1. Tiedolla vaikuttaminen
koskettaa kaikkea
toimintamme
Välitämme ja muotoilemme tietoa niin, että kuntoutus-
järjestelmää ja -palveluita saadaan kehitettyä vaikutta-
vammiksi ja tuloksellisemmiksi. Kuntoutukseen liittyvää
tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi sekä palveluiden
suunniteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Julkaisemme tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkei-
demme tuloksia neljässä eri julkaisusarjassa.
Kuntoutusportti.fi on kuntoutuksen tutkimus- ja
kehittämistiedon verkkosivusto. Kuntoutusportissa on
tietoa alan toimijoista, tiedonlähteistä ja ajankohtaisista
asioista.
Oppimisvaikeus.fi-sivustolla on tietoa mm. lukihäiriöstä
sekä matematiikan ja kielellisistä vaikeuksista. Sivustolta
löytyy myös vapaasti hyödynnettävää oppimisvaikeuksiin
liittyvää materiaalia.
Kuntoutus-lehti välittää ajankohtaista tietoa kuntou
tuksen tutkimuksesta, hankkeista sekä innovaatioista ja
seuraa alan yhteiskunnallista keskustelua.
Kuntoutusalan kirjasto ja tietopalvelu on kaikille avoin
erikoiskirjasto. Kirjaston kokoelmissa on kattavasti ja
ajantasaisesti kotimaiset kuntoutusalan julkaisut.
Pakarituvantie 4-5
00410 Helsinki
www.kuntoutussaatio.fi
Kuntoutussäätiö
Kuntoutuksen
suunnannäyttäjä
2. Kuntoutussäätiö
– Kuntoutuksen
suunnannäyttäjä
Autamme haastavassa elämäntilanteessa olevia elämänhallintaan
ja työhön kuntoutumiseen. Kuntoutussäätiön visiona on olla
kuntoutuksen Living Lab – kuntoutusjärjestelmän konkreettinen
uudistaja ja välineiden tuottaja koko Suomelle. Teemme käytäntö
lähtöistä tutkimusta ja tähtäämme kuntoutusalan merkittäväksi
tutkimuskeskukseksi Euroopassa.
Haluamme vaikuttaa yhteiskunnassa ja yhteiskuntaan.
Olemassaolomme perustuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Vaikuttavuustavoitteemme ovat:
• kuntoutusta tarvitsevien maahanmuuttajataustaisten pääsy
kuntoutukseen helpottuu
• työelämän ulkopuolella olevien työikäisten pääsy kuntoutukseen
helpottuu
• työurat pitenevät
• osatyökykyisten työllistymisaste kasvaa
• oppimisvaikeuksia omaavien koulutus- ja työllistymisaste kasvaa
• nuorten työllistyminen paranee ja eläkkeelle siirtyminen
vähenee
Osaamisalueemme ovat paras toimintakyky ja terveys, kestävä
työ- ja toimintakyky sekä vahvistuva kansalaisyhteiskunta.
Toteutamme strategiaamme yhdessä kumppaneidemme kanssa.
Yleishyödyllisenä yhteisönä saamme Raha-automaattiyhdistyksen
tukea.
Tutkimuksemme on
käytäntölähtöistä
Tutkimme kuntoutusta yhteiskunnallisten järjes-
telmien, järjestöjen ja kuntoutujien tasoilla. Kaiken
toimintamme keskiössä on asiakas: kuntoutuja, jolle
tuotamme arvoa uudistamalla kuntoutusta ja kuntou-
tusmuotoja.
Teemme työtä tutkijan mielellä; rohkeasti kokeilemalla
ja jakamalla, kestävällä tavalla. Teemme nopeita selvi
tyksiä ja pidempiä tutkimushankkeita. Koulutamme
kuntoutuksen ajankohtaisista asioista.
Tavoitteenamme on lisätä tutkimustiedon yhteiskun-
nallista vaikuttavuutta. Uudistamme tiedolla vaikutta-
misen käytäntöjä entistä paremmin asiakkaita palvele-
vaksi, digitalisaatiota hyödyntäen.
Living Lab:
kuntoutuksen
kokeilukiihdyttämö
Living Lab tarjoaa kokeilu- ja palvelualustan kuntou-
tujille ja koko kuntoutusalalle: järjestöille, yrityksille ja
julkisen sektorin toimijoille. Siinä yhdistyvät kuntou-
tuksen tuorein tutkimustieto kuntoutusmuotojen konk-
reettiseen uudistamiseen ja palveluiden tuottamiseen
kuntoutuja-asiakkaillemme.
Kuntoutuja-asiakkaamme ovat haastavassa elämän
tilanteessa, syystä tai toisesta työn ja koulutuksen
ulkopuolella olevia, joita autamme kuntoutumaan työ-
hön ja koulutukseen. Tarjoamme vaikuttavaa palvelua
mm. mielenterveys- ja oppimisvaikeuksia omaaville,
maahanmuuttajille, korkeasti koulutetuille työttömille
nuorille ja pitkäaikaistyöttömille.
Living Labissa tuotetut ja kokeillut mallit, tulokset ja
havainnot levitetään kaikkien kiinnostuneiden hyödyn-
nettäviksi. Välityskanavina toimivat verkkosivumme,
sosiaalinen media, Kuntoutusportti.fi ja Oppimis
vaikeus.fi, Kuntoutus-lehti, vuosittain järjestettävät
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät ja erilaiset tutkimus-
seminaarit, työpajat sekä raportit ja muut julkaisut.