SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 30
Laihdutuksen ABC Painonhallinnan lyhyt käsikirja Termit ja selitykset A-Ö
Ateriankorvike Ateriankorvike on painonhallintaa edistävä tuote, jolla voi nimensä mukaan korvata minkä tahansa aterian. Painonpudottamisen kannalta ateriankorvike on tehokas ja kätevä tapa kontrolloida päivittäistä kalorimäärää.  Ateriankorvike on myös terveellisempi vaihtoehto kuin aterian jättäminen kokonaan väliin, sillä ateriankorvike sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet. Kiireisille ateriankorvikkeet voivat olla korvaamaton  apu, sillä pirtelö- ja keittopusseja sekä patukoita on helppo kuljettaa mukana ja ne voi nauttia melkein missä vaan. VINKKI Ateriankorvikkeet sopivat erityisesti kun lounaalle ei ole aikaa, pieneen nälkään ja ennen tai jälkeen urheilun.  Tutustu Allévo-ateriankorvikkeisiintäällä.
BMI BMI laskukaava: Paino (kg) -------------------------------------- Pituus (m) x Pituus (m) Painoideksi (BMI=bodymassindex) on mitta-arvo, jonka avulla voidaan arvioida ihmisen pituuden ja painon sopusuhtaisuutta. Se on käytetyin ja käyttökelpoisin painoon perustuva lihavuuden ja laihuuden osoitin, ja sitä käytetään kaikkialla maailmassa kehon painon arviointiin. Painoindeksiä voi käyttää vain aikuisilla, sitä ei tule soveltaa lapsille. Painoindeksi voidaan laskea jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Normaalipainoisen painoindeksi on välillä 18,5 - 24,9. Laske oma painoindeksisi täällä.  BMI rajat: 18,4 tai alle = normaalia alhaisempi paino 18,5 – 24,9 = Normaali paino 25,0 -29,9 = Lievä lihavuus Yli 30,0 = Liikalihavuus HUOM! Lihakset painavat enemmän kuin rasva, sen vuoksi paljon treenaavien ja lihaksikkaiden ihmisten painoindeksi voi olla 26 ilman, että he ovat ylipainoisia.
C-vitamiini C-vitamiini edistää kasvua sekä luuston ja hampaiden muodostumista. Lisäksi se on tehokas antioksidantti. C-vitamiinia saadaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä perunasta.  Laihduttaja tarvitsee c-vitamiinia rasva-aineenvaihduntaan. C-vitamiinin määrän tulee olla riittävä, jotta keho pystyy tehokkaasti hyödyntämään rasvojaan energian lähteenä.  C-vitamiinin vähimmäistarve aikuisilla on 60 mg/vrk. Laihduttaja voi halutessaan käyttää c-vitamiinia lisäravinteena, jolloin sopiva määrä on normaalisti 200-500 mg väliltä.  VINKKI C-vitamiini tuhoutuu herkästi tavallisessa ruuanvalmistuksessa ja väärän säilytyksen vuoksi. Siksi hedelmät, marjat ja kasvikset olisi parasta syödä mahdollisimman tuoreina ja raakoina.
D-vitamiini D-vitamiini on yksi ihmisen tarvitsemista rasvaliukoisista vitamiineista. D-vitamiinin tärkein tehtävä on auttaa kalsiumia imeytymään ja kiinnittymään luustoon.  D-vitamiinia saa kalaöljystä, rasvaisesta kalasta ja maitovalmisteista. Nykyisin D-vitamiinia on lisätty myös joihinkin elintarvikkeisiin, joten sitä saa myös vitaminoiduista margariineista ja kevytrasvoista sekä vähärasvaisesta maidosta. Lisäksi D-vitamiinia valmistuu ihossa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta.  Aikuisilla - erityisesti vanhuksilla - pitkäaikainen D-vitamiinin puutos johtaa luuston pehmenemiseen ja murtumisherkkyyden lisääntymiseen. VINKKI AllévoKickStart –tuotteet sisältävät kaikki vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoiseen ateriaan, mutta vain vähän kaloreita.
Elämäntapa VINKKI Allévo-yhteisö tarjoaa sinulle tukea ja vinkkejä kestävään painonpudotukseen, oikean ruokailurytmin ja lautasmallin oppimiseen sekä liikuntarutiinien aktivoimiseen. Painonpudotuksessa ei ole kyse vain yhdestä dieetistä, jonka jälkeen voi palata takaisin vanhoihin tapoihin. Jotta pysyvä painonpudotus onnistuisi, ruokavaliossa ja liikunnassa tehtävien muutosten lisäksi on kiinnitettävä huomiota niihin käyttäytymismalleihin, jotka alun perin johtivat painonnousuun. Kyseessä on siis pitkäkestoinen elämäntapamuutos, johon itselle suunniteltu dieetti antaa hyvän startin. Loputa kyse on kuitenkin pitkäntähtäimen valinnoista, ja painon säilyttäminen laihdutuksen jälkeen on yksinkertaisesti uuden elämäntavan omaksumista.
Funktionaalinen ruoka Funktionaalinen eli terveysvaikutteinen elintarvike on päivittäin käytettävä elintarvike, johon on lisätty jokin terveyttä edistävä tai poistettu terveyttä haittaava tekijä. Terveysvaikutteisella elintarvikkeella tulee olla tieteellisesti osoitettua näyttöä terveysvaikutuksesta. Funktionaaliset elintarvikkeet edistävät terveyttä, hyvinvointia tai ennaltaehkäisevät sairastumisriskiä.  Monet funktionaaliset elintarvikkeet sisältävät lisättyjä vitamiineja, hivenaineita ja muita ravintoaineita. Funktionaalisia elintarvikkeita ovat esimerkiksi ksylitolia sisältävä purukumi, maitohappobakteereja sisältävät hapanmaitotuotteet ja kolesterolia alentava kasviskolesterolia sisältävä margariini. HUOM! Yksittäiset terveelliset elintarvikkeet eivät vielä ratkaise koko ruokavalion terveellisyyttä. Todellisia tuloksia saadaan aikaan vasta, kun koko ruokavalio on tasapainoinen ja terveellinen.
GDA GDA-merkintä on elintarviketeollisuuden käyttöönottama vapaaehtoinen merkintä, jonka tarkoituksena on tukea kuluttajien ruokavalioon liittyviä tasapainoisia valintoja.  Viitteellinen päiväsaanti (GDA) -merkinnästä voi lukea yhdellä silmäyksellä, minkä verran annos, viipale tai kappale sisältää energiaa. Monissa tuotteissa kerrotaan myös sokereiden, rasvojen, tyydyttyneiden rasvojen ja natriumin määrä. Tiedot voidaan esittää myös proteiinista, hiilihydraateista ja kuidusta. Näiden lisäksi merkintä kertoo energian ja ravintoaineiden prosenttiosuuden aikuisen viitteellisestä 2000 kilokalorin päiväsaannista. Merkintä helpottaa vertailua eri tuotteiden välillä. Kuva: http://www.etl.fi/www/fi/elintarviketeollisuus/gda.php VINKKI Voit merkinnän avulla valikoida ne tuotteet, jotka sopivat painonpudotusohjelmaasi.
Hiilihydraatti HUOM! Älä karsi hiilihydraatteja kuitujen kustannuksella! Hiilihydraatti on yksi kolmesta perusravintoaineesta ja ihmisen tärkein energian lähde.  Kaikki hiilihydraatit muuttuvat elimistössä glukoosiksi ja nostavat verensokeritasoa. Hiilihydraateissa on kuitenkin eroja. Huonot hiilihydraatit kuten vaalea leipä, peruna, valkoiset jauhot ja pasta kohottavat veren glukoosipitoisuutta (verensokeria) nopeasti. Hyvät hiilihydraatit ovat puolestaan ravintoaineita, joita elimistö sulattaa rajoitetusti ja jotka nostavat veren glukoosipitoisuutta vain vähän. Näitä ovat esimerkiksi kokojyvätuotteet, pavut, hedelmät ja kasvikset.  Rajoittamalla nautittujen hiilihydraattien määrää ja valitsemalla pitkäkestoisia hiilihydraatteja lyhytkestoisten sijaan sekä sisällyttämällä ruokavalioon kohtuullinen määrä hyvälaatuisia proteiineja, painoa voidaan pudottaa turvallisesti ja tehokkaasti.
Ihannepaino Ihannepaino on yksilöllinen paino, jossa voi tuntea olonsa hyväksi.  Kun se on kohdallaan olet tasapainossa kehosi kanssa, voit hyvin ja näytät hyvältä.  Mikäli ryhdyt laihduttamaan, on sinun hyvä tietää ihannepainosi, joka tulisi asettaa tavoitteeksi. Silloin onnistut painonhallinnassasi ja voit hyvin.  Ennen kuin alat hätiköidysti tavoitella ihannepainoa, kysy kuitenkin itseltäsi millaisen vartalon todella haluat ja mikä sinun on realistisesti mahdollista saavuttaa. Kauneusteollisuuden mukainen ihannepaino edustaa suurimmalle osalle ihmisistä mahdotonta tavoitetta. Paino on riippuvainen pituudesta ja luustosta, eikä vartalo voi saavuttaa tai ylläpitää epärealistista ihannepainoa.  VINKKI Painoindeksillä mitattuna ihannepaino on noin 19-25.
Joule Muunnoskaava: 1 kilokalori (kcal) = 1000 kaloria = 4,184 kilojoulea (kJ) = 4184 joulea Joule on energian mittayksikkö. Joulen rinnalla käytetään yksikköä kalori. Energiaa saamme ravinnon mukana rasvoista, hiilihydraateista, proteiineista ja alkoholista. Ihannetilanteessa ihminen nauttii energiaa tarpeensa mukaan. Ylimääräinen energia varastoidaan tulevia tarpeita varten rasvana rasvakudokseen ja hiilihydraattina maksan ja lihasten glykogeeniin.  Energian tarpeeseen vaikuttavat mm. ikä, sukupuoli, liikunnan määrä, pituus ja paino, kehon koostumus sekä eräät sairaudet. Aikuisen keskimääräinen energiantarve on n. 2 000–3 000 kcal päivässä.  Täällä voit tutustua tarkemmin eri energian lähteisiin.
KickStart Erittäin niukkaenerginen AllévoKickStart  -kuuri potkaisee painon pudotuksen reippaaseen vauhtiin jo viikossa.  KickStart -vaihe kestää 1-2 viikkoa, jolloin kaikki ateriat korvataan herkullisilla Allévo pirtelöillä, smoothiella ja keitoilla. Saat annoksista päivässä vain 550-660 kcal, kun keskimääräinen kalorinkulutus on 2 000–3 000 kcal päivässä. Loput kalorit kulutetaan kehon rasvavarastoista. Naiset voivat korvata kaikki päivän ateriat viidellä AllévoKickStart  -annoksella, miehet kuudella.  AllévoKickStart -tuotteet sisältävät kaikki ravintoaineet, vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoisessa ruokavaliossa, mutta vain vähän kaloreita. VINKKI Nopea painonpudotus alussa kasvattaa motivaatiota ja itseluottamusta!
Lautasmalli Lautasmalli auttaa hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljäsosa perunalla, riisillä tai pastalla ja toinen neljännes lihalla, kalalla tai proteiinipitoisella kasvisruoalla. Lautamallin avulla voit missä tilanteessa tahansa ottaa ruokaa lautaselle niin, että saat hyvin tasapainotetun aterian, joka ei lihota. Kun olet ylipainoinen, lautasmalli johtaa ruokavalion muuttumiseen niin, että painosi alkaa pudota. Kun olet pudottanut painosi tavoitetasolle, lautasmalli auttaa saavutetun painon pitämisessä. VINKKI Allévon verkkosivuilta löytyy ehdotuksia aterioista, jotka noudattavat lautasmallia sekä jakavat ravinnonsaannin tasaisesti koko päivälle.
Metabolia eli aineenvaihdunta Aineenvaihdunta on biologinen prosessi, jossa ravintoaineita muokataan elimistön polttoaineeksi. Aineenvaihduntaprosessissa tietyt aineet hajoavat ja toiset rakentuvat erilaisten entsyymien vaikutuksesta. Aineenvaihdunta on tärkeässä roolissa laihtumisessa ja ihannepainon ylläpitämisessä. Aineenvaihdunta säätelee, kuinka kauan menee polttaa ja käyttää päivän aikana syödyt kalorit.  Aineenvaihdunnasta on olemassa hurja määrä tietoa ja joukkoon mahtuu myös paikkansa pitämättömiä myyttejä. Tiettyjen ruoka-aineiden kerrotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa, mutta todellisuudessa tulokset  ovat usein varsin minimaalisia.  Kuva: http://www.maxim-sports.fi/Media/1035_401.jpg Paikkansapitäviä myyttejä: ,[object Object]
Aineenvaihdunta hidastuu iän myötä,[object Object]
Omena-päärynä indeksi Vyötärön ja lantion ympärysmitan suhdetta sanotaan VLS-luvuksi. Siitä käytetään myös nimitystä "omena-päärynä" -indeksi.  Omenalihavuudessa rasva on kertynyt vyötärölle ja päärynälihavuudessa lantiolle ja reisiin.  Lukua käytetään lihavuuteen liittyvien sairastuvuusriskien arvioinnissa. Suomessa vyötärö-lantio -suhteen riskirajoina pidetään seuraavia arvoja:  VINKKI Allévon sivuilta löydät lisää tietoa omena- ja päärynälihavuudesta.
Painonhallinta VINKKI Allévo –painonhallintaohjelma auttaa sinua oppimaan hyviä tapoja - omilla ehdoillasi. Avuksesi on kehitetty laaja valikoima hyvänmakuisia painonhallintatuotteita ja ilmaista tukea netissä. Painonhallinnalla tarkoitetaan painonpudotusta ja tavoitepainon säilyttämistä ruokavaliota ja liikuntaa säätelemällä.  Allévo -painonhallintaohjelma koostuu kolmesta vaiheesta:  KickStart -vaihe saa aikaan nopean alkusysäyksen painonpudotukseen. Sen avulla myös muutat vanhat ruokailutottumuksesi.  Painonpudotusvaihe käynnistyy elintapojen muutoksella. Pitkäjänteisen laihduttamisen apuna ja myös myöhemmin tasapainovaiheessa tukenasi on Allévo-yhteisö.  Siirryt tasapainovaiheeseen, kun olet saavuttanut tavoitepainosi ja tarvitset apua siinä pysymisessä. Allévo-yhteisö sekä Allévo-tuotteet tarjoavat sinulle jatkuvaa tukea, jotta onnistut pysymään tavoitepainossasi.
Quinoa Quinoa, suomalaisittain kvinoa, on Andeilla vuosituhansien ajan viljelty hiilihydraattipitoinen ruokakasvi. Se ei ole heinäkasvi kuten viljat, mutta sitä käytetään ruoanvalmistuksessa viljojen tapaan.  Kvinoa on ravintoarvoiltaan erinomainen. Se sisältää enemmän valkuaista, mineraaleja ja vitamiineja viljakasveihin verrattuna. Lisäksi se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot sekä runsaasti proteiinia, kalsiumia, rautaa, kivennäis- ja hivenaineita sekä terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvoja.  Kvinoa on gluteenitonta ja sopii hyvin keliaakikoille ja monille vilja-allergikoille. Se täydentää hyvin myös kasvissyöjien ja vegaanien ruokavaliota.  Kuva:  http://api.ning.com/files/BL6q1XDwg97t*4tB3rzXGJKRhvomiIaEX7V4m50EWfgmX4BTqmnezgeem98HRrkiFmEM1o3HqF2p0u11M7YCBxWMgzdhn3LD/Quinoa.jpg VINKKI: Kvinoaa voi käyttää esim. riisin tai coucousin asemasta ruuanlaitossa.
Ruokakortti VINKKI Täytä ruokakorttia viikon ajan. Merkitse muistiin kaikki mitä syöt! Tutki ruokakorttejasi viikon kuluttua. Nyt näet helposti mitä, kuinka ja miksi sinä todellisuudessa syöt.  Epäsäännöllinen syöminen on yksi suurimmista pysyvän painonpudotuksen sabotoijista. Ruoan jakaminen koko päivälle on erittäin tärkeää. Tavoitteena on syödä 3 ateriaa päivässä (aamiainen, lounas ja päivällinen) sekä 2 – 3 välipalaa.  Jos et ole aikaisemmin syönyt säännöllisiä aterioita, uuden tavan opettelu ja muuttuminen luonnolliseksi osaksi elämääsi vaatii tietoista työskentelyä. Hyvä vinkki alkuun on merkitä kaikki mitä syöt ruokakorttiin, josta sitten näet missä, milloin ja kuinka syöt. Sen avulla huomaat myös sellaiset tavat, joita et ehkä aikaisemmin ollut edes ajatellut. Yritä myös tunnustella ennen jokaista syöntikertaa, oletko aidosti nälkäinen vai tekeekö sinun vain mieli syödä.
Superfood Muista myös, että mitä tuoreempaa ruoka on, sen enemmän siinä on ravintoaineita tallella. Esimerkiksi kotimainen lakka, tyrni, mustaherukka ja ruusunmarja peittoavat c-vitamiinipitoisuudellaan kaikki tuontihedelmät.  Superfood eli superruoka tarkoittaa ruoka-ainetta, jolla on erityisen hyvä ravitsemusarvo. Ne ovat luonnon ruoka-aineita, jotka ovat varastoineet itseensä mahdollisimman paljon kivennäisaineita, vitamiineja ja antioksidantteja. Superfood -ruokatrendi ei perustu uusille keksinnöille vaan kyseessä ovat ikivanhat, perinteiset ruoka-aineet.  Superruokia ovat esimerkiksi ekokaupoissa myytävät gojimarjat, maca-juuri ja raakakaakao. Suomalaisia superruokia ovat puolestaan mm. mustikka, mustaherukka, karpalo, tyrni ja nokkonen.  Voit nauttia superruokaa sellaisenaan tai käyttää esimerkiksi jogurtin, smoothien, puuron tai myslin joukossa.
Turhat kalorit Kaikki me tiedämme, että limsa, karkki ja kahvileipä sisältävät runsaasti turhia kaloreita. Mutta vaikka olisit kuinka varovainen makeisten kanssa, saattaa uuden kevyemmän painon ylläpitäminen olla vaikeaa. On helppoa syödä enemmän energiaa kuin keho tarvitsee, mutta vaikeaa nähdä, mistä nämä ylimääräiset kalorit tulevat. Niitä saattaa kertyä vaikkapa välipalapähkinöistä, juustosiivuista voileivän päällä tai alkoholista. Tyhjillä kaloreilla tarkoitetaan puolestaan ruokaa, jossa on paljon energiaa, mutta vain vähän tai ei ollenkaan vitamiineja, hivenaineita tai kivennäisaineita. Tällaista ruokaa ovat esimerkiksi sokeri, rasvat ja valkoiset vehnäjauhot.  VINKKI Allévo on koonnut yhteen listan erilaisista kaloripommeista. Kannattaa tutustua!
Urheilu Syömällä ja juomalla saadun energian ja kehon kuluttaman energian välinen tasapaino ratkaisee lihotko, laihdutko vai pysytkö samassa painossa.  Tutkimus osoittaa, että laihduttamisen alkuvaiheessa urheilun näkyvä teho on pienempi kuin alhaisemman kalorimäärän aikaansaama teho, mutta pitkällä aikavälillä sillä on suuri merkitys onnistumiselle. Henkilöt, jotka ovat fyysisesti aktiivisia painonpudotuksen aikana, eivät menetä yhtä paljon lihaksia vaan heiltä katoaa sen sijaan rasvaa. Liikunta on erittäin tärkeää myös uuden painon pitämiselle. Lisäksi liikunnalla on selvästi positiivinen vaikutus terveyteen monella tavalla.   VINKKI Liikuntahyrrästä ja liikuntaportaikosta löydät ehdotuksia liikuntalajeista, jotka sopivat tehokkuudeltaan tämän hetkiselle kunnollesi.
VLCD = VeryLowCalorieDiet Erittäin niukkaenergisen dieetin (ENED) eli VLCD -dieetin aikana päivittäinen kalorimäärä jää alle 800 kalorin, jolloin elimistö menee paastotilaan.  VLCD -dieetissä kaikki ateriat korvataan ruokakaupoista saatavilla ravintojauheilla. Allévo -tuotteet sisältävät kaikki vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoiseen ateriaan, mutta vain niukasti kaloreita.  Laihtuminen VLCD -dieetin aikana on nopeaa, keskimäärin 1,5 - 2,4 kg viikossa. VINKKI Kun pidät patukoita autossa, työpaikalla tai käsilaukussa, ei ateriointirytmisiromutu, vaikka et ehtisi nauttimaan päivän aterioita.
WWW Internetistä löytyy nykypäivänä valtavasti tietoa terveyteen ja painonpudotukseen liittyen. Terveystiedon etsiminen onkin yksi internetin yleisimmistä käyttötarkoituksista Suomessa. Yhä useampi myös laihduttaa erilaisten internetistä löytyvien ohjelmien avulla. Internetissä voi mm. pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa, hakea reseptejä ja jakaa vinkkejä muiden laihduttajien kanssa. Oikein käytettyinä nämä erilaiset työkalut ovat tehokas apu painonhallinnassa.  Allévon painonhallintaklubi tukee painotavoitteen saavuttamisessa ja siihen liittyminen on ilmaista.
Xylitol Ksylitoli on luonnon oma makeutusaine, jonka raaka-ainetta valmistetaan mm. koivusta, maissista ja pyökistä. Xylitolia kutsutaankin myös koivusokeriksi. Pieniä määriä ksylitolia esiintyy ilmeisesti lähes kaikissa kasvikunnantuotteissa mm. marjoissa ja hedelmissä.  Kemialliselta koostumukseltaan ksylitoli on hiilihydraatti, joka kuuluu polyoleihin, sokerialkoholeihin. Ksylitoli ei ole kuitenkaan sokeri, vaan se on yksi sokeria korvaavista raaka-aineista. Ksylitoli on suunnilleen yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri ja se maistuu makean lisäksi viileän raikkaalle. Ksylitoli sopii kaikille, myös diabeetikoille.  VINKKI Xylitol-pastilli on kevyt ja hammasystävällinen jälkiruoka. Kuva: http://www.faqs.org/photo-dict/photofiles/original/278/5919chewing_gum.jpg
Yhteisö Laihduttaminen on vaikeaa, mutta monien mielestä saavutetun uuden painon pitäminen on se todellinen haaste. Tässä pitkäjänteisessä painonhallintatyössä tarvitaan usein myös muiden apua. Allévo-ohjelma tarjoaa tehokkaiden painonpudotustuotteiden lisäksi internetissä ohjeet, jotka antavat sinulle parhaat mahdollisuudet laihduttaa sekä pysyä tavoitteessasi. Allévo-yhteisö tarjoaa sinulle tukea ja vinkkejä kestävään painonpudotukseen, oikean ruokailurytmin ja lautasmallin oppimiseen sekä liikuntarutiinien aktivoimiseen.  VINKKI Allévon painonhallintayhteisö on ilmainen - liity sinäkin jo tänään!
Zucchini eli kesäkurpitsa Kesäkurpitsa on makeanmakuinen ja vähähiilihydraattinen vihannes. Kesäkurpitsan energiamäärä on hyvin vähäinen sen sisältämiin suojaravintoaineisiin nähden. Se sisältää mm. C- ja E- vitamiinia sekä A-vitamiinin esiastetta. Kesäkurpitsa edistää ruoansulatusta ja on tehokas kuona-aineiden poistaja. Kesäkurpitsa on varsin monikäyttöinen kaikessa ruoanlaitossa. Se maistuu hyvältä esim. raakana erilaisissa salaateissa tai kevyesti öljyssä paistettuna lisukkeena.  Tunnetuimmat kesäkurpitsatyypit ovat zucchini-, spagetti- ja koristekurpitsa. Näistä kesäkurpitsanimitystä käytetään usein pelkästään pitkänomaisille zucchineille, joita löytyy erivärisiä valkoisesta lilahtavaan. Tutuimpia ovat kuitenkin vihreät ja keltaiset kesäkurpitsat.  VINKKI: Korvaa pasta kesäkurpitsalla halutessasi kevyemmän aterian.  Kuva: http://static.iltalehti.fi/ruoka/kesakurpitsaSPS_t4.jpg
Äitiys Raskaus tuo väistämättä mukanaan lisää kiloja. Ei kuitenkaan ole samantekevää, mitä odottava äiti suuhunsa pistää, ja paljonko paino nousee. Oikeasta ruokavaliosta huolehtiminen on tärkeää sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin kannalta, sillä ylipaino lisää monenlaisten raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden riskiä.  Energian tarve ei poikkea normaalista raskauden alkuvaiheessa. Raskauden loppuvaiheessa energiaa tarvitaan kuitenkin hieman lisää lapsen optimaalisen syntymäpainon saavuttamiseksi, mutta kahden edestä syömisen voi tällöinkin unohtaa.  Myöskään liikuntaa ei kannata unohtaa raskauden aikana. Liikunta parantaa äidin kuntoa, nopeuttaa synnytyksen jälkeistä fyysistä palautumista ja voi auttaa painonhallinnassa. VINKKI Sopivia lajeja raskaana olevalle ovat esimerkiksi kävely, sauvakävely, uinti, voimistelu, kuntosaliharjoittelu ja kuntopyöräily.
Öljy Nykyään on olemassa useita erityyppisiä ruokaöljyjä. Öljyjä on saatavilla erivärisinä, makuisina ja eri käyttötarkoituksiin sopivina. Myös ruokaöljyjen terveellisyydessä on eroja. Ihminen tarvitsee öljyä päivittäin muutaman ruokalusikallisen verran. Öljy on hyödyksi aivoille ja voiteluainetta koko keholle. Lisäksi ruokaöljy hoitaa ihoa, kynsiä, silmiä ja hiuksia.  Kotimaiset rypsiöljyt soveltuvat moneen käyttötarkoitukseen ja ovat samalla terveellisiä. Rypsiöljy sisältää paljon terveellisiä pehmeitä rasvoja. VINKKI Valmiit maustetut öljyt ovat helppo ja nopea salaatinkastike.
Hyödyllisiä linkkejä: Allévo-ohjelma: www.allevo.fi AllévonFacebook -sivut: www.facebook.com/allevo Maukkaat ja kevyet reseptit Lautasmalli Kaloripommit Liikuntaportaikko Liikuntahyrrä Allévo-painonhallintatuotteet Ruokakortti

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Was ist angesagt? (9)

Laihdutusopas
LaihdutusopasLaihdutusopas
Laihdutusopas
 
Suorituskyvyn Optimointi (CrossFit urheilussa)
Suorituskyvyn Optimointi (CrossFit urheilussa)Suorituskyvyn Optimointi (CrossFit urheilussa)
Suorituskyvyn Optimointi (CrossFit urheilussa)
 
Tanssijan ravitsemus anne riina-hurskainen
Tanssijan ravitsemus anne riina-hurskainenTanssijan ravitsemus anne riina-hurskainen
Tanssijan ravitsemus anne riina-hurskainen
 
Terveys ja proteiinit, Anne-Maria Pajari
Terveys ja proteiinit, Anne-Maria PajariTerveys ja proteiinit, Anne-Maria Pajari
Terveys ja proteiinit, Anne-Maria Pajari
 
Painonhallinta
PainonhallintaPainonhallinta
Painonhallinta
 
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminenKatriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
Katriina Kukkonen-Harjula: Liikkumisen lisääminen
 
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapsetMarja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
Marja Kalavainen: Ruokailutottumukset ja syömisen hallinta-lapset
 
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksestaRiitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
Riitta Veijola: Mitä uutta lasten ja nuorten Käypä hoito -suosituksesta
 
Nuoren urheilijan ravitsemuksen perusteet ja ongelmien tunnistaminen, Anna Ojala
Nuoren urheilijan ravitsemuksen perusteet ja ongelmien tunnistaminen, Anna OjalaNuoren urheilijan ravitsemuksen perusteet ja ongelmien tunnistaminen, Anna Ojala
Nuoren urheilijan ravitsemuksen perusteet ja ongelmien tunnistaminen, Anna Ojala
 

Andere mochten auch

Kevyet dipit
Kevyet dipitKevyet dipit
Kevyet dipit
Cederroth
 
Autors Estoicisme
Autors EstoicismeAutors Estoicisme
Autors Estoicisme
filosofiia
 
Save The Children
Save The ChildrenSave The Children
Save The Children
filosofiia
 

Andere mochten auch (16)

Kesäkivaa!
Kesäkivaa!Kesäkivaa!
Kesäkivaa!
 
Swansea HEA presentation July 2015
Swansea HEA presentation July 2015Swansea HEA presentation July 2015
Swansea HEA presentation July 2015
 
Campus Pack
Campus PackCampus Pack
Campus Pack
 
Cs Showing The Way
Cs Showing The WayCs Showing The Way
Cs Showing The Way
 
Ateriankorvikevertailu Iltalehdessä
Ateriankorvikevertailu IltalehdessäAteriankorvikevertailu Iltalehdessä
Ateriankorvikevertailu Iltalehdessä
 
Allévon hinta ja kalorivertailu
Allévon hinta  ja kalorivertailuAllévon hinta  ja kalorivertailu
Allévon hinta ja kalorivertailu
 
Kevyet dipit
Kevyet dipitKevyet dipit
Kevyet dipit
 
Makuasiaa - Allévon makuraadin tuloksia
Makuasiaa - Allévon makuraadin tuloksiaMakuasiaa - Allévon makuraadin tuloksia
Makuasiaa - Allévon makuraadin tuloksia
 
Allevo Kick start painonpudotus
Allevo Kick start painonpudotusAllevo Kick start painonpudotus
Allevo Kick start painonpudotus
 
Aprendamos a cuidarnos
Aprendamos a cuidarnosAprendamos a cuidarnos
Aprendamos a cuidarnos
 
Autors Estoicisme
Autors EstoicismeAutors Estoicisme
Autors Estoicisme
 
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_description
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_descriptionImpact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_description
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_description
 
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_presentation
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_presentationImpact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_presentation
Impact of 2008 crisis on mobile operators in Nordic-Baltic region_presentation
 
Save The Children
Save The ChildrenSave The Children
Save The Children
 
Missä maku? Allevo ateriankorvikkeet ja painonhallintatuotteet arvostelussa.
Missä maku? Allevo ateriankorvikkeet ja painonhallintatuotteet arvostelussa.Missä maku? Allevo ateriankorvikkeet ja painonhallintatuotteet arvostelussa.
Missä maku? Allevo ateriankorvikkeet ja painonhallintatuotteet arvostelussa.
 
E learning
E learningE learning
E learning
 

Ähnlich wie Laihdutuksen ABC

Ähnlich wie Laihdutuksen ABC (20)

Pertti Mustajoki: Painonseurantaa - mutta ei tahatonta painon laskua
Pertti Mustajoki: Painonseurantaa - mutta ei tahatonta painon laskuaPertti Mustajoki: Painonseurantaa - mutta ei tahatonta painon laskua
Pertti Mustajoki: Painonseurantaa - mutta ei tahatonta painon laskua
 
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuisetLeila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
Leila Karhunen: Elintapaohjaus – miten toteutetaan? - aikuiset
 
Smart Moves - Ravinto
Smart Moves - RavintoSmart Moves - Ravinto
Smart Moves - Ravinto
 
Ravitsemusvalmennus urheilijan polulla, Anna Ojala
Ravitsemusvalmennus urheilijan polulla, Anna OjalaRavitsemusvalmennus urheilijan polulla, Anna Ojala
Ravitsemusvalmennus urheilijan polulla, Anna Ojala
 
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptxHeli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
Heli Kuusipalo: Mitä uutta lapsiperheiden ruokasuosituksissa.pptx
 
BioCare esittely 11.1.2016
BioCare esittely 11.1.2016BioCare esittely 11.1.2016
BioCare esittely 11.1.2016
 
Paasto lihavuuden hoidossa2.pptx
Paasto lihavuuden hoidossa2.pptxPaasto lihavuuden hoidossa2.pptx
Paasto lihavuuden hoidossa2.pptx
 
Rasvakirjojen satoa
Rasvakirjojen satoaRasvakirjojen satoa
Rasvakirjojen satoa
 
Ruokavaliosuositus
RuokavaliosuositusRuokavaliosuositus
Ruokavaliosuositus
 
Miksi mittaisin hyvinvointiani?
Miksi mittaisin hyvinvointiani?Miksi mittaisin hyvinvointiani?
Miksi mittaisin hyvinvointiani?
 
Miksi
Miksi Miksi
Miksi
 
Muotidieetit
MuotidieetitMuotidieetit
Muotidieetit
 
Lihaksiin liikettä 11.1.2017
Lihaksiin liikettä 11.1.2017Lihaksiin liikettä 11.1.2017
Lihaksiin liikettä 11.1.2017
 
Ikääntyvän ravitsemus
Ikääntyvän ravitsemusIkääntyvän ravitsemus
Ikääntyvän ravitsemus
 
Ravitsemusseminaari 2016 – Vatsa Kuntoon
Ravitsemusseminaari 2016 – Vatsa KuntoonRavitsemusseminaari 2016 – Vatsa Kuntoon
Ravitsemusseminaari 2016 – Vatsa Kuntoon
 
Terveellisyydestä kertovien pakkausmerkintöjen tilanne Euroopassa
Terveellisyydestä kertovien pakkausmerkintöjen tilanne EuroopassaTerveellisyydestä kertovien pakkausmerkintöjen tilanne Euroopassa
Terveellisyydestä kertovien pakkausmerkintöjen tilanne Euroopassa
 
Elämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitäElämäntapamuutoksen eväitä
Elämäntapamuutoksen eväitä
 
Ravintoaineiden saanti – mikä kohdillaan, mikä mättää?
Ravintoaineiden saanti – mikä kohdillaan, mikä mättää?Ravintoaineiden saanti – mikä kohdillaan, mikä mättää?
Ravintoaineiden saanti – mikä kohdillaan, mikä mättää?
 
Digihealthnation makupaloja kursseiltamme
Digihealthnation makupaloja kursseiltammeDigihealthnation makupaloja kursseiltamme
Digihealthnation makupaloja kursseiltamme
 
Digihealthnation makupaloja kursseiltamme
Digihealthnation makupaloja kursseiltammeDigihealthnation makupaloja kursseiltamme
Digihealthnation makupaloja kursseiltamme
 

Laihdutuksen ABC

  • 1. Laihdutuksen ABC Painonhallinnan lyhyt käsikirja Termit ja selitykset A-Ö
  • 2. Ateriankorvike Ateriankorvike on painonhallintaa edistävä tuote, jolla voi nimensä mukaan korvata minkä tahansa aterian. Painonpudottamisen kannalta ateriankorvike on tehokas ja kätevä tapa kontrolloida päivittäistä kalorimäärää. Ateriankorvike on myös terveellisempi vaihtoehto kuin aterian jättäminen kokonaan väliin, sillä ateriankorvike sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet. Kiireisille ateriankorvikkeet voivat olla korvaamaton apu, sillä pirtelö- ja keittopusseja sekä patukoita on helppo kuljettaa mukana ja ne voi nauttia melkein missä vaan. VINKKI Ateriankorvikkeet sopivat erityisesti kun lounaalle ei ole aikaa, pieneen nälkään ja ennen tai jälkeen urheilun. Tutustu Allévo-ateriankorvikkeisiintäällä.
  • 3. BMI BMI laskukaava: Paino (kg) -------------------------------------- Pituus (m) x Pituus (m) Painoideksi (BMI=bodymassindex) on mitta-arvo, jonka avulla voidaan arvioida ihmisen pituuden ja painon sopusuhtaisuutta. Se on käytetyin ja käyttökelpoisin painoon perustuva lihavuuden ja laihuuden osoitin, ja sitä käytetään kaikkialla maailmassa kehon painon arviointiin. Painoindeksiä voi käyttää vain aikuisilla, sitä ei tule soveltaa lapsille. Painoindeksi voidaan laskea jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Normaalipainoisen painoindeksi on välillä 18,5 - 24,9. Laske oma painoindeksisi täällä. BMI rajat: 18,4 tai alle = normaalia alhaisempi paino 18,5 – 24,9 = Normaali paino 25,0 -29,9 = Lievä lihavuus Yli 30,0 = Liikalihavuus HUOM! Lihakset painavat enemmän kuin rasva, sen vuoksi paljon treenaavien ja lihaksikkaiden ihmisten painoindeksi voi olla 26 ilman, että he ovat ylipainoisia.
  • 4. C-vitamiini C-vitamiini edistää kasvua sekä luuston ja hampaiden muodostumista. Lisäksi se on tehokas antioksidantti. C-vitamiinia saadaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä perunasta. Laihduttaja tarvitsee c-vitamiinia rasva-aineenvaihduntaan. C-vitamiinin määrän tulee olla riittävä, jotta keho pystyy tehokkaasti hyödyntämään rasvojaan energian lähteenä. C-vitamiinin vähimmäistarve aikuisilla on 60 mg/vrk. Laihduttaja voi halutessaan käyttää c-vitamiinia lisäravinteena, jolloin sopiva määrä on normaalisti 200-500 mg väliltä. VINKKI C-vitamiini tuhoutuu herkästi tavallisessa ruuanvalmistuksessa ja väärän säilytyksen vuoksi. Siksi hedelmät, marjat ja kasvikset olisi parasta syödä mahdollisimman tuoreina ja raakoina.
  • 5. D-vitamiini D-vitamiini on yksi ihmisen tarvitsemista rasvaliukoisista vitamiineista. D-vitamiinin tärkein tehtävä on auttaa kalsiumia imeytymään ja kiinnittymään luustoon. D-vitamiinia saa kalaöljystä, rasvaisesta kalasta ja maitovalmisteista. Nykyisin D-vitamiinia on lisätty myös joihinkin elintarvikkeisiin, joten sitä saa myös vitaminoiduista margariineista ja kevytrasvoista sekä vähärasvaisesta maidosta. Lisäksi D-vitamiinia valmistuu ihossa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Aikuisilla - erityisesti vanhuksilla - pitkäaikainen D-vitamiinin puutos johtaa luuston pehmenemiseen ja murtumisherkkyyden lisääntymiseen. VINKKI AllévoKickStart –tuotteet sisältävät kaikki vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoiseen ateriaan, mutta vain vähän kaloreita.
  • 6. Elämäntapa VINKKI Allévo-yhteisö tarjoaa sinulle tukea ja vinkkejä kestävään painonpudotukseen, oikean ruokailurytmin ja lautasmallin oppimiseen sekä liikuntarutiinien aktivoimiseen. Painonpudotuksessa ei ole kyse vain yhdestä dieetistä, jonka jälkeen voi palata takaisin vanhoihin tapoihin. Jotta pysyvä painonpudotus onnistuisi, ruokavaliossa ja liikunnassa tehtävien muutosten lisäksi on kiinnitettävä huomiota niihin käyttäytymismalleihin, jotka alun perin johtivat painonnousuun. Kyseessä on siis pitkäkestoinen elämäntapamuutos, johon itselle suunniteltu dieetti antaa hyvän startin. Loputa kyse on kuitenkin pitkäntähtäimen valinnoista, ja painon säilyttäminen laihdutuksen jälkeen on yksinkertaisesti uuden elämäntavan omaksumista.
  • 7. Funktionaalinen ruoka Funktionaalinen eli terveysvaikutteinen elintarvike on päivittäin käytettävä elintarvike, johon on lisätty jokin terveyttä edistävä tai poistettu terveyttä haittaava tekijä. Terveysvaikutteisella elintarvikkeella tulee olla tieteellisesti osoitettua näyttöä terveysvaikutuksesta. Funktionaaliset elintarvikkeet edistävät terveyttä, hyvinvointia tai ennaltaehkäisevät sairastumisriskiä. Monet funktionaaliset elintarvikkeet sisältävät lisättyjä vitamiineja, hivenaineita ja muita ravintoaineita. Funktionaalisia elintarvikkeita ovat esimerkiksi ksylitolia sisältävä purukumi, maitohappobakteereja sisältävät hapanmaitotuotteet ja kolesterolia alentava kasviskolesterolia sisältävä margariini. HUOM! Yksittäiset terveelliset elintarvikkeet eivät vielä ratkaise koko ruokavalion terveellisyyttä. Todellisia tuloksia saadaan aikaan vasta, kun koko ruokavalio on tasapainoinen ja terveellinen.
  • 8. GDA GDA-merkintä on elintarviketeollisuuden käyttöönottama vapaaehtoinen merkintä, jonka tarkoituksena on tukea kuluttajien ruokavalioon liittyviä tasapainoisia valintoja. Viitteellinen päiväsaanti (GDA) -merkinnästä voi lukea yhdellä silmäyksellä, minkä verran annos, viipale tai kappale sisältää energiaa. Monissa tuotteissa kerrotaan myös sokereiden, rasvojen, tyydyttyneiden rasvojen ja natriumin määrä. Tiedot voidaan esittää myös proteiinista, hiilihydraateista ja kuidusta. Näiden lisäksi merkintä kertoo energian ja ravintoaineiden prosenttiosuuden aikuisen viitteellisestä 2000 kilokalorin päiväsaannista. Merkintä helpottaa vertailua eri tuotteiden välillä. Kuva: http://www.etl.fi/www/fi/elintarviketeollisuus/gda.php VINKKI Voit merkinnän avulla valikoida ne tuotteet, jotka sopivat painonpudotusohjelmaasi.
  • 9. Hiilihydraatti HUOM! Älä karsi hiilihydraatteja kuitujen kustannuksella! Hiilihydraatti on yksi kolmesta perusravintoaineesta ja ihmisen tärkein energian lähde. Kaikki hiilihydraatit muuttuvat elimistössä glukoosiksi ja nostavat verensokeritasoa. Hiilihydraateissa on kuitenkin eroja. Huonot hiilihydraatit kuten vaalea leipä, peruna, valkoiset jauhot ja pasta kohottavat veren glukoosipitoisuutta (verensokeria) nopeasti. Hyvät hiilihydraatit ovat puolestaan ravintoaineita, joita elimistö sulattaa rajoitetusti ja jotka nostavat veren glukoosipitoisuutta vain vähän. Näitä ovat esimerkiksi kokojyvätuotteet, pavut, hedelmät ja kasvikset. Rajoittamalla nautittujen hiilihydraattien määrää ja valitsemalla pitkäkestoisia hiilihydraatteja lyhytkestoisten sijaan sekä sisällyttämällä ruokavalioon kohtuullinen määrä hyvälaatuisia proteiineja, painoa voidaan pudottaa turvallisesti ja tehokkaasti.
  • 10. Ihannepaino Ihannepaino on yksilöllinen paino, jossa voi tuntea olonsa hyväksi. Kun se on kohdallaan olet tasapainossa kehosi kanssa, voit hyvin ja näytät hyvältä. Mikäli ryhdyt laihduttamaan, on sinun hyvä tietää ihannepainosi, joka tulisi asettaa tavoitteeksi. Silloin onnistut painonhallinnassasi ja voit hyvin. Ennen kuin alat hätiköidysti tavoitella ihannepainoa, kysy kuitenkin itseltäsi millaisen vartalon todella haluat ja mikä sinun on realistisesti mahdollista saavuttaa. Kauneusteollisuuden mukainen ihannepaino edustaa suurimmalle osalle ihmisistä mahdotonta tavoitetta. Paino on riippuvainen pituudesta ja luustosta, eikä vartalo voi saavuttaa tai ylläpitää epärealistista ihannepainoa. VINKKI Painoindeksillä mitattuna ihannepaino on noin 19-25.
  • 11. Joule Muunnoskaava: 1 kilokalori (kcal) = 1000 kaloria = 4,184 kilojoulea (kJ) = 4184 joulea Joule on energian mittayksikkö. Joulen rinnalla käytetään yksikköä kalori. Energiaa saamme ravinnon mukana rasvoista, hiilihydraateista, proteiineista ja alkoholista. Ihannetilanteessa ihminen nauttii energiaa tarpeensa mukaan. Ylimääräinen energia varastoidaan tulevia tarpeita varten rasvana rasvakudokseen ja hiilihydraattina maksan ja lihasten glykogeeniin. Energian tarpeeseen vaikuttavat mm. ikä, sukupuoli, liikunnan määrä, pituus ja paino, kehon koostumus sekä eräät sairaudet. Aikuisen keskimääräinen energiantarve on n. 2 000–3 000 kcal päivässä. Täällä voit tutustua tarkemmin eri energian lähteisiin.
  • 12. KickStart Erittäin niukkaenerginen AllévoKickStart -kuuri potkaisee painon pudotuksen reippaaseen vauhtiin jo viikossa. KickStart -vaihe kestää 1-2 viikkoa, jolloin kaikki ateriat korvataan herkullisilla Allévo pirtelöillä, smoothiella ja keitoilla. Saat annoksista päivässä vain 550-660 kcal, kun keskimääräinen kalorinkulutus on 2 000–3 000 kcal päivässä. Loput kalorit kulutetaan kehon rasvavarastoista. Naiset voivat korvata kaikki päivän ateriat viidellä AllévoKickStart -annoksella, miehet kuudella. AllévoKickStart -tuotteet sisältävät kaikki ravintoaineet, vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoisessa ruokavaliossa, mutta vain vähän kaloreita. VINKKI Nopea painonpudotus alussa kasvattaa motivaatiota ja itseluottamusta!
  • 13. Lautasmalli Lautasmalli auttaa hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, neljäsosa perunalla, riisillä tai pastalla ja toinen neljännes lihalla, kalalla tai proteiinipitoisella kasvisruoalla. Lautamallin avulla voit missä tilanteessa tahansa ottaa ruokaa lautaselle niin, että saat hyvin tasapainotetun aterian, joka ei lihota. Kun olet ylipainoinen, lautasmalli johtaa ruokavalion muuttumiseen niin, että painosi alkaa pudota. Kun olet pudottanut painosi tavoitetasolle, lautasmalli auttaa saavutetun painon pitämisessä. VINKKI Allévon verkkosivuilta löytyy ehdotuksia aterioista, jotka noudattavat lautasmallia sekä jakavat ravinnonsaannin tasaisesti koko päivälle.
  • 14.
  • 15.
  • 16. Omena-päärynä indeksi Vyötärön ja lantion ympärysmitan suhdetta sanotaan VLS-luvuksi. Siitä käytetään myös nimitystä "omena-päärynä" -indeksi. Omenalihavuudessa rasva on kertynyt vyötärölle ja päärynälihavuudessa lantiolle ja reisiin. Lukua käytetään lihavuuteen liittyvien sairastuvuusriskien arvioinnissa. Suomessa vyötärö-lantio -suhteen riskirajoina pidetään seuraavia arvoja: VINKKI Allévon sivuilta löydät lisää tietoa omena- ja päärynälihavuudesta.
  • 17. Painonhallinta VINKKI Allévo –painonhallintaohjelma auttaa sinua oppimaan hyviä tapoja - omilla ehdoillasi. Avuksesi on kehitetty laaja valikoima hyvänmakuisia painonhallintatuotteita ja ilmaista tukea netissä. Painonhallinnalla tarkoitetaan painonpudotusta ja tavoitepainon säilyttämistä ruokavaliota ja liikuntaa säätelemällä. Allévo -painonhallintaohjelma koostuu kolmesta vaiheesta: KickStart -vaihe saa aikaan nopean alkusysäyksen painonpudotukseen. Sen avulla myös muutat vanhat ruokailutottumuksesi. Painonpudotusvaihe käynnistyy elintapojen muutoksella. Pitkäjänteisen laihduttamisen apuna ja myös myöhemmin tasapainovaiheessa tukenasi on Allévo-yhteisö. Siirryt tasapainovaiheeseen, kun olet saavuttanut tavoitepainosi ja tarvitset apua siinä pysymisessä. Allévo-yhteisö sekä Allévo-tuotteet tarjoavat sinulle jatkuvaa tukea, jotta onnistut pysymään tavoitepainossasi.
  • 18. Quinoa Quinoa, suomalaisittain kvinoa, on Andeilla vuosituhansien ajan viljelty hiilihydraattipitoinen ruokakasvi. Se ei ole heinäkasvi kuten viljat, mutta sitä käytetään ruoanvalmistuksessa viljojen tapaan. Kvinoa on ravintoarvoiltaan erinomainen. Se sisältää enemmän valkuaista, mineraaleja ja vitamiineja viljakasveihin verrattuna. Lisäksi se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot sekä runsaasti proteiinia, kalsiumia, rautaa, kivennäis- ja hivenaineita sekä terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvoja. Kvinoa on gluteenitonta ja sopii hyvin keliaakikoille ja monille vilja-allergikoille. Se täydentää hyvin myös kasvissyöjien ja vegaanien ruokavaliota. Kuva: http://api.ning.com/files/BL6q1XDwg97t*4tB3rzXGJKRhvomiIaEX7V4m50EWfgmX4BTqmnezgeem98HRrkiFmEM1o3HqF2p0u11M7YCBxWMgzdhn3LD/Quinoa.jpg VINKKI: Kvinoaa voi käyttää esim. riisin tai coucousin asemasta ruuanlaitossa.
  • 19. Ruokakortti VINKKI Täytä ruokakorttia viikon ajan. Merkitse muistiin kaikki mitä syöt! Tutki ruokakorttejasi viikon kuluttua. Nyt näet helposti mitä, kuinka ja miksi sinä todellisuudessa syöt. Epäsäännöllinen syöminen on yksi suurimmista pysyvän painonpudotuksen sabotoijista. Ruoan jakaminen koko päivälle on erittäin tärkeää. Tavoitteena on syödä 3 ateriaa päivässä (aamiainen, lounas ja päivällinen) sekä 2 – 3 välipalaa. Jos et ole aikaisemmin syönyt säännöllisiä aterioita, uuden tavan opettelu ja muuttuminen luonnolliseksi osaksi elämääsi vaatii tietoista työskentelyä. Hyvä vinkki alkuun on merkitä kaikki mitä syöt ruokakorttiin, josta sitten näet missä, milloin ja kuinka syöt. Sen avulla huomaat myös sellaiset tavat, joita et ehkä aikaisemmin ollut edes ajatellut. Yritä myös tunnustella ennen jokaista syöntikertaa, oletko aidosti nälkäinen vai tekeekö sinun vain mieli syödä.
  • 20. Superfood Muista myös, että mitä tuoreempaa ruoka on, sen enemmän siinä on ravintoaineita tallella. Esimerkiksi kotimainen lakka, tyrni, mustaherukka ja ruusunmarja peittoavat c-vitamiinipitoisuudellaan kaikki tuontihedelmät. Superfood eli superruoka tarkoittaa ruoka-ainetta, jolla on erityisen hyvä ravitsemusarvo. Ne ovat luonnon ruoka-aineita, jotka ovat varastoineet itseensä mahdollisimman paljon kivennäisaineita, vitamiineja ja antioksidantteja. Superfood -ruokatrendi ei perustu uusille keksinnöille vaan kyseessä ovat ikivanhat, perinteiset ruoka-aineet. Superruokia ovat esimerkiksi ekokaupoissa myytävät gojimarjat, maca-juuri ja raakakaakao. Suomalaisia superruokia ovat puolestaan mm. mustikka, mustaherukka, karpalo, tyrni ja nokkonen. Voit nauttia superruokaa sellaisenaan tai käyttää esimerkiksi jogurtin, smoothien, puuron tai myslin joukossa.
  • 21. Turhat kalorit Kaikki me tiedämme, että limsa, karkki ja kahvileipä sisältävät runsaasti turhia kaloreita. Mutta vaikka olisit kuinka varovainen makeisten kanssa, saattaa uuden kevyemmän painon ylläpitäminen olla vaikeaa. On helppoa syödä enemmän energiaa kuin keho tarvitsee, mutta vaikeaa nähdä, mistä nämä ylimääräiset kalorit tulevat. Niitä saattaa kertyä vaikkapa välipalapähkinöistä, juustosiivuista voileivän päällä tai alkoholista. Tyhjillä kaloreilla tarkoitetaan puolestaan ruokaa, jossa on paljon energiaa, mutta vain vähän tai ei ollenkaan vitamiineja, hivenaineita tai kivennäisaineita. Tällaista ruokaa ovat esimerkiksi sokeri, rasvat ja valkoiset vehnäjauhot. VINKKI Allévo on koonnut yhteen listan erilaisista kaloripommeista. Kannattaa tutustua!
  • 22. Urheilu Syömällä ja juomalla saadun energian ja kehon kuluttaman energian välinen tasapaino ratkaisee lihotko, laihdutko vai pysytkö samassa painossa. Tutkimus osoittaa, että laihduttamisen alkuvaiheessa urheilun näkyvä teho on pienempi kuin alhaisemman kalorimäärän aikaansaama teho, mutta pitkällä aikavälillä sillä on suuri merkitys onnistumiselle. Henkilöt, jotka ovat fyysisesti aktiivisia painonpudotuksen aikana, eivät menetä yhtä paljon lihaksia vaan heiltä katoaa sen sijaan rasvaa. Liikunta on erittäin tärkeää myös uuden painon pitämiselle. Lisäksi liikunnalla on selvästi positiivinen vaikutus terveyteen monella tavalla.  VINKKI Liikuntahyrrästä ja liikuntaportaikosta löydät ehdotuksia liikuntalajeista, jotka sopivat tehokkuudeltaan tämän hetkiselle kunnollesi.
  • 23. VLCD = VeryLowCalorieDiet Erittäin niukkaenergisen dieetin (ENED) eli VLCD -dieetin aikana päivittäinen kalorimäärä jää alle 800 kalorin, jolloin elimistö menee paastotilaan. VLCD -dieetissä kaikki ateriat korvataan ruokakaupoista saatavilla ravintojauheilla. Allévo -tuotteet sisältävät kaikki vitamiinit ja mineraalit, joita tarvitset täysipainoiseen ateriaan, mutta vain niukasti kaloreita. Laihtuminen VLCD -dieetin aikana on nopeaa, keskimäärin 1,5 - 2,4 kg viikossa. VINKKI Kun pidät patukoita autossa, työpaikalla tai käsilaukussa, ei ateriointirytmisiromutu, vaikka et ehtisi nauttimaan päivän aterioita.
  • 24. WWW Internetistä löytyy nykypäivänä valtavasti tietoa terveyteen ja painonpudotukseen liittyen. Terveystiedon etsiminen onkin yksi internetin yleisimmistä käyttötarkoituksista Suomessa. Yhä useampi myös laihduttaa erilaisten internetistä löytyvien ohjelmien avulla. Internetissä voi mm. pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa, hakea reseptejä ja jakaa vinkkejä muiden laihduttajien kanssa. Oikein käytettyinä nämä erilaiset työkalut ovat tehokas apu painonhallinnassa. Allévon painonhallintaklubi tukee painotavoitteen saavuttamisessa ja siihen liittyminen on ilmaista.
  • 25. Xylitol Ksylitoli on luonnon oma makeutusaine, jonka raaka-ainetta valmistetaan mm. koivusta, maissista ja pyökistä. Xylitolia kutsutaankin myös koivusokeriksi. Pieniä määriä ksylitolia esiintyy ilmeisesti lähes kaikissa kasvikunnantuotteissa mm. marjoissa ja hedelmissä. Kemialliselta koostumukseltaan ksylitoli on hiilihydraatti, joka kuuluu polyoleihin, sokerialkoholeihin. Ksylitoli ei ole kuitenkaan sokeri, vaan se on yksi sokeria korvaavista raaka-aineista. Ksylitoli on suunnilleen yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri ja se maistuu makean lisäksi viileän raikkaalle. Ksylitoli sopii kaikille, myös diabeetikoille. VINKKI Xylitol-pastilli on kevyt ja hammasystävällinen jälkiruoka. Kuva: http://www.faqs.org/photo-dict/photofiles/original/278/5919chewing_gum.jpg
  • 26. Yhteisö Laihduttaminen on vaikeaa, mutta monien mielestä saavutetun uuden painon pitäminen on se todellinen haaste. Tässä pitkäjänteisessä painonhallintatyössä tarvitaan usein myös muiden apua. Allévo-ohjelma tarjoaa tehokkaiden painonpudotustuotteiden lisäksi internetissä ohjeet, jotka antavat sinulle parhaat mahdollisuudet laihduttaa sekä pysyä tavoitteessasi. Allévo-yhteisö tarjoaa sinulle tukea ja vinkkejä kestävään painonpudotukseen, oikean ruokailurytmin ja lautasmallin oppimiseen sekä liikuntarutiinien aktivoimiseen. VINKKI Allévon painonhallintayhteisö on ilmainen - liity sinäkin jo tänään!
  • 27. Zucchini eli kesäkurpitsa Kesäkurpitsa on makeanmakuinen ja vähähiilihydraattinen vihannes. Kesäkurpitsan energiamäärä on hyvin vähäinen sen sisältämiin suojaravintoaineisiin nähden. Se sisältää mm. C- ja E- vitamiinia sekä A-vitamiinin esiastetta. Kesäkurpitsa edistää ruoansulatusta ja on tehokas kuona-aineiden poistaja. Kesäkurpitsa on varsin monikäyttöinen kaikessa ruoanlaitossa. Se maistuu hyvältä esim. raakana erilaisissa salaateissa tai kevyesti öljyssä paistettuna lisukkeena. Tunnetuimmat kesäkurpitsatyypit ovat zucchini-, spagetti- ja koristekurpitsa. Näistä kesäkurpitsanimitystä käytetään usein pelkästään pitkänomaisille zucchineille, joita löytyy erivärisiä valkoisesta lilahtavaan. Tutuimpia ovat kuitenkin vihreät ja keltaiset kesäkurpitsat. VINKKI: Korvaa pasta kesäkurpitsalla halutessasi kevyemmän aterian. Kuva: http://static.iltalehti.fi/ruoka/kesakurpitsaSPS_t4.jpg
  • 28. Äitiys Raskaus tuo väistämättä mukanaan lisää kiloja. Ei kuitenkaan ole samantekevää, mitä odottava äiti suuhunsa pistää, ja paljonko paino nousee. Oikeasta ruokavaliosta huolehtiminen on tärkeää sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin kannalta, sillä ylipaino lisää monenlaisten raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden riskiä. Energian tarve ei poikkea normaalista raskauden alkuvaiheessa. Raskauden loppuvaiheessa energiaa tarvitaan kuitenkin hieman lisää lapsen optimaalisen syntymäpainon saavuttamiseksi, mutta kahden edestä syömisen voi tällöinkin unohtaa. Myöskään liikuntaa ei kannata unohtaa raskauden aikana. Liikunta parantaa äidin kuntoa, nopeuttaa synnytyksen jälkeistä fyysistä palautumista ja voi auttaa painonhallinnassa. VINKKI Sopivia lajeja raskaana olevalle ovat esimerkiksi kävely, sauvakävely, uinti, voimistelu, kuntosaliharjoittelu ja kuntopyöräily.
  • 29. Öljy Nykyään on olemassa useita erityyppisiä ruokaöljyjä. Öljyjä on saatavilla erivärisinä, makuisina ja eri käyttötarkoituksiin sopivina. Myös ruokaöljyjen terveellisyydessä on eroja. Ihminen tarvitsee öljyä päivittäin muutaman ruokalusikallisen verran. Öljy on hyödyksi aivoille ja voiteluainetta koko keholle. Lisäksi ruokaöljy hoitaa ihoa, kynsiä, silmiä ja hiuksia. Kotimaiset rypsiöljyt soveltuvat moneen käyttötarkoitukseen ja ovat samalla terveellisiä. Rypsiöljy sisältää paljon terveellisiä pehmeitä rasvoja. VINKKI Valmiit maustetut öljyt ovat helppo ja nopea salaatinkastike.
  • 30. Hyödyllisiä linkkejä: Allévo-ohjelma: www.allevo.fi AllévonFacebook -sivut: www.facebook.com/allevo Maukkaat ja kevyet reseptit Lautasmalli Kaloripommit Liikuntaportaikko Liikuntahyrrä Allévo-painonhallintatuotteet Ruokakortti