SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 2
Downloaden Sie, um offline zu lesen
SYL:n kehy -tapaaminen 2.3.2012

VIESTINTÄWORKHOP

Viestintäworkshopin tavoitteena oli saada ylioppilaskuntien kehitysyhteisyötoimijoilta ideoita SYL:n
kehitysyhteistyöviestinnän kehittämiseksi. Workshopin aikana tapaamiseen osallistuneet pohtivat
kahdessa ryhmässä SYL:n kehitysyhteistyöviestinnän tavoitteita ja toimintoja tavoitteisiin pääsemiseksi.
Ryhmät tarkastelivat tavoitteita ja toimintoja erityisesti ylioppilaskuntien päättäjien (edustajistot ja
hallitukset) sekä kehitysyhteistyötoimijoiden (valiokunnat, kehykerhot ja jaostot) näkökulmasta. Toimintoja
määritellessä mietittiin myös ajankohtaa ja resursseja.

Workshopissa määriteltiin seuraavia tavoitteita ja toimintoja:

Tavoite 1: Kehitysyhteistyötietoisuuden ja yhteiskunnallisen vastuun lisääminen (päättäjät ja toimijat)

Toiminta 1: Tiedotteet, facebook, koulutukset, tapaamiset, s-postikuulumiset kehytoimijoille, vuosiraportti
videona, ideapankki nettiin

               -   Sähköinen tiedottaminen vaatii vähemmän resursseja
               -   jatkuvaa
               -   myös valtakunnallisesta kehitysyhteistyötilanteesta tiedottaminen
               -   Kehitysyhteistyön tärkeydestä muistuttaminen
               -   Onnistumisista viestiminen
               -   Faktojen tärkeys
               -   vaatii asiantuntevuutta ja verkostoja
               -

Tavoite 2: Yhteistyön tukeminen ja lisääminen (päättäjät ja toimijat)

Toiminta 2: Kv-tapaamiset ja yhteiset foorumit; kuulumisten kokoaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen,
nettisivut, facebook

               -   Vaatii henkilöstöresursseja, rahoitusta ja toimijoiden aktiivisuutta
               -   alkuvuodesta, kun uudet toimijat ovat aloittaneet


Tavoite 3: Substanssiosaamisen lisääminen (toimijat)

Toiminta 3: Koulutukset, vierailut yo-kuntiin, tiedotteita yhteistyössä esim. KEPA:n ja UM:n kanssa (vai
heidän tiedotteiden jakaminen?)

               -   Vaatii resursseja, siksi yhteistyö on tärkeää
               -   jatkuvaa


Tavoite 4: Osallistaminen (päättäjät ja toimijat)

Toiminta 4: Kehyviikko

               -   Vaatii resursseja
-   Edistää harjoittelumahdollisuuksia



Tavoite 5: Kehitysyhteistyötoiminnan profiloiminen helposti lähestyttäväksi

Toiminta 5: Eri alojen kehitysyhteistyömahdollisuuksista kertominen (esim. 20 eri alan opiskelijaa kertoo,
mitä kehitysyhteistyöhön liittyvää voivat tehdä opinnoissaan),



Tavoite 6: Kehitysyhteisyön jatkuvuuden turvaaminen

Toiminta 6: Testamenttipankin luominen SYL:n nettisivuille, johon vanhat toimintakertomukset

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Kehytapaaminen1 2012 viestintäworkshop_purku _id 438_

TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvaus
TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvausTopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvaus
TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvausHanna
 
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissäNäkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissäeamkhanke
 
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksi
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksiVerkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksi
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksiHarto Pönkä
 
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013lansisuomenhelmet
 
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessa
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessaMobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessa
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessaTaivassalo Minna
 
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessä
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessäSosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessä
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessäHarto Pönkä
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenTHL
 
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteita
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteitaVerkko- ja mobiiliopetuksen perusteita
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteitaHarto Pönkä
 
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...AKTIIVI
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoTyoelama2020
 
PopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuPopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuSelina Nastase
 
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...Harto Pönkä
 
Sosiaalinen media ja työnhaku
Sosiaalinen media ja työnhakuSosiaalinen media ja työnhaku
Sosiaalinen media ja työnhakuJani Siivola
 
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominenVaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominenAllianssi-risteily 2014
 
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallinta
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallintaSomepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallinta
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallintaHarto Pönkä
 
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdf
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdfOhjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdf
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdfMatleena Laakso
 
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöön
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöönSosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöön
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöönHarto Pönkä
 

Ähnlich wie Kehytapaaminen1 2012 viestintäworkshop_purku _id 438_ (20)

TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvaus
TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvausTopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvaus
TopLaaja 2 SoMe Salpaus hankekuvaus
 
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissäNäkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
Näkökulmia mentorointiin digitalisoituvissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
 
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksi
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksiVerkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksi
Verkostoja, parvia ja sosiaalista mediaa oppimisen tueksi
 
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishankeKummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
Kummiwiki -oppimisympäristöjen kehittämishanke
 
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
 
Cmkysely2015
Cmkysely2015Cmkysely2015
Cmkysely2015
 
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessa
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessaMobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessa
Mobiilia kehittämistä - opiskelijoiden omat laitteet oppimisessa
 
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessä
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessäSosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessä
Sosiaalinen media oppilaitoksen sisäisessä kehittämisessä
 
HAMKin someketti
HAMKin somekettiHAMKin someketti
HAMKin someketti
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
 
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteita
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteitaVerkko- ja mobiiliopetuksen perusteita
Verkko- ja mobiiliopetuksen perusteita
 
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...
Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -kehittämisohjelman...
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kunteko
 
PopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolkuPopUpCollege palvelupolku
PopUpCollege palvelupolku
 
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...
Sosiaalinen media yhteisöllisen tiedonrakentelun ja opetuksen avoimuuden mahd...
 
Sosiaalinen media ja työnhaku
Sosiaalinen media ja työnhakuSosiaalinen media ja työnhaku
Sosiaalinen media ja työnhaku
 
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominenVaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
 
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallinta
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallintaSomepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallinta
Somepolitiikka, somen käyttö ja maineenhallinta
 
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdf
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdfOhjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdf
Ohjaaminen ja erilaiset tuen tarpeet verkossa 6.5.22.pdf
 
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöön
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöönSosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöön
Sosiaalisen median ottaminen opetuskäyttöön
 

Mehr von SYL

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013SYL
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013SYL
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliSYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufyeSYL
 

Mehr von SYL (20)

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaali
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 

Kehytapaaminen1 2012 viestintäworkshop_purku _id 438_

  • 1. SYL:n kehy -tapaaminen 2.3.2012 VIESTINTÄWORKHOP Viestintäworkshopin tavoitteena oli saada ylioppilaskuntien kehitysyhteisyötoimijoilta ideoita SYL:n kehitysyhteistyöviestinnän kehittämiseksi. Workshopin aikana tapaamiseen osallistuneet pohtivat kahdessa ryhmässä SYL:n kehitysyhteistyöviestinnän tavoitteita ja toimintoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Ryhmät tarkastelivat tavoitteita ja toimintoja erityisesti ylioppilaskuntien päättäjien (edustajistot ja hallitukset) sekä kehitysyhteistyötoimijoiden (valiokunnat, kehykerhot ja jaostot) näkökulmasta. Toimintoja määritellessä mietittiin myös ajankohtaa ja resursseja. Workshopissa määriteltiin seuraavia tavoitteita ja toimintoja: Tavoite 1: Kehitysyhteistyötietoisuuden ja yhteiskunnallisen vastuun lisääminen (päättäjät ja toimijat) Toiminta 1: Tiedotteet, facebook, koulutukset, tapaamiset, s-postikuulumiset kehytoimijoille, vuosiraportti videona, ideapankki nettiin - Sähköinen tiedottaminen vaatii vähemmän resursseja - jatkuvaa - myös valtakunnallisesta kehitysyhteistyötilanteesta tiedottaminen - Kehitysyhteistyön tärkeydestä muistuttaminen - Onnistumisista viestiminen - Faktojen tärkeys - vaatii asiantuntevuutta ja verkostoja - Tavoite 2: Yhteistyön tukeminen ja lisääminen (päättäjät ja toimijat) Toiminta 2: Kv-tapaamiset ja yhteiset foorumit; kuulumisten kokoaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen, nettisivut, facebook - Vaatii henkilöstöresursseja, rahoitusta ja toimijoiden aktiivisuutta - alkuvuodesta, kun uudet toimijat ovat aloittaneet Tavoite 3: Substanssiosaamisen lisääminen (toimijat) Toiminta 3: Koulutukset, vierailut yo-kuntiin, tiedotteita yhteistyössä esim. KEPA:n ja UM:n kanssa (vai heidän tiedotteiden jakaminen?) - Vaatii resursseja, siksi yhteistyö on tärkeää - jatkuvaa Tavoite 4: Osallistaminen (päättäjät ja toimijat) Toiminta 4: Kehyviikko - Vaatii resursseja
  • 2. - Edistää harjoittelumahdollisuuksia Tavoite 5: Kehitysyhteistyötoiminnan profiloiminen helposti lähestyttäväksi Toiminta 5: Eri alojen kehitysyhteistyömahdollisuuksista kertominen (esim. 20 eri alan opiskelijaa kertoo, mitä kehitysyhteistyöhön liittyvää voivat tehdä opinnoissaan), Tavoite 6: Kehitysyhteisyön jatkuvuuden turvaaminen Toiminta 6: Testamenttipankin luominen SYL:n nettisivuille, johon vanhat toimintakertomukset