SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 2
7c : YHDYSVALLAT LAAJENEE
-1TYÖPISTETYÖSKENTELY
JA VILLI LÄNSI

1. Yhdysvallat laajenee. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa
sivuilta 82-84. Lisäksi kaaviota väkiluvun kasvusta sekä karttaa
Yhdysvaltojen laajentumisesta.

Tehtävät:
1. Kenelle alkuperäinen Yhdysvaltojen alue kuului ja miten maasta tuli
itsenäinen?
2. Millä tavoin Yhdysvallat laajeni ja keneltä lisämaata hankittiin?
3. Pohtikaa, miksi Yhdysvallat laajeni niin paljon, vaikka asukkaita oli
vähän.
4. Pohtikaa, mitkä asiat vaikuttivat Yhdysvaltojen väkiluvun kasvuun
1800-luvulla.

2. Intiaanien elämä. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa
sivuilta 88-90. Lisäksi monistetta intiaanireservaateista.

Tehtävät:
1. Minkälaista elämää tasankointiaanit viettivät?
2. Mitä intiaanit söivät?
3. Mitkä olivat perinteisiä naisten ja miesten töitä?
4. Mikä merkitys biisonilla oli intiaaneille?
5. Pohtikaa, Miksi intiaanit laitettiin asumaan reservaatteihin ja
minkälaista oli elämä intiaanireservaateissa?

3. Intiaanien ja valkoisten väliset suhteet. Tehtävien teossa käytetään
apuna monisteita, joissa on katkelmia intiaanien muisteluista. ( Dee
Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen) Tarkasteltavat kohdat
on merkitty punaisella.

1. Millä tavalla intiaanit aluksi suhtautuivat valkoiseen mieheen?
2. Millä tavoin suhtautuminen kuitenkin muuttui?
3. Mikä oli intiaanien mielestä kaikkein epäreiluinta?
4. Miten intiaanit kuvaavat valkoista miestä, mitä valkoinen mies tekee?
4. Intiaanitaistelut. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa
sivuilta 86-87 ja 90. Lisäksi monistetta Wounded Kneen taistelusta.

Tehtävät:
1. Miksi valkoiset ja intiaanit taistelivat keskenään?
2. Katsokaa intiaanin kuvaa s. 90. Millä tavalla intiaanin asevarustus
erosi valkoisen miehen aseistuksesta?
3. Olivatko intiaanit ja valkoinen mies tasa-arvoisessa asemassa
taisteluissa?
4. Lukekaa kuvaus Wounded Kneen taistelusta. Pohtikaa, miksi
Yhdysvallat yritti salata tapahtumat?

5. Villi länsi ja cowboyt. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa
sivulta 90-91. Lisäksi monistetta cowboysta ja karjakaupungeista.

Tehtävät:
1. Mikä oli cowboyn työ?
2. Pohtikaa, mitä kaikkea kuuluu cowboyn varustukseen ja mikä
merkitys niillä on. Apua saatte kuvista.
3. Mitä varten karjakaupunkeja rakennettiin?
4. Pohtikaa, missä tv-sarjoissa tai elokuvissa on kuvattu elämää
karjakaupungeissa (villin lännen kaupungeissa). Millaisiksi kaupunki ja
sen ihmiset kuvataan?

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von Jaakko Väisänen (20)

Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut EuroopassaIi Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
Ii Maailmansodan Ratkaisut Euroopassa
 
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen VastauksiaLukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Vietnam War
Vietnam WarVietnam War
Vietnam War
 
Tuntisuunnitelma
TuntisuunnitelmaTuntisuunnitelma
Tuntisuunnitelma
 
Oma Tiivistelmä
Oma TiivistelmäOma Tiivistelmä
Oma Tiivistelmä
 
Lauri TöRni
Lauri TöRniLauri TöRni
Lauri TöRni
 
KäSitteitä
KäSitteitäKäSitteitä
KäSitteitä
 
Fortunate Son Lyrics
Fortunate Son LyricsFortunate Son Lyrics
Fortunate Son Lyrics
 
Marimekko
MarimekkoMarimekko
Marimekko
 
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNenEurooppalainen Ihminen   Koe VäIsäNen
Eurooppalainen Ihminen Koe VäIsäNen
 
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
Yritykset Toimialoittain Vuonna 2007
 
Yritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot TyhjäYritysmuodot Tyhjä
Yritysmuodot Tyhjä
 
Elinkeinot Muuttuvat TehtäVäMoniste
Elinkeinot Muuttuvat TehtäVäMonisteElinkeinot Muuttuvat TehtäVäMoniste
Elinkeinot Muuttuvat TehtäVäMoniste
 
Yritysmuodot
YritysmuodotYritysmuodot
Yritysmuodot
 
Pimeä Työ Suomalaisten Synti
Pimeä Työ Suomalaisten SyntiPimeä Työ Suomalaisten Synti
Pimeä Työ Suomalaisten Synti
 
Toimeentulotuki
ToimeentulotukiToimeentulotuki
Toimeentulotuki
 
Uusperheet Koostumuksen Mukaan 2007 Kuvio
Uusperheet Koostumuksen Mukaan 2007   KuvioUusperheet Koostumuksen Mukaan 2007   Kuvio
Uusperheet Koostumuksen Mukaan 2007 Kuvio
 
Perheet TyypeittäIn 1950 2007 2
Perheet TyypeittäIn 1950 2007   2Perheet TyypeittäIn 1950 2007   2
Perheet TyypeittäIn 1950 2007 2
 
Lapsiperheet TyypeittäIn Kuvio
Lapsiperheet TyypeittäIn   KuvioLapsiperheet TyypeittäIn   Kuvio
Lapsiperheet TyypeittäIn Kuvio
 

TyöPistetyöSkentely

  • 1. 7c : YHDYSVALLAT LAAJENEE -1TYÖPISTETYÖSKENTELY JA VILLI LÄNSI 1. Yhdysvallat laajenee. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa sivuilta 82-84. Lisäksi kaaviota väkiluvun kasvusta sekä karttaa Yhdysvaltojen laajentumisesta. Tehtävät: 1. Kenelle alkuperäinen Yhdysvaltojen alue kuului ja miten maasta tuli itsenäinen? 2. Millä tavoin Yhdysvallat laajeni ja keneltä lisämaata hankittiin? 3. Pohtikaa, miksi Yhdysvallat laajeni niin paljon, vaikka asukkaita oli vähän. 4. Pohtikaa, mitkä asiat vaikuttivat Yhdysvaltojen väkiluvun kasvuun 1800-luvulla. 2. Intiaanien elämä. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa sivuilta 88-90. Lisäksi monistetta intiaanireservaateista. Tehtävät: 1. Minkälaista elämää tasankointiaanit viettivät? 2. Mitä intiaanit söivät? 3. Mitkä olivat perinteisiä naisten ja miesten töitä? 4. Mikä merkitys biisonilla oli intiaaneille? 5. Pohtikaa, Miksi intiaanit laitettiin asumaan reservaatteihin ja minkälaista oli elämä intiaanireservaateissa? 3. Intiaanien ja valkoisten väliset suhteet. Tehtävien teossa käytetään apuna monisteita, joissa on katkelmia intiaanien muisteluista. ( Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen) Tarkasteltavat kohdat on merkitty punaisella. 1. Millä tavalla intiaanit aluksi suhtautuivat valkoiseen mieheen? 2. Millä tavoin suhtautuminen kuitenkin muuttui? 3. Mikä oli intiaanien mielestä kaikkein epäreiluinta? 4. Miten intiaanit kuvaavat valkoista miestä, mitä valkoinen mies tekee? 4. Intiaanitaistelut. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa
  • 2. sivuilta 86-87 ja 90. Lisäksi monistetta Wounded Kneen taistelusta. Tehtävät: 1. Miksi valkoiset ja intiaanit taistelivat keskenään? 2. Katsokaa intiaanin kuvaa s. 90. Millä tavalla intiaanin asevarustus erosi valkoisen miehen aseistuksesta? 3. Olivatko intiaanit ja valkoinen mies tasa-arvoisessa asemassa taisteluissa? 4. Lukekaa kuvaus Wounded Kneen taistelusta. Pohtikaa, miksi Yhdysvallat yritti salata tapahtumat? 5. Villi länsi ja cowboyt. Tehtävien teossa käytetään apuna omaa kirjaa sivulta 90-91. Lisäksi monistetta cowboysta ja karjakaupungeista. Tehtävät: 1. Mikä oli cowboyn työ? 2. Pohtikaa, mitä kaikkea kuuluu cowboyn varustukseen ja mikä merkitys niillä on. Apua saatte kuvista. 3. Mitä varten karjakaupunkeja rakennettiin? 4. Pohtikaa, missä tv-sarjoissa tai elokuvissa on kuvattu elämää karjakaupungeissa (villin lännen kaupungeissa). Millaisiksi kaupunki ja sen ihmiset kuvataan?