SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 12
Downloaden Sie, um offline zu lesen
KYSELY VAMMAIS- JA ERITYISLAPSIPERHEILLE
KUNTOUTUKSEN JA MUIDEN PALVELUJEN
JÄRJESTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU-
UUDISTUKSESSA
LAPE 13.12.2016
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
127- vuotias asiantuntija, vaikuttaja, kehittäjä ja palveluiden
tuottaja
Lasten, nuorten ja perheiden ääni esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja
päätöksenteossa
• Kansainväliset sopimukset; ihmisoikeussopimus, vammaissopimus, yleissopimus
lasten oikeuksista
• EU- raportti 2013; vammaisten lasten perheille tarjottavien palveluiden osallistava
kehittäminen
• THL- raportti 4/2014; perheiden kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen
Edustaa kaikkia vammaisia ja pitkäaikaissairaita lapsia ja nuoria sekä perheitä, joissa on
erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori
• YTRY-verkosto; henkilö- ja organisaatiojäseniä n. 80: kyselyjen toteuttaminen (mm.
tilapäishoidon järjestyminen 2013, ensitukikysely 2014 ja omaishoitajien
jaksaminen 2014), kehittämisyhteistyö, vaikuttamisyhteistyö
Vammainen tai erityistä tukea tarvitseva lapsi ja
hänen perheensä
• Lapsi, joka on syntymästä saakka vammainen,
sairauden myötä vammautunut tai erityistä tukea
tarvitseva tai tapaturmaisesti vammautunut
• Vuonna 2015 Kelan alle 16-vuotiaiden
vammaistukea sai 36 833 lasta (6 601 747 e)
Lähde: www.kela.fi
• Vuonna 2015 kouluissa sai opetuksen tehostettua
tai erityistä tukea yhteensä yli 85 000 koululaista
Lähde: Tilastokeskus http://www.stat.fi/til/erop/2015/erop_2015_2016-06-
13_tie_001_fi.html
4
46, 33%
36, 26%
33, 24%
13, 10%
10, 7%
VASTAAJAT MAAKUNNITTAIN
(VÄH. 10 VASTAAJAA /MAAKUNTA)
Varsinais-Suomi Uusimaa Muu Suomi Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa
5
Vastauksia tuli 15 maakunnan alueelta, joka on melko kattava otos. Kuitenkin vastaajamäärät
jäivät 11 maakunnan kohdalta alle 10:n vastaajaan.
Vastauksia tuli eniten Varsinais-Suomesta (46 vastaajaa) ja seuraavaksi eniten Uudeltamaalta
(36). Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta tuli myös yli 10 vastausta. Kaikkiaan kyselyyn
vastasi 138 henkilöä.
Maakunta vastaajat
Varsinais-Suomi 46
Uusimaa 36
Pirkanmaa 13
Pohjois-Pohjanmaa 10
Keski-Suomi 7
Päijät-Häme 6
Satakunta 5
Etelä-Savo 3
Pohjois-Karjala 3
Pohjois-Savo 2
Lappi 2
Etelä-Karjala 2
Kanta-Häme 1
Kymenlaakso 1
Pohjanmaa 1
Kaikki yhteensä 138
6
7
8
9
Apua kotiin:
• Ennaltaehkäisy "vanhanajan kodinhoitaja ”, Kotiapu,
lastenhoitoapu, avustajapalvelu, kotipalvelu, erityislapsen
sisaruksen hoito, tilapäishoito, lastenvalvoja
Erityispalvelut:
• Nuorisopsykiatria, kehitysvammapalvelut,
erikoissairaanhoito, tukiviittomaopetus, terapiapalvelut
Tuki ja ohjaus:
• Avustajavälitys, avustajapalvelu, lyhytaikaishoito, neuvonta
tarjolla olevista palveluista ja tukitoimista,
kuntoutussuunnitelmien teko
Jokin muu, mikä:
10
11
Kiitos!
www.vamlas.fi
karoliina.ahonen@vamlas.fi
12

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyToimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyTHL
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTHL
 
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaLapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaTHL
 
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtävä
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtäväLasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtävä
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtäväTHL
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...THL
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaTHL
 
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaLasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaTHL
 
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2 LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2 THL
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaTHL
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia THL
 
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...THL
 
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissa
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissaVarhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissa
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissaTHL
 
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016THL
 
Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli THL
 
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatioRajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatioTHL
 
Neuvolapäivät 2016 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma
Neuvolapäivät 2016 Lapsi  ja perhepalveluiden muutosohjelmaNeuvolapäivät 2016 Lapsi  ja perhepalveluiden muutosohjelma
Neuvolapäivät 2016 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelmaTHL
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...THL
 
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteetLapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteetTHL
 
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!THL
 

Was ist angesagt? (20)

Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyToimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
 
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaLapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
 
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtävä
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtäväLasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtävä
Lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelujen ydintehtävä
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
 
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessaLasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelujen kehittäminen LAPE-muutoksessa
 
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2 LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
LAPE-muutosohjelman 14.11.. työpajan tuotokset, teema 2
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
 
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
 
Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoaHarppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa
 
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissa
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissaVarhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissa
Varhainen tuki ja hoito terveys- ja sosiaalipalveluissa
 
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
 
Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli
 
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatioRajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio
Rajapinoista yhdyspinnoiksi - horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio
 
Neuvolapäivät 2016 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma
Neuvolapäivät 2016 Lapsi  ja perhepalveluiden muutosohjelmaNeuvolapäivät 2016 Lapsi  ja perhepalveluiden muutosohjelma
Neuvolapäivät 2016 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
 
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteetLapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
 
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman suunta - Sopivaa tukea oikeaan aikaan!
 

Ähnlich wie Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityislapsiperheiden tarpeet ja toiveet?

Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana THL
 
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudetKirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudetTHL
 
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?Lääketietokeskus
 
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteet
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteetLan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteet
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteetKuopionkaupunki
 
Vates-säätiön esittely
Vates-säätiön esittelyVates-säätiön esittely
Vates-säätiön esittelyVates-saatio
 
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelutLan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelutKuopionkaupunki
 
Monitoimijainen arviointi
Monitoimijainen arviointiMonitoimijainen arviointi
Monitoimijainen arviointiTHL
 
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...Lastensuojelun Keskusliitto
 
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...THL
 
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeistaPalvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeistaPalveluseteli-hanke
 
Riittävä vai riittämätön vanhemmuus
Riittävä vai riittämätön vanhemmuusRiittävä vai riittämätön vanhemmuus
Riittävä vai riittämätön vanhemmuusTHL
 
Kaikki nuoret mukaan!
Kaikki nuoret mukaan!Kaikki nuoret mukaan!
Kaikki nuoret mukaan!Tukiliitto
 
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmat
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmatPorin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmat
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmatPrizztech
 
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Family Federation of Finland
 

Ähnlich wie Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityislapsiperheiden tarpeet ja toiveet? (20)

Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
 
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
 
Lanuosa1 johdanto
Lanuosa1 johdantoLanuosa1 johdanto
Lanuosa1 johdanto
 
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudetKirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet
Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet
 
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?
Onko potilaalla roolia potilasturvallisuudessa?
 
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteet
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteetLan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteet
Lan uosa5tavoitteetmittaritoimenpiteet
 
Vates-säätiön esittely
Vates-säätiön esittelyVates-säätiön esittely
Vates-säätiön esittely
 
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelutLan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
Lan uosa3lastejanuorhyvedistavistasekäongelmiaehkäisevättoimetjapalvelut
 
Monitoimijainen arviointi
Monitoimijainen arviointiMonitoimijainen arviointi
Monitoimijainen arviointi
 
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
Maria Kaisa Aula: Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille - onnistummeko...
 
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
 
Lape esittely lyhyt
Lape esittely lyhytLape esittely lyhyt
Lape esittely lyhyt
 
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeistaPalvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista
Palvelusetelit Raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista
 
Riittävä vai riittämätön vanhemmuus
Riittävä vai riittämätön vanhemmuusRiittävä vai riittämätön vanhemmuus
Riittävä vai riittämätön vanhemmuus
 
Juurisyyanalyysi: Nuorten elämänhallinta ja mielenterveys
Juurisyyanalyysi: Nuorten elämänhallinta ja mielenterveysJuurisyyanalyysi: Nuorten elämänhallinta ja mielenterveys
Juurisyyanalyysi: Nuorten elämänhallinta ja mielenterveys
 
Pirjo Hepo-Oja: Vähän ennen kyyneleitä
Pirjo Hepo-Oja: Vähän ennen kyyneleitäPirjo Hepo-Oja: Vähän ennen kyyneleitä
Pirjo Hepo-Oja: Vähän ennen kyyneleitä
 
020216arjentaidotjatoiminnanohjaus
020216arjentaidotjatoiminnanohjaus020216arjentaidotjatoiminnanohjaus
020216arjentaidotjatoiminnanohjaus
 
Kaikki nuoret mukaan!
Kaikki nuoret mukaan!Kaikki nuoret mukaan!
Kaikki nuoret mukaan!
 
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmat
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmatPorin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmat
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen kokemukset ja tulevaisuuden suunnitelmat
 
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
Sivistyspalvelut osana lasten ja perheiden palveluita - Yhdyspinta - SISote L...
 

Mehr von THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Mehr von THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityislapsiperheiden tarpeet ja toiveet?

  • 1. KYSELY VAMMAIS- JA ERITYISLAPSIPERHEILLE KUNTOUTUKSEN JA MUIDEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- UUDISTUKSESSA LAPE 13.12.2016
  • 2. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö 127- vuotias asiantuntija, vaikuttaja, kehittäjä ja palveluiden tuottaja Lasten, nuorten ja perheiden ääni esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa • Kansainväliset sopimukset; ihmisoikeussopimus, vammaissopimus, yleissopimus lasten oikeuksista • EU- raportti 2013; vammaisten lasten perheille tarjottavien palveluiden osallistava kehittäminen • THL- raportti 4/2014; perheiden kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen Edustaa kaikkia vammaisia ja pitkäaikaissairaita lapsia ja nuoria sekä perheitä, joissa on erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori • YTRY-verkosto; henkilö- ja organisaatiojäseniä n. 80: kyselyjen toteuttaminen (mm. tilapäishoidon järjestyminen 2013, ensitukikysely 2014 ja omaishoitajien jaksaminen 2014), kehittämisyhteistyö, vaikuttamisyhteistyö
  • 3. Vammainen tai erityistä tukea tarvitseva lapsi ja hänen perheensä • Lapsi, joka on syntymästä saakka vammainen, sairauden myötä vammautunut tai erityistä tukea tarvitseva tai tapaturmaisesti vammautunut • Vuonna 2015 Kelan alle 16-vuotiaiden vammaistukea sai 36 833 lasta (6 601 747 e) Lähde: www.kela.fi • Vuonna 2015 kouluissa sai opetuksen tehostettua tai erityistä tukea yhteensä yli 85 000 koululaista Lähde: Tilastokeskus http://www.stat.fi/til/erop/2015/erop_2015_2016-06- 13_tie_001_fi.html
  • 4. 4 46, 33% 36, 26% 33, 24% 13, 10% 10, 7% VASTAAJAT MAAKUNNITTAIN (VÄH. 10 VASTAAJAA /MAAKUNTA) Varsinais-Suomi Uusimaa Muu Suomi Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa
  • 5. 5 Vastauksia tuli 15 maakunnan alueelta, joka on melko kattava otos. Kuitenkin vastaajamäärät jäivät 11 maakunnan kohdalta alle 10:n vastaajaan. Vastauksia tuli eniten Varsinais-Suomesta (46 vastaajaa) ja seuraavaksi eniten Uudeltamaalta (36). Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta tuli myös yli 10 vastausta. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 138 henkilöä. Maakunta vastaajat Varsinais-Suomi 46 Uusimaa 36 Pirkanmaa 13 Pohjois-Pohjanmaa 10 Keski-Suomi 7 Päijät-Häme 6 Satakunta 5 Etelä-Savo 3 Pohjois-Karjala 3 Pohjois-Savo 2 Lappi 2 Etelä-Karjala 2 Kanta-Häme 1 Kymenlaakso 1 Pohjanmaa 1 Kaikki yhteensä 138
  • 6. 6
  • 7. 7
  • 8. 8
  • 9. 9 Apua kotiin: • Ennaltaehkäisy "vanhanajan kodinhoitaja ”, Kotiapu, lastenhoitoapu, avustajapalvelu, kotipalvelu, erityislapsen sisaruksen hoito, tilapäishoito, lastenvalvoja Erityispalvelut: • Nuorisopsykiatria, kehitysvammapalvelut, erikoissairaanhoito, tukiviittomaopetus, terapiapalvelut Tuki ja ohjaus: • Avustajavälitys, avustajapalvelu, lyhytaikaishoito, neuvonta tarjolla olevista palveluista ja tukitoimista, kuntoutussuunnitelmien teko Jokin muu, mikä:
  • 10. 10
  • 11. 11

Hinweis der Redaktion

  1. Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siinä suunnitellaan ja ohjeistetaan kuinka tulevaisuuden lasten ja perheiden palvelut järjestettäisiin. Hanke on parhaillaan käynnissä ja useissa seminaareissa ja työpajoissa pohditaan uusia mallinnuksia ja palveluiden kehittämistä ja sijoittumista. Maakuntakohtaisille kehittämishankkeille on annettu ohjeistus suunnitella kaikkien lasten ja perheiden peruspalvelut toteutettaviksi koordinoidusti perhekeskuksissa. Nämä olisivat matalan kynnyksen palveluita, jotka olisivat mahdollisimman lähellä perheitä ja joissa painopisteenä olisi ennaltaehkäisy. Näin ollen myös vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheittensä tulisi saada peruspalvelut näistä perhekeskuksista. Tällä kyselyllä Vamlas haluaa kartoittaa mitä palveluita ja kuntoutusta teidän perheenne käyttää/tarvitsee ja miten teidän mielestänne ne tulisi jatkossa toteuttaa. Tämän kyselyn tuloksia Vamlas käyttää vaikuttamistyössä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman eri työryhmissä, siksi vastauksenne on todella tärkeä. Odotamme vastauksianne 30.11.2016 mennessä! Lisätietoja: Projektikoordinaattori Tarja Keltto, p. 044 7310749. tarja.keltto@vamlas.fi
  2. Vastauksia tuli 15 maakunnan alueelta, joka on melko kattava otos. Kuitenkin vastaajamäärät jäivät 11 maakunnan kohdalta alle 10:n vastaajaan. Vastauksia tuli eniten Varsinais-Suomesta (46 vastaajaa) ja seuraavaksi eniten Uudeltamaalta (36). Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjonmaalta tuli myös yli 10 vastausta. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 138 henkilöä.
  3. Tulisi sijaita perhekeskuksissa
  4. Tarvitsemme mutta ei ole tarjolla/saatu
  5. Tarvitsemme mutta ei ole tarjolla/saatu
  6. Tarvitsemme mutta ei ole tarjolla/saatu