SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 14
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Vanhemmuus haasteellisessa
elämäntilanteessa
Seminaari 12: Lastensuojelun asiakkaana olevien lasten vanhempien
tukeminen päihdekuntoutumisessa
Päihdepäivät 16.5.2018
Virpi Kujala
VOIKUKKIA® 2018
Äidin ja isän monet haasteet
• Tilanne on haastava jo ennen kuin lastensuojelu tulee
mukaan
• Lastensuojelun asiakkaaksi tullaan hyvin monenlaisista
tilanteista
• Vanhemmalla on aina taustalla monet epäonnistumiset
ja huonommuuden tunteet – päällekkäiset kriisit
• Vanhemmat eri palveluiden asiakkaina
• Kuinka tukea vanhempaa? Kuinka tukea vanhempaa
näkemään itsensä vanhempana?
Poisotettu vanhemmuus
KOKEMUS
POISOTETUSTA
VANHEMMUUDESTA
ON POIS
VANHEMMALTA JA
LAPSELTA.
.
OSALLISUUS
Kaikkien osapuolien aito
näkeminen,
kuuleminen ja
osallisuus
ovat perusta sille,
että vanhemmat ja lapset
saavat tukea ja apua,
jotka oikeasti auttavat heitä.
Vanhempien tukeminen
lasten vuoksi?
Vain kohtaamalla
voi auttaa.
Vanhempana näkeminen
Vanhempana itsensä näkevä toimii
vahvemmin vanhempana
Lapset on lapsia
sittenkin, kun ovat jo kovasti aikuisia
Lasten ja vanhempien suhteen
tukeminen silloinkin, kun vanhempi
ei ole läsnä lapsensa arjessa, kantaa
hedelmää lasten aikuisuuteen ja
omaan vanhemmuuteen.
Toimivat luomuverkostot ehkäisevät
syrjäytymistä tehokkaammin, kuin
kalleimmatkaan
viranomaisverkostot.
Ennaltaehkäisyä
pitkällä tähtäimellä
Suhde omiin
vanhempiin
vaikuttaa
vanhem-
muuteen.
VOIKUKKIA-TOIMINTA
• Kasper –Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n ja
Sininauhaliiton yhteistoimintaa
• rahoittajana Veikkaus
• Ei omaa ryhmätoimintaa: koulutamme ammattilaisia
sekä ryhmän käyneitä vanhempia ohjaajiksi
• Rakennamme ja ylläpidämme ohjaaja- ja
kokemusasiantuntijaverkostoja:
tapaamiset, verstaat, raadit,
tukimateriaalit
• Missio: ”Ketään ei saa jättää yksin”
VOIKUKKIA-
VERTAISTUKIRYHMÄMALLI
• 2 koulutettua ammatillista ohjaajaa (+
mahdollinen varaohjaaja) sekä vertaisohjaaja
• 4-6 vanhempaa
• Noin 10 kokoontumiskertaa (+ mahdollinen
jälkitapaaminen)
• Tapaamiset viikon tai
kahden välein
• 2-3 tuntia/ryhmäkerta
VOIKUKKIA-
VERTAISTUKIRYHMÄMALLI
Vanhemman tunteiden käsittelyä jokaisessa tapaamisessa, samoin
erilaiset käytännön tilanteet aina tarvittaessa
Ryhmän toimintaperiaatteet•
Vanhempien kertomukset lasten huostaanotoista•
Lapsesta luopuminen vanhemman kriisinä•
Vanhemmastaan eroon joutuminen lapsen kannalta•
Suhde ja yhteydenpito lapseen•
Vanhemmuus muuttuneessa tilanteessa•
Lapsen tapaamiset•
Suhteet sijaishuoltajiin ja viranomaisiin•
Omat voimavarat ja jaksaminen•
Tulevaisuuden näköalat•
KOKEMUKSIA VOIKUKKIA-
RYHMÄN HYÖDYISTÄ
Monen vanhemman kohdalla yhteistyö eri tahojen kanssa•
parani
Ymmärrys lisääntyi : itseen, lapseen ja muihin osallisiin•
Ymmärrys siitä, että on hyvä hoitaa itseään nyt lisääntyi.•
Lapsenkin kannalta se on hyvä asia.
Vertaisohjaajan esimerkin tärkeys!•
Tukea omien voimavarojen ja mahdollisuuksien pohtimiseen•
Merkitystä sosiaalityön kannalta• > vanhemman
voimaantuminen, elämänhallinta, vanhemman ja lapsen
suhde, vanhemman äänen kuuleminen
VOIKUKKIA-video
KIITOS!
Lisää tietoa:
www.voikukkia.fi
Virpi Kujala
virpi.kujala@sininauha.fi
040 760 0663

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Päihdepäivät 2018, seminaari 12: Kujala

Thl verkkopalvelut harju
Thl verkkopalvelut harjuThl verkkopalvelut harju
Thl verkkopalvelut harju
Koordinaatti
 
Ähnlich wie Päihdepäivät 2018, seminaari 12: Kujala (20)

Mitä tarkoittaa aito perhe- ja asiakaslähtöisyys? 8.6.2016
Mitä tarkoittaa aito perhe- ja asiakaslähtöisyys? 8.6.2016 Mitä tarkoittaa aito perhe- ja asiakaslähtöisyys? 8.6.2016
Mitä tarkoittaa aito perhe- ja asiakaslähtöisyys? 8.6.2016
 
Matti Rimpelä: Perhelähtöisyys. Pajapäivät 8.6.2016 Tampere
Matti Rimpelä: Perhelähtöisyys. Pajapäivät 8.6.2016 TampereMatti Rimpelä: Perhelähtöisyys. Pajapäivät 8.6.2016 Tampere
Matti Rimpelä: Perhelähtöisyys. Pajapäivät 8.6.2016 Tampere
 
Jenni Simonen: Pulloon hukkunut vanhemmuus – päihdeperheissä elävien nuorten ...
Jenni Simonen: Pulloon hukkunut vanhemmuus – päihdeperheissä elävien nuorten ...Jenni Simonen: Pulloon hukkunut vanhemmuus – päihdeperheissä elävien nuorten ...
Jenni Simonen: Pulloon hukkunut vanhemmuus – päihdeperheissä elävien nuorten ...
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 18: Nahkuri
Päihdepäivät 2018, seminaari 18: NahkuriPäihdepäivät 2018, seminaari 18: Nahkuri
Päihdepäivät 2018, seminaari 18: Nahkuri
 
Minulla on asiaa - lapsen kuulemisen -vinkkikortit
Minulla on asiaa - lapsen kuulemisen -vinkkikortitMinulla on asiaa - lapsen kuulemisen -vinkkikortit
Minulla on asiaa - lapsen kuulemisen -vinkkikortit
 
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti JoensuussaLapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
Lapsiomaistyön yhteistyöprojekti Joensuussa
 
Mikä on isämies & mihin häntä tarvitaan?
Mikä on isämies & mihin häntä tarvitaan?Mikä on isämies & mihin häntä tarvitaan?
Mikä on isämies & mihin häntä tarvitaan?
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Väänänen ja Toivanen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Väänänen ja ToivanenPäihdepäivät 2019 seminaari 1 Väänänen ja Toivanen
Päihdepäivät 2019 seminaari 1 Väänänen ja Toivanen
 
Pelastakaa lapset ry
Pelastakaa lapset ryPelastakaa lapset ry
Pelastakaa lapset ry
 
Isän ja lapsen suhteen tukeminen
Isän ja lapsen suhteen tukeminenIsän ja lapsen suhteen tukeminen
Isän ja lapsen suhteen tukeminen
 
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
LAPE-muutosohjelman 10.10. työpajan tuotokset, teema 1: Vanhemmuuden ja paris...
 
Paihdeongelmaisten lapset
Paihdeongelmaisten lapsetPaihdeongelmaisten lapset
Paihdeongelmaisten lapset
 
Thl verkkopalvelut harju
Thl verkkopalvelut harjuThl verkkopalvelut harju
Thl verkkopalvelut harju
 
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteetLapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
Lapsi- ja perhepalvelujen kokonaisuuden tiedolla johtamisen haasteet
 
Oranen, Lahtinen: Sijoitettu nuori koulussa – tavallinen ja erityinen
Oranen, Lahtinen: Sijoitettu nuori koulussa – tavallinen ja erityinen Oranen, Lahtinen: Sijoitettu nuori koulussa – tavallinen ja erityinen
Oranen, Lahtinen: Sijoitettu nuori koulussa – tavallinen ja erityinen
 
Hanna Heikkilä: Päihteet ja riippuvuudet vanhemmuuden tuen malleissa
Hanna Heikkilä: Päihteet ja riippuvuudet vanhemmuuden tuen malleissaHanna Heikkilä: Päihteet ja riippuvuudet vanhemmuuden tuen malleissa
Hanna Heikkilä: Päihteet ja riippuvuudet vanhemmuuden tuen malleissa
 
Irja Seilola: Kieli ja kommunikaatio-ongelmat lastensuojelussa
Irja Seilola: Kieli  ja kommunikaatio-ongelmat lastensuojelussaIrja Seilola: Kieli  ja kommunikaatio-ongelmat lastensuojelussa
Irja Seilola: Kieli ja kommunikaatio-ongelmat lastensuojelussa
 
Yksilö ja perhepalvelut
Yksilö  ja perhepalvelutYksilö  ja perhepalvelut
Yksilö ja perhepalvelut
 
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettäBarck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
Barck Laura, Päihteet perheessä, tue ja auta lasta ja perhettä
 
Mehr von EHYT

Päihdepäivät 2023: 17. Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli.pptx
Päihdepäivät 2023: 17. Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli.pptxPäihdepäivät 2023: 17. Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli.pptx

EHYT
 
Päihdepäivät 2023: 16. Päiväkeskustoiminta - näkökulmina kävijäprofiilit, hyv...
Päihdepäivät 2023: 16. Päiväkeskustoiminta - näkökulmina kävijäprofiilit, hyv...Päihdepäivät 2023: 16. Päiväkeskustoiminta - näkökulmina kävijäprofiilit, hyv...

Päihdepäivät 2023 14. Tietoisuus ja muutostaidot mielenterveys- ja päihdetyöt...
Päihdepäivät 2023 14. Tietoisuus ja muutostaidot mielenterveys- ja päihdetyöt...Päihdepäivät 2023 14. Tietoisuus ja muutostaidot mielenterveys- ja päihdetyöt...

Päihdepäivät 2023: Lapset puheeksi -työ ylisukupolvisten ongelmien ehkäisyssä
Päihdepäivät 2023: Lapset puheeksi -työ ylisukupolvisten ongelmien ehkäisyssä Päihdepäivät 2023: Lapset puheeksi -työ ylisukupolvisten ongelmien ehkäisyssä

Päihdepäivät 2023: 12. Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät viina...
Päihdepäivät 2023: 12. Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät viina...Päihdepäivät 2023: 12. Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät viina...

Päihdepäivät 2023: seminaari 11. Yrtitä edes: Kohtaamisia ja kannabiskeskuste...
Päihdepäivät 2023: seminaari 11. Yrtitä edes: Kohtaamisia ja kannabiskeskuste...Päihdepäivät 2023: seminaari 11. Yrtitä edes: Kohtaamisia ja kannabiskeskuste...

Päihdepäivät 2023 seminaari 8. Talousvaikeudet haastavat koko perheen hyvinvo...
Päihdepäivät 2023 seminaari 8. Talousvaikeudet haastavat koko perheen hyvinvo...Päihdepäivät 2023 seminaari 8. Talousvaikeudet haastavat koko perheen hyvinvo...

Päihdepäivät 2023 seminaari 7. Hyvän mielen kunta- ja MIVA (Mielenterveysvaik...
Päihdepäivät 2023 seminaari 7. Hyvän mielen kunta- ja MIVA (Mielenterveysvaik...Päihdepäivät 2023 seminaari 7. Hyvän mielen kunta- ja MIVA (Mielenterveysvaik...

Päihdepäivät 2023 Seminaari 2. Helppo Raha - Slideshare.pdf
Päihdepäivät 2023 Seminaari  2. Helppo Raha - Slideshare.pdfPäihdepäivät 2023 Seminaari  2. Helppo Raha - Slideshare.pdf

Opioidikorvaushoidosta irrottautuminen
Opioidikorvaushoidosta irrottautuminenOpioidikorvaushoidosta irrottautuminen
Opioidikorvaushoidosta irrottautuminen
EHYT
 
Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...
Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...

Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvatPäihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat

Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari Viskari
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari ViskariPäihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari Viskari

Päihdepäivät 2022: Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...
Päihdepäivät 2022:  Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...Päihdepäivät 2022:  Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...

Mehr von EHYT (20)

Päihdepäivät 2023: 15. Käytännön läheisiä menetelmiä arjen ehkäisevään päihde...
Päihdepäivät 2023: 15. Käytännön läheisiä menetelmiä arjen ehkäisevään päihde...Päihdepäivät 2023: 15. Käytännön läheisiä menetelmiä arjen ehkäisevään päihde...

6. Alkoholinkäyttö ja alkoholihaitat suomalaisten elämässä
6. Alkoholinkäyttö ja alkoholihaitat suomalaisten elämässä6. Alkoholinkäyttö ja alkoholihaitat suomalaisten elämässä
6. Alkoholinkäyttö ja alkoholihaitat suomalaisten elämässä
 
Päihdepäivät 2023 seminaari 3 3. Järjestämisvastuun muutoksen ja lainäädännön...
Päihdepäivät 2023 seminaari 3 3. Järjestämisvastuun muutoksen ja lainäädännön...Päihdepäivät 2023 seminaari 3 3. Järjestämisvastuun muutoksen ja lainäädännön...
Päihdepäivät 2023 seminaari 3 3. Järjestämisvastuun muutoksen ja lainäädännön...
 
Päihdepäivät 2023 Seminaari 2. Helppo Raha - Slideshare.pdf
Päihdepäivät 2023 Seminaari  2. Helppo Raha - Slideshare.pdfPäihdepäivät 2023 Seminaari  2. Helppo Raha - Slideshare.pdf
Päihdepäivät 2023 Seminaari 2. Helppo Raha - Slideshare.pdf
 
Työpaja Aidon kohtaamisen rakennusaineet.pdf
Työpaja Aidon kohtaamisen rakennusaineet.pdfTyöpaja Aidon kohtaamisen rakennusaineet.pdf
Työpaja Aidon kohtaamisen rakennusaineet.pdf
 
Drinking Like the Nordics – A Comparative Study on Attitudes to Alcohol
Drinking Like the Nordics – A Comparative Study on Attitudes to AlcoholDrinking Like the Nordics – A Comparative Study on Attitudes to Alcohol
Drinking Like the Nordics – A Comparative Study on Attitudes to Alcohol
 
Opioidikorvaushoidosta irrottautuminen
Opioidikorvaushoidosta irrottautuminenOpioidikorvaushoidosta irrottautuminen
Opioidikorvaushoidosta irrottautuminen
 
Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...
Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...
Päihdepäivät 2022: Harrastustoiminta ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edist...
 
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvatPäihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat
 
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari Viskari
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari ViskariPäihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari Viskari
Päihdepäivät 2022: Stigmaa purkavat sanat ja kuvat Inari Viskari
 
Päihdepäivät 2022: Mitä mä teen tän asiakkaan kanssa – ilmoitusvelvollisuudes...
Päihdepäivät 2022: Mitä mä teen tän asiakkaan kanssa – ilmoitusvelvollisuudes...Päihdepäivät 2022: Mitä mä teen tän asiakkaan kanssa – ilmoitusvelvollisuudes...
Päihdepäivät 2022: Mitä mä teen tän asiakkaan kanssa – ilmoitusvelvollisuudes...
 
Päihdepäivät 2022: Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...
Päihdepäivät 2022:  Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...Päihdepäivät 2022:  Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...
Päihdepäivät 2022: Vangista tavikseen - rikollisuudesta irtautumisen monet h...
 
Päihdepäivät 2018, seminaari 12: Kujala