SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 37
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Yhteissuunnittelutyöaika
Vesot
Tesot
Yleissivistäväopetus
Kunta, Yksityinen opetusala, Harjoittelukoulut
YS-aika ja VESO:t
• Tämän kalvosarjan avulla pyritään avaamaan mahdollisimman
kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien
YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKAA ja VESO/TESO-KOULUTUKSIA.
• Kalvosarja toimii ohjeena seuraaville sopimusaloille (Kunta
OVTES, Sivista yksityiset oppilaitokset sekä harjoittelukoulut).
Mihin tarkoitettu?
Opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien
lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa opetuksen
yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin
neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä
opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen
liittyvien tehtävien tekemiseen.
Kunnan perusopetus
Yhteissuunnittelutyöaika
Kuinka paljon?
Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on
enintään 120 tuntia. Yhteissuunnittelutyöaika ei voi lisätä lukuvuoden
opettajatyöpäivien määrää. Maksimituntimäärän ylitys on
sopimusrikkomus, alitus ei ole. Siksi työaikasuunnitelmassa pitää olla
väljyyttä.
Jos opettajalla on palkanmaksunperusteena olevia tunteja alle
opetusvelvollisuuden, ositetaan ys-ajan määrä samassa suhteessa.
Sivutoimisella tuntiopettajalla ei ole yhteissuunnitteluvelvoitetta.
Kunnan perusopetus
Yhteissuunnittelutyöaika
Mihin tarkoitettu?
Aineenopettajan yhteissuunnittelutyöaikaan kuuluu
osallistuminen opettajankokouksiin, aineryhmäkokouksiin ja
neuvotteluihin.
Kunnan lukiot
Yhteissuunnittelutyöaika
Kunnan lukiot
Yhteissuunnittelutyöaika
Kuinka paljon?
Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on
enintään 101 tuntia. Yhteissuunnittelutyöaika ei voi lisätä lukuvuoden
opettajatyöpäivien määrää. Maksimi tuntimäärän ylitys on
sopimusrikkomus, alitus ei ole. Siksi työaikasuunnitelmassa pitää olla
väljyyttä.
Jos opettajalla on palkanmaksunperusteena olevia tunteja alle
opetusvelvollisuuden, ositetaan ys-ajan määrä samassa suhteessa.
Sivutoimisella tuntiopettajalla ei ole yhteissuunnitteluvelvoitetta.
Sivista peruskoulu ja lukio
Koulutus ja suunnittelutyö
Mihin tarkoitettu?
Opettajalle määräytyvien opetus- ja muiden tehtävien lisäksi
opettajan tulee osallistua koulussa opetuksen yhteissuunnitteluun,
aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja
koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja
koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen.
Sivista peruskoulu ja lukio
Koulutus ja suunnittelutyö
Kuinka paljon?
Koulukohtaisesta toteutuksesta riippuen 45-100 tuntia
lukuvuodessa. Työajan käyttö suunnitellaan ja sitä seurataan.
Sivista harjoittelukoulut
Opinto- ja suunnittelutyö
Mihin tarkoitettu?
Työvelvollisuuteen kuuluvien tehtävien suorittamiseksi
koulukohtaisesta toteutuksesta riippuen opettajan tulee osallistua
opettajankokouksiin, aineryhmäkokouksiin ja neuvotteluihin.
Sivista harjoittelukoulut
Opinto- ja suunnittelutyö
Kuinka paljon?
Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä oppilastyöpäivien aikana
on 69-107 tuntia. Yhteissuunnittelutyöajan käyttö suunnitellaan
vuosittain eikä työaika voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien
määrää.
Yleistä työajan suunnittelusta ja
käytöstä
Yhteissuunnittelutyöajan käyttö tulee virka- ja työehtoehtosopimusten
mukaisesti suunnitella, jotta se jakautuu mahdollisimman tasaisesti
lukuvuoden ajalle ja voidaan varmistaa, että työaikaa riittää kaikkiin
tehtäviin.
Rehtori suunnittelee ja varaa työajasta koulun yhteisiin tehtäviin
tarvittavan aikaresurssin ja opettaja suunnittelee jäljelle jäävän ajan
käytön.
Mikäli näyttää siltä, ettei aika suunnitelmassa riitä kaikkeen, pitää
rehtorin kanssa sopia mitä tehtävistä jätetään pois tai mihin käytetään
vähemmän aikaa. Suunnitelmiin pitäisi jättää myös kohdentamatonta
aikaa, koska kaikkea ei voi ennakoida.
Miten työaika saadaan riittämään?
Mistä liikkeelle?
• Ole yhteydessä rehtoriin ja ota puheeksi yhteissuunnitteluresurssin käytön
suunnittelu yhteistyössä rehtorin ja opettajien kanssa. Suunnitelman tulisi olla
valmis jo lukuvuoden alussa, jotta työtehtävät saadaan jakautumaan tasaisemmin
työyhteisössä ja varmistetaan ajan riittäminen kaikkiin tehtäviin.
• Yhteissuunnittelutyön painopistealueet, resursointi ja toteuttaminen päätetään
yhdessä opettajien kanssa koulun lukuvuoden toimintasuunnitelmaa laadittaessa.
• Viikoittain tai joka toinen viikko pidettävät kaikkia koskevat yhteiskokoukset eivät
ole järjestelmän tarkoitus, koska tällöin ei jää aikaa muiden yhteissuunnitteluun
kuuluvien tehtävien hoitamiseen.
• Vaikka yhteissuunnittelun tarkoituksena on koulun yhteisvastuullinen kehittäminen,
niin opettaja voi yhteissuunnittelutyöajan puitteissa tehdä yksinäänkin töitä.
• Työajan käyttöä kannattaa seurata järkevällä, yhteisesti sovitulla tavalla koko
lukuvuoden ajan, koska muuten mahdollisesta työajan ylittymistä ei ole näyttöä.
Yhteissuunnittelutyöaika on
tarkoitettu käytettäväksi sellaiseen
opettajien väliseen yhteistyöhön ja
koulun kehittämistoimintaan, joka
paikallisesti on tärkeää ja
tarpeellista.
Ys-aikaa on:
Koulun ja kodin yhteistyö
• yhteistyö oppilaiden ja opiskelijoiden huoltajien kanssa
• vanhempainillat, niiden suunnittelu ja toteutus
• arviointikeskustelut, kun huoltajat ovat läsnä
• vanhempainvartit, vanhempaintapaamiset
• moniammatillinen yhteistyö ja neuvottelut, palaverit
• tiedotteet, kirjeet, puhelut, Wilma-viestintä
• muu yhteistyö huoltajien kanssa
• perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määrätään, että koulun on oltava yhteistyössä huoltajien kanssa niin, että
he voivat tukea lastensa tavoitteellista oppimista ja koulunkäyntiä
• kodin ja koulun välisen yhteistyön tulisi korostua erityisesti esiopetuksen, vuosiluokkien 1–6 ja erityisopetuksen opettajien
yhteissuunnittelutyössä
Ys-aikaa on:
Asia- ja aineryhmittäiset neuvonpidot
• luokanvalvojien yhteispalaverit
• luokkataso- tai ainekohtaiset palaverit
• tiimipalaverit
• avustajapalaverit
• moniammatillinen yhteistyö oppilasasioissa
• perehdyttäminen
• keskustelut esimiehen kanssa
• kehityskeskustelut ja niihin valmistautuminen
• projektit ja kyselyt, joita ei korvata erikseen
• Kahden tai useamman opettajan yhteistyönä tapahtuva
opetuksen yhteissuunnittelu (ei kuitenkaan oman opetuksen tai
yksittäisen oppitunnin toteutuksen suunnittelu)
• koulun tapahtumien, juhlien yms. suunnittelu
• koulun muun toiminnan suunnittelu
• aineryhmä- ja luokkatasopalaverit
• nivelvaiheenpalaverit
• samanaikaisopetuksen suunnittelu
• pedagogisten asiakirjojen laatiminen ja päivittäminen
Ys-aikaa on:
Opetuksen yhteissuunnittelu
Ys-aikaa on: Muu opetuksen suunnittelu ja
koulun toiminnan kehittäminen
• yhteistoimintapalaverit (mm. opettajain kokoukset) ja niihin
valmistautuminen
• Koulun kasvatustyön ja koulun toimintaan liittyvien
tapahtumien, juhlien, retkien yms. suunnittelu
• yhteydenpito muihin kouluihin ja oppilaitoksiin
• moniammatillinen yhteistyö
• yhteydenpito viranomaisiin ja muihin tahoihin
• opetusmenetelmien ja työtapojen kehittäminen
• työsähköpostien lukeminen ja kirjoittaminen
Ys-aikaa ei ole (mm.):
• omien oppituntien suunnittelu, valmistelu ja jälkityöt
• muiden erikseen korvattavien tehtävien tekeminen (esim.
luokanvalvojan tehtävät, kirjasto, välineiden huoltaminen)
• opettajatyöpäivät (eli veso/teso-päivät)
• sellaisten tehtävien tekeminen, joita varten opettaja on
vapautettu tavanomaisesta opetustyöstään
• koulutus
• HUOM! Välitunti on osa oppituntia, joten välituntien aikana
tehtyä työtä ei voida lukea ys-aikaan kuuluvaksi
Yhteissuunnittelutyöaikaa ei ole
tarkoitettu koulutukseen ja
opintotoimintaan.
Siihen käytetään opettajatyöpäiviä,
eli veso-/teso-koulutuksia.
Lisähuomioita yhteissuunnittelutyöaikaan
• Ys-aika on osin sidottua, osin sitomatonta työaikaa. Työajan aikaan ja paikkaan
sidottu osuus ei voi olla kovin suuri, koska silloin ei jää aikaa hoitaa esim. kodin
ja koulun välistä yhteistyötä.
• Ys-aikaa ei voi ylittää. Jos ys-aika ei riitä, kannattaa seurata sen toteutumista ja
keskustella ajoissa rehtorin kanssa miten asia ratkaistaan.
• Yhteiset kokoukset ja niihin valmistautuminen luetaan ys-aikaan.
• Kaikkia koskevat viikoittaiset yhteistyökokoukset eivät välttämättä ole aina
tarkoituksen-mukaisia, koska ys-aikaa tarvitaan paljon myös huoltajien kanssa
tehtävään yhteistyöhön.
• Ys-ajalla tehtäväksi tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niitä
tehdään muuallakin kuin koululla. Mm. tästä syystä ys-aika
ei kuulu lukujärjestykseen.
• Voi silti olla tarkoituksenmukaista, että työjärjestykseen
jätetään tilaa opettajien käytännön yhteistyölle.
Sivutoimisen tuntiopettajan ys-aika
• Yhteissuunnittelutyövelvollisuus ei koske sivutoimisia
tuntiopettajia eikä enintään viiden koulun työpäivän
pituisessa palvelussuhteessa olevia määräaikaisia opettajia
kuten viransijaisia.
• Mikäli sivutoimiselta tuntiopettajalta kaivataan
yhteissuunnitteluntyöpanosta, pitää häneltä ostaa siihen
erikseen työaikaa.
Osa-aikainen työnteko ja ys-aika + veso/teso
Osittaisen virkavapaan ja viranhoidon palkkaus (OVTES)
• Osa-aikatyössä peruspalkka ja muut varsinaisen palkan osat ovat
samassa suhteessa alemmat kuin viranhaltijan työaika on tämän
virka- ja työehtosopimuksen täyttä säännöllistä työaikaa lyhyempi.
• Opetusvelvollisuustyöajassa opetusvelvollisuustuntimäärä vastaa
täyttä työaikaa. Varsinaisen palkan velvoitteiden määräämiseen
sovelletaan osa-aikaprosenttia.
• Ys-ajan ja vesojen/tesojen määrää vähennetään samassa suhteessa
kuin opetustunteja on vähennetty (Työtuomioistuimen päätös)
• Työtuomioistuimen päätöstä sovelletaan myös Sivistan
sopimusalalla
Arviointikeskustelut ja ys-aika
(perusopetus)
• Opetussuunnitelma ei velvoita pitämään erillisiä
arviointikeskusteluja, mutta arviointi on oleellinen aihe kodin ja
koulun välisessä yhteistyössä.
• Opettajan vastuu on huolehtia siitä, että niin oppilailla kuin
huoltajillakin on riittävästi tietoa arviointiperusteista sekä oppilaan
opintojen edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä.
• Vanhempien kanssa käytävä keskustelu on osa kodin ja koulun
välistä yhteistyötä, jota perusopetuksessa tehdään
yhteissuunnittelutyöajalla.
• Vaikka mainittu keskustelu nimettäisiin ”arviointikeskusteluksi”,
on kyseessä edelleen kodin ja koulun välinen yhteistyö.
Pedagogiset asiakirjat ja ys-aika
• Pedagoginen arvio ja pedagoginen selvitys ovat hallinnollisia
päätöksiä. Niiden valmistelu ja päivitys on ys-aikaan kuuluva
tehtävä.
• Oppimissuunnitelmien laadinta yhteistyössä muiden opettajien
ja huoltajien kanssa ei ole oman opetuksen suunnittelua, vaan
yhteissuunnittelutyöaikaan kuuluva tehtävä, sillä
oppimissuunnitelmissa ei suunnitella yksittäisen oppitunnin
toteutusta.
VIPU –työajanseurantatyökalu avuksi
• Ys-aika-taulukko on tarkoitettu yhteissuunnittelutyöajan suunnittelun
tueksi. Tehtävät esimerkissä on kirjoitettu perusopetuksen näkökulmasta ja
niitä pitää muokata, jos taulukkoa halutaan käyttää lukiossa. Kunnallisessa
opetusalan sopimuksessa perusopetuksessa yhteissuunnittelutyöaikaa on
enintään 120 h/lukuvuosi ja lukiossa 101 h/lukuvuosi.
• Jos vaikuttaa siltä, ettei yhteissuunnittelutyöaika riitä opettajan
virkavelvollisuuksien hoitamiseen, tulee asia ottaa välittömästi puheeksi
rehtorin kanssa ja käydä yhdessä läpi ys-ajan suunnitelma sekä mahdollinen
seuranta tilanteen korjaamiseksi.
• Taulukossa olevat otsikot ovat esimerkkejä ja niitä voi lisätä, poistaa tai
muokata tarpeen mukaan.
• VIPU Seuraa työaikaasi
Opettajatyöpäivät eli
suunnittelu- ja koulutuspäivät
Tuttavallisesti veso- tai teso-päivät
Suunnittelu- ja koulutuspäivät eli
veso-päivät (Kunnan perusopetus ja lukio, OVTES)
• Peruskoulun, lukion ja aikuislukion toistaiseksi otetulla opettajalla ja vähintään lukuvuoden
työajaksi otetulla määräaikaisella opettajalla on velvollisuus osallistua lukuvuoden aikana
kolmeen kuusi tuntia (yhteensä 18 tuntia) kestävään suunnittelu- ja koulutustyöpäivään eli ns.
veso-päivään.
• Yksi päivistä voidaan jakaa pidettäväksi kahtena eri tilaisuutena, joiden yhteispituus on kuusi
tuntia.
• On myös mahdollista sopia työnantajan kanssa veso-päivän korvaamisesta muulla vastaavalla
koulutuksella.
• Jos päätoimisen opettajan palvelussuhde, esimerkiksi sijaisuus, kestää vain osan lukuvuoden
työajasta, hänellä ei ole osallistumisvelvollisuutta, ei myöskään sivutoimisella tuntiopettajalla.
• Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella
virkavapaalla, veso-päiviin osallistutaan samassa suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta.
Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa.
• Työnantaja päättää veso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
Koulutus ja suunnittelutyö eli teso-päivät (Sivista)
• Opettajalla on velvollisuus osallistua työnantajan kanssa sovittuun
täydennyskoulutukseen tai suunnittelutyöhön 18 tuntia lukuvuodessa. Jos
koulutus- ja suunnittelutyö toteutetaan kokonaisina työpäivinä (vähintään 6
tuntia), kaksi työpäivää voidaan sijoittaa koulun työkauden ulkopuolelle
välittömästi ennen tai jälkeen lukukauden ja enintään yksi voi olla
lauantaityöpäivä lukuvuoden työajan aikana.
• Lisäksi opettaja voidaan koulun työkauden aikana määrätä enintään kuudeksi
tunniksi opettajan omaa ammattitaitoa edistävään ja ylläpitävään koulutukseen
tai työnkykyä ja työnhyvinvointia parantavaan toimintaan.
• On myös mahdollista sopia työnantajan kanssa teso-päivän korvaamisesta
muulla vastaavalla koulutuksella.
Koulutus ja suunnittelutyö eli teso-päivät (Sivista)
• Jos päätoimisen opettajan palvelussuhde, esimerkiksi sijaisuus, kestää
vain osan lukuvuoden työajasta, hänellä ei ole
osallistumisvelvollisuutta, ei myöskään sivutoimisella
tuntiopettajalla.
• Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai
muuten osittaisella virkavapaalla, teso-päiviin osallistutaan samassa
suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta. Opetusvelvollisuus
vastaa täyttä työaikaa.
• Työnantaja päättää teso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
Opinto- ja suunnittelutyö eli teso-päivät
(harjoittelukoulut)
• Harjoittelukouluun työsuhteeseen otetulla opettajalla on velvollisuus varsinaisten
koulupäivien ja työehtosopimuksella määritellyn työvelvollisuuden lisäksi osallistua
opinto- ja suunnittelutyöhön kolmena päivänä lukuvuodessa. Näistä päivistä yksi
voidaan erityisestä syystä yliopiston luvalla pitää kahtena yhteensä vähintään 6
tuntia kestävänä eri tilaisuutena.
• Jos opettaja on työnantajan suostumuksella osallistunut yliopiston järjestämään
viisi päivää kestäneeseen opettajille tarkoitettuun täydennyskoulutukseen, on
hänellä edellä mainittu velvollisuus viiden lukuvuoden aikana osallistua kahteen
opinto- ja suunnittelupäivään lukuvuodessa.
• Työnantaja voi määrätä, että mainitun opinto- ja suunnitteluajan lisäksi lehtori ja
tuntiopettaja osallistuu suunnittelu-, koulutus ja työyhteisön kehittämiseen
varsinaisten koulutuspäivien ja muun määrätyn työvelvollisuuden lisäksi enintään
kaksi päivää (enintään 12 tuntia) lukuvuodessa.
Opinto- ja suunnittelutyö eli teso-päivät
(harjoittelukoulut)
• Tämän määrätyn lisätyöpäivän työajan pituus on 6 tuntia ja kehittämispäivä on
ajoitettava välittömästi lukukauden työajan päättymisen / alkamisen yhteyteen. Jos
kehittämispäiviä on lukuvuodelle määrätty kaksi, toinen niistä saadaan järjestää
kahtena kolmen tunnin oppilastyöpäiville sijoitettavana tilaisuutena, jos työnantaja
katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Kehittämispäivästä opettajalle maksetaan
päiväpalkka.
• Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella
virkavapaalla, teso-päiviin osallistutaan samassa suhteessa kuin työaika on täydestä
työajasta. Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa.
• Työnantaja päättää teso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
Heräsikö kysyttävää?
Ole yhteydessä omaan
luottamusmieheesi!
Luottamusmies osaa auttaa sinua muihinkin palkkaukseen ja työaikaan
liittyvissä kysymyksissä.
ys-aika vesot tesot 2022.pdf

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
QUEDMA SILVA
 

Was ist angesagt? (20)

Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt _2018.pptx
Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt _2018.pptxAmmattitaudit ja ammattitautiepäilyt _2018.pptx
Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt _2018.pptx
 
Kuinka mielenterveydestä tuli työelämän ongelma
Kuinka mielenterveydestä tuli työelämän ongelmaKuinka mielenterveydestä tuli työelämän ongelma
Kuinka mielenterveydestä tuli työelämän ongelma
 
27.2.2018 Yksilön resilienssi
27.2.2018 Yksilön resilienssi27.2.2018 Yksilön resilienssi
27.2.2018 Yksilön resilienssi
 
Spirometria työterveyshuollon terveystarkastuksissa
Spirometria työterveyshuollon terveystarkastuksissaSpirometria työterveyshuollon terveystarkastuksissa
Spirometria työterveyshuollon terveystarkastuksissa
 
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaanTyökuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan
Työkuormituksesta työn iloon – työn psykososiaaliset kuormitustekijät hallintaan
 
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
Työn psykososiaalisten riskitekijöiden yhtenäinen kirjaamistapa terveystarkas...
 
Mitä on oppiminen?
Mitä on oppiminen?Mitä on oppiminen?
Mitä on oppiminen?
 
Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
Plano de ação coordenação pedagógica 2013 ec10
 
Sykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalliSykettä työhön -työkaarimalli
Sykettä työhön -työkaarimalli
 
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäPsykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
 
Turvepellot maastossa ja päästötilastoissa, Hanna Kekkonen, Luonnonvarakeskus
Turvepellot maastossa ja päästötilastoissa, Hanna Kekkonen, LuonnonvarakeskusTurvepellot maastossa ja päästötilastoissa, Hanna Kekkonen, Luonnonvarakeskus
Turvepellot maastossa ja päästötilastoissa, Hanna Kekkonen, Luonnonvarakeskus
 
Ammattitaudit - ajankohtaista korvauskäytännöistä
Ammattitaudit - ajankohtaista korvauskäytännöistäAmmattitaudit - ajankohtaista korvauskäytännöistä
Ammattitaudit - ajankohtaista korvauskäytännöistä
 
ครูผู้นำการเปลี่ยนแปลง
ครูผู้นำการเปลี่ยนแปลงครูผู้นำการเปลี่ยนแปลง
ครูผู้นำการเปลี่ยนแปลง
 
Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossaOppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
 
Musiikin käyttö – vertaisohjaajan tietopaketti osa 4
Musiikin käyttö – vertaisohjaajan tietopaketti osa 4Musiikin käyttö – vertaisohjaajan tietopaketti osa 4
Musiikin käyttö – vertaisohjaajan tietopaketti osa 4
 
Verkko-opetuksen digitaaliset työkalut, osa 1.pdf
Verkko-opetuksen digitaaliset työkalut, osa 1.pdfVerkko-opetuksen digitaaliset työkalut, osa 1.pdf
Verkko-opetuksen digitaaliset työkalut, osa 1.pdf
 
Työhygieeninen selvitys
Työhygieeninen selvitysTyöhygieeninen selvitys
Työhygieeninen selvitys
 
Tr15 21 kuviot
Tr15 21 kuviotTr15 21 kuviot
Tr15 21 kuviot
 
Verkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askeltaVerkkokurssin rakentajan 10 askelta
Verkkokurssin rakentajan 10 askelta
 
Esa Nordling: Ratkaisu ja voimavarakeskeisyys ohjaustyössä
Esa Nordling: Ratkaisu  ja voimavarakeskeisyys ohjaustyössäEsa Nordling: Ratkaisu  ja voimavarakeskeisyys ohjaustyössä
Esa Nordling: Ratkaisu ja voimavarakeskeisyys ohjaustyössä
 

Ähnlich wie ys-aika vesot tesot 2022.pdf

Toiminnan Ulkoiset TekijäT
Toiminnan Ulkoiset TekijäTToiminnan Ulkoiset TekijäT
Toiminnan Ulkoiset TekijäT
Giulietta
 
Pedacoach toiminta pedatorille 2013
Pedacoach toiminta pedatorille 2013Pedacoach toiminta pedatorille 2013
Pedacoach toiminta pedatorille 2013
Piia Pyhäniemi
 

Ähnlich wie ys-aika vesot tesot 2022.pdf (20)

Perusopetusta koskeva vuosityöaikakokeilu
Perusopetusta koskeva vuosityöaikakokeiluPerusopetusta koskeva vuosityöaikakokeilu
Perusopetusta koskeva vuosityöaikakokeilu
 
Vuosityöaikasopimus alakouluun
Vuosityöaikasopimus alakouluunVuosityöaikasopimus alakouluun
Vuosityöaikasopimus alakouluun
 
Vuosityöaikakokeiluista perusopetuksessa
Vuosityöaikakokeiluista perusopetuksessaVuosityöaikakokeiluista perusopetuksessa
Vuosityöaikakokeiluista perusopetuksessa
 
Perusopetuksen vuosityöaikakokeilu
Perusopetuksen vuosityöaikakokeiluPerusopetuksen vuosityöaikakokeilu
Perusopetuksen vuosityöaikakokeilu
 
Vuosityöaikakokeilu perusopetuksessa
Vuosityöaikakokeilu perusopetuksessaVuosityöaikakokeilu perusopetuksessa
Vuosityöaikakokeilu perusopetuksessa
 
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
 
Vuosityöaika – kokeilutilanne ja näkemyksiä työaikajärjestelmän kehittämisestä
Vuosityöaika – kokeilutilanne ja näkemyksiä työaikajärjestelmän kehittämisestäVuosityöaika – kokeilutilanne ja näkemyksiä työaikajärjestelmän kehittämisestä
Vuosityöaika – kokeilutilanne ja näkemyksiä työaikajärjestelmän kehittämisestä
 
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuriOsallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
 
Toiminnan Ulkoiset TekijäT
Toiminnan Ulkoiset TekijäTToiminnan Ulkoiset TekijäT
Toiminnan Ulkoiset TekijäT
 
Pedacoach toiminta pedatorille 2013
Pedacoach toiminta pedatorille 2013Pedacoach toiminta pedatorille 2013
Pedacoach toiminta pedatorille 2013
 
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudeteAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
 
Oppisopimus
OppisopimusOppisopimus
Oppisopimus
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminenOpetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
 
JJR-koulutusessee-1
 JJR-koulutusessee-1 JJR-koulutusessee-1
JJR-koulutusessee-1
 
Opettajuus muutoksessa
Opettajuus muutoksessaOpettajuus muutoksessa
Opettajuus muutoksessa
 
Miika keijonen levi 2
Miika keijonen levi 2Miika keijonen levi 2
Miika keijonen levi 2
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 

Mehr von Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Mehr von Opetusalan Ammattijärjestö OAJ (20)

OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelma...
OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelma...OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelma...
OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelma...
 
OAJ lukion ja perusopetuksen jäsenkyselyiden tulokset 2024.pptx
OAJ lukion ja perusopetuksen jäsenkyselyiden tulokset 2024.pptxOAJ lukion ja perusopetuksen jäsenkyselyiden tulokset 2024.pptx
OAJ lukion ja perusopetuksen jäsenkyselyiden tulokset 2024.pptx
 
OAJ:n selvitys: Opettajien ja koulutuksen järjestäjien näkemyksiä HOKSista
OAJ:n selvitys: Opettajien ja koulutuksen järjestäjien näkemyksiä HOKSistaOAJ:n selvitys: Opettajien ja koulutuksen järjestäjien näkemyksiä HOKSista
OAJ:n selvitys: Opettajien ja koulutuksen järjestäjien näkemyksiä HOKSista
 
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptxTäydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
 
Opettajan ääni -kysely: Työn autonomia, arvostus ja pedagoginen vapaus
Opettajan ääni -kysely: Työn autonomia, arvostus ja pedagoginen vapausOpettajan ääni -kysely: Työn autonomia, arvostus ja pedagoginen vapaus
Opettajan ääni -kysely: Työn autonomia, arvostus ja pedagoginen vapaus
 
Opettajaksi opiskelevat ja työurallaan nuoret opetus-, tutkimus- ja kasvatusa...
Opettajaksi opiskelevat ja työurallaan nuoret opetus-, tutkimus- ja kasvatusa...Opettajaksi opiskelevat ja työurallaan nuoret opetus-, tutkimus- ja kasvatusa...
Opettajaksi opiskelevat ja työurallaan nuoret opetus-, tutkimus- ja kasvatusa...
 
Päättäjätutkimuksen tuloksia
Päättäjätutkimuksen tuloksiaPäättäjätutkimuksen tuloksia
Päättäjätutkimuksen tuloksia
 
Koulutuksen rahoitusta on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella
Koulutuksen rahoitusta on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella Koulutuksen rahoitusta on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella
Koulutuksen rahoitusta on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella
 
Ryhmäkoot ja integroidut
Ryhmäkoot ja integroidutRyhmäkoot ja integroidut
Ryhmäkoot ja integroidut
 
Puolueilta vahva tuki: Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkoja lisättävä
Puolueilta vahva tuki: Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkoja lisättäväPuolueilta vahva tuki: Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkoja lisättävä
Puolueilta vahva tuki: Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkoja lisättävä
 
Toimiiko oppimisen tuki peruskouluissa? OAJ selvitti!
Toimiiko oppimisen tuki peruskouluissa? OAJ selvitti!Toimiiko oppimisen tuki peruskouluissa? OAJ selvitti!
Toimiiko oppimisen tuki peruskouluissa? OAJ selvitti!
 
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
Miten kohtaat kriisin keskeltä tulevan oppijan?
 
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikanaTaloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
 
OAJ:n työhyvinvointirahasto 2022 – tarjolla tukea hyvinvointiin
OAJ:n työhyvinvointirahasto 2022 – tarjolla tukea hyvinvointiinOAJ:n työhyvinvointirahasto 2022 – tarjolla tukea hyvinvointiin
OAJ:n työhyvinvointirahasto 2022 – tarjolla tukea hyvinvointiin
 
Kiitos opettaja kampanjamittaus 12-2021
Kiitos opettaja kampanjamittaus 12-2021Kiitos opettaja kampanjamittaus 12-2021
Kiitos opettaja kampanjamittaus 12-2021
 
OAJ:n kysely opettajille oppivelvollisuuden laajentamisesta, lokakuu 2021
OAJ:n kysely opettajille oppivelvollisuuden laajentamisesta, lokakuu 2021OAJ:n kysely opettajille oppivelvollisuuden laajentamisesta, lokakuu 2021
OAJ:n kysely opettajille oppivelvollisuuden laajentamisesta, lokakuu 2021
 
OAJ selvitti: Jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa
OAJ selvitti: Jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoaOAJ selvitti: Jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa
OAJ selvitti: Jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa
 
Tilannekuvakysely kevät 2021 tulokset
Tilannekuvakysely kevät 2021 tuloksetTilannekuvakysely kevät 2021 tulokset
Tilannekuvakysely kevät 2021 tulokset
 
Tehdään tulevaisuuksia / Sitoutunut-kampanjan raportti 05-2021
Tehdään tulevaisuuksia / Sitoutunut-kampanjan raportti 05-2021Tehdään tulevaisuuksia / Sitoutunut-kampanjan raportti 05-2021
Tehdään tulevaisuuksia / Sitoutunut-kampanjan raportti 05-2021
 
Kuntavaalit 2021 mediainfon 3.3. tiivistelma
Kuntavaalit 2021 mediainfon 3.3. tiivistelmaKuntavaalit 2021 mediainfon 3.3. tiivistelma
Kuntavaalit 2021 mediainfon 3.3. tiivistelma
 

ys-aika vesot tesot 2022.pdf

  • 2. YS-aika ja VESO:t • Tämän kalvosarjan avulla pyritään avaamaan mahdollisimman kattavasti yleissivistävässä opetuksessa toimivien opettajien YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKAA ja VESO/TESO-KOULUTUKSIA. • Kalvosarja toimii ohjeena seuraaville sopimusaloille (Kunta OVTES, Sivista yksityiset oppilaitokset sekä harjoittelukoulut).
  • 3.
  • 4.
  • 5. Mihin tarkoitettu? Opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen. Kunnan perusopetus Yhteissuunnittelutyöaika
  • 6. Kuinka paljon? Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on enintään 120 tuntia. Yhteissuunnittelutyöaika ei voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää. Maksimituntimäärän ylitys on sopimusrikkomus, alitus ei ole. Siksi työaikasuunnitelmassa pitää olla väljyyttä. Jos opettajalla on palkanmaksunperusteena olevia tunteja alle opetusvelvollisuuden, ositetaan ys-ajan määrä samassa suhteessa. Sivutoimisella tuntiopettajalla ei ole yhteissuunnitteluvelvoitetta. Kunnan perusopetus Yhteissuunnittelutyöaika
  • 7. Mihin tarkoitettu? Aineenopettajan yhteissuunnittelutyöaikaan kuuluu osallistuminen opettajankokouksiin, aineryhmäkokouksiin ja neuvotteluihin. Kunnan lukiot Yhteissuunnittelutyöaika
  • 8. Kunnan lukiot Yhteissuunnittelutyöaika Kuinka paljon? Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on enintään 101 tuntia. Yhteissuunnittelutyöaika ei voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää. Maksimi tuntimäärän ylitys on sopimusrikkomus, alitus ei ole. Siksi työaikasuunnitelmassa pitää olla väljyyttä. Jos opettajalla on palkanmaksunperusteena olevia tunteja alle opetusvelvollisuuden, ositetaan ys-ajan määrä samassa suhteessa. Sivutoimisella tuntiopettajalla ei ole yhteissuunnitteluvelvoitetta.
  • 9. Sivista peruskoulu ja lukio Koulutus ja suunnittelutyö Mihin tarkoitettu? Opettajalle määräytyvien opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen.
  • 10. Sivista peruskoulu ja lukio Koulutus ja suunnittelutyö Kuinka paljon? Koulukohtaisesta toteutuksesta riippuen 45-100 tuntia lukuvuodessa. Työajan käyttö suunnitellaan ja sitä seurataan.
  • 11. Sivista harjoittelukoulut Opinto- ja suunnittelutyö Mihin tarkoitettu? Työvelvollisuuteen kuuluvien tehtävien suorittamiseksi koulukohtaisesta toteutuksesta riippuen opettajan tulee osallistua opettajankokouksiin, aineryhmäkokouksiin ja neuvotteluihin.
  • 12. Sivista harjoittelukoulut Opinto- ja suunnittelutyö Kuinka paljon? Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä oppilastyöpäivien aikana on 69-107 tuntia. Yhteissuunnittelutyöajan käyttö suunnitellaan vuosittain eikä työaika voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää.
  • 14. Yhteissuunnittelutyöajan käyttö tulee virka- ja työehtoehtosopimusten mukaisesti suunnitella, jotta se jakautuu mahdollisimman tasaisesti lukuvuoden ajalle ja voidaan varmistaa, että työaikaa riittää kaikkiin tehtäviin. Rehtori suunnittelee ja varaa työajasta koulun yhteisiin tehtäviin tarvittavan aikaresurssin ja opettaja suunnittelee jäljelle jäävän ajan käytön. Mikäli näyttää siltä, ettei aika suunnitelmassa riitä kaikkeen, pitää rehtorin kanssa sopia mitä tehtävistä jätetään pois tai mihin käytetään vähemmän aikaa. Suunnitelmiin pitäisi jättää myös kohdentamatonta aikaa, koska kaikkea ei voi ennakoida. Miten työaika saadaan riittämään?
  • 15. Mistä liikkeelle? • Ole yhteydessä rehtoriin ja ota puheeksi yhteissuunnitteluresurssin käytön suunnittelu yhteistyössä rehtorin ja opettajien kanssa. Suunnitelman tulisi olla valmis jo lukuvuoden alussa, jotta työtehtävät saadaan jakautumaan tasaisemmin työyhteisössä ja varmistetaan ajan riittäminen kaikkiin tehtäviin. • Yhteissuunnittelutyön painopistealueet, resursointi ja toteuttaminen päätetään yhdessä opettajien kanssa koulun lukuvuoden toimintasuunnitelmaa laadittaessa. • Viikoittain tai joka toinen viikko pidettävät kaikkia koskevat yhteiskokoukset eivät ole järjestelmän tarkoitus, koska tällöin ei jää aikaa muiden yhteissuunnitteluun kuuluvien tehtävien hoitamiseen. • Vaikka yhteissuunnittelun tarkoituksena on koulun yhteisvastuullinen kehittäminen, niin opettaja voi yhteissuunnittelutyöajan puitteissa tehdä yksinäänkin töitä. • Työajan käyttöä kannattaa seurata järkevällä, yhteisesti sovitulla tavalla koko lukuvuoden ajan, koska muuten mahdollisesta työajan ylittymistä ei ole näyttöä.
  • 16. Yhteissuunnittelutyöaika on tarkoitettu käytettäväksi sellaiseen opettajien väliseen yhteistyöhön ja koulun kehittämistoimintaan, joka paikallisesti on tärkeää ja tarpeellista.
  • 17. Ys-aikaa on: Koulun ja kodin yhteistyö • yhteistyö oppilaiden ja opiskelijoiden huoltajien kanssa • vanhempainillat, niiden suunnittelu ja toteutus • arviointikeskustelut, kun huoltajat ovat läsnä • vanhempainvartit, vanhempaintapaamiset • moniammatillinen yhteistyö ja neuvottelut, palaverit • tiedotteet, kirjeet, puhelut, Wilma-viestintä • muu yhteistyö huoltajien kanssa • perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määrätään, että koulun on oltava yhteistyössä huoltajien kanssa niin, että he voivat tukea lastensa tavoitteellista oppimista ja koulunkäyntiä • kodin ja koulun välisen yhteistyön tulisi korostua erityisesti esiopetuksen, vuosiluokkien 1–6 ja erityisopetuksen opettajien yhteissuunnittelutyössä
  • 18. Ys-aikaa on: Asia- ja aineryhmittäiset neuvonpidot • luokanvalvojien yhteispalaverit • luokkataso- tai ainekohtaiset palaverit • tiimipalaverit • avustajapalaverit • moniammatillinen yhteistyö oppilasasioissa • perehdyttäminen • keskustelut esimiehen kanssa • kehityskeskustelut ja niihin valmistautuminen • projektit ja kyselyt, joita ei korvata erikseen
  • 19. • Kahden tai useamman opettajan yhteistyönä tapahtuva opetuksen yhteissuunnittelu (ei kuitenkaan oman opetuksen tai yksittäisen oppitunnin toteutuksen suunnittelu) • koulun tapahtumien, juhlien yms. suunnittelu • koulun muun toiminnan suunnittelu • aineryhmä- ja luokkatasopalaverit • nivelvaiheenpalaverit • samanaikaisopetuksen suunnittelu • pedagogisten asiakirjojen laatiminen ja päivittäminen Ys-aikaa on: Opetuksen yhteissuunnittelu
  • 20. Ys-aikaa on: Muu opetuksen suunnittelu ja koulun toiminnan kehittäminen • yhteistoimintapalaverit (mm. opettajain kokoukset) ja niihin valmistautuminen • Koulun kasvatustyön ja koulun toimintaan liittyvien tapahtumien, juhlien, retkien yms. suunnittelu • yhteydenpito muihin kouluihin ja oppilaitoksiin • moniammatillinen yhteistyö • yhteydenpito viranomaisiin ja muihin tahoihin • opetusmenetelmien ja työtapojen kehittäminen • työsähköpostien lukeminen ja kirjoittaminen
  • 21. Ys-aikaa ei ole (mm.): • omien oppituntien suunnittelu, valmistelu ja jälkityöt • muiden erikseen korvattavien tehtävien tekeminen (esim. luokanvalvojan tehtävät, kirjasto, välineiden huoltaminen) • opettajatyöpäivät (eli veso/teso-päivät) • sellaisten tehtävien tekeminen, joita varten opettaja on vapautettu tavanomaisesta opetustyöstään • koulutus • HUOM! Välitunti on osa oppituntia, joten välituntien aikana tehtyä työtä ei voida lukea ys-aikaan kuuluvaksi
  • 22. Yhteissuunnittelutyöaikaa ei ole tarkoitettu koulutukseen ja opintotoimintaan. Siihen käytetään opettajatyöpäiviä, eli veso-/teso-koulutuksia.
  • 23. Lisähuomioita yhteissuunnittelutyöaikaan • Ys-aika on osin sidottua, osin sitomatonta työaikaa. Työajan aikaan ja paikkaan sidottu osuus ei voi olla kovin suuri, koska silloin ei jää aikaa hoitaa esim. kodin ja koulun välistä yhteistyötä. • Ys-aikaa ei voi ylittää. Jos ys-aika ei riitä, kannattaa seurata sen toteutumista ja keskustella ajoissa rehtorin kanssa miten asia ratkaistaan. • Yhteiset kokoukset ja niihin valmistautuminen luetaan ys-aikaan. • Kaikkia koskevat viikoittaiset yhteistyökokoukset eivät välttämättä ole aina tarkoituksen-mukaisia, koska ys-aikaa tarvitaan paljon myös huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön.
  • 24. • Ys-ajalla tehtäväksi tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niitä tehdään muuallakin kuin koululla. Mm. tästä syystä ys-aika ei kuulu lukujärjestykseen. • Voi silti olla tarkoituksenmukaista, että työjärjestykseen jätetään tilaa opettajien käytännön yhteistyölle.
  • 25. Sivutoimisen tuntiopettajan ys-aika • Yhteissuunnittelutyövelvollisuus ei koske sivutoimisia tuntiopettajia eikä enintään viiden koulun työpäivän pituisessa palvelussuhteessa olevia määräaikaisia opettajia kuten viransijaisia. • Mikäli sivutoimiselta tuntiopettajalta kaivataan yhteissuunnitteluntyöpanosta, pitää häneltä ostaa siihen erikseen työaikaa.
  • 26. Osa-aikainen työnteko ja ys-aika + veso/teso Osittaisen virkavapaan ja viranhoidon palkkaus (OVTES) • Osa-aikatyössä peruspalkka ja muut varsinaisen palkan osat ovat samassa suhteessa alemmat kuin viranhaltijan työaika on tämän virka- ja työehtosopimuksen täyttä säännöllistä työaikaa lyhyempi. • Opetusvelvollisuustyöajassa opetusvelvollisuustuntimäärä vastaa täyttä työaikaa. Varsinaisen palkan velvoitteiden määräämiseen sovelletaan osa-aikaprosenttia. • Ys-ajan ja vesojen/tesojen määrää vähennetään samassa suhteessa kuin opetustunteja on vähennetty (Työtuomioistuimen päätös) • Työtuomioistuimen päätöstä sovelletaan myös Sivistan sopimusalalla
  • 27. Arviointikeskustelut ja ys-aika (perusopetus) • Opetussuunnitelma ei velvoita pitämään erillisiä arviointikeskusteluja, mutta arviointi on oleellinen aihe kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. • Opettajan vastuu on huolehtia siitä, että niin oppilailla kuin huoltajillakin on riittävästi tietoa arviointiperusteista sekä oppilaan opintojen edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä. • Vanhempien kanssa käytävä keskustelu on osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä, jota perusopetuksessa tehdään yhteissuunnittelutyöajalla. • Vaikka mainittu keskustelu nimettäisiin ”arviointikeskusteluksi”, on kyseessä edelleen kodin ja koulun välinen yhteistyö.
  • 28. Pedagogiset asiakirjat ja ys-aika • Pedagoginen arvio ja pedagoginen selvitys ovat hallinnollisia päätöksiä. Niiden valmistelu ja päivitys on ys-aikaan kuuluva tehtävä. • Oppimissuunnitelmien laadinta yhteistyössä muiden opettajien ja huoltajien kanssa ei ole oman opetuksen suunnittelua, vaan yhteissuunnittelutyöaikaan kuuluva tehtävä, sillä oppimissuunnitelmissa ei suunnitella yksittäisen oppitunnin toteutusta.
  • 29. VIPU –työajanseurantatyökalu avuksi • Ys-aika-taulukko on tarkoitettu yhteissuunnittelutyöajan suunnittelun tueksi. Tehtävät esimerkissä on kirjoitettu perusopetuksen näkökulmasta ja niitä pitää muokata, jos taulukkoa halutaan käyttää lukiossa. Kunnallisessa opetusalan sopimuksessa perusopetuksessa yhteissuunnittelutyöaikaa on enintään 120 h/lukuvuosi ja lukiossa 101 h/lukuvuosi. • Jos vaikuttaa siltä, ettei yhteissuunnittelutyöaika riitä opettajan virkavelvollisuuksien hoitamiseen, tulee asia ottaa välittömästi puheeksi rehtorin kanssa ja käydä yhdessä läpi ys-ajan suunnitelma sekä mahdollinen seuranta tilanteen korjaamiseksi. • Taulukossa olevat otsikot ovat esimerkkejä ja niitä voi lisätä, poistaa tai muokata tarpeen mukaan. • VIPU Seuraa työaikaasi
  • 30. Opettajatyöpäivät eli suunnittelu- ja koulutuspäivät Tuttavallisesti veso- tai teso-päivät
  • 31. Suunnittelu- ja koulutuspäivät eli veso-päivät (Kunnan perusopetus ja lukio, OVTES) • Peruskoulun, lukion ja aikuislukion toistaiseksi otetulla opettajalla ja vähintään lukuvuoden työajaksi otetulla määräaikaisella opettajalla on velvollisuus osallistua lukuvuoden aikana kolmeen kuusi tuntia (yhteensä 18 tuntia) kestävään suunnittelu- ja koulutustyöpäivään eli ns. veso-päivään. • Yksi päivistä voidaan jakaa pidettäväksi kahtena eri tilaisuutena, joiden yhteispituus on kuusi tuntia. • On myös mahdollista sopia työnantajan kanssa veso-päivän korvaamisesta muulla vastaavalla koulutuksella. • Jos päätoimisen opettajan palvelussuhde, esimerkiksi sijaisuus, kestää vain osan lukuvuoden työajasta, hänellä ei ole osallistumisvelvollisuutta, ei myöskään sivutoimisella tuntiopettajalla. • Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella virkavapaalla, veso-päiviin osallistutaan samassa suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta. Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa. • Työnantaja päättää veso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
  • 32. Koulutus ja suunnittelutyö eli teso-päivät (Sivista) • Opettajalla on velvollisuus osallistua työnantajan kanssa sovittuun täydennyskoulutukseen tai suunnittelutyöhön 18 tuntia lukuvuodessa. Jos koulutus- ja suunnittelutyö toteutetaan kokonaisina työpäivinä (vähintään 6 tuntia), kaksi työpäivää voidaan sijoittaa koulun työkauden ulkopuolelle välittömästi ennen tai jälkeen lukukauden ja enintään yksi voi olla lauantaityöpäivä lukuvuoden työajan aikana. • Lisäksi opettaja voidaan koulun työkauden aikana määrätä enintään kuudeksi tunniksi opettajan omaa ammattitaitoa edistävään ja ylläpitävään koulutukseen tai työnkykyä ja työnhyvinvointia parantavaan toimintaan. • On myös mahdollista sopia työnantajan kanssa teso-päivän korvaamisesta muulla vastaavalla koulutuksella.
  • 33. Koulutus ja suunnittelutyö eli teso-päivät (Sivista) • Jos päätoimisen opettajan palvelussuhde, esimerkiksi sijaisuus, kestää vain osan lukuvuoden työajasta, hänellä ei ole osallistumisvelvollisuutta, ei myöskään sivutoimisella tuntiopettajalla. • Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella virkavapaalla, teso-päiviin osallistutaan samassa suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta. Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa. • Työnantaja päättää teso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
  • 34. Opinto- ja suunnittelutyö eli teso-päivät (harjoittelukoulut) • Harjoittelukouluun työsuhteeseen otetulla opettajalla on velvollisuus varsinaisten koulupäivien ja työehtosopimuksella määritellyn työvelvollisuuden lisäksi osallistua opinto- ja suunnittelutyöhön kolmena päivänä lukuvuodessa. Näistä päivistä yksi voidaan erityisestä syystä yliopiston luvalla pitää kahtena yhteensä vähintään 6 tuntia kestävänä eri tilaisuutena. • Jos opettaja on työnantajan suostumuksella osallistunut yliopiston järjestämään viisi päivää kestäneeseen opettajille tarkoitettuun täydennyskoulutukseen, on hänellä edellä mainittu velvollisuus viiden lukuvuoden aikana osallistua kahteen opinto- ja suunnittelupäivään lukuvuodessa. • Työnantaja voi määrätä, että mainitun opinto- ja suunnitteluajan lisäksi lehtori ja tuntiopettaja osallistuu suunnittelu-, koulutus ja työyhteisön kehittämiseen varsinaisten koulutuspäivien ja muun määrätyn työvelvollisuuden lisäksi enintään kaksi päivää (enintään 12 tuntia) lukuvuodessa.
  • 35. Opinto- ja suunnittelutyö eli teso-päivät (harjoittelukoulut) • Tämän määrätyn lisätyöpäivän työajan pituus on 6 tuntia ja kehittämispäivä on ajoitettava välittömästi lukukauden työajan päättymisen / alkamisen yhteyteen. Jos kehittämispäiviä on lukuvuodelle määrätty kaksi, toinen niistä saadaan järjestää kahtena kolmen tunnin oppilastyöpäiville sijoitettavana tilaisuutena, jos työnantaja katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Kehittämispäivästä opettajalle maksetaan päiväpalkka. • Jos opettaja on osittaisella hoitovapaalla, osa-aikaeläkkeellä tai muuten osittaisella virkavapaalla, teso-päiviin osallistutaan samassa suhteessa kuin työaika on täydestä työajasta. Opetusvelvollisuus vastaa täyttä työaikaa. • Työnantaja päättää teso-työajan sijoittumisesta ja sisällöistä.
  • 36. Heräsikö kysyttävää? Ole yhteydessä omaan luottamusmieheesi! Luottamusmies osaa auttaa sinua muihinkin palkkaukseen ja työaikaan liittyvissä kysymyksissä.