SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 23
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Tietoon perustuva kuntoutus – mikä
rooli implementaatiotutkimuksella on?
Mitä implementaatiotutkimus
on ja miten sitä hyödynnetään
kuntoutuksessa?
Riitta Seppänen-Järvelä
Hennariikka Heinijoki
Maarit Karhula
Miksi implementaatiotutkimusta
Tietoon perustuvan kuntoutuksen
vahvistaminen ► kehittäminen
Vaikuttavuusvaateet
Kustannuspaineet Kuntoutuksen järjestäjälle tärkeätä
tietoa palvelujen toimivuudesta
erityisesti muutostilanteessa (esim.
lakimuutokset, kehittämisestä
vakiintuneeksi palveluksi)
2
3
Implementaatiotutkimus
Tutkimus
• Kohdistuu intervention /politiikan
/reformintoimeenpanoon ja toiminnan
toteutukseen.
• tutkii miten ja miksi interventio toimii
ympäristössään - miksi käyttöönotto ja
toteuttaminen onnistuvat jossakin
ympäristössä ja mutta eivät toisessa.
Implementation science
• tarkastellaan vaikuttavaksi osoitettujen
käytäntöjen käyttöönottoon ja tutkitun
tiedon toimeenpanoon ja vaikutusten
arviointiin liittyviä kysymyksiä.
• Intervention perustuminen vahvaan
vaikuttavuustutkimusnäyttöön.
• Kuntoutuspalvelut usein pohjautuvat
laajemmin tutkimuksen ja kehitystyön
tuloksiin, kokemuksiin, näkemyksiin ja
käytössä oleviin voimavaroihin.
Toimintamallin yhteenveto: toukokuu 2019
4
5
Implementation
research
Implementation
science
Evaluation
• Policy evaluation
• Intervention evaluation
• Program evaluation
• Process evaluation
• Monitoring
• Impact evaluation
Translational research
tutkimus ♦ kuntoutustoiminta
Feasibility
Innovation dissemination research
Fidelity
Accectability
Implementaatiotutkimuksen
viitekehykset – mitä ne ovat?
Hennariikka Heinijoki
Tutkija, Kelan tutkimus
Miksi viitekehyksiä tulisi käyttää implementaatio
tutkimuksessa? (Damschroder, L. 2020, Morris ym. 2020, Romney ym. 2021 )
• Taustalla tarve lyhentää aikaa tutkimustiedon siirtymisessä käytäntöön
esimerkiksi Käypä Hoito –suositukset, näyttöön perustuva kuntoutus
Niiden avulla voidaan esimerkiksi:
• kuvata tutkimustiedon tai intervention toimeenpanon prosessi sekä siihen vaikuttavat tekijät
• suunnitella tarvittavia implementaatiostrategioita
• ymmärtää toimeenpanon vaikutuksia tuloksiin
• arvioida toimeenpanon onnistumista esimerkiksi eri tekijöiden kautta
• Viitekehykset antavat yhteisen kielen ja käsitteet niin että tutkimustietoa eri tutkimuksista
voidaan helpommin yhdistää ja arvioida
Kela tutkii kuntoutusta –seminaari 27.4.2022
7
Miten malleja ja viitekehyksiä voidaan jaotella?
(Nilsen, P. 2015)
Implementaatiotutkimuksessa käytettyjä teorioita, malleja ja viitekehyksiä
voidaan luokitella eri tavoin:
1. prosessimallit
2. klassiset teoriat
3. implementaatioteoriat
4. determinanttiviitekehykset
5. arviointiviitekehykset
Kela tutkii kuntoutusta –seminaari 27.4.2022
8
KTA – Knowledge to Action Framework
Graham ym. 2006
• Tiedon luomisen suppilo ja
käytäntöön saattamisen kehä
• Tiedon luominen ja käytäntöön
saattaminen keskustelevat
keskenään
• Käytetään usein ja hyvin erilaisin
tavoin (Field ym. 2014)
CFIR –The Consolidated Framework for
Implementation Research Damschroder ym. 2009
• Terveydenhuollon tarkoituksiin
kehitetty viitekehys
• Muodostuu viidestä osa-alueesta:
intervention piirteet, ulkoiset tekijät,
sisäiset tekijät, osallistuvien
henkilöiden piirteet sekä
implementaatioprosessi
• Suunnittelu-sitoutuminen-
toteuttaminen-reflektointi/arviointi
• Outcomes addendum -päivitys
(Damschroder 2022)
TDF Theoretical Domains Framework
• Käyttäytymistieteiden eri
teorioita ja käsitteitä kokoava
viitekehys
• Kuvaa käyttäytymisen taustalla
olevat tekijät 14 eri osa-alueen
kautta
• Käytössä myös Michien ym.
2005 versio, jossa 12 eri osa-
aluetta
Yksi vai useampia viitekehyksiä?
(Birken ym. 2017; D&I Models in Health Research and practice -webtool)
• Tarve omalle viitekehykselle
esimerkiksi suunnitteluun ja
arviointiin
• Eri (tieteen)alojen kattaminen ja
tätä kautta laajempi käsitys
• Eri tyyppisten viitekehyksien
yhdistäminen esimerkiksi KTA ja
TDF
• Jonkin tietyn piirteen tai osion
tarkentaminen laajassa kuvassa
esimerkiksi CFIR ja TDF
• Useampi viitekehys voi myös tuoda
päällekkäisyyttä ja monimutkaistaa
prosessia
• Viitekehyksen tai –kehyksien
käytölle oltava perusteet
• -> automaattisesti useampi ei ole
parempi
KATSAUS:
Yksi viitekehys 85%.
Kaksi viitekehystä 14%
Kolme viitekehystä 1%)
Lähteet:
Atkins, J., Rafat Islam, R., O’Connor, D., Patey, A., Ivers, N., Foy, R., Duncan, E., Colquhoun, H., Grimshaw, J., Lawton, R. & Michie, S. 2017 A guide to using the
Theoretical Domains Framework of behaviour change to investigate implementation problems. Implementation Science 12 (77).
Birken, S.A., Powell, B.J., Presseau, J. et al. 2017. Combined use of the Consolidated Framework for Implementation Research (CFIR) and the Theoretical
Domains Framework (TDF): a systematic review. Implementation Sci 12, 2
CFIR: https://cfirguide.org/
Dissemination&Implementation models in Health Research and Practice- webtool: https://dissemination-implementation.org/index.aspx
Damschroder, L., Aron D., Keith R., Kirsh S., Alexander J. & Lowery J. 2009. Fostering implementation of health services research findings into practice: a
consolidated framework for advancing implementation science. Implement Science 4 (50).
Damschroder, L. 2020. Clarity out of chaos: use of theory in implementation science. Psychiatry Research 283. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2019.06.036
Graham ID, Logan J, Harrison MB, Straus SE, Tetroe J, Caswell W, Robinson N. 2006. Lost in knowledge translation: time for a map? J Contin Educ Health Prof
26(1):13-24. doi: 10.1002/chp.47
Morris, J.H., Bernhardsson, S., Bird, M-L., Connell, L.,Lynch, E. Jarvis, M., Kayes, N.M., Miller, K., Mudge, S. & Fisher, R. (2020). Implementation in rehabilitation: a
roadmap for practitioners and researchers, Disability and Rehabilitation, 42:22, 3265-3274, DOI: 10.1080/09638288.2019.1587013
Nilsen P. Making sense of implementation theories, models and frameworks. Implementation Science 2015; 10:53, DOI: 10.1186/s13012-015-0242-0.
Romney W, Bellows DM, Tavernite JP, Salbach N, Deutsch JE. 2021. Knowledge Translation Research to Promote Behavior Changes in Rehabilitation: Use of
Theoretical Frameworks and Tailored Interventions: A Scoping Review. Arch Phys Med Rehabil. 6 (21) doi: 10.1016/j.apmr.2021.01.076.
Straus, S. E., Tetroe, J., & Graham, I. (2009). Defining knowledge translation. CMAJ : Canadian Medical Association journal = journal de l'Association medicale
canadienne, 181(3-4), 165–168. https://doi.org/10.1503/cmaj.081229
Kiitos!
Hennariikka Heinijoki
Tutkija
Kelan tutkimusyksikkö
hennariikka.heinijoki@kela.fi
Miten implementaatiotutkimuksen
viitekehystä hyödynnetään Kelan
kuntoutuksen tutkimuksessa?
Maarit Karhula
Projektipäällikkö, Kela tutkimus
Muutos-hankkeiden tutkimukset
Täsmätietoa täsmätarpeisiin!
Muutos III –hanke:
Miten toimivat kuntoutuspalvelut, joiden sisällössä
tai rakenteessa on tapahtunut muutos?
Ammatilliset KIILA –kuntoutus ja
Taito-kuntoutus
Kuinka uudet, kehitetyt kuntoutuspalvelut toimivat
vakiintuneena kuntoutuspalveluna?
LAKU-perhekuntoutus
Etäkuntoutus
Muutos II –hanke:
Miten kuntoutukseen ohjaamisen ja hakemisen
uudet muodot toimivat?
Nuotti-valmennus
Miten kuntoutuspalveluiden järjestäminen
rekisteröitymismenettelyllä toimii?
Rekku-tutkimus:
1) Oma väylä –kuntoutuksen ja
Sydänkuntoutuskurssien toteutus ja toimeenpano
2) Hinnat ja markkinat
kuntoutuspalveluiden
toteutumisesta
eri toimijoiden kokemista
hyödyistä ja vaikutuksista
Muutos II-hanke, Rekku-tutkimus
Sydänkuntoutuskurssien ja
Oma väylä -kuntoutuksen toteutus ja toimeenpano –tutkimus
Mikä on implementaatiotutkimuksen viitekehys anti Rekku-
tutkimuksessa?
Työryhmä:
Maarit Karhula, Sari Saukkonen, Hennariikka Heinijoki, Xamk
Riitta Seppänen-Järvelä, Ismo Ukkola, Kela
Rekisteröityminen ja sopimuksen teko
-Miten palveluntuottajat kokevat rekisteröitymis- ja sopimustenhallintaprosessin?
-Millä perusteilla he rekisteröityvät palveluntuottajaksi tai jäävät pois?
Kuntoutukseen hakeutuminen
-Kuinka asiakkaan palvelutuottajan valinta toteutuu?
-Kuinka kuntoutukseen pääsy (haku, odottaminen) toteutuu?
Kuntoutuksen toteutuminen
-Kuinka palvelukuvauksessa määritellyt ’hyvät kuntoutuskäytännöt’, kuten asiakaslähtöisyys ja tavoitteellisuus, toteutuvat?
-Miten palveluntuottajat hyödyntävät Kelan tarjoamaa kuntoutusta koskevaa tietoa palvelujen toteuttamisessa?
-Miten uudet palvelukuvaukset vaikuttavat kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen?
-Kuinka palveluntuottajat hyödyntävät osaamistaan ja resurssejaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti?
Kuntoutumisen seuranta
-Kuinka uusimuotoisissa palvelukuvauksissa määritelty kuntoutumisen seuranta toimii ja millainen merkitys sillä on asiakkaalle?
Asiakaspalautesovelluksen toimivuus
-Miten asiakkaat ja palveluntuottajat kokevat asiakaspalautesovelluksen toimivuuden ja hyödynnettävyyden?
-Miten asiakaspalautesovelluksen tuottama tieto vaikuttaa kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen?
Tutkimuksen tavoitteet
Kuntoutuksen toteuttaminen I
(kysely)
Loppuvuosi 2021
Kuntoutuksen toteuttaminen
II (kysely)
Loppuvuosi 2022
Rekisteröityminen I (alkukyselyt)
Vuonna 2021 – 2022
a) Kun palveluntuottaja on
rekisteröitynyt palveluntuottajaksi
Kuntoutuksen toteuttaminen
(ryhmähaastattelu)
Alkusyksy 2022
Rekisteröityminen II (loppukysely)
Vuonna 2021-2023
b) Kun palveluntuottaja
mahdollisesti poistuu rekisteristä
Asiakkaat
Palveluntuottajan valinta ja
kuntoutukseen pääsy (alkukysely)
2021-2022
Kuntoutuksen alkuvaihe
Kuntoutuksen toteutuminen
(Sydän –kuntoutuskurssit:
ryhmähaastattelu
Oma väylä: yksilöhaastattelut)
Alkusyksy 2022
Kuntoutuksen toteutuminen
(loppukysely)
2021-2022
Kuntoutuksen päätösvaihe
Asiakaspalautesovellus –
mobiilikysely
2021-2022
a) Kuntoutuksen keskivaihe
b) Kuntoutuksen päätösvaihe
Palveluntuottajat
hallintohenkilöt kuntoutusta toteuttavat
ammattilaiset
Kuntoutuksen seuranta
(seurantakysely) Syksy 2022
Tiedonkeruu eri toimijoilta
CFIR: Damschroder LJ, Aron DC, Keith RE, Kirsh SR,
Alexander JA, Lowery JC. Fostering implementation of
health services research findings into practice:
a consolidated framework for advancing
implementation science. Implement Sci. 2009;4:50.
(Determinanttiviitekehys)
RE-AIM: Glasgow RE, Vogt TM, Boles SM. Evaluating
the public health impact of health promotion
interventions: the RE-AIM framework. Am J Public
Health.1999;89:1322–7.
(Arviointiviitekehys)
Wierengan ym. (2013, 2014) kehittämä
viitekehys, joka pohjautuu kahteen eri
näkökulmaiseen viitekehykseen:
CFIR – Mitkä tekijät edistävät tai estävät
intervention toteutumista?
RE-AIM – Mitä tekijöitä tulisi arvioida
interventioissa?
Wierenga D, Engbers LH, van Empelen P, Hildebrandt VH & van Mechelen W. 2012. The design
of a real-time formative evaluation of the implementation process of lifestyle interventions at
two worksites using a 7-step strategy (BRAVO@Work). BMC Public Health, 12:619
Wierenga D, Engbers LH, Empelen PV, Duijts S, Hildebrandt VH, Mechelen WV. 2013. What is
actually measured in process evaluations for worksite health promotion programs: a
systematic review. BMC Public Health, 13: 1190.
Rekisteröityminen ja sopimuksen
teko
-Miten palveluntuottajat kokevat
rekisteröitymis- ja
sopimustenhallintaprosessin?
-Millä perusteilla he rekisteröityvät
palveluntuottajaksi tai jäävät pois?
Kuntoutukseen
hakeutuminen
-Kuinka asiakkaan
palvelutuottajan valinta
toteutuu?
-Kuinka kuntoutukseen
pääsy (haku,
odottaminen)
toteutuu?
Kuntoutuksen toteutuminen
-Kuinka palvelukuvauksessa määritellyt ’hyvät kuntoutuskäytännöt’, kuten asiakaslähtöisyys ja tavoitteellisuus, toteutuvat?
-Miten palveluntuottajat hyödyntävät Kelan tarjoamaa kuntoutusta koskevaa tietoa palvelujen toteuttamisessa?
-Miten uudet palvelukuvaukset vaikuttavat kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen?
-Kuinka palveluntuottajat hyödyntävät osaamistaan ja resurssejaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti?
Kuntoutumisen seuranta
-Kuinka uusimuotoisissa
palvelukuvauksissa määritelty
kuntoutumisen seuranta toimii
ja millainen merkitys sillä on
asiakkaalle?
Asiakaspalautesovelluksen toimivuus
-Miten asiakkaat ja palveluntuottajat kokevat asiakaspalautesovelluksen
toimivuuden ja hyödynnettävyyden?
-Miten asiakaspalautesovelluksen tuottama tieto vaikuttaa kuntoutuspalveluiden
sisältöön ja toteuttamiseen?
Asiakaskyselyt
Palveluntuottajat, hallinto:
rekisteröityminen, kysely
Palveluntuottajat, hallinto:
organisoituminen
Palveluntuottajien
haastattelut
Asiakaskyselyt
Asiakaskyselyt
Asiakaskyselyt
Asiakkaiden
haastattelu Asiakkaiden
haastattelu
Asiakkaiden
haastattelu
Palveluntuottajien
haastattelut
Palveluntuottajien
haastattelut
Palveluntuottajat,
kysely
(moniammatillinen
tiimi)
Palveluntuottajat,
kysely
(moniammatillinen
tiimi)
Palveluntuottajat,
kysely
(moniammatillinen
tiimi)
Palveluntuottajien
haastattelut
Mobiilikysely-
aineisto
Ohjaa tarkastelemaan
kuntoutumisen edistymistä /
kuntoutuksen tuloksia ja niihin
vaikuttavia tekijöitä
Ohjaa
tarkastelemaan
kuntoutuksen
toteuttamista ja eri
tekijöiden
vaikutuksia
toteuttamiseen
Raamit eri
näkökulmien ja
aineistojen
yhdistämiselle ja niistä
tehtäville tulkinnoille
Mahdollistaa ymmärryksen
syntymisen toteuttamisen
strategioista kuntoutuksen
eri vaiheissa
Tuottaa ymmärrystä
eri tekijöiden
roolista
toteuttamisprosessin
eri vaiheissa
Kokonaisnäkemys
kuntoutuksen
toteuttamisesta
Kiitos!
Riitta Seppänen-Järvelä
Hennariikka Heinijoki
Maarit Karhula
Kelan tutkimusyksikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä implementaatiotutkimus on ja miten sitä hyödynnetään kuntoutuksessa?

Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...THL
 
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeet
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeetIsaacus-esituotantohankkeiden ohjeet
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeetSitra / Hyvinvointi
 
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuusSosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuusMinna Kivipelto
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännötTimoAro
 
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveyslaitos
 
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_040920172 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017THL
 
Toj tt-kt-3-2-2017
Toj tt-kt-3-2-2017Toj tt-kt-3-2-2017
Toj tt-kt-3-2-2017Esko Johnson
 
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askel
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askelTuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askel
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askelHarri Laihonen
 
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslaitos
 
Lastensuojelutiedon tulevaisuus
Lastensuojelutiedon tulevaisuusLastensuojelutiedon tulevaisuus
Lastensuojelutiedon tulevaisuusTHL
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät hakijat K...
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät  hakijat  K...Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät  hakijat  K...
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät hakijat K...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
OHV 090812 Medixine esittely cc
OHV 090812 Medixine esittely ccOHV 090812 Medixine esittely cc
OHV 090812 Medixine esittely ccPekka Muukkonen
 
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointi
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointiTiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointi
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointiEläketurvakeskus
 
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...Kelan tutkimus / Research at Kela
 

Ähnlich wie Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä implementaatiotutkimus on ja miten sitä hyödynnetään kuntoutuksessa? (20)

Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
 
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeet
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeetIsaacus-esituotantohankkeiden ohjeet
Isaacus-esituotantohankkeiden ohjeet
 
Ammatillinen kuntoutus: Toimivan palvelun edellytyksiä
Ammatillinen kuntoutus: Toimivan palvelun edellytyksiäAmmatillinen kuntoutus: Toimivan palvelun edellytyksiä
Ammatillinen kuntoutus: Toimivan palvelun edellytyksiä
 
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuusSosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännöt
 
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
 
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_040920172 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017
2 anttila heidi_ympäristötekijät icf update 2017_04092017
 
MoveOn-pilotin loppuarviointi
MoveOn-pilotin loppuarviointiMoveOn-pilotin loppuarviointi
MoveOn-pilotin loppuarviointi
 
Toj tt-kt-3-2-2017
Toj tt-kt-3-2-2017Toj tt-kt-3-2-2017
Toj tt-kt-3-2-2017
 
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askel
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askelTuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askel
Tuloksellisuusdialogi - tiedolla johtamisen seuraava askel
 
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
 
Lastensuojelutiedon tulevaisuus
Lastensuojelutiedon tulevaisuusLastensuojelutiedon tulevaisuus
Lastensuojelutiedon tulevaisuus
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
 
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...
Tuula Ahlgren: Tutkimuksen tilaajan tietotarpeet: Mihin Muutos-hanketta tarvi...
 
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät hakijat K...
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät  hakijat  K...Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät  hakijat  K...
Ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos ja heikompaan asemaan jäävät hakijat K...
 
Hankepäivä 05062013
Hankepäivä 05062013Hankepäivä 05062013
Hankepäivä 05062013
 
OHV 090812 Medixine esittely cc
OHV 090812 Medixine esittely ccOHV 090812 Medixine esittely cc
OHV 090812 Medixine esittely cc
 
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointi
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointiTiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointi
Tiivistelmä - Eläketurvakeskuksen tilastotoimen ulkoinen arviointi
 
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...
Juvonen-Posti ja Henriksson: Työuravaikutukset nousuun kuntoutuksen toimeenpa...
 
Kuntoutusäätiön strategia 2016-2020
Kuntoutusäätiön strategia 2016-2020Kuntoutusäätiön strategia 2016-2020
Kuntoutusäätiön strategia 2016-2020
 

Mehr von Kelan tutkimus / Research at Kela

Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysTimo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysKelan tutkimus / Research at Kela
 
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäTapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäKelan tutkimus / Research at Kela
 
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaRiitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaKelan tutkimus / Research at Kela
 
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausRaha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausKelan tutkimus / Research at Kela
 

Mehr von Kelan tutkimus / Research at Kela (20)

Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysTimo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
 
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
 
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
 
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
 
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäTapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
 
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
 
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaRiitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
 
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
 
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
 
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksestaMeneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
 
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
 
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinatKuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
 
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsausEtämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
 
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessaKuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
 
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausRaha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
 

Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä implementaatiotutkimus on ja miten sitä hyödynnetään kuntoutuksessa?

  • 1. Tietoon perustuva kuntoutus – mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? Mitä implementaatiotutkimus on ja miten sitä hyödynnetään kuntoutuksessa? Riitta Seppänen-Järvelä Hennariikka Heinijoki Maarit Karhula
  • 2. Miksi implementaatiotutkimusta Tietoon perustuvan kuntoutuksen vahvistaminen ► kehittäminen Vaikuttavuusvaateet Kustannuspaineet Kuntoutuksen järjestäjälle tärkeätä tietoa palvelujen toimivuudesta erityisesti muutostilanteessa (esim. lakimuutokset, kehittämisestä vakiintuneeksi palveluksi) 2
  • 3. 3
  • 4. Implementaatiotutkimus Tutkimus • Kohdistuu intervention /politiikan /reformintoimeenpanoon ja toiminnan toteutukseen. • tutkii miten ja miksi interventio toimii ympäristössään - miksi käyttöönotto ja toteuttaminen onnistuvat jossakin ympäristössä ja mutta eivät toisessa. Implementation science • tarkastellaan vaikuttavaksi osoitettujen käytäntöjen käyttöönottoon ja tutkitun tiedon toimeenpanoon ja vaikutusten arviointiin liittyviä kysymyksiä. • Intervention perustuminen vahvaan vaikuttavuustutkimusnäyttöön. • Kuntoutuspalvelut usein pohjautuvat laajemmin tutkimuksen ja kehitystyön tuloksiin, kokemuksiin, näkemyksiin ja käytössä oleviin voimavaroihin. Toimintamallin yhteenveto: toukokuu 2019 4
  • 5. 5 Implementation research Implementation science Evaluation • Policy evaluation • Intervention evaluation • Program evaluation • Process evaluation • Monitoring • Impact evaluation Translational research tutkimus ♦ kuntoutustoiminta Feasibility Innovation dissemination research Fidelity Accectability
  • 6. Implementaatiotutkimuksen viitekehykset – mitä ne ovat? Hennariikka Heinijoki Tutkija, Kelan tutkimus
  • 7. Miksi viitekehyksiä tulisi käyttää implementaatio tutkimuksessa? (Damschroder, L. 2020, Morris ym. 2020, Romney ym. 2021 ) • Taustalla tarve lyhentää aikaa tutkimustiedon siirtymisessä käytäntöön esimerkiksi Käypä Hoito –suositukset, näyttöön perustuva kuntoutus Niiden avulla voidaan esimerkiksi: • kuvata tutkimustiedon tai intervention toimeenpanon prosessi sekä siihen vaikuttavat tekijät • suunnitella tarvittavia implementaatiostrategioita • ymmärtää toimeenpanon vaikutuksia tuloksiin • arvioida toimeenpanon onnistumista esimerkiksi eri tekijöiden kautta • Viitekehykset antavat yhteisen kielen ja käsitteet niin että tutkimustietoa eri tutkimuksista voidaan helpommin yhdistää ja arvioida Kela tutkii kuntoutusta –seminaari 27.4.2022 7
  • 8. Miten malleja ja viitekehyksiä voidaan jaotella? (Nilsen, P. 2015) Implementaatiotutkimuksessa käytettyjä teorioita, malleja ja viitekehyksiä voidaan luokitella eri tavoin: 1. prosessimallit 2. klassiset teoriat 3. implementaatioteoriat 4. determinanttiviitekehykset 5. arviointiviitekehykset Kela tutkii kuntoutusta –seminaari 27.4.2022 8
  • 9. KTA – Knowledge to Action Framework Graham ym. 2006 • Tiedon luomisen suppilo ja käytäntöön saattamisen kehä • Tiedon luominen ja käytäntöön saattaminen keskustelevat keskenään • Käytetään usein ja hyvin erilaisin tavoin (Field ym. 2014)
  • 10. CFIR –The Consolidated Framework for Implementation Research Damschroder ym. 2009 • Terveydenhuollon tarkoituksiin kehitetty viitekehys • Muodostuu viidestä osa-alueesta: intervention piirteet, ulkoiset tekijät, sisäiset tekijät, osallistuvien henkilöiden piirteet sekä implementaatioprosessi • Suunnittelu-sitoutuminen- toteuttaminen-reflektointi/arviointi • Outcomes addendum -päivitys (Damschroder 2022)
  • 11. TDF Theoretical Domains Framework • Käyttäytymistieteiden eri teorioita ja käsitteitä kokoava viitekehys • Kuvaa käyttäytymisen taustalla olevat tekijät 14 eri osa-alueen kautta • Käytössä myös Michien ym. 2005 versio, jossa 12 eri osa- aluetta
  • 12. Yksi vai useampia viitekehyksiä? (Birken ym. 2017; D&I Models in Health Research and practice -webtool) • Tarve omalle viitekehykselle esimerkiksi suunnitteluun ja arviointiin • Eri (tieteen)alojen kattaminen ja tätä kautta laajempi käsitys • Eri tyyppisten viitekehyksien yhdistäminen esimerkiksi KTA ja TDF • Jonkin tietyn piirteen tai osion tarkentaminen laajassa kuvassa esimerkiksi CFIR ja TDF • Useampi viitekehys voi myös tuoda päällekkäisyyttä ja monimutkaistaa prosessia • Viitekehyksen tai –kehyksien käytölle oltava perusteet • -> automaattisesti useampi ei ole parempi KATSAUS: Yksi viitekehys 85%. Kaksi viitekehystä 14% Kolme viitekehystä 1%)
  • 13. Lähteet: Atkins, J., Rafat Islam, R., O’Connor, D., Patey, A., Ivers, N., Foy, R., Duncan, E., Colquhoun, H., Grimshaw, J., Lawton, R. & Michie, S. 2017 A guide to using the Theoretical Domains Framework of behaviour change to investigate implementation problems. Implementation Science 12 (77). Birken, S.A., Powell, B.J., Presseau, J. et al. 2017. Combined use of the Consolidated Framework for Implementation Research (CFIR) and the Theoretical Domains Framework (TDF): a systematic review. Implementation Sci 12, 2 CFIR: https://cfirguide.org/ Dissemination&Implementation models in Health Research and Practice- webtool: https://dissemination-implementation.org/index.aspx Damschroder, L., Aron D., Keith R., Kirsh S., Alexander J. & Lowery J. 2009. Fostering implementation of health services research findings into practice: a consolidated framework for advancing implementation science. Implement Science 4 (50). Damschroder, L. 2020. Clarity out of chaos: use of theory in implementation science. Psychiatry Research 283. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2019.06.036 Graham ID, Logan J, Harrison MB, Straus SE, Tetroe J, Caswell W, Robinson N. 2006. Lost in knowledge translation: time for a map? J Contin Educ Health Prof 26(1):13-24. doi: 10.1002/chp.47 Morris, J.H., Bernhardsson, S., Bird, M-L., Connell, L.,Lynch, E. Jarvis, M., Kayes, N.M., Miller, K., Mudge, S. & Fisher, R. (2020). Implementation in rehabilitation: a roadmap for practitioners and researchers, Disability and Rehabilitation, 42:22, 3265-3274, DOI: 10.1080/09638288.2019.1587013 Nilsen P. Making sense of implementation theories, models and frameworks. Implementation Science 2015; 10:53, DOI: 10.1186/s13012-015-0242-0. Romney W, Bellows DM, Tavernite JP, Salbach N, Deutsch JE. 2021. Knowledge Translation Research to Promote Behavior Changes in Rehabilitation: Use of Theoretical Frameworks and Tailored Interventions: A Scoping Review. Arch Phys Med Rehabil. 6 (21) doi: 10.1016/j.apmr.2021.01.076. Straus, S. E., Tetroe, J., & Graham, I. (2009). Defining knowledge translation. CMAJ : Canadian Medical Association journal = journal de l'Association medicale canadienne, 181(3-4), 165–168. https://doi.org/10.1503/cmaj.081229
  • 15. Miten implementaatiotutkimuksen viitekehystä hyödynnetään Kelan kuntoutuksen tutkimuksessa? Maarit Karhula Projektipäällikkö, Kela tutkimus
  • 16. Muutos-hankkeiden tutkimukset Täsmätietoa täsmätarpeisiin! Muutos III –hanke: Miten toimivat kuntoutuspalvelut, joiden sisällössä tai rakenteessa on tapahtunut muutos? Ammatilliset KIILA –kuntoutus ja Taito-kuntoutus Kuinka uudet, kehitetyt kuntoutuspalvelut toimivat vakiintuneena kuntoutuspalveluna? LAKU-perhekuntoutus Etäkuntoutus Muutos II –hanke: Miten kuntoutukseen ohjaamisen ja hakemisen uudet muodot toimivat? Nuotti-valmennus Miten kuntoutuspalveluiden järjestäminen rekisteröitymismenettelyllä toimii? Rekku-tutkimus: 1) Oma väylä –kuntoutuksen ja Sydänkuntoutuskurssien toteutus ja toimeenpano 2) Hinnat ja markkinat kuntoutuspalveluiden toteutumisesta eri toimijoiden kokemista hyödyistä ja vaikutuksista
  • 17. Muutos II-hanke, Rekku-tutkimus Sydänkuntoutuskurssien ja Oma väylä -kuntoutuksen toteutus ja toimeenpano –tutkimus Mikä on implementaatiotutkimuksen viitekehys anti Rekku- tutkimuksessa? Työryhmä: Maarit Karhula, Sari Saukkonen, Hennariikka Heinijoki, Xamk Riitta Seppänen-Järvelä, Ismo Ukkola, Kela
  • 18. Rekisteröityminen ja sopimuksen teko -Miten palveluntuottajat kokevat rekisteröitymis- ja sopimustenhallintaprosessin? -Millä perusteilla he rekisteröityvät palveluntuottajaksi tai jäävät pois? Kuntoutukseen hakeutuminen -Kuinka asiakkaan palvelutuottajan valinta toteutuu? -Kuinka kuntoutukseen pääsy (haku, odottaminen) toteutuu? Kuntoutuksen toteutuminen -Kuinka palvelukuvauksessa määritellyt ’hyvät kuntoutuskäytännöt’, kuten asiakaslähtöisyys ja tavoitteellisuus, toteutuvat? -Miten palveluntuottajat hyödyntävät Kelan tarjoamaa kuntoutusta koskevaa tietoa palvelujen toteuttamisessa? -Miten uudet palvelukuvaukset vaikuttavat kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen? -Kuinka palveluntuottajat hyödyntävät osaamistaan ja resurssejaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti? Kuntoutumisen seuranta -Kuinka uusimuotoisissa palvelukuvauksissa määritelty kuntoutumisen seuranta toimii ja millainen merkitys sillä on asiakkaalle? Asiakaspalautesovelluksen toimivuus -Miten asiakkaat ja palveluntuottajat kokevat asiakaspalautesovelluksen toimivuuden ja hyödynnettävyyden? -Miten asiakaspalautesovelluksen tuottama tieto vaikuttaa kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen? Tutkimuksen tavoitteet
  • 19. Kuntoutuksen toteuttaminen I (kysely) Loppuvuosi 2021 Kuntoutuksen toteuttaminen II (kysely) Loppuvuosi 2022 Rekisteröityminen I (alkukyselyt) Vuonna 2021 – 2022 a) Kun palveluntuottaja on rekisteröitynyt palveluntuottajaksi Kuntoutuksen toteuttaminen (ryhmähaastattelu) Alkusyksy 2022 Rekisteröityminen II (loppukysely) Vuonna 2021-2023 b) Kun palveluntuottaja mahdollisesti poistuu rekisteristä Asiakkaat Palveluntuottajan valinta ja kuntoutukseen pääsy (alkukysely) 2021-2022 Kuntoutuksen alkuvaihe Kuntoutuksen toteutuminen (Sydän –kuntoutuskurssit: ryhmähaastattelu Oma väylä: yksilöhaastattelut) Alkusyksy 2022 Kuntoutuksen toteutuminen (loppukysely) 2021-2022 Kuntoutuksen päätösvaihe Asiakaspalautesovellus – mobiilikysely 2021-2022 a) Kuntoutuksen keskivaihe b) Kuntoutuksen päätösvaihe Palveluntuottajat hallintohenkilöt kuntoutusta toteuttavat ammattilaiset Kuntoutuksen seuranta (seurantakysely) Syksy 2022 Tiedonkeruu eri toimijoilta
  • 20. CFIR: Damschroder LJ, Aron DC, Keith RE, Kirsh SR, Alexander JA, Lowery JC. Fostering implementation of health services research findings into practice: a consolidated framework for advancing implementation science. Implement Sci. 2009;4:50. (Determinanttiviitekehys) RE-AIM: Glasgow RE, Vogt TM, Boles SM. Evaluating the public health impact of health promotion interventions: the RE-AIM framework. Am J Public Health.1999;89:1322–7. (Arviointiviitekehys) Wierengan ym. (2013, 2014) kehittämä viitekehys, joka pohjautuu kahteen eri näkökulmaiseen viitekehykseen: CFIR – Mitkä tekijät edistävät tai estävät intervention toteutumista? RE-AIM – Mitä tekijöitä tulisi arvioida interventioissa? Wierenga D, Engbers LH, van Empelen P, Hildebrandt VH & van Mechelen W. 2012. The design of a real-time formative evaluation of the implementation process of lifestyle interventions at two worksites using a 7-step strategy (BRAVO@Work). BMC Public Health, 12:619 Wierenga D, Engbers LH, Empelen PV, Duijts S, Hildebrandt VH, Mechelen WV. 2013. What is actually measured in process evaluations for worksite health promotion programs: a systematic review. BMC Public Health, 13: 1190.
  • 21. Rekisteröityminen ja sopimuksen teko -Miten palveluntuottajat kokevat rekisteröitymis- ja sopimustenhallintaprosessin? -Millä perusteilla he rekisteröityvät palveluntuottajaksi tai jäävät pois? Kuntoutukseen hakeutuminen -Kuinka asiakkaan palvelutuottajan valinta toteutuu? -Kuinka kuntoutukseen pääsy (haku, odottaminen) toteutuu? Kuntoutuksen toteutuminen -Kuinka palvelukuvauksessa määritellyt ’hyvät kuntoutuskäytännöt’, kuten asiakaslähtöisyys ja tavoitteellisuus, toteutuvat? -Miten palveluntuottajat hyödyntävät Kelan tarjoamaa kuntoutusta koskevaa tietoa palvelujen toteuttamisessa? -Miten uudet palvelukuvaukset vaikuttavat kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen? -Kuinka palveluntuottajat hyödyntävät osaamistaan ja resurssejaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti? Kuntoutumisen seuranta -Kuinka uusimuotoisissa palvelukuvauksissa määritelty kuntoutumisen seuranta toimii ja millainen merkitys sillä on asiakkaalle? Asiakaspalautesovelluksen toimivuus -Miten asiakkaat ja palveluntuottajat kokevat asiakaspalautesovelluksen toimivuuden ja hyödynnettävyyden? -Miten asiakaspalautesovelluksen tuottama tieto vaikuttaa kuntoutuspalveluiden sisältöön ja toteuttamiseen? Asiakaskyselyt Palveluntuottajat, hallinto: rekisteröityminen, kysely Palveluntuottajat, hallinto: organisoituminen Palveluntuottajien haastattelut Asiakaskyselyt Asiakaskyselyt Asiakaskyselyt Asiakkaiden haastattelu Asiakkaiden haastattelu Asiakkaiden haastattelu Palveluntuottajien haastattelut Palveluntuottajien haastattelut Palveluntuottajat, kysely (moniammatillinen tiimi) Palveluntuottajat, kysely (moniammatillinen tiimi) Palveluntuottajat, kysely (moniammatillinen tiimi) Palveluntuottajien haastattelut Mobiilikysely- aineisto
  • 22. Ohjaa tarkastelemaan kuntoutumisen edistymistä / kuntoutuksen tuloksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä Ohjaa tarkastelemaan kuntoutuksen toteuttamista ja eri tekijöiden vaikutuksia toteuttamiseen Raamit eri näkökulmien ja aineistojen yhdistämiselle ja niistä tehtäville tulkinnoille Mahdollistaa ymmärryksen syntymisen toteuttamisen strategioista kuntoutuksen eri vaiheissa Tuottaa ymmärrystä eri tekijöiden roolista toteuttamisprosessin eri vaiheissa Kokonaisnäkemys kuntoutuksen toteuttamisesta
  • 23. Kiitos! Riitta Seppänen-Järvelä Hennariikka Heinijoki Maarit Karhula Kelan tutkimusyksikkö etunimi.sukunimi@kela.fi