SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 11
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Perhekeskus mahdollistaa
palvelujen antamisen
kokonaisuutena
3.11.2016 terveydenhoitaja Anu Leinonen
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Mistä olemme:
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
JIK tuottaa julkisen sektorin terveys- ja hoivapalveluja sekä
sosiaalipalveluja liikelaitoskuntayhtymämallilla (vuodesta 2009)
Väestöpohja noin 35 000
Lähtökohtia Kurikan perhekeskuksen
kehittämisessä
• Yhteinen käsitys kunnan lasten palveluissa siitä, että
palvelujärjestelmämme ei vastaa riittävästi lasten ja perheiden
tarpeisiin
• Lääkäripula, kodinhoitopalveluja ei ollut enää saatavilla
lapsiperheille
• Perheneuvolan toiminnan siirtyminen hallinnollisesti terveystoimen
palveluksi
TAVOITTEIKSI
• keinojen löytäminen varhaisen vuorovaikutuksen
tukemiseksi perheiden arkiympäristössä
•Yhteisen arvopohjan ja suuntaviivojen löytäminen
kehitystyölle
•Henkilöstön motivointi kehittämistyölle
KEHITTÄMISTYÖ HANKKEIDEN KAUTTA
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
Perhekeskustoiminnan laajeneminen
• Perhekeskustoimintamalli käyttöön kattavasti koko JIK
alueella
– Tiimikoulutukset
– Kehittäjämentor- toiminta KASTE
• Rakenteiden yhtenäistäminen
• Yhteistyön kehittäminen
– Perheohjaajat kaikkien perhekeskusten moniammatilliseen
perhetyöhön
– Perhekeskustalot Jalasjärvelle, Ilmajoelle ja Kurikkaan
– Lapsiperheiden kotihoitoon työntekijä JIK- alueen kuntiin
– Koulupsykologit yhtenäisesti JIK alueen kuntiin JIK ky toiminnaksi
• Yhdessä tehty työ sosiaalipalvelujen, varhaiskasvatuksen ja
muiden toimijoiden kanssa
• Perheet mukana kehittämässä palveluja
• Yhteistyö THL kanssa
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Kurikan ja Ilmajoen
perhekeskukset
Äitiys- ja perhesuunnittelu
Lastenneuvola
koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
Lapsiperheiden kotipalvelu
Ehkäisevä perhetyö
Aikuisten terveysneuvonta
Terveyden edistäminen ja
hyvinvointityö
Perheneuvola
Terveyskeskuspsykologi
Puheterapia
Toimintaterapia
Jalasjärven mielenterveys- ja
päihdeyksikkö
Kurikan sosiaalipalvelut
Perhetyö
Lastenvalvojapalvelut
Lastensuojelu ja
perhepalvelut
Kehitysvamma - ja
vammaispalvelut
Aikuissosiaalityö
Työllisyydenhoitopalvelut
Psykiatriset asumispalvelut
Perheiden palvelut
-perheiden palvelujohtaja
JIK ky:n perhepalvelujen hallinnollinen
rakenne 2016 alusta
Yhteinen työ
”Asiakas ei koskaan soita yhtään turhaa
puhelua”
• HUPU –koulutus kaikille lasten ja lapsiperheiden
kanssa työtä tekeville
• Moduuli – aluejaon mukainen yhteinen tiimi
• SAP –työryhmä, moduulien apuna
• Konsultaatiot
– Nuorisopsykiatria- ja aikuispsykiatria
– Kunto, koulu ja perhekeskus
• SoPeVa, avoin päiväkoti
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Moduuli (tiimi)
• Edustajat: äitiys- ja lastennla, kouluth, perhenla,
sosiaalipalvelut, perhetyö, varhaiskasvatus,
vammaispalvelu, kutsuttaessa mm. kuraattori
• Asiakkaan luvalla/ asiakas paikalla, tuen
tarpeen/ huolen ilmaantuessa tuodaan moduuliin
• Päätetään työpari ”Tuen tarpeen kartoitus” –
käynneille, jonka mukaan jatko
• Hyödynnetään mm. vasu, voimavaralomakkeet
ØAsiakas ei joudu kertomaan useasti samaa tietoa
• Tavoitteellista, säännöllinen arviointi
• Työnohjauksellisuus
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Konsultaatiot
•Epshp Nuorisopsykiatrian pkl
–Joka toinen viikko Kurikassa
–Työryhmään kuuluu nuorisopsyk lisäksi työntekijöitä
perhekeskuksesta, sosiaalipalveluista, nuorisotoimesta (etsivä
nuorisotyö, erityisnuorisotyöntekijä), oppilas- ja
opiskelijahuollosta
–3-4 asiakastapaamista sekä konsultaatio mahdollisuus
•Epshp Kurikan psykiatrian pkl
–4 kertaa vuosi
–Konsultaatiot, asiakkaan luvalla
•Kunto
–Noin 3viikon välein
–koulutoimen ja perhekeskuksen yhteinen foorumi
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
SoPeVa avoin päiväkoti
• Matalalla kynnyksellä monipuolisia ryhmätoimintoja
(suljettuja, avoimia), lapsille, nuorille, perheille,
ikäihmiset, yhteinen tapaamispaikka, arjen tuki,
yhteisöllinen toiminta
• Työntekijöiden jalkautuminen, moniammatillinen työote
• Ryhmätoimintojen keskittäminen/perhekeskus:
Taaperoneuvola, Paree arki, Monikkoperheet,
Vauvaryhmä jne.
”Toiminta on minulle korvaamaton, ja myös lapsilleni. Olisimme yksin kotona,
koska ei ole sukulaisia tai ystäviä, johon lapset saisi hoitoon esim. lääkärissä
käyntiä varten. Saa olla kontaktissa muiden samassa elämäntilanteessa
olevien kanssa ja lapsilla on seuraa ja kavereita”
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Mikä on mahdollistanut yhteisen työn
• Horisontaalinen johtaminen, yhteinen näkemys
• Painopisteen siirtäminen kohti ehkäiseviä
palveluita
• Kaikkien ammattiryhmien mielipide on yhtä
tärkeä tiimin päätöksenteossa
• Innostus ja usko muutoksen mahdollisuuteen
• Luottamus lähityöyhteisöön ja johtoon
• Hyvät yhteistyökumppanit
• Henkilöstö- ja koulutusresurssit
3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
KIITOS!
JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016
Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016
Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016THL
 
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkitTyöterveyslaitos
 
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusLastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusTHL
 
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...University of Helsinki
 
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarina
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarinaToimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarina
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarinaTHL
 
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - Kainuu
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - KainuuMatkalla kohti toimivaa kotihoitoa - Kainuu
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - KainuuTHL
 
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeMinna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeTHL
 
Perhetyö ja perhekuntoutus
Perhetyö ja perhekuntoutusPerhetyö ja perhekuntoutus
Perhetyö ja perhekuntoutusTHL
 
Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...
Päivähoito	ja neuvola	lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...Päivähoito	ja neuvola	lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...
Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...Kai Kortelainen
 
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessa
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessaKotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessa
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessaTHL
 
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?THL
 
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...THL
 
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?THL
 

Was ist angesagt? (18)

Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016
Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016
Erityispalveluiden kokonaisuuden organisoituminen ja johtaminen 181016
 
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit
31.5.2016 Pohjois-Savon askelmerkit
 
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutusLastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
Lastensuojelun monitoimijainen perhetyö perhekuntoutus
 
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...
Jonna Kekäläinen ja Satu Haapsaari - 25.3.15 Viikki - YTHS ja mobiilit pain...
 
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKS
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKSUusi opetussuunnitelma ja HOJKS
Uusi opetussuunnitelma ja HOJKS
 
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarina
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarinaToimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarina
Toimiva kotihoito Lappiin - Kuntoutus kotihoidon peruspilarina
 
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - Kainuu
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - KainuuMatkalla kohti toimivaa kotihoitoa - Kainuu
Matkalla kohti toimivaa kotihoitoa - Kainuu
 
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeMinna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
 
Perhetyö ja perhekuntoutus
Perhetyö ja perhekuntoutusPerhetyö ja perhekuntoutus
Perhetyö ja perhekuntoutus
 
Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...
Päivähoito	ja neuvola	lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...Päivähoito	ja neuvola	lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...
Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuot...
 
20161101 Mindfulness
20161101 Mindfulness20161101 Mindfulness
20161101 Mindfulness
 
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessa
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessaKotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessa
Kotihoidon ympärivuorokautinen toteutus Kukoistava kotihoito -hankkeessa
 
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?
Matalan kynnyksen palveluiden (MAPE) työpajat - Miten kehitystyö jatkuu?
 
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
 
ESR Puhti -hanke-esittely
ESR Puhti -hanke-esittelyESR Puhti -hanke-esittely
ESR Puhti -hanke-esittely
 
Tajua Mut - Mikkeli ja Espoo
Tajua Mut - Mikkeli ja EspooTajua Mut - Mikkeli ja Espoo
Tajua Mut - Mikkeli ja Espoo
 
Puhti - ohjauksen tahto ja taito
Puhti - ohjauksen tahto ja taitoPuhti - ohjauksen tahto ja taito
Puhti - ohjauksen tahto ja taito
 
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?
Ikäihmisten perhehoito - kuka, kenelle, missä ja miten?
 

Andere mochten auch

Onnistuneen integraation ytimet
Onnistuneen integraation ytimetOnnistuneen integraation ytimet
Onnistuneen integraation ytimetTHL
 
Lapset perhepalveluita kehittämässä -
Lapset perhepalveluita kehittämässä - Lapset perhepalveluita kehittämässä -
Lapset perhepalveluita kehittämässä - THL
 
Realidad virtual Ambientes Virtuales
Realidad virtual Ambientes VirtualesRealidad virtual Ambientes Virtuales
Realidad virtual Ambientes Virtualesana galarza
 
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islam
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi IslamIsu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islam
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islamni'matul maula
 
Skype for business cloud connector edition v1.0
Skype for business cloud connector edition v1.0Skype for business cloud connector edition v1.0
Skype for business cloud connector edition v1.0Thomas Poett
 
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...THL
 
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2John Redaelli
 
ER IR verb conjugation
ER IR verb conjugationER IR verb conjugation
ER IR verb conjugationBonnie Srubas
 
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpaja
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpajaPerus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpaja
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpajaTHL
 
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassa
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassaMonialainen arviointi lastenpsykiatriassa
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassaTHL
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...THL
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaTHL
 
TITLE AND RESEARCH PROBLEM
TITLE   AND  RESEARCH  PROBLEMTITLE   AND  RESEARCH  PROBLEM
TITLE AND RESEARCH PROBLEMMicrobiology
 
Misogyny vs. misandry
Misogyny vs. misandryMisogyny vs. misandry
Misogyny vs. misandryNick Crafts
 

Andere mochten auch (20)

Onnistuneen integraation ytimet
Onnistuneen integraation ytimetOnnistuneen integraation ytimet
Onnistuneen integraation ytimet
 
Lapset perhepalveluita kehittämässä -
Lapset perhepalveluita kehittämässä - Lapset perhepalveluita kehittämässä -
Lapset perhepalveluita kehittämässä -
 
Story board
Story boardStory board
Story board
 
Realidad virtual Ambientes Virtuales
Realidad virtual Ambientes VirtualesRealidad virtual Ambientes Virtuales
Realidad virtual Ambientes Virtuales
 
Er ir verbs
Er ir verbsEr ir verbs
Er ir verbs
 
The Future of User Interfaces
The Future of User InterfacesThe Future of User Interfaces
The Future of User Interfaces
 
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islam
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi IslamIsu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islam
Isu Gender Dalam Studi Islam Metodologi Studi Islam
 
papacrii S.A.S
papacrii S.A.Spapacrii S.A.S
papacrii S.A.S
 
Skype for business cloud connector edition v1.0
Skype for business cloud connector edition v1.0Skype for business cloud connector edition v1.0
Skype for business cloud connector edition v1.0
 
Neumonía
NeumoníaNeumonía
Neumonía
 
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...
Mitä sosiaalinen osallisuus tai asiakasosallisuus tarkoittaa? Virittelyä työp...
 
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2
June 2015 stem-cell-commercialization-anna-cauldwell2
 
ER IR verb conjugation
ER IR verb conjugationER IR verb conjugation
ER IR verb conjugation
 
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpaja
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpajaPerus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpaja
Perus- ja erityistaso lasten, nuorten ja perheiden kanssa LAPE-työpaja
 
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassa
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassaMonialainen arviointi lastenpsykiatriassa
Monialainen arviointi lastenpsykiatriassa
 
Tener idioms
Tener idiomsTener idioms
Tener idioms
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta varhaiskasvatus, koulu ja oppilait...
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
 
TITLE AND RESEARCH PROBLEM
TITLE   AND  RESEARCH  PROBLEMTITLE   AND  RESEARCH  PROBLEM
TITLE AND RESEARCH PROBLEM
 
Misogyny vs. misandry
Misogyny vs. misandryMisogyny vs. misandry
Misogyny vs. misandry
 

Ähnlich wie Perhekeskus mahdollistaa palvelujen antamisen kokonaisuutena

Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyToimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyTHL
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...THL
 
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminen
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminenKeski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminen
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminenTHL
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia THL
 
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...vantaansivistystoimi
 
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta THL
 
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana THL
 
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...THL
 
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...THL
 
Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli THL
 
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tila
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaPeruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tila
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaTHL
 
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...THL
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTHL
 
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen Eksotessa
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen EksotessaNeuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen Eksotessa
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen EksotessaTHL
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaTHL
 
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenäLiikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenäTHL
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...THL
 
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...Kelan tutkimus / Research at Kela
 

Ähnlich wie Perhekeskus mahdollistaa palvelujen antamisen kokonaisuutena (20)

Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittelyToimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille - Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hankkeen esittely
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
 
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminen
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminenKeski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminen
Keski-Suomi: Toimintakulttuurin kehittäminen
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
 
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...
Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut vantaan varhaiskas...
 
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
 
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
Neuvolapäivät 2016 Neuvolatyö perhekeskustoimintamallin perustana
 
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
 
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma kunnan ja maakunnan - sivistyksen ja ...
 
Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli Perhekeskustoimintamalli
Perhekeskustoimintamalli
 
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tila
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaPeruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tila
Peruspalvelujen tila -raportti 2016, sosiaali- ja terveyspalvelujen tila
 
Neuvokas perhe - Sydänliitto
Neuvokas perhe - SydänliittoNeuvokas perhe - Sydänliitto
Neuvokas perhe - Sydänliitto
 
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
 
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen Eksotessa
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen EksotessaNeuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen Eksotessa
Neuvolapäivät 2016 Varhaisen moniammatillisen tuen tehostaminen Eksotessa
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
 
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenäLiikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä
Liikkuva koulu -hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteenä
 
Lape esittely lyhyt
Lape esittely lyhytLape esittely lyhyt
Lape esittely lyhyt
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
 
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...
Eija Kaskiharju. Ilman omaishoidon tukea - uutta tietoa ja toimintaa omaisten...
 

Mehr von THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Mehr von THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Perhekeskus mahdollistaa palvelujen antamisen kokonaisuutena

  • 1. Perhekeskus mahdollistaa palvelujen antamisen kokonaisuutena 3.11.2016 terveydenhoitaja Anu Leinonen 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
  • 2. Mistä olemme: JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016 JIK tuottaa julkisen sektorin terveys- ja hoivapalveluja sekä sosiaalipalveluja liikelaitoskuntayhtymämallilla (vuodesta 2009) Väestöpohja noin 35 000
  • 3. Lähtökohtia Kurikan perhekeskuksen kehittämisessä • Yhteinen käsitys kunnan lasten palveluissa siitä, että palvelujärjestelmämme ei vastaa riittävästi lasten ja perheiden tarpeisiin • Lääkäripula, kodinhoitopalveluja ei ollut enää saatavilla lapsiperheille • Perheneuvolan toiminnan siirtyminen hallinnollisesti terveystoimen palveluksi TAVOITTEIKSI • keinojen löytäminen varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseksi perheiden arkiympäristössä •Yhteisen arvopohjan ja suuntaviivojen löytäminen kehitystyölle •Henkilöstön motivointi kehittämistyölle KEHITTÄMISTYÖ HANKKEIDEN KAUTTA JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
  • 4. Perhekeskustoiminnan laajeneminen • Perhekeskustoimintamalli käyttöön kattavasti koko JIK alueella – Tiimikoulutukset – Kehittäjämentor- toiminta KASTE • Rakenteiden yhtenäistäminen • Yhteistyön kehittäminen – Perheohjaajat kaikkien perhekeskusten moniammatilliseen perhetyöhön – Perhekeskustalot Jalasjärvelle, Ilmajoelle ja Kurikkaan – Lapsiperheiden kotihoitoon työntekijä JIK- alueen kuntiin – Koulupsykologit yhtenäisesti JIK alueen kuntiin JIK ky toiminnaksi • Yhdessä tehty työ sosiaalipalvelujen, varhaiskasvatuksen ja muiden toimijoiden kanssa • Perheet mukana kehittämässä palveluja • Yhteistyö THL kanssa JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
  • 5. 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kurikan ja Ilmajoen perhekeskukset Äitiys- ja perhesuunnittelu Lastenneuvola koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Lapsiperheiden kotipalvelu Ehkäisevä perhetyö Aikuisten terveysneuvonta Terveyden edistäminen ja hyvinvointityö Perheneuvola Terveyskeskuspsykologi Puheterapia Toimintaterapia Jalasjärven mielenterveys- ja päihdeyksikkö Kurikan sosiaalipalvelut Perhetyö Lastenvalvojapalvelut Lastensuojelu ja perhepalvelut Kehitysvamma - ja vammaispalvelut Aikuissosiaalityö Työllisyydenhoitopalvelut Psykiatriset asumispalvelut Perheiden palvelut -perheiden palvelujohtaja JIK ky:n perhepalvelujen hallinnollinen rakenne 2016 alusta
  • 6. Yhteinen työ ”Asiakas ei koskaan soita yhtään turhaa puhelua” • HUPU –koulutus kaikille lasten ja lapsiperheiden kanssa työtä tekeville • Moduuli – aluejaon mukainen yhteinen tiimi • SAP –työryhmä, moduulien apuna • Konsultaatiot – Nuorisopsykiatria- ja aikuispsykiatria – Kunto, koulu ja perhekeskus • SoPeVa, avoin päiväkoti 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
  • 7. Moduuli (tiimi) • Edustajat: äitiys- ja lastennla, kouluth, perhenla, sosiaalipalvelut, perhetyö, varhaiskasvatus, vammaispalvelu, kutsuttaessa mm. kuraattori • Asiakkaan luvalla/ asiakas paikalla, tuen tarpeen/ huolen ilmaantuessa tuodaan moduuliin • Päätetään työpari ”Tuen tarpeen kartoitus” – käynneille, jonka mukaan jatko • Hyödynnetään mm. vasu, voimavaralomakkeet ØAsiakas ei joudu kertomaan useasti samaa tietoa • Tavoitteellista, säännöllinen arviointi • Työnohjauksellisuus 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
  • 8. Konsultaatiot •Epshp Nuorisopsykiatrian pkl –Joka toinen viikko Kurikassa –Työryhmään kuuluu nuorisopsyk lisäksi työntekijöitä perhekeskuksesta, sosiaalipalveluista, nuorisotoimesta (etsivä nuorisotyö, erityisnuorisotyöntekijä), oppilas- ja opiskelijahuollosta –3-4 asiakastapaamista sekä konsultaatio mahdollisuus •Epshp Kurikan psykiatrian pkl –4 kertaa vuosi –Konsultaatiot, asiakkaan luvalla •Kunto –Noin 3viikon välein –koulutoimen ja perhekeskuksen yhteinen foorumi JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä3.11.2016
  • 9. SoPeVa avoin päiväkoti • Matalalla kynnyksellä monipuolisia ryhmätoimintoja (suljettuja, avoimia), lapsille, nuorille, perheille, ikäihmiset, yhteinen tapaamispaikka, arjen tuki, yhteisöllinen toiminta • Työntekijöiden jalkautuminen, moniammatillinen työote • Ryhmätoimintojen keskittäminen/perhekeskus: Taaperoneuvola, Paree arki, Monikkoperheet, Vauvaryhmä jne. ”Toiminta on minulle korvaamaton, ja myös lapsilleni. Olisimme yksin kotona, koska ei ole sukulaisia tai ystäviä, johon lapset saisi hoitoon esim. lääkärissä käyntiä varten. Saa olla kontaktissa muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja lapsilla on seuraa ja kavereita” 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
  • 10. Mikä on mahdollistanut yhteisen työn • Horisontaalinen johtaminen, yhteinen näkemys • Painopisteen siirtäminen kohti ehkäiseviä palveluita • Kaikkien ammattiryhmien mielipide on yhtä tärkeä tiimin päätöksenteossa • Innostus ja usko muutoksen mahdollisuuteen • Luottamus lähityöyhteisöön ja johtoon • Hyvät yhteistyökumppanit • Henkilöstö- ja koulutusresurssit 3.11.2016 JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä