SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 12
Downloaden Sie, um offline zu lesen
EViva!


Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan
toimintaohjelma 2011-2015

   Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen koordinoima
                      hyvinvointihanke
VISIO 2015


Turussa on 10 000 uutta vapaa-ajallaan aktiivista asukasta.
Kaupunkimme on aktiivisen vapaa-ajan ja asukkaiden hyvinvoinnin
edelläkävijä
Toiminta-ajatus

• Parannamme turkulaisten hyvinvointia hallintokuntien,
  järjestöjen sekä asukkaiden uudenlaisella ja innovatiivisella
  yhteistyöllä.

• Hankkeen johtavana periaatteena on ennaltaehkäisevä työ
  sekä asukkaita osallistava toiminta
Mitä ?

•   Vapaa-ajan hallintokunnat sitoutuvat hankkeen aikana seuraaviin
    tavoitteisiin:
•   Kehittämään ja tarjoamaan uusia helposti saavutettavia palveluita
•   Luomaan uutta toimintaa vuorovaikutteisesti ja asukkaita osallistamalla
•   Tarjoamaan yhä enemmän maksuttomia palveluita
•   Rakentamaan käyttäjän tarpeiden mukaan räätälöityjä, innovatiivisia palveluita
•   Kutsumaan asukkaat ja kolmannen sektorin toimijat mukaan suunnittelemaan
    ja toteuttamaan yhdessä uusia toimintamalleja
•   Turvaamaan KPK-2011 hyvinvointihankkeiden jatkuvuuden.

•   Asukkaiden aktivoitumista seurataan THL:n toteuttaman säännöllisesti
    toistuvan kansallisen ATH- seurantatutkimuksen ohessa.

•   Vapaa-ajan hallintokunnat lupaavat, että vuoteen 2015 mennessä Turussa on 10 000
    uutta aktiiviseen vapaa-aikatoimintaan osallistuvaa turkulaista.
Miksi?
•   EVivan taustalla on huomio, että hallintokuntien tämän hetkinen toiminta ja palvelut eivät pysty
    vastaamaan asukkaiden moninaiseen ja jatkuvasti kasvavaan palvelukysyntään. Haasteina ovat
    erityisesti passiiviset väestöryhmät sekä kaiken aikaa kasvava syrjäytymisvaarassa oleva
    turkulaisväestö.

•   Kuntalaisten osallisuus, liikunta- ja kulttuuriharrastukset ja muu aktiivisuus vähentävät
    tutkimusten mukaan merkittävästi sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Saattamalla eri
    väestöryhmät tehokkaammin vapaa-aikapalvelujen piiriin voidaan näitä ongelmia ehkäistä
    ennakkoon.

•   Kun painopistettä siirretään korjaavista ja yhteiskunnalle kalliista palveluista ennaltaehkäiseviin
    toimintoihin ja palveluihin, kevennetään samalla kuntatalouden taakkaa ja vähennetään
    esimerkiksi lasten ja nuorten syrjäytymisestä ja masennuksesta sekä ikäihmisten
    yksinäisyydestä johtuvien sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää. Yksi syrjäytynyt nuori
    maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 1 M€.

•   Kun eri hallintokunnilla on riittävät tiedot asukkaiden palvelutarpeista sekä hyvät yhteydet
    vapaa-ajan palvelujen tuottajiin, voidaan aidosti toteuttaa "liikkumisreseptin", "kulttuurireseptin”
    tai "luovan toiminnan reseptin" määräyksiä.
Liite 1
       EVIVA 2011 – 2115 / TA-KE-TO

YLEISET        Turkulaisten elämänhallinnan, asumisviihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantaminen
TAVOITTEET                  Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän vähentäminen
                                        Syrjäytyneisyyden ehkäiseminen

                  1. Kuntalaisten osallisuuden, liikunta- ja kulttuuriharrastuksen sekä muun
  HANKKEEN          aktiivisuuden lisääminen
  TAVOITTEET
                  2. Kuntalaisten hyvinvointierojen kaventaminen
                  3. Yhteisöllisyyden kasvu

                        Turussa on vuonna 2015 10.000 uutta vapaa-ajallaan aktiivista asukasta.
                        Päämittarit ovat kaupunkilaisten kulttuuri- ja liikunta-aktiivisuus ikäryhmittäin (20+
      MITTARIT          väestö). Lasten (alle 20 v) tilannetta mitataan muilla mainituilla mittareilla. Kaikki
                        mittarit ovat Turun kaupungin asukkaiden hyvinvointi – ohjelman mittareita eli mittaavat
                        Turku-sopimuksen toteutumista.

                                                                  Vapaa-aika-                    Laajan
               KEINOT                Osallistumis-                                                                     Aktiivisen
                                                                  palvelujen                 hallintokunta-
                                      kynnyksen                                                                    kaupunkikulttuurin
                                                               saavutettavuuden               yhteistyön
                                     Madaltaminen                                                                     kehittyminen
                                                                   lisääminen                kehittäminen



                    TOIMINTA            Alueellinen hyvinvointipaketti
                                        Viestintä & markkinointi
Kenelle ?

•   Lähtökohtana on passiivisten asukkaiden aktivointi.
    Vaikka hankkeen fokus on lasten ja nuorten ennaltaehkäisevässä vapaa-ajan toiminnassa, palveluita
    muokataan ja kohdistetaan aluerakenteen ja ATH–profiilin perusteella valittaville sekä soten ja
    opetustoimen osoittamille kohderyhmille.

•   Hankkeen ensisijainen kohderyhmä tulee olemaan lapset ja nuoret sekä lapsiperheet.
    Yhteistyössä opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa otetaan lisäksi erityishaasteeksi
    tavoittaa nuorisotyöttömät, koulupudokkaat, syrjäytymisuhan alaiset lapset ja nuoret sekä
    maahanmuuttajaperheiden lapset ja nuoret.

•   Kullekin alueelle kootaan olemassa olevan tiedon pohjalta alueprofiili.
-   Väestörakenne; mitkä kohderyhmät ovat kullakin alueella vallitsevia
-   Palvelukartoitus; mitä palveluita tarvitaan nykyisten täydentämiseksi
-   Viestinnällinen kartoitus; selvitetään miten nykyisistä palveluketjuista tiedottamista tulee yhdessä
    kehittää

•   Toiminta käynnistetään ensin alueilla, joissa ennaltaehkäisevän vapaa-ajan toiminnan tarve on
    suurin.
EVIVA 2011-2015 hallintomalli

                                   Kaupungin hyvinvointijohtoryhmä
             Johtoryhmä

                                    Edustajat osallistuvista hallintokunnista:
                                                                                             Kultturilautakunta ja
                                    Sote, opetus, kulttuuri, liikunta, nuoriso
                                                                                          Kulttuuriasiankeskuksen
                                          ja keskeisistä kumppaneista
                                                                                                  virkamiehet
           Ohjausryhmä                          esim. järjestöistä
                                                                                                    toimivat
                                                                                      hallinnollisina päätöksentekijöinä



         Lapset ja nuoret                                 Työikäiset                               Seniorit

           koordinaattori                               koordinaattori                         koordinaattori
   Poikkihallinnollinen organisaatio,           Poikkihallinnollinen organisaatio,     Poikkihallinnollinen organisaatio,
     jossa nimetyt olemassa olevat                jossa nimetyt olemassa olevat          jossa nimetyt olemassa olevat
          työntekijät toiminnan                        työntekijät toiminnan                  työntekijät toiminnan
    tasolta kaikilta toimialoilta sekä           tasolta kaikilta toimialoilta sekä     tasolta kaikilta toimialoilta sekä
               3-sektorilta                                 3-sektorilta                           3-sektorilta

Niin ohjausryhmä kuin ikäryhmittäistenkin työryhmien kokoonpano elää joustavasti toimijoiden mukaan. Valitaan
koordinaattorit (3) heti kuhunkin ikäryhmään 2+3 vuodeksi. Nämä toimivat kiinteässä yhteistyössä hyvinvointijohtoryhmän
alle nimettävien ikäryhmittäisten ohjausryhmien kanssa. Kukin koordinaattori vastaa oman ikäryhmänsä toiminnan
suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen ohjausryhmälle joka raportoi edelleen hyvinvointijohtoryhmälle.
Ensimmäiset toimenpiteet

•   Vuoden 2011 alussa aloitetaan välittömästi hankkeen organisoiduttua kohderyhmien
    palvelutarpeiden kartoitus ja verrataan sitä nykyiseen palvelurakenteeseemme. Lähtötilanteen
    arvioinnissa käytetään ATH-2010:n sekä kouluterveyskyselyn määrittämää väestöryhmien ja
    alueiden hyvinvointiprofiilia. Tilannearvion sekä olemassa olevan toimialojen
    asiantuntemuksen perusteella valituilla väestöryhmillä ja alueilla käynnistetään ikäryhmittäiset
    hyvinvoinnin palvelupaketit.

•   Tarkoituksena on järjestää toimintaa ikäryhmittäin (lapset ja nuoret, työikäiset, ikääntyvät)
    siten, että toiminnan ensisijainen painopiste on lapsissa, nuorissa ja perheissä. .

•   Kolmannen sektorin kyseisten kohderyhmien asiantuntijajärjestöt kutsutaan mukaan
    suunnittelemaan hankkeen toimintaa ja samalla kartoitetaan heidän mahdollisuuksiaan
    osallistua hankkeeseen.

•   Hankkeelle luodaan vapaa-aikahallintokuntien yhteistyönä tiedotus- ja
    markkinointisuunnitelma, joka esitellään hv-jorylle
Ensimmäiset toimenpiteet

•   Hankkeeseen osallistuva nuorisotalojen, kirjastojen sekä liikuntapalveluiden nykyinen
    henkilökunta (30-40 hlöä) kutsutaan mukaan Turun yliopiston täydennys-koulutuskeskuksen
    tarkoitusta varten räätälöimään koulutukseen (12 kk koulutus,1-2 koulutuspäivää/kk)

•   Hankkeelle rekrytoidaan kolme koordinaattoria, jotka vastaavat hankkeen suunnittelusta,
    käynnistämisestä, johtamisesta sekä raportoinnista oman ikäryhmänsä osalta. Koordinaattorit
    toimivat kukin yhden Turun hyvinvointiohjelmassa määritellyn ikäryhmittäisen ohjausryhmän
    alaisuudessa. Näin varmistetaan myös yhteistyön sujuvuus soten ja opetustoimen suuntaan.

•   Kaupungin sisäinen yhteistyö käynnistetään käytännön toiminnan kautta. Alueilla toimivat
    palvelut ja toimintakeskukset kuten koulut, kotipalvelut, neuvolat kutsutaan mukaan
    yhteistyöhön, johon sisältyy tiedotusta, asukkaiden osallistamista, sekä alueellisten
    palvelutarpeiden huomioimista.
Yhteistyössä

•   Opetuspalvelukeskus sekä Sosiaali- ja terveystoimi ovat osallistuneet Eviva-
    hankkeen valmisteluun liittyvään keskusteluun. Molemmissa hallintokunnissa on
    käynnissä toimintaa, jolla on suorat yhtymäkohdat Evivan tavoitteille (alueellinen, matalan
    kynnykset harrastetoiminta, aktiivisen elämäntavan tukeminen, osallistaminen ja yhdessä
    tekeminen). Opetuspalvelukeskus sekä Sosiaali- ja terveystoimi ovat ilmoittaneet
    halukkuutensa olla mukana yhteistyössä Evivan puitteissa.

•   Hankkeelle etsitään jatkossa myös mahdollisuuksia EU rahoituksen ja ministeriöiden
    toimintaohjelma-rahoitusten saamiseksi sekä kansainväliseen yhteistyöhön ja
    kokemusten vaihtoon Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry:n kanssa.
Taustaa

•   OPM: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – toimintaohjelma vuosille 2010-2014
    Kuntien toivotaan varaavan osan terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan
    tarkoitetuista määrärahoista kulttuurisin keinoin toteutettaviin toimiin sekä kulttuurisen hyvinvoinnin
    erityisosaamisen edistämiseen. Toiminnan olisi hyvä tapahtua sosiaali- ja terveys-, kulttuuri-, opetus-,
    nuoriso- ja liikunta- ja teknisten lautakuntien, taide- ja kulttuurilaitosten sekä järjestöjen yhteistyönä.

•   STM: Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008-2011, STM: Liikunta -
    hyvinvointipoliittinen mahdollisuus
    Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ovat kuntastrategiassa ja toiminnan suunnittelussa painoalueita.
    Toimia suunnataan erityisesti hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Hyvinvoinnin ja terveyden
    edistämisen rakenteita ja johtamista kehitetään hallinnonalat ylittävän yhteistyön suuntaan. Terveellisten
    elintapojen edistämisessä toimia kohdennetaan niistä eniten hyötyviin ryhmiin. Kehitetään uusia
    toimintatapoja, joiden avulla saadaan lisättyä riittämättömästi liikkuvien päivittäistä fyysistä aktiivisuutta.

•   Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma Vanhasen II hallituksen ohjelmassa
    19.4.2007
    Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä tarvitaan useita samansuuntaisia toimia eri
    hallinnonaloilla. Tavoitteena on parantaa hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja koordinaatiota lasten,
    nuorten ja perheiden asioissa. Edistetään lasten ja nuorten harrastuneisuutta ja osallisuutta liikuntaan,
    taiteeseen, kulttuuriin ja kulttuuriperimään, jotka ovat tärkeitä lapsen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.

•   Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Vanhasen II hallituksen ohjelmassa 5.12.2007
    Terveyden edistämiseksi suositetaan, että kaikissa kunnissa asetettaisiin hyvinvointia ja terveyttä
    koskevat strategiset tavoitteet ja terveyden edistämisen johtaminen kytkettäisiin olennaiseksi osaksi
    kunnan johtamisjärjestelmää. Kannustetaan kuntia, järjestöjä ja muita olennaisia toimijoita säännölliseen
    vuorovaikutukseen ja suunnitelmalliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on terveyden edistämisen
    yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkityksen omaksuminen eri päätöksentekotasoilla ja terveyttä
    edistävän tiedon levittäminen sekä terveyden edistämisen uusien työmuotojen kehittäminen

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Was ist angesagt? (17)

Sovesta Soteen 18.10.2017, Timo Aronkytö
Sovesta Soteen 18.10.2017, Timo AronkytöSovesta Soteen 18.10.2017, Timo Aronkytö
Sovesta Soteen 18.10.2017, Timo Aronkytö
 
Liikkuva koulu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön ytimessä. Kunnan ja ma...
Liikkuva koulu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön ytimessä. Kunnan ja ma...Liikkuva koulu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön ytimessä. Kunnan ja ma...
Liikkuva koulu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön ytimessä. Kunnan ja ma...
 
Pekka Puustinen: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote-maakunnissa
Pekka Puustinen: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote-maakunnissaPekka Puustinen: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote-maakunnissa
Pekka Puustinen: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote-maakunnissa
 
Penttilä Maija: Esimerkkejä kuntien hyvinvointikertomus prosesseista: Ehkäise...
Penttilä Maija: Esimerkkejä kuntien hyvinvointikertomus prosesseista: Ehkäise...Penttilä Maija: Esimerkkejä kuntien hyvinvointikertomus prosesseista: Ehkäise...
Penttilä Maija: Esimerkkejä kuntien hyvinvointikertomus prosesseista: Ehkäise...
 
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkalunaPalvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
Palvelupaketit ihmiselle sopivan soten työkaluna
 
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
Jarno Karjalainen: Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke ...
 
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestäTaru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä
 
Sähköinen hyvinvointikertomus osana tietopohjan kehittämistä, tietoon perustu...
Sähköinen hyvinvointikertomus osana tietopohjan kehittämistä, tietoon perustu...Sähköinen hyvinvointikertomus osana tietopohjan kehittämistä, tietoon perustu...
Sähköinen hyvinvointikertomus osana tietopohjan kehittämistä, tietoon perustu...
 
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessaElina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
 
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
 
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoroMuutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
Muutosagenttien työn tavoitteet ja tehtävät - kommenttipuheenvuoro
 
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformitHallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
 
Anitta Korhonen: Hyvinvointikertomustyön esimerkki pienestä kunnasta
Anitta Korhonen: Hyvinvointikertomustyön esimerkki pienestä kunnasta Anitta Korhonen: Hyvinvointikertomustyön esimerkki pienestä kunnasta
Anitta Korhonen: Hyvinvointikertomustyön esimerkki pienestä kunnasta
 
Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä
Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessäSiun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä
Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä
 
Satu Kankkonen: Hyvinvointikertomusten uudenlainen laadinta
Satu Kankkonen: Hyvinvointikertomusten uudenlainen laadintaSatu Kankkonen: Hyvinvointikertomusten uudenlainen laadinta
Satu Kankkonen: Hyvinvointikertomusten uudenlainen laadinta
 
Elina Palola: Sosiaalinen kuntoutus – sotea ja kuntoutusta
Elina Palola: Sosiaalinen kuntoutus – sotea ja kuntoutustaElina Palola: Sosiaalinen kuntoutus – sotea ja kuntoutusta
Elina Palola: Sosiaalinen kuntoutus – sotea ja kuntoutusta
 
Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) kuntien toiminnassa -esimerkkinä ravitsemus
Terveydenedistämisaktiivisuus  (TEA) kuntien toiminnassa -esimerkkinä ravitsemusTerveydenedistämisaktiivisuus  (TEA) kuntien toiminnassa -esimerkkinä ravitsemus
Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) kuntien toiminnassa -esimerkkinä ravitsemus
 

Andere mochten auch

Andere mochten auch (7)

Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoitaKolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
Kolmas lähde: Palvelutuotannon erilaisia toimijoita
 
Aaro Harju: Onko muodolla väliä? Järjestö vai yritys palvelujen tuottajana
Aaro Harju: Onko muodolla väliä? Järjestö vai yritys palvelujen tuottajanaAaro Harju: Onko muodolla väliä? Järjestö vai yritys palvelujen tuottajana
Aaro Harju: Onko muodolla väliä? Järjestö vai yritys palvelujen tuottajana
 
Arsi Veikkolainen: Yhteistyöfoorumin malli
Arsi Veikkolainen: Yhteistyöfoorumin malliArsi Veikkolainen: Yhteistyöfoorumin malli
Arsi Veikkolainen: Yhteistyöfoorumin malli
 
Rami Luomanpää: WAU ry - Uusi kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana
Rami Luomanpää: WAU ry - Uusi kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajanaRami Luomanpää: WAU ry - Uusi kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana
Rami Luomanpää: WAU ry - Uusi kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana
 
Riitta Hämäläinen-Bister: Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus yhdistys-yritys -...
Riitta Hämäläinen-Bister: Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus yhdistys-yritys -...Riitta Hämäläinen-Bister: Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus yhdistys-yritys -...
Riitta Hämäläinen-Bister: Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus yhdistys-yritys -...
 
Elina Pajula: Pohjois-Karjalan järjestöstrategia
Elina Pajula: Pohjois-Karjalan järjestöstrategiaElina Pajula: Pohjois-Karjalan järjestöstrategia
Elina Pajula: Pohjois-Karjalan järjestöstrategia
 
Art Evolving into a Languange, Discovering Lost Stories
Art Evolving into a Languange, Discovering Lost StoriesArt Evolving into a Languange, Discovering Lost Stories
Art Evolving into a Languange, Discovering Lost Stories
 

Ähnlich wie Turun kaupungin EViva-hanke: Toni Ekroos 12.5.2011

Ac tietoa hankkeesta2
Ac tietoa hankkeesta2Ac tietoa hankkeesta2
Ac tietoa hankkeesta2
ArctiChildren
 
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusiKehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
Koordinaatti
 
Mikkelin kaupunki strategialuonnos
Mikkelin kaupunki strategialuonnosMikkelin kaupunki strategialuonnos
Mikkelin kaupunki strategialuonnos
Mikkelin_kaupunki
 

Ähnlich wie Turun kaupungin EViva-hanke: Toni Ekroos 12.5.2011 (20)

Suosituksia nuorisotyon tunnusluvuiksi ja muunmuotoisiksi laadun osoittimiksi II
Suosituksia nuorisotyon tunnusluvuiksi ja muunmuotoisiksi laadun osoittimiksi IISuosituksia nuorisotyon tunnusluvuiksi ja muunmuotoisiksi laadun osoittimiksi II
Suosituksia nuorisotyon tunnusluvuiksi ja muunmuotoisiksi laadun osoittimiksi II
 
Ahtonen Huuskonen- Jaana: Kanta-Hämeen perhekeskustoiminnan ratkaisut varhais...
Ahtonen Huuskonen- Jaana: Kanta-Hämeen perhekeskustoiminnan ratkaisut varhais...Ahtonen Huuskonen- Jaana: Kanta-Hämeen perhekeskustoiminnan ratkaisut varhais...
Ahtonen Huuskonen- Jaana: Kanta-Hämeen perhekeskustoiminnan ratkaisut varhais...
 
Järjestöt mukana kuntien hyvinvointityössä/OULU
Järjestöt mukana kuntien hyvinvointityössä/OULUJärjestöt mukana kuntien hyvinvointityössä/OULU
Järjestöt mukana kuntien hyvinvointityössä/OULU
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku RimpeläLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
 
Mitä tehtiin EVIVAssa?
Mitä tehtiin EVIVAssa?Mitä tehtiin EVIVAssa?
Mitä tehtiin EVIVAssa?
 
Merja Mäkisalo-Ropponen: Miten voimme hyödyntää tietoa lasten ja nuorten hyvi...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Miten voimme hyödyntää tietoa lasten ja nuorten hyvi...Merja Mäkisalo-Ropponen: Miten voimme hyödyntää tietoa lasten ja nuorten hyvi...
Merja Mäkisalo-Ropponen: Miten voimme hyödyntää tietoa lasten ja nuorten hyvi...
 
Himanka Saija: Järjestöt mukana hyvinvointikertomustyössä
Himanka Saija: Järjestöt mukana hyvinvointikertomustyössäHimanka Saija: Järjestöt mukana hyvinvointikertomustyössä
Himanka Saija: Järjestöt mukana hyvinvointikertomustyössä
 
Kaupunginhallituksen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä_6.10.2016
Kaupunginhallituksen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä_6.10.2016Kaupunginhallituksen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä_6.10.2016
Kaupunginhallituksen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä_6.10.2016
 
Ac tietoa hankkeesta2
Ac tietoa hankkeesta2Ac tietoa hankkeesta2
Ac tietoa hankkeesta2
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
 
Kati Vähäsarja: Kunta hyvinvointitiedon hyödyntäjänä
Kati Vähäsarja: Kunta hyvinvointitiedon hyödyntäjänä Kati Vähäsarja: Kunta hyvinvointitiedon hyödyntäjänä
Kati Vähäsarja: Kunta hyvinvointitiedon hyödyntäjänä
 
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hallitu...
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hallitu...Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hallitu...
Taru Koivisto: Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hallitu...
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusiKehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
Kehittämispäivät 4 10 2012 emma kuusi
 
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaHaasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
 
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
 
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
 
Mikkelin kaupunki strategialuonnos
Mikkelin kaupunki strategialuonnosMikkelin kaupunki strategialuonnos
Mikkelin kaupunki strategialuonnos
 
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
 
Kaupungin hyvinvointikoordinaattorina
Kaupungin hyvinvointikoordinaattorinaKaupungin hyvinvointikoordinaattorina
Kaupungin hyvinvointikoordinaattorina
 

Mehr von Kolmas Lähde

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluistaEsimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista
Kolmas Lähde
 

Mehr von Kolmas Lähde (8)

Carita Lepikonmäki & Riikka Polso: Kulttuuria hoitolaitoksiin
Carita Lepikonmäki & Riikka Polso: Kulttuuria hoitolaitoksiinCarita Lepikonmäki & Riikka Polso: Kulttuuria hoitolaitoksiin
Carita Lepikonmäki & Riikka Polso: Kulttuuria hoitolaitoksiin
 
Sampo Hulkkonen: Mitä yhdistykseltä vaaditaan, jotta se pystyy vastaamaan pal...
Sampo Hulkkonen: Mitä yhdistykseltä vaaditaan, jotta se pystyy vastaamaan pal...Sampo Hulkkonen: Mitä yhdistykseltä vaaditaan, jotta se pystyy vastaamaan pal...
Sampo Hulkkonen: Mitä yhdistykseltä vaaditaan, jotta se pystyy vastaamaan pal...
 
Heini Lehikoinen: Kunnan yhteistyö seurojen kanssa
Heini Lehikoinen: Kunnan yhteistyö seurojen kanssaHeini Lehikoinen: Kunnan yhteistyö seurojen kanssa
Heini Lehikoinen: Kunnan yhteistyö seurojen kanssa
 
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
 
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluistaEsimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista
 
Nelli Koivisto: Kolmas sektori ja kulttuuripalvelut 15.9.2011
Nelli Koivisto: Kolmas sektori ja kulttuuripalvelut 15.9.2011Nelli Koivisto: Kolmas sektori ja kulttuuripalvelut 15.9.2011
Nelli Koivisto: Kolmas sektori ja kulttuuripalvelut 15.9.2011
 
Hyvinvointi on kaikkien asia: Heikki Hiilamo 12.5.2011
Hyvinvointi on kaikkien asia: Heikki Hiilamo 12.5.2011Hyvinvointi on kaikkien asia: Heikki Hiilamo 12.5.2011
Hyvinvointi on kaikkien asia: Heikki Hiilamo 12.5.2011
 
Third Source presentation Employment Week, Brussels, 2010
Third Source presentation Employment Week, Brussels, 2010Third Source presentation Employment Week, Brussels, 2010
Third Source presentation Employment Week, Brussels, 2010
 

Turun kaupungin EViva-hanke: Toni Ekroos 12.5.2011

  • 1. EViva! Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma 2011-2015 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen koordinoima hyvinvointihanke
  • 2. VISIO 2015 Turussa on 10 000 uutta vapaa-ajallaan aktiivista asukasta. Kaupunkimme on aktiivisen vapaa-ajan ja asukkaiden hyvinvoinnin edelläkävijä
  • 3. Toiminta-ajatus • Parannamme turkulaisten hyvinvointia hallintokuntien, järjestöjen sekä asukkaiden uudenlaisella ja innovatiivisella yhteistyöllä. • Hankkeen johtavana periaatteena on ennaltaehkäisevä työ sekä asukkaita osallistava toiminta
  • 4. Mitä ? • Vapaa-ajan hallintokunnat sitoutuvat hankkeen aikana seuraaviin tavoitteisiin: • Kehittämään ja tarjoamaan uusia helposti saavutettavia palveluita • Luomaan uutta toimintaa vuorovaikutteisesti ja asukkaita osallistamalla • Tarjoamaan yhä enemmän maksuttomia palveluita • Rakentamaan käyttäjän tarpeiden mukaan räätälöityjä, innovatiivisia palveluita • Kutsumaan asukkaat ja kolmannen sektorin toimijat mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä uusia toimintamalleja • Turvaamaan KPK-2011 hyvinvointihankkeiden jatkuvuuden. • Asukkaiden aktivoitumista seurataan THL:n toteuttaman säännöllisesti toistuvan kansallisen ATH- seurantatutkimuksen ohessa. • Vapaa-ajan hallintokunnat lupaavat, että vuoteen 2015 mennessä Turussa on 10 000 uutta aktiiviseen vapaa-aikatoimintaan osallistuvaa turkulaista.
  • 5. Miksi? • EVivan taustalla on huomio, että hallintokuntien tämän hetkinen toiminta ja palvelut eivät pysty vastaamaan asukkaiden moninaiseen ja jatkuvasti kasvavaan palvelukysyntään. Haasteina ovat erityisesti passiiviset väestöryhmät sekä kaiken aikaa kasvava syrjäytymisvaarassa oleva turkulaisväestö. • Kuntalaisten osallisuus, liikunta- ja kulttuuriharrastukset ja muu aktiivisuus vähentävät tutkimusten mukaan merkittävästi sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Saattamalla eri väestöryhmät tehokkaammin vapaa-aikapalvelujen piiriin voidaan näitä ongelmia ehkäistä ennakkoon. • Kun painopistettä siirretään korjaavista ja yhteiskunnalle kalliista palveluista ennaltaehkäiseviin toimintoihin ja palveluihin, kevennetään samalla kuntatalouden taakkaa ja vähennetään esimerkiksi lasten ja nuorten syrjäytymisestä ja masennuksesta sekä ikäihmisten yksinäisyydestä johtuvien sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 1 M€. • Kun eri hallintokunnilla on riittävät tiedot asukkaiden palvelutarpeista sekä hyvät yhteydet vapaa-ajan palvelujen tuottajiin, voidaan aidosti toteuttaa "liikkumisreseptin", "kulttuurireseptin” tai "luovan toiminnan reseptin" määräyksiä.
  • 6. Liite 1 EVIVA 2011 – 2115 / TA-KE-TO YLEISET Turkulaisten elämänhallinnan, asumisviihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantaminen TAVOITTEET Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän vähentäminen Syrjäytyneisyyden ehkäiseminen 1. Kuntalaisten osallisuuden, liikunta- ja kulttuuriharrastuksen sekä muun HANKKEEN aktiivisuuden lisääminen TAVOITTEET 2. Kuntalaisten hyvinvointierojen kaventaminen 3. Yhteisöllisyyden kasvu Turussa on vuonna 2015 10.000 uutta vapaa-ajallaan aktiivista asukasta. Päämittarit ovat kaupunkilaisten kulttuuri- ja liikunta-aktiivisuus ikäryhmittäin (20+ MITTARIT väestö). Lasten (alle 20 v) tilannetta mitataan muilla mainituilla mittareilla. Kaikki mittarit ovat Turun kaupungin asukkaiden hyvinvointi – ohjelman mittareita eli mittaavat Turku-sopimuksen toteutumista. Vapaa-aika- Laajan KEINOT Osallistumis- Aktiivisen palvelujen hallintokunta- kynnyksen kaupunkikulttuurin saavutettavuuden yhteistyön Madaltaminen kehittyminen lisääminen kehittäminen TOIMINTA Alueellinen hyvinvointipaketti Viestintä & markkinointi
  • 7. Kenelle ? • Lähtökohtana on passiivisten asukkaiden aktivointi. Vaikka hankkeen fokus on lasten ja nuorten ennaltaehkäisevässä vapaa-ajan toiminnassa, palveluita muokataan ja kohdistetaan aluerakenteen ja ATH–profiilin perusteella valittaville sekä soten ja opetustoimen osoittamille kohderyhmille. • Hankkeen ensisijainen kohderyhmä tulee olemaan lapset ja nuoret sekä lapsiperheet. Yhteistyössä opetus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa otetaan lisäksi erityishaasteeksi tavoittaa nuorisotyöttömät, koulupudokkaat, syrjäytymisuhan alaiset lapset ja nuoret sekä maahanmuuttajaperheiden lapset ja nuoret. • Kullekin alueelle kootaan olemassa olevan tiedon pohjalta alueprofiili. - Väestörakenne; mitkä kohderyhmät ovat kullakin alueella vallitsevia - Palvelukartoitus; mitä palveluita tarvitaan nykyisten täydentämiseksi - Viestinnällinen kartoitus; selvitetään miten nykyisistä palveluketjuista tiedottamista tulee yhdessä kehittää • Toiminta käynnistetään ensin alueilla, joissa ennaltaehkäisevän vapaa-ajan toiminnan tarve on suurin.
  • 8. EVIVA 2011-2015 hallintomalli Kaupungin hyvinvointijohtoryhmä Johtoryhmä Edustajat osallistuvista hallintokunnista: Kultturilautakunta ja Sote, opetus, kulttuuri, liikunta, nuoriso Kulttuuriasiankeskuksen ja keskeisistä kumppaneista virkamiehet Ohjausryhmä esim. järjestöistä toimivat hallinnollisina päätöksentekijöinä Lapset ja nuoret Työikäiset Seniorit koordinaattori koordinaattori koordinaattori Poikkihallinnollinen organisaatio, Poikkihallinnollinen organisaatio, Poikkihallinnollinen organisaatio, jossa nimetyt olemassa olevat jossa nimetyt olemassa olevat jossa nimetyt olemassa olevat työntekijät toiminnan työntekijät toiminnan työntekijät toiminnan tasolta kaikilta toimialoilta sekä tasolta kaikilta toimialoilta sekä tasolta kaikilta toimialoilta sekä 3-sektorilta 3-sektorilta 3-sektorilta Niin ohjausryhmä kuin ikäryhmittäistenkin työryhmien kokoonpano elää joustavasti toimijoiden mukaan. Valitaan koordinaattorit (3) heti kuhunkin ikäryhmään 2+3 vuodeksi. Nämä toimivat kiinteässä yhteistyössä hyvinvointijohtoryhmän alle nimettävien ikäryhmittäisten ohjausryhmien kanssa. Kukin koordinaattori vastaa oman ikäryhmänsä toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen ohjausryhmälle joka raportoi edelleen hyvinvointijohtoryhmälle.
  • 9. Ensimmäiset toimenpiteet • Vuoden 2011 alussa aloitetaan välittömästi hankkeen organisoiduttua kohderyhmien palvelutarpeiden kartoitus ja verrataan sitä nykyiseen palvelurakenteeseemme. Lähtötilanteen arvioinnissa käytetään ATH-2010:n sekä kouluterveyskyselyn määrittämää väestöryhmien ja alueiden hyvinvointiprofiilia. Tilannearvion sekä olemassa olevan toimialojen asiantuntemuksen perusteella valituilla väestöryhmillä ja alueilla käynnistetään ikäryhmittäiset hyvinvoinnin palvelupaketit. • Tarkoituksena on järjestää toimintaa ikäryhmittäin (lapset ja nuoret, työikäiset, ikääntyvät) siten, että toiminnan ensisijainen painopiste on lapsissa, nuorissa ja perheissä. . • Kolmannen sektorin kyseisten kohderyhmien asiantuntijajärjestöt kutsutaan mukaan suunnittelemaan hankkeen toimintaa ja samalla kartoitetaan heidän mahdollisuuksiaan osallistua hankkeeseen. • Hankkeelle luodaan vapaa-aikahallintokuntien yhteistyönä tiedotus- ja markkinointisuunnitelma, joka esitellään hv-jorylle
  • 10. Ensimmäiset toimenpiteet • Hankkeeseen osallistuva nuorisotalojen, kirjastojen sekä liikuntapalveluiden nykyinen henkilökunta (30-40 hlöä) kutsutaan mukaan Turun yliopiston täydennys-koulutuskeskuksen tarkoitusta varten räätälöimään koulutukseen (12 kk koulutus,1-2 koulutuspäivää/kk) • Hankkeelle rekrytoidaan kolme koordinaattoria, jotka vastaavat hankkeen suunnittelusta, käynnistämisestä, johtamisesta sekä raportoinnista oman ikäryhmänsä osalta. Koordinaattorit toimivat kukin yhden Turun hyvinvointiohjelmassa määritellyn ikäryhmittäisen ohjausryhmän alaisuudessa. Näin varmistetaan myös yhteistyön sujuvuus soten ja opetustoimen suuntaan. • Kaupungin sisäinen yhteistyö käynnistetään käytännön toiminnan kautta. Alueilla toimivat palvelut ja toimintakeskukset kuten koulut, kotipalvelut, neuvolat kutsutaan mukaan yhteistyöhön, johon sisältyy tiedotusta, asukkaiden osallistamista, sekä alueellisten palvelutarpeiden huomioimista.
  • 11. Yhteistyössä • Opetuspalvelukeskus sekä Sosiaali- ja terveystoimi ovat osallistuneet Eviva- hankkeen valmisteluun liittyvään keskusteluun. Molemmissa hallintokunnissa on käynnissä toimintaa, jolla on suorat yhtymäkohdat Evivan tavoitteille (alueellinen, matalan kynnykset harrastetoiminta, aktiivisen elämäntavan tukeminen, osallistaminen ja yhdessä tekeminen). Opetuspalvelukeskus sekä Sosiaali- ja terveystoimi ovat ilmoittaneet halukkuutensa olla mukana yhteistyössä Evivan puitteissa. • Hankkeelle etsitään jatkossa myös mahdollisuuksia EU rahoituksen ja ministeriöiden toimintaohjelma-rahoitusten saamiseksi sekä kansainväliseen yhteistyöhön ja kokemusten vaihtoon Itämeren alueen Terveet Kaupungit ry:n kanssa.
  • 12. Taustaa • OPM: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – toimintaohjelma vuosille 2010-2014 Kuntien toivotaan varaavan osan terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan tarkoitetuista määrärahoista kulttuurisin keinoin toteutettaviin toimiin sekä kulttuurisen hyvinvoinnin erityisosaamisen edistämiseen. Toiminnan olisi hyvä tapahtua sosiaali- ja terveys-, kulttuuri-, opetus-, nuoriso- ja liikunta- ja teknisten lautakuntien, taide- ja kulttuurilaitosten sekä järjestöjen yhteistyönä. • STM: Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008-2011, STM: Liikunta - hyvinvointipoliittinen mahdollisuus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ovat kuntastrategiassa ja toiminnan suunnittelussa painoalueita. Toimia suunnataan erityisesti hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteita ja johtamista kehitetään hallinnonalat ylittävän yhteistyön suuntaan. Terveellisten elintapojen edistämisessä toimia kohdennetaan niistä eniten hyötyviin ryhmiin. Kehitetään uusia toimintatapoja, joiden avulla saadaan lisättyä riittämättömästi liikkuvien päivittäistä fyysistä aktiivisuutta. • Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma Vanhasen II hallituksen ohjelmassa 19.4.2007 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä tarvitaan useita samansuuntaisia toimia eri hallinnonaloilla. Tavoitteena on parantaa hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja koordinaatiota lasten, nuorten ja perheiden asioissa. Edistetään lasten ja nuorten harrastuneisuutta ja osallisuutta liikuntaan, taiteeseen, kulttuuriin ja kulttuuriperimään, jotka ovat tärkeitä lapsen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. • Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Vanhasen II hallituksen ohjelmassa 5.12.2007 Terveyden edistämiseksi suositetaan, että kaikissa kunnissa asetettaisiin hyvinvointia ja terveyttä koskevat strategiset tavoitteet ja terveyden edistämisen johtaminen kytkettäisiin olennaiseksi osaksi kunnan johtamisjärjestelmää. Kannustetaan kuntia, järjestöjä ja muita olennaisia toimijoita säännölliseen vuorovaikutukseen ja suunnitelmalliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on terveyden edistämisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkityksen omaksuminen eri päätöksentekotasoilla ja terveyttä edistävän tiedon levittäminen sekä terveyden edistämisen uusien työmuotojen kehittäminen