Rita Oinas: I&O-kärkihanke tukemassa osallistavaa ja turvallista hoitotyötä
1. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja
vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Pohjois-Pohjanmaalla
I&O-kärkihanke tukemassa
osallistavaa ja turvallista
hoitotyötä
Rita Oinas
2. Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat,
paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua
hillitsevät palvelut
Lisäämme mahdollisimman
terveen & toimintakykyisen
ikääntymisen turvaavia
palveluja sekä monialaista
kuntoutusta
Kehitämme iäkkäiden
ihmisten kotiin annettavien
palvelujen määrää ja
sisältöä
Juurrutamme omais- ja
perhehoitajien jaksamista
tukevia käytäntöjä
Luomme ja kokeilemme erilaisia toimintamalleja
Rita Oinas
5. 9.5.20175
Maakuntavertailussa
Pohjois-Pohjanmaa
• Elämänlaatu (EuroHIS-8) yli 65+ oli paras (1.)
• Aktiivisuus järjestötoiminnassa korkea,
• Asuinalue koetaan keskim. turvallisemmaksi
• Luottamus oman kunnan päätöksentekoon on
korkea,
• Kuolleisuus erittäin alhainen (2.alh.)
• Muistinsa huonoksi kokevia (75+) on
keskimääräistä enemmän
• Niukasti kasviksia käyttäviä (65+) on eniten
• Kodin askareissa ja itsestä huolehtimisessa
(75+) paljon suuria vaikeuksia
• Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja eniten
tai paljon
Rita Oinas
7. Alustavat rakenteelliset tavoitteet järjestämisen
näkökulmasta
Pohjois-Pohjanmaalla 75 vuotta täyttäneistä vuonna 2030
Vähintään 94% asuu kotona itsenäisesti tai omaishoidon tai perhehoidon turvin
• joista korkeintaan 13-14% on säännöllisen kotihoidon asiakkuudessa
• joista matalan intensiteetin asiakkaat saavat palvelunsa lähidigi-palveluna
• joista korkean intensiteetin asiakkaat saavat palvelunsa lähidigi- ja ns. fyysisenä palveluna
• joista vähintään 2,5% on tehostetun kotihoidon (ns. kotihoivan) asiakkuudessa
• joista vähintään 6% on omaishoidon asiakkuudessa
• joista vähintään 1% on perhehoidon asiakkuudessa
Korkeintaan 6% asuu pitkäaikaisesti ympärivuorokautisissa palveluissa,
• joista korkeintaan 1% asuu pitkäaikaisessa sosiaalihuoltolain mukaisessa laitoshoidossa
• korkeintaan 5% asuu pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa
Rita Oinas
8. Nykytilan kehittämistarpeet
1. Ikäihmisen näkeminen subjektina, valintoja tekevänä eikä tuen ja avun saajana, palvelujen kohteena, tulee luoda
toimintamallit jossa asiakkaan, omaisten ja verkostojen osallisuus mahdollistuu ja yhteistyö lisääntyy
2. 24/7 yhteydensaantikeskus , jossa monikanavainen (erityisesti digitaalinen) ohjaus ja neuvonta, yhden kontaktin
yhteydensaantikanava tietyille asiakkaille/omaisille, palveluiden koordinointi ja tuki (esim. 24/7 kotihoito,
turvahälytysten vastaanotto) sekä hoito- ja palveluketjujen tiedonkulun ja toimivuuden turvaaminen (esim. kotiutus)
3. yhtenäiset toimintamallit hyvinvointia edistäviin palveluihin (mm. ikäihmisten terveystarkastukset, hyvinvointia
edistävät kotikäynnit, joilla otetaan huomioon myös mm. kuntien liikunta- ja kulttuuripalvelut ym. palvelut sekä laajasti
kotona asumista tukevat palvelut)
4. yhtenäinen palveluohjausrakenne ja –kriteerit
5. yhtenäiset asiakas- ja palvelumaksuperusteet
6. erilaisten teknologisten ratkaisujen ennakkoluuloton käyttöönotto, siten että uusi tapa houkutteleva
7. Monipuoliset toimintamalli, joiden kautta saavutetaan yhteiset tavoitteet, mm. hoitamisen kulttuurista arjessa
avustamiseen, toimintakyvyn tukemiseen ja kuntoutuksen kulttuuriin ja toimintaan
8. omaishoidon (ml. etäomaishoitajuus) ja perhehoidon lisääminen, monipuolistaminen ja mahdollisimman yksilölliset
ratkaisut
9. monituottajuuden ja uusien palvelujen rahoitusmallien hyödyntäminen ”oman näköisen arjen” mahdollistamiseksi
10. asumispalveluiden järjestäminen tehostetusta palveluasumisesta yhteisölliseen asumiseen, välimuotoiseen asumiseen,
perhehoitoon ja muuhun turvalliseen kotona asumiseen teknologiaa hyödyntäen
Rita Oinas
9. I&O kärkihanke tukee tavoitteellista
rakennemuutosta ja ja
resurssien uudelleen ohjausta
Rita Oinas
10. Ikäystävällinen
Pohjois-Pohjanmaa
• Osallistaa ikäihmisiä ja lisää heidän
vaikuttamismahdollisuuksia
• Tarjoaa yhdenvertaisia, paremmin ja joustavammin
kohdennettuja palveluita
• Tarjoaa toimintakykyä ja kuntoutumista edistäviä
toimintoja ja monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluita
kotona asumisen tueksi
• Tarjoaa yhteen sovitettuja palvelukokonaisuuksia
keskitetyn palveluohjauksen ja sujuvan tiedonkulun avulla
• Toteuttaa omais- ja perhehoidon palveluita
yhdenmukaisesti ja tarvelähtöisesti
Rita Oinas
11. Tavoitteena
Luoda kotona asumista tukeva, yhteen sovitettu iäkkäiden palvelukokonaisuus
” Pohjoispohjalainen ikäihminen asuu kotona oman näköistä elämää
tarvitsemansa tuen ja palvelujen turvin”
osatavoitteet
1. Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen
toimintamallin muodostaminen
2. Tuen ja palvelujen sisällön, erityisesti kotihoidon uudistaminen ja
palvelurakenteen keveneminen
3. Omais- ja perhehoidon vahvistaminen
Rita Oinas
12. I&O-kärkihankkeen tavoitteet
Pohjois-Pohjanmaalla
2. PoP-
Kuntoutta
va ja
Toimiva
kotihoito
3. PoP-
Omais- ja
perhehoito
1. PoP-
KAAPO
Palvelu-
ohjausmalli
HY-TE
Rita Oinas
1.1. Palvelujärjestelmän kokonaiskuva
ja kehittämissuunnitelma.
1.2. Hyvinvointia edistävät verkostot ja
niiden hyödyntäminen
1.3. Yhtenäiset, asiakaslähtöiset,
sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluprosessit
1.4. Keskitetty, monikanavaisesti
tuotettu neuvonta- ja ohjauspalvelu
maakunnallinen palveluohjausmalli,
joka hyödyntää RAI-arviointia
2.1. Kuntoutumista edistävä, asiakkaan
itsenäisyyttä tukevat palvelut
2.2. Toimiva, asiakaslähtöinen palvelu- kokonaisuus ja
tiedon yhteisen hyödyntämisen malli
teknologisten ratkaisujen avulla
2.3. Akuuttitilanteiden toimintamalli
2.4. Henkilöstön toimenkuvien ja
osaamisprofiilien uusiutuminen.
3.1. Kaikenikäisten monipuolinen etä- ja lähiomaishoitajuuden tukimalli
3.2. Omais- ja perhehoidon tuen osittainen keskittäminen teknologiaa
hyödyntäen ja alueellisten osaamis- palvelukeskusten hyödyntäminen
3.3. Muistisairaan omaishoitoa tukeva toiminta monialaisen yhteistyömallin
avulla
3.4. Perhehoidon lisääminen ja vakiinnuttaminen osaksi palvelujärjestelmää
13. Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalla
PoP-
Toimiva
kotihoito
PoP-
Omais- ja
perhehoito
PoP-
KAAPO
Palvelu-
ohjausmalli
Rita Oinas
AINO
Netti-RASsi
Geriatriset
arvioinnit
Apuväline-
sonektus
Yhteisestä ovesta
Ikä-neuvo
Muisti-palvelut
Ennaltaehkäisevät
kotikäynnit
PSOP
palvelutori
innovaattorit
eHealth
E-yhteydenpito
Sote-Labs
robotiikka
lääkeannostelija
optimointi
Johdon dw
yöpartiot
annosjakelu
vertailukehittäminen
RAI-HC
E-kortti
KinestetiikkaVoimaa vanhuuteen
geriatripalvelut
Kotihoidon
arviointi-jaksot
hoitoketjut
virkistys
Vuorohoito-
yksiköt
valmennukset
Monitoimijainen
omaishoidon tuki
palvelusetelit
Perhehoidon mallit
RAI-screener
Oma asiakas-
suunnitelma
Oma- ohjaaja
Vapaat
14. Hyvistä käytännöistä kehittämistyön
organisointiin
HYTE
Oulu
1. PoP-
Palveluohjaus,
hyvinvoinnin ja
terveyden
edistäminen
KAAPO
Raahe
KUKO
Kuu-
samo
2. PoP-Toimiva ja
kuntouttava
kotihoito
TOKO
Kallio
PERHO
Oulun
-kaari
2. PoP- Omais- ja
perhehoito
OMAIS
Helmi
Rita Oinas
15. RAI-HC-tieto tukee kehittämistä
Pohjois-Pohjanmaalla
Rita Oinas
Koko Suomen RAI-arvioinnit 219 902
Kempeleen kunta 640
Lumijoen kunta 54
Muhoksen kunta 292
Oulun kaupunki 10 438
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 4 124
Peruspalvelukuntayhtymä
Selänne
94
Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 465
Tyrnävän kunta 176
Limingan kunta 669
16 952