1. SUU
kuivuu. Autonominen
hermosto lopettaa syljen
tuotannon. Sitä ei tarvita,
koska ruuansulatus hidastuu
hätätilanteessa.
SYDÄN
Adrenaliini ja noradrenaliini
saavat sydämen sykkimään
kiivaasti ja pumppaamaan
verta lihaksille.
KEUHKOT
Keuhkoputket laajenevat,
jotta keuhkot saavat lisää
happea. Hengityksen
tahti kiihtyy.
RASVASOLUT
vapauttavat rasva-
happoja veren-
kiertoon.
SILMÄT
Pupillit laajenevat ja
näkö tarkentuu.
OLEMUS
Suu aukeaa kauhusta, silmät rävähtävät
auki, kulmakarvat kohoavat ja kurtistuvat, koko
vartalo jännittyy. Pelästynyt ihminen näyttää
kaikissa kulttuureissa samalta, ja muut tunnista-
vat tunnetilan heti. Evoluutiossa on ollut hyötyä
siitä, että pelko tarttuu ja koko ryhmä on
hetkessä valmis toimimaan.
HAJU
Pelko haisee. Pelästyminen panee
hikoilemaan, eli käynnistää kehon
jäähdytysjärjestelmän, koska elimistö
varautuu fyysiseen rasitukseen.
Säikähtäneen ihmisen hiki sisältää
feromoneja, jotka voivat saada lähellä
olevat ihmiset pelon valtaan.
MAKSA
Adrenaliini saa maksan muut-
tamaan glykogeeniä glukoosiksi.
Tätä sokeria vapautuu sitten
verenkiertoon energian lähteeksi
muun muassa lihaksille.
SUOLISTO
Veren virtaaminen ruuan-
sulatuselimiin vähenee.
Ruuansulatusentsyymien
tuotanto hidastuu.
MUNUAISET
hidastavat virtsan eritystä,
sillä siihen kuluisi turhaan
energiaa.
AIVOT
Mantelitumake huomaa vaaran ja
hälyttää hypotalamuksen, joka panee
sympaattiseen hermostoon vauhtia.
Aivolisäke vapauttaa hormoniryöpyn
vereen. Lisämunuainen tuottaa ja erittää
kortisolia, adrenaliinia ja
noradrenaliinia.
Koonnut: ARJA KIVIPELTO / HS, grafiikka: LOTTA HAGLUND / HS, GRAPHIC NEWS
Taustakuva: COLOURBOX
Lähteet: Turun yliopiston farmakologian professori Mika Scheinin, www.nobelprize.org, How It Works, numero 36/2012
LIHASKUDOS
Suurimpiin lihasryhmiin vievät
verisuonet laajenevat, jotta verta
virtaisi lihaksiin mahdollisimman
paljon. Lihakset supistuvat.
POLVET
tutisevat, jollei ihminen syöksy
pakoon. Jalat voivat alkaa vapista
kontrolloimattomasti, koska lihaksiin
on virrannut tavallista runsaammin
verta ja ne ovat
jännittyneet.
VIRTSARAKKO
rentoutuu ja sen sulkijalihas
kiristyy. Joskus pelästynyt
ihminen laskee alleen, koska
sulkijalihaksen sääteleminen
vaatii aktiivista
ponnistelua.
Hormonien tulva säikähtäneen miehen veressä
tarkoittaa käskyä:
TAISTELE TAI PAKENE!
Komento on peräisin kaukaa ihmisen evoluutiosta,
ja sympaattinen hermostomme lähettää määräyksen
spontaanisti. Sen ansiosta lajimme jäi henkiin.
Jotkut tutkijat lisäävät toisenkin vaihtoehdon:
JÄHMETY!
Varhaiset sukulaisemme saattoivat pelastua parhaiten
odottamalla hievahtamatta, kun peto asteli ohi.
IHO
nousee kananlihalle, koska adrenaliini
saa karvankohottajalihakset supistumaan.
Tästä ei ole hyötyä paljasnahkaiselle
nykyihmiselle, mutta kun esi-isämme
tiheä karvoitus nousi pystyyn, se näytti
suuremmalta ja pelottavammalta.
Lisäksi pörhistäminen
säästi lämpöä.
S I P 1 1
HELSINGIN SANOMAT l D 1TIISTAINA 30. LOKAKUUTA 2012
Tiede hs.tiede@hs.fi
Uutisvinkit: (09) 122 2431, (09) 122 2568
PL 85, 00089 Sanoma
D
D-osassa
Tiede D 1–D 2
Sarjakuva & Minne mennä D 5–D 6
Radio & Televisio D 7–D 8
Kun ihminen pelästyy, hänen elimistönsä terästäytyy. Veressä virtaa
hetkessä hormonien tulva. Tieto uhkasta leviää jokaiseen soluun.
Nobel-palkitut tutkijat selvittivät, miten. Arja Kivipelto HS
N
uori mies hölkkää hy-
vään oloonsa keskitty-
neenä ja tuskin huomaa
tummia varjoja, joita
kuun kajo luo.
Yhtäkkiä, ihan kinte-
reillä, oksa rasahtaa vie-
raan askelen alla.
Sillä sekunnilla miehen koko eli-
mistö virittäytyy valmiustilaan. Va-
roitus lähtee aivoista ja kiitää her-
mosignaaleina läpi kehon – ennen
kuin hän ehtii tajuta, mikä äänen ai-
heutti. Vereen virtaa hormoneja, so-
keria ja rasvahappoja, keuhkot pul-
listuvat ja sydän hakkaa hulluna, sil-
lä lihasten täytyy saada mahdolli-
simman paljon energiaa ja happea.
Tieto uhkasta on vietävä miehen
elimistön miljardeihin soluihin, jot-
ta ne voisivat tehdä yhteistyötä.
Tähän tarvitaan pieniä, solujen
pinnalla sijaitsevia molekyylejä, jot-
ka tunnistavat hormoneja ja her-
moston välittäjäaineita. Näitä mole-
kyylejä kutsutaan G-proteiinikytken-
täisiksi reseptoreiksi.
Juuri niiden toiminnan selvittämi-
sestä yhdysvaltalaiset Robert Lefko-
witz ja Brian Kobilka saivat pari
viikkoa sitten kemian Nobelin pal-
kinnon.
RESEPTORIEN salaisuuksien paljas-
taminen kesti tutkijoilta vuosikym-
meniä. Työ oli vaikeaa, koska G-pro-
teiinireseptorit lymyilevät solusei-
niin koteloituneina ja niitä on har-
vassa.
Nobelisteista vanhempi, Lefkowitz,
jäljitti piilottelijoita 1960-luvulta asti
radioaktiivisilla merkkiaineilla. Hän
löysi muun muassa stressihormoni
adrenaliinin reseptorin.
Nuorempi, Kobilka, eristi ihmisen
perimästä geenin, joka sisältää tuon
reseptorin valmistusohjeet. Hän teki
sen 1980-luvulla, silloisella kehitty-
mättömällä geenitekniikalla.
Tuolloin kävi ilmi, että adrenalii-
nin reseptori on varsin samanlainen
kuin rodopsiini, joka aistii valoa sil-
mässä. Molemmissa on seitsemän
alfakierrettä, jotka läpäisevät solu-
seinän seitsemän kertaa.
Seitsemän osoittautui tutkijoiden
onnenluvuksi, sillä nyt he oivalsivat
jotain keskeistä. On olemassa koko-
nainen perhe reseptoreja, jotka näyt-
tävät samalta ja toimivat samalla ta-
voin, vaikkakin eri tehtävissä.
Tämä perhe on elintärkeä ihmisil-
le ja muille eläimille. Meidän gee-
neistämme 800 koodaa G-proteiini-
reseptoreja.
Ilman niitä sisällämme vallitsisi
kaaos. Niiden kautta välittyvät eli-
mistömme sisäiset viestit.
YÖMYÖHÄLLÄ pakenevan juoksijan
vereen erittyy valtavasti hormonei-
ta. Ne kulkeutuvat solujen pinnan
reseptoreille, mikä herät-
tää soluissa olevat G-pro-
teiinit. Nämä aktivoituvat ja
saavat aikaan reaktioiden ketjun,
mikä johtaa vaaran vaatimiin muu-
toksiin solujen aineenvaihdunnassa.
Pelästyminen panee solut lisää-
mään glukoosin ja vapaiden rasva-
happojen tuotantoa ja saatavuutta.
Niistä lihakset saavat helposti ener-
giaa. Sen sijaan energian varastoitu-
minen lihasten ja maksan glykogee-
niksi ja rasvasolujen rasvavarastoiksi
lakkaa.
G-PROTEIINIRESEPTORIEN avulla
me myös haistamme, maistamme ja
näemme.
Puolet niistä, eli noin 400, liittyy
hajujen ja makujen tuntemiseen.
Pieni osa pyydystää valoa silmän
verkkokalvolla. Kolmasosa resepto-
reista aistii elimistön omien hormo-
nien ja hermoston välittäjäaineiden
pitoisuuksia. Lisäksi reseptoriper-
heessä on yli sata jäsentä, joiden toi-
menkuva on vielä arvoitus.
RESEPTORIJOUKKO on lääketeolli-
suudelle tavattoman tärkeä. Melkein
puolet nykyisistä lääkkeistä toimii
G-proteiinikytkentäisten reseptorien
kautta. Tällaisia ovat yleisimmät sy-
dänlääkkeet beetasalpaajat, allergia-
oireita lievittävät antihistamiinit ja
monet psyyken lääkkeet.
On loogista, että lääkeaineita koh-
dennetaan reseptoreihin, jotka sää-
televät monentyyppisiä biologisia
tapahtumia. Lääkkeethän voivat vain
voimistaa tai vaimentaa sitä, mitä
solut tekisivät joka tapauksessa.
Monet rohdoista on tosin keksitty
paljon aiemmin kuin mistään resep-
toreista tiedettiin yhtään mitään.
Esimerkiksi oopiumia ihmiset ovat
käyttäneet jo myöhäiseltä kivikau-
delta saakka rituaaleissa ja kivun lie-
vittämisessä.
Oopiumin tärkein ainesosa, mor-
fiini, vaikuttaa opioidireseptorien ja
G-proteiinien välityksellä.
ÖINEN lenkkeilijä säntää pakoon jo-
kaisen solunsa voimin – kiitos G-
proteiinireseptorien.
Hän viilettää hyvän matkaa täy-
sillä, hengästyy, hidastaa vauh-
tia ja rauhoittaa mielensä.
Kuka ikinä lenkkipolulla
hortoilikin, jäi kauas
taakse.