SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 21
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta
Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu yhteistyöhön 2016-2018
Seminaari 1.2.2016
1.2.2016 Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Esityksen sisältö
• Kansallinen lihavuusohjelma
• Katsaus toimintakauteen 2012-2015
• Toimintakauden 2016-2018 kärkiteemat
• Tavoitteita, käytännön toimia ja esimerkkejä
1.2.2016 2Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
1.2.2016 1.2.2016 3
Lihavuuteen
liittyvien
sairauksien
vuoksi korkeassa
riskissä olevat
laihtuvat tai eivät
liho edelleen
Väestöryhmien
väliset erot
lihavuuden
yleisyydessä
kaventuvat
Entistä harvempi
lihoo aikuisiässä
Entistä
harvemmasta
lapsesta ja
nuoresta kasvaa
lihava aikuinen
Kaikkia ikäryhmiä koskevat tavoitteet:
• Terveelliset elintavat, kuten terveelliset ruoka- ja liikuntatottumukset,
riittävä uni ja lepo yleistyvät sekä tupakointi ja alkoholinkäyttö
vähenevät.
• Yksilöiden tasapuoliset mahdollisuudet terveellisiin
elintapavalintoihin lisääntyvät ja helpottuvat.
• Ravitsemussuositusten mukaisesti syövien osuus kasvaa
täysjyväviljan, kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä lisäämällä
samalla kun tyydyttynyttä rasvaa sisältävien ja sokeripitoisten
elintarvikkeiden kulutusta korvataan terveellisimmillä vaihtoehdoilla.
• Liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvien osuus kasvaa ja runsaasti
istuvien osuus pienenee.
• Organisaatioiden toimintakulttuureja liikunnallistetaan istumisen ja
paikallaan olon vähentämiseksi sekä fyysisen aktiivisuuden ja
liikunnan lisäämiseksi.
1.2.2016 1.2.2016Esityksen nimi / Tekijä 4
Tarkistuslistat toimijoille www.thl.fi/lihavuusohjelma
1.2.2016
________ ____
_____
5Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Katsaus toimintakauteen 2012-2015
1.2.2016 6
• Yhteistyö ja verkostoituminen
 Valtakunnalliset ja alueelliset ohjelmat
 Järjestöyhteistyö
 Koulutusorganisaatiot
 THL:n sisäinen yhteistyö
• Kansallinen lihavuusohjelma kunnissa ja alueilla
 Esim. Uusimaa: Helsinki Sutjakka stadi, Etelä-Pohjanmaa: Seinäjoki,
Pohjois-Karjala: Etelä-Karjala, Päijät-Häme: Orimattila; Kymenlaakso:
Kouvola.
• Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
 Kuntahaaste, tilaisuudet päättäjille, kuntavaaliteemat
• Materiaalit, julkaisut (www.thl.fi/lihavuusohjelma)
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
1.2.2016 Esityksen nimi / Tekijä 7
Energiajuomia ja limuja päivittäin*
juovien nuorten osuus, % (2015)
1.2.2016
0
2
4
6
8
10
12
14
8-9 lk Amm.opp. Lukio
pojat e-juomat pojat limut tytöt e-juomat tytöt limut
Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2015* 6-7 päivänä viikossa
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Tuoreita tai keitettyjä kasviksia lähes
päivittäin* syövien nuorten osuus, %
0
5
10
15
20
25
30
8-9 lk Amm.opp. Lukio
pojat 2013 pojat 2015 tytöt 2013 tytöt 2015
1.2.2016
Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2013 ja 2015* 6-7 päivänä viikossa
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Harrastaa hengästyttävää liikuntaa
vapaa-ajalla korkeintaan 1 h viikossa, %
Lihavuusohjelma
n
seurantaindikaatt
Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2013
101.2.2016
Ohjelman kärkiteemat vuosille 2016-2018
1) Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden välillä
2) Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyn ja hoidon
tehostaminen
3) Terveyden tasa-arvon edistäminen
1.2.2016 11Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Kärkiteema 1. Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden
välillä
.
1.2.2016 12Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden välillä
1. Ministeriöiden välinen yhteistyö toimissa, jotka vaikuttavat
väestön ravinto- ja liikuntatottumuksiin
• Päätöksenteko ja suunnittelu, rahoitusmahdollisuudet, vero- ja
hintapolitiikka
2. Hallintokuntien välinen yhteistyö terveellisen
ravitsemuksen ja liikunnan edistämiseksi kunnissa/alueilla
• Terveys ja hyvinvointi huomioidaan ja terveysvaikutukset arvioidaan,
hyvinvointikertomus ja strategiatyö, seuranta ja arviointi
3. Moniammatillinen yhteistyö eri organisaatioissa
• Suunnittelu, toteutus, arviointi, palveluketjut, palvelut, koulutukset
4. Kuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyö
• Ruoka- ja fyysinen ympäristö, palvelujen suunnittelu ja toteutus
5. Vaikuttavien toimintatapojen levittäminen.
• Hyvät käytännöt ja mallit näkyviksi ja muiden hyödynnettäviksi
(esim. www.innokyla.fi)
1.2.2016 13Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyn ja hoidon
tehostaminen
Tavoitteita:
• Lasten, nuorten ja koko perheen terveellisten elintapojen
edistäminen
• Terveyttä ja terveellisiä elintapoja edistävän elinympäristön
kehittäminen
• Joukkoruokailun kehittäminen; lasten ruokaympäristö
päiväkodeissa ja kouluissa
• Mainonta ja markkinointi: lasten altistuminen epäterveellisten
elintarvikkeiden markkinoinnille ja tarjonnalle vähenee.
Terveellisten ruokien ja tuotteiden tarjonta paranee
• Lasten ja nuorten lihavuuden hoidon tehostaminen
1.2.2016 Esityksen nimi / Tekijä 14
Lasten, nuorten ja koko perheen terveellisten
elintapojen edistäminen
 Lainsäädäntö, suositukset, informaatio-
ohjaus
 Hyvinvointikertomus ja kuntastrategia
lapsiväestö huomioiden, resurssit ja
osaaminen
 Terveystarkastukset, kasvun seuranta,
elintapaohjaus
 Terveyden ja terveellisten elintapojen
edistäminen suunnittelussa ja
toiminnassa
 Perus- ja täydennyskoulutus
 Lasten, nuorten, lapsiperheiden tietämys,
arjen taidot ja osaaminen
 Positiivinen, tutkimustietoon perustuva
viestintä
 Yhteistyö
 Valtionhallinto, aluehallinto
 Kunnallishallinto
 Terveydenhuolto
 Varhaiskasvatus, koulut
 Koulutusorganisaatiot
 Järjestöt
 Media
 Kaikki toimijat
1.2.2016 15Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Uudet ruokasuositukset lapsiperheille
• Koko perheen terveyttä
edistävä syöminen
• Kokonaisuus ja arjen hyvät
valinnat
• Säännöllinen ateriarytmi
• Yhdessä syöminen
• Ruokailo
• Mallioppiminen, aikuisen
esimerkki
• Liikunta, ruoka- ja unirytmi
• Painonhallinta
1.2.2016 16Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Kärkiteema 3: Terveyden tasa-arvon edistäminen
1.2.2016 17Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Terveyden tasa-arvon edistäminen
• Yhdenmukaiset neuvolapalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon
palvelut kaikille lapsille, nuorille ja lapsiperheille.
• Toisen asteen oppilaitosten oppilaiden terveys- ja
terveyskäyttäytymiserojen vähentäminen.
• Riskiryhmien tunnistaminen ja kohdennettu elintapaohjaus ja tuki kaikille
ikäryhmille
• Kehitetään maksuttomia liikuntapaikkoja ja -palveluita ja
edistetään aktiivisesti niiden käyttöä.
• Edistetään ravitsemustietämystä, terveellisiä ruokavalintoja ja
ruuanlaittotaitoja huomioiden erityisesti ne väestöryhmät, jotka tarvitsevat
eniten tukea.
1.2.2016 18Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Lihavuusohjelma haastaa yhteistyöhön!
1.2.2016 19
Haaste: tee vähintään yksi
uusi, konkreettinen väestön
terveyttä edistävä ja
lihavuutta ehkäisevä teko
yhteistyössä muiden
toimijoiden kanssa
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
Kansallinen asiantuntijaryhmä
• Vartiainen Erkki, ylijohtaja (THL), puheenjohtaja
• Laatikainen Tiina, professori (THL, Itä-Suomen yliopisto),
varapuheenjohtaja
• Mäki Päivi, kehittämispäällikkö (THL), asiantuntijasihteeri
• Jalava Katja, johdon assistentti (THL), sihteeri
• Bingham Clarissa, eriityisasiantuntija (Suomen
Syöpäyhdistys) 1.1.2016 alkaen.
• Häkkinen Hannele, erityisasiantuntija (Suomen
Kuntaliitto) (1.1.2016 alkaen)
• Häkkänen Paula, koululääkäri (Helsingin terveysvirasto)
• Jallinoja Piia, johtaja (Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin
yliopisto) (1.1.2016 alkaen)
• Järvi Ulla, toimittaja (Terveystoimittajat ry) (31.12. 2015
asti)
• Karvinen Jukka, kehitysjohtaja (Nuori Suomi)
• Koski Sari, projektipäällikkö (Suomen Diabetesliitto)
• Kuusipalo Heli, erikoistutkija( THL)
• Kuvaja Aira, toiminnanjohtaja (Kotitalousopettajien liitto)
(1.1.2016 alkaen)
• Lahti-Koski Marjaana, terveysjohtaja (Suomen
Sydänliitto)
• Lehtinen-Jacks, Susanna, Suomen Akatemian
tutkijatohtori (Tampereen yliopisto, THL)
• Lehtomäki Leila, puheenjohtaja (Suomen
Terveydenhoitajaliitto)
• Leveelahti Anri, suunnittelija (Suomen Vanhempainliitto)
• Lyytikäinen Arja, pääsihteeri (Valtion
ravitsemusneuvottelukunta) (1.1.2016 alkaen)
• Mäkelä Kaisa, yli-insinööri (Ympäristöministeriö)
• Mustajoki Pertti, professori, sisätautilääkäri
• Männistö Satu, akatemiatutkija (THL)
• Nuutinen Erja, lehtori (suun terveydenhuolto)
(Metropolia ammattikorkeakoulu)
• Peltonen Heidi, opetusneuvos (OPH) (31.12.2015
asti)
• Pietiläinen Kirsi, apulaisprofessori (Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiiri)
• Pylkkänen Liisa, ylilääkäri (Suomen Syöpäyhdistys)
(31.12.2015 asti)
• Pääjärvi-Myllyaho Riitta, puheenjohtaja (Liikunnan
ja terveystiedon opettajat ry)
• Salo Jarmo, asiantuntijalääkäri (THL)
• Jarmo Viskari, liikuntapäällikkö, Puolustusvoimat
(31.12.2015 asti, Harri Koski 1.1.2016 alkaen)
• Sarlio-Lähteenkorva Sirpa, neuvotteleva virkamies
(STM)
• Seppälä-Vessari Eila, toiminnanjohtaja (Suomen
Lastenhoitoalan liitto)
• Tammelin Tuija, tutkimusjohtaja (Likes, Liikkuva
koulu-ohjelma)
• Tanhuanpää Marleena, johtaja
(Elintarviketeollisuusliitto)
• Vasankari Tommi, johtaja (UKK-instituutti)
• Viinikka Anne, projektipäällikkö (Mannerheimin
lastensuojeluliitto) (31.12.2015 asti)
• Virtanen Eija, hyvinvointipäällikkö, (Päijät-Hämeen
sosiaali- ja terveysyhtymä)
30.10.2013 Satu Männistö
THL:n ohjelmaryhmän kokoonpano
• Vartiainen Erkki, ylijohtaja (THL),
puheenjohtaja
• Laatikainen Tiina, professori
(THL), varapuheenjohtaja
• Mäki Päivi, kehittämispäällikkö
(THL), asiantuntijasihteeri
• Jalava Katja, johdon assistentti
(THL), tekninen sihteeri
• Heloma Antero, ylilääkäri (THL)
• Jallinoja Piia, tutkimuspäällikkö
(Kuluttajatutkimuskeskus)
31.12.2015 asti
• Jousilahti Pekka,
tutkimusprofessori (THL)
• Lindström Jaana, erikoistutkija
(THL)
• Lehtinen-Jacks Susanna, Suomen
Akatemian tutkijatohtori
(Tampereen yliopisto, THL)
• Männistö Satu, akatemiatutkija
(THL)
• Raulio Susanna, erikoistutkija
(THL)
• Sainio Päivi, kehittämispäällikkö
(THL)
• Salo Jarmo, asiantuntijalääkäri
(THL)
• Stenholm Sari, erikoistutkija (THL)
• Suokas Jaana, erikoistutkija (THL
ja HUS)
• Vasankari Tommi, professori (THL
ja UKK-instituutti) 31.12.2015 asti
• Virtanen Suvi, tutkimusprofessori
(THL)
• Warpenius Katariina, tutkija (THL)
30.10.2013 Satu Männistö

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksesta
Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksestaKirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksesta
Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksestaTHL
 
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminenKatriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminenTHL
 
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapsetMarja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapsetTHL
 
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksestaRiitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksestaTHL
 
imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017
 imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017 imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017
imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017THL
 
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuisetLeila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuisetTHL
 
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...THL
 
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenä
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenäLasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenä
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenäTHL
 
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja Toropainen
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja ToropainenLiikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja Toropainen
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja ToropainenUKK-instituutti
 
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu Seinäjoella
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu SeinäjoellaLiisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu Seinäjoella
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu SeinäjoellaTHL
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönTHL
 
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtia
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtiaSirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtia
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtiaTHL
 
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptxHeli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptxTHL
 
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Matti Rimpelä
 
Elämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitäElämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitäUKK-instituutti
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöönTHL
 
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi Vasankari
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi VasankariKansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi Vasankari
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi VasankariUKK-instituutti
 
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanen
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula SantanenAlkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanen
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanensarilvonen
 

Was ist angesagt? (20)

Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksesta
Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksestaKirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksesta
Kirsi Pietiläinen: Mitä uutta aikuisten Käypä hoito -suosituksesta
 
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminenKatriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
 
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapsetMarja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
 
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksestaRiitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
 
imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017
 imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017 imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017
imetyksen edistämisen toimintaohjelma 2017
 
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuisetLeila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
 
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...
Päivikki Koponen: Väestötutkimustietoa ulkomaalaistaustaisista ja etnisistä v...
 
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenä
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenäLasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenä
Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisy kansallisen lihavuusohjelman painopisteenä
 
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja Toropainen
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja ToropainenLiikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja Toropainen
Liikuntaneuvonta osana hoito- ja palveluketjua. Sari Kivimäki ja Erja Toropainen
 
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu Seinäjoella
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu SeinäjoellaLiisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu Seinäjoella
Liisa Mikkola: Sektorien välisessä yhteistyössä onnistuttu Seinäjoella
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
 
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtia
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtiaSirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtia
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva ravitsemuspolitiika lähtökohtia
 
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptxHeli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
 
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
 
Elämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitäElämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitä
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 5/5 koulutuskäyttöön
 
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi Vasankari
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi VasankariKansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi Vasankari
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen. Tommi Vasankari
 
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
 
Neuvokas perhe - Sydänliitto
Neuvokas perhe - SydänliittoNeuvokas perhe - Sydänliitto
Neuvokas perhe - Sydänliitto
 
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanen
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula SantanenAlkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanen
Alkoholin käytön puheeksiotto neuvolatyössä Katriina Nätkin ja Tuula Santanen
 

Ähnlich wie Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu yhteistyöhön 2016-2018

Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminenSuvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminenTHL
 
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-Harjula
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-HarjulaLiikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-Harjula
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-HarjulaUKK-instituutti
 
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016THL
 
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015THL
 
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...THL
 
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossa
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossaAvun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossa
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossaTHL
 
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTervekoululainen
 
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019THL
 
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaMeri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaTHL
 
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaEriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaTHL
 
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajana
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajanaNeuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajana
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajanaTHL
 
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)THL
 
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...THL
 
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016THL
 
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissaNella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissaTHL
 
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenäHyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenäTHL
 
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...THL
 
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsille
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsillePäivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsille
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsilleTHL
 
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...THL
 

Ähnlich wie Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu yhteistyöhön 2016-2018 (20)

Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminenSuvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
Suvi Virtanen: Imetys ja kiinteiden ruokien aloittaminen
 
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-Harjula
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-HarjulaLiikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-Harjula
Liikunnan Käypä hoito -suositus. Katriina Kukkonen-Harjula
 
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa_06.10.2016
 
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
 
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...
Leila Karhunen:Lihavuuden ennaltaehkäisy. Mitä terveydenhuollossa voidaan teh...
 
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossa
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossaAvun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossa
Avun ja tuen tarpeen arviointi kouluterveydenhuollossa
 
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
 
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019
Päivi Mäki.Kansalliset toimet lihavuuden ehkäisyssä.5.4.2019
 
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaMeri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
 
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaEriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
 
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajana
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajanaNeuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajana
Neuvolapäivät 2016 Ryhmäneuvola varhaisen tuen mahdollistajana
 
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
 
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...
Arja Lyytikäinen: Yhdessä syöminen, ruokailo ja lapsen kasvaminen perheen ruo...
 
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
 
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissaNella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
 
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenäHyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä
Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä
 
Ruokavaliosuositus
RuokavaliosuositusRuokavaliosuositus
Ruokavaliosuositus
 
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...
Naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen estämisen toimenpideohjelman toimeenpan...
 
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsille
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsillePäivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsille
Päivi Mäki: Ravinnosta ja liikunnasta iloa ja terveyttä lapsille
 
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen edistäminen päätök...
 

Mehr von THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Mehr von THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu yhteistyöhön 2016-2018

  • 1. Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu yhteistyöhön 2016-2018 Seminaari 1.2.2016 1.2.2016 Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 2. Esityksen sisältö • Kansallinen lihavuusohjelma • Katsaus toimintakauteen 2012-2015 • Toimintakauden 2016-2018 kärkiteemat • Tavoitteita, käytännön toimia ja esimerkkejä 1.2.2016 2Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 3. 1.2.2016 1.2.2016 3 Lihavuuteen liittyvien sairauksien vuoksi korkeassa riskissä olevat laihtuvat tai eivät liho edelleen Väestöryhmien väliset erot lihavuuden yleisyydessä kaventuvat Entistä harvempi lihoo aikuisiässä Entistä harvemmasta lapsesta ja nuoresta kasvaa lihava aikuinen
  • 4. Kaikkia ikäryhmiä koskevat tavoitteet: • Terveelliset elintavat, kuten terveelliset ruoka- ja liikuntatottumukset, riittävä uni ja lepo yleistyvät sekä tupakointi ja alkoholinkäyttö vähenevät. • Yksilöiden tasapuoliset mahdollisuudet terveellisiin elintapavalintoihin lisääntyvät ja helpottuvat. • Ravitsemussuositusten mukaisesti syövien osuus kasvaa täysjyväviljan, kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä lisäämällä samalla kun tyydyttynyttä rasvaa sisältävien ja sokeripitoisten elintarvikkeiden kulutusta korvataan terveellisimmillä vaihtoehdoilla. • Liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvien osuus kasvaa ja runsaasti istuvien osuus pienenee. • Organisaatioiden toimintakulttuureja liikunnallistetaan istumisen ja paikallaan olon vähentämiseksi sekä fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan lisäämiseksi. 1.2.2016 1.2.2016Esityksen nimi / Tekijä 4
  • 5. Tarkistuslistat toimijoille www.thl.fi/lihavuusohjelma 1.2.2016 ________ ____ _____ 5Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 6. Katsaus toimintakauteen 2012-2015 1.2.2016 6 • Yhteistyö ja verkostoituminen  Valtakunnalliset ja alueelliset ohjelmat  Järjestöyhteistyö  Koulutusorganisaatiot  THL:n sisäinen yhteistyö • Kansallinen lihavuusohjelma kunnissa ja alueilla  Esim. Uusimaa: Helsinki Sutjakka stadi, Etelä-Pohjanmaa: Seinäjoki, Pohjois-Karjala: Etelä-Karjala, Päijät-Häme: Orimattila; Kymenlaakso: Kouvola. • Yhteiskunnallinen vaikuttaminen  Kuntahaaste, tilaisuudet päättäjille, kuntavaaliteemat • Materiaalit, julkaisut (www.thl.fi/lihavuusohjelma) Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 8. Energiajuomia ja limuja päivittäin* juovien nuorten osuus, % (2015) 1.2.2016 0 2 4 6 8 10 12 14 8-9 lk Amm.opp. Lukio pojat e-juomat pojat limut tytöt e-juomat tytöt limut Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2015* 6-7 päivänä viikossa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 9. Tuoreita tai keitettyjä kasviksia lähes päivittäin* syövien nuorten osuus, % 0 5 10 15 20 25 30 8-9 lk Amm.opp. Lukio pojat 2013 pojat 2015 tytöt 2013 tytöt 2015 1.2.2016 Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2013 ja 2015* 6-7 päivänä viikossa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 10. Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1 h viikossa, % Lihavuusohjelma n seurantaindikaatt Lähde: THL, Kouluterveyskysely 2013 101.2.2016
  • 11. Ohjelman kärkiteemat vuosille 2016-2018 1) Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden välillä 2) Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyn ja hoidon tehostaminen 3) Terveyden tasa-arvon edistäminen 1.2.2016 11Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 12. Kärkiteema 1. Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden välillä . 1.2.2016 12Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 13. Yhteistyön tehostaminen eri toimijoiden välillä 1. Ministeriöiden välinen yhteistyö toimissa, jotka vaikuttavat väestön ravinto- ja liikuntatottumuksiin • Päätöksenteko ja suunnittelu, rahoitusmahdollisuudet, vero- ja hintapolitiikka 2. Hallintokuntien välinen yhteistyö terveellisen ravitsemuksen ja liikunnan edistämiseksi kunnissa/alueilla • Terveys ja hyvinvointi huomioidaan ja terveysvaikutukset arvioidaan, hyvinvointikertomus ja strategiatyö, seuranta ja arviointi 3. Moniammatillinen yhteistyö eri organisaatioissa • Suunnittelu, toteutus, arviointi, palveluketjut, palvelut, koulutukset 4. Kuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyö • Ruoka- ja fyysinen ympäristö, palvelujen suunnittelu ja toteutus 5. Vaikuttavien toimintatapojen levittäminen. • Hyvät käytännöt ja mallit näkyviksi ja muiden hyödynnettäviksi (esim. www.innokyla.fi) 1.2.2016 13Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 14. Lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyn ja hoidon tehostaminen Tavoitteita: • Lasten, nuorten ja koko perheen terveellisten elintapojen edistäminen • Terveyttä ja terveellisiä elintapoja edistävän elinympäristön kehittäminen • Joukkoruokailun kehittäminen; lasten ruokaympäristö päiväkodeissa ja kouluissa • Mainonta ja markkinointi: lasten altistuminen epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnille ja tarjonnalle vähenee. Terveellisten ruokien ja tuotteiden tarjonta paranee • Lasten ja nuorten lihavuuden hoidon tehostaminen 1.2.2016 Esityksen nimi / Tekijä 14
  • 15. Lasten, nuorten ja koko perheen terveellisten elintapojen edistäminen  Lainsäädäntö, suositukset, informaatio- ohjaus  Hyvinvointikertomus ja kuntastrategia lapsiväestö huomioiden, resurssit ja osaaminen  Terveystarkastukset, kasvun seuranta, elintapaohjaus  Terveyden ja terveellisten elintapojen edistäminen suunnittelussa ja toiminnassa  Perus- ja täydennyskoulutus  Lasten, nuorten, lapsiperheiden tietämys, arjen taidot ja osaaminen  Positiivinen, tutkimustietoon perustuva viestintä  Yhteistyö  Valtionhallinto, aluehallinto  Kunnallishallinto  Terveydenhuolto  Varhaiskasvatus, koulut  Koulutusorganisaatiot  Järjestöt  Media  Kaikki toimijat 1.2.2016 15Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 16. Uudet ruokasuositukset lapsiperheille • Koko perheen terveyttä edistävä syöminen • Kokonaisuus ja arjen hyvät valinnat • Säännöllinen ateriarytmi • Yhdessä syöminen • Ruokailo • Mallioppiminen, aikuisen esimerkki • Liikunta, ruoka- ja unirytmi • Painonhallinta 1.2.2016 16Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 17. Kärkiteema 3: Terveyden tasa-arvon edistäminen 1.2.2016 17Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 18. Terveyden tasa-arvon edistäminen • Yhdenmukaiset neuvolapalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut kaikille lapsille, nuorille ja lapsiperheille. • Toisen asteen oppilaitosten oppilaiden terveys- ja terveyskäyttäytymiserojen vähentäminen. • Riskiryhmien tunnistaminen ja kohdennettu elintapaohjaus ja tuki kaikille ikäryhmille • Kehitetään maksuttomia liikuntapaikkoja ja -palveluita ja edistetään aktiivisesti niiden käyttöä. • Edistetään ravitsemustietämystä, terveellisiä ruokavalintoja ja ruuanlaittotaitoja huomioiden erityisesti ne väestöryhmät, jotka tarvitsevat eniten tukea. 1.2.2016 18Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 19. Lihavuusohjelma haastaa yhteistyöhön! 1.2.2016 19 Haaste: tee vähintään yksi uusi, konkreettinen väestön terveyttä edistävä ja lihavuutta ehkäisevä teko yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta seminaari 1.2.2016/ Päivi Mäki
  • 20. Kansallinen asiantuntijaryhmä • Vartiainen Erkki, ylijohtaja (THL), puheenjohtaja • Laatikainen Tiina, professori (THL, Itä-Suomen yliopisto), varapuheenjohtaja • Mäki Päivi, kehittämispäällikkö (THL), asiantuntijasihteeri • Jalava Katja, johdon assistentti (THL), sihteeri • Bingham Clarissa, eriityisasiantuntija (Suomen Syöpäyhdistys) 1.1.2016 alkaen. • Häkkinen Hannele, erityisasiantuntija (Suomen Kuntaliitto) (1.1.2016 alkaen) • Häkkänen Paula, koululääkäri (Helsingin terveysvirasto) • Jallinoja Piia, johtaja (Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin yliopisto) (1.1.2016 alkaen) • Järvi Ulla, toimittaja (Terveystoimittajat ry) (31.12. 2015 asti) • Karvinen Jukka, kehitysjohtaja (Nuori Suomi) • Koski Sari, projektipäällikkö (Suomen Diabetesliitto) • Kuusipalo Heli, erikoistutkija( THL) • Kuvaja Aira, toiminnanjohtaja (Kotitalousopettajien liitto) (1.1.2016 alkaen) • Lahti-Koski Marjaana, terveysjohtaja (Suomen Sydänliitto) • Lehtinen-Jacks, Susanna, Suomen Akatemian tutkijatohtori (Tampereen yliopisto, THL) • Lehtomäki Leila, puheenjohtaja (Suomen Terveydenhoitajaliitto) • Leveelahti Anri, suunnittelija (Suomen Vanhempainliitto) • Lyytikäinen Arja, pääsihteeri (Valtion ravitsemusneuvottelukunta) (1.1.2016 alkaen) • Mäkelä Kaisa, yli-insinööri (Ympäristöministeriö) • Mustajoki Pertti, professori, sisätautilääkäri • Männistö Satu, akatemiatutkija (THL) • Nuutinen Erja, lehtori (suun terveydenhuolto) (Metropolia ammattikorkeakoulu) • Peltonen Heidi, opetusneuvos (OPH) (31.12.2015 asti) • Pietiläinen Kirsi, apulaisprofessori (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) • Pylkkänen Liisa, ylilääkäri (Suomen Syöpäyhdistys) (31.12.2015 asti) • Pääjärvi-Myllyaho Riitta, puheenjohtaja (Liikunnan ja terveystiedon opettajat ry) • Salo Jarmo, asiantuntijalääkäri (THL) • Jarmo Viskari, liikuntapäällikkö, Puolustusvoimat (31.12.2015 asti, Harri Koski 1.1.2016 alkaen) • Sarlio-Lähteenkorva Sirpa, neuvotteleva virkamies (STM) • Seppälä-Vessari Eila, toiminnanjohtaja (Suomen Lastenhoitoalan liitto) • Tammelin Tuija, tutkimusjohtaja (Likes, Liikkuva koulu-ohjelma) • Tanhuanpää Marleena, johtaja (Elintarviketeollisuusliitto) • Vasankari Tommi, johtaja (UKK-instituutti) • Viinikka Anne, projektipäällikkö (Mannerheimin lastensuojeluliitto) (31.12.2015 asti) • Virtanen Eija, hyvinvointipäällikkö, (Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä) 30.10.2013 Satu Männistö
  • 21. THL:n ohjelmaryhmän kokoonpano • Vartiainen Erkki, ylijohtaja (THL), puheenjohtaja • Laatikainen Tiina, professori (THL), varapuheenjohtaja • Mäki Päivi, kehittämispäällikkö (THL), asiantuntijasihteeri • Jalava Katja, johdon assistentti (THL), tekninen sihteeri • Heloma Antero, ylilääkäri (THL) • Jallinoja Piia, tutkimuspäällikkö (Kuluttajatutkimuskeskus) 31.12.2015 asti • Jousilahti Pekka, tutkimusprofessori (THL) • Lindström Jaana, erikoistutkija (THL) • Lehtinen-Jacks Susanna, Suomen Akatemian tutkijatohtori (Tampereen yliopisto, THL) • Männistö Satu, akatemiatutkija (THL) • Raulio Susanna, erikoistutkija (THL) • Sainio Päivi, kehittämispäällikkö (THL) • Salo Jarmo, asiantuntijalääkäri (THL) • Stenholm Sari, erikoistutkija (THL) • Suokas Jaana, erikoistutkija (THL ja HUS) • Vasankari Tommi, professori (THL ja UKK-instituutti) 31.12.2015 asti • Virtanen Suvi, tutkimusprofessori (THL) • Warpenius Katariina, tutkija (THL) 30.10.2013 Satu Männistö