SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 7
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
 Kun kesä vetelee viimeisiään ja päivät lyhenevät nopeasti, tiedämme syksyn olevan täällä
ja talven tekevän tuloaan. Saattaa vielä olla aikaista mutta on hyvä suunnitelma
ennakoida renkaiden vaihto. Tulisi miettiä tarvitseeko uudet renkaat, vai ovatko viime
vuoden renkaat vielä hyvässä kunnossa. Jos eivät, täytyy alkaa etsiä uusia ostettavia
talvirenkaita. Palataan hyvien, uusien renkaiden oston aiheeseen. Sitten täytyy valita, jos
haluaa vaihtaa renkaat itse vai antaako huoltoaseman tehdä sen puolestaan.
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
 Aloitan yleensä katsomalla kalenteria varmistaen, että kaikki pyhäpäivät ovat merkittyinä,
jotta saisin hyvän yleiskatsauksen. Jos on lapsia, kannattaa myös merkitä lasten
vapaapäivät. Jos on suunnitellut matkoja, nekin tulisi laittaa kalenteriin. Kun yleiskuva on
selvillä, yritä määritellä milloin talvi yleensä tulee. Kuten tiedämme, ajoitus voi vaihdella
vuodesta toiseen mutta Pohjoismaiden kohdalla väittäisin lokakuun puolivälin ja
marraskuun puolivälin olevan sopiva aikaväli. Marraskuun puolivälin jälkeen haluaa
varmasti, että talvirenkaat ovat jo alla.
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
 Säännökset sanovat, että talvirenkaat täytyy olla Suomessa alla 1.joulukuusta lähtien aina
helmikuun loppuun. Talvirenkaat voi asentaa autoon ennen sitä. Nastarenkaat saavat vain
olla päällä marraskuun alusta pääsiäistä seuraavaan maanantaihin, nastattomilla renkailla
ei ole säännöksiä mutta niitä ei kannata ajaa lämpimällä säällä, sillä ne eivät toimi kovin
hyvin lämpimällä säällä ja ne kuluvat paljon nopeammin, joka on hyvien renkaiden
haaskausta. Etenkin oma turvallisuus tiellä vähenee, koska talvirenkaat eivät toimi
optimaalisesti kesällä.
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
 Renkaiden vaihto tulisi tehdä, jotta autossa olisi oikeat renkaat oikeaan aikaan. Renkaiden
kumi on optimoitu kesän ja talven sääolosuhteisiin ja kuten tiedätte, ne ovat hyvin erilaisia.
Emme käytä samoja vaatteita ja kenkiä kesällä ja talvella. Jos on ostettava uudet
talvirenkaat, voi valita nastarenkaiden ja nastattomien renkaiden välillä ja asuinpaikkasi
sääolosuhteet määrittelevät valintasi.
Renkaidenvaihtoaika Lähenee
 Saadaksesi lisätietoa renkaiden vaihtamisesta, käy sivustolla: Vianor
Renkaidenvaihtoaika Lähenee

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von hardeykyle

Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teillaMiten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teillahardeykyle
 
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaatMilloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaathardeykyle
 
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaaMiksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaahardeykyle
 
Hanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaatHanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaathardeykyle
 
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä hardeykyle
 
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvaltaUudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvaltahardeykyle
 
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiinMiksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiinhardeykyle
 
Miksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitystaMiksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitystahardeykyle
 
Epatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palveluaEpatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palveluahardeykyle
 
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaatValmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaathardeykyle
 
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmatSaannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmathardeykyle
 
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaatMerkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaathardeykyle
 
Merkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssaMerkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssahardeykyle
 
Ala vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisinAla vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisinhardeykyle
 
Sailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissaSailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissahardeykyle
 
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuuttaUudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuuttahardeykyle
 
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoon
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoonVaraa aika nastarenkaiden vaihtoon
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoonhardeykyle
 
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisin
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisinHuoltoon kaytetty raha tulee usein takaisin
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisinhardeykyle
 
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paallaPikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paallahardeykyle
 
Nopein tapa vaihtaa renkaat
Nopein tapa vaihtaa renkaatNopein tapa vaihtaa renkaat
Nopein tapa vaihtaa renkaathardeykyle
 

Mehr von hardeykyle (20)

Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teillaMiten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
 
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaatMilloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
 
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaaMiksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
 
Hanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaatHanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaat
 
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
 
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvaltaUudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
 
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiinMiksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
 
Miksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitystaMiksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitysta
 
Epatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palveluaEpatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palvelua
 
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaatValmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
 
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmatSaannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
 
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaatMerkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
 
Merkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssaMerkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssa
 
Ala vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisinAla vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisin
 
Sailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissaSailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissa
 
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuuttaUudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
 
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoon
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoonVaraa aika nastarenkaiden vaihtoon
Varaa aika nastarenkaiden vaihtoon
 
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisin
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisinHuoltoon kaytetty raha tulee usein takaisin
Huoltoon kaytetty raha tulee usein takaisin
 
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paallaPikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
 
Nopein tapa vaihtaa renkaat
Nopein tapa vaihtaa renkaatNopein tapa vaihtaa renkaat
Nopein tapa vaihtaa renkaat
 

Renkaidenvaihtoaika lahenee

  • 2. Renkaidenvaihtoaika Lähenee  Kun kesä vetelee viimeisiään ja päivät lyhenevät nopeasti, tiedämme syksyn olevan täällä ja talven tekevän tuloaan. Saattaa vielä olla aikaista mutta on hyvä suunnitelma ennakoida renkaiden vaihto. Tulisi miettiä tarvitseeko uudet renkaat, vai ovatko viime vuoden renkaat vielä hyvässä kunnossa. Jos eivät, täytyy alkaa etsiä uusia ostettavia talvirenkaita. Palataan hyvien, uusien renkaiden oston aiheeseen. Sitten täytyy valita, jos haluaa vaihtaa renkaat itse vai antaako huoltoaseman tehdä sen puolestaan.
  • 3. Renkaidenvaihtoaika Lähenee  Aloitan yleensä katsomalla kalenteria varmistaen, että kaikki pyhäpäivät ovat merkittyinä, jotta saisin hyvän yleiskatsauksen. Jos on lapsia, kannattaa myös merkitä lasten vapaapäivät. Jos on suunnitellut matkoja, nekin tulisi laittaa kalenteriin. Kun yleiskuva on selvillä, yritä määritellä milloin talvi yleensä tulee. Kuten tiedämme, ajoitus voi vaihdella vuodesta toiseen mutta Pohjoismaiden kohdalla väittäisin lokakuun puolivälin ja marraskuun puolivälin olevan sopiva aikaväli. Marraskuun puolivälin jälkeen haluaa varmasti, että talvirenkaat ovat jo alla.
  • 4. Renkaidenvaihtoaika Lähenee  Säännökset sanovat, että talvirenkaat täytyy olla Suomessa alla 1.joulukuusta lähtien aina helmikuun loppuun. Talvirenkaat voi asentaa autoon ennen sitä. Nastarenkaat saavat vain olla päällä marraskuun alusta pääsiäistä seuraavaan maanantaihin, nastattomilla renkailla ei ole säännöksiä mutta niitä ei kannata ajaa lämpimällä säällä, sillä ne eivät toimi kovin hyvin lämpimällä säällä ja ne kuluvat paljon nopeammin, joka on hyvien renkaiden haaskausta. Etenkin oma turvallisuus tiellä vähenee, koska talvirenkaat eivät toimi optimaalisesti kesällä.
  • 5. Renkaidenvaihtoaika Lähenee  Renkaiden vaihto tulisi tehdä, jotta autossa olisi oikeat renkaat oikeaan aikaan. Renkaiden kumi on optimoitu kesän ja talven sääolosuhteisiin ja kuten tiedätte, ne ovat hyvin erilaisia. Emme käytä samoja vaatteita ja kenkiä kesällä ja talvella. Jos on ostettava uudet talvirenkaat, voi valita nastarenkaiden ja nastattomien renkaiden välillä ja asuinpaikkasi sääolosuhteet määrittelevät valintasi.
  • 6. Renkaidenvaihtoaika Lähenee  Saadaksesi lisätietoa renkaiden vaihtamisesta, käy sivustolla: Vianor