SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 43
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Marja Koskenalho
KERTOMUKSIA ESPOON AIKUISSOSIAALITYÖN
ASIAKKAIDEN ARJESTA
Lisensiaatintutkimus, syksy 2013, 168 sivua
Ohjaajat: Jari Heinonen, YTT, professori
Kati Närhi, YTT, lehtori
Yhteiskunta- ja valtiotieteiden lisensiaatin tutkintona
suoritettava erikoissosiaalityöntekijän koulutus
Kuntouttavan sosiaalityön erikoisala 2009-2012, Sosnet
Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
TUTKIMUKSEN TAVOITE JA KOHDE
• Olen tehnyt sosiaalityötä yli 20 vuotta.
• Halusin ymmärtää paremmin, mitä olen tekemässä.
• Kysyin aikuissosiaalityön asiakkailta, miltä työ näyttää,
koska he ovat kokemusasiantuntijoita.
• Tutkimukseni tavoitteena on
- vahvistaa aikuissosiaalityön asiakkaiden ääntä sekä
- tehdä näkyväksi ja kehittää aikuissosiaalityötä.
• Tutkin paikallisesti Espoon sosiaalitoimiston
aikuissosiaalityön moniammatillista palvelua
(sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, etuuskäsittelijät,
terveydenhoitaja, vahtimestarit ja esimiehet).
TUTKIMUSOTE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
• Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja abduktiivinen.
• Teoreettisena perusteena on sosiaalinen
konstruktivismi, diskurssitutkimus ja narratiivinen
lähestymistapa.
• Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia kertomuksia
asiakkaat tuottavat Espoon sosiaalitoimiston
aikuissosiaalityön arjesta?
• Tarkentavat kysymykset ovat: Millaisia teemoja
asiakkaat tuottavat kertomuksissaan? ja
Millaisia kategorioita asiakkaat tuottavat itselleen
aikuissosiaalityön asiakkaina, muille asiakkaille,
sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöille ja muille
sosiaalitoimiston työntekijöille kertomuksissaan?
SOSIAALINEN KONSTRUKTIVISMI
• Käsitys sosiaalisen todellisuuden
vuorovaikutuksellisesta rakentumisesta asettaa kielen
tutkimuksen keskiöön. (Pietikäinen & Mäntynen 2009)
• Kieli ei sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta
vain kuvaa maailmaa, vaan myös luo ja muuttaa sen
merkityksiä vaihtoehtoisin diskurssein. (Helne 2002)
• Kenellä on puhe- ja määrittelyvaltaa? Kuka pääsee
ääneen? Kieli on moniäänistä, lainailevaa, kierrätettyä.
Valtadiskurssien ja vaihtoehtoisten diskurssien
hierarkinen verkosto on alati liikkeessä. (Pietikäinen &
Mäntynen 2009). Kriittinen konstruktivismi merkitsee
muutoksen mahdollisuutta, hiljaisten, syrjässä elävien
ihmisten äänen ja vaihtoehtoisten, uusien diskurssien
esiintuomista. (Granfelt 2000, Kulmala 2006)
NARRATIIVINEN LÄHESTYMISTAPA
• Narratiivit eli kertomukset (suulliset, kirjalliset,
kuvalliset) ovat erityinen diskurssien muoto.
• Elämme kertomusten maailmassa (Kaasila 2008).
• Kertomuksen kautta voi ymmärtää ja hallita mennei-
syyttä ja suunnata tulevaisuuteen. Se on vastaus
kysymykseen, kuka minä olen, se jäsentää eettistä
paikkaa maailmassa. (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005).
• Tarinallinen kiertokulku tarkoittaa, että ihmisen
sisäinen tarina, arjen draama, situaatio, sosiaalinen
tarinavaranto ja kerronta ovat jatkuvassa liikkeessä
(Vilma Hänninen 2002).
• Kokemuksen, muiston ja kertomuksen suhde on
dialektinen. Nykyinen, ja tulevaisuuden muutoskohdan
tulkinta määrittää mennyttä. (Rosenthal 2005)
TUTKIMUSAINEISTO
• Olen haastatellut narratiivisesti 10 aikuissosiaalityön
pitkäaikaisasiakasta, viittä miestä ja viittä naista, jotka
ovat eri-ikäisiä, joista yhdeksällä on vakavia
terveysongelmia, kaksi oli asunnotonta ja kahdella on
pakolaistausta ja joilla on perheenjäseninä yhteensä
11 lasta.
• Avoin narratiivinen aineistonkeruu ei typistänyt kertojia
ennalta valittujen teemojen kohteiksi ja kysymysten
altavastaajiksi, vaan antoi aineistoksi aitoja
kertomuksia ihmisten elämästä.
• Narratiivisesti kerätty aineisto on rikas ja ihmistä
kunnioittava. Tutkija kuuntelee, kannustaa kertomaan
lisää ja syventää kertomusta tarkentavin kysymyksin.
TUTKIMUKSEN ETIIKKA
• Tärkeää, että osallistujat luottavat salassapitoon ja
tunnistamattomuuteen, ettei vaikuta asiakkuuteen,
että kukaan aikuissosiaalityössä ei tiedä.
• Tutkija voi ohjata puhumaan pelkistä voimavaroista
tai vain heikkouksista ja huonoista kokemuksista.
• Kaikesta ei voi puhua, eikä saa painostaa puhumaan.
• Jos puhuu vaikeista ajoista, menneisyydestä, tarvitsee
myös tukea, että pääsee pois vaikeasta tilanteesta.
• Kertojat saivat lukea tutkimusraportin ennen julkaisua.
• Tutkimus oli eettisesti vaativa, sillä kyse on hyvin
vaikeassa asemassa elävien ihmisten kertomuksista.
• Oman tulkinnan eettisyys on tärkeää, ei saa leimata.
(Laitinen & Uusitalo 2008)
TUTKIMUSANALYYSIT
• Olen tehnyt kolmiportaisen tutkimusanalyysin.
• Ensiksi nimesin kertomukset
eli tein holistisen narratiivisen muotoanalyysin.
• Toiseksi tein temaattisen sisältöanalyysin (kysyin
koko aineistolta, mistä kerrotaan).
• Kolmanneksi tein kategorisen sisältöanalyysin
(keräsin aineistosta yhteen kaikki asiakkaiden ja
työntekijöiden jäsenkategoriat).
• Neljänneksi integroin analyysit narratiivisesti
(rakensin analyyseistä kuvitteelliset tarinat).
TUTKIMUSTULOKSET
• Kaikki kymmenen kertomusta ovat vaikeiden kriisien
kautta selviytymistarinoita.
• Kriisit oli helppo tunnistaa siitä, että kertojan ääni
kohoaa, sanavalinnat muuttuvat dramaattisiksi,
tuskaisiksi tai vihaisiksi, pulssi kohoaa silminnähden
ja puhe muuttuu preesensiin. Tulkinta nykyisyyden
kautta heikkenee, kun eläytyy menneeseen.
• Kertomuksista löytyneet 66 kriisiä liittyvät vaikeisiin
elämäntilanteisiin (35) tai viranomaisten toimintaan
(31), joista aikuissosiaalityöhön (18)
• Olen lisäksi nimennyt kertomuksia kasvutarinoiksi
(4), kuntoutumistarinoiksi (5) , kriisitarinoiksi (2),
ajelehtimistarinaksi (1) ja kotoutumistarinaksi (1).
KRIISITARINAT
• Kahdessa kymmenenestä kertomuksesta
kriisejä on niin paljon, että olen nimennyt ne
kriisitarinoiksi, koska kriiseistä selviytyminen on
ihme. Kertominen on ollut hyvin vaikeiden
asioiden tuskallista muistelua. Silti kertomusten
lopuksi on päästy yhdessä takaisin tähän
päivään ja saatu takaisin tulevaisuudesta
selviytymisen tunne. Silti minulle jäi tunne, että
vanhat asiat jäivät vaivaamaan haastattelujen
jälkeen. Sanoin, että minulle voi soittaa tai
kirjoittaa. Mutta vaikeimmista kriiseistä ei voi
edes puhua eikä niistä saa pakottaa puhumaan.
KRIISITARINA
• Lapsena pakolaisena Suomeen tulleen nuoren
kasvutarina on myös kriisitarina.
• Haastattelussa on 15 kriisiä, joista 8 Suomen
viranomaisten toiminnasta johtuvaa.
• Kertomuksessa on vahvoja vertauskuvia eli
metaforia: Mä luulin, että pääsen painajaisesta,
mutta mä pääsin toiseen painajaiseen…Mun
perheellä on aina ollut yhtä vuoristorataa…Että
koko ajan on ollut sellaista niinku myrskyä…Ja
sitten se syöksykierre vain paheni. Että
periaatteessa mä en ole nähnyt iloa kuin vain
neljä vuotta… Että periaatteessa se mulla
loppui jo kun sota alkoi.
KASVUTARINAT
• Kertomuksista löytyy neljä kasvutarinaa
• Kasvutarinan tunnistaa siitä, että kertoja aloittaa
selkeästi lapsuudesta tai nuoruudesta ja lopettaa
aikuisuuteen. Se on muutostarina. Sen tunnistaa myös
siitä, että kertoja kategorisoi itsensä alussa
kokemattomaksi ja lopussa hän on muuttunut
aikuiseksi, joka osaa ja ymmärtää asioita paremmin.
• Nuori on kokenut paljon kriisejä ja poiskäännytyksiä
mielenterveyspalveluista: Mä arvostan noita
kokemuksia sen takia, koska mä olen kasvanut tässä
itse paljon. Että sinänsä tämä on ollut vähän tällainen
niinku kasvutarina, että mä olin silloin lapsi ja nyt mä
olen aikuinen…Mutta se on ollut mulle ihan hyväksi.
Mutta mä en vaihtaisi tätä. Mä oon tässä.
KERTOMUSTEN TEEMAT
• Teemat rakentuvat kertomusten puheenaiheista ja
solmukohdista eli kriiseistä.
• Työ, koulutus ja toiminta (84, joista 6 kriisiä)
• Minä, perhe ja lapsuus (75, joista 14 kriisiä)
• Muut ihmiset (33, joista 8 kriisiä)
• Asuminen (39, joista 13 kriisiä)
• Terveys ja päihteet (47, joista 17 kriisiä)
• Talous ja toimeentulo (64, joista 8 kriisiä)
• Puheenaiheilla on omat toisiinsa kietoutuneet
tarinansa. Ne muodostavat elämän perusasioiden
kehän, joka kulkee eteenpäin ajassa kriisien kautta.
• Elämän suuntaa voi muuttaa tukemalla kriiseissä.
Ratkaisemattomat kriisit jäävät elämään traumoina.
TYÖ, KOULUTUS JA TOIMINTA
• Kertomuksissa työ on suuri ilo ja elämän tärkeä sisältö
• On kriisi jäädä työttömäksi
• Pätkätyö ei kannata, kun talous menee sekaisin
• Tulojen siirto laskelmissa monelle kuukaudelle on kriisi
• Kriisi: Nyt on hyvä kun sä olet selkeästi työtön
• Kannustaako toimeentulotuki (pätkä)työhön?
• Toimeentulotuki on pahimmillaan passivoivaa
epäluottamusta, kontrollia: Ehdonalaisvalvontaa
• Kriisi kun sossu epäilee että on töissä ja kyttää
• On kriisi, jos terveys on arvioitu väärin eikä kykene
liian vaativaan kuntouttavaan työtoimintaan
• Vaikka terveys on huono, kuntouttava työtoiminta ja
vapaaehtoistyö on tärkeää.
• Sosiaalityössä kannattaa tukea toimintaa (Perustulo?)
MINÄ, PERHE JA LAPSUUS
• Vanhempien vakava sairaus ja päihteiden käyttö on
lapsen kriisi: Se ei vaan pystynyt pitämään huolta
• Maahanmuuttajalapsilla voi olla hyvin vaikea
kriisilapsuus ja nuoruus sodasta lastensuojelun
sijoituksiin: Mun lapsuus oli yhtä painajaista,
vuoristorataa, syöksykierrettä
• Koulukiusaaminen on kriisi: Voitin kaikki kiusaamiset
• Sairaan lapsen vanhemmuus on pitkä taistelu
palveluista ja etuuksista: Saa tapella lasten eteen
• Ero on pitkä kriisi, varsinkin jos on lapsia.
• Yksinhuoltajuus merkitsee jatkuvaa taloudellisen tuen
tarvetta. Riittämätön tuki on kriisi vanhemmille. Se on
kuule vaikee isällekin, jos ei ole yhtään rahaa ja lapset
tulee
• Huostaanotto on koko perheen kriisi: Ne ryntäsivät
heti heittämään bensaa tuleen eikä niinku vettä
MUUT IHMISET
• Väkivaltarikokset ovat uhrille aina kriisi
• Varkaudet merkitsevät taloudellista kriisiä
• Maahanmuuttajat kohtaavat rasismia ja vihapuhetta:
Pois meidän maasta, menkää sinne kotimaahan.
• Vaikeimmassa asemassa olevat toimeentulo-
tukiasiakkaat ajattelevat olevansa kilpailu-asemassa
maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa: Mä en antaisi
kenellekään juopolle enkä ulkomaalaiselle penniäkään
tukea. Rasismi kasvaa näillä päätöksillä.
• Vertaistuki, järjestöjen, kirkon ja moskeijan tuki,
naapurit ja suku ovat tärkeitä.
ASUMINEN
• Asunnon vuokravelat, häätö ja asunnottomuus ovat
kriisejä, joihin liittyy usein sosiaalityön toiminta:
Sossun takia jouduttiin pois asunnosta.
• Muutto on kriisi, jos toimeentulotuki ei riitä
• Liian pieni asunto voi johtaa lapsiperheen häätöön
• Maahanmuuttajat, nuoret ja asunnottomat
tarvitsevat neuvontaa ja ohjausta asumiseen: En mä
ole ikinä asunut yksin. Voi olla vielä kauheempaa
asuntolassa, kun siellä on pahempia tekijöitä
• Kontrolli siitä, kuka asuu kenenkin kanssa. Kriisi kun
ei voi asua yhdessä tukien menetyksen takia.
• Päihdeongelmaisen pitää olla raitis tukiasunnossa.
Retkahdusta seuraa asunnottomuus. Asunto ensin?
TERVEYS JA PÄIHTEET
• Kriisi kun lähiomainen kuolee tai sairastuu.
• Kriisi kun ei saa lääkkeitä: Mä huusin, auta!
• Kriisi, kun ei pääse liikkumaan.
• Kriisi, kun ei saa tukea autoon, matkoihin ja erityisiin
tarpeisiin, vaikka on lääkärinlausunto?
• Psykiatrisen hoidon riittämättömyys aiheuttaa
kriisejä: Ei ne halua auttaa sua, vaan ne haluu susta
eroon mahdollisimman nopeesti. Ne ei ota sua sinne,
jos et oo seinähullu ja silloinkin ne vaan pumppaa sut
täyteen lääkkeitä.
• Alkoholi, lääkeriippuvuus, huumeet aiheuttavat
kriisejä, jos katkolle ja hoitoon ei pääse heti.
TALOUS JA TOIMEENTULO
• Velkaantuminen on yleisin talouskriisi: Mies jätti kaikki
mun maksettavaksi ja lähti vaan.
Kaikki kasaantui. Varsinkin pikavipit netistä tai
soittamalla. Musta se on liian helppoa.
• Nettipelaaminen aiheuttaa kriisejä, sillä
toimeentulotuessa huomioidaan voitot tuloiksi eikä
pelimenoja huomioida lainkaan: Että ne osaa laskea
plussat kyllä, mutta miinuspuoli puuttuu kokonaan
• Hankala, epäselvä, pätkittäinen työkyvyttömyys-
eläkeprosessi aiheuttaa kriisin, sillä edestakainen
Kelan ja sosiaalitoimiston etuuksien periminen on
kriisi, kun ihminen on huonossa kunnossa
TALOUS JA TOIMEENTULO
• Toimeentulotuen päätöksen viivästyminen on kriisi.
• Eri kunnat, eri alueet ja eri työntekijät tekevät erilaisia
päätöksiä. Ei voi ennustaa talouttaan. Toinen lupasi,
toinen hylkäsi hakemuksen, kolmas, mun entinen
sossu neuvoi soittamaan johtavalle, joka pakotti
muuttamaan päätöksen. Se on hirveätä, kun kaikki
käsittelee saman asian eri tavalla.
• Virheellinen toimeentulotukipäätös on kriisi.Tuki oli
jäänyt maksamatta: Ei korjannut, ei kuunnellut.
Laitoin sairaskuluja sinne monta kertaa, kun ne tuli
takaisin. Että nämä menevät kuule kohta ulosottoon.
• Ensimmäisen hakemuksen teko on vaikeaa:Kun mulla
ei ollut niitä liitteitä. Kuulin kauhujuttuja, että pitää
huutaa siellä tiskillä ja vähän heitellä tuoleja ikkunoista
läpi, että saa mitään. Mut mulla se meni tosi hyvin.
ASIAKAS- JA TYÖNTEKIJÄKATEGORIAT
• Sosiaalityöntekijän ja asiakkaan vuorovaikutus on joko
tasa-arvoista yhteistyötä tai objektoivaa vallan käyttöä.
Kertojat joutuvat asiakkaina joko hyviin tai huonoihin
kategorioihin, joista he pyrkivät pois.
• Sosiaalityöntekijä Asiakas
• Yhteistyötä tekevä Avoin
• Hyvä Oppiva
• Tekee vain toimeentulotukea Nöyrä
• Vaihtuva Kytättävä
• Huono Taisteleva
• Puuttuva Hermonsa menettävä
(pelkkä kasvoton, ennustamaton etuuskäsittely)
OMA TAI VAIHTUVA
SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
• Että olisi joku sellainen, jolle voisi soittaa ja
sanoa, että hei, nyt on ihan katastrofitilanne,
että mä en tiedä mitä mä teen
• Niin kauan kuin oli oma sossu, kaikki meni
hyvin. Se tunsi mun jutut, niin ei ollut mitään
ongelmaa. Kun se lähti, tuli ongelmia
• Ei tarvitse selittää tilannetta uudestaan
• Kuuntelee, tuntee sut ihmisenä, sun tilanteen,
ei vain tilastona, kun tarvii jeesii (apua)
• Ennen tiesi kenestä puhui ja kenen kanssa
YHTEISTYÖTÄ TEKEVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
• Moikataan ja jutellaan
• Ihan tarkkaan tiedettiin, missä mentiin
• Luottamus pelasi puolin ja toisin
• Puhuttiin muistakin asioista kuin plussasta ja
miinuksesta
• Pystyi suunnittelemaan niitten kanssa, että mä
meinaan tehdä tommosta, yrittää tohon noin
• Puhuttu aika paljon elämästä ja miten menee
• Työskentelin heidän kanssaan
• Keskustelemalla tehtiin päätös (kielteinenkin)
HYVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
• Ihmisystävällinen. Ystävällinen. Inhimillinen
• Riittää tarmoa ja ymmärrystä, mutta myös
jämäkkyyttä. Positiivinen. Rehellinen
• Ei katso nenän vartta pitkin. Ei syyllistä
• Sen kanssa on helppo puhua. Tärkeää, että
saa puhua. Olen pystynyt puhumaan, vaikka
luulisi, että joutuu pimittämään jotakin
• Voi mennä juttelemaan, jos on huono tunne
• Ei tuntunut viralliselta touhulta. Tuntui kotoisalta
• Taisi olla huolissaankin ja soitti mulle.
HYVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
• Ihana mennä sinne, kun tiesi, kenet tapaa.
• Se kuuntelee ja jotenkin samaistuu tilanteeseen. En
tuntenut itseäni niin kurjaksi. Pystyi puhumaan ihan
ettei tarvinnut miettiä sanoja. Ymmärtää mitä mä
puhun. Ymmärsi, oli kokemusta huonosta olosta.
• Ei vain rahallista tukea. Kannustaa.
• Tuki kaikin mahdollisin keinoin.Oli mun tukena
• Ei heti pannut ongelmia lokeroihin.
• Ehdottaa kaikkee mitä voi tehdä.
• Vaikutti kuntoutumiseen. Maailman pelastaja.
• Ihanaa, kun sain elää samaan aikaan kun mun sossu.
HUONO SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
• Vihamielinen. Ei kunnioita ihmisiä. Ei halua
sinua. Kielteinen. Ylpeä. Ylimielinen
• Toivon, etten ikinä joudu asioimaan töykeän
sossun kanssa. En ollut tervetullut.
• Ei halua nähdä sinua, ei jaksa. Ei anna aikaa.
• Ei kysy mitään. Ei kysynyt tilannetta, tarvetta.
• Ei kuunnellut. Sanoi, että heillä on kiire.
• Pompotti ees sun takas. Oli semmoista
vääntämistä. Piti hirveesti selittää. Ei selitä.
• Teki virhepäätöksiä. Ei halunnut korjata.
PELKKÄ ETUUSKÄSITTELY
• Kuulostaa, että toimeentulotukihakemus on sama kuin
sosiaalityö
• Ihmiset on vain numeroita koneella. Kerropa
syntymäaikasi
• En tiedä kuka mun papereita katsoo
• Kasvoton paikka. Mahdoton kertoa lapulla hankala
tilanne, eri asia puhua kasvokkain
• Kauheeta, hakemukset postilaatikkoon
• Ei pääse puhumaan. Muurien takana ihan kuin
jätettäisiin heitteille
• Sosku torjuu niitä, joilla on ongelmia. Ei saa tehostaa
ajamalla ihmiset pois vähentämällä kontaktii
NÖYRÄ ASIAKAS
• Oli nöyryyttävää mennä ekaa kertaa
• Musta on noloa mennä kerjäämään ja
ruinaamaan, mä en halua
• Kynnys soskuun hirveän korkea
• Mä oon aina hirveän anteeksipyytävä soskussa
• Soskussa on pahinta, että mä kerjään hattu
kourassa ja olen nöyränä
• Mä vaan meen enempi kyykkyyn
• Häpesin istua soskussa, lähdin itku kurkussa
• Tyydyn kaikkeen. Mulla on sossu-ura (20v)
AVOIN, OPPIVA ASIAKAS
• Olen oppinut paljon, mitä kannattaa hakea.
• Mitkä pitää kirjoittaa, miten asiat on, heidän
mielestään pitää olla, että saa.
• Pitää olla tarkkana, että kuka perii mitäkin.
• Puhuin sossussa.Työskentelen vapaa-
ehtoisesti sosiaalityöntekijöiden kanssa.
• Mä olen tarrautunut siihen, että me tehdään
yhteistyötä
• Mä ja mun perhe rukoillaan mun sossun
puolesta
TAISTELEVA ASIAKAS
• Jossain vaiheessa siellä rupee maa vapisemaan, jos
mun asiat rupee menemään päin seiniä.
• Mä kerroin toimittajalle ihan kaiken
• Soitin kaupungin sosiaalijohtajalle ja kaupungin-
johtajalle, että teillä on myöhässä käsittelyajat
• Ajattelin, että ryhdytään ampumaan kovilla
• Mä haastan johonkin oikeuteen noi, siis oman
arvovaltani takia.Alkaa kypsyttää jauhaa samaa
• Mä olen joutunut tappelemaan siitä, mitä on
vääntänyt. Taistelen joka pennistä.
• Joku sai hirveän raivarin viereisessä huoneessa.
• Kerran suutuin, potkasin ovea ja lähdin pois.
HERMONSA MENETTÄVÄ ASIAKAS
• Mä sain ihan hermoromahduksen, kun mulle tuli
kieltävä päätös ihan perustavaa laatua olevasta
asiasta, joka oli tehty aivan hirveellä kiireellä aivan
päin seiniä
• Mä sain hermoromahduksen, kun päätökset viipyivät
ja tuli kielteinen.
• Mä en jaksa enää, kun on hermot kireellä.
• Se katosi mun kontrollista. Verenpainetauti tuli ja
betasalpaajat. Kiitos sossulle, ihan täysin sossulle
• Mietin ja valvon pitkään yöllä, että mitä mä laitan
toimeentulotukihakemukseen, mitkä kohdat pitäisi
täyttää, että ne tekisivät.
KYTÄTTÄVÄ ASIAKAS
• Musta on noloo ja törkeetä huijata. Olisin voinut
monta kertaa huijata sossua, mutten halunnut.
• En ole koskaan huijannut enkä käyttänyt hyväksi.
Olen opetettu rehelliseksi.
• Mulla oli kyttäysfiilis, kun kävin soskussa.
• Arkeen kuuluu arvioida, puhuuko totta, mielellään
siten, ettei kysy suoraan valehteleeko.
• Kun juo, häipyy moraali. Sosku on kiristynyt sen
takia, kun ihmiset huijaa.
• Kaikki ei oo rehellisiä. Jos sä haluut käyttää
yhteiskunnan rahoja hyväksi, niin ei se tiliotteita
kyttäämällä kuitenkaan selviä.
VIISI KUVITTEELLISTA TARINAA
• Kasvutarina (avoin asiakas, yhteistyötä tekevä
sosiaalityöntekijä, vaikea lapsuus, sairaus, velat)
• Alehtimistarina (kytättävä asiakas, ei omaa
sosiaalityöntekijää, pelkkä etuuskäsittely, työttömyys,
päihteet, häätö, vankeus, ulosotto, lastensuojelu)
• Yksinhuoltajan selviytymistarina (nöyrä asiakas,
vaihtuva sosiaalityöntekijä, vaikea ero, velat, sairaus)
• Eronneen miehen kriisitarina (hermonsa menettävä ja
taisteleva asiakas, huono sosiaalityöntekijä, erokriisi,
lasten tapaamiset, työttömyys, päihdekuntoutuminen)
• Maahanmuuttajaperheen kotoutumistarina (oppiva
asiakas, hyvä sosiaalityöntekijä, sotatraumat, pako-
laisperhe, häätöuhka, kieli- ja ammattikoulutus, työ )
KAHDEKSAN TEESIÄ SIITÄ, MITÄ SOSIAALITYÖSSÄ
VOISI TEHDÄ TÄSTÄ ETEENPÄIN
• Näe ihminen. Älä kutista. (älä kategorisoi)
• Näe lapsi. (perhe, suojele lasta)
• Tunnista kriisit. (kohdenna työ)
• Tue toimintaa. (toiminta on ilo)
• Tue asumista. (ei pelkkiä seiniä)
• Vähennä terveyseroja. (hoito ja kuntoutus)
• Neuvo talousasioissa. (koko velkatilanne)
• Tee yhdessä. (asiakas, muut
viranomaiset, luonnolliset tukiverkostot, järjestöt,
vertaistuki, naapuri- ja aluekonfliktit, yhdyskuntatyö)
NÄE IHMINEN, ÄLÄ KUTISTA
• Ymmärrä ihminen, hänen elämänsä kulku,
perhe, elinympäristö kokonaisuutena.
• Älä kutista, kategorisoi pelkäksi asiakkaaksi,
työn kohteeksi, objektiksi, altavastaajaksi,
ongelmaksi – sellaista ei voi tämän tutkimuksen
mukaan edes kutsua sosiaalityöksi.
• Rakenna hyvä, avoin vuorovaikutus.
• Tee yhteistyötä, kuuntele, ymmärrä, tue, neuvo,
rakenna luottamus.
• Kummatkin oppivat toisiltaan.
NÄE LAPSI
• Lapset jäävät helposti näkymättömiksi.
• Kannattaa tukea vanhemmuutta.
• Aikuisten kriisit koskettavat koko perhettä,
mutta lasten ja nuorten hätä ja avun tarve
jää usein näkemättä.
• Vanhemmuus jatkuu, vaikka vanhemmat
ovat eronneet. Tapaamisten tukeminen on
tärkeää.
• Maahanmuuttajalasten ja –nuorten tilanne
on huolestuttava.
• Lasten suojelu kuuluu kaikille.
TUNNISTA KRIISIT
• Kohdenna voimavarasi etenkin selviytymistä
vaarantaviin kriiseihin.
• Ihminen tarvitsee tukea kriiseissä.
• Kriisit liittyvät elämänkulun solmukohtiin ja
perusasioiden vaarantumiseen: terveyteen,
asumiseen, perheeseen ja muihin ihmissuhteisiin,
talouteen, työhön, koulutukseen ja toimintaan
sekä toisaalta viranomaisten toimintaan ja
toimimattomuuteen.
• Kriisit on helppo tunnistaa puhetavasta ja
sanavalinnoista, kun kuuntelee, sekä silmistä ja
eleistä, kun uskaltaa nähdä ihmisen.
TUE TOIMINTAA
• Vaikeasta tai ajelehtivasta elämästä ja kriiseistä
selviytyminen sekä maahanmuuttajien kotoutuminen
tapahtuu sekä tuen että toiminnan avulla.
• Pelkkä puhe ei riitä.
• Toiminta on tämän tutkimuksen kertomusten suuri ilo.
• Tue vapaaehtoistyötä, kuntouttavaa työtoimintaa,
työtä ja koulutusta.
• Selvitä tavoitteet ja toimintakyky, sillä liian vaativan
toiminnan epäonnistuminen on uusi kriisi.
• Mutta tämän tutkimuksen mukaan hyvin
huonokuntoisetkin ihmiset pystyvät ja haluavat tehdä
jotakin merkittävää, olla osallisia.
TUE ASUMISTA
• Suuri osa asunnottomuudesta ja asumisen
ongelmista johtuu asumisen taitojen osittaisesta
puuttumisesta.
• Pelkät seinät ja raha eivät aina riitä.
• Nuorten itsenäistymisen ja maahanmuuttajien
kotoutumisen tukeminen perustuu paljolti
lähineuvontaan ja ohjaukseen, sillä kaikki asiat ovat
uusia.
• Erotilanteissa kannattaa selvittää tarkkaan perheen
tuen tarve, ehkä toinen vanhemmista on hoitanut
yksin esimerkiksi raha- ja asiointiasiat.
VÄHENNÄ TERVEYSEROJA
• Osallistu hoito- ja kuntoutusprosesseihin.
• Tue arkea, asumista, liikkumista ja toimintaa.
• Vaikeimmassa asemassa olevat eivät pysty itse
maksamaan hoidon ja kuntoutuksen
omavastuuosuuksia ja matkoja.
• Aikuisten somaattiset sairaudet, päihde- ja
mielenterveysongelmat koskettavat aina myös
koko perhettä, lapsia, läheisiä ja koko ympäristöä.
• Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön
tiivistäminen on välttämättömyys.
• Sosiaalityötä ei voi tehdä yksin.
NEUVO TALOUSASIOISSA
• Toimeentulotuen viivästyminen, liian tiukka harkinta ja
virheelliset päätökset kaatavat hetkessä talouden.
• Perhetilanteen muutos, sairaus, työttömyys,
pätkätöiden epäsäännöllisyys, etuuksien
takaisinperinnät, velat ja esimerkiksi nettipelaaminen
sotkevat tiukan talouden.
• Vuokravelat ja ylivelkaantuminen lisääntyvät koko ajan
Suomessa.
• Selvitä aina kokonaisvelkatilanne ja neuvo
talousasioissa.
• Ei voi vain tehdä toimeentulotukea.
TEE YHDESSÄ
• Kertomuksissa on vähän me-muotoisia mainintoja
asiakkaan ja sosiaalityöntekijän ja muiden
viranomaisten yhteistyöstä.
• Toinen vakava viesti on asiakkaiden omien
luonnollisten tukiverkostojen heikkous. Perheet ovat
haavoittuvia ja erot vaikeita.
• Huonoimmassa asemassa olevien suomalaisten ja
maahanmuuttajien välinen tilanne on kärjistynyt.
• Kohdenna työtä naapuririitojen ja alueellisten
konfliktien sovitteluun ja yhdyskuntatyöhön.
• Tee yhteistyötä muiden viranomaisten, luonnollisten
tukiverkostojen, suvun, ystävien, järjestöjen kanssa.
• Ohjaa ihmisiä vertaistukiryhmiin ja perusta niitä itse.
• Sosiaalityö ei voi olla pelkkää yksilötyötä.
YHTEENVETO
• Tutkimukseni tekee näkyväksi aikuissosiaalityön
pitkäaikaisasiakkaat, jotka eivät ole uhreja, vaan
vaikeasta elämästä kriisien kautta selviytyjiä.
• Se tekee myös näkyväksi hyvin vaikeissa
olosuhteissa elävät lapset ja nuoret.
• Se tekee näkyväksi hyvän sosiaalityön merkityksen
sekä myös sen suuren kehittämistarpeen.
• On tärkeää ottaa asiakkaat mukaan osallisiksi ja
yhteistyökumppaneiksi kehittämistyöhön.
• On tärkeää pitää huoli siitä, että myös
vaikeimmassa asemassa elävillä ihmisillä on
määrittelyvaltaa heitä koskevissa asioissa.

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch (8)

ASQ Quality Auditor Certification
ASQ Quality Auditor CertificationASQ Quality Auditor Certification
ASQ Quality Auditor Certification
 
Selvitys raha- ja digipelaamisesta Helsingin kaupungin päihdeklinikoilla ja ...
Selvitys raha-  ja digipelaamisesta Helsingin kaupungin päihdeklinikoilla ja ...Selvitys raha-  ja digipelaamisesta Helsingin kaupungin päihdeklinikoilla ja ...
Selvitys raha- ja digipelaamisesta Helsingin kaupungin päihdeklinikoilla ja ...
 
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
 
SAC Voter Engagement report final drafting
SAC Voter Engagement report final draftingSAC Voter Engagement report final drafting
SAC Voter Engagement report final drafting
 
FoHS RM session_VIGURS
FoHS RM session_VIGURSFoHS RM session_VIGURS
FoHS RM session_VIGURS
 
ASQ Certified Quality Engineer Certification
ASQ Certified Quality Engineer CertificationASQ Certified Quality Engineer Certification
ASQ Certified Quality Engineer Certification
 
Leikki astuu varpaille -julkaisu
Leikki astuu varpaille  -julkaisuLeikki astuu varpaille  -julkaisu
Leikki astuu varpaille -julkaisu
 
馬可福音第十四章(三) ppt
馬可福音第十四章(三) ppt馬可福音第十四章(三) ppt
馬可福音第十四章(三) ppt
 

Ähnlich wie Kertomuksia Espoon aikuissosiaalityön asiakkaiden arjesta, Marja Koskenalho

Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiäRyyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
Ammattilainen
 
vapaaehto_aukeamat300415
vapaaehto_aukeamat300415vapaaehto_aukeamat300415
vapaaehto_aukeamat300415
Milla M
 

Ähnlich wie Kertomuksia Espoon aikuissosiaalityön asiakkaiden arjesta, Marja Koskenalho (20)

PALOMA-osaamiskeskus kouluttaa: Kulttuurisensitiivinen vanhemmuuden haastattelu
PALOMA-osaamiskeskus kouluttaa: Kulttuurisensitiivinen vanhemmuuden haastatteluPALOMA-osaamiskeskus kouluttaa: Kulttuurisensitiivinen vanhemmuuden haastattelu
PALOMA-osaamiskeskus kouluttaa: Kulttuurisensitiivinen vanhemmuuden haastattelu
 
Yhteisöllisyys työelämän voimavarana 22.3.2012
Yhteisöllisyys työelämän voimavarana 22.3.2012Yhteisöllisyys työelämän voimavarana 22.3.2012
Yhteisöllisyys työelämän voimavarana 22.3.2012
 
Paakkanen huipputiimi 22102019
Paakkanen huipputiimi 22102019Paakkanen huipputiimi 22102019
Paakkanen huipputiimi 22102019
 
Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiäRyyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
Ryyppäämällä ryhmäksi? - Opiskelijoiden juomisen sosiaalisia merkityksiä
 
Anna Lehtonen: Perhe ja kotoutuminen
Anna Lehtonen: Perhe ja kotoutuminenAnna Lehtonen: Perhe ja kotoutuminen
Anna Lehtonen: Perhe ja kotoutuminen
 
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
Taltuta vaativat vuorovaikutustilanteet.
 
Itsenäistyminen elämänvaiheena. HIllevi Westman, SOS-Lapsikylä ry
Itsenäistyminen elämänvaiheena. HIllevi Westman, SOS-Lapsikylä ryItsenäistyminen elämänvaiheena. HIllevi Westman, SOS-Lapsikylä ry
Itsenäistyminen elämänvaiheena. HIllevi Westman, SOS-Lapsikylä ry
 
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
Hoivapalvelut 2 14-001-052 aukeamat (2)
 
Mitä kuuluu sateenkaarinuorille?
Mitä kuuluu sateenkaarinuorille?Mitä kuuluu sateenkaarinuorille?
Mitä kuuluu sateenkaarinuorille?
 
Ei hullumpi 14.1. 2014
Ei hullumpi 14.1. 2014Ei hullumpi 14.1. 2014
Ei hullumpi 14.1. 2014
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 1, Virokannas
Päihdepäivät 2018, seminaari 1, VirokannasPäihdepäivät 2018, seminaari 1, Virokannas
Päihdepäivät 2018, seminaari 1, Virokannas
 
Minna Salakari: Huipputyypiksi ilman paihteita
Minna Salakari: Huipputyypiksi ilman paihteitaMinna Salakari: Huipputyypiksi ilman paihteita
Minna Salakari: Huipputyypiksi ilman paihteita
 
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
Toivoa-verkkokurssi Osio 6 Apua ja tukea myös omaiselle itselleen (pptx)
 
Järjestöt yhteistyössä erityislapsiperheiden tukena
Järjestöt yhteistyössä erityislapsiperheiden tukenaJärjestöt yhteistyössä erityislapsiperheiden tukena
Järjestöt yhteistyössä erityislapsiperheiden tukena
 
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssäKriisitilanteiden kohtaaminen työssä
Kriisitilanteiden kohtaaminen työssä
 
vapaaehto_aukeamat300415
vapaaehto_aukeamat300415vapaaehto_aukeamat300415
vapaaehto_aukeamat300415
 
Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-luento: Nuoret, päihteet ja vanhemmuus....
Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-luento: Nuoret, päihteet ja vanhemmuus....Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-luento: Nuoret, päihteet ja vanhemmuus....
Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-luento: Nuoret, päihteet ja vanhemmuus....
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 17: Komu
Päihdepäivät 2018, seminaari 17: KomuPäihdepäivät 2018, seminaari 17: Komu
Päihdepäivät 2018, seminaari 17: Komu
 
Trauman kohtaaminen hoitotyössä - Perheen kokonaisvaltaisen tilanteen huomioi...
Trauman kohtaaminen hoitotyössä - Perheen kokonaisvaltaisen tilanteen huomioi...Trauman kohtaaminen hoitotyössä - Perheen kokonaisvaltaisen tilanteen huomioi...
Trauman kohtaaminen hoitotyössä - Perheen kokonaisvaltaisen tilanteen huomioi...
 
Judith Gould, autismikirjon naisten ja tyttöjen diagnosointi, Autismin talvip...
Judith Gould, autismikirjon naisten ja tyttöjen diagnosointi, Autismin talvip...Judith Gould, autismikirjon naisten ja tyttöjen diagnosointi, Autismin talvip...
Judith Gould, autismikirjon naisten ja tyttöjen diagnosointi, Autismin talvip...
 

Mehr von Socca_osaamiskeskus

Mehr von Socca_osaamiskeskus (20)

Aikuisväestön hyvinvointimittari
Aikuisväestön hyvinvointimittariAikuisväestön hyvinvointimittari
Aikuisväestön hyvinvointimittari
 
GeroMetro Kotona tapahtuva kuntoutus
GeroMetro Kotona tapahtuva kuntoutusGeroMetro Kotona tapahtuva kuntoutus
GeroMetro Kotona tapahtuva kuntoutus
 
Soccan toimintasuunnitelma 2017
Soccan toimintasuunnitelma 2017Soccan toimintasuunnitelma 2017
Soccan toimintasuunnitelma 2017
 
GeroMetron esittelydiat
GeroMetron esittelydiatGeroMetron esittelydiat
GeroMetron esittelydiat
 
Aikuisväestön hyvinvoinnin kokonaisuuden mittari syyskuu 2016
Aikuisväestön hyvinvoinnin kokonaisuuden mittari syyskuu 2016Aikuisväestön hyvinvoinnin kokonaisuuden mittari syyskuu 2016
Aikuisväestön hyvinvoinnin kokonaisuuden mittari syyskuu 2016
 
PRO SOS pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön
PRO SOS pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhönPRO SOS pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön
PRO SOS pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön
 
Soccan ja heikki waris instituutin toimintasuunnitelma 2016
Soccan ja heikki waris  instituutin toimintasuunnitelma 2016Soccan ja heikki waris  instituutin toimintasuunnitelma 2016
Soccan ja heikki waris instituutin toimintasuunnitelma 2016
 
Leikki astuu varpaille julkaisun esittely
Leikki astuu varpaille julkaisun esittelyLeikki astuu varpaille julkaisun esittely
Leikki astuu varpaille julkaisun esittely
 
Sosiaalityö ja vaikuttavuus
Sosiaalityö ja vaikuttavuusSosiaalityö ja vaikuttavuus
Sosiaalityö ja vaikuttavuus
 
Johdatus Kuvastin-menetelmään - Reflektiivinen itse- ja vertaisarvioinnin men...
Johdatus Kuvastin-menetelmään - Reflektiivinen itse- ja vertaisarvioinnin men...Johdatus Kuvastin-menetelmään - Reflektiivinen itse- ja vertaisarvioinnin men...
Johdatus Kuvastin-menetelmään - Reflektiivinen itse- ja vertaisarvioinnin men...
 
Towards humane organizations -Ethics of Care in Encountering Families with In...
Towards humane organizations -Ethics of Care in Encountering Families with In...Towards humane organizations -Ethics of Care in Encountering Families with In...
Towards humane organizations -Ethics of Care in Encountering Families with In...
 
Päihdeongelmiin kiinnittyvä ylisukupolvisuus
Päihdeongelmiin kiinnittyvä ylisukupolvisuusPäihdeongelmiin kiinnittyvä ylisukupolvisuus
Päihdeongelmiin kiinnittyvä ylisukupolvisuus
 
Laste kaltoinkohtelun tunnistaminen ja pysäyttäminen - kansainvälisen kirjall...
Laste kaltoinkohtelun tunnistaminen ja pysäyttäminen - kansainvälisen kirjall...Laste kaltoinkohtelun tunnistaminen ja pysäyttäminen - kansainvälisen kirjall...
Laste kaltoinkohtelun tunnistaminen ja pysäyttäminen - kansainvälisen kirjall...
 
Family minded a coalition of despair or covenant of hope
Family minded a coalition of despair or covenant of hopeFamily minded a coalition of despair or covenant of hope
Family minded a coalition of despair or covenant of hope
 
Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa
Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissaReflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa
Reflektiiviset rakenteet vaikuttavuuden edellytyksenä sosiaalipalveluissa
 
Kenkä vo olla auto, Jyrki Tamminen
Kenkä vo olla auto, Jyrki TamminenKenkä vo olla auto, Jyrki Tamminen
Kenkä vo olla auto, Jyrki Tamminen
 
Vaikuttavuus ikäihmisten palveluissa – käsite, mittaaminen ja empiirisiä esim...
Vaikuttavuus ikäihmisten palveluissa – käsite, mittaaminen ja empiirisiä esim...Vaikuttavuus ikäihmisten palveluissa – käsite, mittaaminen ja empiirisiä esim...
Vaikuttavuus ikäihmisten palveluissa – käsite, mittaaminen ja empiirisiä esim...
 
Pohdintoja gerontologisen sosiaalityön vaikuttavuudesta marjaana seppänen 21...
Pohdintoja gerontologisen sosiaalityön vaikuttavuudesta marjaana seppänen  21...Pohdintoja gerontologisen sosiaalityön vaikuttavuudesta marjaana seppänen  21...
Pohdintoja gerontologisen sosiaalityön vaikuttavuudesta marjaana seppänen 21...
 
Muistisairaiden toimintakyvyn tukeminen – esimerkkejä vaikuttavuudesta kaisu ...
Muistisairaiden toimintakyvyn tukeminen – esimerkkejä vaikuttavuudesta kaisu ...Muistisairaiden toimintakyvyn tukeminen – esimerkkejä vaikuttavuudesta kaisu ...
Muistisairaiden toimintakyvyn tukeminen – esimerkkejä vaikuttavuudesta kaisu ...
 
Vahvuudet voimavaraksi Lotta Uusitalo-Malmivaara 3.9.2015
Vahvuudet voimavaraksi Lotta Uusitalo-Malmivaara 3.9.2015Vahvuudet voimavaraksi Lotta Uusitalo-Malmivaara 3.9.2015
Vahvuudet voimavaraksi Lotta Uusitalo-Malmivaara 3.9.2015
 

Kertomuksia Espoon aikuissosiaalityön asiakkaiden arjesta, Marja Koskenalho

  • 1. Marja Koskenalho KERTOMUKSIA ESPOON AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKKAIDEN ARJESTA Lisensiaatintutkimus, syksy 2013, 168 sivua Ohjaajat: Jari Heinonen, YTT, professori Kati Närhi, YTT, lehtori Yhteiskunta- ja valtiotieteiden lisensiaatin tutkintona suoritettava erikoissosiaalityöntekijän koulutus Kuntouttavan sosiaalityön erikoisala 2009-2012, Sosnet Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
  • 2. TUTKIMUKSEN TAVOITE JA KOHDE • Olen tehnyt sosiaalityötä yli 20 vuotta. • Halusin ymmärtää paremmin, mitä olen tekemässä. • Kysyin aikuissosiaalityön asiakkailta, miltä työ näyttää, koska he ovat kokemusasiantuntijoita. • Tutkimukseni tavoitteena on - vahvistaa aikuissosiaalityön asiakkaiden ääntä sekä - tehdä näkyväksi ja kehittää aikuissosiaalityötä. • Tutkin paikallisesti Espoon sosiaalitoimiston aikuissosiaalityön moniammatillista palvelua (sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, etuuskäsittelijät, terveydenhoitaja, vahtimestarit ja esimiehet).
  • 3. TUTKIMUSOTE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET • Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja abduktiivinen. • Teoreettisena perusteena on sosiaalinen konstruktivismi, diskurssitutkimus ja narratiivinen lähestymistapa. • Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia kertomuksia asiakkaat tuottavat Espoon sosiaalitoimiston aikuissosiaalityön arjesta? • Tarkentavat kysymykset ovat: Millaisia teemoja asiakkaat tuottavat kertomuksissaan? ja Millaisia kategorioita asiakkaat tuottavat itselleen aikuissosiaalityön asiakkaina, muille asiakkaille, sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöille ja muille sosiaalitoimiston työntekijöille kertomuksissaan?
  • 4. SOSIAALINEN KONSTRUKTIVISMI • Käsitys sosiaalisen todellisuuden vuorovaikutuksellisesta rakentumisesta asettaa kielen tutkimuksen keskiöön. (Pietikäinen & Mäntynen 2009) • Kieli ei sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta vain kuvaa maailmaa, vaan myös luo ja muuttaa sen merkityksiä vaihtoehtoisin diskurssein. (Helne 2002) • Kenellä on puhe- ja määrittelyvaltaa? Kuka pääsee ääneen? Kieli on moniäänistä, lainailevaa, kierrätettyä. Valtadiskurssien ja vaihtoehtoisten diskurssien hierarkinen verkosto on alati liikkeessä. (Pietikäinen & Mäntynen 2009). Kriittinen konstruktivismi merkitsee muutoksen mahdollisuutta, hiljaisten, syrjässä elävien ihmisten äänen ja vaihtoehtoisten, uusien diskurssien esiintuomista. (Granfelt 2000, Kulmala 2006)
  • 5. NARRATIIVINEN LÄHESTYMISTAPA • Narratiivit eli kertomukset (suulliset, kirjalliset, kuvalliset) ovat erityinen diskurssien muoto. • Elämme kertomusten maailmassa (Kaasila 2008). • Kertomuksen kautta voi ymmärtää ja hallita mennei- syyttä ja suunnata tulevaisuuteen. Se on vastaus kysymykseen, kuka minä olen, se jäsentää eettistä paikkaa maailmassa. (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005). • Tarinallinen kiertokulku tarkoittaa, että ihmisen sisäinen tarina, arjen draama, situaatio, sosiaalinen tarinavaranto ja kerronta ovat jatkuvassa liikkeessä (Vilma Hänninen 2002). • Kokemuksen, muiston ja kertomuksen suhde on dialektinen. Nykyinen, ja tulevaisuuden muutoskohdan tulkinta määrittää mennyttä. (Rosenthal 2005)
  • 6. TUTKIMUSAINEISTO • Olen haastatellut narratiivisesti 10 aikuissosiaalityön pitkäaikaisasiakasta, viittä miestä ja viittä naista, jotka ovat eri-ikäisiä, joista yhdeksällä on vakavia terveysongelmia, kaksi oli asunnotonta ja kahdella on pakolaistausta ja joilla on perheenjäseninä yhteensä 11 lasta. • Avoin narratiivinen aineistonkeruu ei typistänyt kertojia ennalta valittujen teemojen kohteiksi ja kysymysten altavastaajiksi, vaan antoi aineistoksi aitoja kertomuksia ihmisten elämästä. • Narratiivisesti kerätty aineisto on rikas ja ihmistä kunnioittava. Tutkija kuuntelee, kannustaa kertomaan lisää ja syventää kertomusta tarkentavin kysymyksin.
  • 7. TUTKIMUKSEN ETIIKKA • Tärkeää, että osallistujat luottavat salassapitoon ja tunnistamattomuuteen, ettei vaikuta asiakkuuteen, että kukaan aikuissosiaalityössä ei tiedä. • Tutkija voi ohjata puhumaan pelkistä voimavaroista tai vain heikkouksista ja huonoista kokemuksista. • Kaikesta ei voi puhua, eikä saa painostaa puhumaan. • Jos puhuu vaikeista ajoista, menneisyydestä, tarvitsee myös tukea, että pääsee pois vaikeasta tilanteesta. • Kertojat saivat lukea tutkimusraportin ennen julkaisua. • Tutkimus oli eettisesti vaativa, sillä kyse on hyvin vaikeassa asemassa elävien ihmisten kertomuksista. • Oman tulkinnan eettisyys on tärkeää, ei saa leimata. (Laitinen & Uusitalo 2008)
  • 8. TUTKIMUSANALYYSIT • Olen tehnyt kolmiportaisen tutkimusanalyysin. • Ensiksi nimesin kertomukset eli tein holistisen narratiivisen muotoanalyysin. • Toiseksi tein temaattisen sisältöanalyysin (kysyin koko aineistolta, mistä kerrotaan). • Kolmanneksi tein kategorisen sisältöanalyysin (keräsin aineistosta yhteen kaikki asiakkaiden ja työntekijöiden jäsenkategoriat). • Neljänneksi integroin analyysit narratiivisesti (rakensin analyyseistä kuvitteelliset tarinat).
  • 9. TUTKIMUSTULOKSET • Kaikki kymmenen kertomusta ovat vaikeiden kriisien kautta selviytymistarinoita. • Kriisit oli helppo tunnistaa siitä, että kertojan ääni kohoaa, sanavalinnat muuttuvat dramaattisiksi, tuskaisiksi tai vihaisiksi, pulssi kohoaa silminnähden ja puhe muuttuu preesensiin. Tulkinta nykyisyyden kautta heikkenee, kun eläytyy menneeseen. • Kertomuksista löytyneet 66 kriisiä liittyvät vaikeisiin elämäntilanteisiin (35) tai viranomaisten toimintaan (31), joista aikuissosiaalityöhön (18) • Olen lisäksi nimennyt kertomuksia kasvutarinoiksi (4), kuntoutumistarinoiksi (5) , kriisitarinoiksi (2), ajelehtimistarinaksi (1) ja kotoutumistarinaksi (1).
  • 10. KRIISITARINAT • Kahdessa kymmenenestä kertomuksesta kriisejä on niin paljon, että olen nimennyt ne kriisitarinoiksi, koska kriiseistä selviytyminen on ihme. Kertominen on ollut hyvin vaikeiden asioiden tuskallista muistelua. Silti kertomusten lopuksi on päästy yhdessä takaisin tähän päivään ja saatu takaisin tulevaisuudesta selviytymisen tunne. Silti minulle jäi tunne, että vanhat asiat jäivät vaivaamaan haastattelujen jälkeen. Sanoin, että minulle voi soittaa tai kirjoittaa. Mutta vaikeimmista kriiseistä ei voi edes puhua eikä niistä saa pakottaa puhumaan.
  • 11. KRIISITARINA • Lapsena pakolaisena Suomeen tulleen nuoren kasvutarina on myös kriisitarina. • Haastattelussa on 15 kriisiä, joista 8 Suomen viranomaisten toiminnasta johtuvaa. • Kertomuksessa on vahvoja vertauskuvia eli metaforia: Mä luulin, että pääsen painajaisesta, mutta mä pääsin toiseen painajaiseen…Mun perheellä on aina ollut yhtä vuoristorataa…Että koko ajan on ollut sellaista niinku myrskyä…Ja sitten se syöksykierre vain paheni. Että periaatteessa mä en ole nähnyt iloa kuin vain neljä vuotta… Että periaatteessa se mulla loppui jo kun sota alkoi.
  • 12. KASVUTARINAT • Kertomuksista löytyy neljä kasvutarinaa • Kasvutarinan tunnistaa siitä, että kertoja aloittaa selkeästi lapsuudesta tai nuoruudesta ja lopettaa aikuisuuteen. Se on muutostarina. Sen tunnistaa myös siitä, että kertoja kategorisoi itsensä alussa kokemattomaksi ja lopussa hän on muuttunut aikuiseksi, joka osaa ja ymmärtää asioita paremmin. • Nuori on kokenut paljon kriisejä ja poiskäännytyksiä mielenterveyspalveluista: Mä arvostan noita kokemuksia sen takia, koska mä olen kasvanut tässä itse paljon. Että sinänsä tämä on ollut vähän tällainen niinku kasvutarina, että mä olin silloin lapsi ja nyt mä olen aikuinen…Mutta se on ollut mulle ihan hyväksi. Mutta mä en vaihtaisi tätä. Mä oon tässä.
  • 13. KERTOMUSTEN TEEMAT • Teemat rakentuvat kertomusten puheenaiheista ja solmukohdista eli kriiseistä. • Työ, koulutus ja toiminta (84, joista 6 kriisiä) • Minä, perhe ja lapsuus (75, joista 14 kriisiä) • Muut ihmiset (33, joista 8 kriisiä) • Asuminen (39, joista 13 kriisiä) • Terveys ja päihteet (47, joista 17 kriisiä) • Talous ja toimeentulo (64, joista 8 kriisiä) • Puheenaiheilla on omat toisiinsa kietoutuneet tarinansa. Ne muodostavat elämän perusasioiden kehän, joka kulkee eteenpäin ajassa kriisien kautta. • Elämän suuntaa voi muuttaa tukemalla kriiseissä. Ratkaisemattomat kriisit jäävät elämään traumoina.
  • 14. TYÖ, KOULUTUS JA TOIMINTA • Kertomuksissa työ on suuri ilo ja elämän tärkeä sisältö • On kriisi jäädä työttömäksi • Pätkätyö ei kannata, kun talous menee sekaisin • Tulojen siirto laskelmissa monelle kuukaudelle on kriisi • Kriisi: Nyt on hyvä kun sä olet selkeästi työtön • Kannustaako toimeentulotuki (pätkä)työhön? • Toimeentulotuki on pahimmillaan passivoivaa epäluottamusta, kontrollia: Ehdonalaisvalvontaa • Kriisi kun sossu epäilee että on töissä ja kyttää • On kriisi, jos terveys on arvioitu väärin eikä kykene liian vaativaan kuntouttavaan työtoimintaan • Vaikka terveys on huono, kuntouttava työtoiminta ja vapaaehtoistyö on tärkeää. • Sosiaalityössä kannattaa tukea toimintaa (Perustulo?)
  • 15. MINÄ, PERHE JA LAPSUUS • Vanhempien vakava sairaus ja päihteiden käyttö on lapsen kriisi: Se ei vaan pystynyt pitämään huolta • Maahanmuuttajalapsilla voi olla hyvin vaikea kriisilapsuus ja nuoruus sodasta lastensuojelun sijoituksiin: Mun lapsuus oli yhtä painajaista, vuoristorataa, syöksykierrettä • Koulukiusaaminen on kriisi: Voitin kaikki kiusaamiset • Sairaan lapsen vanhemmuus on pitkä taistelu palveluista ja etuuksista: Saa tapella lasten eteen • Ero on pitkä kriisi, varsinkin jos on lapsia. • Yksinhuoltajuus merkitsee jatkuvaa taloudellisen tuen tarvetta. Riittämätön tuki on kriisi vanhemmille. Se on kuule vaikee isällekin, jos ei ole yhtään rahaa ja lapset tulee • Huostaanotto on koko perheen kriisi: Ne ryntäsivät heti heittämään bensaa tuleen eikä niinku vettä
  • 16. MUUT IHMISET • Väkivaltarikokset ovat uhrille aina kriisi • Varkaudet merkitsevät taloudellista kriisiä • Maahanmuuttajat kohtaavat rasismia ja vihapuhetta: Pois meidän maasta, menkää sinne kotimaahan. • Vaikeimmassa asemassa olevat toimeentulo- tukiasiakkaat ajattelevat olevansa kilpailu-asemassa maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa: Mä en antaisi kenellekään juopolle enkä ulkomaalaiselle penniäkään tukea. Rasismi kasvaa näillä päätöksillä. • Vertaistuki, järjestöjen, kirkon ja moskeijan tuki, naapurit ja suku ovat tärkeitä.
  • 17. ASUMINEN • Asunnon vuokravelat, häätö ja asunnottomuus ovat kriisejä, joihin liittyy usein sosiaalityön toiminta: Sossun takia jouduttiin pois asunnosta. • Muutto on kriisi, jos toimeentulotuki ei riitä • Liian pieni asunto voi johtaa lapsiperheen häätöön • Maahanmuuttajat, nuoret ja asunnottomat tarvitsevat neuvontaa ja ohjausta asumiseen: En mä ole ikinä asunut yksin. Voi olla vielä kauheempaa asuntolassa, kun siellä on pahempia tekijöitä • Kontrolli siitä, kuka asuu kenenkin kanssa. Kriisi kun ei voi asua yhdessä tukien menetyksen takia. • Päihdeongelmaisen pitää olla raitis tukiasunnossa. Retkahdusta seuraa asunnottomuus. Asunto ensin?
  • 18. TERVEYS JA PÄIHTEET • Kriisi kun lähiomainen kuolee tai sairastuu. • Kriisi kun ei saa lääkkeitä: Mä huusin, auta! • Kriisi, kun ei pääse liikkumaan. • Kriisi, kun ei saa tukea autoon, matkoihin ja erityisiin tarpeisiin, vaikka on lääkärinlausunto? • Psykiatrisen hoidon riittämättömyys aiheuttaa kriisejä: Ei ne halua auttaa sua, vaan ne haluu susta eroon mahdollisimman nopeesti. Ne ei ota sua sinne, jos et oo seinähullu ja silloinkin ne vaan pumppaa sut täyteen lääkkeitä. • Alkoholi, lääkeriippuvuus, huumeet aiheuttavat kriisejä, jos katkolle ja hoitoon ei pääse heti.
  • 19. TALOUS JA TOIMEENTULO • Velkaantuminen on yleisin talouskriisi: Mies jätti kaikki mun maksettavaksi ja lähti vaan. Kaikki kasaantui. Varsinkin pikavipit netistä tai soittamalla. Musta se on liian helppoa. • Nettipelaaminen aiheuttaa kriisejä, sillä toimeentulotuessa huomioidaan voitot tuloiksi eikä pelimenoja huomioida lainkaan: Että ne osaa laskea plussat kyllä, mutta miinuspuoli puuttuu kokonaan • Hankala, epäselvä, pätkittäinen työkyvyttömyys- eläkeprosessi aiheuttaa kriisin, sillä edestakainen Kelan ja sosiaalitoimiston etuuksien periminen on kriisi, kun ihminen on huonossa kunnossa
  • 20. TALOUS JA TOIMEENTULO • Toimeentulotuen päätöksen viivästyminen on kriisi. • Eri kunnat, eri alueet ja eri työntekijät tekevät erilaisia päätöksiä. Ei voi ennustaa talouttaan. Toinen lupasi, toinen hylkäsi hakemuksen, kolmas, mun entinen sossu neuvoi soittamaan johtavalle, joka pakotti muuttamaan päätöksen. Se on hirveätä, kun kaikki käsittelee saman asian eri tavalla. • Virheellinen toimeentulotukipäätös on kriisi.Tuki oli jäänyt maksamatta: Ei korjannut, ei kuunnellut. Laitoin sairaskuluja sinne monta kertaa, kun ne tuli takaisin. Että nämä menevät kuule kohta ulosottoon. • Ensimmäisen hakemuksen teko on vaikeaa:Kun mulla ei ollut niitä liitteitä. Kuulin kauhujuttuja, että pitää huutaa siellä tiskillä ja vähän heitellä tuoleja ikkunoista läpi, että saa mitään. Mut mulla se meni tosi hyvin.
  • 21. ASIAKAS- JA TYÖNTEKIJÄKATEGORIAT • Sosiaalityöntekijän ja asiakkaan vuorovaikutus on joko tasa-arvoista yhteistyötä tai objektoivaa vallan käyttöä. Kertojat joutuvat asiakkaina joko hyviin tai huonoihin kategorioihin, joista he pyrkivät pois. • Sosiaalityöntekijä Asiakas • Yhteistyötä tekevä Avoin • Hyvä Oppiva • Tekee vain toimeentulotukea Nöyrä • Vaihtuva Kytättävä • Huono Taisteleva • Puuttuva Hermonsa menettävä (pelkkä kasvoton, ennustamaton etuuskäsittely)
  • 22. OMA TAI VAIHTUVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ • Että olisi joku sellainen, jolle voisi soittaa ja sanoa, että hei, nyt on ihan katastrofitilanne, että mä en tiedä mitä mä teen • Niin kauan kuin oli oma sossu, kaikki meni hyvin. Se tunsi mun jutut, niin ei ollut mitään ongelmaa. Kun se lähti, tuli ongelmia • Ei tarvitse selittää tilannetta uudestaan • Kuuntelee, tuntee sut ihmisenä, sun tilanteen, ei vain tilastona, kun tarvii jeesii (apua) • Ennen tiesi kenestä puhui ja kenen kanssa
  • 23. YHTEISTYÖTÄ TEKEVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ • Moikataan ja jutellaan • Ihan tarkkaan tiedettiin, missä mentiin • Luottamus pelasi puolin ja toisin • Puhuttiin muistakin asioista kuin plussasta ja miinuksesta • Pystyi suunnittelemaan niitten kanssa, että mä meinaan tehdä tommosta, yrittää tohon noin • Puhuttu aika paljon elämästä ja miten menee • Työskentelin heidän kanssaan • Keskustelemalla tehtiin päätös (kielteinenkin)
  • 24. HYVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ • Ihmisystävällinen. Ystävällinen. Inhimillinen • Riittää tarmoa ja ymmärrystä, mutta myös jämäkkyyttä. Positiivinen. Rehellinen • Ei katso nenän vartta pitkin. Ei syyllistä • Sen kanssa on helppo puhua. Tärkeää, että saa puhua. Olen pystynyt puhumaan, vaikka luulisi, että joutuu pimittämään jotakin • Voi mennä juttelemaan, jos on huono tunne • Ei tuntunut viralliselta touhulta. Tuntui kotoisalta • Taisi olla huolissaankin ja soitti mulle.
  • 25. HYVÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÄ • Ihana mennä sinne, kun tiesi, kenet tapaa. • Se kuuntelee ja jotenkin samaistuu tilanteeseen. En tuntenut itseäni niin kurjaksi. Pystyi puhumaan ihan ettei tarvinnut miettiä sanoja. Ymmärtää mitä mä puhun. Ymmärsi, oli kokemusta huonosta olosta. • Ei vain rahallista tukea. Kannustaa. • Tuki kaikin mahdollisin keinoin.Oli mun tukena • Ei heti pannut ongelmia lokeroihin. • Ehdottaa kaikkee mitä voi tehdä. • Vaikutti kuntoutumiseen. Maailman pelastaja. • Ihanaa, kun sain elää samaan aikaan kun mun sossu.
  • 26. HUONO SOSIAALITYÖNTEKIJÄ • Vihamielinen. Ei kunnioita ihmisiä. Ei halua sinua. Kielteinen. Ylpeä. Ylimielinen • Toivon, etten ikinä joudu asioimaan töykeän sossun kanssa. En ollut tervetullut. • Ei halua nähdä sinua, ei jaksa. Ei anna aikaa. • Ei kysy mitään. Ei kysynyt tilannetta, tarvetta. • Ei kuunnellut. Sanoi, että heillä on kiire. • Pompotti ees sun takas. Oli semmoista vääntämistä. Piti hirveesti selittää. Ei selitä. • Teki virhepäätöksiä. Ei halunnut korjata.
  • 27. PELKKÄ ETUUSKÄSITTELY • Kuulostaa, että toimeentulotukihakemus on sama kuin sosiaalityö • Ihmiset on vain numeroita koneella. Kerropa syntymäaikasi • En tiedä kuka mun papereita katsoo • Kasvoton paikka. Mahdoton kertoa lapulla hankala tilanne, eri asia puhua kasvokkain • Kauheeta, hakemukset postilaatikkoon • Ei pääse puhumaan. Muurien takana ihan kuin jätettäisiin heitteille • Sosku torjuu niitä, joilla on ongelmia. Ei saa tehostaa ajamalla ihmiset pois vähentämällä kontaktii
  • 28. NÖYRÄ ASIAKAS • Oli nöyryyttävää mennä ekaa kertaa • Musta on noloa mennä kerjäämään ja ruinaamaan, mä en halua • Kynnys soskuun hirveän korkea • Mä oon aina hirveän anteeksipyytävä soskussa • Soskussa on pahinta, että mä kerjään hattu kourassa ja olen nöyränä • Mä vaan meen enempi kyykkyyn • Häpesin istua soskussa, lähdin itku kurkussa • Tyydyn kaikkeen. Mulla on sossu-ura (20v)
  • 29. AVOIN, OPPIVA ASIAKAS • Olen oppinut paljon, mitä kannattaa hakea. • Mitkä pitää kirjoittaa, miten asiat on, heidän mielestään pitää olla, että saa. • Pitää olla tarkkana, että kuka perii mitäkin. • Puhuin sossussa.Työskentelen vapaa- ehtoisesti sosiaalityöntekijöiden kanssa. • Mä olen tarrautunut siihen, että me tehdään yhteistyötä • Mä ja mun perhe rukoillaan mun sossun puolesta
  • 30. TAISTELEVA ASIAKAS • Jossain vaiheessa siellä rupee maa vapisemaan, jos mun asiat rupee menemään päin seiniä. • Mä kerroin toimittajalle ihan kaiken • Soitin kaupungin sosiaalijohtajalle ja kaupungin- johtajalle, että teillä on myöhässä käsittelyajat • Ajattelin, että ryhdytään ampumaan kovilla • Mä haastan johonkin oikeuteen noi, siis oman arvovaltani takia.Alkaa kypsyttää jauhaa samaa • Mä olen joutunut tappelemaan siitä, mitä on vääntänyt. Taistelen joka pennistä. • Joku sai hirveän raivarin viereisessä huoneessa. • Kerran suutuin, potkasin ovea ja lähdin pois.
  • 31. HERMONSA MENETTÄVÄ ASIAKAS • Mä sain ihan hermoromahduksen, kun mulle tuli kieltävä päätös ihan perustavaa laatua olevasta asiasta, joka oli tehty aivan hirveellä kiireellä aivan päin seiniä • Mä sain hermoromahduksen, kun päätökset viipyivät ja tuli kielteinen. • Mä en jaksa enää, kun on hermot kireellä. • Se katosi mun kontrollista. Verenpainetauti tuli ja betasalpaajat. Kiitos sossulle, ihan täysin sossulle • Mietin ja valvon pitkään yöllä, että mitä mä laitan toimeentulotukihakemukseen, mitkä kohdat pitäisi täyttää, että ne tekisivät.
  • 32. KYTÄTTÄVÄ ASIAKAS • Musta on noloo ja törkeetä huijata. Olisin voinut monta kertaa huijata sossua, mutten halunnut. • En ole koskaan huijannut enkä käyttänyt hyväksi. Olen opetettu rehelliseksi. • Mulla oli kyttäysfiilis, kun kävin soskussa. • Arkeen kuuluu arvioida, puhuuko totta, mielellään siten, ettei kysy suoraan valehteleeko. • Kun juo, häipyy moraali. Sosku on kiristynyt sen takia, kun ihmiset huijaa. • Kaikki ei oo rehellisiä. Jos sä haluut käyttää yhteiskunnan rahoja hyväksi, niin ei se tiliotteita kyttäämällä kuitenkaan selviä.
  • 33. VIISI KUVITTEELLISTA TARINAA • Kasvutarina (avoin asiakas, yhteistyötä tekevä sosiaalityöntekijä, vaikea lapsuus, sairaus, velat) • Alehtimistarina (kytättävä asiakas, ei omaa sosiaalityöntekijää, pelkkä etuuskäsittely, työttömyys, päihteet, häätö, vankeus, ulosotto, lastensuojelu) • Yksinhuoltajan selviytymistarina (nöyrä asiakas, vaihtuva sosiaalityöntekijä, vaikea ero, velat, sairaus) • Eronneen miehen kriisitarina (hermonsa menettävä ja taisteleva asiakas, huono sosiaalityöntekijä, erokriisi, lasten tapaamiset, työttömyys, päihdekuntoutuminen) • Maahanmuuttajaperheen kotoutumistarina (oppiva asiakas, hyvä sosiaalityöntekijä, sotatraumat, pako- laisperhe, häätöuhka, kieli- ja ammattikoulutus, työ )
  • 34. KAHDEKSAN TEESIÄ SIITÄ, MITÄ SOSIAALITYÖSSÄ VOISI TEHDÄ TÄSTÄ ETEENPÄIN • Näe ihminen. Älä kutista. (älä kategorisoi) • Näe lapsi. (perhe, suojele lasta) • Tunnista kriisit. (kohdenna työ) • Tue toimintaa. (toiminta on ilo) • Tue asumista. (ei pelkkiä seiniä) • Vähennä terveyseroja. (hoito ja kuntoutus) • Neuvo talousasioissa. (koko velkatilanne) • Tee yhdessä. (asiakas, muut viranomaiset, luonnolliset tukiverkostot, järjestöt, vertaistuki, naapuri- ja aluekonfliktit, yhdyskuntatyö)
  • 35. NÄE IHMINEN, ÄLÄ KUTISTA • Ymmärrä ihminen, hänen elämänsä kulku, perhe, elinympäristö kokonaisuutena. • Älä kutista, kategorisoi pelkäksi asiakkaaksi, työn kohteeksi, objektiksi, altavastaajaksi, ongelmaksi – sellaista ei voi tämän tutkimuksen mukaan edes kutsua sosiaalityöksi. • Rakenna hyvä, avoin vuorovaikutus. • Tee yhteistyötä, kuuntele, ymmärrä, tue, neuvo, rakenna luottamus. • Kummatkin oppivat toisiltaan.
  • 36. NÄE LAPSI • Lapset jäävät helposti näkymättömiksi. • Kannattaa tukea vanhemmuutta. • Aikuisten kriisit koskettavat koko perhettä, mutta lasten ja nuorten hätä ja avun tarve jää usein näkemättä. • Vanhemmuus jatkuu, vaikka vanhemmat ovat eronneet. Tapaamisten tukeminen on tärkeää. • Maahanmuuttajalasten ja –nuorten tilanne on huolestuttava. • Lasten suojelu kuuluu kaikille.
  • 37. TUNNISTA KRIISIT • Kohdenna voimavarasi etenkin selviytymistä vaarantaviin kriiseihin. • Ihminen tarvitsee tukea kriiseissä. • Kriisit liittyvät elämänkulun solmukohtiin ja perusasioiden vaarantumiseen: terveyteen, asumiseen, perheeseen ja muihin ihmissuhteisiin, talouteen, työhön, koulutukseen ja toimintaan sekä toisaalta viranomaisten toimintaan ja toimimattomuuteen. • Kriisit on helppo tunnistaa puhetavasta ja sanavalinnoista, kun kuuntelee, sekä silmistä ja eleistä, kun uskaltaa nähdä ihmisen.
  • 38. TUE TOIMINTAA • Vaikeasta tai ajelehtivasta elämästä ja kriiseistä selviytyminen sekä maahanmuuttajien kotoutuminen tapahtuu sekä tuen että toiminnan avulla. • Pelkkä puhe ei riitä. • Toiminta on tämän tutkimuksen kertomusten suuri ilo. • Tue vapaaehtoistyötä, kuntouttavaa työtoimintaa, työtä ja koulutusta. • Selvitä tavoitteet ja toimintakyky, sillä liian vaativan toiminnan epäonnistuminen on uusi kriisi. • Mutta tämän tutkimuksen mukaan hyvin huonokuntoisetkin ihmiset pystyvät ja haluavat tehdä jotakin merkittävää, olla osallisia.
  • 39. TUE ASUMISTA • Suuri osa asunnottomuudesta ja asumisen ongelmista johtuu asumisen taitojen osittaisesta puuttumisesta. • Pelkät seinät ja raha eivät aina riitä. • Nuorten itsenäistymisen ja maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen perustuu paljolti lähineuvontaan ja ohjaukseen, sillä kaikki asiat ovat uusia. • Erotilanteissa kannattaa selvittää tarkkaan perheen tuen tarve, ehkä toinen vanhemmista on hoitanut yksin esimerkiksi raha- ja asiointiasiat.
  • 40. VÄHENNÄ TERVEYSEROJA • Osallistu hoito- ja kuntoutusprosesseihin. • Tue arkea, asumista, liikkumista ja toimintaa. • Vaikeimmassa asemassa olevat eivät pysty itse maksamaan hoidon ja kuntoutuksen omavastuuosuuksia ja matkoja. • Aikuisten somaattiset sairaudet, päihde- ja mielenterveysongelmat koskettavat aina myös koko perhettä, lapsia, läheisiä ja koko ympäristöä. • Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistäminen on välttämättömyys. • Sosiaalityötä ei voi tehdä yksin.
  • 41. NEUVO TALOUSASIOISSA • Toimeentulotuen viivästyminen, liian tiukka harkinta ja virheelliset päätökset kaatavat hetkessä talouden. • Perhetilanteen muutos, sairaus, työttömyys, pätkätöiden epäsäännöllisyys, etuuksien takaisinperinnät, velat ja esimerkiksi nettipelaaminen sotkevat tiukan talouden. • Vuokravelat ja ylivelkaantuminen lisääntyvät koko ajan Suomessa. • Selvitä aina kokonaisvelkatilanne ja neuvo talousasioissa. • Ei voi vain tehdä toimeentulotukea.
  • 42. TEE YHDESSÄ • Kertomuksissa on vähän me-muotoisia mainintoja asiakkaan ja sosiaalityöntekijän ja muiden viranomaisten yhteistyöstä. • Toinen vakava viesti on asiakkaiden omien luonnollisten tukiverkostojen heikkous. Perheet ovat haavoittuvia ja erot vaikeita. • Huonoimmassa asemassa olevien suomalaisten ja maahanmuuttajien välinen tilanne on kärjistynyt. • Kohdenna työtä naapuririitojen ja alueellisten konfliktien sovitteluun ja yhdyskuntatyöhön. • Tee yhteistyötä muiden viranomaisten, luonnollisten tukiverkostojen, suvun, ystävien, järjestöjen kanssa. • Ohjaa ihmisiä vertaistukiryhmiin ja perusta niitä itse. • Sosiaalityö ei voi olla pelkkää yksilötyötä.
  • 43. YHTEENVETO • Tutkimukseni tekee näkyväksi aikuissosiaalityön pitkäaikaisasiakkaat, jotka eivät ole uhreja, vaan vaikeasta elämästä kriisien kautta selviytyjiä. • Se tekee myös näkyväksi hyvin vaikeissa olosuhteissa elävät lapset ja nuoret. • Se tekee näkyväksi hyvän sosiaalityön merkityksen sekä myös sen suuren kehittämistarpeen. • On tärkeää ottaa asiakkaat mukaan osallisiksi ja yhteistyökumppaneiksi kehittämistyöhön. • On tärkeää pitää huoli siitä, että myös vaikeimmassa asemassa elävillä ihmisillä on määrittelyvaltaa heitä koskevissa asioissa.