SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 20
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve
● Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa.
● Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit
heikkenevät väestörakenteen muutoksen
seurauksena.
● Palvelujärjestelmä on hajanainen eikä riittävän
vaikuttava.
● Monikanavainen rahoitusjärjestelmä asettaa
vääriä kannusteita ja johtaa osaoptimointiin.
● Palvelujärjestelmä on alueellisesti eriarvoinen.
● Perusterveydenhuollossa jonoja hoitoon
pääsyssä.
● Sosiaalipalveluiden saatavuudessa aukkoja
(mm. lastensuojelu, vanhuspalvelut).
2
Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (1/3)
Hallitus ei ole halunnut aitoa vuoropuhelua ja
yhteistä valmistelua.
Parlamentaarisessa valmistelussa on parhaiten
saavutettavissa kestävä yhteinen näkemys.
Hallituksen malli ei ratkaise nykytilanteen
ongelmia eikä tulevaisuuden haasteita.
Hallitus on sivuuttanut sote-uudistukselle
asetetut keskeiset tavoitteet ajamalla
maakuntahallintoa ja markkinaehtoisuutta
palvelutuotantoon.
3
Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (2/3)
● Hallitus aikoo pakkoyhtiöittää julkiset peruspalvelut ja
alistaa ne kilpailulle yksityisten palvelutuottajien
kanssa. Palvelut pirstaloidaan ja integraatiosta syntyvä
hyöty jää saamatta.
● Hallituksen malli mahdollistaa verovarojen
kierrättämisen yksityisten yritysten voitoiksi eikä
palauta mahdollisia säästöjä yhteiseksi hyväksi.
● Ihmisiltä kerätyt verot on tarkoitettu yhteisiin
palveluihin ja turvaverkkoihin, ei yksityisiin voittoihin.
SDP haluaa varmistaa, että sote-palvelut ovat julkisen
sektorin järjestämisvastuulla sekä pääasiallisella
tuottamisvastuulla ja että verovarat käytetään oikein.
SDP ei hyväksy julkisten palveluiden
pakkoyhtiöittämistä.
4
Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (3/3)
SDP haluaa, että näin isossa
muutoksessa henkilöstön
oikeudenmukainen ja reilu kohtelu
varmistetaan.
Hallituksen malli nostaa
kustannuksia ja uhkaa korottaa
kansalaisten asiakasmaksuja.
5
SDP:n linjausten myötä…
Tervetuloa!
- Jokaista asiakasta palvellaan, otetaan koppi ihmisestä.
Palveluiden piiriin pääsee nykyistä nopeammin. Ihmiset saavat
toimivan palvelukokonaisuuden.
Ihminen ensin!
- Hänen tarpeensa huomioidaan ja palveluketjut toimivat
saumattomasti. Sote-uudistus tehdään ihmisiä varten.
Esimerkiksi vastaanottoaikoja laajennetaan ihmisten tarpeiden
mukaisesti ja sosiaali- ja terveysasemien palveluita ja
valikoimaa vahvistetaan.
Yhteiset varat yhteiseksi hyväksi!
- Verovarat käytetään luotettavasti ja läpinäkyvästi kaikille
ihmisille yhdenvertaisiin palveluihin, ei yksityisiin voittoihin tai
veroparatiiseihin.
6
Demokratia
● Päätöksenteko palveluiden
järjestämisestä ja sen rahoittamisesta
tapahtuu aluekuntatasolla.
● Päätöksentekoa varten valitaan
aluekuntavaltuustot.
● Aluekuntiin perustetaan
neuvottelukuntarakenne, jolla
vahvistetaan asukkaiden ja palvelujen
käyttäjien osallisuutta. Lisäksi käytetään
asiakasraateja ja tehdään tiivistä
yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa
palveluiden kehittämiseksi.
7
SDP:n linjauksen lähtökohdat (1/4)
• Ihmisten pitää saada arjessaan tarvitsemat
julkiset palvelut helposti ja laadukkaasti.
• Kuntalain pohjalta ja periaatteilta
muodostuva aluekunta vastaa perus- ja
erityistason palveluiden järjestämisestä ja
pääosin myös tuottamisesta.
• Erityisen vaativan tason palveluiden
järjestämisestä viidellä erityisvastuualueella
sovitaan aluekuntien kesken.
• Vahva järjestäjäpohja yhdessä julkisen
palvelutuotannon kanssa mahdollistaa tiiviin
yhteistoiminnan ja tiedonkulun sekä vähentää
päällekkäistä työtä.
8
SDP:n linjausten lähtökohdat (2/4)
• Julkinen palvelutuotanto on lähtökohta.
• Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat voivat
tuottaa palveluita aluekunnan kanssa tehdyllä
sopimuksella.
• Ensimmäistä järjestämispäätöstä valmisteltaessa
aluekunnan on selvitettävä, onko kunnilla ja millä
edellytyksillä mahdollisuus toimia tuottajana.
• Järjestäjänä aluekunta päättää, missä laajuudessa
palvelutuottajina käytetään yksityistä ja kolmatta
sektoria tai kuntia.
 Verotulot käytetään ihmisten tarvitsemien palveluiden
tuottamiseen, ei yksityisiin voittoihin.
 Viranomaisvastuut ja päätökset toteutuvat
kansalaisten oikeusturvan kannalta toimivassa
organisaatiossa. 9
SDP:n linjausten lähtökohdat (3/4)
• Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisessä on merkittävä. Sen onnistuminen
vaatii kunnan eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä ja
yhteistyötä aluekunnan kanssa. Järjestöillä on
kunnissa merkittävä ennaltaehkäisevä rooli.
Järjestöjen tekemää työtä vahvistetaan ja
turvataan riittävät resurssit.
• Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan verovaroin,
valtionosuuksilla ja palvelumaksuilla.
Asiakasmaksuja ei saa nykyisestä korottaa, jotta
palveluiden tasapuolinen saatavuus ei vaarannu.
10
SDP:n linjausten lähtökohdat (4/4)
• Valinnanvapautta edistetään tuottamalla
ihmisille lisää tietoa eri vaihtoehdoista,
hoitoon pääsystä, laadusta, saatavuudesta ja
vaikuttavuudesta.
• Julkisen sektorin on varmistettava sosiaali- ja
terveysalan tutkimuksen ja -koulutuksen laatu
ja laajuus sekä sote-palveluiden kehittämisen
jatkuvuus.
• Käyttäjien osallisuutta palveluiden asiakkaina
ja niiden kehittämisessä vahvistetaan.
11
SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (1/4)
● Aluekunta päättää sosiaali- ja
terveyspalveluiden järjestämisestä.
● Se voi tuottaa palvelut itse, käyttää
palvelutuottajana kuntaa, yksityistä
sektoria, kolmatta sektoria tai sopia
palvelutuotannon järjestämisestä muun
aluekunnan kanssa.
● Näin integraatio ja yhteistyö muiden
julkispohjaisesti tuotettujen palveluiden
välillä toteutuu.
12
SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (2/4)
● Hallituksen malliin verrattuna SDP:n
esitys muodostaa aidon
taloudellisen kannusteen panostaa
ennaltaehkäisyyn, sillä
ennaltaehkäisyn tuottamat
taloudelliset hyödyt koituvat oman
alueen asukkaiden hyväksi.
● Hallituksen mallissa yksityiselle
pilkotut palvelut särkevät
integraation ja vaikeuttavat
asiakkaiden palveluiden
toimivuutta.
13
SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (3/4)
● SDP:n keskeisenä tavoitteena on ihmisten
mahdollisuus saada palvelut helposti ja
laadukkaasti.
● Tavoitteina ovat myös toiminnan
vaikuttavuus, tehokkuus, päällekkäisten
toimintojen poistaminen ja
kustannuskehityksen hillintä.
14
SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (4/4)
● Palveluissa ihmisten vapaus valita
palvelutuottajansa tapahtuu
aluekunnan päättämien tuottajien
välillä ja eri aluekuntien välillä.
● Sote-palveluiden kokonaisuutta
järjestettäessä on huolehdittava,
että esimerkiksi perhepalvelut tai
päihdetyö järjestetään järkevinä,
toiminnallisina kokonaisuuksina.
15
Valtion ohjaus sosiaali- ja terveyspalveluiden
järjestämiseen
● Kustannuksiltaan tehokkaan ja
palvelutasoltaan laadukkaan palveluiden
järjestämisen ja tuottamisen
turvaamiseksi valtioneuvosto hyväksyy
sosiaali- ja terveyspalveluiden
suunnitelman osana julkisen talouden
suunnitelmaa.
● Aluekuntien on katettava mahdollinen
alijäämä. Valtion talousarvioon varataan
poikkeuksellisia tilanteita varten
määräraha.
16
Rahoituksen järjestäminen
Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan
● verovaroin
● valtionosuuksin
● palvelumaksuin
17
Keskeiset erot (1/2)
HALLITUS
18
● Julkinen sektori järjestää ja tuottaa.
Yksityinen ja kolmas sektori
täydentävät.
● Aluekunta ja kunnat tuottajina.
● Ei julkisen sektorin pakko-
yhtiöittämistä. Päätösvalta yksityisen ja
kolmannen sektorin käytöstä
järjestäjällä.
● Verorahat ihmisten tarvitsemiin
palveluihin
● Julkinen sektori järjestää. Julkinen,
yksityinen ja kolmas sektori kilpailevat
peruspalveluissa (valinnanvapaus).
● Kunnat eivät saa tuottaa. Maakunnan
palvelutuottajat pakkoyhtiöitettävä.
● Verorahat osittain yksityisten voittoihin.
Keskeiset erot (2/2)
HALLITUS
19
● Valinnanvapaus toteutuu
järjestämisen puitteissa valittujen
tuottajien kesken.
● Kustannuksia säästävä integraatio
toteutuu.
● Pakkoyhtiöittäminen pirstaloi
palvelut.
● Kustannuksia säästävä integraatio
vaarantuu.
● Todennäköisesti ei saavuta
hallituksen asettamia
säästötavoitteita.
20

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimusKättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimusSDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP
 
On olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehtoOn olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehtoSDP
 
Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015SDP
 
Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814SDP
 
Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013SDP
 
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113SDP
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012SDP
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaSDP
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri Ihalainen
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri IhalainenEU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri Ihalainen
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri IhalainenUlkoministeriö - Eurooppatiedotus
 

Was ist angesagt? (20)

Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimusKättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
Kättä päälle - Yhteisen vastuun sopimus
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
 
SAK:n tavoitteet puoliväliriiheen 2017–2019
SAK:n tavoitteet puoliväliriiheen 2017–2019SAK:n tavoitteet puoliväliriiheen 2017–2019
SAK:n tavoitteet puoliväliriiheen 2017–2019
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
 
On olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehtoOn olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehto
 
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksiSAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
 
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihiTyömarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
 
Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015
 
Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814
 
Luottamus luo yhteis/työtä
Luottamus luo yhteis/työtäLuottamus luo yhteis/työtä
Luottamus luo yhteis/työtä
 
Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013
 
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113
Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linja
 
Sosiaaliturvan uudistaminen
Sosiaaliturvan uudistaminenSosiaaliturvan uudistaminen
Sosiaaliturvan uudistaminen
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
 
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjauksetTyömarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
 
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri Ihalainen
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri IhalainenEU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri Ihalainen
EU-selonteko ja ajankohtaiset työelämän hankkeet: Työministeri Lauri Ihalainen
 

Ähnlich wie SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen

Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01SDP
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotTHL
 
Kuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaKuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaSDP
 
SDP ja kuntauudistus
SDP ja kuntauudistusSDP ja kuntauudistus
SDP ja kuntauudistusSDP
 
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSamuli Sukkula
 
sote 23.3.2014
sote 23.3.2014sote 23.3.2014
sote 23.3.2014SDP
 
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010Sitra / Uusi johtajuus
 
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...THL
 
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...Karri Vainio
 
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?THL
 
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 

Ähnlich wie SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen (20)

Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
 
Kuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaKuntapalvelustrategia
Kuntapalvelustrategia
 
SDP ja kuntauudistus
SDP ja kuntauudistusSDP ja kuntauudistus
SDP ja kuntauudistus
 
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
 
sote 23.3.2014
sote 23.3.2014sote 23.3.2014
sote 23.3.2014
 
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
 
Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015
Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015
Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015
 
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaanRatkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
 
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
 
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010
Julkishallinnon Johtamisohjelman Esite 2010
 
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...
Yksityisten sote-palveluntuottajien näkökulmia tulevaan, Jarno Talvitie, Hyvi...
 
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...
Kansallisen palveluväylän käyttöönotto sosiaali- ja terveydenhuollossa – esi...
 
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
 
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
 
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
 
Seinäjoen AMK foorumiluento 190111
Seinäjoen AMK foorumiluento 190111Seinäjoen AMK foorumiluento 190111
Seinäjoen AMK foorumiluento 190111
 
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
 

Mehr von SDP

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaSDP
 
SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiSDP
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
SosiaaliturvaSDP
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
JärkihankkeetSDP
 
SDP:s oppositionspolitik
SDP:s oppositionspolitikSDP:s oppositionspolitik
SDP:s oppositionspolitikSDP
 
Sdp Riktning för Finland
Sdp Riktning för Finland Sdp Riktning för Finland
Sdp Riktning för Finland SDP
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaSDP
 
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015SDP
 
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäSDP
 
Pätkätyöpamfletti
PätkätyöpamflettiPätkätyöpamfletti
PätkätyöpamflettiSDP
 
Palkkatasa-arvo
Palkkatasa-arvoPalkkatasa-arvo
Palkkatasa-arvoSDP
 

Mehr von SDP (14)

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
 
SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - Yleisturva
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikka
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
Sosiaaliturva
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
Järkihankkeet
 
SDP:s oppositionspolitik
SDP:s oppositionspolitikSDP:s oppositionspolitik
SDP:s oppositionspolitik
 
Sdp Riktning för Finland
Sdp Riktning för Finland Sdp Riktning för Finland
Sdp Riktning för Finland
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekartta
 
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015
Sdp 2015 kuusi_kohtaa_20.3.2015
 
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
 
Pätkätyöpamfletti
PätkätyöpamflettiPätkätyöpamfletti
Pätkätyöpamfletti
 
Palkkatasa-arvo
Palkkatasa-arvoPalkkatasa-arvo
Palkkatasa-arvo
 

SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen

  • 1.
  • 2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve ● Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. ● Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. ● Palvelujärjestelmä on hajanainen eikä riittävän vaikuttava. ● Monikanavainen rahoitusjärjestelmä asettaa vääriä kannusteita ja johtaa osaoptimointiin. ● Palvelujärjestelmä on alueellisesti eriarvoinen. ● Perusterveydenhuollossa jonoja hoitoon pääsyssä. ● Sosiaalipalveluiden saatavuudessa aukkoja (mm. lastensuojelu, vanhuspalvelut). 2
  • 3. Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (1/3) Hallitus ei ole halunnut aitoa vuoropuhelua ja yhteistä valmistelua. Parlamentaarisessa valmistelussa on parhaiten saavutettavissa kestävä yhteinen näkemys. Hallituksen malli ei ratkaise nykytilanteen ongelmia eikä tulevaisuuden haasteita. Hallitus on sivuuttanut sote-uudistukselle asetetut keskeiset tavoitteet ajamalla maakuntahallintoa ja markkinaehtoisuutta palvelutuotantoon. 3
  • 4. Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (2/3) ● Hallitus aikoo pakkoyhtiöittää julkiset peruspalvelut ja alistaa ne kilpailulle yksityisten palvelutuottajien kanssa. Palvelut pirstaloidaan ja integraatiosta syntyvä hyöty jää saamatta. ● Hallituksen malli mahdollistaa verovarojen kierrättämisen yksityisten yritysten voitoiksi eikä palauta mahdollisia säästöjä yhteiseksi hyväksi. ● Ihmisiltä kerätyt verot on tarkoitettu yhteisiin palveluihin ja turvaverkkoihin, ei yksityisiin voittoihin. SDP haluaa varmistaa, että sote-palvelut ovat julkisen sektorin järjestämisvastuulla sekä pääasiallisella tuottamisvastuulla ja että verovarat käytetään oikein. SDP ei hyväksy julkisten palveluiden pakkoyhtiöittämistä. 4
  • 5. Miksi SDP:ltä omat lähtökohdat? (3/3) SDP haluaa, että näin isossa muutoksessa henkilöstön oikeudenmukainen ja reilu kohtelu varmistetaan. Hallituksen malli nostaa kustannuksia ja uhkaa korottaa kansalaisten asiakasmaksuja. 5
  • 6. SDP:n linjausten myötä… Tervetuloa! - Jokaista asiakasta palvellaan, otetaan koppi ihmisestä. Palveluiden piiriin pääsee nykyistä nopeammin. Ihmiset saavat toimivan palvelukokonaisuuden. Ihminen ensin! - Hänen tarpeensa huomioidaan ja palveluketjut toimivat saumattomasti. Sote-uudistus tehdään ihmisiä varten. Esimerkiksi vastaanottoaikoja laajennetaan ihmisten tarpeiden mukaisesti ja sosiaali- ja terveysasemien palveluita ja valikoimaa vahvistetaan. Yhteiset varat yhteiseksi hyväksi! - Verovarat käytetään luotettavasti ja läpinäkyvästi kaikille ihmisille yhdenvertaisiin palveluihin, ei yksityisiin voittoihin tai veroparatiiseihin. 6
  • 7. Demokratia ● Päätöksenteko palveluiden järjestämisestä ja sen rahoittamisesta tapahtuu aluekuntatasolla. ● Päätöksentekoa varten valitaan aluekuntavaltuustot. ● Aluekuntiin perustetaan neuvottelukuntarakenne, jolla vahvistetaan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuutta. Lisäksi käytetään asiakasraateja ja tehdään tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa palveluiden kehittämiseksi. 7
  • 8. SDP:n linjauksen lähtökohdat (1/4) • Ihmisten pitää saada arjessaan tarvitsemat julkiset palvelut helposti ja laadukkaasti. • Kuntalain pohjalta ja periaatteilta muodostuva aluekunta vastaa perus- ja erityistason palveluiden järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. • Erityisen vaativan tason palveluiden järjestämisestä viidellä erityisvastuualueella sovitaan aluekuntien kesken. • Vahva järjestäjäpohja yhdessä julkisen palvelutuotannon kanssa mahdollistaa tiiviin yhteistoiminnan ja tiedonkulun sekä vähentää päällekkäistä työtä. 8
  • 9. SDP:n linjausten lähtökohdat (2/4) • Julkinen palvelutuotanto on lähtökohta. • Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat voivat tuottaa palveluita aluekunnan kanssa tehdyllä sopimuksella. • Ensimmäistä järjestämispäätöstä valmisteltaessa aluekunnan on selvitettävä, onko kunnilla ja millä edellytyksillä mahdollisuus toimia tuottajana. • Järjestäjänä aluekunta päättää, missä laajuudessa palvelutuottajina käytetään yksityistä ja kolmatta sektoria tai kuntia.  Verotulot käytetään ihmisten tarvitsemien palveluiden tuottamiseen, ei yksityisiin voittoihin.  Viranomaisvastuut ja päätökset toteutuvat kansalaisten oikeusturvan kannalta toimivassa organisaatiossa. 9
  • 10. SDP:n linjausten lähtökohdat (3/4) • Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on merkittävä. Sen onnistuminen vaatii kunnan eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä ja yhteistyötä aluekunnan kanssa. Järjestöillä on kunnissa merkittävä ennaltaehkäisevä rooli. Järjestöjen tekemää työtä vahvistetaan ja turvataan riittävät resurssit. • Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan verovaroin, valtionosuuksilla ja palvelumaksuilla. Asiakasmaksuja ei saa nykyisestä korottaa, jotta palveluiden tasapuolinen saatavuus ei vaarannu. 10
  • 11. SDP:n linjausten lähtökohdat (4/4) • Valinnanvapautta edistetään tuottamalla ihmisille lisää tietoa eri vaihtoehdoista, hoitoon pääsystä, laadusta, saatavuudesta ja vaikuttavuudesta. • Julkisen sektorin on varmistettava sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen ja -koulutuksen laatu ja laajuus sekä sote-palveluiden kehittämisen jatkuvuus. • Käyttäjien osallisuutta palveluiden asiakkaina ja niiden kehittämisessä vahvistetaan. 11
  • 12. SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (1/4) ● Aluekunta päättää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. ● Se voi tuottaa palvelut itse, käyttää palvelutuottajana kuntaa, yksityistä sektoria, kolmatta sektoria tai sopia palvelutuotannon järjestämisestä muun aluekunnan kanssa. ● Näin integraatio ja yhteistyö muiden julkispohjaisesti tuotettujen palveluiden välillä toteutuu. 12
  • 13. SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (2/4) ● Hallituksen malliin verrattuna SDP:n esitys muodostaa aidon taloudellisen kannusteen panostaa ennaltaehkäisyyn, sillä ennaltaehkäisyn tuottamat taloudelliset hyödyt koituvat oman alueen asukkaiden hyväksi. ● Hallituksen mallissa yksityiselle pilkotut palvelut särkevät integraation ja vaikeuttavat asiakkaiden palveluiden toimivuutta. 13
  • 14. SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (3/4) ● SDP:n keskeisenä tavoitteena on ihmisten mahdollisuus saada palvelut helposti ja laadukkaasti. ● Tavoitteina ovat myös toiminnan vaikuttavuus, tehokkuus, päällekkäisten toimintojen poistaminen ja kustannuskehityksen hillintä. 14
  • 15. SDP:n sote-linjausten toiminnallinen kuvaus (4/4) ● Palveluissa ihmisten vapaus valita palvelutuottajansa tapahtuu aluekunnan päättämien tuottajien välillä ja eri aluekuntien välillä. ● Sote-palveluiden kokonaisuutta järjestettäessä on huolehdittava, että esimerkiksi perhepalvelut tai päihdetyö järjestetään järkevinä, toiminnallisina kokonaisuuksina. 15
  • 16. Valtion ohjaus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen ● Kustannuksiltaan tehokkaan ja palvelutasoltaan laadukkaan palveluiden järjestämisen ja tuottamisen turvaamiseksi valtioneuvosto hyväksyy sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitelman osana julkisen talouden suunnitelmaa. ● Aluekuntien on katettava mahdollinen alijäämä. Valtion talousarvioon varataan poikkeuksellisia tilanteita varten määräraha. 16
  • 17. Rahoituksen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan ● verovaroin ● valtionosuuksin ● palvelumaksuin 17
  • 18. Keskeiset erot (1/2) HALLITUS 18 ● Julkinen sektori järjestää ja tuottaa. Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät. ● Aluekunta ja kunnat tuottajina. ● Ei julkisen sektorin pakko- yhtiöittämistä. Päätösvalta yksityisen ja kolmannen sektorin käytöstä järjestäjällä. ● Verorahat ihmisten tarvitsemiin palveluihin ● Julkinen sektori järjestää. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori kilpailevat peruspalveluissa (valinnanvapaus). ● Kunnat eivät saa tuottaa. Maakunnan palvelutuottajat pakkoyhtiöitettävä. ● Verorahat osittain yksityisten voittoihin.
  • 19. Keskeiset erot (2/2) HALLITUS 19 ● Valinnanvapaus toteutuu järjestämisen puitteissa valittujen tuottajien kesken. ● Kustannuksia säästävä integraatio toteutuu. ● Pakkoyhtiöittäminen pirstaloi palvelut. ● Kustannuksia säästävä integraatio vaarantuu. ● Todennäköisesti ei saavuta hallituksen asettamia säästötavoitteita.
  • 20. 20