SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 14
Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys
Sääntökirjojen luonne Kunta päättää mitä palveluja voidaan hankkia palvelusetelillä. Se päättää myös palvelun sisällöstä ja laadusta ja luo siten kriteerit palvelun tuottajien hyväksymiselle. Palvelun tuottajien hyväksymiskriteerit muodostavat asiakirjan, jota kutsutaan sääntökirjaksi Palvelukohtaisissa sääntökirjoissa konkretisoituvat kunnan asettamat hyväksymisehdot palvelun tuottajille. Hyväksymisehdoissa määritellään mm. kunnan ja palvelun tuottajan tehtävät, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut 2
Sääntökirjojen luonne Sääntökirjoissa on kaksi osaa: 1) yleinen ja 2) erityinen Yleisessä osassa ehdot, jotka pysyvät lähtökohtaisesti samana eri palvelumuotojen välillä. Kyse pitkälti lainsäädännöstä suoraan tulevista ehdoista Erityinen osa eli palvelukohtainen osa sääntelee tiettyyn palveluun liittyvät erityiset ehdot 3
Hyväksymiskriteerit Palvelusetelilain 5 §:n 1 momentin 1-4 kohdissa on asetettu pakolliset hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Kyseisistä kriteereistä ei voida poiketa tapauskohtaisen harkinnan perusteella  4
Pakolliset kriteerit Kunta voi hyväksyä vain palvelujen tuottajan: ,[object Object]
joka täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut vaatimukset;
jonka tuottamat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta;
jolla on potilasvahinkolain mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan palvelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen ja joka ,muilta ehdoiltaan vastaa tavanomaista vakuutuskäytäntöä; ja5
Harkinnanvaraiset kriteerit Palvelusetelilain 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan palvelun tuottajan on myös täytettävä kunnan erikseen asettamat asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen määrään tai laatuun tai kunnan olosuhteisiin liittyvät taikka muuta vastaavat vaatimukset. Kunnan asettamien vaatimusten tulee kuitenkin olla syrjimättömiä ja niiden tulee perustua puolueettomasti arvioitaviin seikkoihin 6
Harkinnanvaraiset kriteerit Olennainen kysymys on se, mitä tarkoitetaan syrjimättömillä ja puolueettomilla kriteereillä. Laissa ei itsessään oteta kantaa näihin käsitteisiin. Tulkinta-apua joudutaankin hakemaan muusta lainsäädännöstä  Laissa julkisista hankinnoista (hankintalaki) 2 §:ssä säädetään, että hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä. Kyseisenlain säännöksestä voidaan hakea analogista tulkintaa myös palvelusetelilain puolelle koskien syrjimättömiä ja puolueettomia kriteerejä  7
Harkinnanvaraiset kriteerit Yhdenvertainen ja syrjimätön kohtelu edellyttää lähtökohtaisesti sitä, että kaikkia palvelujen tarjoajia kohdellaan samalla tavalla riippumatta sellaisista tekijöistä, jotka eivät liity hankinnan toteuttamiseen  Suhteellisuusperiaatteen voidaan katsoa edellyttävän sitä, että hyväksymiskriteerit ovat oikeassa suhteessa päämäärään nähden. Näin ollen hyväksymiskriteerien asettamisessa on huomioitava palvelujen luonne ja arvo Ennen kriteerien asettamista tulee määritellä, mikä on palvelun tavoitetaso. Hankittaville palveluille ei ole järkevää asettaa suurempia laatuvaatimuksia kuin niiden käyttötarkoitus ja –tarve kohtuudella edellyttävät 8
Harkinnanvaraiset kriteerit Kunnan asettamat kriteerit palvelujen tuottajille ovat aina suoraan sidoksissa palvelujen laatuun Lähtökohtaisesti vaatimukset esimerkiksi tuottajan kotimaasta, omistajista, valmistajista tai tuotemerkeistä ovat syrjiviä eivätkä liity palvelun laatuun ja tästä syystä ovat myös kiellettyjä. Lisäksi lähtökohtaisesti kiellettyjä ovat vaatimukset tavaramerkeistä, patenteista, tuotetyypeistä tai erityisestä menetelmästä tai tuotannosta siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä palveluntarjoajia. Palveluihin sisältymättöminä ehtoina voidaan pitää myös muun muassa erilaisia sosiaalisia kriteerejä 9
Harkinnanvaraiset kriteerit Palvelun tuottajien syrjimätön kohtelu edellyttää, että suorituskykyä ja toiminnallisia ominaisuuksia koskevat kriteerit ovat riittävän täsmällisiä.Kriteereissävoidaanviitatamuunmuassakäyttöönotettuihinstandardeihin, muihinteknisiinmääritelmiin, suorituskykyynjatoiminnallisiinominaisuuksiin 10
Aina asetettavat kriteerit Kunnan on päätöksellään suljettava ehdokas tai tarjoaja ulkopuolelle, jos kunnan tiedossa on, että ehdokas tai tarjoaja taikka sen johtohenkilö tai edustus-; päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu jostakin seuraavasta rikoksesta: Rikoslain (39/1889) 17 luvun 1 a §:n mukainen osallistuminen järjestäytyneen rikollisjärjestön toimintaan; Rikoslain 16 luvun 13 §:n mukainen lahjuksen antaminen, 16 luvun 14 §:n mukainen törkeä lahjuksen antaminen tai 30 luvun 7 §:n mukainen lahjominen elinkeinotoiminnassa; Rikoslain 29 luvun 1 §:n mukainen veropetos tai 29 luvun 2 §:n mukainen törkeä veropetos, 29 luvun 5 §:n mukainen avustuspetos, 29 luvun 6 §:n mukainen törkeä avustuspetos, 29 luvun 7 §:n mukainen avustuksen väärinkäyttö; Rikoslain 32 luvun 6 §:n mukainen rahanpesu tai 32 luvun 7 §:n mukainen törkeä rahanpesu; taikka Rikoslain 47 luvun 3 a §:n mukainen kiskonnantapainen työsyrjintä. 11

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von Palveluseteli-hanke

Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Palveluseteli-hanke
 
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliValinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliPalveluseteli-hanke
 
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli-hanke
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönPalveluseteli-hanke
 
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönKommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönPalveluseteli-hanke
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöPalveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Palveluseteli-hanke
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...Palveluseteli-hanke
 
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...Palveluseteli-hanke
 

Mehr von Palveluseteli-hanke (20)

Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
Terveystaltiohanke, terveydenhuollon atk-päivät 2011
 
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malliValinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa: Oulun malli
 
Palveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessäPalveluseteli suun terveydessä
Palveluseteli suun terveydessä
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassaPalveluseteli kaihikirurgiassa
Palveluseteli kaihikirurgiassa
 
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassaPalveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
Palveluseteli ortopediassa ja käsikirurgiassa
 
Palveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossaPalveluseteli päivähoidossa
Palveluseteli päivähoidossa
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
 
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöönKommentteja sääntökirjojen sisältöön
Kommentteja sääntökirjojen sisältöön
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
 
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
Raportti kansalaiskeskustelu 25.03.2011
 
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
Palvelusetelin sääntökirjat ja hinnoittelu, 17.03.2011
 
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
Henkilökohtainen budjetti vammaispalveluissa, Johanna Mätäsaho, projektijohta...
 
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten ihmisten tuen ja palvelujen jä...
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
 
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
Palveluseteli ortopediassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27.1....
 
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
Palveluseteli erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa, Palveluseteli terveyd...
 
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...
Palveluseteli suun terveydenhuollossa, Palveluseteli terveyspalveluissa-semin...
 

Palveluntuottajalle asetettavien hyväksymiskriteerien ja sääntökirjan merkitys

  • 2. Sääntökirjojen luonne Kunta päättää mitä palveluja voidaan hankkia palvelusetelillä. Se päättää myös palvelun sisällöstä ja laadusta ja luo siten kriteerit palvelun tuottajien hyväksymiselle. Palvelun tuottajien hyväksymiskriteerit muodostavat asiakirjan, jota kutsutaan sääntökirjaksi Palvelukohtaisissa sääntökirjoissa konkretisoituvat kunnan asettamat hyväksymisehdot palvelun tuottajille. Hyväksymisehdoissa määritellään mm. kunnan ja palvelun tuottajan tehtävät, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut 2
  • 3. Sääntökirjojen luonne Sääntökirjoissa on kaksi osaa: 1) yleinen ja 2) erityinen Yleisessä osassa ehdot, jotka pysyvät lähtökohtaisesti samana eri palvelumuotojen välillä. Kyse pitkälti lainsäädännöstä suoraan tulevista ehdoista Erityinen osa eli palvelukohtainen osa sääntelee tiettyyn palveluun liittyvät erityiset ehdot 3
  • 4. Hyväksymiskriteerit Palvelusetelilain 5 §:n 1 momentin 1-4 kohdissa on asetettu pakolliset hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Kyseisistä kriteereistä ei voida poiketa tapauskohtaisen harkinnan perusteella 4
  • 5.
  • 6. joka täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut vaatimukset;
  • 7. jonka tuottamat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta;
  • 8. jolla on potilasvahinkolain mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan palvelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen ja joka ,muilta ehdoiltaan vastaa tavanomaista vakuutuskäytäntöä; ja5
  • 9. Harkinnanvaraiset kriteerit Palvelusetelilain 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan palvelun tuottajan on myös täytettävä kunnan erikseen asettamat asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen määrään tai laatuun tai kunnan olosuhteisiin liittyvät taikka muuta vastaavat vaatimukset. Kunnan asettamien vaatimusten tulee kuitenkin olla syrjimättömiä ja niiden tulee perustua puolueettomasti arvioitaviin seikkoihin 6
  • 10. Harkinnanvaraiset kriteerit Olennainen kysymys on se, mitä tarkoitetaan syrjimättömillä ja puolueettomilla kriteereillä. Laissa ei itsessään oteta kantaa näihin käsitteisiin. Tulkinta-apua joudutaankin hakemaan muusta lainsäädännöstä Laissa julkisista hankinnoista (hankintalaki) 2 §:ssä säädetään, että hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä. Kyseisenlain säännöksestä voidaan hakea analogista tulkintaa myös palvelusetelilain puolelle koskien syrjimättömiä ja puolueettomia kriteerejä 7
  • 11. Harkinnanvaraiset kriteerit Yhdenvertainen ja syrjimätön kohtelu edellyttää lähtökohtaisesti sitä, että kaikkia palvelujen tarjoajia kohdellaan samalla tavalla riippumatta sellaisista tekijöistä, jotka eivät liity hankinnan toteuttamiseen Suhteellisuusperiaatteen voidaan katsoa edellyttävän sitä, että hyväksymiskriteerit ovat oikeassa suhteessa päämäärään nähden. Näin ollen hyväksymiskriteerien asettamisessa on huomioitava palvelujen luonne ja arvo Ennen kriteerien asettamista tulee määritellä, mikä on palvelun tavoitetaso. Hankittaville palveluille ei ole järkevää asettaa suurempia laatuvaatimuksia kuin niiden käyttötarkoitus ja –tarve kohtuudella edellyttävät 8
  • 12. Harkinnanvaraiset kriteerit Kunnan asettamat kriteerit palvelujen tuottajille ovat aina suoraan sidoksissa palvelujen laatuun Lähtökohtaisesti vaatimukset esimerkiksi tuottajan kotimaasta, omistajista, valmistajista tai tuotemerkeistä ovat syrjiviä eivätkä liity palvelun laatuun ja tästä syystä ovat myös kiellettyjä. Lisäksi lähtökohtaisesti kiellettyjä ovat vaatimukset tavaramerkeistä, patenteista, tuotetyypeistä tai erityisestä menetelmästä tai tuotannosta siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä palveluntarjoajia. Palveluihin sisältymättöminä ehtoina voidaan pitää myös muun muassa erilaisia sosiaalisia kriteerejä 9
  • 13. Harkinnanvaraiset kriteerit Palvelun tuottajien syrjimätön kohtelu edellyttää, että suorituskykyä ja toiminnallisia ominaisuuksia koskevat kriteerit ovat riittävän täsmällisiä.Kriteereissävoidaanviitatamuunmuassakäyttöönotettuihinstandardeihin, muihinteknisiinmääritelmiin, suorituskykyynjatoiminnallisiinominaisuuksiin 10
  • 14. Aina asetettavat kriteerit Kunnan on päätöksellään suljettava ehdokas tai tarjoaja ulkopuolelle, jos kunnan tiedossa on, että ehdokas tai tarjoaja taikka sen johtohenkilö tai edustus-; päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu jostakin seuraavasta rikoksesta: Rikoslain (39/1889) 17 luvun 1 a §:n mukainen osallistuminen järjestäytyneen rikollisjärjestön toimintaan; Rikoslain 16 luvun 13 §:n mukainen lahjuksen antaminen, 16 luvun 14 §:n mukainen törkeä lahjuksen antaminen tai 30 luvun 7 §:n mukainen lahjominen elinkeinotoiminnassa; Rikoslain 29 luvun 1 §:n mukainen veropetos tai 29 luvun 2 §:n mukainen törkeä veropetos, 29 luvun 5 §:n mukainen avustuspetos, 29 luvun 6 §:n mukainen törkeä avustuspetos, 29 luvun 7 §:n mukainen avustuksen väärinkäyttö; Rikoslain 32 luvun 6 §:n mukainen rahanpesu tai 32 luvun 7 §:n mukainen törkeä rahanpesu; taikka Rikoslain 47 luvun 3 a §:n mukainen kiskonnantapainen työsyrjintä. 11
  • 15. Aina asetettavat kriteerit Kunta voi päätöksellään sulkea ulkopuolelle ehdokkaan tai tarjoajan, joka on: konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa taikka jonka velkoja on vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty; jonka konkurssiin asettaminen tai purkaminen taikka muu 1 kohdassa tarkoitettu menettely on vireillä; saanut ammattinsa harjoittamisen liittyvästä lainvastaisesta teosta lainvoimaisen tuomion; ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan virheeseen, jonka hankintaviranomainen voi näyttää toteen; Laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa Suomen tai sijoittautumismaansa veroja tai sosiaaliturvamaksuja; taikka Syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle 8 luvun soveltamista koskevia tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen. 12
  • 16. Hyväksymisen peruuttaminen Kunnan tulee peruuttaa palvelujen tuottajan hyväksyminen ja poistaa palvelun tuottajan luettelosta, jos palvelun tuottajalle asetetut hyväksymiskriteerit eivät enää täyty tai palvelujen tuottaja pyytää hyväksymisen peruuttamista 13