SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 15
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Elämäntavat pandemian
jälkeen?
Lifestyles after lockdown -selitys, Sitra 2020
Markus Terho, projektijohtaja
15.12.2020
Miten elintavat muuttuvat pakon edessä?
1. Vuosi 2020 on ollut maailmanlaajuisesti
poikkeuksellista aikaa. Halusimme
kartoittaa, että mitä arvoille ja asenteille
tapahtuu, kun käyttäytymistä pitää
muuttaa pakon edessä näin radikaalisti.
2. Raportin tarkoituksena ei ole ennustaa
tulevaa, vaan siinä osoitetaan,
miten pandemia on muuttanut arjen
dynamiikkaa. Nämä arjen muutokset
muodostavat perustan mahdolliselle
pysyvämmälle muutokselle kohti
kestävämpää, hyvää elämää.
Miten tutkimus tehtiin? 1/2
Syvähaastattelut. Haastateltiin 20 niin sanotun edelläkävijäryhmän (Leading
edge) edustajia siitä, miten heidän arkensa on muuttunut pandemian aikana.
Haastattelujen perusteella luotiin kysymyspatteristo kyselyyn.
Kysely. Haastattelujen pohjalta luotiin kysely, joka tehtiin yli 1500 kaupunkilaiselle
Suomessa. Koska käyttäytymismuutokset ilmenevät usein nopeimmin tiheämmän
väestön alueilla, kysely kohdennettiin Suomen suurimpiin kaupunkeihin: Helsinki,
Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, ja Lahti.
Asiantuntijahaastattelut. Lisäksi haastattelimme eri alojen asiantuntijoita arjen
käyttäytymisen eri osa-alueista (ruoka, matkailu, liikkuminen, kulutus, työ, koti).
Miten tutkimus tehtiin? 2/2
- Haastattelujen ja kyselyn pohjalta tehtiin havaintoja siitä, miten kriisi on
vaikuttanut kaupunkilaisten arvoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen Suomessa
- Raportissa edelläkävijöiden toimintaa tarkastellaan suhteessa kahteen muuhun
väestöryhmään, joita kutsumme nopeiksi omaksujiksi
ja verkkaiseksi enemmistöksi. Tämän avulla pyrittiin selvittämään, miten
todennäköistä muutoksen yleistyminen on ja miten nopeasti muutos tapahtuu.
Edelläkävijä-
syvähaastattelua
Kyselytutkimukseen
osallistuneet
Asiantuntija-
haastattelua
EDELLÄKÄVIJÄT (LEADING EDGE)
Ihmiset, jotka puskevat rajoja ja ottavat
käyttöön uusia ratkaisuja ja toimintatapoja
ensimmäisenä. He tarjoavat vihjeitä siitä,
mihin suuntaan ollaan menossa.
NOPEAT OMAKSUJAT
(FAST FOLLOWERS)
Ihmiset, jotka seuraavat
edelläkävijöiden esimerkkiä.
VERKKAINEN ENEMMISTÖ (MID MASS)
Joukko, joka huomaa liikehdinnän viimeisenä. Tässä
vaiheessa käyttäytymisestä tulee jo valtavirtaa.
Nostoja kyselytutkimuksesta
6
Tilan tekeminen
poistamalla
tavaroita kotoa
varastoimalla /
kierrättämällä /
heittämällä pois
34.2%
”Tein tätä enemmän”
20.5%
”Teen tätä jatkossakin
enemmän”
Korona-pandemia näyttää lisänneen ihmisten kiinnostusta
funktionaalisiin tila- ja asumisratkaisuihin. Rajoitusten
aikana ihmiset ovat olleet pakotettuja viettämään paljon
aikaa kotonaan ja yhdistämään monipuolisesti erilaisia
aktiviteetteja saman katon alle.
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
Kodin
lähiympäristöön
tutustuminen
(20 minuutin kävely-
tai pyöräilymatka
kotoa)
42.3%
”Tein tätä enemmän”
14.1%
”Teen tätä jatkossakin
enemmän”
Kaupungit eivät ole menettäneet vetovoimaansa, mutta
ihmiset odottavat niiden olevan monipuolisempia.
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
Parempien tapojen
etsiminen työajan ja
vapaa-ajan
tasapainottamiseksi
kotona
työskenneltäessä
23.5%
”Tein tätä enemmän”
6.2%
”Teen tätä jatkossakin
enemmän”
Etätyöskentely on tullut jäädäkseen. Nuorten ikäryhmien
keskuudessa halukkuus etätyöhön on kyselymme perusteella
suurinta. He vievät tätä muutosta eteenpäin.
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
Matkustaminen
Suomessa lomalle
(yli 50 km:n
päähän kodista)
19.3%
”Tein tätä enemmän”
8.5%
”Teen tätä jatkossakin
enemmän”
Into ja halukkuus myös ulkomaanmatkailuun palannee
takaisin, mutta lopulta siirrytään selkeästi kohti
valikoivampia ja kestävämpiä tapoja matkustaa ja kokea
uutta. Uudenlaisille elämyspalveluille on kysyntää.
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
Suomessa
tuotetun ruoan
ostaminen
35.1%
”Tein tätä enemmän”
16.4%
”Teen tätä jatkossakin
enemmän”
Pandemia on saanut ihmiset kiinnittämään enemmän
huomiota elämäntapojensa terveellisyyteen ja voimistanut
haluat tehdä vastuullisia valintoja kuluttajana. Tällä voi olla
pitkälle ulottuvia vaikutuksia ihmisten suhteeseen ruokaan.
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
Tuntemuksia pandemian ajalta
27%
29%
31%
33%
34%
34%
36%
39%
45%
48%
54%
65%
Olin yksinäinen
Loin syvällisemmän yhteyden läheisiini
Löysin uudelleen yhteyden luontoon
Olin huolissani ja ahdistunut
Aika loi uusia paineita ja stressiä
Opin uusia asioita tai tein enmmän minulle mieluisia asioita
Aika oli vähemmän stressaavaa, koska se oli tauko elämäni vauhdista
Pohdin arvojani ja elämän tarkoitusta
Pohdin syvällisemmin, mikä on minulle tärkeää
Aika oli turhauttavaa, koska en voinut tehdä haluamani asioita
Sopeuduin työskentelemään eri tavalla
Ymmärsin, miten paljon nautin Suomessa elämisestä ja arvostan sitä
Niiden vastaajien prosenttiosuus, jotka sanovat että lausunnot vastaavat täysin tai melko hyvin ajatuksia tai
tunteita, joita heillä on ollut raskaimpien COVID-19-rajoitusten aikana. (Lifestyles after lockdown, Sitra 2020)
Päähuomiot selvityksestä
Suomalainen edelläkävijyys
Suomalainen kansallisylpeys on noussut: Tämä on yksi selvityksen
päähavainnoista ja kaiken muutoksen taustalle noussut yhteinen tekijä.
Luotamme enemmän omiin kykyihimme tehdä muutosta: Olemme
havainneet, että arjen valinnoilla, hyvinkin pienillä, on seuraamuksia ja
hyväksymme yhteisvastuun muutokseen.
Kysyntää on: Ratkaisuille, jotka auttavat ihmisiä elämään hyvää kestävää
elämää, on kysyntää, mutta yritykset ja instituutiot ovat vastanneet tähän
hitaasti.
Kriisi vauhdittaa muutosta kestävämpään arkeen: Koronakriisiin
liittyvät muutokset ihmisten ajattelutavoissa ja arjessa voivat edistää
kestävämpien elämäntapojen omaksumista
1
2
3
4
Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
sitra.fi
@sitrafund

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaaleja
Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaalejaSirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaaleja
Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaalejaSitra / Hyvinvointi
 
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt!
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt! Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt!
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt! Ratkaisu 100
 
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murros
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murrosTimo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murros
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murrosSitra
 
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraOtteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraUusi koulutus -foorumi
 
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioJälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioTommi Laitio
 
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioonOikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioonSDP
 
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen paras
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen parasArto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen paras
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen parasRatkaisu 100
 
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016 Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016 Ratkaisu 100
 
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus Osuuskunta Ehta Raha
 
SDP uudistuu -ohjelma
SDP uudistuu -ohjelmaSDP uudistuu -ohjelma
SDP uudistuu -ohjelmaSDP
 
Sitran trendilista 2013-2014
Sitran trendilista 2013-2014Sitran trendilista 2013-2014
Sitran trendilista 2013-2014elinakiiski
 
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...THL
 
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Sitra / Hyvinvointi
 
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_Tuulos
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_TuulosOsallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_Tuulos
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_TuulosTHL
 

Was ist angesagt? (19)

Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaaleja
Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaalejaSirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaaleja
Sirkka Heinonen 13.6.2013: Megatrendejä ja heikkoja signaaleja
 
Debatti kalvot
Debatti kalvotDebatti kalvot
Debatti kalvot
 
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt!
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt! Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt!
Ernesto Hartikainen: Megatrendit 2016 - Kestävyyskriisi nyt!
 
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murros
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murrosTimo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murros
Timo Hämäläinen: Hyvinvoinnin murros
 
Megatrendit 2017
Megatrendit 2017Megatrendit 2017
Megatrendit 2017
 
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraOtteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
 
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioJälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
 
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioonOikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon
Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon
 
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen paras
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen parasArto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen paras
Arto O. Salonen: Oma etu ja yhteinen paras
 
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016 Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016
Elina Kiiski Kataja: Megatrendit 2016
 
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus
Arto O. Salonen: Talousevoluutio, tiedostavat valinnat ja onnellisuus
 
SDP uudistuu -ohjelma
SDP uudistuu -ohjelmaSDP uudistuu -ohjelma
SDP uudistuu -ohjelma
 
Sitran trendilista 2013-2014
Sitran trendilista 2013-2014Sitran trendilista 2013-2014
Sitran trendilista 2013-2014
 
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sosiaali- ja terveydenhuollossa - työe...
 
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Valtonen Olli esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
 
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_Tuulos
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_TuulosOsallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_Tuulos
Osallisuustyön kinkerit_3.11._ Tytti_Tuulos
 
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Osallistuva kansalaisuus
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Osallistuva kansalaisuus Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Osallistuva kansalaisuus
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Osallistuva kansalaisuus
 
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Hyvinvointi ja perusturva
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Hyvinvointi ja perusturvaStrategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Hyvinvointi ja perusturva
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit 2019: Hyvinvointi ja perusturva
 
Heimo&Jolkkonen
Heimo&JolkkonenHeimo&Jolkkonen
Heimo&Jolkkonen
 

Ähnlich wie Elämäntavat pandemian jälkeen

Kansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaKansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaDemos Helsinki
 
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksiKansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi15/30 Research
 
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousTimo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousSitra / Hyvinvointi
 
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinana
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinanaMonipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinana
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinanaSitra Maamerkit
 
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäHanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäTHL
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaTHL
 
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmia
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmiaMONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmia
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmiaTHL
 
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.ilmastoorg
 
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja korona
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja koronaVirtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja korona
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja koronaEHYT
 
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmat
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmatLiikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmat
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmatJari Lyytimäki
 
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trendit
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trenditBonnierin trendiseminaari: Työelämän trendit
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trenditDemos Helsinki
 
Seniorit markkinoinnissa asml 2015
Seniorit markkinoinnissa asml 2015Seniorit markkinoinnissa asml 2015
Seniorit markkinoinnissa asml 2015ASML
 
Uusi työelämä ja työn muutos
Uusi työelämä ja työn muutosUusi työelämä ja työn muutos
Uusi työelämä ja työn muutosEläketurvakeskus
 
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden Mallintaminen
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden MallintaminenHyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden Mallintaminen
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden MallintaminenOannes
 

Ähnlich wie Elämäntavat pandemian jälkeen (16)

Kansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajallaKansalaisuus yksilöiden ajalla
Kansalaisuus yksilöiden ajalla
 
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksiKansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi
Kansallinen nuorisotutkimus 2011 - Yrityksistä supersankareiksi
 
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talousTimo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
Timo Hämäläinen 13.6.2013: Arjen hyvinvointia ja kestävä talous
 
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinana
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinanaMonipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinana
Monipaikkaisuus mobiilin elämysyhteiskunnan tarinana
 
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäHanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
 
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmia
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmiaMONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmia
MONET SEMINAARI 2019: Hyvinvoiva kotoutuja – työkaluja, tutkimusta ja näkökulmia
 
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.
Ilmari 2014 opetusmateriaali 90min.
 
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja korona
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja koronaVirtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja korona
Virtuaaliset Päihdepaivat 2020, seminaari 3: Päihteet ja korona
 
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmat
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmatLiikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmat
Liikkumisvajeen luontopohjaiset ratkaisut ja ongelmat
 
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trendit
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trenditBonnierin trendiseminaari: Työelämän trendit
Bonnierin trendiseminaari: Työelämän trendit
 
Timo Hämäläinen
Timo HämäläinenTimo Hämäläinen
Timo Hämäläinen
 
Seniorit markkinoinnissa asml 2015
Seniorit markkinoinnissa asml 2015Seniorit markkinoinnissa asml 2015
Seniorit markkinoinnissa asml 2015
 
Uusi työelämä ja työn muutos
Uusi työelämä ja työn muutosUusi työelämä ja työn muutos
Uusi työelämä ja työn muutos
 
Kännikapina2011
Kännikapina2011Kännikapina2011
Kännikapina2011
 
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden Mallintaminen
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden MallintaminenHyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden Mallintaminen
Hyvinvointiyhteiskunnan Tulevaisuuden Mallintaminen
 

Mehr von Sitra the Finnish Innovation Fund

Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoilleSitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaSitra the Finnish Innovation Fund
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)Sitra the Finnish Innovation Fund
 

Mehr von Sitra the Finnish Innovation Fund (20)

Reilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptxReilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
 
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
 
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
 
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
 
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
 
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
 
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
 

Elämäntavat pandemian jälkeen

  • 1. Elämäntavat pandemian jälkeen? Lifestyles after lockdown -selitys, Sitra 2020 Markus Terho, projektijohtaja 15.12.2020
  • 2. Miten elintavat muuttuvat pakon edessä? 1. Vuosi 2020 on ollut maailmanlaajuisesti poikkeuksellista aikaa. Halusimme kartoittaa, että mitä arvoille ja asenteille tapahtuu, kun käyttäytymistä pitää muuttaa pakon edessä näin radikaalisti. 2. Raportin tarkoituksena ei ole ennustaa tulevaa, vaan siinä osoitetaan, miten pandemia on muuttanut arjen dynamiikkaa. Nämä arjen muutokset muodostavat perustan mahdolliselle pysyvämmälle muutokselle kohti kestävämpää, hyvää elämää.
  • 3. Miten tutkimus tehtiin? 1/2 Syvähaastattelut. Haastateltiin 20 niin sanotun edelläkävijäryhmän (Leading edge) edustajia siitä, miten heidän arkensa on muuttunut pandemian aikana. Haastattelujen perusteella luotiin kysymyspatteristo kyselyyn. Kysely. Haastattelujen pohjalta luotiin kysely, joka tehtiin yli 1500 kaupunkilaiselle Suomessa. Koska käyttäytymismuutokset ilmenevät usein nopeimmin tiheämmän väestön alueilla, kysely kohdennettiin Suomen suurimpiin kaupunkeihin: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, ja Lahti. Asiantuntijahaastattelut. Lisäksi haastattelimme eri alojen asiantuntijoita arjen käyttäytymisen eri osa-alueista (ruoka, matkailu, liikkuminen, kulutus, työ, koti).
  • 4. Miten tutkimus tehtiin? 2/2 - Haastattelujen ja kyselyn pohjalta tehtiin havaintoja siitä, miten kriisi on vaikuttanut kaupunkilaisten arvoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen Suomessa - Raportissa edelläkävijöiden toimintaa tarkastellaan suhteessa kahteen muuhun väestöryhmään, joita kutsumme nopeiksi omaksujiksi ja verkkaiseksi enemmistöksi. Tämän avulla pyrittiin selvittämään, miten todennäköistä muutoksen yleistyminen on ja miten nopeasti muutos tapahtuu.
  • 5. Edelläkävijä- syvähaastattelua Kyselytutkimukseen osallistuneet Asiantuntija- haastattelua EDELLÄKÄVIJÄT (LEADING EDGE) Ihmiset, jotka puskevat rajoja ja ottavat käyttöön uusia ratkaisuja ja toimintatapoja ensimmäisenä. He tarjoavat vihjeitä siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. NOPEAT OMAKSUJAT (FAST FOLLOWERS) Ihmiset, jotka seuraavat edelläkävijöiden esimerkkiä. VERKKAINEN ENEMMISTÖ (MID MASS) Joukko, joka huomaa liikehdinnän viimeisenä. Tässä vaiheessa käyttäytymisestä tulee jo valtavirtaa.
  • 7. Tilan tekeminen poistamalla tavaroita kotoa varastoimalla / kierrättämällä / heittämällä pois 34.2% ”Tein tätä enemmän” 20.5% ”Teen tätä jatkossakin enemmän” Korona-pandemia näyttää lisänneen ihmisten kiinnostusta funktionaalisiin tila- ja asumisratkaisuihin. Rajoitusten aikana ihmiset ovat olleet pakotettuja viettämään paljon aikaa kotonaan ja yhdistämään monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja saman katon alle. Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
  • 8. Kodin lähiympäristöön tutustuminen (20 minuutin kävely- tai pyöräilymatka kotoa) 42.3% ”Tein tätä enemmän” 14.1% ”Teen tätä jatkossakin enemmän” Kaupungit eivät ole menettäneet vetovoimaansa, mutta ihmiset odottavat niiden olevan monipuolisempia. Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
  • 9. Parempien tapojen etsiminen työajan ja vapaa-ajan tasapainottamiseksi kotona työskenneltäessä 23.5% ”Tein tätä enemmän” 6.2% ”Teen tätä jatkossakin enemmän” Etätyöskentely on tullut jäädäkseen. Nuorten ikäryhmien keskuudessa halukkuus etätyöhön on kyselymme perusteella suurinta. He vievät tätä muutosta eteenpäin. Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
  • 10. Matkustaminen Suomessa lomalle (yli 50 km:n päähän kodista) 19.3% ”Tein tätä enemmän” 8.5% ”Teen tätä jatkossakin enemmän” Into ja halukkuus myös ulkomaanmatkailuun palannee takaisin, mutta lopulta siirrytään selkeästi kohti valikoivampia ja kestävämpiä tapoja matkustaa ja kokea uutta. Uudenlaisille elämyspalveluille on kysyntää. Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
  • 11. Suomessa tuotetun ruoan ostaminen 35.1% ”Tein tätä enemmän” 16.4% ”Teen tätä jatkossakin enemmän” Pandemia on saanut ihmiset kiinnittämään enemmän huomiota elämäntapojensa terveellisyyteen ja voimistanut haluat tehdä vastuullisia valintoja kuluttajana. Tällä voi olla pitkälle ulottuvia vaikutuksia ihmisten suhteeseen ruokaan. Lifestyles after lockdown, Sitra 2020
  • 12. Tuntemuksia pandemian ajalta 27% 29% 31% 33% 34% 34% 36% 39% 45% 48% 54% 65% Olin yksinäinen Loin syvällisemmän yhteyden läheisiini Löysin uudelleen yhteyden luontoon Olin huolissani ja ahdistunut Aika loi uusia paineita ja stressiä Opin uusia asioita tai tein enmmän minulle mieluisia asioita Aika oli vähemmän stressaavaa, koska se oli tauko elämäni vauhdista Pohdin arvojani ja elämän tarkoitusta Pohdin syvällisemmin, mikä on minulle tärkeää Aika oli turhauttavaa, koska en voinut tehdä haluamani asioita Sopeuduin työskentelemään eri tavalla Ymmärsin, miten paljon nautin Suomessa elämisestä ja arvostan sitä Niiden vastaajien prosenttiosuus, jotka sanovat että lausunnot vastaavat täysin tai melko hyvin ajatuksia tai tunteita, joita heillä on ollut raskaimpien COVID-19-rajoitusten aikana. (Lifestyles after lockdown, Sitra 2020)
  • 14. Suomalainen edelläkävijyys Suomalainen kansallisylpeys on noussut: Tämä on yksi selvityksen päähavainnoista ja kaiken muutoksen taustalle noussut yhteinen tekijä. Luotamme enemmän omiin kykyihimme tehdä muutosta: Olemme havainneet, että arjen valinnoilla, hyvinkin pienillä, on seuraamuksia ja hyväksymme yhteisvastuun muutokseen. Kysyntää on: Ratkaisuille, jotka auttavat ihmisiä elämään hyvää kestävää elämää, on kysyntää, mutta yritykset ja instituutiot ovat vastanneet tähän hitaasti. Kriisi vauhdittaa muutosta kestävämpään arkeen: Koronakriisiin liittyvät muutokset ihmisten ajattelutavoissa ja arjessa voivat edistää kestävämpien elämäntapojen omaksumista 1 2 3 4 Lifestyles after lockdown, Sitra 2020