pidemmällä aikavälillä
– 1995: keskimääräinen työllistymisveroaste 77,2 %
– 2007: keskimääräinen työllistymisveroaste 62,4 %
– Muutos (2007-1995): -14,8 %
Työllistymisveroasteet Suomessa
• Työttömyysloukut ovat yleisempiä yksinhuoltajilla ja
yksin asuvilla
• Merkittävimpiä syitä työttömyysloukkuihin:
– Asumistuki
– Toimeentulotuki
– Ansiosidonnainen työttömyysturva
Keskimääräiset työllistymisveroasteet
Suomessa 2011-2015
2011 2015 Muutos (%-yks)
Työtön → kokopäivätyö 59,4 % 62,9 % +3,5 %
Työtön → puolipäivätyö 64,2 % 59,7 % – 4,5 %
Puolipäivätyö → kokopäivätyö 54,6 % 66,2 % +11,6 %
Lähde: Kotamäki & Kärkkäinen (2014): Työllisyys kasvaa, työnteko vähenee?
Työnteon kannustimet ja suojaosareformin vaikutus
(https://www.tem.fi/files/41522/kotamakikarkkainen.pdf)
• Kannustimet siirtyä puolipäivätyöhön ovat parantuneet
• Kannustimet siirtyä kokopäivätyöhön ovat heikentyneet
KEINOJA KANNUSTINLOUKKUJEN
PURKAMISEKSI
Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi
1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen
– Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja
– Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys
Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi
1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen
– Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja
– Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys
2. Soviteltua työttömyyskorvausta saavien käytettävissä olevien tulojen
kasvattaminen (esim. suojaosat)
– Hyvää: Kohdejoukko rajattu, joten kustannukset maltillisia
– Huonoa: Kannustinloukut eivät poistu, vaan siirtyvät uuteen
kohtaan
Olli Kärkkäinen
Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi
1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen
– Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja
– Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys
2. Soviteltua työttömyyskorvausta saavien käytettävissä olevien tulojen
kasvattaminen (esim. suojaosat)
– Hyvää: Kohdejoukko rajattu, joten kustannukset maltillisia
– Huonoa: Kannustinloukut eivät poistu, vaan siirtyvät uuteen
kohtaan
3. Kaikkien pienituloisten työntekijöiden käytettävissä olevien tulojen
kasvattaminen (verotus, sosiaalietuuksien vähenemisasteet)
– Hyvää: Kannustinloukkuja voidaan poistaa kaikista kohdista
– Huonoa: Kustannukset
Kannustinloukkujen poistaminen on
tasapainottelua
Budjetti
Kannustimet Tuloerot
PERUSTULO JA
KANNUSTINLOUKUT
Perustulon kannustinvaikutukset
• Perustulon vaikutus työllistymisen kannustimiin
riippuu siitä, kuinka se vaikuttaa
työttömien/työntekijöiden tuloihin
• Perustulo parantaa työllistymisen kannustimia
ainoastaan siinä tapauksessa, että (pienituloiset)
työntekijät hyötyvät siitä työttömiä enemmän
– Sosiaaliturvan tasoa leikkaava perustulo
– Kaikkien pienituloisten käytettävissä olevia tuloja
kasvattava perustulo
Puhdas perustulo
• Puhdas perustulo korvaisi kaikki nykyiset sosiaalietuudet
• Tekisi ”työnteosta aina kannattavaa”
• Ongelma tuen taso/rahoitus
– Helsinkiläinen yksinhuoltaja ja Sallassa yksin asuva nuori saisivat
saman summan asumiskustannuksistaan riippumatta
– 1500 €/kk perustulon rahoittamiseksi tasaveron tulisi olla ≈80 %
• Puhdas perustulo on joko paljon nykyistä sosiaaliturvaa
matalampi tai paljon nykyistä sosiaaliturvaa kalliimpi
Osittainen perustulo
• Osittaisen perustulon lisäksi maksettaisiin edelleen mm.
asumistukea, toimeentulotukea ja ansiosidonnaista
työttömyysturvaa
• Kannustinloukkujen syyt säilytetään  kannustinloukut
säilytetään
Osittainen perustulo
• Osittaisen perustulon lisäksi maksettaisiin edelleen mm.
asumistukea, toimeentulotukea ja ansiosidonnaista
työttömyysturvaa
• Kannustinloukkujen syyt säilytetään  kannustinloukut
säilytetään
• Budjettineutraaleilla osittaisilla perustulomalleilla ei
kannustinloukkuja poisteta
• Budjettialijäämäiset tai verotuksen painopistettä
kulutusveroihin siirtävät mallit voivat kannustimia parantaa
– Syy on silloin budjettialijäämä / verotuksen painopisteen
muutos, ei perustuloon siirtyminen
Kannustinloukkujen poistaminen on
tasapainottelua … myös perustulomalleissa
Budjetti
Kannustimet Tuloerot
BYROKRATIALOUKUT
Byrokratialoukut
• Työllistyttäessä tukien jatkuminen epävarmaa ja
työllistyminen aiheuttaa byrokratiaa
• Miten byrokratiaa voitaisiin purkaa?
– Yhden luukun politiikka (Toimeentulotuen Kela-siirto)
– Sosiaaliturvan automatisointi (Kansallinen tulorekisteri)
– Tukien yhdistäminen (Universal Credit / Perustulo)
Byrokratialoukut ja perustulo
• Perustulo auttaisi byrokratialoukkuihin siinä määrin,
kun se korvaisi nykyisiä sosiaalietuuksia
– Esim. opiskelijoiden opintopistevaatimukset ja
tulorajat poistuisivat
• Mitä etuuksia perustulo korvaisi?
• Kuinka ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan
työttömän byrokratia vähenisi?
Byrokratialoukut ja perustulo
• Perustulo vs. kansallinen tulorekisteri
• Byrokratialoukkuja voidaan purkaa myös
sosiaaliturvaa automatisoimalla / tukia yhdistämällä
– Britannian Universal Credit –sosiaaliturvauudistus
– Vastikkeellinen mutta yksinkertainen sosiaaliturva
– Vrt. ”Kannustava perusturva” (KD)
”Yleisturva” (Demarinuoret)
KANNATTAAKO PERUSTULOA
KOKEILLA?
Kannattaako perustuloa kokeilla?
• Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä
kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys)
Kannattaako perustuloa kokeilla?
• Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä
kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys)
• Perustulokokeilu voi olla hyvä kokeilu, mutta jos kannustimet
eivät parane, ei työnteon kannustinten
käyttäytymisvaikutuksia voi mallin avulla tutkia
– Onko kyseessä akateeminen kokeilu vai sosiaalipoliittinen
pilotti?
– Pitääkö kokeiltavan mallin olla (budjetti)realistinen?
Kannattaako perustuloa kokeilla?
• Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä
kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys)
• Perustulokokeilu voi olla hyvä kokeilu, mutta jos kannustimet
eivät parane, ei työnteon kannustinten
käyttäytymisvaikutuksia voi mallin avulla tutkia
– Onko kyseessä akateeminen kokeilu vai sosiaalipoliittinen
pilotti?
– Pitääkö kokeiltavan mallin olla realistinen?
• Mahdollisuus: vastikkeettomuuden vaikutus
– Passivoiko vai aktivoiko vastikkeettomuus (nuoret,
opiskelijat, pienten lasten vanhemmat, työttömät)?
KANNUSTIMET JA PERUSTULO
• Taloudellisiin kannustinloukkuihin ei ole ihmelääkkeitä: niiden purkaminen
vaatii sosiaaliturvan leikkaamista tai miljardien budjettivajetta
• Perustulo parantaa työllistymisen kannustimia ainoastaan siinä tapauksessa,
että (pienituloiset) työntekijät hyötyvät siitä työttömiä enemmän
• Budjettineutraalit osittaiset perustulomallit eivät kannustinloukkuja poista
• Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen voi auttaa
byrokratialoukkuihin
Kiitos!
Olli Kärkkäinen
Yksityistalouden ekonomisti
E-mail: olli.karkkainen@nordea.com
Twitter: @OlliKarkkainen
Puh. 040 7356 030

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Kehyspäätösten plussat ja miinukset
Kehyspäätösten plussat ja miinuksetKehyspäätösten plussat ja miinukset
Kehyspäätösten plussat ja miinukset
SDP
 

Was ist angesagt? (20)

SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
 
Tuusulan Kokoomuksen syyskokous
Tuusulan Kokoomuksen syyskokousTuusulan Kokoomuksen syyskokous
Tuusulan Kokoomuksen syyskokous
 
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimusKättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linja
 
Työeläketurva - mukautumisen mestari
Työeläketurva - mukautumisen mestariTyöeläketurva - mukautumisen mestari
Työeläketurva - mukautumisen mestari
 
Rahalle vastinetta - eläkemaksut ja eläkkeet sukupolvikohtaisesti
Rahalle vastinetta - eläkemaksut ja eläkkeet sukupolvikohtaisestiRahalle vastinetta - eläkemaksut ja eläkkeet sukupolvikohtaisesti
Rahalle vastinetta - eläkemaksut ja eläkkeet sukupolvikohtaisesti
 
SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalli
 
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseenSDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
 
Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814
 
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
 
Kehyspäätösten plussat ja miinukset
Kehyspäätösten plussat ja miinuksetKehyspäätösten plussat ja miinukset
Kehyspäätösten plussat ja miinukset
 
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
 
Kuinka paljon on eläkeläisnaisen euro?
Kuinka paljon on eläkeläisnaisen euro?Kuinka paljon on eläkeläisnaisen euro?
Kuinka paljon on eläkeläisnaisen euro?
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015Eläkkeellesiirtymisikä  vuonna 2015
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015
 
SAK:n verolinjaukset hallituskaudelle 2019–2023 – taustamuistio
SAK:n verolinjaukset hallituskaudelle 2019–2023 – taustamuistioSAK:n verolinjaukset hallituskaudelle 2019–2023 – taustamuistio
SAK:n verolinjaukset hallituskaudelle 2019–2023 – taustamuistio
 
Uudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys
Uudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennysUudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys
Uudistuksia työttömyysturvassa - tarkastelussa enimmäiskeston lyhennys
 

Andere mochten auch

αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
MaryBalou
 
Feliz dia del padre infor
Feliz dia del padre inforFeliz dia del padre infor
Feliz dia del padre infor
lissalejandra
 
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
Mark Mad
 
เครือข่ายคอมพิวเตอร์
เครือข่ายคอมพิวเตอร์เครือข่ายคอมพิวเตอร์
เครือข่ายคอมพิวเตอร์
Z'lovebie Ming
 
La vida al voltant de la mediterrànea
La vida al voltant de la mediterràneaLa vida al voltant de la mediterrànea
La vida al voltant de la mediterrànea
Kracopayner
 

Andere mochten auch (20)

Traumatic Brain Injury Infographic
Traumatic Brain Injury InfographicTraumatic Brain Injury Infographic
Traumatic Brain Injury Infographic
 
αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
αειφόρο νηπιαγωγείο ουτοπία ή δυνατότητα;
 
Feliz dia del padre infor
Feliz dia del padre inforFeliz dia del padre infor
Feliz dia del padre infor
 
Verizon 2014 pci compliance report
Verizon 2014 pci compliance reportVerizon 2014 pci compliance report
Verizon 2014 pci compliance report
 
morphometric analysis
morphometric analysismorphometric analysis
morphometric analysis
 
Trias politika
Trias politikaTrias politika
Trias politika
 
Kindsight security labs malware report - Q4 2013
Kindsight security labs malware report - Q4 2013Kindsight security labs malware report - Q4 2013
Kindsight security labs malware report - Q4 2013
 
Implementing DNS in Samba PDC
Implementing DNS in Samba PDCImplementing DNS in Samba PDC
Implementing DNS in Samba PDC
 
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
ใบงานที่ 6 เรื่อง โครงงานประเภท “การทดลองทฤษฎี”
 
เครือข่ายคอมพิวเตอร์
เครือข่ายคอมพิวเตอร์เครือข่ายคอมพิวเตอร์
เครือข่ายคอมพิวเตอร์
 
Erreportajea dna
Erreportajea dnaErreportajea dna
Erreportajea dna
 
Moving beyond passwords - Consumer attitudes on online authentication
Moving beyond passwords - Consumer attitudes on online authenticationMoving beyond passwords - Consumer attitudes on online authentication
Moving beyond passwords - Consumer attitudes on online authentication
 
The economic impact of cybercrime and cyber espionage
The economic impact of cybercrime and cyber espionageThe economic impact of cybercrime and cyber espionage
The economic impact of cybercrime and cyber espionage
 
Websense security prediction 2014
Websense   security prediction 2014Websense   security prediction 2014
Websense security prediction 2014
 
Carewatch Home Care #CultureCode
Carewatch Home Care #CultureCodeCarewatch Home Care #CultureCode
Carewatch Home Care #CultureCode
 
La vida al voltant de la mediterrànea
La vida al voltant de la mediterràneaLa vida al voltant de la mediterrànea
La vida al voltant de la mediterrànea
 
2013 cost of data breach study - Global analysis
2013 cost of data breach study - Global analysis2013 cost of data breach study - Global analysis
2013 cost of data breach study - Global analysis
 
ecoupons
ecouponsecoupons
ecoupons
 
KDD Cup Research Paper
KDD Cup Research PaperKDD Cup Research Paper
KDD Cup Research Paper
 
Lebron Edwin: Technology Zombies
Lebron Edwin: Technology ZombiesLebron Edwin: Technology Zombies
Lebron Edwin: Technology Zombies
 

Ähnlich wie Perustulo - kannuste vai lanniste?

SDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessa
SDP
 
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet SuomessaTyön vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012
SDP
 
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
SDP
 
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
MS SOSTE
 
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
THL
 

Ähnlich wie Perustulo - kannuste vai lanniste? (20)

Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suuntaMaailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
 
Yleinen ansioturva kansalaisinfo
Yleinen ansioturva kansalaisinfoYleinen ansioturva kansalaisinfo
Yleinen ansioturva kansalaisinfo
 
Miten työnteko saadaan kannattamaan? Laskelmia sosiaaliturvan ja verotuksen m...
Miten työnteko saadaan kannattamaan? Laskelmia sosiaaliturvan ja verotuksen m...Miten työnteko saadaan kannattamaan? Laskelmia sosiaaliturvan ja verotuksen m...
Miten työnteko saadaan kannattamaan? Laskelmia sosiaaliturvan ja verotuksen m...
 
Vatesin toimintakenttä
Vatesin toimintakenttäVatesin toimintakenttä
Vatesin toimintakenttä
 
SDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessa
 
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet SuomessaTyön vastaanottamisen kannustimet Suomessa
Työn vastaanottamisen kannustimet Suomessa
 
Muistiinpanoja perustulokokeilusta
Muistiinpanoja perustulokokeilustaMuistiinpanoja perustulokokeilusta
Muistiinpanoja perustulokokeilusta
 
Vihreä perustulo 7.2.2019
Vihreä perustulo 7.2.2019Vihreä perustulo 7.2.2019
Vihreä perustulo 7.2.2019
 
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksiSAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012
 
Mitä vaihtoehtoja perustuloksi?
Mitä vaihtoehtoja perustuloksi?Mitä vaihtoehtoja perustuloksi?
Mitä vaihtoehtoja perustuloksi?
 
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaanRatkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
 
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
 
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTaustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
 
Tietoa perhevapaiden uudistamisen tueksi
Tietoa perhevapaiden uudistamisen tueksiTietoa perhevapaiden uudistamisen tueksi
Tietoa perhevapaiden uudistamisen tueksi
 
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
M/S SOSTE: Työvoiman varmistaminen hyvinvointialalle, Tuomas Mänttäri, 2014
 
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisestiKannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
 
Sosiaaliturvan uudistaminen
Sosiaaliturvan uudistaminenSosiaaliturvan uudistaminen
Sosiaaliturvan uudistaminen
 
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
 
Vuoden 2017 talousarvion vaikutukset perusturvaan
Vuoden 2017 talousarvion vaikutukset perusturvaanVuoden 2017 talousarvion vaikutukset perusturvaan
Vuoden 2017 talousarvion vaikutukset perusturvaan
 

Perustulo - kannuste vai lanniste?

  • 4. Kannustinloukkujen perhe • Taloudelliset kannustinloukut – Tuloloukku • Kuinka kannattavaa on työnteon lisääminen? • Mittari: Efektiivinen marginaaliveroaste – Työttömyysloukku • Kuinka kannattavaa on työllistyminen? • Mittari: Työllistymisveroaste • ”Byrokratialoukut” – Statuksesta (opiskelija, yrittäjä, työtön, työllinen) toiseen siirtymisen aiheuttama byrokratia – Epävarmuus / epäjatkuvuus tukien maksamisessa
  • 5. Työllistymisveroasteet Suomessa • Kannustinloukuista on puhuttu Suomessa pitkään • 1990-luvun kannustinloukkutyöryhmä – Tavoitteena muuttaa vero- ja sosiaaliturvajärjestelmää siten, että työnteko olisi aina kannattavaa • Työllistymisen kannustimet ovat Suomessa parantuneet pidemmällä aikavälillä – 1995: keskimääräinen työllistymisveroaste 77,2 % – 2007: keskimääräinen työllistymisveroaste 62,4 % – Muutos (2007-1995): -14,8 %
  • 6. Työllistymisveroasteet Suomessa • Työttömyysloukut ovat yleisempiä yksinhuoltajilla ja yksin asuvilla • Merkittävimpiä syitä työttömyysloukkuihin: – Asumistuki – Toimeentulotuki – Ansiosidonnainen työttömyysturva
  • 7. Keskimääräiset työllistymisveroasteet Suomessa 2011-2015 2011 2015 Muutos (%-yks) Työtön → kokopäivätyö 59,4 % 62,9 % +3,5 % Työtön → puolipäivätyö 64,2 % 59,7 % – 4,5 % Puolipäivätyö → kokopäivätyö 54,6 % 66,2 % +11,6 % Lähde: Kotamäki & Kärkkäinen (2014): Työllisyys kasvaa, työnteko vähenee? Työnteon kannustimet ja suojaosareformin vaikutus (https://www.tem.fi/files/41522/kotamakikarkkainen.pdf) • Kannustimet siirtyä puolipäivätyöhön ovat parantuneet • Kannustimet siirtyä kokopäivätyöhön ovat heikentyneet
  • 9. Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi 1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen – Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja – Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys
  • 10. Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi 1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen – Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja – Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys 2. Soviteltua työttömyyskorvausta saavien käytettävissä olevien tulojen kasvattaminen (esim. suojaosat) – Hyvää: Kohdejoukko rajattu, joten kustannukset maltillisia – Huonoa: Kannustinloukut eivät poistu, vaan siirtyvät uuteen kohtaan Olli Kärkkäinen
  • 11. Keinoja kannustinloukkujen purkamiseksi 1. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen – Hyvää: ”Halpa” tapa poistaa kannustinloukkuja – Huonoa: Köyhyys, tuloerot, perusturvan riittävyys 2. Soviteltua työttömyyskorvausta saavien käytettävissä olevien tulojen kasvattaminen (esim. suojaosat) – Hyvää: Kohdejoukko rajattu, joten kustannukset maltillisia – Huonoa: Kannustinloukut eivät poistu, vaan siirtyvät uuteen kohtaan 3. Kaikkien pienituloisten työntekijöiden käytettävissä olevien tulojen kasvattaminen (verotus, sosiaalietuuksien vähenemisasteet) – Hyvää: Kannustinloukkuja voidaan poistaa kaikista kohdista – Huonoa: Kustannukset
  • 14. Perustulon kannustinvaikutukset • Perustulon vaikutus työllistymisen kannustimiin riippuu siitä, kuinka se vaikuttaa työttömien/työntekijöiden tuloihin • Perustulo parantaa työllistymisen kannustimia ainoastaan siinä tapauksessa, että (pienituloiset) työntekijät hyötyvät siitä työttömiä enemmän – Sosiaaliturvan tasoa leikkaava perustulo – Kaikkien pienituloisten käytettävissä olevia tuloja kasvattava perustulo
  • 15. Puhdas perustulo • Puhdas perustulo korvaisi kaikki nykyiset sosiaalietuudet • Tekisi ”työnteosta aina kannattavaa” • Ongelma tuen taso/rahoitus – Helsinkiläinen yksinhuoltaja ja Sallassa yksin asuva nuori saisivat saman summan asumiskustannuksistaan riippumatta – 1500 €/kk perustulon rahoittamiseksi tasaveron tulisi olla ≈80 % • Puhdas perustulo on joko paljon nykyistä sosiaaliturvaa matalampi tai paljon nykyistä sosiaaliturvaa kalliimpi
  • 16. Osittainen perustulo • Osittaisen perustulon lisäksi maksettaisiin edelleen mm. asumistukea, toimeentulotukea ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa • Kannustinloukkujen syyt säilytetään  kannustinloukut säilytetään
  • 17. Osittainen perustulo • Osittaisen perustulon lisäksi maksettaisiin edelleen mm. asumistukea, toimeentulotukea ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa • Kannustinloukkujen syyt säilytetään  kannustinloukut säilytetään • Budjettineutraaleilla osittaisilla perustulomalleilla ei kannustinloukkuja poisteta • Budjettialijäämäiset tai verotuksen painopistettä kulutusveroihin siirtävät mallit voivat kannustimia parantaa – Syy on silloin budjettialijäämä / verotuksen painopisteen muutos, ei perustuloon siirtyminen
  • 18. Kannustinloukkujen poistaminen on tasapainottelua … myös perustulomalleissa Budjetti Kannustimet Tuloerot
  • 20. Byrokratialoukut • Työllistyttäessä tukien jatkuminen epävarmaa ja työllistyminen aiheuttaa byrokratiaa • Miten byrokratiaa voitaisiin purkaa? – Yhden luukun politiikka (Toimeentulotuen Kela-siirto) – Sosiaaliturvan automatisointi (Kansallinen tulorekisteri) – Tukien yhdistäminen (Universal Credit / Perustulo)
  • 21. Byrokratialoukut ja perustulo • Perustulo auttaisi byrokratialoukkuihin siinä määrin, kun se korvaisi nykyisiä sosiaalietuuksia – Esim. opiskelijoiden opintopistevaatimukset ja tulorajat poistuisivat • Mitä etuuksia perustulo korvaisi? • Kuinka ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan työttömän byrokratia vähenisi?
  • 22. Byrokratialoukut ja perustulo • Perustulo vs. kansallinen tulorekisteri • Byrokratialoukkuja voidaan purkaa myös sosiaaliturvaa automatisoimalla / tukia yhdistämällä – Britannian Universal Credit –sosiaaliturvauudistus – Vastikkeellinen mutta yksinkertainen sosiaaliturva – Vrt. ”Kannustava perusturva” (KD) ”Yleisturva” (Demarinuoret)
  • 24. Kannattaako perustuloa kokeilla? • Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys)
  • 25. Kannattaako perustuloa kokeilla? • Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys) • Perustulokokeilu voi olla hyvä kokeilu, mutta jos kannustimet eivät parane, ei työnteon kannustinten käyttäytymisvaikutuksia voi mallin avulla tutkia – Onko kyseessä akateeminen kokeilu vai sosiaalipoliittinen pilotti? – Pitääkö kokeiltavan mallin olla (budjetti)realistinen?
  • 26. Kannattaako perustuloa kokeilla? • Perustulo voi olla hyvä uudistus, mutta se ei näytä olevan hyvä kannustinloukku-uudistus (vrt. Ylen vaalikonekysymys) • Perustulokokeilu voi olla hyvä kokeilu, mutta jos kannustimet eivät parane, ei työnteon kannustinten käyttäytymisvaikutuksia voi mallin avulla tutkia – Onko kyseessä akateeminen kokeilu vai sosiaalipoliittinen pilotti? – Pitääkö kokeiltavan mallin olla realistinen? • Mahdollisuus: vastikkeettomuuden vaikutus – Passivoiko vai aktivoiko vastikkeettomuus (nuoret, opiskelijat, pienten lasten vanhemmat, työttömät)?
  • 27. KANNUSTIMET JA PERUSTULO • Taloudellisiin kannustinloukkuihin ei ole ihmelääkkeitä: niiden purkaminen vaatii sosiaaliturvan leikkaamista tai miljardien budjettivajetta • Perustulo parantaa työllistymisen kannustimia ainoastaan siinä tapauksessa, että (pienituloiset) työntekijät hyötyvät siitä työttömiä enemmän • Budjettineutraalit osittaiset perustulomallit eivät kannustinloukkuja poista • Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen voi auttaa byrokratialoukkuihin
  • 28. Kiitos! Olli Kärkkäinen Yksityistalouden ekonomisti E-mail: olli.karkkainen@nordea.com Twitter: @OlliKarkkainen Puh. 040 7356 030