SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 2
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Puh. 0295 024 500
www.ely-keskus.fi/keski-suomi
PL 250
40101 Jyväskylä
Sähköposti
kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Ohjaamo-toiminnan arviointityökalu 2.5.2016
Keltaisella on merkitty kohdat, joiden toteuttamisesta kukin Ohjaamo vastaa, turkoosilla kohdat,
joista Kohtaamo vastaa. Eri Ohjaamojen tuottamaa tietoa kootaan valtakunnallisesti yhteen.
Ohjaamon tavoite Määrittelyt tässä Tietolähde
1. tulee tunnetuksi alueen
15–29-vuotiaille nuorille
matala kynnys -
leimaamattomuus
asiakasvirta on merkittävä tieto
niin kunnissa kuin valtakunnal-
lisesti toiminnan laajuuden
selvittämiseksi ja juurruttamisen
näkökulmasta
Ohjaamokäyntien tilasto -
sisältää myös nuorten info- ja
vertaisryhmien osallistujamäärät
+ henk.koht. neuvonta-asioissa
muualla / muulla tavoin
tavoitettujen määrän.
Tarvittaessa suhteutettuna kunnan
ikäryhmään (Tilastokeskus – TK)
2. tavoittaa alueen ohjaus-
palveluja tarvitsevat nuoret
Esimerkiksi
1. suuntaa etsivät nuoret
2. NEET-nuoret eli työn,
koulutuksen ja mahdollisesti
työvoiman ulkopuolella eri
syistä olevat nuoret
3. pitkäaikaistyöttömät nuoret
4. palvelujen ulkopuolella
olevat nuoret
ESR-lomakkeen / TYPPI-rekisterin
tmv. kirjaukset: nuoren
elämäntilanne ja palvelut
tulohetkellä
Tarvittaessa suhteutettuna:
Ohjaamon asiakkaana olevat NEET-
nuoret suhteessa NEET nuorten lkm-
arvioon kunnassa (erityisesti
ikäryhmä 16–18 v – Etsivän
nuorisotyön tilastot ja TK) sekä
Ohjaamon asiakkaana olevat
pitkittyneesti (yli 6 kk / 12 kk)
työmarkkinatukea saavat nuoret
suhteutettuna kaikkiin vastaavassa
tilanteessa oleviin kunnassa (KELA)
3. hyödyttää nuoria:
a. on nuorten hyväksymä ja
luottama palvelu
b. synnyttää heille
kokemuksen asioiden
etenemisestä
luottamus: kaverit / sisarukset
ohjaavat Ohjaamoon + nuorten
kokemus kuulluksi tulemisesta
sekä tiedon/tuen saamisesta
hyväksyntä/luottamus:
pidempiaikaista tukea tarvitsevat
asiakkaat pysyvät palvelussa
kunnes myönteinen siirtymä –
nuoret eivät putoa palvelusta
asiat etenevät: nuoren
tulevaisuuden suunnitelmat
selkiytyvät + luottamus työ- tai
koulutus-paikan löytymiseen /
saamiseen lisääntyy
Nuorten palautekyselyt
(kerätään keskitetysti 2 x 2vk / v)
Kohtaamo tallentaa ja analysoi
keskitetysti
Jatkopolun eteenpäin
löytäneiden nuorten osuus
kaikista yli 6 kk asiakkaina
olleista nuorista (TYPPI-kirjaus
tmv)
Nuorten palautekyselyt
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Puh. 0295 024 500
www.ely-keskus.fi/keski-suomi
PL 250
40101 Jyväskylä
Sähköposti
kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Ohjaamojen arviointityökalu on kehitetty Kohtaamon koollekutsumassa tuloksellisuustyö-
ryhmässä huomioiden jo olemassa olevat tilastot ja tiedonkeruuvälineet. Työkalu tukee
Ohjaamojen omaa tiedontuotantoa, joka on oleellista kaikissa pilottiprojekteissa, erityisesti
ajatellen tuloksista kertomista ja juurruttamistyötä omalla alueella. Ohjaamot voivat myös
suunnata opinnäytetöitä arviointityökalun edellyttämiin tiedontarpeisiin. Työkalu auttaa
myös valtakunnallisen tiedon keräämisessä ja analyysissä.
Tulosten tarkastelussa tarvitaan Ohjaamossa työskentelevien yhteistä rekisteri- tai
tilastointivälinettä. Yhteisessä kirjaamisessa voidaan hyödyntää Nutitilastot.fi -ohjelmaa ja
TYPPI-rekisteriä tai vastaavat tiedot tuottavia välineitä. Yhtenevistä kirjaustavoista on
sovittava valtakunnallisesti. Paikallisella tasolla pitää päättää, ketkä tästä kirjaamisesta
vastaavat. Eri ammattilasten omat kirjaamisvälineet ovat ensisijaisia, koska ne on luotu
ajan kanssa oman alan tiedonvaihtoon ja -keruuseen. Jatkossa voimme miettiä, millainen
olisi erityisesti Ohjaamo-toimintaan suunniteltu rekisteri.
Tätä arviointityökalua muokataan tarpeen mukaan. Kommentit ovat tervetulleita!
mirja.maatta@ely-keskus.fi
Ohjaamon tavoite Määrittelyt tässä Tietolähde
4. integroi nuorten palvelut:
a. nuori saa tarvittaessa
monialaisen tuen tai palvelun ->
nuoren luukuttaminen ja
asioiden mutkistuminen
vältetään
b. Ohjaamon verkostoyhteistyö
on toimivaa ja alueen työnjako
selkeää
Ohjaamon kautta
nuori saa keskeiset
palvelut ohjatusti –
palvelu on kattavaa
(alueen realiteetit
huomioiden)
Ohjaamojen työntekijä- ja
palvelukartoitukset (taulukointi esim.
projektipäällikkö-päivillä 2x v)
Kirjaukset nuoren asiaa hoitaneista
ammattilaisista ja nuoren saamista
palveluista (TYPPI-kirjaus tmv)
Kysely Emo-organisaatioille ja
yhteistyötahoille Ohjaamo-toiminnasta
5. tukee nuorten myönteisiä
siirtymiä:
nuoret löytävät tiensä
kuntoutukseen / koulutukseen /
työelämään tmv.
Myönteiset siirtymät lisääntyvät
Ohjaamo-toiminnan alueella
Alueen tilastojen
vertailu valtakunnalli-
seen trendiin
Nuorten sijoittuminen palvelun jälkeen
(TYPPI-rekisteri / ESR-lomakkeet tmv.)
Oman kunnan / alueen tilastoista kannattaa
seurata yhteistyössä esim. nuorten ohjaus-
ja palveluverkoston kanssa seuraavia:
 * 2. asteen läpäisy (TK)
 * NEET-nuorten osuus (TK, Nuorisotilastot)
 * Vain perusasteen suorittaneet 16–29 (TK)
 * Alle 25-v. + vastavalmistuneiden 25-30-v.
virta yli 3 + 6 kk:n työttömyyteen (TEM)
 * Pitkäaikaisesti toimeentuloa saaneiden 18
– 24 v. osuus vastaavan ikäisestä väestöstä
(Sotkanet)

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

Sexual and reproductive rights, health and services in Finland
Sexual and reproductive rights, health and services in FinlandSexual and reproductive rights, health and services in Finland
Sexual and reproductive rights, health and services in FinlandTHL
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetTHL
 
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217THL
 
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttö
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttöMaahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttö
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttöTHL
 
THL:s sjuklighetsindex 2016
THL:s sjuklighetsindex 2016THL:s sjuklighetsindex 2016
THL:s sjuklighetsindex 2016THL
 
THL's Morbidity Index
THL's Morbidity IndexTHL's Morbidity Index
THL's Morbidity IndexTHL
 
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallit
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallitSuun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallit
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallitTHL
 
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseuranta
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseurantaSähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseuranta
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseurantaTHL
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenTHL
 
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassa
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassaMikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassa
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassaTHL
 
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle THL
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetTHL
 
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointi
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointiUlkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointi
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointiTHL
 
Vanhuspalvelujen tila 2016
Vanhuspalvelujen tila 2016Vanhuspalvelujen tila 2016
Vanhuspalvelujen tila 2016THL
 

Andere mochten auch (15)

Sexual and reproductive rights, health and services in Finland
Sexual and reproductive rights, health and services in FinlandSexual and reproductive rights, health and services in Finland
Sexual and reproductive rights, health and services in Finland
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
 
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217
VRK:n sosiaali- ja terveydenhuolllon varmennpalvelut_220217
 
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttö
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttöMaahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttö
Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden terveydentila ja palveluiden käyttö
 
THL:s sjuklighetsindex 2016
THL:s sjuklighetsindex 2016THL:s sjuklighetsindex 2016
THL:s sjuklighetsindex 2016
 
THL's Morbidity Index
THL's Morbidity IndexTHL's Morbidity Index
THL's Morbidity Index
 
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallit
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallitSuun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallit
Suun terveydenhuollon Potilastiedon arkiston toimintamallit
 
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseuranta
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseurantaSähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseuranta
Sähköisen reseptin toimintamalli muuttui 1.1.207: erityisseuranta
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
 
Overview of reproductive health, women sexual and rights
Overview of reproductive health, women sexual and  rightsOverview of reproductive health, women sexual and  rights
Overview of reproductive health, women sexual and rights
 
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassa
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassaMikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassa
Mikä rooli lääkärillä on rokotustoiminnassa
 
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle
Rokotteiden haittavaikutusilmoitukset jatkossa fimealle
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
 
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointi
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointiUlkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointi
Ulkomaista syntyperää olevien nuorten terveys ja hyvinvointi
 
Vanhuspalvelujen tila 2016
Vanhuspalvelujen tila 2016Vanhuspalvelujen tila 2016
Vanhuspalvelujen tila 2016
 

Ähnlich wie Arvioinnin työkalu ohjaamoille/Mirja Määttä

KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenKUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenTHL
 
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkaluna
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkalunaSote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkaluna
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkalunaSitra / Hyvinvointi
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKarri Vainio
 
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpanoVaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpanoSitra / Hyvinvointi
 
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksi
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksiTeesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksi
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksiTHL
 
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...THL
 
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminenEeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminenTHL
 
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, TilastokeskusTilastokeskus
 
Luokitustietojärjestelmän käyttöönotto
Luokitustietojärjestelmän käyttöönottoLuokitustietojärjestelmän käyttöönotto
Luokitustietojärjestelmän käyttöönottoTilastokeskus
 
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaVerohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaJoonas Pekkanen
 
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorilla
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorillaPalveluarkkitehtuuri Sote-sektorilla
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorillaKarri Vainio
 
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011sariheinonen
 
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...Menestyjäksi Lapissa - hanke
 

Ähnlich wie Arvioinnin työkalu ohjaamoille/Mirja Määttä (20)

KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenKUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
 
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeetSOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
 
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkaluna
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkalunaSote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkaluna
Sote-tietopaketit maakuntien ohjauksen ja johtamisen työkaluna
 
4a jarjestajan tietojohtaminen huovila 2018-12-13
4a jarjestajan tietojohtaminen huovila 2018-12-134a jarjestajan tietojohtaminen huovila 2018-12-13
4a jarjestajan tietojohtaminen huovila 2018-12-13
 
Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmätEsiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
 
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
Miikka Saarteinen: Tehokkuutta ja vaikuttavuutta tiedonhallintaa kehittämällä...
 
STM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsausSTM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsaus
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
 
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpanoVaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
Vaikuttavuus- ja kustannustietomittarit sekä täytäntöönpano
 
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksi
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksiTeesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksi
Teesit sosiaalihuollon kehittamisohjelman toteuttamiseksi
 
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...
Sari Kehusmaa: Muistisairaudet aiheuttavat pääosan iäkkäiden palvelutarpeesta...
 
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminenEeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen
Eeva Ketola: Tietojärjestelmätoimittajien tapaaminen
 
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
29.3.2023 Ajankohtaista tutkijapalveluissa, Tilastokeskus
 
Luokitustietojärjestelmän käyttöönotto
Luokitustietojärjestelmän käyttöönottoLuokitustietojärjestelmän käyttöönotto
Luokitustietojärjestelmän käyttöönotto
 
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit SuomessaVerohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
Verohallinnon selvitys 12/2013 - Aikapankit Suomessa
 
Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminenValtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
 
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorilla
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorillaPalveluarkkitehtuuri Sote-sektorilla
Palveluarkkitehtuuri Sote-sektorilla
 
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011
Tietojohtamisen verkoston miniseminaari 8.3.2011
 
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...
Menestyjäksi Lapissa, Elinikäisen ohjauksen toimintamallin kehittäminen -hank...
 
Yk markkinamahdollisuutena
Yk markkinamahdollisuutenaYk markkinamahdollisuutena
Yk markkinamahdollisuutena
 

Mehr von THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Mehr von THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Arvioinnin työkalu ohjaamoille/Mirja Määttä

  • 1. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Puh. 0295 024 500 www.ely-keskus.fi/keski-suomi PL 250 40101 Jyväskylä Sähköposti kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi Ohjaamo-toiminnan arviointityökalu 2.5.2016 Keltaisella on merkitty kohdat, joiden toteuttamisesta kukin Ohjaamo vastaa, turkoosilla kohdat, joista Kohtaamo vastaa. Eri Ohjaamojen tuottamaa tietoa kootaan valtakunnallisesti yhteen. Ohjaamon tavoite Määrittelyt tässä Tietolähde 1. tulee tunnetuksi alueen 15–29-vuotiaille nuorille matala kynnys - leimaamattomuus asiakasvirta on merkittävä tieto niin kunnissa kuin valtakunnal- lisesti toiminnan laajuuden selvittämiseksi ja juurruttamisen näkökulmasta Ohjaamokäyntien tilasto - sisältää myös nuorten info- ja vertaisryhmien osallistujamäärät + henk.koht. neuvonta-asioissa muualla / muulla tavoin tavoitettujen määrän. Tarvittaessa suhteutettuna kunnan ikäryhmään (Tilastokeskus – TK) 2. tavoittaa alueen ohjaus- palveluja tarvitsevat nuoret Esimerkiksi 1. suuntaa etsivät nuoret 2. NEET-nuoret eli työn, koulutuksen ja mahdollisesti työvoiman ulkopuolella eri syistä olevat nuoret 3. pitkäaikaistyöttömät nuoret 4. palvelujen ulkopuolella olevat nuoret ESR-lomakkeen / TYPPI-rekisterin tmv. kirjaukset: nuoren elämäntilanne ja palvelut tulohetkellä Tarvittaessa suhteutettuna: Ohjaamon asiakkaana olevat NEET- nuoret suhteessa NEET nuorten lkm- arvioon kunnassa (erityisesti ikäryhmä 16–18 v – Etsivän nuorisotyön tilastot ja TK) sekä Ohjaamon asiakkaana olevat pitkittyneesti (yli 6 kk / 12 kk) työmarkkinatukea saavat nuoret suhteutettuna kaikkiin vastaavassa tilanteessa oleviin kunnassa (KELA) 3. hyödyttää nuoria: a. on nuorten hyväksymä ja luottama palvelu b. synnyttää heille kokemuksen asioiden etenemisestä luottamus: kaverit / sisarukset ohjaavat Ohjaamoon + nuorten kokemus kuulluksi tulemisesta sekä tiedon/tuen saamisesta hyväksyntä/luottamus: pidempiaikaista tukea tarvitsevat asiakkaat pysyvät palvelussa kunnes myönteinen siirtymä – nuoret eivät putoa palvelusta asiat etenevät: nuoren tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyvät + luottamus työ- tai koulutus-paikan löytymiseen / saamiseen lisääntyy Nuorten palautekyselyt (kerätään keskitetysti 2 x 2vk / v) Kohtaamo tallentaa ja analysoi keskitetysti Jatkopolun eteenpäin löytäneiden nuorten osuus kaikista yli 6 kk asiakkaina olleista nuorista (TYPPI-kirjaus tmv) Nuorten palautekyselyt
  • 2. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Puh. 0295 024 500 www.ely-keskus.fi/keski-suomi PL 250 40101 Jyväskylä Sähköposti kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi Ohjaamojen arviointityökalu on kehitetty Kohtaamon koollekutsumassa tuloksellisuustyö- ryhmässä huomioiden jo olemassa olevat tilastot ja tiedonkeruuvälineet. Työkalu tukee Ohjaamojen omaa tiedontuotantoa, joka on oleellista kaikissa pilottiprojekteissa, erityisesti ajatellen tuloksista kertomista ja juurruttamistyötä omalla alueella. Ohjaamot voivat myös suunnata opinnäytetöitä arviointityökalun edellyttämiin tiedontarpeisiin. Työkalu auttaa myös valtakunnallisen tiedon keräämisessä ja analyysissä. Tulosten tarkastelussa tarvitaan Ohjaamossa työskentelevien yhteistä rekisteri- tai tilastointivälinettä. Yhteisessä kirjaamisessa voidaan hyödyntää Nutitilastot.fi -ohjelmaa ja TYPPI-rekisteriä tai vastaavat tiedot tuottavia välineitä. Yhtenevistä kirjaustavoista on sovittava valtakunnallisesti. Paikallisella tasolla pitää päättää, ketkä tästä kirjaamisesta vastaavat. Eri ammattilasten omat kirjaamisvälineet ovat ensisijaisia, koska ne on luotu ajan kanssa oman alan tiedonvaihtoon ja -keruuseen. Jatkossa voimme miettiä, millainen olisi erityisesti Ohjaamo-toimintaan suunniteltu rekisteri. Tätä arviointityökalua muokataan tarpeen mukaan. Kommentit ovat tervetulleita! mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamon tavoite Määrittelyt tässä Tietolähde 4. integroi nuorten palvelut: a. nuori saa tarvittaessa monialaisen tuen tai palvelun -> nuoren luukuttaminen ja asioiden mutkistuminen vältetään b. Ohjaamon verkostoyhteistyö on toimivaa ja alueen työnjako selkeää Ohjaamon kautta nuori saa keskeiset palvelut ohjatusti – palvelu on kattavaa (alueen realiteetit huomioiden) Ohjaamojen työntekijä- ja palvelukartoitukset (taulukointi esim. projektipäällikkö-päivillä 2x v) Kirjaukset nuoren asiaa hoitaneista ammattilaisista ja nuoren saamista palveluista (TYPPI-kirjaus tmv) Kysely Emo-organisaatioille ja yhteistyötahoille Ohjaamo-toiminnasta 5. tukee nuorten myönteisiä siirtymiä: nuoret löytävät tiensä kuntoutukseen / koulutukseen / työelämään tmv. Myönteiset siirtymät lisääntyvät Ohjaamo-toiminnan alueella Alueen tilastojen vertailu valtakunnalli- seen trendiin Nuorten sijoittuminen palvelun jälkeen (TYPPI-rekisteri / ESR-lomakkeet tmv.) Oman kunnan / alueen tilastoista kannattaa seurata yhteistyössä esim. nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kanssa seuraavia:  * 2. asteen läpäisy (TK)  * NEET-nuorten osuus (TK, Nuorisotilastot)  * Vain perusasteen suorittaneet 16–29 (TK)  * Alle 25-v. + vastavalmistuneiden 25-30-v. virta yli 3 + 6 kk:n työttömyyteen (TEM)  * Pitkäaikaisesti toimeentuloa saaneiden 18 – 24 v. osuus vastaavan ikäisestä väestöstä (Sotkanet)