SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 56
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Potilasvahinkojen korvausperusteet
ja maksettavat korvaukset
Mikä muuttuu?
Elina Muukkonen
Potilasvakuutus uudistuu -koulutuspäivä 23.10.2019
Potilasvahinkolaki ja uusi potilasvakuutuslaki
• Uusi potilasvakuutuslaki tulee voimaan 1.1.2021
• Ennen potilasvakuutuslain voimaantuloa annetun terveyden- ja
sairaanhoidon yhteydessä sattuneeseen vahinkotapahtumaan
sovelletaan nykyistä potilasvahinkolakia - eräisiin menettelyä koskeviin
säännöksiin uutta lakia sovelletaan takautuvasti.
• Nykyiset korvausperusteet ja korvauslajit säilyvät ennallaan – uusiakin
tulee.
• Korvausmenettely säilyy olennaisilta osin ennallaan
– sääntely aiempaa yksityiskohtaisempaa.
Soveltamisala
• Ulkomailla annettu hoito tulee mukaan lain piiriin rajatuissa
tilanteissa.
• Terveydenhuollon ammattihenkilön antama kiireellinen apu muualla
kuin terveydenhuollon toimintayksikössä saa potilasvakuutuksen
turvan.
Korvausperusteet
• Potilaan kehoon kiinteästi asennetun terveydenhuollon laitteen
turvallisuuspuutteesta aiheutuva henkilövahinko tulee mukaan
yhdeksi korvausperusteeksi.
Oleellisimmat muutokset
Korvaukset
• Ammatillinen kuntoutus potilasvakuutuksesta korvattavaksi
Korvausvaatimuksen käsittely
• Korvausasian käsittelylle on laissa annettu määräaika
• Velvollisuus perustella korvauspäätökset
Oleellisimmat muutokset
Muuta
• PVK:lle oikeus ilmoittaa valvontaviranomaiselle seikasta, joka voi
vaarantaa potilasturvallisuutta
• Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan yhdistyminen
Oleellisimmat muutokset
Yleiset säännökset
Hoito Suomessa, ja jatkossa rajoitetuissa
tilanteissa myös ulkomailla (1 §)
Lakia sovelletaan Suomessa annettuun terveyden- ja
sairaanhoitoon sekä ulkomailla annettuun terveyden- ja
sairaanhoitoon, jos julkisen terveydenhuollon yksikkö päättää
järjestää kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa
säädetyn kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan hoidon
ulkomailla ja se on potilaan terveydentilan kannalta
välttämätöntä.
• Hoitoviive tai hoidon puuttuminen aiheuttaisi välittömän vaaran
sille, että potilaan terveydentila todennäköisesti huononisi
merkittävästi tai johtaisi kuolemaan.
• Ei sovellu, kun henkilö lähetään kokeellisen hoitoon ja hoito ei ole
vakiintuneeseen lääketieteelliseen tietämykseen perustuvaa ja sitä
soveltavaa toimintaa.
• Myös sairaankuljetus em. edellytykset täyttävään hoitoon kuuluu
soveltamisalaan.
• Ei sovellu, jos henkilö hakeutuu ulkomaille hoitoon omatoimisesti
tai Kelan ennakkoluvalla.
Asiasta lisää vakuuttamista koskevassa osiossa!
Hoito ulkomailla
Potilasvahingon korvaaminen
Potilasvakuutuskeskus hoitaa potilasvakuutuslain mukaisen
korvaustoiminnan.
• Korvaa vakuutusyhtiön puolesta potilasvahingon, joka on sattunut
vakuutusyhtiön antaman vakuutuksen voimassaoloaikana.
• Huolehtii vahinkojen korvaamisesta, jos vakuuttamisvelvollisuus on
laiminlyöty tai henkilövahinko sattuu tilanteessa, jossa terveyden-
huollon ammattihenkilö antaa apua kiireellisen hoidon tarpeessa
olevalle muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä.
• Huolehtii korvauskäytännön yhdenmukaisuudesta.
Potilasvakuutuskeskus vastaa
korvaustoiminnasta (22 §)
Korvausasian käsittely PVK:ssa
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut…
• Annetun terveyden- ja sairaanhoidon ja siitä aiheutuneen
vahinkoseuraamuksen välillä on oltava syy-seuraussuhde.
• Ajallinen yhteys ei riitä, vaan edellytetään lääketieteellinen yhteys.
• Koska syy-yhteyden aukoton todentaminen on lääketieteessä usein
mahdotonta, ei edellytetä täyttä varmuutta syy-yhteydestä.
• Yli 50 %:n todennäköisyys riittää.
• Erotettava terveyden- ja sairaanhoidon aiheuttama seuraus muista,
esim. alun perin hoidettavana olleesta sairaudesta.
• Voidaan korvata vain lisävahinko.
Oikeus korvaukseen – Syy-yhteys (23 §)
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut…
• Henkilövahingolla tarkoitetaan ohimenevää tai pysyvää fyysisen tai
psyykkisen terveydentilan heikkenemistä tai kuolemaa.
• Esimerkiksi potilaan kohtelusta aiheutunut mielipaha ei ole
henkilövahinkoa.
• Potilaan hoidossa on voinut olla puutteita, mutta hänelle ei ole
aiheutunut potilasvahingosta ylimääräistä henkilövahinkoa.
• Erotettava hoidettavasta sairaudesta aiheutunut haitta ja
vahingosta aiheutuva haitta toisistaan.
Oikeus korvaukseen – Henkilövahinko
Kahdeksan korvausperustetta
• Hoitovahinko
• Terveydenhuollon laitteen, välineen tai tarvikkeen vika
• Potilaaseen kiinteästi asennetun terveydenhuollon laitteen
turvallisuuspuutteesta aiheutunut vahinko (implanttivahinko)
• Infektiovahinko
• Tapaturmavahinko
• Hoitohuoneiston tai -laitteiston palo
• Lääkkeen toimittamisvahinko
• Kohtuuton vahinko
Oikeus korvaukseen – Korvausperusteet (23 §)
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta,
hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen
laiminlyönnistä
• edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi
tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin
• ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.
Hoitovahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksessa,
hoidossa tai muussa vastaavassa käsittelyssä käytetyn
terveydenhuollon laitteen, välineen tai tarvikkeen viasta.
• Esimerkiksi leikkauspöytä tai sairaalasänky hajoaa, minkä
seurauksena potilas putoaa lattialle.
• Säännös ei koske potilaaseen kiinteästi asennettujen laitteiden
aiheuttamia vahinkoja
Sairaanhoitovälineen vika
Implanttivahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä,
että se on aiheutunut terveydenhuollon toimintayksikössä
potilaan kehoon kiinteästi asennetusta terveydenhuollon
laitteesta edellyttäen, ettei laite ole ollut niin turvallinen kuin
on ollut aihetta olettaa ottaen huomioon ajankohta, jona laite
laskettiin liikkeelle, laitteen ennakoitavissa oleva käyttö ja muut
seikat.
Terveydenhuollon laite, joka on asennettu pysyvästi
kokonaan tai osittain potilaan kehoon
• Terveydenhuollon laite = terveydenhuollon laitteista ja
tarvikkeista annettu laki
• Kirurgisesti tai muulla lääketieteellisellä menetelmällä
asennettavat laitteet, jotka on tarkoitettu jätettäväksi
pitkäaikaisesti paikoilleen. Esim. nivelproteesit ja niiden
kiinnityksessä käytettävät materiaalit, hammasimplantit,
sydämen tahdistimet, murtuman kiinnitysmateriaalit,
ehkäisykierukat.
• Osa laitteesta sijaitsee kehon ulkopuolella tai kun osa
laitteesta voidaan tarvittaessa uudessa toimenpiteessä vaihtaa.
Esim. lääkettä suoraan elimistöön annostelevat pumput.
Pysyvästi potilaaseen asennettu laite
Laissa tarkoitettuja pysyvästi potilaaseen asennettavia
terveydenhuollon laitteita eivät ole
• Poistettavat tai itsestään sulavat haavansulkumateriaalit,
ulkoiset kuulolaitteet, hampaiden oikomisessa käytettävät
laitteet, irrotettavat hammasproteesit, raajaproteesit,
ortopediset tuet tai muut vastaavat laitteet, jotka on
tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön tai jotka voidaan helposti
irrottaa
• Suoraan kuluttajalle myytävät terveydenhuollon laitteet
Poistettavat laitteet
Implantista aiheutunut vahinko on korvattava silloin, kun
vahinko on aiheutunut laitteen turvallisuuspuutteesta:
• Laite ei ole ollut niin turvallinen, kun olisi ollut aihetta olettaa,
eikä se esimerkiksi ole täyttänyt sille terveydenhuollon
laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa säädettyjä olennaisia
vaatimuksia.
• Laitteen tulee olla käyttötarkoitukseensa sopiva ja sen tulee
käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettynä saavuttaa sille
suunniteltu toimivuus ja suorituskyky.
• Laitteen asianmukainen käyttö ei saa tarpeettomasti vaarantaa
potilaan, käyttäjän tai muun henkilön terveyttä tai
turvallisuutta.
Turvallisuuspuute
• Turvallisuutta arvioitaessa lähtökohtana pidetään
lääketieteellistä tietämystä laitteen
liikkeellelaskuajankohtana. Laite ei ole turvallisuudeltaan
puutteellinen, jos lääketieteen kehittyessä markkinoille on
liikkeellelaskun jälkeen tullut vastaavia, ominaisuuksiltaan
parempia laitteita.
• Otetaan huomioon laitteen oletettu käyttöikä, potilaan
terveydentila ja laitteeseen kohdistunut käytön aste.
Turvallisuuspuute
• Näyttötaakka laitteen tai välineen viallisuudesta on
lievempi kuin tuotevastuulain mukaan. Riittää, että
henkilövahinko on todennäköisesti aiheutunut potilaan
hoidossa käytetystä laitteesta tai tarvikkeesta.
• Kenen potilasvakuutus vastaa implanttivahingoista?
- Ammatinharjoittaja, lääkäriasema
• Lopullinen korvausvastuu implanttivahingoista kuuluu
laitteen valmistajalle
- PVK:lla on takaisinsaantioikeus laitevalmistajaa kohtaan
Vielä implanttivahingoista
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksen,
hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä
alkaneesta infektiosta, jollei potilaan ole siedettävä
vahinkoa ottaen huomioon
• infektion ennakoitavuus,
• aiheutuneen vahingon vakavuus,
• käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste
sekä
• potilaan muu terveydentila.
Infektiovahinko
• Edellytetään syy-yhteyttä tutkimukseen, hoitoon tai
muuhun vastaavaan käsittelyyn.
• Vahinko voi tulla korvattavaksi, vaikka infektio olisi
saanut alkunsa potilaan omista mikrobeista.
• Infektiovahinkona korvaaminen ei vaadi, että infektio
olisi voitu välttää toisin toimimalla.
• Ratkaisevaa on aiheutuneen vahingon siedettävyys.
• Infektioriski on merkittävä tekijä
siedettävyysarvioinnissa.
Infektiovahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut tapaturmasta
tutkimus- tai hoitotoimenpiteen taikka muun vastaavan
toimenpiteen yhteydessä.
• Tapaturma on äkillinen tai odottamaton, ulkoinen tapahtuma.
• Tapaturma tulee sattua tutkimuksen tai hoidon yhteydessä tai
sairaankuljetuksen aikana.
Tapaturmavahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut hoitohuoneiston tai
-laitteiston palosta taikka muusta vastaavasta hoitohuoneiston
tai -laitteiston vahingosta
• Muuna vastaavana vahinkona pidetään esimerkiksi rakennuksen
kantavan rakenteen romahtamista.
• Korvattavuuden edellytykseksi riittää pelkän syy-yhteyden
toteaminen.
Hoitohuoneiston tai -laitteiston palo
tai muu vahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut lääkkeen toimittamisesta
lain tai asetuksen tai niiden nojalla annettujen määräysten
vastaisesti
• Laiminlyönti lääkkeen vähittäismyyntierän pakkaamisessa apteekissa,
lääkevalmisteen luovuttamisessa tai sen käytön ohjeistamisessa.
• Korvausta ei makseta lääkeaineen aiheuttamasta vahingosta.
Lääkkeen toimittamisvahinko
Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on
todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta,
hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä edellyttäen,
• että siitä on seurannut pysyvä vaikea sairaus tai vamma taikka
kuolema
• ja seurausta voidaan pitää kohtuuttomana ottaen huomioon
vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman
laatu ja vaikeusaste, potilaan muu terveydentila, vahingon
harvinaisuus sekä vahingonvaaran suuruus
yksittäistapauksessa.
Kohtuuton vahinko
• Potilaalle on asianmukaisesti toteutetun tutkimuksen,
hoidon tai muun vastaavan käsittelyn seurauksena
aiheutunut pysyvä vaikea sairaus tai vamma tai hän
on kuollut.
• Kohtuuttomuudelle asetettaan ensi sijassa
absoluuttinen kriteeri ja vasta sen täytyttyä tehdään
kohtuuttomuusarvio.
• Kohtuuttomuusarvio tapahtuu arvioimalla
objektiivisesti vahingon suhteellista vakavuutta sekä
vahingon ennakoitavuutta.
Kohtuuton vahinko
Kysymyksiä korvausperusteista?
Kysymyksiä?
Potilasvakuutus uudistuu
-koulutuspäivä
Tauko, noin 15 minuuttia
#potilasvakuutusuudistuu
Korvauksista
Korvaus potilasvahingosta määrätään vahingonkorvauslain
(412/1974) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 7 ja 8 §:n, 6 luvun 1 §:n
sekä 7 luvun 3 §:n nojalla, jollei tässä laissa toisin säädetä.
Korvausta ei voida sovitella vahingon kärsineen oman
myötävaikutuksen perusteella, ellei vahingon kärsineen
menettely ole ollut tahallista tai törkeän tuottamuksellista.
Korvausta ei suoriteta vähäisestä vahingosta.
• Lääketieteellisesti arvioiden vähäinen vahinko
• Vähäinen taloudellinen menetys, eikä ylitä 200 euroa
Korvauksen määrääminen (24 §)
• Hoitokustannukset
• Muut tarpeelliset kustannukset
• Ansionmenetys
• Kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta
• Pysyvä haitta
• Uutena ammatillinen kuntoutus
Korvauslajit
Ammatillinen kuntoutus (25–27 §)
• Potilasvakuutuskeskuksen tulee selvittää ennen pysyvän
ansionmenetyskorvauksen päätöstä potilasvahingon vuoksi
vammautuneen ammatillinen kuntoutustarve
potilasvakuutuslain ja muun lainsäädännön mukaan.
• Sääntely vastaa sisällöltään pääosin sitä, mitä asiasta on
liikennevakuutuksen osalta säädetty liikennevakuutuslain
perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetussa laissa.
- Vastuu on laajempaa kuin vahingonkorvauslain mukaan
Ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvia kustannuksia
korvataan vahinkoa kärsineelle, jonka työkyky tai
ansiomahdollisuudet ovat potilasvahingon vuoksi
heikentyneet tai, jos on todennäköistä, että vahinkoa
kärsineen työkyky tai ansiomahdollisuudet voivat vahingon
vuoksi myöhemmin olennaisesti heikentyä.
Kuntoutustarvetta arvioitaessa otetaan huomioon vahinkoa
kärsineen ikä, ammatti, aikaisempi toiminta, koulutus,
asumisolosuhteet, potilasvahingosta aiheutuvat rajoitukset
sekä hänen mahdollisuutensa sijoittua kuntoutuksen päätyttyä
työhön tai ammattiin työmarkkinoilla yleisesti noudatetuin
ehdoin.
Ammatillinen kuntoutus
Ammatillisena kuntoutuksena korvataan kohtuulliset
kustannukset sellaisista potilasvahingon vuoksi tarpeellisista
toimenpiteistä, joiden avulla vahinkoa kärsinyt
potilasvahingon aiheuttamista rajoituksista huolimatta
kykenee jatkamaan entisessä työssään tai ammatissaan tai
siirtymään uuteen työhön tai ammattiin, josta hän voi saada
pääasiallisen toimeentulonsa.
Korvataan kohtuulliset kustannukset mm. kuntoutustarvetta
selvittävistä tutkimuksista, työkokeiluista,
työhönvalmennuksesta entiseen työhön, koulutus soveltuvaan
työhön, työtehtävistä suoriutumiseksi tarpeelliset apuvälineet,
autoavustus, matkakuluja, opintovälineitä.
Kuntoutuksen kustannukset
Vahinkoa kärsineellä on oikeus ansionmenetys-korvaukseen
ammatillisen kuntoutuksen ajalta.
Ammatillista kuntoutusta koskeviin päätöksiin haetaan
muutosta vakuutusoikeudelta
• Muutosta on haettava 30 päivän kuluttua siitä, kun on asianosainen
on saanut tiedon Potilasvakuutuskeskuksen päätöksestä.
Kuntoutuksen aikainen ansionmenetys
Vahinkoa kärsineellä on oikeus hakea ja saada korvausta
potilasvakuutuksesta riippumatta siitä, onko hänellä oikeus
saada korvausta jonkun muun lain perusteella.
Jos vahinkoa kärsineelle on jo ehditty aiemmin suorittaa
vastaavaa korvausta muista lakisääteisistä järjestelmistä, hänellä
ei ole oikeutta saada korvausta kahteen kertaan.
Vahinkoa kärsineen tulee ensisijaisesti hakea korvausta ansion-
ja elatuksenmenetyksistään muista lakiin perustuvista
korvausjärjestelmistä työeläkejärjestelmää lukuun ottamatta.
Muista järjestelmistä maksettavat
korvaukset (29–30 §)
Kysymyksiä korvauksista?
Kysymyksiä?
Korvausmenettely
• Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta on säädetty
oma laki (959/2019)
- Toimii jakautuneena kahteen osastoon, josta toinen käsittelee
liikennevahinko- ja toinen potilasvahinkoasioita
- Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
• Toiminta alkaa 1.1.2021
Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta (37 §)
Vakuutuksenottajalla, terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa
harjoittavalla, vakuutetulla, vahinkoa kärsineellä ja muulla
korvaukseen oikeutetulla on korvausasiassa oikeus pyytää
kirjallisella hakemuksella liikenne- ja potilasvahinko-
lautakunnalta ratkaisusuositusta vuoden kuluessa
Potilasvakuutuskeskuksen päätöksen antamisesta.
Potilasvakuutuskeskus voi pyytää lautakunnalta
ratkaisusuosituksen korvausasian ollessa keskuksen
käsiteltävänä, ja vakuutusyhtiö voi pyytää ratkaisusuosituksen
korvauksen takautumisoikeutta sekä vastuunjakoa vakuutusten
välillä koskevassa asiassa.
Oikeus pyytää ratkaisusuositusta liikenne-
ja potilasvahinkolautakunnalta (38 §)
Potilasvakuutuskeskuksen on, jollei korvausasiaa ole ratkaistu
tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla, pyydettävä liikenne-
ja potilasvahinkolautakunnalta ratkaisusuositus ennen
päätöksensä antamista, kun asia koskee:
1) pysyvän työkyvyttömyyden taikka kuoleman perusteella
suoritettavaa jatkuvaa korvausta;
2) jatkuvan korvauksen korottamista tai alentamista
vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:n mukaan;
3) virheellisen päätöksen oikaisua asianosaisen vahingoksi, jos
asianosainen ei suostu virheen korjaamiseen.
Velvollisuus pyytää ratkaisusuositusta (40 §)
Potilasvahinkolautakunta saa käsitellä korvausasian myös
korvausperusteen osalta, vaikka ratkaisusuositusta pyydetään
vain korvausmääristä.
Jos vahinkoa kärsineen hakemuksesta tehdyssä
ratkaisusuosituksessa todetaan, ettei korvausperustetta ole,
PVK ei saa periä takaisin vahinkoa kärsineelle jo maksettua
korvausta.
Korvausperusteen käsittelystä
lautakunnassa (40 §)
Potilasvahingosta suoritettavan korvauksen viivästyessä
Potilasvakuutuskeskuksen on maksettava viivästynyt
korvaus viivästysajalta korotettuna (viivästyskorotus).
Viivästyskorotusta on maksettava sitä seuraavasta päivästä
lukien, kun Potilasvakuutuskeskuksen olisi tullut maksaa
korvaus 33 §:n nojalla.
Korvauksen viivästyminen (42 §)
Korvauksen saajan oikeus saada potilasvahingon
aiheuttaneelta tai tämän työnantajalta korvausmäärä, jonka
PVK on hänelle suorittanut, siirtyy PVK:lle.
Jos potilasvahingon aiheuttanut on yksityishenkilö taikka
työntekijä, virkamies tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun
1 §:n mukaan rinnastettava muu henkilö tai jos vahingon on
aiheuttanut se, jonka potilasvakuutuksesta vahinko on
korvattu, oikeus siirtyy keskukselle kuitenkin vain, jos
potilasvahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä
huolimattomuudesta.
PVK:n takautumisoikeus
vahingonaiheuttajaa kohtaan (45 §)
Jos vahinkoa kärsineelle on jo suoritettu korvausta tai etuutta
jonkin muun lain nojalla, vahinkoa kärsineen oikeus saada
korvausta siirtyy Potilasvakuutuskeskukselle siihen määrään
saakka kuin korvauksen tai etuuden maksaja on korvausta
suorittanut.
Potilasvakuutuskeskukselle ei kuitenkaan siirry korvauksen
hakijan oikeus saada korvausta tai etuutta työntekijän
eläkelain 3 §:ssä tarkoitettujen lakien tai vammaisuuden
perusteella järjestettävistä palveluista tai tukitoimista annetun
lain (380/1987) nojalla.
PVK:n takautumisoikeus muuta etuuden
maksajaa kohtaan (46 §)
Vakuutuslaitoksella, joka liikennevakuutuslain, työtapaturma-
ja ammattitautilain, maatalousyrittäjän työtapaturma- ja
ammattitautilain, urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta
annetun lain, sotilastapaturman ja palvelussairauden
korvaamisesta annetun lain, tapaturman ja palvelussairauden
korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä annetun lain tai
työntekijän eläkelain 3 §:ssä tarkoitettujen lakien tai muun
vastuuvakuutuksen kuin tuotevastuuvakuutuksen nojalla on
maksanut korvausta, on oikeus saada takaisin se osuus
korvauksista, johon vahinkoa kärsineellä olisi tämän lain
nojalla ollut oikeus.
Vakuutuslaitoksen takautumisoikeus
Potilasvakuutuskeskusta kohtaan (47 §)
Vakuutuslaitoksella, joka on korvannut sairaanhoito-
kustannuksia vapaaehtoisen henkilövakuutuksen perusteella,
on oikeus saada takaisin Potilasvakuutuskeskukselta se osuus
korvauksista, johon vahingonkärsineellä olisi tämän lain
nojalla ollut oikeus.
Vakuutuslaitoksen takautumisoikeus
Potilasvakuutuskeskusta kohtaan (47 §)
Muita muutoksia
Korvausmenettelyä koskevia täsmennyksiä
• Oikeus saada välttämättömät tiedot käsiteltävänä olevan
korvausasian ratkaisemista varten, myös teknisen
käyttöyhteyden avulla (54 §)
• Oikeus saada virka-apua Valviralta ja AVI:lta
tiedonsaantioikeuden toteuttamiseksi (55 §)
• Julkisuuslakia sovelletaan lakisääteiseen korvaustoimintaan
(julkisen vallan käyttöä) sekä osittain myös PVK:n muuhun
toimintaan (56 §)
Salassapitosäännösten ja muiden tiedonluovuttamista
koskevien rajoitusten estämättä Potilasvakuutuskeskuksella
on oikeus ilmoittaa Valviralle tai aluehallintovirastolle sen
tietoon tulleesta seikasta, joka voi vaarantaa
potilasturvallisuutta.
Ilmoitusoikeus (57 §)
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja
tukitoimista 15 § sisältää takautumisoikeuden
Potilasvakuutuskeskusta kohtaan vammaispalvelulain
perusteella järjestetyistä tukitoimista aiheutuneista
kustannuksista
• Takaisinsaantioikeus lakkaa 1.1.2021 lukien
Vammaispalvelulaki
Mukaan vietäväksi!
Implantit - Ammatillinen kuntoutus - 1.1.2021
@potilasvakuutus
www.pvk.fi
Kiitos
elina.muukkonen@vakuutuskeskus.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Resuscitation and transportation of trauma patients
Resuscitation and transportation of trauma patientsResuscitation and transportation of trauma patients
Resuscitation and transportation of trauma patients
Shankar Kantharaju
 

Was ist angesagt? (16)

Kaytannon ohjeita pulmatilanteisiin
Kaytannon ohjeita pulmatilanteisiinKaytannon ohjeita pulmatilanteisiin
Kaytannon ohjeita pulmatilanteisiin
 
Tuhkarokon ennatysvuosi
Tuhkarokon ennatysvuosiTuhkarokon ennatysvuosi
Tuhkarokon ennatysvuosi
 
Rokotusten haittavaikutukset
Rokotusten haittavaikutuksetRokotusten haittavaikutukset
Rokotusten haittavaikutukset
 
Resuscitation and transportation of trauma patients
Resuscitation and transportation of trauma patientsResuscitation and transportation of trauma patients
Resuscitation and transportation of trauma patients
 
muutoksenhaku_kunnassa.pptx
muutoksenhaku_kunnassa.pptxmuutoksenhaku_kunnassa.pptx
muutoksenhaku_kunnassa.pptx
 
מבחנים ממשלתיים לאחיות
מבחנים ממשלתיים לאחיותמבחנים ממשלתיים לאחיות
מבחנים ממשלתיים לאחיות
 
Miten rokottaminen suojaa yksilöä
Miten rokottaminen suojaa yksilöäMiten rokottaminen suojaa yksilöä
Miten rokottaminen suojaa yksilöä
 
Geriatric trauma
Geriatric traumaGeriatric trauma
Geriatric trauma
 
Rokotusosaamista sairaanhoitajille
Rokotusosaamista sairaanhoitajilleRokotusosaamista sairaanhoitajille
Rokotusosaamista sairaanhoitajille
 
Nuorten ja aikuisten oppimisvaikeudet
Nuorten ja aikuisten oppimisvaikeudetNuorten ja aikuisten oppimisvaikeudet
Nuorten ja aikuisten oppimisvaikeudet
 
Kuinka käsittelet rokotteita oikein
Kuinka käsittelet rokotteita oikeinKuinka käsittelet rokotteita oikein
Kuinka käsittelet rokotteita oikein
 
Laboratorio,- lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio,- lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajinaLaboratorio,- lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio,- lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
 
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminenSuvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
 
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
 
Joukkorokotusten järjestäminen
Joukkorokotusten järjestäminenJoukkorokotusten järjestäminen
Joukkorokotusten järjestäminen
 
Day case surgery.pptx
Day case surgery.pptxDay case surgery.pptx
Day case surgery.pptx
 

Ähnlich wie Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen: Potilasvahinkojen korvausperusteet ja maksettavat korvaukset – Mikä muuttuu?

Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaaPotilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
Nina Eskola-Salin
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palveluseteli-hanke
 

Ähnlich wie Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen: Potilasvahinkojen korvausperusteet ja maksettavat korvaukset – Mikä muuttuu? (20)

Vakuutuskeskuksen lainsäädäntöjohtaja Asko Nio: Vakuuttamisvelvollisuus ja po...
Vakuutuskeskuksen lainsäädäntöjohtaja Asko Nio: Vakuuttamisvelvollisuus ja po...Vakuutuskeskuksen lainsäädäntöjohtaja Asko Nio: Vakuuttamisvelvollisuus ja po...
Vakuutuskeskuksen lainsäädäntöjohtaja Asko Nio: Vakuuttamisvelvollisuus ja po...
 
Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaaPotilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
Potilasturvallisuus osana hoitajan turvaa
 
Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen: Potilasvakuutus potilaid...
Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen: Potilasvakuutus potilaid...Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen: Potilasvakuutus potilaid...
Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen: Potilasvakuutus potilaid...
 
FA vakuutuslaakarit infografiikka (23112017) päivitetty 2021
FA vakuutuslaakarit infografiikka (23112017) päivitetty 2021FA vakuutuslaakarit infografiikka (23112017) päivitetty 2021
FA vakuutuslaakarit infografiikka (23112017) päivitetty 2021
 
Henkilökunnan rokottaminen potilaiden suojaksi
Henkilökunnan rokottaminen potilaiden suojaksiHenkilökunnan rokottaminen potilaiden suojaksi
Henkilökunnan rokottaminen potilaiden suojaksi
 
Tarkennettuja ohjeita henkilöstön suojan tarkistamiseen ja rokotuksiin liittyen
Tarkennettuja ohjeita henkilöstön suojan tarkistamiseen ja rokotuksiin liittyenTarkennettuja ohjeita henkilöstön suojan tarkistamiseen ja rokotuksiin liittyen
Tarkennettuja ohjeita henkilöstön suojan tarkistamiseen ja rokotuksiin liittyen
 
Ammattitaudit uudessa laissa ja asetuksessa
Ammattitaudit uudessa laissa ja asetuksessa Ammattitaudit uudessa laissa ja asetuksessa
Ammattitaudit uudessa laissa ja asetuksessa
 
Vakuutuslääkärit infografiikka 23.11.2017
Vakuutuslääkärit infografiikka 23.11.2017Vakuutuslääkärit infografiikka 23.11.2017
Vakuutuslääkärit infografiikka 23.11.2017
 
Juhani Kaivola: Potilasvahinkolautakunta hoidon laadun valvojana ja potilaan ...
Juhani Kaivola: Potilasvahinkolautakunta hoidon laadun valvojana ja potilaan ...Juhani Kaivola: Potilasvahinkolautakunta hoidon laadun valvojana ja potilaan ...
Juhani Kaivola: Potilasvahinkolautakunta hoidon laadun valvojana ja potilaan ...
 
Laboratorio-, lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio-,  lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajinaLaboratorio-,  lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio-, lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
 
Laboratorio-, lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio-,  lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajinaLaboratorio-,  lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio-, lähi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
 
Laboratorio lahi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio  lahi- ja perushoitajat koronarokotusten antajinaLaboratorio  lahi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
Laboratorio lahi- ja perushoitajat koronarokotusten antajina
 
Miksi rokotusten turvallisuusseurantaa ja tutkimusta tarvitaan?
Miksi rokotusten turvallisuusseurantaa ja tutkimusta tarvitaan?Miksi rokotusten turvallisuusseurantaa ja tutkimusta tarvitaan?
Miksi rokotusten turvallisuusseurantaa ja tutkimusta tarvitaan?
 
Uusi tartuntatautilaki - Ketä ja missä rokotetaan?
Uusi tartuntatautilaki - Ketä ja missä rokotetaan?Uusi tartuntatautilaki - Ketä ja missä rokotetaan?
Uusi tartuntatautilaki - Ketä ja missä rokotetaan?
 
Tartuntatautilaki ja rokotukset 26.1.2018
Tartuntatautilaki ja rokotukset 26.1.2018 Tartuntatautilaki ja rokotukset 26.1.2018
Tartuntatautilaki ja rokotukset 26.1.2018
 
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opasSuomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Potilas- ja asiakasturvallisuuden opas
 
Tartuntatautilain 48 pykälä ja terveydenhoitajan työ
Tartuntatautilain 48 pykälä ja terveydenhoitajan työTartuntatautilain 48 pykälä ja terveydenhoitajan työ
Tartuntatautilain 48 pykälä ja terveydenhoitajan työ
 
Kertausta ja tarkennuksia pykalan 48 toteuttamiseen avuksi
Kertausta ja tarkennuksia pykalan 48 toteuttamiseen avuksiKertausta ja tarkennuksia pykalan 48 toteuttamiseen avuksi
Kertausta ja tarkennuksia pykalan 48 toteuttamiseen avuksi
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
 
Lääkekorvausjärjestelmän aukkoja paikataan perustoimeentulotuella - tutkimust...
Lääkekorvausjärjestelmän aukkoja paikataan perustoimeentulotuella - tutkimust...Lääkekorvausjärjestelmän aukkoja paikataan perustoimeentulotuella - tutkimust...
Lääkekorvausjärjestelmän aukkoja paikataan perustoimeentulotuella - tutkimust...
 

Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen: Potilasvahinkojen korvausperusteet ja maksettavat korvaukset – Mikä muuttuu?

  • 1. Potilasvahinkojen korvausperusteet ja maksettavat korvaukset Mikä muuttuu? Elina Muukkonen Potilasvakuutus uudistuu -koulutuspäivä 23.10.2019
  • 2. Potilasvahinkolaki ja uusi potilasvakuutuslaki • Uusi potilasvakuutuslaki tulee voimaan 1.1.2021 • Ennen potilasvakuutuslain voimaantuloa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä sattuneeseen vahinkotapahtumaan sovelletaan nykyistä potilasvahinkolakia - eräisiin menettelyä koskeviin säännöksiin uutta lakia sovelletaan takautuvasti. • Nykyiset korvausperusteet ja korvauslajit säilyvät ennallaan – uusiakin tulee. • Korvausmenettely säilyy olennaisilta osin ennallaan – sääntely aiempaa yksityiskohtaisempaa.
  • 3. Soveltamisala • Ulkomailla annettu hoito tulee mukaan lain piiriin rajatuissa tilanteissa. • Terveydenhuollon ammattihenkilön antama kiireellinen apu muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä saa potilasvakuutuksen turvan. Korvausperusteet • Potilaan kehoon kiinteästi asennetun terveydenhuollon laitteen turvallisuuspuutteesta aiheutuva henkilövahinko tulee mukaan yhdeksi korvausperusteeksi. Oleellisimmat muutokset
  • 4. Korvaukset • Ammatillinen kuntoutus potilasvakuutuksesta korvattavaksi Korvausvaatimuksen käsittely • Korvausasian käsittelylle on laissa annettu määräaika • Velvollisuus perustella korvauspäätökset Oleellisimmat muutokset
  • 5. Muuta • PVK:lle oikeus ilmoittaa valvontaviranomaiselle seikasta, joka voi vaarantaa potilasturvallisuutta • Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan yhdistyminen Oleellisimmat muutokset
  • 7. Hoito Suomessa, ja jatkossa rajoitetuissa tilanteissa myös ulkomailla (1 §) Lakia sovelletaan Suomessa annettuun terveyden- ja sairaanhoitoon sekä ulkomailla annettuun terveyden- ja sairaanhoitoon, jos julkisen terveydenhuollon yksikkö päättää järjestää kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa säädetyn kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan hoidon ulkomailla ja se on potilaan terveydentilan kannalta välttämätöntä.
  • 8. • Hoitoviive tai hoidon puuttuminen aiheuttaisi välittömän vaaran sille, että potilaan terveydentila todennäköisesti huononisi merkittävästi tai johtaisi kuolemaan. • Ei sovellu, kun henkilö lähetään kokeellisen hoitoon ja hoito ei ole vakiintuneeseen lääketieteelliseen tietämykseen perustuvaa ja sitä soveltavaa toimintaa. • Myös sairaankuljetus em. edellytykset täyttävään hoitoon kuuluu soveltamisalaan. • Ei sovellu, jos henkilö hakeutuu ulkomaille hoitoon omatoimisesti tai Kelan ennakkoluvalla. Asiasta lisää vakuuttamista koskevassa osiossa! Hoito ulkomailla
  • 10. Potilasvakuutuskeskus hoitaa potilasvakuutuslain mukaisen korvaustoiminnan. • Korvaa vakuutusyhtiön puolesta potilasvahingon, joka on sattunut vakuutusyhtiön antaman vakuutuksen voimassaoloaikana. • Huolehtii vahinkojen korvaamisesta, jos vakuuttamisvelvollisuus on laiminlyöty tai henkilövahinko sattuu tilanteessa, jossa terveyden- huollon ammattihenkilö antaa apua kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä. • Huolehtii korvauskäytännön yhdenmukaisuudesta. Potilasvakuutuskeskus vastaa korvaustoiminnasta (22 §)
  • 12. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut… • Annetun terveyden- ja sairaanhoidon ja siitä aiheutuneen vahinkoseuraamuksen välillä on oltava syy-seuraussuhde. • Ajallinen yhteys ei riitä, vaan edellytetään lääketieteellinen yhteys. • Koska syy-yhteyden aukoton todentaminen on lääketieteessä usein mahdotonta, ei edellytetä täyttä varmuutta syy-yhteydestä. • Yli 50 %:n todennäköisyys riittää. • Erotettava terveyden- ja sairaanhoidon aiheuttama seuraus muista, esim. alun perin hoidettavana olleesta sairaudesta. • Voidaan korvata vain lisävahinko. Oikeus korvaukseen – Syy-yhteys (23 §)
  • 13. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut… • Henkilövahingolla tarkoitetaan ohimenevää tai pysyvää fyysisen tai psyykkisen terveydentilan heikkenemistä tai kuolemaa. • Esimerkiksi potilaan kohtelusta aiheutunut mielipaha ei ole henkilövahinkoa. • Potilaan hoidossa on voinut olla puutteita, mutta hänelle ei ole aiheutunut potilasvahingosta ylimääräistä henkilövahinkoa. • Erotettava hoidettavasta sairaudesta aiheutunut haitta ja vahingosta aiheutuva haitta toisistaan. Oikeus korvaukseen – Henkilövahinko
  • 14. Kahdeksan korvausperustetta • Hoitovahinko • Terveydenhuollon laitteen, välineen tai tarvikkeen vika • Potilaaseen kiinteästi asennetun terveydenhuollon laitteen turvallisuuspuutteesta aiheutunut vahinko (implanttivahinko) • Infektiovahinko • Tapaturmavahinko • Hoitohuoneiston tai -laitteiston palo • Lääkkeen toimittamisvahinko • Kohtuuton vahinko Oikeus korvaukseen – Korvausperusteet (23 §)
  • 15. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä • edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin • ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon. Hoitovahinko
  • 16. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksessa, hoidossa tai muussa vastaavassa käsittelyssä käytetyn terveydenhuollon laitteen, välineen tai tarvikkeen viasta. • Esimerkiksi leikkauspöytä tai sairaalasänky hajoaa, minkä seurauksena potilas putoaa lattialle. • Säännös ei koske potilaaseen kiinteästi asennettujen laitteiden aiheuttamia vahinkoja Sairaanhoitovälineen vika
  • 17. Implanttivahinko Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut terveydenhuollon toimintayksikössä potilaan kehoon kiinteästi asennetusta terveydenhuollon laitteesta edellyttäen, ettei laite ole ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta olettaa ottaen huomioon ajankohta, jona laite laskettiin liikkeelle, laitteen ennakoitavissa oleva käyttö ja muut seikat.
  • 18. Terveydenhuollon laite, joka on asennettu pysyvästi kokonaan tai osittain potilaan kehoon • Terveydenhuollon laite = terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annettu laki • Kirurgisesti tai muulla lääketieteellisellä menetelmällä asennettavat laitteet, jotka on tarkoitettu jätettäväksi pitkäaikaisesti paikoilleen. Esim. nivelproteesit ja niiden kiinnityksessä käytettävät materiaalit, hammasimplantit, sydämen tahdistimet, murtuman kiinnitysmateriaalit, ehkäisykierukat. • Osa laitteesta sijaitsee kehon ulkopuolella tai kun osa laitteesta voidaan tarvittaessa uudessa toimenpiteessä vaihtaa. Esim. lääkettä suoraan elimistöön annostelevat pumput. Pysyvästi potilaaseen asennettu laite
  • 19. Laissa tarkoitettuja pysyvästi potilaaseen asennettavia terveydenhuollon laitteita eivät ole • Poistettavat tai itsestään sulavat haavansulkumateriaalit, ulkoiset kuulolaitteet, hampaiden oikomisessa käytettävät laitteet, irrotettavat hammasproteesit, raajaproteesit, ortopediset tuet tai muut vastaavat laitteet, jotka on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön tai jotka voidaan helposti irrottaa • Suoraan kuluttajalle myytävät terveydenhuollon laitteet Poistettavat laitteet
  • 20. Implantista aiheutunut vahinko on korvattava silloin, kun vahinko on aiheutunut laitteen turvallisuuspuutteesta: • Laite ei ole ollut niin turvallinen, kun olisi ollut aihetta olettaa, eikä se esimerkiksi ole täyttänyt sille terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa säädettyjä olennaisia vaatimuksia. • Laitteen tulee olla käyttötarkoitukseensa sopiva ja sen tulee käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettynä saavuttaa sille suunniteltu toimivuus ja suorituskyky. • Laitteen asianmukainen käyttö ei saa tarpeettomasti vaarantaa potilaan, käyttäjän tai muun henkilön terveyttä tai turvallisuutta. Turvallisuuspuute
  • 21. • Turvallisuutta arvioitaessa lähtökohtana pidetään lääketieteellistä tietämystä laitteen liikkeellelaskuajankohtana. Laite ei ole turvallisuudeltaan puutteellinen, jos lääketieteen kehittyessä markkinoille on liikkeellelaskun jälkeen tullut vastaavia, ominaisuuksiltaan parempia laitteita. • Otetaan huomioon laitteen oletettu käyttöikä, potilaan terveydentila ja laitteeseen kohdistunut käytön aste. Turvallisuuspuute
  • 22. • Näyttötaakka laitteen tai välineen viallisuudesta on lievempi kuin tuotevastuulain mukaan. Riittää, että henkilövahinko on todennäköisesti aiheutunut potilaan hoidossa käytetystä laitteesta tai tarvikkeesta. • Kenen potilasvakuutus vastaa implanttivahingoista? - Ammatinharjoittaja, lääkäriasema • Lopullinen korvausvastuu implanttivahingoista kuuluu laitteen valmistajalle - PVK:lla on takaisinsaantioikeus laitevalmistajaa kohtaan Vielä implanttivahingoista
  • 23. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn yhteydessä alkaneesta infektiosta, jollei potilaan ole siedettävä vahinkoa ottaen huomioon • infektion ennakoitavuus, • aiheutuneen vahingon vakavuus, • käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste sekä • potilaan muu terveydentila. Infektiovahinko
  • 24. • Edellytetään syy-yhteyttä tutkimukseen, hoitoon tai muuhun vastaavaan käsittelyyn. • Vahinko voi tulla korvattavaksi, vaikka infektio olisi saanut alkunsa potilaan omista mikrobeista. • Infektiovahinkona korvaaminen ei vaadi, että infektio olisi voitu välttää toisin toimimalla. • Ratkaisevaa on aiheutuneen vahingon siedettävyys. • Infektioriski on merkittävä tekijä siedettävyysarvioinnissa. Infektiovahinko
  • 25. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tapaturmasta tutkimus- tai hoitotoimenpiteen taikka muun vastaavan toimenpiteen yhteydessä. • Tapaturma on äkillinen tai odottamaton, ulkoinen tapahtuma. • Tapaturma tulee sattua tutkimuksen tai hoidon yhteydessä tai sairaankuljetuksen aikana. Tapaturmavahinko
  • 26. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut hoitohuoneiston tai -laitteiston palosta taikka muusta vastaavasta hoitohuoneiston tai -laitteiston vahingosta • Muuna vastaavana vahinkona pidetään esimerkiksi rakennuksen kantavan rakenteen romahtamista. • Korvattavuuden edellytykseksi riittää pelkän syy-yhteyden toteaminen. Hoitohuoneiston tai -laitteiston palo tai muu vahinko
  • 27. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut lääkkeen toimittamisesta lain tai asetuksen tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti • Laiminlyönti lääkkeen vähittäismyyntierän pakkaamisessa apteekissa, lääkevalmisteen luovuttamisessa tai sen käytön ohjeistamisessa. • Korvausta ei makseta lääkeaineen aiheuttamasta vahingosta. Lääkkeen toimittamisvahinko
  • 28. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä edellyttäen, • että siitä on seurannut pysyvä vaikea sairaus tai vamma taikka kuolema • ja seurausta voidaan pitää kohtuuttomana ottaen huomioon vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste, potilaan muu terveydentila, vahingon harvinaisuus sekä vahingonvaaran suuruus yksittäistapauksessa. Kohtuuton vahinko
  • 29. • Potilaalle on asianmukaisesti toteutetun tutkimuksen, hoidon tai muun vastaavan käsittelyn seurauksena aiheutunut pysyvä vaikea sairaus tai vamma tai hän on kuollut. • Kohtuuttomuudelle asetettaan ensi sijassa absoluuttinen kriteeri ja vasta sen täytyttyä tehdään kohtuuttomuusarvio. • Kohtuuttomuusarvio tapahtuu arvioimalla objektiivisesti vahingon suhteellista vakavuutta sekä vahingon ennakoitavuutta. Kohtuuton vahinko
  • 31. Potilasvakuutus uudistuu -koulutuspäivä Tauko, noin 15 minuuttia #potilasvakuutusuudistuu
  • 33. Korvaus potilasvahingosta määrätään vahingonkorvauslain (412/1974) 5 luvun 2, 2 a–2 d, 3, 4, 7 ja 8 §:n, 6 luvun 1 §:n sekä 7 luvun 3 §:n nojalla, jollei tässä laissa toisin säädetä. Korvausta ei voida sovitella vahingon kärsineen oman myötävaikutuksen perusteella, ellei vahingon kärsineen menettely ole ollut tahallista tai törkeän tuottamuksellista. Korvausta ei suoriteta vähäisestä vahingosta. • Lääketieteellisesti arvioiden vähäinen vahinko • Vähäinen taloudellinen menetys, eikä ylitä 200 euroa Korvauksen määrääminen (24 §)
  • 34. • Hoitokustannukset • Muut tarpeelliset kustannukset • Ansionmenetys • Kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta • Pysyvä haitta • Uutena ammatillinen kuntoutus Korvauslajit
  • 35. Ammatillinen kuntoutus (25–27 §) • Potilasvakuutuskeskuksen tulee selvittää ennen pysyvän ansionmenetyskorvauksen päätöstä potilasvahingon vuoksi vammautuneen ammatillinen kuntoutustarve potilasvakuutuslain ja muun lainsäädännön mukaan. • Sääntely vastaa sisällöltään pääosin sitä, mitä asiasta on liikennevakuutuksen osalta säädetty liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetussa laissa. - Vastuu on laajempaa kuin vahingonkorvauslain mukaan
  • 36. Ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvia kustannuksia korvataan vahinkoa kärsineelle, jonka työkyky tai ansiomahdollisuudet ovat potilasvahingon vuoksi heikentyneet tai, jos on todennäköistä, että vahinkoa kärsineen työkyky tai ansiomahdollisuudet voivat vahingon vuoksi myöhemmin olennaisesti heikentyä. Kuntoutustarvetta arvioitaessa otetaan huomioon vahinkoa kärsineen ikä, ammatti, aikaisempi toiminta, koulutus, asumisolosuhteet, potilasvahingosta aiheutuvat rajoitukset sekä hänen mahdollisuutensa sijoittua kuntoutuksen päätyttyä työhön tai ammattiin työmarkkinoilla yleisesti noudatetuin ehdoin. Ammatillinen kuntoutus
  • 37. Ammatillisena kuntoutuksena korvataan kohtuulliset kustannukset sellaisista potilasvahingon vuoksi tarpeellisista toimenpiteistä, joiden avulla vahinkoa kärsinyt potilasvahingon aiheuttamista rajoituksista huolimatta kykenee jatkamaan entisessä työssään tai ammatissaan tai siirtymään uuteen työhön tai ammattiin, josta hän voi saada pääasiallisen toimeentulonsa. Korvataan kohtuulliset kustannukset mm. kuntoutustarvetta selvittävistä tutkimuksista, työkokeiluista, työhönvalmennuksesta entiseen työhön, koulutus soveltuvaan työhön, työtehtävistä suoriutumiseksi tarpeelliset apuvälineet, autoavustus, matkakuluja, opintovälineitä. Kuntoutuksen kustannukset
  • 38. Vahinkoa kärsineellä on oikeus ansionmenetys-korvaukseen ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Ammatillista kuntoutusta koskeviin päätöksiin haetaan muutosta vakuutusoikeudelta • Muutosta on haettava 30 päivän kuluttua siitä, kun on asianosainen on saanut tiedon Potilasvakuutuskeskuksen päätöksestä. Kuntoutuksen aikainen ansionmenetys
  • 39. Vahinkoa kärsineellä on oikeus hakea ja saada korvausta potilasvakuutuksesta riippumatta siitä, onko hänellä oikeus saada korvausta jonkun muun lain perusteella. Jos vahinkoa kärsineelle on jo ehditty aiemmin suorittaa vastaavaa korvausta muista lakisääteisistä järjestelmistä, hänellä ei ole oikeutta saada korvausta kahteen kertaan. Vahinkoa kärsineen tulee ensisijaisesti hakea korvausta ansion- ja elatuksenmenetyksistään muista lakiin perustuvista korvausjärjestelmistä työeläkejärjestelmää lukuun ottamatta. Muista järjestelmistä maksettavat korvaukset (29–30 §)
  • 42. • Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta on säädetty oma laki (959/2019) - Toimii jakautuneena kahteen osastoon, josta toinen käsittelee liikennevahinko- ja toinen potilasvahinkoasioita - Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja • Toiminta alkaa 1.1.2021 Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta (37 §)
  • 43. Vakuutuksenottajalla, terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavalla, vakuutetulla, vahinkoa kärsineellä ja muulla korvaukseen oikeutetulla on korvausasiassa oikeus pyytää kirjallisella hakemuksella liikenne- ja potilasvahinko- lautakunnalta ratkaisusuositusta vuoden kuluessa Potilasvakuutuskeskuksen päätöksen antamisesta. Potilasvakuutuskeskus voi pyytää lautakunnalta ratkaisusuosituksen korvausasian ollessa keskuksen käsiteltävänä, ja vakuutusyhtiö voi pyytää ratkaisusuosituksen korvauksen takautumisoikeutta sekä vastuunjakoa vakuutusten välillä koskevassa asiassa. Oikeus pyytää ratkaisusuositusta liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta (38 §)
  • 44. Potilasvakuutuskeskuksen on, jollei korvausasiaa ole ratkaistu tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla, pyydettävä liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta ratkaisusuositus ennen päätöksensä antamista, kun asia koskee: 1) pysyvän työkyvyttömyyden taikka kuoleman perusteella suoritettavaa jatkuvaa korvausta; 2) jatkuvan korvauksen korottamista tai alentamista vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:n mukaan; 3) virheellisen päätöksen oikaisua asianosaisen vahingoksi, jos asianosainen ei suostu virheen korjaamiseen. Velvollisuus pyytää ratkaisusuositusta (40 §)
  • 45. Potilasvahinkolautakunta saa käsitellä korvausasian myös korvausperusteen osalta, vaikka ratkaisusuositusta pyydetään vain korvausmääristä. Jos vahinkoa kärsineen hakemuksesta tehdyssä ratkaisusuosituksessa todetaan, ettei korvausperustetta ole, PVK ei saa periä takaisin vahinkoa kärsineelle jo maksettua korvausta. Korvausperusteen käsittelystä lautakunnassa (40 §)
  • 46. Potilasvahingosta suoritettavan korvauksen viivästyessä Potilasvakuutuskeskuksen on maksettava viivästynyt korvaus viivästysajalta korotettuna (viivästyskorotus). Viivästyskorotusta on maksettava sitä seuraavasta päivästä lukien, kun Potilasvakuutuskeskuksen olisi tullut maksaa korvaus 33 §:n nojalla. Korvauksen viivästyminen (42 §)
  • 47. Korvauksen saajan oikeus saada potilasvahingon aiheuttaneelta tai tämän työnantajalta korvausmäärä, jonka PVK on hänelle suorittanut, siirtyy PVK:lle. Jos potilasvahingon aiheuttanut on yksityishenkilö taikka työntekijä, virkamies tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettava muu henkilö tai jos vahingon on aiheuttanut se, jonka potilasvakuutuksesta vahinko on korvattu, oikeus siirtyy keskukselle kuitenkin vain, jos potilasvahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. PVK:n takautumisoikeus vahingonaiheuttajaa kohtaan (45 §)
  • 48. Jos vahinkoa kärsineelle on jo suoritettu korvausta tai etuutta jonkin muun lain nojalla, vahinkoa kärsineen oikeus saada korvausta siirtyy Potilasvakuutuskeskukselle siihen määrään saakka kuin korvauksen tai etuuden maksaja on korvausta suorittanut. Potilasvakuutuskeskukselle ei kuitenkaan siirry korvauksen hakijan oikeus saada korvausta tai etuutta työntekijän eläkelain 3 §:ssä tarkoitettujen lakien tai vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista tai tukitoimista annetun lain (380/1987) nojalla. PVK:n takautumisoikeus muuta etuuden maksajaa kohtaan (46 §)
  • 49. Vakuutuslaitoksella, joka liikennevakuutuslain, työtapaturma- ja ammattitautilain, maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain, urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain, sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annetun lain, tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä annetun lain tai työntekijän eläkelain 3 §:ssä tarkoitettujen lakien tai muun vastuuvakuutuksen kuin tuotevastuuvakuutuksen nojalla on maksanut korvausta, on oikeus saada takaisin se osuus korvauksista, johon vahinkoa kärsineellä olisi tämän lain nojalla ollut oikeus. Vakuutuslaitoksen takautumisoikeus Potilasvakuutuskeskusta kohtaan (47 §)
  • 50. Vakuutuslaitoksella, joka on korvannut sairaanhoito- kustannuksia vapaaehtoisen henkilövakuutuksen perusteella, on oikeus saada takaisin Potilasvakuutuskeskukselta se osuus korvauksista, johon vahingonkärsineellä olisi tämän lain nojalla ollut oikeus. Vakuutuslaitoksen takautumisoikeus Potilasvakuutuskeskusta kohtaan (47 §)
  • 52. Korvausmenettelyä koskevia täsmennyksiä • Oikeus saada välttämättömät tiedot käsiteltävänä olevan korvausasian ratkaisemista varten, myös teknisen käyttöyhteyden avulla (54 §) • Oikeus saada virka-apua Valviralta ja AVI:lta tiedonsaantioikeuden toteuttamiseksi (55 §) • Julkisuuslakia sovelletaan lakisääteiseen korvaustoimintaan (julkisen vallan käyttöä) sekä osittain myös PVK:n muuhun toimintaan (56 §)
  • 53. Salassapitosäännösten ja muiden tiedonluovuttamista koskevien rajoitusten estämättä Potilasvakuutuskeskuksella on oikeus ilmoittaa Valviralle tai aluehallintovirastolle sen tietoon tulleesta seikasta, joka voi vaarantaa potilasturvallisuutta. Ilmoitusoikeus (57 §)
  • 54. Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 15 § sisältää takautumisoikeuden Potilasvakuutuskeskusta kohtaan vammaispalvelulain perusteella järjestetyistä tukitoimista aiheutuneista kustannuksista • Takaisinsaantioikeus lakkaa 1.1.2021 lukien Vammaispalvelulaki
  • 55. Mukaan vietäväksi! Implantit - Ammatillinen kuntoutus - 1.1.2021