SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 12
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Kuntastrategiat digitalisaaton
ohjausvälineenä
Itä-Suomen yliopisto
Tomi Voutilainen
Isamaria Räsänen
Tommi Oikarinen
Niko Vartiainen
Päivitetty: 23.11.2016
Kuntastrategia
• Vuonna 2017 uuden kuntavaalikauden alkaessa aletaan soveltaa
kuntalain (410/2015) kunnan johtamista koskevia säännöksiä mukaan
lukien kuntastrategian laatiminen
oKuntastrategia: Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. (KuntaL 401/2015
37.1 §)
oKunnan keskeisin johtamisen väline jatkossa
oTalousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat
kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
(KuntaL 410/2015 110.2 §)
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 2
Kuntastrategia
Kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä
koskevissa laeissa säädetyt palveluvelvoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden
osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen
Kunnanvaltuuston hyväksymä kuntastrategia – toiminnan ja talouden pitkän aikavälin
tavoitteet
Talousarvio ja –
suunnitelma
kuntastrategiaa
toteuttavia
Arvio kunnan nykytilanteesta sekä
tulevista toimintaympäristön
muutoksista
Velvoittaa poliittisesti ja
toiminnallisesti
Kunnanhallituksen
yhteensovitettava
kunnan toimintaa
kuntastrategian
mukaisesti
Toteutumisen
arviointi ja
seuranta
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 3
Digitalisaatio ja toiminnan tuloksellisuus
• Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman
poikkileikkaavana teemana on julkisten palveluiden digitalisointi
toiminnan tuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseksi.
o Kuntapuolella mm. digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen
opetuksessa ja koulutuksessa
o Myös aikaisemmissa hallitusohjelmissa on ollut digitalisaatioon liittyviä
tavoitteita
• Digitalisaatio määritelmänä: tieto- ja viestintäteknologian tarjoamien
mahdollisuuksien hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä
• Tavoiteltujen tuottavuusvaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan myös
muutoksia prosesseihin
Versio 23.9.2016 Itä-Suomen yliopisto 4
Digitalisaatio ja toiminnan tuloksellisuus
• Pääministeri Juha Sipilän hallituksen
hallitusohjelman poikkileikkaavana
teemana on julkisten palveluiden
digitalisointi toiminnan tuottavuuden ja
tuloksellisuuden parantamiseksi.
o Kuntapuolella mm. digitalisaation
mahdollisuuksien hyödyntäminen
opetuksessa ja koulutuksessa
o Myös aikaisemmissa hallitusohjelmissa on
ollut digitalisaatioon liittyviä tavoitteita
• Digitalisaatio määritelmänä: tieto- ja
viestintäteknologian tarjoamien
mahdollisuuksien hyödyntäminen
toiminnan kehittämisessä
• Tavoiteltujen tuottavuusvaikutusten
saavuttamiseksi tarvitaan myös
muutoksia prosesseihin
• Näin ollen tuottavuuden
parantamisen digitalisaation avulla
voidaan katsoa korostavan entisestään
toiminnan strategista johtamista sekä
oikeiden kehittämistoimenpiteiden
valintaa
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 5
Tutkimustarve
• Kunnilla ei ole yhteistä kuntastrategiamallia tai tutkimustietoa
kuntastrategioiden toimivuudesta. Myöskään kuntastrategioiden
tavoitteiden toteutumista ei ole arvioitu kattavasti.
• Ei tietoa myöskään siitä, miten kunnat arvioivat strategisten tavoitetilojen
toteutumista ja miten yleensäkään tavoitteiden toteutumista mitataan
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 6
Tutkimustarve
• Kuntien toimintaan ja talouteen
vaikuttavat myös hallitusohjelma ja
valtionhallinnon linjaukset. Näiden
vaikutusta kuntastrategioihin ja sitä kautta
kuntien tavoitteenasetteluun ei ole
selvitetty lainkaan.
 Hallitusohjelmiin kirjattujen digitalisaatioon
liittyvien tavoitteiden seurantaa ei ole ulotettu
laajassa mittakaavassa kuntaorganisaatioiden
vastaaviin strategisiin tavoitteisiin.
 Merkityksellistä myös itsehallinnon kannalta
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 7
Tutkimusongelma
• Tavoitteena on tutkia kuntien ja maakuntien liittojen digitalisaatiolle
asettamien tavoitteiden toteutumista
• Tunnistetaan hyviä käytänteitä ja strategioiden kehittämiskohteita, jotka
hyödyttävät tulevien strategiakausien valmistelua
• Autetaan kuntia pääsemään paremmin digitalisaatiolle asettamiinsa
tavoitteisiin
• Edistetään sitä, että kuntastrategia olisi konkreettisesti osa kunnan
suunnittelu- ja johtamisjärjestelmää
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 8
Tutkimusongelma
• Tutkimuskysymykset:
1. Mitä strategisia tavoitteita kunnat ja maakuntien liitot ovat asettaneet sekä
ulkoiselle että sisäiselle digitaalisen palvelutoimintansa kehittämiselle
(vaikuttavuus, tuottavuus, laatu) ja millä toimenpiteillä ne pyrkivät tavoitteita
toteuttamaan?
2. Miten kunnat ja kuntayhtymät ovat huomioineet strategisissa tavoitteissaan
strategian laatimisen aikana voimassa olleiden hallitusohjelmien ja muiden
strategisten tavoitteiden linjaukset ja miten linjaukset näkyvät tavoitteiden
toteuttamiseksi asetetuissa digitalisaatioon tukeutuvissa toimenpiteissä?
3. Miten kunnat ja kuntayhtymät ovat arvioineet tai suunnitelleet arvioivansa
asettamiensa digitalisaatioon liittyvien tavoitteiden onnistumista vuosien 2011-
2015 aikana?
• Lisäksi selvitään yleisemmin, miten valtakunnalliset kuntia koskevat
tavoitteet ja kuntien strategiaprosessi olisi yhteensovitettavissa tulevina
vuosina
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 9
Tutkimusongelma
• Tutkimuskysymyksiin vastaaminen antaa tietoa yhtäältä
kuntastrategioiden vaikuttavuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista
sekä toisaalta kuntien toiminnan digitalisaation ohjauksesta
kuntastrategian avulla
• Tutkimuksen aikataulu rakennettu siten, että kunnat voivat hyödyntää
tutkimustuloksia uuden valtuustokauden alkaessa
• Tutkimuksen aikataulussa on huomioitu myös uusien maakunnallisten
itsehallintoalueiden suunnittelu
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 10
Tutkimuksen aineisto
• Vuosilta 2011–2016:
• ARTTU2-tutkimusohjelman kunnat
• 18 maakunnan liitoa
• Lisäksi seuraavien kaupunkien strategiat: Helsinki, Joensuu, Rovaniemi ja Kajaani
• Asiakirja-aineiston muodostavat:
• Strategiat
• Strategioiden toimeenpanosuunnitelmat ja seurantaraportit
• Erilliset ICT-strategiat
• Talousarviot ja -suunnitelmat
• Vuosikertomukset
• Tarkastuslautakunnan arviointikertomukset
• Tilinpäätökset toimintakertomuksineen
• Valittujen kuntien talous- ja strategiajohtajien teemahaastattelut
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 11
Kommenttitoivomukset
• Palautetta emme toivo niinkään tutkimussuunnitelman ”esitysteknisistä”
seikoista tai siitä, millainen on hyvä tutkimussuunnitelma, sillä
suunnitelmalla on jo onnistuneesti hankittu rahoitusta. Sen sijaan
palautetta toivomme itse tutkimuksen toteutukseen liittyvistä teemoista
(mm. tutkimusasetelma, tutkimuksen mahdolliset ongelmakohdat yms.)
• Ajatuksia ja kommentteja tutkimusaineistoon liittyen
• Millaisia ajatuksia herättää valtiotason päätöksenteon ja
kuntastrategioiden välinen suhde?
• Onko mielekästä tutkia vain hallitusohjelman linjausten näkyvyyttä kuntatasolla
(ylhäältä alas)?
• Vai olisiko mahdollista ajatella asiaa myös toisin päin, eli kuntatason
tavoitteenasettelu näkyisi valtiotasolla (alhaalta ylös)?
Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 12

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkalunaPalvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkalunaTHL
 
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...THL
 
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenKUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenTHL
 
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt!
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt! Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt!
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt! THL
 
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitys
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitysSosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitys
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitysSosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 

Was ist angesagt? (19)

Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas PöystiKestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
 
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkalunaPalvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
 
Sote-uudistus ja muutostuki, Sinikka Salo 9.5.2016
Sote-uudistus ja muutostuki, Sinikka Salo 9.5.2016Sote-uudistus ja muutostuki, Sinikka Salo 9.5.2016
Sote-uudistus ja muutostuki, Sinikka Salo 9.5.2016
 
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - DigimuutosohjelmaAjankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
 
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
Maritta Korhonen, STM, Maakunta- ja SOTE-uudistus ja digitalisaatio - askelme...
 
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.HämäläinenKUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
KUVA toimeenpanoryhmän työn esittely, P.Hämäläinen
 
Sote- ja aluehallintouudistuksen yleiskatsaus 20.1.2016
Sote- ja aluehallintouudistuksen yleiskatsaus 20.1.2016Sote- ja aluehallintouudistuksen yleiskatsaus 20.1.2016
Sote- ja aluehallintouudistuksen yleiskatsaus 20.1.2016
 
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeetSOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
SOTE-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet
 
Sote-ICT-valmistelutilanne Varsinais-Suomessa
Sote-ICT-valmistelutilanne Varsinais-SuomessaSote-ICT-valmistelutilanne Varsinais-Suomessa
Sote-ICT-valmistelutilanne Varsinais-Suomessa
 
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnitteluMaakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
Maakuntien yhteisen arkkitehtuurin suunnittelu
 
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yleistilanne tietohallinnon näkökulm...
 
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt!
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt! Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt!
Kansalliset laaturekisterit tarvitaan nyt!
 
Kuntoutuksen kehittäminen ja sote-uudistus - Kuntoutussäätiön ja Varman toteu...
Kuntoutuksen kehittäminen ja sote-uudistus - Kuntoutussäätiön ja Varman toteu...Kuntoutuksen kehittäminen ja sote-uudistus - Kuntoutussäätiön ja Varman toteu...
Kuntoutuksen kehittäminen ja sote-uudistus - Kuntoutussäätiön ja Varman toteu...
 
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...
Huomioita sote- ja maakuntauudistus -lakipaketista tietohallinnon,tiedonhalli...
 
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitys
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitysSosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitys
Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 3.2.2016 Tuomas Pöystin esitys
 
Maakuntadigi-työryhmän tilannekuva
Maakuntadigi-työryhmän tilannekuvaMaakuntadigi-työryhmän tilannekuva
Maakuntadigi-työryhmän tilannekuva
 
Maakuntalakiluonnos 29.6.2016
Maakuntalakiluonnos 29.6.2016Maakuntalakiluonnos 29.6.2016
Maakuntalakiluonnos 29.6.2016
 
Kansallisen ICT-palvelukeskuksen valmistelu
Kansallisen ICT-palvelukeskuksen valmisteluKansallisen ICT-palvelukeskuksen valmistelu
Kansallisen ICT-palvelukeskuksen valmistelu
 
Sote- ja maakuntauudistuksen ICT-valmistelun tilanne Kymeenlaaksossa
Sote- ja maakuntauudistuksen ICT-valmistelun tilanne KymeenlaaksossaSote- ja maakuntauudistuksen ICT-valmistelun tilanne Kymeenlaaksossa
Sote- ja maakuntauudistuksen ICT-valmistelun tilanne Kymeenlaaksossa
 

Andere mochten auch

Work Samples - Concessions (Åhléns)
Work Samples - Concessions (Åhléns)Work Samples - Concessions (Åhléns)
Work Samples - Concessions (Åhléns)Nanna Grundell
 
CV Jean Stuger 2014
CV Jean Stuger 2014CV Jean Stuger 2014
CV Jean Stuger 2014Jean Stuger
 
604 Examples Of Rubrics T
604 Examples Of Rubrics T604 Examples Of Rubrics T
604 Examples Of Rubrics Tjennco521
 
Шкільна газета ША (вересень 2015)
Шкільна газета ША (вересень 2015)Шкільна газета ША (вересень 2015)
Шкільна газета ША (вересень 2015)Anatolii Barannik
 
Réformes de la Formation Professionnelle
Réformes de la Formation ProfessionnelleRéformes de la Formation Professionnelle
Réformes de la Formation ProfessionnelleLITTLE FISH
 

Andere mochten auch (9)

Comunicaciòn
ComunicaciònComunicaciòn
Comunicaciòn
 
Curriculum
CurriculumCurriculum
Curriculum
 
Las instituciones políticas
Las instituciones políticasLas instituciones políticas
Las instituciones políticas
 
Work Samples - Concessions (Åhléns)
Work Samples - Concessions (Åhléns)Work Samples - Concessions (Åhléns)
Work Samples - Concessions (Åhléns)
 
CV Jean Stuger 2014
CV Jean Stuger 2014CV Jean Stuger 2014
CV Jean Stuger 2014
 
604 Examples Of Rubrics T
604 Examples Of Rubrics T604 Examples Of Rubrics T
604 Examples Of Rubrics T
 
RUBRIC
RUBRICRUBRIC
RUBRIC
 
Шкільна газета ША (вересень 2015)
Шкільна газета ША (вересень 2015)Шкільна газета ША (вересень 2015)
Шкільна газета ША (вересень 2015)
 
Réformes de la Formation Professionnelle
Réformes de la Formation ProfessionnelleRéformes de la Formation Professionnelle
Réformes de la Formation Professionnelle
 

Ähnlich wie Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen

Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...
Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...
Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM THL
 
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdfSosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdfSOSTEtalk! 2023
 
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...THL
 
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitalHelsinki
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...THL
 
Kuntien ICT muutostuen tutkimus
Kuntien ICT muutostuen tutkimusKuntien ICT muutostuen tutkimus
Kuntien ICT muutostuen tutkimusMikael Vakkari
 
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...THL
 
Sinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistusSinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistusTHL
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 

Ähnlich wie Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen (20)

Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...
Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...
Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutoksen organisoinnin ja hankkeistuksen ti...
 
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelma
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelmaSote- ja maakuntadigin muutosohjelma
Sote- ja maakuntadigin muutosohjelma
 
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
Digimuutoksen ohjausjärjestelmä, Tomi Hytönen, VM
 
STM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsausSTM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsaus
 
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdfSosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
 
VATT esittelydiat 2014
VATT esittelydiat 2014VATT esittelydiat 2014
VATT esittelydiat 2014
 
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...
RAI-tieto ulkoistetun palvelun strategisessa johtamisessa, Kristiina Matikain...
 
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - DigimuutosohjelmaAjankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
 
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laajaDigitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
Digitaalinen helsinki-ohjelma-loppuyhteenveto-laaja
 
Maakuntauudistuksen tiekartta ja ICT-muutostuen valmistelun tilanne
Maakuntauudistuksen tiekartta ja ICT-muutostuen valmistelun tilanneMaakuntauudistuksen tiekartta ja ICT-muutostuen valmistelun tilanne
Maakuntauudistuksen tiekartta ja ICT-muutostuen valmistelun tilanne
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutum...
 
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - DigimuutosohjelmaAjankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
Ajankohtaistilanne - Digimuutosohjelma
 
Kuntien ICT muutostuen tutkimus
Kuntien ICT muutostuen tutkimusKuntien ICT muutostuen tutkimus
Kuntien ICT muutostuen tutkimus
 
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...
Pia Hakamäki: Hyvinvointityön yhteistyö pienissä kunnissa, Soihtu-arviointitu...
 
Sotedigi-valmistelun tilannekatsaus
Sotedigi-valmistelun tilannekatsausSotedigi-valmistelun tilannekatsaus
Sotedigi-valmistelun tilannekatsaus
 
Liikunta ja osallisuus
Liikunta ja osallisuusLiikunta ja osallisuus
Liikunta ja osallisuus
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 1 tilaisuuden avaus
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 1 tilaisuuden avausPalvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 1 tilaisuuden avaus
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 1 tilaisuuden avaus
 
Sinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistusSinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistus
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 
6aika esittely
6aika esittely6aika esittely
6aika esittely
 

Mehr von Finnish Institute of Occupational Health, Promotion of Work Ability and Health

Mehr von Finnish Institute of Occupational Health, Promotion of Work Ability and Health (9)

Arvottaminen, arvon lajit ja arvonluonnin prosessit liiketoiminnassa vp sorsa
Arvottaminen, arvon lajit ja arvonluonnin prosessit liiketoiminnassa vp sorsaArvottaminen, arvon lajit ja arvonluonnin prosessit liiketoiminnassa vp sorsa
Arvottaminen, arvon lajit ja arvonluonnin prosessit liiketoiminnassa vp sorsa
 
Nodehealth tuloksia
Nodehealth tuloksiaNodehealth tuloksia
Nodehealth tuloksia
 
Pöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkayntiPöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkaynti
 
Johanson Husman_Viisto, väistö, valaisu, vuorovaikutus
Johanson Husman_Viisto, väistö, valaisu, vuorovaikutusJohanson Husman_Viisto, väistö, valaisu, vuorovaikutus
Johanson Husman_Viisto, väistö, valaisu, vuorovaikutus
 
Node health seminar 8 april 2015_timo sinervo
Node health seminar 8 april 2015_timo sinervoNode health seminar 8 april 2015_timo sinervo
Node health seminar 8 april 2015_timo sinervo
 
Node health seminar 8 april 2015_juha tuominen
Node health seminar 8 april 2015_juha tuominenNode health seminar 8 april 2015_juha tuominen
Node health seminar 8 april 2015_juha tuominen
 
Node health seminar 8 april 2015_jarmo vakkuri
Node health seminar 8 april 2015_jarmo vakkuriNode health seminar 8 april 2015_jarmo vakkuri
Node health seminar 8 april 2015_jarmo vakkuri
 
Node health seminar 8 april 2015_graeme hodge
Node health seminar 8 april 2015_graeme hodgeNode health seminar 8 april 2015_graeme hodge
Node health seminar 8 april 2015_graeme hodge
 
Node health seminar 8 april 2015_jan-erik johanson [compatibility mode]
Node health seminar 8 april 2015_jan-erik johanson [compatibility mode]Node health seminar 8 april 2015_jan-erik johanson [compatibility mode]
Node health seminar 8 april 2015_jan-erik johanson [compatibility mode]
 

Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä vartiainen&rasanen

  • 1. Kuntastrategiat digitalisaaton ohjausvälineenä Itä-Suomen yliopisto Tomi Voutilainen Isamaria Räsänen Tommi Oikarinen Niko Vartiainen Päivitetty: 23.11.2016
  • 2. Kuntastrategia • Vuonna 2017 uuden kuntavaalikauden alkaessa aletaan soveltaa kuntalain (410/2015) kunnan johtamista koskevia säännöksiä mukaan lukien kuntastrategian laatiminen oKuntastrategia: Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. (KuntaL 401/2015 37.1 §) oKunnan keskeisin johtamisen väline jatkossa oTalousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. (KuntaL 410/2015 110.2 §) Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 2
  • 3. Kuntastrategia Kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palveluvelvoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen Kunnanvaltuuston hyväksymä kuntastrategia – toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet Talousarvio ja – suunnitelma kuntastrategiaa toteuttavia Arvio kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista Velvoittaa poliittisesti ja toiminnallisesti Kunnanhallituksen yhteensovitettava kunnan toimintaa kuntastrategian mukaisesti Toteutumisen arviointi ja seuranta Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 3
  • 4. Digitalisaatio ja toiminnan tuloksellisuus • Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman poikkileikkaavana teemana on julkisten palveluiden digitalisointi toiminnan tuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseksi. o Kuntapuolella mm. digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen opetuksessa ja koulutuksessa o Myös aikaisemmissa hallitusohjelmissa on ollut digitalisaatioon liittyviä tavoitteita • Digitalisaatio määritelmänä: tieto- ja viestintäteknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä • Tavoiteltujen tuottavuusvaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan myös muutoksia prosesseihin Versio 23.9.2016 Itä-Suomen yliopisto 4
  • 5. Digitalisaatio ja toiminnan tuloksellisuus • Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman poikkileikkaavana teemana on julkisten palveluiden digitalisointi toiminnan tuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseksi. o Kuntapuolella mm. digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen opetuksessa ja koulutuksessa o Myös aikaisemmissa hallitusohjelmissa on ollut digitalisaatioon liittyviä tavoitteita • Digitalisaatio määritelmänä: tieto- ja viestintäteknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä • Tavoiteltujen tuottavuusvaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan myös muutoksia prosesseihin • Näin ollen tuottavuuden parantamisen digitalisaation avulla voidaan katsoa korostavan entisestään toiminnan strategista johtamista sekä oikeiden kehittämistoimenpiteiden valintaa Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 5
  • 6. Tutkimustarve • Kunnilla ei ole yhteistä kuntastrategiamallia tai tutkimustietoa kuntastrategioiden toimivuudesta. Myöskään kuntastrategioiden tavoitteiden toteutumista ei ole arvioitu kattavasti. • Ei tietoa myöskään siitä, miten kunnat arvioivat strategisten tavoitetilojen toteutumista ja miten yleensäkään tavoitteiden toteutumista mitataan Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 6
  • 7. Tutkimustarve • Kuntien toimintaan ja talouteen vaikuttavat myös hallitusohjelma ja valtionhallinnon linjaukset. Näiden vaikutusta kuntastrategioihin ja sitä kautta kuntien tavoitteenasetteluun ei ole selvitetty lainkaan.  Hallitusohjelmiin kirjattujen digitalisaatioon liittyvien tavoitteiden seurantaa ei ole ulotettu laajassa mittakaavassa kuntaorganisaatioiden vastaaviin strategisiin tavoitteisiin.  Merkityksellistä myös itsehallinnon kannalta Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 7
  • 8. Tutkimusongelma • Tavoitteena on tutkia kuntien ja maakuntien liittojen digitalisaatiolle asettamien tavoitteiden toteutumista • Tunnistetaan hyviä käytänteitä ja strategioiden kehittämiskohteita, jotka hyödyttävät tulevien strategiakausien valmistelua • Autetaan kuntia pääsemään paremmin digitalisaatiolle asettamiinsa tavoitteisiin • Edistetään sitä, että kuntastrategia olisi konkreettisesti osa kunnan suunnittelu- ja johtamisjärjestelmää Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 8
  • 9. Tutkimusongelma • Tutkimuskysymykset: 1. Mitä strategisia tavoitteita kunnat ja maakuntien liitot ovat asettaneet sekä ulkoiselle että sisäiselle digitaalisen palvelutoimintansa kehittämiselle (vaikuttavuus, tuottavuus, laatu) ja millä toimenpiteillä ne pyrkivät tavoitteita toteuttamaan? 2. Miten kunnat ja kuntayhtymät ovat huomioineet strategisissa tavoitteissaan strategian laatimisen aikana voimassa olleiden hallitusohjelmien ja muiden strategisten tavoitteiden linjaukset ja miten linjaukset näkyvät tavoitteiden toteuttamiseksi asetetuissa digitalisaatioon tukeutuvissa toimenpiteissä? 3. Miten kunnat ja kuntayhtymät ovat arvioineet tai suunnitelleet arvioivansa asettamiensa digitalisaatioon liittyvien tavoitteiden onnistumista vuosien 2011- 2015 aikana? • Lisäksi selvitään yleisemmin, miten valtakunnalliset kuntia koskevat tavoitteet ja kuntien strategiaprosessi olisi yhteensovitettavissa tulevina vuosina Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 9
  • 10. Tutkimusongelma • Tutkimuskysymyksiin vastaaminen antaa tietoa yhtäältä kuntastrategioiden vaikuttavuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista sekä toisaalta kuntien toiminnan digitalisaation ohjauksesta kuntastrategian avulla • Tutkimuksen aikataulu rakennettu siten, että kunnat voivat hyödyntää tutkimustuloksia uuden valtuustokauden alkaessa • Tutkimuksen aikataulussa on huomioitu myös uusien maakunnallisten itsehallintoalueiden suunnittelu Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 10
  • 11. Tutkimuksen aineisto • Vuosilta 2011–2016: • ARTTU2-tutkimusohjelman kunnat • 18 maakunnan liitoa • Lisäksi seuraavien kaupunkien strategiat: Helsinki, Joensuu, Rovaniemi ja Kajaani • Asiakirja-aineiston muodostavat: • Strategiat • Strategioiden toimeenpanosuunnitelmat ja seurantaraportit • Erilliset ICT-strategiat • Talousarviot ja -suunnitelmat • Vuosikertomukset • Tarkastuslautakunnan arviointikertomukset • Tilinpäätökset toimintakertomuksineen • Valittujen kuntien talous- ja strategiajohtajien teemahaastattelut Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 11
  • 12. Kommenttitoivomukset • Palautetta emme toivo niinkään tutkimussuunnitelman ”esitysteknisistä” seikoista tai siitä, millainen on hyvä tutkimussuunnitelma, sillä suunnitelmalla on jo onnistuneesti hankittu rahoitusta. Sen sijaan palautetta toivomme itse tutkimuksen toteutukseen liittyvistä teemoista (mm. tutkimusasetelma, tutkimuksen mahdolliset ongelmakohdat yms.) • Ajatuksia ja kommentteja tutkimusaineistoon liittyen • Millaisia ajatuksia herättää valtiotason päätöksenteon ja kuntastrategioiden välinen suhde? • Onko mielekästä tutkia vain hallitusohjelman linjausten näkyvyyttä kuntatasolla (ylhäältä alas)? • Vai olisiko mahdollista ajatella asiaa myös toisin päin, eli kuntatason tavoitteenasettelu näkyisi valtiotasolla (alhaalta ylös)? Versio 23.11.2016 Itä-Suomen yliopisto 12