SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 9
Downloaden Sie, um offline zu lesen
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON KEHITYSPOLIITTINEN STRATEGIA VUOSILLE
2011–2014


Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous 2009 päätti kehityspoliittisen strategian tekemisestä
SYL:lle. Strategian tarkoituksena on kuvata SYL:n nykyistä kehitysyhteistoimintaa ja sen toimijoita sekä
ohjata SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa. Strategiassa esitellään SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan ja -
politiikan taustalla olevat arvot, niihin pohjautuvat tavoitteet sekä linjataan, millaista kehitysyhteistyötä
SYL:ssa halutaan tehdä. Lopuksi esitellään toiminnan resurssit eli KENKKU (SYL:n kehitysyhteistyöasiain
neuvottelukunta) ja SYL:n keskustoimisto sekä ylioppilaskuntien ja kehitysyhteistyöjärjestöjen roolia
suhteessa SYL:n tekemään kehitysyhteistyötoimintaan. Koska kyseessä on ensimmäinen SYL:n
kehityspoliittinen strategia, on sillä myös viestinnällinen rooli nykytilanteen kuvaamisessa.

Strategia tehdään vuosille 2011–2014, joiden aikana sen toteutumista arvioidaan kerran vuodessa.
KENKKU laatii arvion strategian toteutumisesta ja esittelee sen SYL:n hallitukselle. Vuoden 2013
liittokokouksessa päätetään uuden strategian tarpeesta.



1. Visio

Vuonna 2015 SYL:n kehitysyhteistyö on konkreettista ja tuloksellista. SYL toimii ajan hermolla
dynaamisesti ja muutoskykyisesti. Toiminta on houkuttelevaa sekä opiskelijoita osallistavaa ja
heidän osaamistaan kehittävää. Kehitysyhteistyö tukee muuta SYL:n toimintaa ja on osa SYL:n
kansainvälisiä verkostoja. SYL on erinomainen ja asiantunteva yhteistyökumppani.



2. Missio

SYL:n kehitysyhteistyön tarkoitus on edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vähentää köyhyyttä ja
vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa erityisesti koulutuksen avulla. Toiminnallaan SYL lisää
opiskelijoiden ymmärrystä kehityskysymyksistä ja tahtoa kantaa globaalia vastuuta.



3. Arvot

SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa ohjaa käsitys ihmisten yhdenvertaisuudesta, globaali vastuu ja
erilaisuuden kunnioittaminen. SYL:n kehitysyhteistyön on tuettava seuraavia arvoja:

-toiminnan kestävyys ja vastuullisuus
-toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus
-molemminpuolinen oppiminen ja vuorovaikutus hankekumppanijärjestöjen kanssa
-hankkeiden omistajuus ja toimijuus kohdealueella
                                                                                                                1
4. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan tavoitteet


SYL tukee kehitysyhteistyöhankkeita, joiden käytännön toteuttajina toimivat kansalaisjärjestöt
kehitysmaissa sekä tekee tiedotustoimintaa Suomessa. Yhteistyön pohjana kehitysmaiden
kansalaisjärjestöjen kanssa on molemminpuolinen luottamus ja toiminnan ennakoitavuus. Jokaisen
hankkeen tulee toimia kohdemaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja köyhyyden
vähentämiseksi. Tiedotustoiminnan tulee toimia erityisesti opiskelijoiden tietoisuuden lisäämiseksi
kehityskysymyksistä. Toiminnan tavoitteiden tulee olla toteutettavissa ja seurattavissa.

SYL:n lisäarvo kehitysyhteistyössä on toteuttaa koulutukseen ja oppimisen edistämiseen liittyvää
kehitysyhteistyötä. Koulutuspolitiikka on yksi SYL:n keskeisistä toiminta-alueista. Koulutuksen
myötä ihmiset saavuttavat tietoja ja taitoja, jotka edesauttavat heitä työskentelemään itse omien
elinolosuhteidensa parantamiseksi. Hankekumppanien valinnassa SYL selvittää mahdollisuuksia
vertaisjärjestöjen kanssa toimimiseen. Yhteistyöaloja voivat olla esimerkiksi laadukkaan
koulutuksen ulottaminen useampien saataville, tasa-arvoisten osallistumis- ja
vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen koulutuksen avulla ja opiskelijademokratian
edistäminen.

Kumppanijärjestöjen valintaan ja hankesuunnitteluun on panostettava, ja suunnittelun on oltava
mahdollisimman tasa-arvoinen prosessi. Hankkeet suunnitellaan yhteistyössä kumppanijärjestön
kanssa järjestön aloitteesta ja lähtökohdista käsin. Hankkeet on toteutettava maissa, jotka täyttävät
virallisen kehitysyhteistyön kriteerit (Official Development Assistance), muutoin hankkeiden
maantieteellinen sijainti ei ole ratkaiseva tekijä. Hankkeiden yksityiskohtaiset tavoitteet
määritellään hankesuunnitelmassa.

Jokaisen tavoitteen jälkeen on alla kuvattu keino tai keinoja sen saavuttamiseksi. Tavoitteet on
jaettu kahteen osaan: Suomen toiminnan tavoitteisiin sekä tavoitteisiin hanketoiminnan laadun
takaamiseksi. Kehitysmaissa toteutettavien hankkeiden tarkemmat tavoitteet määritellään kunkin
hankkeen hankesuunnitelmassa.

2.1. Tavoitteet Suomessa

A. Lisätään opiskelijoiden tietoisuutta kehityskysymyksistä ja omista vaikutusmahdollisuuksista


B. Vahvistetaan opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua kehitysyhteistyötoimintaan


C. Ylioppilaskuntien ja SYL:n välinen yhteistyö on aikaisempaa tiiviimpää
kehitysyhteistyökysymyksissä


D. SYL osallistuu kehityspoliittiseen keskusteluun koulutuspolitiikan asiantuntijana


E. SYL:n kehitysyhteistyö on läpinäkyvää ja toiminnasta tiedottaminen on avointa
                                                                                                    2
2.2. Tavoitteet hanketoiminnan laadun takaamiseksi


A. Kumppanuutta ja yhteistyötä rakennetaan yhdessä


B. Toiminta on tuloksellista ja kestävää


C. Hyödynnetään kumppanijärjestön asiantuntijuutta myös Suomessa


D. Toiminta on suunnitelmallista ja johdonmukaista



3. Resurssit

SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita rahoitetaan ulkoasiainministeriön tuella. Nykyään hankkeiden
rahoituksesta 85 % tulee ulkoasiainministeriöltä, 7,5 % KENKKUn jäsenten tekemästä
vapaaehtoistyöstä ja 7,5 % ylioppilaskuntien omilta opiskelijoiltaan keräämistä vapaaehtoisista
kehitysyhteistyömaksuista. Henkilöstöresursseina ovat KENKKUn vapaaehtoistoimijat sekä SYL:n
keskustoimistossa erityisesti kehitysyhteistyökoordinaattori ja hallituksen kehitysyhteistyöasioista
vastaava henkilö. Kehitysyhteistyökoordinaattorin palkkaa maksetaan hankkeista. SYL:n nykyiset
resurssit huomioiden sopiva hankemäärä on yksi tai kaksi hanketta ODA-kelpoisissa maissa ja
tiedotustoiminta Suomessa.


3.1. KENKKU

KENKKUn toiminta on opiskelijalähtöistä ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toimijat valitaan
ylioppilaskuntien esityksistä. Kausi on lukuvuoden mittainen ja siitä suoriutuminen edellyttää
aktiivista sitoutumista toimintaan. Jatkuvuuden takaamiseksi tavoitteena on, että vähintään
neljäsosa jokaisen kauden KENKKUlaista jatkaa toiminnassa useamman kauden.

KENKKUn tehtävät liittyvät hankehallintoon, keskustoimiston ja ylioppilaskuntien kanssa tehtyyn
yhteistyöhön sekä tiedotukseen. KENKKUn ensisijainen tehtävä on toimia neuvonantajana SYL:n
kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnossa. SYL:n on tarjottava KENKKUlle riittävät taustatiedot
kehitysyhteistyötoiminnastaan sekä niistä kehityspoliittisista teemoista, jotka koskevat SYL:a ja
ylioppilaskuntia.

   A. Hankehallinto ja asiantuntijuus

       Tehtävä: Asiantuntijana toimiminen SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita koskevissa asioissa.


       Keino: KENKKUn ja KENKKUn sisäisten maaryhmien kokoukset sekä sähköpostilistalla
       käydyt keskustelut.

                                                                                                    3
Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:n keskustoimiston työlle toimimalla asiantuntijana
       kehityspoliittisissa kysymyksissä.


       Keino: Taustatiedon tuottaminen kehityspolitiikkaa ja muuta SYL:n toimintaa yhdistävistä
       asioista. Valtakunnalliseen kehityspolitiikkaan liittyvien kannanottoideoiden tuominen
       SYL:n hallitukselle.


   B. Ylioppilaskunnat

       Tehtävä: KENKKUn jäsenten toimiminen linkkinä ylioppilaskuntiin ja niiden välillä


       Keino: Kuulumisten ja hyvien käytänteiden välittäminen puolin ja toisin KENKKUn ja
       ylioppilaskuntien kehyvaliokuntien, -jaostojen ja -kerhojen kokouksissa sekä tarvittaessa
       myös edustajiston ja hallituksen jäsenille.

   C. SYL:n keskustoimisto

       Tehtävä: Yhteisten toimintatapojen etsiminen keskustoimiston kanssa.


       Keino: Vierailut ja keskustelut KENKKUn kokouksissa ja SYL:n aamukouluissa
       (esimerkiksi hankeseurantamatkoilta raportointi) tai muutoin järjestetyissä tapaamisissa.


   D. Tiedotustehtävä

       Tehtävä: Kehityskysymyksistä ja SYL:n kehitysyhteistyöhankkeista tiedottaminen
       opiskelijoille ja muille sidosryhmille.


       Keinot: KENKKUlaisten osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskuntien
       kehitysyhteistyöviikkoihin ja -päiviin ja muihin tilaisuuksiin sekä juttupankin sisällön
       suunnitteluun. Bloggaaminen KENKKUn blogissa ja sisällön tuottaminen SYL:n
       nettisivuille.


       Tehtävä: Tiedon jakaminen kehityskysymyksissä ylioppilaskuntien sisällä.

       Keino: Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskunnissa käytyyn
       keskusteluun kehityskysymyksistä.



3.2. Keskustoimisto


   A. Kehitysyhteistyökoordinaattorin työpanos:
                                                                                                   4
Hankehallinnosta vastaaminen KENKKUn avustuksella sekä SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan
yleinen koordinointi.

    B. Hallitusvastaavan työpanos:

Kehityskysymysten ylläpitäminen sidosryhmätapaamisissa ja SYL:n poliittisessa
vaikuttamistyössä ja KENKKUn puheenjohtajana toimiminen.

    C. Koko keskustoimisto:

Tehtävä: Tarvittaessa toimia asiantuntijana SYL:n kehitysyhteistyötoiminnassa

Keino: KENKKUn kokoukset ja muut tapaamiset KENKKUn kanssa sekä kehityspolitiikkaan
liittyvän tiedon välittäminen.

Tehtävä: Poliittinen vaikuttamistyö SYL:n toimintaa koskevissa kehityspoliittisissa ajankohtaisissa
asioissa

Keino: Kehityspoliittisten kysymysten esiin ottaminen tapaamisissa SYL:n sidosryhmien kanssa.

Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:ssa tehtävälle kehitysyhteistyötoiminnalle

Keino: Yhteistyön tiivistäminen keskustoimistossa tiedonvaihdossa kehitysyhteistyösektorin ja
muiden sektoreiden välillä.



4. SYL:n ja ylioppilaskuntien välinen yhteistyö

SYL:n tehtävä: Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoiden välisen yhteistyön tukeminen.

Keino: Kehytapaamisten järjestäminen, sähköpostilistan ylläpito, valtakunnallisen
kehitysyhteistyön teemaviikkohankkeen toteuttaminen yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa.

SYL:n tehtävä: Tukea ylioppilaskuntien mahdollisuutta osallistua SYL:n kehitysyhteistyön
varainkeruuseen

Keino: Yliopistojen lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä ylioppilaskunta voi antaa
opiskelijoilleen mahdollisuuden maksaa vapaaehtoinen kehitysyhteistyömaksu, jonka tuotto
käytetään SYL:n kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamiseen.

SYL:n tehtävä: Kehitysyhteistyösektorilla vakiintuneempien ja uudempien ylioppilaskuntien
kehitysyhteistyötoiminnan välisten erojen huomiointi

Keino: Kehytapaamisissa järjestetään ohjelmaa erilaisiin tarpeisiin ja SYLn
kehitysyhteistyömateriaalien tuottamisessa huomioidaan se että ne ovat hyödyllisiä erilaisille
toimijoille.
                                                                                                  5
Ylioppilaskuntien tehtävä: Ylioppilaskuntien edustajien osallistuminen SYL:n
kehitysyhteistyötoimintaan

Keino: Ylioppilaskunnat rekrytoivat keskuudestaan jäsenehdokkaat KENKKUun.



5. Järjestöyhteistyö

SYL on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa), Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen
(Kehys) sekä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen (RKE) jäsen.

SYL saa näiltä järjestöiltä omaan toimintaansa tukea (koulutukset, neuvonta ja informaatio) sekä
kanavan osallistua kehityspoliittiseen vaikuttamistyöhön.

Tulevaisuudessa on hyvä pohtia mahdollista yhteistyön tiivistämistä muiden opiskelijatoimijoiden
kanssa (esimerkiksi yliopistot ja SAMOK).




                                                                                                   6
LIITE 1: SYL:N KEHITYSYHTEISTYÖTOIMINNAN NYKYTILANTEEN KUVAUS


SYL on tehnyt kehitysyhteistyötä 1950-luvulta lähtien. Kehitysyhteistyö on tärkeä osa SYL:n
kansainvälistä toimintaa, ja sitä voisikin ajatella yhtenä yleisen kansainvälisyyskasvatuksen
muotona. Opiskelijoita yhteiskunnassa edustavana järjestönä SYL voi ottaa kantaa myös kestävää
yhteiskuntaa koskeviin asioihin liittokokouksen linjausten mukaisesti. On tärkeää, että SYL:n
kautta voi levitä viesti siitä, että suomalaiset opiskelijat ajattelevat maailmaa kokonaisuutena ja
ovat valmiita kantamaan globaalia vastuuta.


Tällä hetkellä SYL:lla on neljä ulkoasiainministeriön ja opiskelijoiden rahoittamaa hanketta. Niistä
kolme on kehitysmaissa (Mongolia, Sambia, Guatemala) ja yksi on tiedotushanke, jonka
tavoitteena on lisätä tietoisuutta kehityskysymyksistä opiskelijoiden keskuudessa Suomessa.


KENKKU eli kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta on SYL:n hallituksen neuvonantaja
kehitysyhteistyötoiminnassa. KENKKU käsittelee kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvät asiat. Sen
jäseninä on noin viisitoista vapaaehtoistoimijaa ylioppilaskunnista. KENKKUn puheenjohtajana
toimii hallituksen kehitysyhteistyövastaava ja KENKKUn sihteerinä
kehitysyhteistyökoordinaattori. Koordinaattorin tehtävänä on vastata hankehallinnosta
KENKKUn avustuksella sekä esitellä kehitysyhteistyöhön liittyvät asiat SYL:n hallitukselle.


Jokaisessa hankkeessa käydään kahden viikon pituisilla hankeseurantamatkoilla kerran vuodessa,
ja muutoin hankkeiden etenemistä seurataan neljännesvuosiraporteilla, vuosiraporteilla ja
säännöllisellä yhteydenpidolla kumppanijärjestöihin. Ulkoasiainministeriö seuraa rahoittamiensa
hankkeiden tavoitteiden toteutumista, ja KENKKUn tehtäviin kuuluu vuosiraporttien valmistelu
yhdessä hankekumppanijärjestöjen ja koordinaattorin kanssa.


Guatemalan nykyinen hanke loppuu vuonna 2010 ja Sambian ja Mongolian hankkeet vuonna 2011.
Hankkeiden jatko ja uudet hankkeet on syytä suunnitella hyvissä ajoin ennen nykyisten
hankkeiden päättymistä. SYL:n kehitysyhteistyötoiminta rahoitetaan nykyisin opiskelijoiden
vapaaehtoisilla kehitysyhteistyömaksuilla sekä ulkoasiainministeriön hanketuella.
Ylioppilaskuntien maksamia jäsenmaksuja ei käytetä kehitysyhteistyötoimintaan.
Kehitysyhteistyökoordinaattori työskentelee osa-aikaisesti ja hänen palkkaansa maksetaan
kehitysyhteistyöhankkeiden budjeteista.



LIITE 2: SYL:N KEHITYSHTEISTYÖN HISTORIAA

Kansainvälisen toiminnan mahdollistaminen oli alun perin vuonna 1921 myös SYL:n perustamisen
lähtökohta. SYL on ollut myöhemmin mukana perustamassa erilaisia järjestöjä ja toimikuntia, jotka
ovat yhdessä toimineet kansainvälisten kehityskysymysten parissa. Vuosien varrella osa
                                                                                                       7
järjestöistä on hävinnyt kentältä ja korvattu myöhemmin uusilla. Samalla myös SYL:n tekemä
kehitysyhteistyö on muuttunut.

Kansainvälisen Ylioppilasavun Suomen Toimikunta (KYST) perustettiin toisen maailmansodan
jälkeen. Tavoite oli saada kansallinen toimielin, joka olisi osa International Student Servicen (ISS)
toimintaa. ISS:n toiminta yhdistettiin World Student Reliefin (WSR) kanssa, ja vuonna 1952
KYST:sta tuli Suomen virallinen toimikunta (FINWUST). Tätä tapahtumaa on pidetty
suomalaisten opiskelijoiden tekemän kehitysyhteistyön lähtökohtana.

Vuonna 1961 SYL oli mukana perustamassa Ylioppilaiden Kansainvälistä Apua (YKA). SYL
osallistui myös International Student Confrencen (ISC) perustamana International University
Exchange Fundin (IUEF) toimintaan.

Kansainvälisen järjestötoiminnan lisäksi SYL:n omaa asemaa kehitysyhteistyökentällä alettiin
pohtia. Vuonna 1968 perustettiin toimikunta selvittämään SYL:n tavoitteita ja toimintatapoja, ja
vuonna 1976 laadittiin säännöt SYL:n oman kehitysyhteistyörahaston perustamiselle. Sitä
hoitamaan perustettiin oma hallitus, jonka kokoonpano vastasi aluksi pitkälti liiton kulloistakin
hallitusta. Pari vuotta myöhemmin mukaan saatiin myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Vuonna
1989 perustettiin ylioppilaskuntien ehdottamista toimijoista koostuva ryhmä. Toimintaa kesti vain
muutaman vuoden, ja elin lakkautettiin vuonna 1991. Vuonna 1992 SYL:n
kehitysyhteistyörahaston (KYRH) ehdotuksesta SYL:n liittokokous lakkautti SYL:n rahaston, ja
KYRH:n tilalle perustettiin Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta. KENKKU toimii edelleen, ja
sen jäsenet koostuvat ylioppilaskuntien esittämistä opiskelijoista.

SYL:n kehitysyhteistyöprojekteille on kerätty vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua
ylioppilaskuntien jäsenmaksun yhteydessä vuodesta 1961. Kokonaisuudessaan
kehitysyhteistyötoimintaa on leimannut rahoituksen epävarmuus ja poliittinen jännite, niin
maailmanpoliittisen tilanteen kuin jäsenkunnan intressien suhteen. Vuoden 1969 ylimääräisessä
liittokokouksessa SYL:n hallitus esitti, että ylioppilaskunnat lahjoittaisivat yhden prosentin omasta
budjetistaan kehitysyhteistyölle. Osa ylioppilaskunnista lähti tavoitteeseen myöhemmin mukaan
0,7-kampanjan hengessä. SYL:n keskustoimisto ja jäsenistö on myös osallistunut erinäisiin
lipaskeräyksiin. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan pitkäjänteisyyttä paransi vuoden 1975
ulkoasianministeriön linjaus alkaa tukea kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötoimintaa.

SYL:n kehitysyhteistyökumppanit ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana. Maailmanpolitiikan
tapahtumilla on ollut omat vaikutuksensa kohteiden valinnassa. Afrikan vapautusliike, Chilen
vallankaappaus, Vietnamin sota ja Etelä-Afrikan apartheidin kaataminen olivat pitkään toiminnan
keskiössä.




                                                                                                        8
SYL:n kehitysyhteistyötoiminta oli aluksi katastrofiapuluonteista, esimerkiksi erilaisten
   luonnonkatastrofien tai poliittisten konfliktien uhrien auttamista. KYST ja SYL olivat mukana
   tukemassa esim. Unkarin kansannousun (1956) pakolaisylioppilaita.

   1970-luvulla toiminnan painopiste muuttui projektiluonteisuudesta suunnitelluksi yhteistyöksi
   etelän kumppanijärjestöjen kanssa. Kansainvälisen toiminnan ohjelma otti lähtökohdakseen
   kumppanijärjestön ehdoilla toimimisen. Aiempaa pitkäjänteisempi toiminnan fokus näkyi myös
   siinä, että koulutusalojen ja terveydenhoidon tukemisella haluttiin ennaltaehkäistä ja tukea
   suunnitellusti kehitysyhteistyömaiden yhteiskuntarakenteiden vahvistumista.

   SYL:n kehitysyhteistyön luonnetta kuvastaa edelleen opiskelijalähtöisyys, sillä suurin osa
   toiminnassa mukana olevista on mukana vapaaehtoistyöpohjalta. Miltei kaikissa
   ylioppilaskunnassa on toiminnassa kehitysyhteistyökerho, -jaosto tai -valiokunta, joka kokoaa
   yhteen paikalliset toimijat.

   SYL:n kehitysyhteistyö on vuosien varrella vaihdellut solidaarisuustoiminnasta hankehallintoon.
   Kaikesta poliittisesta myllerryksestä huolimatta köyhyyden poistaminen sekä
   oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan pyrkiminen ovat edelleen se arvopohja,
   johon koko toiminta perustuu.




Lähteet:

Kehityksen tiellä. SYL:n julkaisu 1985

Kehityksen karuselli. SYL:n julkaisu 1990

Näin sen näin. Seija Silventoinen 2001




                                                                                                     9

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Sam 2004 raportti
Sam 2004 raporttiSam 2004 raportti
Sam 2004 raporttiSYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
Stay in newsletter-4 - october 2015_fi
Stay in newsletter-4 - october 2015_fiStay in newsletter-4 - october 2015_fi
Stay in newsletter-4 - october 2015_fiMichaela Meier
 
Verkostosta oppivaksi yhteisöksi
Verkostosta oppivaksi yhteisöksiVerkostosta oppivaksi yhteisöksi
Verkostosta oppivaksi yhteisöksiTiina Sarisalmi
 
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013Outi Kallioinen
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Tiina Sarisalmi
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015Tiina Sarisalmi
 

Was ist angesagt? (9)

Sam 2004 raportti
Sam 2004 raporttiSam 2004 raportti
Sam 2004 raportti
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
Stay in newsletter-4 - october 2015_fi
Stay in newsletter-4 - october 2015_fiStay in newsletter-4 - october 2015_fi
Stay in newsletter-4 - october 2015_fi
 
Lasso esittely
Lasso  esittelyLasso  esittely
Lasso esittely
 
Verkostosta oppivaksi yhteisöksi
Verkostosta oppivaksi yhteisöksiVerkostosta oppivaksi yhteisöksi
Verkostosta oppivaksi yhteisöksi
 
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013
Miten tästä eteenpäin, amk tki päivät 2013, 13022013
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
 
GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015
 

Andere mochten auch

Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)
Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)
Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)SYL
 
Sam annual report_2009
Sam annual report_2009Sam annual report_2009
Sam annual report_2009SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Needs assessment
Needs assessmentNeeds assessment
Needs assessmentSYL
 
Puhujakutsu malli
Puhujakutsu malliPuhujakutsu malli
Puhujakutsu malliSYL
 
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_Vaahtera
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_VaahteraHäirintäyhdyshenkilökoulutus_Vaahtera
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_VaahteraSYL
 
Forex Learn Trading
Forex Learn TradingForex Learn Trading
Forex Learn Tradingfelshernh
 
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"janthoelen
 
Matkaraportti zam 06
Matkaraportti zam 06Matkaraportti zam 06
Matkaraportti zam 06SYL
 
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)SYL
 
Акция "Руби ёлки от Билайн"
Акция "Руби ёлки от Билайн"Акция "Руби ёлки от Билайн"
Акция "Руби ёлки от Билайн"prasu1995
 
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkutp_yang
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013SYL
 
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oy
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oyYliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oy
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oySYL
 

Andere mochten auch (15)

Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)
Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)
Mozambique project plan 2013-15_final (id 1171)
 
Sam annual report_2009
Sam annual report_2009Sam annual report_2009
Sam annual report_2009
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Needs assessment
Needs assessmentNeeds assessment
Needs assessment
 
Puhujakutsu malli
Puhujakutsu malliPuhujakutsu malli
Puhujakutsu malli
 
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_Vaahtera
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_VaahteraHäirintäyhdyshenkilökoulutus_Vaahtera
Häirintäyhdyshenkilökoulutus_Vaahtera
 
Forex Learn Trading
Forex Learn TradingForex Learn Trading
Forex Learn Trading
 
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"
Persconferentie: "Handel, daar zit muziek in!"
 
Matkaraportti zam 06
Matkaraportti zam 06Matkaraportti zam 06
Matkaraportti zam 06
 
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)
Syl kehitysyhteistyöesittely kenkk_un_kayttöön_(id_193) (id 412)
 
Акция "Руби ёлки от Билайн"
Акция "Руби ёлки от Билайн"Акция "Руби ёлки от Билайн"
Акция "Руби ёлки от Билайн"
 
19 ting by
19 ting by19 ting by
19 ting by
 
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut
18-1如何將部落格與網站連結放入Orkut
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013
 
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oy
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oyYliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oy
Yliopistokampusten kehittäminen, Olli Niemi SYK oy
 

Ähnlich wie Strategia päivitetty 12.2011

Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011
Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011
Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011KLL - Koululiikuntaliitto
 
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio Kuure
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio KuureVerkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio Kuure
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio KuureKoordinaatti
 
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Tiina Sarisalmi
 
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminen
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminenAvausseminaarin kv-verkostotapaaminen
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminenSYL
 
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Tiina Sarisalmi
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2Nuorten Palvelu ry
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.ORSI
 
Helmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetHelmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetSYL
 
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Kari Mikkelä
 
Kehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raporttiKehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raporttiKoordinaatti
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)SYL
 
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitalHelsinki
 
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019CMAD Finland
 
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessaJaana Seipiharju
 

Ähnlich wie Strategia päivitetty 12.2011 (20)

Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011
Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011
Koululiikuntaliiton toimintasuunnitelma 2011
 
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio Kuure
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio KuureVerkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio Kuure
Verkko opas esitelmä kuopiossa 05102012 Tapio Kuure
 
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
 
Aikuisväestön osaamista edistämässä
Aikuisväestön osaamista edistämässäAikuisväestön osaamista edistämässä
Aikuisväestön osaamista edistämässä
 
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminen
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminenAvausseminaarin kv-verkostotapaaminen
Avausseminaarin kv-verkostotapaaminen
 
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
 
Kansallinen resurssiviisaus -foorumi:
Kansallinen resurssiviisaus -foorumi: Kansallinen resurssiviisaus -foorumi:
Kansallinen resurssiviisaus -foorumi:
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 2
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.
ORSI-hankkeen ratkaisukortit USO 6 -verkoston webinaarista 11.5.
 
Helmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetHelmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumiset
 
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
 
Kehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raporttiKehittämispäivät2010 raportti
Kehittämispäivät2010 raportti
 
Elinikäinen oppiminen kehittämisagendalla Suomessa
Elinikäinen oppiminen kehittämisagendalla SuomessaElinikäinen oppiminen kehittämisagendalla Suomessa
Elinikäinen oppiminen kehittämisagendalla Suomessa
 
Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
 
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
 
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
 
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa
4 talvensaari leader nyt ja tulevaisuudessa
 
Avaussanat
AvaussanatAvaussanat
Avaussanat
 

Mehr von SYL

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013SYL
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliSYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufyeSYL
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereSYL
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113SYL
 

Mehr von SYL (20)

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaali
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampere
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113
 

Strategia päivitetty 12.2011

  • 1. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON KEHITYSPOLIITTINEN STRATEGIA VUOSILLE 2011–2014 Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous 2009 päätti kehityspoliittisen strategian tekemisestä SYL:lle. Strategian tarkoituksena on kuvata SYL:n nykyistä kehitysyhteistoimintaa ja sen toimijoita sekä ohjata SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa. Strategiassa esitellään SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan ja - politiikan taustalla olevat arvot, niihin pohjautuvat tavoitteet sekä linjataan, millaista kehitysyhteistyötä SYL:ssa halutaan tehdä. Lopuksi esitellään toiminnan resurssit eli KENKKU (SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta) ja SYL:n keskustoimisto sekä ylioppilaskuntien ja kehitysyhteistyöjärjestöjen roolia suhteessa SYL:n tekemään kehitysyhteistyötoimintaan. Koska kyseessä on ensimmäinen SYL:n kehityspoliittinen strategia, on sillä myös viestinnällinen rooli nykytilanteen kuvaamisessa. Strategia tehdään vuosille 2011–2014, joiden aikana sen toteutumista arvioidaan kerran vuodessa. KENKKU laatii arvion strategian toteutumisesta ja esittelee sen SYL:n hallitukselle. Vuoden 2013 liittokokouksessa päätetään uuden strategian tarpeesta. 1. Visio Vuonna 2015 SYL:n kehitysyhteistyö on konkreettista ja tuloksellista. SYL toimii ajan hermolla dynaamisesti ja muutoskykyisesti. Toiminta on houkuttelevaa sekä opiskelijoita osallistavaa ja heidän osaamistaan kehittävää. Kehitysyhteistyö tukee muuta SYL:n toimintaa ja on osa SYL:n kansainvälisiä verkostoja. SYL on erinomainen ja asiantunteva yhteistyökumppani. 2. Missio SYL:n kehitysyhteistyön tarkoitus on edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vähentää köyhyyttä ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa erityisesti koulutuksen avulla. Toiminnallaan SYL lisää opiskelijoiden ymmärrystä kehityskysymyksistä ja tahtoa kantaa globaalia vastuuta. 3. Arvot SYL:n kehitysyhteistyötoimintaa ohjaa käsitys ihmisten yhdenvertaisuudesta, globaali vastuu ja erilaisuuden kunnioittaminen. SYL:n kehitysyhteistyön on tuettava seuraavia arvoja: -toiminnan kestävyys ja vastuullisuus -toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus -molemminpuolinen oppiminen ja vuorovaikutus hankekumppanijärjestöjen kanssa -hankkeiden omistajuus ja toimijuus kohdealueella 1
  • 2. 4. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan tavoitteet SYL tukee kehitysyhteistyöhankkeita, joiden käytännön toteuttajina toimivat kansalaisjärjestöt kehitysmaissa sekä tekee tiedotustoimintaa Suomessa. Yhteistyön pohjana kehitysmaiden kansalaisjärjestöjen kanssa on molemminpuolinen luottamus ja toiminnan ennakoitavuus. Jokaisen hankkeen tulee toimia kohdemaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi. Tiedotustoiminnan tulee toimia erityisesti opiskelijoiden tietoisuuden lisäämiseksi kehityskysymyksistä. Toiminnan tavoitteiden tulee olla toteutettavissa ja seurattavissa. SYL:n lisäarvo kehitysyhteistyössä on toteuttaa koulutukseen ja oppimisen edistämiseen liittyvää kehitysyhteistyötä. Koulutuspolitiikka on yksi SYL:n keskeisistä toiminta-alueista. Koulutuksen myötä ihmiset saavuttavat tietoja ja taitoja, jotka edesauttavat heitä työskentelemään itse omien elinolosuhteidensa parantamiseksi. Hankekumppanien valinnassa SYL selvittää mahdollisuuksia vertaisjärjestöjen kanssa toimimiseen. Yhteistyöaloja voivat olla esimerkiksi laadukkaan koulutuksen ulottaminen useampien saataville, tasa-arvoisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen koulutuksen avulla ja opiskelijademokratian edistäminen. Kumppanijärjestöjen valintaan ja hankesuunnitteluun on panostettava, ja suunnittelun on oltava mahdollisimman tasa-arvoinen prosessi. Hankkeet suunnitellaan yhteistyössä kumppanijärjestön kanssa järjestön aloitteesta ja lähtökohdista käsin. Hankkeet on toteutettava maissa, jotka täyttävät virallisen kehitysyhteistyön kriteerit (Official Development Assistance), muutoin hankkeiden maantieteellinen sijainti ei ole ratkaiseva tekijä. Hankkeiden yksityiskohtaiset tavoitteet määritellään hankesuunnitelmassa. Jokaisen tavoitteen jälkeen on alla kuvattu keino tai keinoja sen saavuttamiseksi. Tavoitteet on jaettu kahteen osaan: Suomen toiminnan tavoitteisiin sekä tavoitteisiin hanketoiminnan laadun takaamiseksi. Kehitysmaissa toteutettavien hankkeiden tarkemmat tavoitteet määritellään kunkin hankkeen hankesuunnitelmassa. 2.1. Tavoitteet Suomessa A. Lisätään opiskelijoiden tietoisuutta kehityskysymyksistä ja omista vaikutusmahdollisuuksista B. Vahvistetaan opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua kehitysyhteistyötoimintaan C. Ylioppilaskuntien ja SYL:n välinen yhteistyö on aikaisempaa tiiviimpää kehitysyhteistyökysymyksissä D. SYL osallistuu kehityspoliittiseen keskusteluun koulutuspolitiikan asiantuntijana E. SYL:n kehitysyhteistyö on läpinäkyvää ja toiminnasta tiedottaminen on avointa 2
  • 3. 2.2. Tavoitteet hanketoiminnan laadun takaamiseksi A. Kumppanuutta ja yhteistyötä rakennetaan yhdessä B. Toiminta on tuloksellista ja kestävää C. Hyödynnetään kumppanijärjestön asiantuntijuutta myös Suomessa D. Toiminta on suunnitelmallista ja johdonmukaista 3. Resurssit SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita rahoitetaan ulkoasiainministeriön tuella. Nykyään hankkeiden rahoituksesta 85 % tulee ulkoasiainministeriöltä, 7,5 % KENKKUn jäsenten tekemästä vapaaehtoistyöstä ja 7,5 % ylioppilaskuntien omilta opiskelijoiltaan keräämistä vapaaehtoisista kehitysyhteistyömaksuista. Henkilöstöresursseina ovat KENKKUn vapaaehtoistoimijat sekä SYL:n keskustoimistossa erityisesti kehitysyhteistyökoordinaattori ja hallituksen kehitysyhteistyöasioista vastaava henkilö. Kehitysyhteistyökoordinaattorin palkkaa maksetaan hankkeista. SYL:n nykyiset resurssit huomioiden sopiva hankemäärä on yksi tai kaksi hanketta ODA-kelpoisissa maissa ja tiedotustoiminta Suomessa. 3.1. KENKKU KENKKUn toiminta on opiskelijalähtöistä ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toimijat valitaan ylioppilaskuntien esityksistä. Kausi on lukuvuoden mittainen ja siitä suoriutuminen edellyttää aktiivista sitoutumista toimintaan. Jatkuvuuden takaamiseksi tavoitteena on, että vähintään neljäsosa jokaisen kauden KENKKUlaista jatkaa toiminnassa useamman kauden. KENKKUn tehtävät liittyvät hankehallintoon, keskustoimiston ja ylioppilaskuntien kanssa tehtyyn yhteistyöhön sekä tiedotukseen. KENKKUn ensisijainen tehtävä on toimia neuvonantajana SYL:n kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnossa. SYL:n on tarjottava KENKKUlle riittävät taustatiedot kehitysyhteistyötoiminnastaan sekä niistä kehityspoliittisista teemoista, jotka koskevat SYL:a ja ylioppilaskuntia. A. Hankehallinto ja asiantuntijuus Tehtävä: Asiantuntijana toimiminen SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita koskevissa asioissa. Keino: KENKKUn ja KENKKUn sisäisten maaryhmien kokoukset sekä sähköpostilistalla käydyt keskustelut. 3
  • 4. Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:n keskustoimiston työlle toimimalla asiantuntijana kehityspoliittisissa kysymyksissä. Keino: Taustatiedon tuottaminen kehityspolitiikkaa ja muuta SYL:n toimintaa yhdistävistä asioista. Valtakunnalliseen kehityspolitiikkaan liittyvien kannanottoideoiden tuominen SYL:n hallitukselle. B. Ylioppilaskunnat Tehtävä: KENKKUn jäsenten toimiminen linkkinä ylioppilaskuntiin ja niiden välillä Keino: Kuulumisten ja hyvien käytänteiden välittäminen puolin ja toisin KENKKUn ja ylioppilaskuntien kehyvaliokuntien, -jaostojen ja -kerhojen kokouksissa sekä tarvittaessa myös edustajiston ja hallituksen jäsenille. C. SYL:n keskustoimisto Tehtävä: Yhteisten toimintatapojen etsiminen keskustoimiston kanssa. Keino: Vierailut ja keskustelut KENKKUn kokouksissa ja SYL:n aamukouluissa (esimerkiksi hankeseurantamatkoilta raportointi) tai muutoin järjestetyissä tapaamisissa. D. Tiedotustehtävä Tehtävä: Kehityskysymyksistä ja SYL:n kehitysyhteistyöhankkeista tiedottaminen opiskelijoille ja muille sidosryhmille. Keinot: KENKKUlaisten osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöviikkoihin ja -päiviin ja muihin tilaisuuksiin sekä juttupankin sisällön suunnitteluun. Bloggaaminen KENKKUn blogissa ja sisällön tuottaminen SYL:n nettisivuille. Tehtävä: Tiedon jakaminen kehityskysymyksissä ylioppilaskuntien sisällä. Keino: Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskunnissa käytyyn keskusteluun kehityskysymyksistä. 3.2. Keskustoimisto A. Kehitysyhteistyökoordinaattorin työpanos: 4
  • 5. Hankehallinnosta vastaaminen KENKKUn avustuksella sekä SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan yleinen koordinointi. B. Hallitusvastaavan työpanos: Kehityskysymysten ylläpitäminen sidosryhmätapaamisissa ja SYL:n poliittisessa vaikuttamistyössä ja KENKKUn puheenjohtajana toimiminen. C. Koko keskustoimisto: Tehtävä: Tarvittaessa toimia asiantuntijana SYL:n kehitysyhteistyötoiminnassa Keino: KENKKUn kokoukset ja muut tapaamiset KENKKUn kanssa sekä kehityspolitiikkaan liittyvän tiedon välittäminen. Tehtävä: Poliittinen vaikuttamistyö SYL:n toimintaa koskevissa kehityspoliittisissa ajankohtaisissa asioissa Keino: Kehityspoliittisten kysymysten esiin ottaminen tapaamisissa SYL:n sidosryhmien kanssa. Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:ssa tehtävälle kehitysyhteistyötoiminnalle Keino: Yhteistyön tiivistäminen keskustoimistossa tiedonvaihdossa kehitysyhteistyösektorin ja muiden sektoreiden välillä. 4. SYL:n ja ylioppilaskuntien välinen yhteistyö SYL:n tehtävä: Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoiden välisen yhteistyön tukeminen. Keino: Kehytapaamisten järjestäminen, sähköpostilistan ylläpito, valtakunnallisen kehitysyhteistyön teemaviikkohankkeen toteuttaminen yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa. SYL:n tehtävä: Tukea ylioppilaskuntien mahdollisuutta osallistua SYL:n kehitysyhteistyön varainkeruuseen Keino: Yliopistojen lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä ylioppilaskunta voi antaa opiskelijoilleen mahdollisuuden maksaa vapaaehtoinen kehitysyhteistyömaksu, jonka tuotto käytetään SYL:n kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamiseen. SYL:n tehtävä: Kehitysyhteistyösektorilla vakiintuneempien ja uudempien ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoiminnan välisten erojen huomiointi Keino: Kehytapaamisissa järjestetään ohjelmaa erilaisiin tarpeisiin ja SYLn kehitysyhteistyömateriaalien tuottamisessa huomioidaan se että ne ovat hyödyllisiä erilaisille toimijoille. 5
  • 6. Ylioppilaskuntien tehtävä: Ylioppilaskuntien edustajien osallistuminen SYL:n kehitysyhteistyötoimintaan Keino: Ylioppilaskunnat rekrytoivat keskuudestaan jäsenehdokkaat KENKKUun. 5. Järjestöyhteistyö SYL on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa), Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen (Kehys) sekä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen (RKE) jäsen. SYL saa näiltä järjestöiltä omaan toimintaansa tukea (koulutukset, neuvonta ja informaatio) sekä kanavan osallistua kehityspoliittiseen vaikuttamistyöhön. Tulevaisuudessa on hyvä pohtia mahdollista yhteistyön tiivistämistä muiden opiskelijatoimijoiden kanssa (esimerkiksi yliopistot ja SAMOK). 6
  • 7. LIITE 1: SYL:N KEHITYSYHTEISTYÖTOIMINNAN NYKYTILANTEEN KUVAUS SYL on tehnyt kehitysyhteistyötä 1950-luvulta lähtien. Kehitysyhteistyö on tärkeä osa SYL:n kansainvälistä toimintaa, ja sitä voisikin ajatella yhtenä yleisen kansainvälisyyskasvatuksen muotona. Opiskelijoita yhteiskunnassa edustavana järjestönä SYL voi ottaa kantaa myös kestävää yhteiskuntaa koskeviin asioihin liittokokouksen linjausten mukaisesti. On tärkeää, että SYL:n kautta voi levitä viesti siitä, että suomalaiset opiskelijat ajattelevat maailmaa kokonaisuutena ja ovat valmiita kantamaan globaalia vastuuta. Tällä hetkellä SYL:lla on neljä ulkoasiainministeriön ja opiskelijoiden rahoittamaa hanketta. Niistä kolme on kehitysmaissa (Mongolia, Sambia, Guatemala) ja yksi on tiedotushanke, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta kehityskysymyksistä opiskelijoiden keskuudessa Suomessa. KENKKU eli kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta on SYL:n hallituksen neuvonantaja kehitysyhteistyötoiminnassa. KENKKU käsittelee kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvät asiat. Sen jäseninä on noin viisitoista vapaaehtoistoimijaa ylioppilaskunnista. KENKKUn puheenjohtajana toimii hallituksen kehitysyhteistyövastaava ja KENKKUn sihteerinä kehitysyhteistyökoordinaattori. Koordinaattorin tehtävänä on vastata hankehallinnosta KENKKUn avustuksella sekä esitellä kehitysyhteistyöhön liittyvät asiat SYL:n hallitukselle. Jokaisessa hankkeessa käydään kahden viikon pituisilla hankeseurantamatkoilla kerran vuodessa, ja muutoin hankkeiden etenemistä seurataan neljännesvuosiraporteilla, vuosiraporteilla ja säännöllisellä yhteydenpidolla kumppanijärjestöihin. Ulkoasiainministeriö seuraa rahoittamiensa hankkeiden tavoitteiden toteutumista, ja KENKKUn tehtäviin kuuluu vuosiraporttien valmistelu yhdessä hankekumppanijärjestöjen ja koordinaattorin kanssa. Guatemalan nykyinen hanke loppuu vuonna 2010 ja Sambian ja Mongolian hankkeet vuonna 2011. Hankkeiden jatko ja uudet hankkeet on syytä suunnitella hyvissä ajoin ennen nykyisten hankkeiden päättymistä. SYL:n kehitysyhteistyötoiminta rahoitetaan nykyisin opiskelijoiden vapaaehtoisilla kehitysyhteistyömaksuilla sekä ulkoasiainministeriön hanketuella. Ylioppilaskuntien maksamia jäsenmaksuja ei käytetä kehitysyhteistyötoimintaan. Kehitysyhteistyökoordinaattori työskentelee osa-aikaisesti ja hänen palkkaansa maksetaan kehitysyhteistyöhankkeiden budjeteista. LIITE 2: SYL:N KEHITYSHTEISTYÖN HISTORIAA Kansainvälisen toiminnan mahdollistaminen oli alun perin vuonna 1921 myös SYL:n perustamisen lähtökohta. SYL on ollut myöhemmin mukana perustamassa erilaisia järjestöjä ja toimikuntia, jotka ovat yhdessä toimineet kansainvälisten kehityskysymysten parissa. Vuosien varrella osa 7
  • 8. järjestöistä on hävinnyt kentältä ja korvattu myöhemmin uusilla. Samalla myös SYL:n tekemä kehitysyhteistyö on muuttunut. Kansainvälisen Ylioppilasavun Suomen Toimikunta (KYST) perustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Tavoite oli saada kansallinen toimielin, joka olisi osa International Student Servicen (ISS) toimintaa. ISS:n toiminta yhdistettiin World Student Reliefin (WSR) kanssa, ja vuonna 1952 KYST:sta tuli Suomen virallinen toimikunta (FINWUST). Tätä tapahtumaa on pidetty suomalaisten opiskelijoiden tekemän kehitysyhteistyön lähtökohtana. Vuonna 1961 SYL oli mukana perustamassa Ylioppilaiden Kansainvälistä Apua (YKA). SYL osallistui myös International Student Confrencen (ISC) perustamana International University Exchange Fundin (IUEF) toimintaan. Kansainvälisen järjestötoiminnan lisäksi SYL:n omaa asemaa kehitysyhteistyökentällä alettiin pohtia. Vuonna 1968 perustettiin toimikunta selvittämään SYL:n tavoitteita ja toimintatapoja, ja vuonna 1976 laadittiin säännöt SYL:n oman kehitysyhteistyörahaston perustamiselle. Sitä hoitamaan perustettiin oma hallitus, jonka kokoonpano vastasi aluksi pitkälti liiton kulloistakin hallitusta. Pari vuotta myöhemmin mukaan saatiin myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Vuonna 1989 perustettiin ylioppilaskuntien ehdottamista toimijoista koostuva ryhmä. Toimintaa kesti vain muutaman vuoden, ja elin lakkautettiin vuonna 1991. Vuonna 1992 SYL:n kehitysyhteistyörahaston (KYRH) ehdotuksesta SYL:n liittokokous lakkautti SYL:n rahaston, ja KYRH:n tilalle perustettiin Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta. KENKKU toimii edelleen, ja sen jäsenet koostuvat ylioppilaskuntien esittämistä opiskelijoista. SYL:n kehitysyhteistyöprojekteille on kerätty vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua ylioppilaskuntien jäsenmaksun yhteydessä vuodesta 1961. Kokonaisuudessaan kehitysyhteistyötoimintaa on leimannut rahoituksen epävarmuus ja poliittinen jännite, niin maailmanpoliittisen tilanteen kuin jäsenkunnan intressien suhteen. Vuoden 1969 ylimääräisessä liittokokouksessa SYL:n hallitus esitti, että ylioppilaskunnat lahjoittaisivat yhden prosentin omasta budjetistaan kehitysyhteistyölle. Osa ylioppilaskunnista lähti tavoitteeseen myöhemmin mukaan 0,7-kampanjan hengessä. SYL:n keskustoimisto ja jäsenistö on myös osallistunut erinäisiin lipaskeräyksiin. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan pitkäjänteisyyttä paransi vuoden 1975 ulkoasianministeriön linjaus alkaa tukea kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötoimintaa. SYL:n kehitysyhteistyökumppanit ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana. Maailmanpolitiikan tapahtumilla on ollut omat vaikutuksensa kohteiden valinnassa. Afrikan vapautusliike, Chilen vallankaappaus, Vietnamin sota ja Etelä-Afrikan apartheidin kaataminen olivat pitkään toiminnan keskiössä. 8
  • 9. SYL:n kehitysyhteistyötoiminta oli aluksi katastrofiapuluonteista, esimerkiksi erilaisten luonnonkatastrofien tai poliittisten konfliktien uhrien auttamista. KYST ja SYL olivat mukana tukemassa esim. Unkarin kansannousun (1956) pakolaisylioppilaita. 1970-luvulla toiminnan painopiste muuttui projektiluonteisuudesta suunnitelluksi yhteistyöksi etelän kumppanijärjestöjen kanssa. Kansainvälisen toiminnan ohjelma otti lähtökohdakseen kumppanijärjestön ehdoilla toimimisen. Aiempaa pitkäjänteisempi toiminnan fokus näkyi myös siinä, että koulutusalojen ja terveydenhoidon tukemisella haluttiin ennaltaehkäistä ja tukea suunnitellusti kehitysyhteistyömaiden yhteiskuntarakenteiden vahvistumista. SYL:n kehitysyhteistyön luonnetta kuvastaa edelleen opiskelijalähtöisyys, sillä suurin osa toiminnassa mukana olevista on mukana vapaaehtoistyöpohjalta. Miltei kaikissa ylioppilaskunnassa on toiminnassa kehitysyhteistyökerho, -jaosto tai -valiokunta, joka kokoaa yhteen paikalliset toimijat. SYL:n kehitysyhteistyö on vuosien varrella vaihdellut solidaarisuustoiminnasta hankehallintoon. Kaikesta poliittisesta myllerryksestä huolimatta köyhyyden poistaminen sekä oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan pyrkiminen ovat edelleen se arvopohja, johon koko toiminta perustuu. Lähteet: Kehityksen tiellä. SYL:n julkaisu 1985 Kehityksen karuselli. SYL:n julkaisu 1990 Näin sen näin. Seija Silventoinen 2001 9