SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 45
Downloaden Sie, um offline zu lesen
tyhjät
                                          tilat


TTY tutkimushautomo 27.3.2013
Hella Hernberg, ympäristöministeriö / Design Exchange Programme
ILMIÖ:

Eri puolilla Suomea on runsaasti tilaa tai
rakennuksia tyhjillään tai vajaakäytössä.
Tyhjentyneet toimistotalot ovat iso ongelma
pääkaupunkiseudulla.
Kuntaliitokset jättävät tyhjilleen virastotaloja ja
palvelurakennuksia.
Kouluja suljetaan ikäluokkien pienentymisen ja
muuttoliikkeen takia.
Käytöstä poistuvat teollisuusalueet ja varuskunnat
ovat alueita, joiden uusi käyttö jää ratkaistavaksi.
hankkeen TavoitE:     Lainsäädäntö:
                      Pullonkaulojen
                      purkaminen
                      säädöksissä ja
                      niiden tulkinnoissa
lISÄTÄ EDELLYTYKSIÄ
TYHJÄKSI              SIDOSRYHMÄT:
                      Perinteisten ja uusien
JÄÄVIEN TILOJEN       toimijoiden tuominen
kehittämiselle        yhteen, yhteisten
ja kÄYTÖLLE           etujen löytäminen,
                      käyttäjälähtöisyys
RAKENNUKSEN
ELINKAAREN
LOPPUUN ASTI.         KESKUSTELU:
                      Havahduttaminen,
                      arvokeskustelu,
                      kansalaisten
                      aktivoiminen
aiheeseen kytkeytyviä hankkeita
ympäristöministeriössä:

                                           ilmastota-
                                           voitteita
                                           toteuttava
                Kevennnettyjen
                                           kuntakaa-
                kaava- ja raken-
                                           voitus
                tamismääräysten
                kokeilulaki

                                                         MRL:n koko-
                                                         naisarviointi
      korjausrakenta-
      misen ohjeet ja              tyhjien ti-
      neuvonta                     lojen uu-
                                                                kulttuu-
                                   diskäyttö                    riympäris-
                                                                töstrate-
                                                                gia
      korjausrakenta-
      misen energiate-
      hokkuus
                                                 ryhmäraken-
                         rakentami-              nuttamisen
                         sen materi-             edellytysten
                         aalitehok-              parantami-
                         kuus                    nen
MIKSI HYÖDYNTÄÄ TYHJIÄ TILOJA?


Rakennus säilyy parhaiten käytössä. Kestävä
rakennettu ympäristö elää ja sopeutuu ajan tuomiin
muutoksiin.

Rakennukset muodostavat yli puolet
kansallisvarallisuudestamme. Olemassaolevan
rakennuskannan hyödyntäminen on
resurssiviisautta.

Vanhaa uudistamalla voidaan kehittää
omaleimaisia ympäristöjä, luoda edellytyksiä
yrittämiselle ja kulttuuritoiminnalle ja lisätä
kansalaisten aktiivisuutta elinympäristönsä
kehittämiseen.
MITÄ TEHDÄÄN TILOILLE, JOIDEN KÄYTTÖ LOPPUU?
tyypilliset vaihtoehdot




                           Alkuperäinen käyttö          tila TYHJILLÄÄN                    PURKU
                                                 Alkuperäinen
                                                 käyttö PÄÄTTYY




                           Alkuperäinen käyttö          tila TYHJILLÄÄN        korjaus/       uusi käyttö tai vanhan käytön
                                                                               muutostyö      jatkuminen




                                                 Alkuperäinen
                                                 käyttö PÄÄTTYY
tavoite




                           Alkuperäinen käyttö          tilapäiskäyttö         korjaus/        uusi käyttö tai vanhan käytön
                                                                               muutostyö       jatkuminen


                                                        suunnittelu
                                                        kaava / lupaprosessi
                                                        rahoitus jne
kolme KIINNOSTAVAA talotyyppiä:

TOIMISTOTALO
VARUSKUNTA
VIRASTOTALO
Toimistotaloja kalasatamassa 2013. kuva:hella hernberg
Catella, markkinakatsaus 01/2013
Vajaakäyttöiset toimistotILAt


Pääkaupunkiseudulla on n. 950 000 m2 tyhjää
toimistotilaa.
- Vajaakäyttöaste Espoossa 16.7 %
- Pääkaupunkiseudulla vajaakäyttöaste
keskimäärin 11%
- Uusia toimistotaloja rakennetaan ja yritykset
tehostavat tilankäyttöään: Uusi toimistotila
vapauttaa käytöstä tuplasti vanhaa tilaa.



tilastot: Catella, 01/2013
“Kaupungit muuttuvat,
                               ja tietyt alueet
                               ovat väistymässä
                               toimistokäytöstä.
                               Voisiko toimistotaloja
                               muuttamalla hillitä
                               asuntopulaa?” *




*esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
Keuruun varuskunta 2010. Kuva: Rainer Liimatainen / Keskisuomalainen
VaRUSKUNNAT


Senaatti-kiinteistöt myy useita lakkautettuja tai
lakkautettavia varuskunta-alueita, esim:
- Keuruun varuskunta-alue 57 ha / 54 000 m2
- Kauhavan lentosotakoulun alue 129 ha / 44 000 m2
- Jämsän halli, Ilmavoimien teknillisen koulun alue 77
ha /31 000 m2
- Yhteensä myytävänä n. 270 000 m2 / 580 ha tiloja,
jotka poistuvat käytöstä 2013-14.

- Osa kohteista on kulttuurihistoriallisesti merkittäviä
- Monien sijainti on haastava sekä tilapäiskäyttöä että
pysyvää uudiskäyttöä ajatellen.
“Korpivaruskuntaan
                           tutustuminen on masentava
                           kokemus. Mitä uutta
                           käyttöä voisi keksiä
                           metsän keskellä sijaitseville
                           rakennuksille?”




*esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
Tornion virastotalo. Kuva: www.senaattimyy.fi
VIRASTOTALOT


Kuntaliitosten yhteydessä pienten kuntien
keskustoista vapautuu virastotaloja:
- Valtion rakennukset, kuten poliisi, oikeustalo,
verottaja jne.
- Kunnan virastotaloja ja palvelurakennuksia:
sairaaloita, terveyskeskuksia jne.

Monet kohteista ovat keskeisellä paikalla, mutta
toimistokäytölle ei usein ole enää tarvetta, kun
kunnan tai valtion toiminnot siirtyvät muualle.
“Ikääntyvät haluavat
                                   asua keskustoissa
                                   palveluiden lähellä.
                                   Löytyisikö näille
                                   virastotaloille
                                   uutta käyttöä
                                   vaikka ikääntyvien
                                   palveluasuntoina?”




*esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
näkökulmia:
Miksi uudiskäyttö on tärkeää?
ENERGIA- JA MATERIAALITEHOKKUUSNÄKÖKULMA:


Tyhjillään ja vajaakäytössä olevat lämmitetyt tilat
ovat energianhukkaa ja hyödyntämätön resurssi.

Vajaakäyttöisten tilojen tehokkaampi käyttö
hyödyntää paremmin rakennuskantaan sitoutuneen
energian ja materiaalit.

Rakentamisen olennaisimpia energia-
kysymyksiä:
Miten olemassa olevia rakennuksia
käytetään ja miten olemassa               co2 + m3
olevat rakennukset korvaavat
                                          + kWh + §
uudisrakentamisen tarvetta?
Uudisrakentamisen hiilipiikki
vs. käytön aikainen energiankulutus




                                                                                              co2
                                                                                                  vs.

                                                                                              co2




Heinonen J, Säynäjoki A, Junnila S (2011): A Longitudinal Study on the Carbon Emissions of a New Residential
Development. Aalto University School of Engineering
RAKENNUSPERINNÖN NÄKÖKULMA:

nYKYÄÄN MITÄTTÖMÄKSI KOETTU PAIKKA
VOI OLLA HUOMISEN ARVOKASTA
KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ.

KÄYTTÖ ON RAKENNUKSEN PARASTA
SUOJELUA.




                                                       ♥ €
Tampella, tampere. Kuva:rakennusperinto.blogspot.com
KAUPUNKIKULTTUURIN NÄKÖKULMA:

KAUPUNKILAISTEN IDEOIDEN JA UUDEN
TOIMINNAN KAUTTA VOIDAAN LÖYTÄÄ
UUSIA RATKAISUJA TYHJÄKSI JÄÄVILLE
RAKENNUKSILLE.

tILAPÄISKÄYTTÖ MAHDOLLISTAA UUSIEN
YRITYSTEN, KULTTUURIN JA NAAPURUSTOJEN
TOIMINTAA.




                                                      ♥ €
Ravintola kääntöpöytä pasilan veturitalleilla 2011.
Kuva: Timo Santala.
USEIN KUULTU mantrA:


         “Korjaaminen on hankalaa ja kallista.”

         “Euro on se, mikä määrää.”

         “Huonoa ei kannata korjata.”




                                                                                     €/♥

*esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
Mikä esteenä? - Uudiskäytön Pullonkauloja:

 Kaavoitus?                             Asenteet?                             säädökset JA
 “Kaavoittaja on                        “Huonoa ei kannata                    tulkinnat?
 pahin jarru.”                          korjata.”                             “Rakentamismääräyk-
 ”Kuntien käytännöt                     “Purkaminen ja                        set pakottavat käyttö-
 esim kaavoitus-                        uuden rakentaminen                    tarkoituksen muutok-
 maksujen suhteen                       on helpompaa.”                        set uudisrakentamisen
 vaihtelevat liikaa.”                                                         muottiin.”
                                        SUOJELU?                              ”Asuisin mielelläni
                                        “Suojelu estää                        toimiston nurkassa
  Rakennuksen                                                                 ilman mukavuuksia,
                                        käytön.”
  ominaisuudet                                                                mutta Suomessa se ei
  “Runkosyvyys on                                                             ole laillista.”
  toimistotalojen                       Sijainti?
  yleisin rajoite.”                     “Korvessa sijaitsevalle
                                        talolle on vaikea löytää              Kustannukset?
  ”Mitä tehdä
                                        uutta käyttöä.”                       “Uudisrakentamisesta
  myrkyille?”
                                        “Toimistoalueen                       saa paremman
                                        sisälle ei voi rakentaa               katteen.”
                                        asuntoja.”

*esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
Yhtälö?




          co2 + m + €
                  3


          + kWh + § + ♥
              =?
KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS
TOIMIJOIDEN MUODOSTAMANA
SYSTEEMINÄ?
!


                              Kiinteistön-
                              omistaja




Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
Kaavoitus


                                                                     s  et
                                                                  uk        s i-
                                                          om             yk
                                                        iv     vs
                                                    to        n u
                                                            ne t
                                                         lei en e
                                                        y n
                                                            i
                                                         ty




                                                                                                  kaavamuutoksen
                              Kiinteistön-




                                                                                                  hyväksyminen
                                                                                     reunaehdot
                              omistaja
                                                    su
                                                         un
                                                   hy        ni
                                                     vä        tel
                                                                    mi
                                                         ks              en
                                                              ym
                                                                   in
                                                                     en



                                                                                   rakennus-
                                                                                   valvonta




Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
SE   SSIN KES
                                                                                            RO               TO
                                                                                        P                       
                                                                                                                ?




                                                                                        Kaavoitus


                                                                s   et
                                                             uk            s       i-                                                            Kuntapo-
                                                        om              yk
                                                     iv    vs                                                                                    litiikka
                                                   to




                                                                                               reuna-
                                                          n u
                                                        ne t




                                                                                                        ehdot
                                                     lei en e
                                                    y n
                                                        i
                                                     ty
                                                                                                                T

                              Kiinteistön-
                                                                                                                    SE




                                                                                                                    K
                                                                                                                     , T OTTU M U
                                                                                               suun-
                              omistaja                                                         nitteli-
                                                                                               ja
                                                                                                                                                  lainsää-




                                                                                                                 EN
                                                                                                                   N
                                                                                                                MI
                                                                   T
                                                                       SE                      SO
                                                                                                    V ELTA                                        däntö




                                                                       K
                                                                        , T OTTU M U
                                                    toteut-
                                                    taja
                                                                                                                                    TULKINTAut
                                                                                                                                           u

                                                                    EN
                                                                                                                                            t
                                                    SO             MI
                                                                      N
                                                                                                                                       v as
                                                          V ELTA
                                                                                                                                         TOTTUMUKSET

                                                                                        rakennus-
                                                                                        valvonta




Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
SIJAINTI
                                                                                                                                                       tulevaisuudennäkymät
                                                                                                                                                       ALUEEN halutut TOIMINNOT
                                                                                                          SE   SSIN KES
                                                                                                       RO               TO                             Uuden toiminnan edellytykset
                                                                                                   P                       
                                                                                                                           ?                           alueella

                                  sijoit-                                                                                                              VIIHTYVYYS, MELU jne
                                                                                                                                                       liikenne, PYSÄKÖINTI

                                  tajat                                                                                                                KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT
                                                                                                                                                       MAKSUT
                                                                                                   Kaavoitus

                                                                           s   et
                                                                        uk            s       i-                                                            Kuntapo-
                                                                  om               yk
                                                                iv    vs                                                                                    litiikka
                                                             to




                                                                                                          reuna-
                                                                     n u
                                                                   ne t




                                                                                                                   ehdot
                                                                lei en e
                                                               y n
                                                                   i
                                                                ty
                                                                                                                           T

                              Kiinteistön-
                                                                                                                               SE




                                                                                                                               K
                                                                                                                                , T OTTU M U
                                                                                                          suun-
                              omistaja                                                                    nitteli-
                                                                                                          ja
                                                                                                                                                             lainsää-




                                                                                                                            EN
                                                                                                                              N
                                                                                                                           MI
                                                                              T
                                                                                  SE                      SO
                                                                                                               V ELTA                                        däntö




                                                                                  K
                                                                                   , T OTTU M U
                                                               toteut-
                                       ODOTTELUAIKANA?




                                                               taja
                                       TILAPÄISKÄYTTÖ




                                                                                                                                               TULKINTAut
                                                                                                                                                      u

                                                                               EN
                                                                                                                                                       t
                                                               SO             MI
                                                                                 N
                                                                                                                                                  v as
                                                                     V ELTA
                                                                                                                                                    TOTTUMUKSET
                                                                                           T?
                                                                                          EA
                                                                                        ID
                                                                           ET
                                                                              JA                   rakennus-
                                                                        IVE
                                                                JÄ
                                                                  N   TO                           valvonta
                                                            YTTÄ
                                  käyt-                   KÄ
                                                                                                                                                       rakennuksen ominaisuudet
                                  täjät                                                                                                                SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN
                                                                                                                                                       UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN
                                                                                                                                                       EDELLYTYKSET
                                                                                                                                                       ENERGIATEHOKKUUS
                                                         KÄYTTÄ                                                                                        TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS
                                                               JÄN Tarpeet vs standardi?
                                                                                                                                                       ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN
                                                                                                                                                       NORMEIHIN SOVELTAMINEN
Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä                                                                                                       KUSTANNUSVAIKUTUKSET
SIJAINTI
                                                                                                                                                         tulevaisuudennäkymät
                                                                                                                                                         ALUEEN halutut TOIMINNOT
                                                                                                            SE   SSIN KES
                                                                                                         RO               TO                             Uuden toiminnan edellytykset
                                                                                                     P                       
                                                                                                                             ?                           alueella

                                      sijoit-                                                                                                            VIIHTYVYYS, MELU jne
                                                                                                                                                         liikenne, PYSÄKÖINTI

                                      tajat                                                                                                              KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT
                                                                                                                                                         MAKSUT
                                                                                                     Kaavoitus
            tuotto-
           odotukset
           laskenta-
             mallit                                                          s   et
                                                                          uk            s       i-                                                            Kuntapo-
                                                                    om               yk
                                                                  iv    vs                                                                                    litiikka
                                                               to




                                                                                                            reuna-
                                                                       n u
                                                                     ne t




                                                                                                                     ehdot
                                                                  lei en e
                                                                 y n
                                                                     i
                                                                  ty
                                                                                                                             T

                                 Kiinteistön-
                                                                                                                                 SE




                                                                                                                                 K
                                                                                                                                  , T OTTU M U
                                                                                                            suun-
                                 omistaja                                                                   nitteli-
                                                                                                            ja
                                                                                                                                                               lainsää-




                                                                                                                              EN
                                                                                                                                N
                                                                                                                             MI
                                                                                T
                                                                                    SE                      SO
             uudet                                                                                               V ELTA                                        däntö




                                                                                    K
                                                                                     , T OTTU M U
           toiminta-                                             toteut-
                                         ODOTTELUAIKANA?




            mallit?
                                                                 taja
                                         TILAPÄISKÄYTTÖ




                       AGENTIT
                                                                                                                                                 TULKINTAut
                                                                                                                                                        u

                                                                                 EN
                       PALVELUT JNE                                                                                                                      t
                                                                 SO             MI
                                                                                   N
                                                                                                                                                    v as
                                                                       V ELTA
                                                                                                                                                      TOTTUMUKSET
                                                                                             T?
                                                                                            EA
                                                                                          ID
                                                                             ET
                                                                                JA                   rakennus-
                                                                          IVE
                                                                  JÄ
                                                                    N   TO                           valvonta
                                                              YTTÄ
                                      käyt-                 KÄ
                                                                                                                                                         rakennuksen ominaisuudet
                                      täjät                                                                                                              SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN
                                                                                                                                                         UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN
                                                                                                                                                         EDELLYTYKSET
                                                                                                                                                         ENERGIATEHOKKUUS
                                                           KÄYTTÄ                                                                                        TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS
                                                                 JÄN Tarpeet vs standardi?
                                                                                                                                                         ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN
                                                                                                                                                         NORMEIHIN SOVELTAMINEN
Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä                                                                                                         KUSTANNUSVAIKUTUKSET
SIJAINTI
                                                                                                                                                         tulevaisuudennäkymät
                                                                                                                                                         ALUEEN halutut TOIMINNOT
                                                                                                                 SSIN KES
 Arvot                                                                                               P   RO
                                                                                                            SE            TO
                                                                                                                             
                                                                                                                             ?
                                                                                                                                                         Uuden toiminnan edellytykset
                                                                                                                                                         alueella

                                      sijoit-                                                                                                            VIIHTYVYYS, MELU jne
                                                                                                                                                         liikenne, PYSÄKÖINTI

                                      tajat                                                                                                              KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT
                                                                                                                                                         MAKSUT
                                                                                                     Kaavoitus
            tuotto-
           odotukset
           laskenta-
             mallit                                                          s   et
                                                                          uk            s       i-                                                            Kuntapo-
                                                                    om               yk
                                                                  iv    vs                                                                                    litiikka
                                                               to




                                                                                                            reuna-
                                                                       n u
                                                                     ne t




                                                                                                                     ehdot
                                                                  lei en e
                                                                 y n
                                                                     i
                                                                  ty
                                                                                                                             T

                                 Kiinteistön-
                                                                                                                                 SE




                                                                                                                                 K
                                                                                                                                  , T OTTU M U
                                                                                                            suun-
                                 omistaja                                                                   nitteli-
                                                                                                            ja
                                                                                                                                                               lainsää-




                                                                                                                              EN
                                                                                                                                N
                                                                                                                             MI
                                                                                T
                                                                                    SE                      SO
             uudet                                                                                               V ELTA                                        däntö




                                                                                    K
                                                                                     , T OTTU M U
           toiminta-                                             toteut-
                                         ODOTTELUAIKANA?




            mallit?
                                                                 taja
                                         TILAPÄISKÄYTTÖ




                       AGENTIT
                                                                                                                                                 TULKINTAut
                                                                                                                                                        u

                                                                                 EN
                       PALVELUT JNE                                                                                                                      t
                                                                 SO             MI
                                                                                   N
                                                                                                                                                    v as
                                                                       V ELTA
                                                                                                                                                      TOTTUMUKSET
                                                                                             T?
                                                                                            EA
                                                                                          ID
                                                                             ET
                                                                                JA                   rakennus-
                                                                          IVE
                                                                  JÄ
                                                                    N   TO                           valvonta
                                                              YTTÄ
                                      käyt-                 KÄ
                                                                                                                                                         rakennuksen ominaisuudet
                                      täjät                                                                                                              SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN
                                                                                                                                                         UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN
                                                                                                                                                         EDELLYTYKSET
                                                                                                                                                         ENERGIATEHOKKUUS
                                                           KÄYTTÄ                                                                                        TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS
                                                                 JÄN Tarpeet vs standardi?
                                                                                                                                                         ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN
                                                                                                                                                         NORMEIHIN SOVELTAMINEN
Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä                                                                                                         KUSTANNUSVAIKUTUKSET
Arvot       kustan-
                          nusvaiku-
Keskustelu,               tukset?
synergiat

             TULKIN-
      uudet NAT
                   lainsää-
    toiminta-
      mallit       däntö

              sovellet-
              tavuus?
Käyttäjälähtöisen kehittämisen mahdollisuuksia?
toimintamallien benchmarkkaus


- tilapäiskäyttö ja vaiheittainen kehittäminen

- ryhmärakennuttaminen
- joukkorahoitus
- talkoot ja säästävä korjaaminen

- tilanvuokrausta helpottavat palvelut
- arkkitehti rakennuttajana
L3 makasiini, helsinki:
      itseorganisoitunut tilapäiskäyttö
      imagonluojana ja uusien käyttötarkoituksien
      ideoinnin työkaluna?




L3 makasiini 2009. kuva: hella Hernberg
L3 makasiini, työyhteisön viljelytalkoot 2010. kuvat: katja hagelstam
jätkäsaaren joulumakasiini 2011
makasiini täytyy gallerioista ja näyttelyistä, 2012-2013
Portland works: tehtaan korjaaminen joukkorahoituksen turvin




www.portlandworks.co.uk
axa-teatteri: onnistuuko joukkorahoitus?




axa-teatteri: https://holvi.com/shop/AXA-ry
oranssi asunnot oy: talkoovoimalla ja säästäen korjaamista




itä-helsingin uutiset 4.6.1997
roomforit.com - tuleva toimistotilojen airbnb?




Palvelu kehitteillä www.roomforit.com
poseidon helsinki - arkkitehti ja rakennuttaja samassa firmassa




 Apteekkarien kivennäisvesitehtaan muutos asunnoiksi: www.poseidonhki.fi
tulevaisuuden yhtälö?



unelmat

joustavat pelisäännöt
                             kerroksellinen
                             ja kiinnostava,
tulevaisuuteen suuntaava   = resurssiviisas
talousajattelu               rakennettu
                             ympäristö
ennakkoluulottomuus

hedelmällinen yhteistyö
Kiitos!


Hella Hernberg
Erikoissuunnittelija
Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö
hella.hernberg@ymparisto.fi
040 757 2273




Design Exchange -ohjelman blogi:
www.insidejob.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

050024 bozja ljekarna
050024 bozja ljekarna050024 bozja ljekarna
050024 bozja ljekarna
iceman535
 

Andere mochten auch (7)

Design Exchange Programme at Ministry of the Environment
Design Exchange Programme at Ministry of the EnvironmentDesign Exchange Programme at Ministry of the Environment
Design Exchange Programme at Ministry of the Environment
 
050024 bozja ljekarna
050024 bozja ljekarna050024 bozja ljekarna
050024 bozja ljekarna
 
Designing for Government of Today
Designing for Government of Today Designing for Government of Today
Designing for Government of Today
 
Parameter selection in a combined cycle power plant
Parameter selection in a combined cycle power plantParameter selection in a combined cycle power plant
Parameter selection in a combined cycle power plant
 
Modelling the system dynamics of islanding asynchronous generators / Telemark...
Modelling the system dynamics of islanding asynchronous generators / Telemark...Modelling the system dynamics of islanding asynchronous generators / Telemark...
Modelling the system dynamics of islanding asynchronous generators / Telemark...
 
Educação e Mudança Paulo Freire
Educação e Mudança Paulo FreireEducação e Mudança Paulo Freire
Educação e Mudança Paulo Freire
 
Base nacional comum curricular cepeja cópia
Base nacional  comum curricular cepeja   cópiaBase nacional  comum curricular cepeja   cópia
Base nacional comum curricular cepeja cópia
 

Ähnlich wie Reuse of Empty Spaces - Lecture at TUT research incubator

Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus! Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
TimoAro
 
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tuloksetPuu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
Tekes Programmes and Campaigns
 

Ähnlich wie Reuse of Empty Spaces - Lecture at TUT research incubator (20)

Ratkaisuja aluekehittämiseen ja lähiöiden uudistamiseen
Ratkaisuja aluekehittämiseen ja lähiöiden uudistamiseenRatkaisuja aluekehittämiseen ja lähiöiden uudistamiseen
Ratkaisuja aluekehittämiseen ja lähiöiden uudistamiseen
 
Hyvinvointipalvelujen alustat ja ympäristöt
Hyvinvointipalvelujen alustat ja ympäristötHyvinvointipalvelujen alustat ja ympäristöt
Hyvinvointipalvelujen alustat ja ympäristöt
 
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Peltosaari-projekti -proje...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Peltosaari-projekti -proje...Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Peltosaari-projekti -proje...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Peltosaari-projekti -proje...
 
Korttelienergia one1 oy
Korttelienergia one1 oyKorttelienergia one1 oy
Korttelienergia one1 oy
 
HSY: Pääkaupunkiseudusta cleantech metropoli 22082014
HSY:  Pääkaupunkiseudusta cleantech metropoli  22082014HSY:  Pääkaupunkiseudusta cleantech metropoli  22082014
HSY: Pääkaupunkiseudusta cleantech metropoli 22082014
 
Kurnitski roti 20110201
Kurnitski roti 20110201Kurnitski roti 20110201
Kurnitski roti 20110201
 
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus! Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
Yhteistyöllä luodaan tulevaisuus!
 
Marko ekqvist esittely ja teemat Heka hallitukseen 17.12.2017
Marko ekqvist esittely ja teemat Heka hallitukseen 17.12.2017Marko ekqvist esittely ja teemat Heka hallitukseen 17.12.2017
Marko ekqvist esittely ja teemat Heka hallitukseen 17.12.2017
 
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
 
Lähienergian loppuraportti 16.3.2011
Lähienergian loppuraportti 16.3.2011Lähienergian loppuraportti 16.3.2011
Lähienergian loppuraportti 16.3.2011
 
Karoliina Auvinen 14.2.2012: Ihmislähtöisiä lähienergiaratkaisuja kysynnän ja...
Karoliina Auvinen 14.2.2012: Ihmislähtöisiä lähienergiaratkaisuja kysynnän ja...Karoliina Auvinen 14.2.2012: Ihmislähtöisiä lähienergiaratkaisuja kysynnän ja...
Karoliina Auvinen 14.2.2012: Ihmislähtöisiä lähienergiaratkaisuja kysynnän ja...
 
Kestävä työympäristö-mistä se muodostuu?
Kestävä työympäristö-mistä se muodostuu?Kestävä työympäristö-mistä se muodostuu?
Kestävä työympäristö-mistä se muodostuu?
 
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Noponen
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /NoponenTehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Noponen
Tehokas ja kestävä kunta -seminaari 1.10.2009 /Noponen
 
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Jukka Noponen
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Jukka NoponenMahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Jukka Noponen
Mahdollisuus menestyä, entä jos? 10.9.2009 / Jukka Noponen
 
Kaavakartan tulevaisuus
Kaavakartan tulevaisuusKaavakartan tulevaisuus
Kaavakartan tulevaisuus
 
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tuloksetPuu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
Puu ja muotoilu lahti 23.11.2011 työpajakeskustelun tulokset
 
Demos Helsinki: Neljäs vallankumous
Demos Helsinki: Neljäs vallankumousDemos Helsinki: Neljäs vallankumous
Demos Helsinki: Neljäs vallankumous
 
Tekesin Tila-ohjelman julkaisu: Virtuaalitilat
Tekesin Tila-ohjelman julkaisu: VirtuaalitilatTekesin Tila-ohjelman julkaisu: Virtuaalitilat
Tekesin Tila-ohjelman julkaisu: Virtuaalitilat
 
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungitKokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
 
[Alueseminaari] Yrsa Cronhjort - Alueiden uudistaminen ja täydennysrakentamin...
[Alueseminaari] Yrsa Cronhjort - Alueiden uudistaminen ja täydennysrakentamin...[Alueseminaari] Yrsa Cronhjort - Alueiden uudistaminen ja täydennysrakentamin...
[Alueseminaari] Yrsa Cronhjort - Alueiden uudistaminen ja täydennysrakentamin...
 

Reuse of Empty Spaces - Lecture at TUT research incubator

  • 1. tyhjät tilat TTY tutkimushautomo 27.3.2013 Hella Hernberg, ympäristöministeriö / Design Exchange Programme
  • 2. ILMIÖ: Eri puolilla Suomea on runsaasti tilaa tai rakennuksia tyhjillään tai vajaakäytössä. Tyhjentyneet toimistotalot ovat iso ongelma pääkaupunkiseudulla. Kuntaliitokset jättävät tyhjilleen virastotaloja ja palvelurakennuksia. Kouluja suljetaan ikäluokkien pienentymisen ja muuttoliikkeen takia. Käytöstä poistuvat teollisuusalueet ja varuskunnat ovat alueita, joiden uusi käyttö jää ratkaistavaksi.
  • 3. hankkeen TavoitE: Lainsäädäntö: Pullonkaulojen purkaminen säädöksissä ja niiden tulkinnoissa lISÄTÄ EDELLYTYKSIÄ TYHJÄKSI SIDOSRYHMÄT: Perinteisten ja uusien JÄÄVIEN TILOJEN toimijoiden tuominen kehittämiselle yhteen, yhteisten ja kÄYTÖLLE etujen löytäminen, käyttäjälähtöisyys RAKENNUKSEN ELINKAAREN LOPPUUN ASTI. KESKUSTELU: Havahduttaminen, arvokeskustelu, kansalaisten aktivoiminen
  • 4. aiheeseen kytkeytyviä hankkeita ympäristöministeriössä: ilmastota- voitteita toteuttava Kevennnettyjen kuntakaa- kaava- ja raken- voitus tamismääräysten kokeilulaki MRL:n koko- naisarviointi korjausrakenta- misen ohjeet ja tyhjien ti- neuvonta lojen uu- kulttuu- diskäyttö riympäris- töstrate- gia korjausrakenta- misen energiate- hokkuus ryhmäraken- rakentami- nuttamisen sen materi- edellytysten aalitehok- parantami- kuus nen
  • 5. MIKSI HYÖDYNTÄÄ TYHJIÄ TILOJA? Rakennus säilyy parhaiten käytössä. Kestävä rakennettu ympäristö elää ja sopeutuu ajan tuomiin muutoksiin. Rakennukset muodostavat yli puolet kansallisvarallisuudestamme. Olemassaolevan rakennuskannan hyödyntäminen on resurssiviisautta. Vanhaa uudistamalla voidaan kehittää omaleimaisia ympäristöjä, luoda edellytyksiä yrittämiselle ja kulttuuritoiminnalle ja lisätä kansalaisten aktiivisuutta elinympäristönsä kehittämiseen.
  • 6. MITÄ TEHDÄÄN TILOILLE, JOIDEN KÄYTTÖ LOPPUU? tyypilliset vaihtoehdot Alkuperäinen käyttö tila TYHJILLÄÄN PURKU Alkuperäinen käyttö PÄÄTTYY Alkuperäinen käyttö tila TYHJILLÄÄN korjaus/ uusi käyttö tai vanhan käytön muutostyö jatkuminen Alkuperäinen käyttö PÄÄTTYY tavoite Alkuperäinen käyttö tilapäiskäyttö korjaus/ uusi käyttö tai vanhan käytön muutostyö jatkuminen suunnittelu kaava / lupaprosessi rahoitus jne
  • 10. Vajaakäyttöiset toimistotILAt Pääkaupunkiseudulla on n. 950 000 m2 tyhjää toimistotilaa. - Vajaakäyttöaste Espoossa 16.7 % - Pääkaupunkiseudulla vajaakäyttöaste keskimäärin 11% - Uusia toimistotaloja rakennetaan ja yritykset tehostavat tilankäyttöään: Uusi toimistotila vapauttaa käytöstä tuplasti vanhaa tilaa. tilastot: Catella, 01/2013
  • 11. “Kaupungit muuttuvat, ja tietyt alueet ovat väistymässä toimistokäytöstä. Voisiko toimistotaloja muuttamalla hillitä asuntopulaa?” * *esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
  • 12. Keuruun varuskunta 2010. Kuva: Rainer Liimatainen / Keskisuomalainen
  • 13. VaRUSKUNNAT Senaatti-kiinteistöt myy useita lakkautettuja tai lakkautettavia varuskunta-alueita, esim: - Keuruun varuskunta-alue 57 ha / 54 000 m2 - Kauhavan lentosotakoulun alue 129 ha / 44 000 m2 - Jämsän halli, Ilmavoimien teknillisen koulun alue 77 ha /31 000 m2 - Yhteensä myytävänä n. 270 000 m2 / 580 ha tiloja, jotka poistuvat käytöstä 2013-14. - Osa kohteista on kulttuurihistoriallisesti merkittäviä - Monien sijainti on haastava sekä tilapäiskäyttöä että pysyvää uudiskäyttöä ajatellen.
  • 14. “Korpivaruskuntaan tutustuminen on masentava kokemus. Mitä uutta käyttöä voisi keksiä metsän keskellä sijaitseville rakennuksille?” *esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
  • 15. Tornion virastotalo. Kuva: www.senaattimyy.fi
  • 16. VIRASTOTALOT Kuntaliitosten yhteydessä pienten kuntien keskustoista vapautuu virastotaloja: - Valtion rakennukset, kuten poliisi, oikeustalo, verottaja jne. - Kunnan virastotaloja ja palvelurakennuksia: sairaaloita, terveyskeskuksia jne. Monet kohteista ovat keskeisellä paikalla, mutta toimistokäytölle ei usein ole enää tarvetta, kun kunnan tai valtion toiminnot siirtyvät muualle.
  • 17. “Ikääntyvät haluavat asua keskustoissa palveluiden lähellä. Löytyisikö näille virastotaloille uutta käyttöä vaikka ikääntyvien palveluasuntoina?” *esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
  • 19. ENERGIA- JA MATERIAALITEHOKKUUSNÄKÖKULMA: Tyhjillään ja vajaakäytössä olevat lämmitetyt tilat ovat energianhukkaa ja hyödyntämätön resurssi. Vajaakäyttöisten tilojen tehokkaampi käyttö hyödyntää paremmin rakennuskantaan sitoutuneen energian ja materiaalit. Rakentamisen olennaisimpia energia- kysymyksiä: Miten olemassa olevia rakennuksia käytetään ja miten olemassa co2 + m3 olevat rakennukset korvaavat + kWh + § uudisrakentamisen tarvetta?
  • 20. Uudisrakentamisen hiilipiikki vs. käytön aikainen energiankulutus co2 vs. co2 Heinonen J, Säynäjoki A, Junnila S (2011): A Longitudinal Study on the Carbon Emissions of a New Residential Development. Aalto University School of Engineering
  • 21. RAKENNUSPERINNÖN NÄKÖKULMA: nYKYÄÄN MITÄTTÖMÄKSI KOETTU PAIKKA VOI OLLA HUOMISEN ARVOKASTA KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ. KÄYTTÖ ON RAKENNUKSEN PARASTA SUOJELUA. ♥ € Tampella, tampere. Kuva:rakennusperinto.blogspot.com
  • 22. KAUPUNKIKULTTUURIN NÄKÖKULMA: KAUPUNKILAISTEN IDEOIDEN JA UUDEN TOIMINNAN KAUTTA VOIDAAN LÖYTÄÄ UUSIA RATKAISUJA TYHJÄKSI JÄÄVILLE RAKENNUKSILLE. tILAPÄISKÄYTTÖ MAHDOLLISTAA UUSIEN YRITYSTEN, KULTTUURIN JA NAAPURUSTOJEN TOIMINTAA. ♥ € Ravintola kääntöpöytä pasilan veturitalleilla 2011. Kuva: Timo Santala.
  • 23. USEIN KUULTU mantrA: “Korjaaminen on hankalaa ja kallista.” “Euro on se, mikä määrää.” “Huonoa ei kannata korjata.” €/♥ *esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
  • 24. Mikä esteenä? - Uudiskäytön Pullonkauloja: Kaavoitus? Asenteet? säädökset JA “Kaavoittaja on “Huonoa ei kannata tulkinnat? pahin jarru.” korjata.” “Rakentamismääräyk- ”Kuntien käytännöt “Purkaminen ja set pakottavat käyttö- esim kaavoitus- uuden rakentaminen tarkoituksen muutok- maksujen suhteen on helpompaa.” set uudisrakentamisen vaihtelevat liikaa.” muottiin.” SUOJELU? ”Asuisin mielelläni “Suojelu estää toimiston nurkassa Rakennuksen ilman mukavuuksia, käytön.” ominaisuudet mutta Suomessa se ei “Runkosyvyys on ole laillista.” toimistotalojen Sijainti? yleisin rajoite.” “Korvessa sijaitsevalle talolle on vaikea löytää Kustannukset? ”Mitä tehdä uutta käyttöä.” “Uudisrakentamisesta myrkyille?” “Toimistoalueen saa paremman sisälle ei voi rakentaa katteen.” asuntoja.” *esityksessä käytetyt lainaukset ovat otteita hankeessa tehdyistä haastatteluista.
  • 25. Yhtälö? co2 + m + € 3 + kWh + § + ♥ =?
  • 27. ! Kiinteistön- omistaja Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
  • 28. Kaavoitus s et uk s i- om yk iv vs to n u ne t lei en e y n i ty kaavamuutoksen Kiinteistön- hyväksyminen reunaehdot omistaja su un hy ni vä tel mi ks en ym in en rakennus- valvonta Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
  • 29. SE SSIN KES RO TO P ? Kaavoitus s et uk s i- Kuntapo- om yk iv vs litiikka to reuna- n u ne t ehdot lei en e y n i ty T Kiinteistön- SE K , T OTTU M U suun- omistaja nitteli- ja lainsää- EN N MI T SE SO V ELTA däntö K , T OTTU M U toteut- taja TULKINTAut u EN t SO MI N v as V ELTA TOTTUMUKSET rakennus- valvonta Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä
  • 30. SIJAINTI tulevaisuudennäkymät ALUEEN halutut TOIMINNOT SE SSIN KES RO TO Uuden toiminnan edellytykset P ? alueella sijoit- VIIHTYVYYS, MELU jne liikenne, PYSÄKÖINTI tajat KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT MAKSUT Kaavoitus s et uk s i- Kuntapo- om yk iv vs litiikka to reuna- n u ne t ehdot lei en e y n i ty T Kiinteistön- SE K , T OTTU M U suun- omistaja nitteli- ja lainsää- EN N MI T SE SO V ELTA däntö K , T OTTU M U toteut- ODOTTELUAIKANA? taja TILAPÄISKÄYTTÖ TULKINTAut u EN t SO MI N v as V ELTA TOTTUMUKSET T? EA ID ET JA rakennus- IVE JÄ N TO valvonta YTTÄ käyt- KÄ rakennuksen ominaisuudet täjät SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN EDELLYTYKSET ENERGIATEHOKKUUS KÄYTTÄ TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS JÄN Tarpeet vs standardi? ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN NORMEIHIN SOVELTAMINEN Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä KUSTANNUSVAIKUTUKSET
  • 31. SIJAINTI tulevaisuudennäkymät ALUEEN halutut TOIMINNOT SE SSIN KES RO TO Uuden toiminnan edellytykset P ? alueella sijoit- VIIHTYVYYS, MELU jne liikenne, PYSÄKÖINTI tajat KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT MAKSUT Kaavoitus tuotto- odotukset laskenta- mallit s et uk s i- Kuntapo- om yk iv vs litiikka to reuna- n u ne t ehdot lei en e y n i ty T Kiinteistön- SE K , T OTTU M U suun- omistaja nitteli- ja lainsää- EN N MI T SE SO uudet V ELTA däntö K , T OTTU M U toiminta- toteut- ODOTTELUAIKANA? mallit? taja TILAPÄISKÄYTTÖ AGENTIT TULKINTAut u EN PALVELUT JNE t SO MI N v as V ELTA TOTTUMUKSET T? EA ID ET JA rakennus- IVE JÄ N TO valvonta YTTÄ käyt- KÄ rakennuksen ominaisuudet täjät SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN EDELLYTYKSET ENERGIATEHOKKUUS KÄYTTÄ TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS JÄN Tarpeet vs standardi? ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN NORMEIHIN SOVELTAMINEN Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä KUSTANNUSVAIKUTUKSET
  • 32. SIJAINTI tulevaisuudennäkymät ALUEEN halutut TOIMINNOT SSIN KES Arvot P RO SE TO ? Uuden toiminnan edellytykset alueella sijoit- VIIHTYVYYS, MELU jne liikenne, PYSÄKÖINTI tajat KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT MAKSUT Kaavoitus tuotto- odotukset laskenta- mallit s et uk s i- Kuntapo- om yk iv vs litiikka to reuna- n u ne t ehdot lei en e y n i ty T Kiinteistön- SE K , T OTTU M U suun- omistaja nitteli- ja lainsää- EN N MI T SE SO uudet V ELTA däntö K , T OTTU M U toiminta- toteut- ODOTTELUAIKANA? mallit? taja TILAPÄISKÄYTTÖ AGENTIT TULKINTAut u EN PALVELUT JNE t SO MI N v as V ELTA TOTTUMUKSET T? EA ID ET JA rakennus- IVE JÄ N TO valvonta YTTÄ käyt- KÄ rakennuksen ominaisuudet täjät SOVELTUVUUS UUTEEN KÄYTTÖÖN UUDEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN EDELLYTYKSET ENERGIATEHOKKUUS KÄYTTÄ TERVEELLISYYS + TURVALLISUUS JÄN Tarpeet vs standardi? ALKUPERÄISEN RAKENTAMISAJAN NORMEIHIN SOVELTAMINEN Käyttötarkoituksen muutos toimijoiden systeeminä KUSTANNUSVAIKUTUKSET
  • 33. Arvot kustan- nusvaiku- Keskustelu, tukset? synergiat TULKIN- uudet NAT lainsää- toiminta- mallit däntö sovellet- tavuus?
  • 34. Käyttäjälähtöisen kehittämisen mahdollisuuksia? toimintamallien benchmarkkaus - tilapäiskäyttö ja vaiheittainen kehittäminen - ryhmärakennuttaminen - joukkorahoitus - talkoot ja säästävä korjaaminen - tilanvuokrausta helpottavat palvelut - arkkitehti rakennuttajana
  • 35. L3 makasiini, helsinki: itseorganisoitunut tilapäiskäyttö imagonluojana ja uusien käyttötarkoituksien ideoinnin työkaluna? L3 makasiini 2009. kuva: hella Hernberg
  • 36. L3 makasiini, työyhteisön viljelytalkoot 2010. kuvat: katja hagelstam
  • 38. makasiini täytyy gallerioista ja näyttelyistä, 2012-2013
  • 39. Portland works: tehtaan korjaaminen joukkorahoituksen turvin www.portlandworks.co.uk
  • 41. oranssi asunnot oy: talkoovoimalla ja säästäen korjaamista itä-helsingin uutiset 4.6.1997
  • 42. roomforit.com - tuleva toimistotilojen airbnb? Palvelu kehitteillä www.roomforit.com
  • 43. poseidon helsinki - arkkitehti ja rakennuttaja samassa firmassa Apteekkarien kivennäisvesitehtaan muutos asunnoiksi: www.poseidonhki.fi
  • 44. tulevaisuuden yhtälö? unelmat joustavat pelisäännöt kerroksellinen ja kiinnostava, tulevaisuuteen suuntaava = resurssiviisas talousajattelu rakennettu ympäristö ennakkoluulottomuus hedelmällinen yhteistyö
  • 45. Kiitos! Hella Hernberg Erikoissuunnittelija Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö hella.hernberg@ymparisto.fi 040 757 2273 Design Exchange -ohjelman blogi: www.insidejob.fi