SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 9
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Rooman kylpylöiden nousu ja tuho
                       Pekka T. Heikura




                       Rooman valtakunnan julkiset kylpylät olivat              400- ja 500-luvulle, saakka. Itä-Roomassa kylpy-
                       vuosisatojen ajan roomalaisen kulttuurin ja              läelämä kukoisti pitempään, 600-luvulle saakka.
                       kaupunkielämän tärkeimpiä tuntomerkkejä.                 Valloitettuaan Bysantin itäosat 600-luvulla, arabit
                       Keisariajalla, erityisesti 100-luvulla jKr., kyl-        ottivat omakseen roomalaisen kylpylän, säilyt-
                       pylöitä rakennettiin käytännöllisesti katsoen            tivät sen läpi keskiajan ja siirsivät sen aikanaan
                       jokaiseen kaupunkiin. Kylpylöiden rakentami-             turkkilaisille.
                       nen oli ensimmäisiä toimenpiteitä, kun uusia
                       kaupunkeja perustettiin. Niitä rakennettiin
                                                                                Roomalaisen kylpylän synty
                       myös legioonien varuskuntiin Tonavalle ja
                       Reinille.
                                                                                Antiikin lähteissä kylpylöistä käytetään ta-
                                                                                vallisesti termejä bal(i)neum, balnea, balneae ja
                       Julkiset kylpylät olivat merkki valloitettujen
                                                                                thermae. Antiikin aikana näistä termeistä ei
                       alueiden roomalaistumisesta. Roomalaisten
                       kylpylöiden raunioita löytää kaikilta Rooman             ollut kuitenkaan mitään selkeitä määritelmiä.
TIE
    T
        E
                       valtakunnan alueilta, Syyriasta Espanjaan,               Nyky-tutkimuksessa termejä on käytetty myös
            E
                SS




                       Pohjois-Afrikasta Tonavalle ja Reinille. Erityisen       eri tavalla (Heinz 1983; Nielsen 1991; Carcopino
18
                   Ä




                       kuuluisia ovat Rooman suuret keisarilliset ter-          2001). Inge Nielsen on käyttänyt tutkimukses-
                TA




                       mit. Näistä jättiläismäiset Caracallan termit ovat       saan seuraavaa jakoa. Thermae, ”termit”, oli
                   P




                       hyvin säilyneitä. Kylpylöiden raunioista on luotu        tavallisesti suuri, monumentaalinen, laitos,
            A




       H
TU
   U
                       kuva niissä vallinneesta ainutlaatuisesta loistos-       jossa oli kylpylärakennus ja urheilukenttä
                       ta; ne olivat merkkejä roomalaisten vauraudesta          (palaestra) sekä joskus myös huoneita henkisiä
                       ja hyvinvoinnista.                                       harrastuksia varten. Balnea oli kooltaan ”terme-
                           Kylpylät olivatkin epäilemättä roomalaisen           jä” pienempi julkinen kylpylä, eikä siinä ollut
                       arkkitehtuurin huippusaavutuksia. Mutta ne               urheilualuetta. Balneae kuvaa taas kylpylää,
                       olivat paljoa muutakin. Julkiset kylpylät olivat         jossa oli osastot sekä miehille että naisille.
                       eräänlaisia sosiaalisia keskuksia, tärkeitä kan-         Bal(i)neum oli pelkästään yksityiskäyttöön tar-
                       san kohtaamispaikkoja, joissa vierailivat kaikki         koitettu kylpylä.
                       kansankerrokset statuksesta riippumatta, niin               Roomalaisilla oli siis kahdenlaisia julkisia
                       eliitin jäsenet kuin köyhät ja orjatkin. Niissä          kylpylaitoksia: pelkästään kylpemistä varten tar-
                       paitsi ylläpidettiin tervettä ruumista (corpus sa-       koitetut laitokset ja näitä tavallisesti suuremmat
                       num), hoidettiin myös tervettä sielua (mens sana).       ”termit”, joissa paitsi kylvettiin myös urheiltiin
                       Edellisessä ominaisuudessa kylpylät toimivat             ja hoidettiin henkisiä tarpeita.
                       eräänlaisina terveyskeskuksina, joissa kansa                Erityisesti Pompejissa tehtyjen arkeologis-
                       puhdistautui, hoiti kuntoaan, torjui ja paranteli        ten tutkimusten perusteella on katsottu, että
                       kylpemällä sairauksia. Kylpylöiden kansanter-            roomalainen kylpylä kehittyi sille ominaiseen
                       veydellinen merkitys oli varmasti huomattava.            muotoonsa vähitellen Campaniassa 1. vs:lle eKr.
                       Henkisten tarpeiden tyydyttämiseksi varsinkin            mennessä. Roomalaisten kylpylöiden edeltäjinä
                       suurissa keisarillisissa termeissä oli kirjastoja, lu-   voidaan pitää kreikkalaisten julkisia kylpylöitä
                                                                                (balaneion, balaneia) ja henkistä ja ruumiillista
                       entosaleja, teattereita, musiikkihuoneita ja tiloja
                       runouden harjoittamista varten. Kylpylöiden              kasvatusta varten perustettuja laitoksia, gym-
                                                                                nasiumeja (gymnasion, gymnasia). Roomalaisten
                       merkitystä ajanviettopaikkana ja viihdykkeenä
                       tuskin voi aliarvioida.                                  omalla varsin vaatimattomalla ja primitiivisellä
                           Julkiset kylpylät säilyttivät asemansa valta-        kylpytraditiolla oli tuskin mitään vaikutusta
                       kunnan läntisissä osissa kansainvaellusajalle,           kehitykseen (Nielsen 1991).
Olennaisissa piirteissään roomalainen kylpylä       kasvoi entisestään ensimmäisellä vuosisadalla
oli valmis Augustuksen hallintokauden alkuun            jKr. (Fagan 1999). Näinä vuosisatoina Roomaan
mennessä. Tällöin kylpylöihin kuului vaihto-            rakennettiin ensimmäiset termit, Agrippan (19
huone (apodyterium), kylmä huone (frigidarium),         eKr.), Neron (64 jKr.) ja Tituksen termit (v. 80 jKr.).
jossa oli kylmävesiallas (piscina), haalea huone        Trajanuksen termit valmistuivat vuonna 109.
(tepidarium), kuuma huone (caldarium) kuuma-                Kylpemiskulttuuri levisi edelleen Italiasta
vesialtaineen sekä tätäkin kuumempi laconicum           provinsseihin ensimmäisellä ja varsinkin toisella
(myöhemmin sudatorium). Nämä osat olivat sekä           vuosisadalla jKr. 100-luku oli sitten roomalaisen
termeissä että balneoissa (balnea). Termeihin           kylpemiskulttuurin kulta-aikaa. Viimeistään täl-
kuului lisäksi urheilualue (palaestra) ja muita         löin kylpemisestä oli tullut päivittäistä rutiinia
huoneita. Roomalaisen kylpylän tärkeimmät               roomalaisten keskuudessa koko valtakunnan
keksinnöt, ns. hypokaustilämmitys, ontto lattia         laajuudelta (Fagan 1999).
(suspensura), tulipesä (praefurnium) ja ontoista            Kuinka paljon valtakunnassa sitten oli kylpy-
putkista (tubuli) rakennetut seinät kehittyivät         löitä? Usein kirjallisuudessa on toistettu tietoa,
ensimmäisellä vuosisadalla eKr. Lisäksi betonin         että Rooman kaupungissa olisi ollut jo vuonna
käytön lisääntyminen helpotti suuresti rooma-           33 eKr., Agrippan ollessa ediilinä, 170 kylpylää
                                                        (Vuorenjuuri 1967; Heinz 1983; Nielsen 1991;
laisten kylpylöiden rakentamista (Eschebach 1979;
Heinz 1983; Nielsen 1991).                              Carcopino 2001). Tieto on kuitenkin väärä ja pe-
    Erona kreikkalaisiin kylpylöihin olivat rooma-      rustuu lähteiden virheelliseen tulkintaan. Luku
laisten suuret lämmin- ja kylmävesisaltaat, joissa      170 on peräisin Plinius vanhemmalta. Pliniuksen
oleskeltiin yhdessä ja joihin voitiin upottautua        mukaan Agrippa järjesti ediilin virassaan
kokonaan. Kreikkalaiset olivat tyypillisesti pesey-     Rooman kaupungissa lukuisia kisoja (ludi) ja 170
                                                        balinea gratuitaa (Plinius NH 36,121). Kohta on
tyneet kuumassa istumakylvyssä pienissä yksilöl-
lisissä ammeissa. Yhteiskylvyn lisäksi uutuutena        tulkittu siten, että kaupungissa oli 170 kylpylää
roomalaisissa kylpylöissä olivat asteittaiset läm-      Agrippan aikana. Esim. Inge Nielsenin mukaan                                U
                                                                                                                                 TU
                                                                                                                             H
pövaihtelut eri huoneissa. Kylpyläkierroksella          Agrippa tarjosi ilmaisia kylpyjä kaupungin 170




                                                                                                                         A
                                                                                                                     P
                                                                                                                  TA
käytiin kylmässä, lämpimässä, kuumassa, läm-            kylpylässä (Nielsen 1991 s. 35). Uudemman, huo-
                                                                                                                                 19
pimässä ja lopuksi kylmässä. Tätä vaihtelua ei          lellisemman, piirtokirjoituksiin perustuvan tul-




                                                                                                                     Ä
                                                                                                                  SS
                                                        kinnan mukaan balneum gratuitum on synonyymi
kreikkalaisessa kylpylässä ollut.




                                                                                                                         E
                                                        gratuita lavatiolle, ”ilmainen kylpy”. Plinius ker-
    Voidaan todeta, että roomalainen kylpylä                                                                                 E
                                                                                                                                     T
                                                                                                                                 TIE
erosi myös radikaalisti suomalaisesta saunasta          too siten vain sen, että Agrippa oli antelias: hän
perusperiaatteeltaan. Suomalaisessa saunassa            tarjosi runsaskätisesti kisoja ja ilmaisia kylpyjä
lämmitys tapahtuu asentamalla kuuma kivi-               kaupungin asukkaille. Kysymys ei ollut kylpy-
kiuas löylyhuoneeseen. Hikoilua tehostetaan             löiden lukumäärästä (Fagan 1999 s. 42).
kuumalle kiukaalle heitetystä vedestä nouseval-             Keisari Konstantinuksen aikana 300-luvulla
la vesihöyryllä. Roomalaiset käyttivät sen sijaan       Notitia Urbis Regionum mainitsee Roomassa 11
lattian ja seinien pintalämmitystä, josta lämpö         termiä ja 856 balneaa kaupungin 14:llä alueella
säteili huoneen sisälle ja sai kylpijät hikoilemaan.    (Notitia 14). Kuitenkin laskettaessa alue alueelta
Pintalämmityksen saivat aikaan tulipesästä pi-          balneoiden luku nousee 967:ään. Lukujen dispa-
larien varaan rakennettuun onttoon lattiaan ja          riteetin syy on epäselvä (Bruun 1991 s. 74 viite
onttoihin seiniin ohjatut virtaavat palokaasut.         48). Ei ole kuitenkaan syytä epäillä, että Rooman
Lisäksi roomalaiset käyttivät lasitetuista ikku-        kaupungissa oli tuohon aikaan satoja kylpylöitä.
noista tulvivaa auringon lämpöenergiaa hy-              Kylpylöitä on täytynyt olla jo 100-luvulla huo-
väkseen. Caldariumissa voitiin saavuttaa ehkä           mattava määrä. Kaupungin väkiluku on arvioitu
50 asteen, laconicumissa ja sudatoriumissa jopa         hyvin suureksi, nykykäsitys on noin miljoona
80 asteen lämpö (Kretzschmer 1953; Hüser 1976;          asukasta (Garnsey & Saller 1987 s. 8). Toisessa
Nielsen 1991).                                          suuressa kaupungissa, Syyrian Antiokiassa,
                                                        mainitsee kronikoitsija Johannes Malalas yh-
                                                        deksän roomalaista termiä. Eri lähteiden mu-
Kylpemistavan kasvu                                     kaan Antiokiassa oli 150 000-200 000 asukasta
                                                        (MacMullen 1988 s. 228-229 viite 116).
                                                            Koko valtakunnassa kylpylöitä oli varmasti
Kirjallisista lähteistä, inskriptioista ja arkeologi-
                                                        tuhansia; kaupunkien lukumääräksikin on las-
sista löydöksistä voidaan päätellä, että rooma-
                                                        kettu noin 1000 (Alföldy 1986 s. 212). Lännessä
laiset innostuivat todenteolla kylpemisestä en-
                                                        kylpylöitä näyttää olleen erityisen paljon
simmäisellä vuosisadalla eKr. Kylpemisen suosio
Asklepiades ja kylpylät
                       Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Valtakunnan itä-
                       osassa erityisesti termejä oli silmiinpistävän
                       paljon Aasian provinssissa Vähä-Aasiassa. Siellä       Viimeistään 100-luvulla jKr. kylpemisestä oli
                       kehittyi kreikkalaisen gymnasionin ja roomalai-        tullut jokapäiväinen tapa roomalaisten keskuu-
                       sen kylpylän pohjalta erityinen kylpylätyyppi,         dessa kaikkialla valtakunnassa. Mutta miksi
                       kylpylä-gymnasion. Aasia-provinssin lukuisat           roomalaiset innostuivat kylpemisestä? Heidän
                       termit olivat todisteita alueen kaupunkien suu-        oma kylpemiskulttuurinsa oli ollut varsin pri-
                       resta väestömäärästä ja vauraudesta (Nielsen           mitiivinen 200-luvulle tai jopa 100-luvulle eKr.
                       1991 s. 105).                                          saakka. Lähteet ovat niukkoja, mutta niistä voi-
                           Valtakunnan suurimmat kylpylät olivat              daan päätellä, että roomalaiset pesivät varhai-
                       Rooman kaupungissa. Trajanuksen termien                sina aikoina kuumalla vedellä keittiön vieressä
                       pinta-alaksi palaestra mukaan lukien on lasket-        sijainneessa vaatimattomassa pesuhuoneessa
                       tu yli kymmenen hehtaaria (103 950 neliömetriä)        (lavatrina). Toinen puhdistautumistapa oli poi-
                       (Nielsen 1991 C. 4). Caracallan termien pinta-ala      keta uimassa Tiberissä. Yhteiskylpyä ei tunnettu,
                       oli yli 11 ja Diocletianuksen suunnattoman suu-        perheenjäsenien ei ollut ilmeisesti sopivaa kylpeä
                       ren kylpylän koko yli 14 hehtaaria. Caracallan         edes keskenään.
                       kylpylään on arvioitu mahtuneen kerralla 1600-             Kenties eniten kylpemisen merkityksen
                       2000 kylpijää. Diocletianuksen kylpylään on            lisääntymiseen roomalaisten keskuudessa vai-
                       arvioitu mahtuneen samanaikaisesti jopa 3000           kutti lääke-tiede, joka korosti kylpemistä sekä
                       kylpijää (Heinz 1983 s. 114). Agrippan, Neron          sairauksien ehkäisijänä että sairauksien hoitami-
                       ja Tituksen termit olivat selvästi pienempiä           sessa. Lääketieteen isän, Hippokrateen (460-377
                       laitoksia.                                             eKr.), humoraalioppiin perustuvassa hoidossa
                           Myös provinsseissa oli muutamia suuria             kylpeminen kuului ruokajärjestyksen, lääk-
                       kylpylöitä. Karthagon Antoninuksen kylpy-              keiden, kuppauksen ja suoneniskennän ohella
                       län pinta-alaksi on laskettu palaestra mukaan          keinoihin, joilla pyrittiin palauttamaan ihmisen
TIE
    T
        E
                       lukien lähes neljä hehtaaria. Se oli suurempi          organismin neljä perusnestettä (humores) tasapai-
            E
                SS




                       kuin Agrippan (1 ha) ja Neron termit (1,57 ha).        noon. Sairaudet johtuivat Hippokrateen mukaan
20
                   Ä




                       Idässä myös Vähä-Aasian termit olivat suuria ja        ihmisen organismin tasapainotilan häiriintymi-
                TA




                                                                              sestä (Margotta 1971; Forsius 2001). Hippokrateen
                       vetivät koossa vertoja Rooman pienemmille kei-
                   P




                       sarillisille termeille. Kokonaisuutena provinssien     opit tulivat roomalaisessa lääketieteessä tunne-
            A




       H
TU
   U
                       kaupunkien termit ja balneat olivat kuitenkin sel-     tuiksi ensisijassa Cornelius Celsuksen (n. 30 jKr.)
                       västi Rooman keisarillisia kylpylöitä pienempiä        ja Claudius Galenoksen (n. 129–200 jKr.) ansiosta
                       (Nielsen 1991).                                        (Yegül 1992 s. 353-54). Tällöin kylpeminen oli
                           Kuka sitten rakensi Rooman valtakunnan             kuitenkin jo vakiintunut tosiasia roomalaisten
                       kylpylät? Garret G. Fagan on tutkinut (1999)           keskuudessa (Fagan 1999 s. 93).
                       valtakunnan kylpylöiden rakennusinskripti-                 Hippokratesta paljon suurempi merkitys
                       oita ja kokoamastaan otoksesta laskenut, että          oli toisella kreikkalaisella lääkärillä, Bithynian
                       valtakunnan läntisissä osissa (lukuunottamat-          Prusasta kotoisin olleella Asklepiadeella ja hä-
                       ta Rooman kaupunkia) vain 23,2 prosentissa             nen Demokritoksen atomiteoriasta johdetulla fy-
                       (45/194) eri rakennus-tapauksista kylpylöiden          siologiallaan ja tautiopillaan. Asklepiades näyttää
                       rakennuttajana ja korjauttajana oli keisari tai        toimineen Roomassa vuosien n. 130–91 eKr. välillä
                       keisarillinen viranhaltija. Loput (149 eli 76,8%)      (Fagan 1999 s. 97). Hänen koulutuksensa on ollut
                       olivat maakuntien autonomisten kaupunkien              kiistelyn kohteena. Plinius vanhemman vihamie-
                       viranomaisten ja yksityisten henkilöiden raken-        lisen väitteen mukaan Asklepiades oli alkuaan
                       tamia. Kaupunkien neuvostojen (curiae) ja heistä       reetori ja hän oli ryhtynyt lääkäriksi ilman lää-
                                                                              ketieteen opintoja (Plinius NH 26,12; Scarborough
                       valittujen viranhaltijoiden osuus oli lähes puolet
                       (96 eli 49,5%) uudisrakentamisesta ja korjauksis-      1993). Toisen käsityksen mukaan hänellä todella
                       ta. Huomattava osa yksityisistäkin rakentajista        oli laaja lääketieteellinen koulutus, jonka hän
                       (53/194 eli 27,3%) on identifioitu kaupunkien           oli hankkinut osaksi opiskelemalla Ateenassa
                       neuvostojen jäseniksi. Näyttää siltä, että ainakin     ja Parionissa (Wellmann 1908). Celsuksen,
                       valtakunnan länsiosassa kylpylöiden rakennut-          Pliniuksen ja Galenoksen maininnoista voidaan
                       tamisesta, korjauttamisesta ja ylläpitämisestä         päätellä, että hän saavutti valtavan maineen
                       huolehti pääsääntöisesti provinssien kaupunkien        elinaikanaan Roomassa. Hänen oppejaan levit-
                       johtava kerros (decuriones). Keisari oli pääasialli-   tivät edelleen hänen oppilaansa, laodikealainen
                       nen rakennuttaja vain Roomassa.                        Themison ja keisari Augustuksen kylmillä kyvyil-
lä parantanut Antonius Musa (Dio 53,30,3; Plinius         Roomalaiset kylpivät, koska he uskoivat sen
NH 25,77; Suet. Augustus 81; Michler 1993).           olevan hyväksi terveydelle. Kylpemisellä terveet
                                                      ylläpitivät terveyttään ja ehkäisivät sairauksia.
    Asklepiades oli kiihkeä kylpyjen puolestapu-
                                                      Käsitys, että kylpemisen ja hyvän terveyden
huja. Hänen tautioppinsa mukaan ihmisruumis
                                                      välillä oli yhteys, näyttää olleen ei-lääketieteel-
koostui alkeishiukkasista, atomeista, ja huoko-
                                                      listenkin kirjoittajien keskuudessa yleinen (Fagan
sista. Atomit liikkuivat jatkuvasti huokosten
                                                      1999 s. 87-88). Sairaat kävivät kylpylöissä hoi-
läpi. Jos nestemäiset aineet virtasivat ruumiin
                                                      taakseen itsensä kuntoon. Asklepiadeen ohella
onteloissa vapaasti, ruumis oli terve. Sairaus
                                                      lukuisat muutkin lääkärit suosittelivat kylpyjä
johtui siitä, että nesteiden kierto estyi atomien
                                                      hoidollisista syistä mitä erilaisimmissa sairauk-
tukkiessa huokoset. Esteitä saattoi syntyä ato-
                                                      sissa: halvauksiin, lihas- ja nivelsairauksiin, virt-
mien koon, lukumäärän tai väärän liikkumisen
                                                      satievaivoihin, maksavaivoihin, silmävaivoihin,
ansiosta. Themison lisäsi tähän vielä sen mah-
                                                      ruoansulatushäiriöihin, kuumeeseen jne. (Jackson
dollisuuden, että huokoset, joiden läpi atomit
                                                      1988 ja 1990; Fagan 1999 s. 86-87). Antonius Musa
liikkuivat, saattoivat olla liian supistuneita tai
                                                      käytti kylmävesihoitoja Augustuksen keisari-
laajentuneita. Sairauksien syynä saattoi siten olla
                                                      perheen hoidossa vaihtelevin tuloksin (Cass.
huokosten liiallinen supistus- tai relaksaatiotila
                                                      Dio 53,30,3-4).
(Margotta 1971; Harig 1983; Vallance 1993).
    Asklepiadeen mukaan terveyttä ylläpidet-
tiin saavuttamalla oikea tasapaino ruumiin
                                                      Antiikin kylpyläkulttuurin loppu
elementtien välillä oikealla ruualla, juomalla,
                                                      lännessä
ruumiinharjoituksilla ja kylpemisellä. Hänen
oppilaidensa perustama metodistikoulukunta
korosti kylpemisen merkitystä hikoilun aiheutta-      100-luku jKr. oli Rooman valtakunnan kulta-ai-
jana varsinkin silloin, kun huokoset olivat heidän    kaa. Vuosisata oli kulta-aikaa myös kylpylöiden
mielestään supistuneina. Juomia tarvittiin silloin    rakentamisessa. Tänä aikana sadat kaupungit                               U
                                                                                                                             TU
                                                                                                                         H
kun huokoset olivat liian laajat (Margotta 1971).     rakensivat ensimmäiset kylpylänsä (Jouffroy




                                                                                                                     A
                                                                                                                 P
                                                                                                              TA
                                                      1986; Fagan 1999). Kriisien täyttämä 200-luku
Asklepiades ja hänen oppilaansa hylkäsivät
                                                                                                                             21
Hippokrateen humoraaliopin.                           oli rakentamisessa paljon hiljaisempaa aikaa




                                                                                                                 Ä
                                                                                                              SS
    Asklepiades kannatti kylpyjä sekä tauteja         lukuunottamatta vuosisadan alkua, Severusten




                                                                                                                     E
estävässä että hoitavassa mielessä. Roomalaiset       aikaa. Septimius Severuksen tiedetään rakenta-                     E
                                                                                                                                 T
                                                                                                                             TIE
kylpylät, joissa olosuhteet olivat kostea ja          neen kaksi termiä Roomaan - kumpikaan ei tosin
kuiva, kuuma ja kylmä, sopivat erinomaisesti          ole säilynyt. Vuosina 212–216 keisari Caracalla
yhteen hänen atomiteoriasta johdettuun fysio-         rakennutti suuret terminsä. Tätä kylpylää
logiaansa (Fagan 1999 s. 97). Pliniuksen mukaan       Elagabalus ja Severus Alexander myöhemmin
Asklepiades menestyi Roomassa, koska hän              täydensivät rakentamalla sille ympärysmuurin
                                                      pylväskäytävineen (Heinz 1983; Nielsen 1991).
määräsi miellyttäviä hoitoja, joihin olennai-
sena osana kuuluivat vesihoidot (Plinius NH              Kylpylöiden rakentaminen koki toisen
26,14). Asklepiades syrjäytti traditionaalisen        nousukautensa tetrarkian aikana. Kylpylöitä
roomalaisen lääkinnällisen hoidon ja toi tilalle      myös korjattiin. Vuosina 298–305/6 keisari
kreikkalaistyyppisen lääketieteen. Pliniuksen         Maximianuksen aloitteesta rakennettiin Roomaan
mukaan Asklepiades oli pelkkä seikkailija.            Diocletianuksen termeinä tunnetut laitokset.
Muista lähteistä saamme kuitenkin tietää, että        Kylpylä oli suurin kaikista Rooman kylpylöistä,
hän oli tosiasiassa eturivin lääkäri, joka saavutti   pinta-alaksi on laskettu yli 140 000 neliömetriä.
huomattavan maineen Roomassa.                         Konstantinuksen termit, jotka valmistuivat vuon-
    Ei liene puhdas sattuma, että roomalaisten        na 315, olivat pinta-alaltaan vain seitsemäsosa
kiinnostus kylpyihin lisääntyi dramaattisesti         Diocletianuksen termien koosta (Nielsen 1991).
juuri Asklepiadeen ja hänen oppilaidensa elin-        Konstantinuksen kylpylä oli viimeinen Rooman
aikana. Asklepiadeen suosittelemilla hoidoilla        kaupungin keisarillisista termeistä. Keisarillinen
on ollut luultavasti huomattava vaikutus roo-         rakentaminen siirtyi tämän jälkeen uuteen pää-
malaisten käyttäytymiseen. Voidaan olettaa,           kaupunkiin, Konstantinopoliin.
että hänen teoriansa levisivät varsin pian eliitin       Faganin kokoamien kylpylöiden rakenta-
piiristä kansan keskuuteen. Vaikka Asklepiades        misesta kertovien piirtokirjoitusten mukaan
ei aloittanut roomalaisten kylpemiskulttuuria,        sekä kylpylöiden uusrakentamista ja vanhojen
hän on epäilemättä sitä huomattavasti kiihdyt-        korjauksia oli läntisessä valtakunnan osassa
tänyt (Fagan 1999 s. 102-103).                        300-luvulla vielä huomattavan paljon. Vasta
ongelma (Nielsen 1991 s. 59 ja 125). Kylpylöiden
                       400-luvulla rakennuspiirtokirjoituksissa tapah-
                                                                              ylläpidosta tuli ratkaisematon ongelma.
                       tuu romahdus (Fagan 1999 s. 130-135). Valtaosa
                                                                                 Kristittyjen askeetikkojen vaalimalla pesey-
                       Faganin kokoamista piirtokirjoituksista on
                                                                              tymättömyyden ihanteella (alusia) lienee ollut
                       Italiasta ja Pohjois-Afrikasta.
                                                                              jonkin verran merkitystä antiikin kylpemistavan
                           Uusimpien tutkimusten mukaan Pohjois-
                                                                              kuihtumisessa pois (Yegül 1992 s. 318). Jotkut
                       Afrikassa ja suuressa osassa Italiaa antiikin
                                                                              tutkijat pitävät pesemättömyyden ihannetta
                       kaupunki-kulttuuri säilyi elinvoimaisena huo-
                                                                              kuitenkin toisarvoisena seikkana tässä proses-
                       mattavan kauan. Pohjois-Afrikassa kaupunkien
                                                                              sissa. Antiikin kylpyläkulttuurin loppu johtui
                       rappeutuminen alkoi vasta 400-luvun alussa
                                                                              vähemmän kristinuskon vaikutuksesta kuin
                       (Lepelley 1979–1981). Italiassa kaupungeilla oli
                                                                              muista syistä, ennen muuta kaupunkien talo-
                       300-luvulla paljonkin jäljellä siitä loistosta, joka
                                                                              udellisesta kriisistä (Berger 1982; Nielsen 1991).
                       oli vallinnut niissä keisariajan alkuvuosisatoina
                                                                              Lisäksi keskiajalla juuri kirkko piti yllä vähäistä
                       (Ward-Perkins 1984). Kaupunkikulttuuri säilyi
                                                                              kylpyläkulttuuria rakentamalla pieniä kylpylöitä
                       elinvoimaisena huomattavan kauan myös
                                                                              kirkkorakennusten ja luostareiden yhteyteen.
                       Etelä-Espanjassa, nykyisen Provencen alueella
                       ja Dalmatiassa. Muualla lännessä kaupungit
                       perinteisessä muodossaan käytännöllisesti kat-
                                                                              Kylpylät Itä-Roomassa
                       soen katosivat jo 200-luvulla (Liebeschuetz 2001
                       s. 74-103).
                           Joka tapauksessa rappeutuminen oli käyn-           Kaupungit ja niiden kylpyläkulttuuri säilyi-
                       nissä 400-luvulla myös niillä alueilla, joissa an-     vät idässä pitempään kuin lännessä. Kun
                       tiikin kaupunkikulttuuri oli säilynyt pisimpään.       Konstantinus valitsi vuonna 324 pääkaupun-
                       Kaupungit köyhtyivät ja pienentyivät kooltaan ja       kinsa paikaksi Bosporin rannalla sijainneen
                       väestömäärältään. Italia, jossa kylpyläkulttuuri       Byzantionin ja määräsi Uuden Rooman pe-
                       oli syntynyt, näytti vuonna 600 perin toisen-          rustettavaksi sen paikalle, alkoi kaupungissa
TIE
    T
        E
                       laiselta kuin Rooman valtakunnan kultaisina            vilkas rakennustoiminta. Keisarillisen palatsin,
            E
                SS




                       päivinä tai vielä vuonna 400. Rooman kaupun-           hippodromin ja monien muiden suurten raken-
22
                   Ä




                       gin väkimäärä oli vähentynyt murto-osaan               nustöiden ohella Konstantinus Suuri korjautti
                TA




                       entisestä. Vuoden 600 tienoilla kaupungissa oli        vanhan, jo Septimius Severuksen rakennutta-
                   P




                       alimman arvion mukaan 5000 ja ylimmänkin               man, Zeuksippoksen, kylpylän. Se otettiin täy-
            A




       H
TU
   U
                       arvion mukaan vain 30 000–40 000 asukasta              sin uudistettuna käyttöön kaupungin vihkimisen
                       (Krautheimer 1980 s. 165; Liebeschuetz 2001 s. 374     yhteydessä v. 330 (Malalas 321,12-15; Chronicon
                       viite 31). Kuten Liebeschuetz (2001) sattuvasti        Paschale 529,5-7).
                       toteaa, Rooman valtakunnan termien ja muiden               Kylpylöiden rakentaminen jatkui tässä
                       suurten rakennusten jäännökset seisoivat vaati-        Konstantinopoliksi nimetyssä kaupungissa
                       mattomien keskiaikaisten rakennusten keskellä          myös Konstantinuksen seuraajien aikana.
                                                                              Vuoden 425/426 tienoilta peräisin olevan Notitia
                       kuin kokonaan toisen rodun rakentamina.
                                                                              Urbis Constantinopolitanaen mukaan kaupungis-
                           Kylpylöiden rappeutuminen kulki käsi kädes-
                       sä valtakunnan häviön kanssa. Vielä kuningas           sa oli kahdeksan suurta termiä ja 153 balneaa.
                       Theoderikin (493–526) korjauttama Caracallan           Suurimmat olivat Constantius II:n aikana (337–
                                                                              361) rakennetut termit (Thermae Constantinianae).
                       kylpylä lopetti toimintansa, kun gootit katkaisi-
                       vat sen akveduktin vuonna 537. Diocletianuksen         Keisari Valens rakennutti kaupunkiin kaksi, tyttä-
                       termien veden tarpeesta huolehtineen akveduk-          riensä Carosan ja Anastasian mukaan nimetyt ter-
                                                                              mit (Thermae Carosianae ja Thermae Anastasianae).
                       tin gootit katkaisivat vuonna 538. Akveduktit ja
                       niiden myötä kylpylät lakkasivat toimimasta            Arkadioksen aikana (ilmeisesti v. 395) kaupun-
                       muuallakin valtakunnan länsiosissa, eikä ke-           kiin rakennettiin Arkadioksen termeinä (Thermae
                                                                              Arcadianae) tunnettu kylpylä. Muiden Notitiassa
                       nelläkään ollut varaa enää korjata niitä.
                                                                              mainittujen termien (Thermae Honorianae, joita
                           Myös polttopuun saanti vaikeutui kaupunki-
                                                                              oli kaksi, ja Thermae Eudocianae) syntyhistoria on
                       en talouden rappeutuessa. Polttopuu oli kaikkein
                       suurin menoerä kylpylöiden ylläpitämisessä.            epäselvä (Berger 1982 s. 144-151).
                       Polttopuu oli kallista ja köyhtyneillä kaupun-             Vanha Hadrianuksen rakennuttama akveduk-
                       geilla ei ollut enää varaa ostaa sitä. Polttopuun      ti osoittautui uuden pääkaupungin tarpeisiin riit-
                       saannin vaikeutumiseen vaikutti myös ilmeisesti        tämät-tömäksi. Valensin aikana (v. 373) alkoi vet-
                       metsien loppuun hakkaaminen. Lähteet osoitta-          tä tulla kaupunkiin uudesta akveduktista. Tämän
                       vat, että polttopuu oli myöhäisantiikissa kasvava      Valensin akveduktina tunnetun järjestelmän
rakentamiseen kului aikaa 30 vuotta ja se keräsi        uskon tultua valtauskonnoksi. Kristinusko ei
vettä laajalta alueelta Traakiasta. Kaupunkiin ra-      merkinnyt antiikin kylpytradition katkeamista.
kennettiin myös lukuisia vesivarastoja (Mango           Varsinkin varhaisemmat kirkkoisät pitivät kyl-
1995 s. 1-18). Näistä Justinianuksen aikana ra-         pemistä itsestään selvyytenä. Kirkkoisä Johannes
kennettu Cisterna Basilica (Yerebatan Saray) on         Khrysostomoksen tiedetään pitäneen erityisen
erinomaisesti säilynyt ja on nykyään Istanbulissa       paljon kylpemisestä. Hänelle syöminen ja kyl-
käyvien turistien ihmeteltävänä. Prokopioksen           peminen olivat yhtä välttämättömiä (Patrologia
                                                        Graeca (PG) 59, 118). Monilla muillakin kirkkoisil-
mukaan tämä valtavan suuri vesivarasto raken-
nettiin turvaamaan kaupungin vesihuolto kesä-           lä oli myönteinen suhtautuminen kylpemiseen.
kuukausien aikana (Proc. De aed. 1,11,10-15).           Useimmat piispat ja munkit kylpivät usein
    Antiikin kylpyläkulttuuri jatkui elinvoimaise-      ja mielellään. Efesoksen piispa Antonioksella
na muuallakin Itä-Rooman alueella. Suuret, mo-          tiedetään olleen 300-luvulla yksityiskylpylä.
numentaaliset, termit säilyivät ainakin Syyriassa       Kirkkohistorioitsija Sokrateksen mukaan 400-
huomattavan kauan. Kronikoitsija Johannes               luvun alussa Konstantinopolin novationolais-
Malalaksen Chronographiassaan mainitsemista             ten (harhaoppinen lahko) piispa Sisinnios kylpi
yhdeksästä Antiokian termistä ainakin neljä oli         kahdesti päivässä (PG 67, 728B). Munkit eivät
toiminnassa vielä 400-luvulla (Berger 1982 s.           olleet epätavallinen näky julkisissa kylpylöissä
46-47). Kylpylä C:nä tunnetut termit säilyivät          600-luvullakaan (Berger 1982 s. 38-39).
Antiokiassa keisari Justinianuksen aikana tapah-            Kirkkojen ja luostareiden yhteyteen alkoi il-
tuneeseen maanjäristykseen saakka. Palestiinassa        mestyä kylpylöitä 400-luvulta lähtien. Gerasan
Gadaran termit ja Egyptissä Aleksandrian termit         piispa Placcus kustansi vuonna 454 pienen kyl-
toimivat vähintään arabien valloituksiin asti           pylän katedraalinsa viereen (Kraeling 1938 n:o
600-luvulla (Nielsen 1991 s. 113-114). Syyriassa,       296). Myös Kyrrhoksen piispa Theodoretos ra-
                                                        kennutti kylpylöitä (Theod. epist. 81,89 ja 79,84).
Palestiinassa, Jordaniassa ja Egyptissä kaupun-
git säilyivät suurina väestökeskuksina arabien          Pyhä Melania Nuorempi (383–439) rakennutti                                 U
                                                                                                                                TU
                                                                                                                            H
valloituksiin saakka ja ylikin (Liebeschuetz 2001       puolestaan kylpylän nunnaluostarinsa yhteyteen




                                                                                                                        A
                                                                                                                    P
                                                                                                                 TA
                                                        Jerusalemissa (V. Mel. 29,25).
s. 54-63, 400).
                                                                                                                                23
    Kenties suurimmat muutokset tapahtuivat                 Kristityt vastustivat kuitenkin julkisiin kyl-




                                                                                                                    Ä
                                                                                                                 SS
balneoissa. Näissä kylmä osasto kasvoi ja läm-          pylöihin liittyviä ei-toivottuja piirteitä. Näitä




                                                                                                                        E
mitetty osasto pieneni. Syynä tähän muutokseen          olivat liiallinen rikkaudella komeilu ja erityises-                 E
                                                                                                                                    T
                                                                                                                                TIE
                                                        ti naisten ja miesten yhteiskylpy (balnea mixta).
oli todennäköisesti polttopuupula ja kaupunkien
taloudelliset vaikeudet. Ei ollut enää varaa hank-      Varhemmalla keisariajalla naisten ja miesten
kia kallista polttopuuta. Toisaalta myös suurista       yhteiskylpy näyttää olleen yleistä. Keisari
                                                        Hadrianus oli kieltänyt tavan (SHA Hadr.
yhteisaltaista luovuttiin vähitellen. Tilalle tulivat
selvästi aikaisempaa pienemmät altaat. Syynä            18,10). Kielto oli uusittu Marcus Aureliuksen ja
                                                        Alexander Severuksen aikana (SHA Marc. Aurel.
tähän saattoi olla kristinusko, joka vieroksui
                                                        23,8 ja Alex. Sev. 24,2). Tapa eli kuitenkin sitkeästi
yhteiskylpyjä. Toinen mahdollinen selitys tälle jo
300-luvulla alkaneelle kehitykselle oli vesipula:       kylpytraditiossa ja säilyi kirkkoisien kritiikistä
akveduktit lakkasivat monin paikoin vähitellen          huolimatta myös kristillisen keisarikunnan aika-
toimimasta (Nielsen 1991 s. 114-116).                   na. 300-luvulla Laodikean kirkolliskokouksessa
                                                        yhteiskylvyt kiellettiin ensimmäisen kerran vi-
                                                        rallisella kirkollisella tasolla (30. kanoni), vaikka
Kristinusko ja kylpeminen                               kirkon torjuva asenne oli tätä paljon vanhempi.
                                                        Se, että 600-luvun lopulla yhteiskylpyjä koskeva
                                                        kielto oli vieläkin uusittava Konstantinopolissa
Konstantinus Suuren kääntymisestä lähti-
                                                        pidetyssä Trullon kirkolliskokouksessa (77.
en kristinusko oli valtion suosima uskonto.
                                                        kanoni), osoittaa, että asia oli vielä tällöinkin
Theodosius Suuren aikana (v. 380) siitä tuli
                                                        ongelma.
valtion virallinen uskonto. Kuinka kristityt
                                                            Monet kirkkoisät vastustivat kokonaan
suhtautuivat kylpemiseen? Kylpeminen oli
                                                        naisten tulemista julkisiin kylpylöihin. Naiset
300-luvulla väestön keskuudessa syvään juur-
                                                        olivat heidän mielestään taipuvaisia maallisille
tunut, vuosisatainen traditio. Myöhäisantiikin
                                                        viettelyksille. Viettelykset uhkasivat heitä juuri
keisarillinen lainsäädäntö tunnusti kylpylöiden
välttämättömyyden (necessitas lavacrorum) (Cod.         kylpylöissä. Erityisesti yhteiskylvyt tarjosivat
Theod. 13,5,13). Antiikin kylpylät olivat maallisia     lähestymismahdollisuuksia synnillisissä tarkoi-
                                                        tuksissa. Ratkaisu tähän ongelmaan oli kaksois-
laitoksia. Ne pysyivät maallisina myös kristin-
kylpylöiden rakentaminen. Joskus vanhoihin              mutta lähteet vaikenevat antiikin termeistä tä-
                       kylpylöihin lisättiin rakennus naisia varten.           män jälkeen. Vaikeneminen ei johdu ”pimeiden
                       Yhteiskylvyt näyttävät kuitenkin loppuneen              vuosisatojen” niukoista lähteistä vaan siitä, että
                       tosiasiassa vasta sitten, kun antiikin kylpylaitos      kylpylät olivat todella lopettaneet toimintansa.
                       rappeutui lopullisesti Bysantin ”pimeinä vuosi-         900-luvulle tultaessa lähes kaikki muistotkin
                       satoina”, 600- ja 700-luvulla (Berger 1982 s. 45).      niistä olivat unohtuneet.
                          Peseytymättömyys oli erityisesti itäis-                  Kylpeminen ei suinkaan lakannut kokonaan
                       ten askeetikkojen vaalima ihanne (Zellinger             Konstantinopolista tai muualtakaan Bysantista.
                       1928 s. 47ff.; Berger 1982 s. 34-36). Gregorios         Pieniä kylpylöitä oli yhä luostareiden ja kirkko-
                       Nazianzilaisen mukaan kappadokialainen                  jen yhteydessä sekä keisarin palatsissa (Berger
                       kirkkoisä Basileios Suuri oli erityisen ylpeä pe-       1982 s. 56-71). Konstantinopolissa oli myös
                       seytymättömyydestään (PG 36, 575). Kirkkoisä            joukko hurskaiden diakonia-veljeskuntien yllä-
                       Athanasioksen mukaan pyhä Antonios ei pesey-            pitämiä pieniä kylpylöitä, joihin kokoonnuttiin
                       tynyt koskaan (Vita S. Antonii, PG 26, 912B-C).         yksi tai kaksi kertaa viikossa peseytymään ja
                                                                               ruokkimaan köyhiä (Magdalino 1990; Magdalino
                       Naispuoliset askeetikot jäivät tässä ihanteessa
                       tuskin jälkeen miespuolisista askeetikoista.            1996 s. 31-34). Bysantin kylpylät oli kuitenkin
                       Niinpä Melania Nuorempi kieltäytyi myös pe-             huomattavasti vaatimattomampia kuin myö-
                       seytymisestä. Hänen pyynnöistään rakennettiin           häisantiikin laitokset olivat olleet.
                       tosin myöhemmin kylpylä nunnaluostarin yhte-                Antiikin julkisten kylpylöiden todellisia
                       yteen Jerusalemissa. Askeetikot eivät kuitenkaan        perijöitä olivat arabit, jotka omaksuivat kyl-
                       kieltäytyneet kylvyistä sairauden sattuessa, ei         pyläkulttuurin vallattuaan Bysantin itäiset
                       myöskään Basileios Suuri. Kylpeminen sairau-            maakunnat 600-luvulla. Al-Ya´qubin mukaan
                       den hoitamiseksi oli askeetikoille täysin sallittua.    Bagdadissa olisi ollut kaupungin perustamisen
                       Jotkut miesaskeetikot näyttävät harjoittaneen           (v. 762) jälkeen 10 000 kylpylää. Al-Khatibin
                       itsensä kovettamista lihanhimoja vastaan kyl-           mukaan niitä oli 900-luvun alussa jopa 27 000
TIE
    T
        E
                       pemällä yhdessä naisten kanssa (Evagrios HE             (Hitti 1991 s. 338-339). Vaikka nämä luvut ovat
            E
                SS




                       31,10-16).                                              suuresti paisuteltuja – kuten arabilähteiden luvut
24
                   Ä




                                                                               tavallisesti ovat – kylpyläkulttuuri oli huomat-
                TA




                                                                               tavan elinvoimaista islamilaisessa maailmassa.
                   P




                       Antiikin kylpyläkulttuurin loppu                        Islamilainen hammam kukoisti koko keskiajan
            A




       H
TU
                       Bysantissa
   U
                                                                               ja siirtyi aikanaan myös turkkilaisille (Grotzfeld
                                                                               1970; Klinghardt 1927).
                                                                                   Huolimatta monista eroista – ennen kaikkea
                       Antiikin kylpyläkulttuuri Bysantissa päättyi va-
                                                                               miesten ja naisten yhteiskylvyn puuttuminen
                       kaviin taloudellisiin ja poliittisiin kriiseihin 500-
                                                                               – käynti turkkilaisessa kylpylässä on huomatta-
                       ja 600-luvulla (Berger 1982 s. 34). Paiseruttokin
                                                                               vassa määrin samanlaista kuin olisi ollut käynti
                       riehui vuonna 541 lähtien toistuvasti valtakun-
                                                                               kaukaisessa esikuvassaan, roomalaisessa kyl-
                       nassa vähentäen kaupunkiväestöä (Heikura
                                                                               pylässä.
                       2002). Kristinuskolla ei ollut kylpyläkulttuurin
                       hiipumisessa paljonkaan tekemistä. Valtakunnan
                       itäiset osat, joissa kaupunkikulttuuri ja kylpy-
                       läelämä olivat elinvoimaisimpia, menetettiin
                                                                               KIRJALLISUUTTA
                       pysyvästi arabeille 600-luvun alkupuolella.
                       Vähässä-Aasiassa kaupungit hävisivät perintei-
                                                                               Alföldy, G. (1986): Die römische Gesellschaft. Stutt-
                       sessä muodossaan muutamia rannikkokaupun-
                                                                                   gart.
                       keja lukuun ottamatta käytännöllisesti katsoen
                                                                               Balsdon, J. P. V. D. (1969): Life and leisure in ancient
                       kokonaan viimeistään 600-luvun puolivälin jäl-
                                                                                   Rome. London.
                       keen. Osa kaupungeista muuttui linnoituksiksi,
                                                                               Berger, A. (1982): Das Bad in der byzantinischen
                       osa siirtyi paremmin puolustettavin paikkoihin
                                                                                   Zeit. München.
                       ja osa lakkasi kokonaan toimimasta (Brandes 1989        Brandes, W. (1989): Die Städte Kleinasiens im 7.
                       s. 81-131; Liebeschuetz 2001 s.39).                         und 8. Jahrhundert. Berlin.
                           Myös Konstantinopolin termit lopettivat             Bruun, C. (1991): The Water Supply of Ancient Rome:
                       toimintansa. Avaarit katkaisivat Valensin ak-               A Study of Roman Imperial Administration.
                       veduktin vuonna 626. Se korjattiin vasta vuonna             Helsinki.
                                                                               Brödner, E. (1983): Die römischen Thermen und das
                       767 (Mango 1995 s. 17). Zeuksippoksen kylpylä
                                                                                   Antike Badewesen. Darmstadt.
                       näyttää olleen toiminnassa vielä vuonna 713,
Jones, A. H. M. (1968): The Later Roman Empire
Carcopino, J. (2001): Sellaista oli elämä keisarien
    Roomassa. Suom. Marja. Itkonen-Kaila. Juva.             284-602. Oxford.
    Alkuteos: La vie quotitienne à Rome à l`apogee      Jouffroy, H. (1986): La construction publique en
    de l`empire, 1939.                                      Italie et dans l´Afrique romaine. Strasbourg.
Castrén, P. et al. (1998): Pompeji, Venuksen kau-       Klinghardt, K. (1927): Türkische Bäder. Stuttgart.
    punki. Helsinki.                                    Kraeling, C. H. (ed.) (1938): Gerasa, City of the
Delaine, J. (1993): ”Roman Baths and Bathing”.              Decapolis. New Haven.
    JRA 6, 348-58.                                      Krautheimer, R. (1980): Rome: Profile of a City.
Eschebach, H. (1979): Die Stabianer Thermen in              Princeton.
    Pompeji (Denkmäler antiker Architektur 13).         Kretzschmer, F. (1953): ”Hypokausten”. SaalbJh
    Berlin.                                                 12, 8-41.
Fagan, G. G. (1999): Bathing in Public in the Roman     Künzl, E. (1986): ”Operationsräume in römischen
    World. Ann Arbor.                                       Thermen”. BJb 186, 491-509.
Fontanille, M.-T. (1985): ”Les bains dans la méde-      Künzl, E. (1996): ”Forschungbericht zu den an-
    cine grèco-romaine”. Teoksessa A. Pelletier             tiken medizinischen Instrumenten”. ANRW
    (ed.), La médecine en Gaule: Villes d´eaux, sanc-       2,37,3 s. 2433-2639.
    tuaires des eaux, s. 15-24. Paris.                  Lepelley, C. (1979-1981): Les cités de l`Afrique ro-
Forsius, A. (2001): Ihmisiä lääketieteen historiassa.       maine au Bas-empire. 2 vols. Paris.
    Jyväskylä.                                          Liebeschuetz, J. H. W. G. (2001): Decline and Fall
Garbrecht, G. & Manderscheid, H. (1994): Die                of the Roman City. Oxford.
    Wasserbewirtschaftung römischer Thermen:            Magdalino, P. (1990): ”Church, bath and diakonia
    archäologische und hydro-technische Unter-              in medieval Constantinople”. Teoksessa R.
    suchungen. Braunschweig.                                Morris (ed.), Church and People in Byzantium,
Garnsey, P.& Saller, R. (1987): The Roman Empire.           s. 165-188. Birmingham.
    Berkeley and Los Angeles.                           Magdalino. Paul (1996): Constantinople médiévale.
Gros, R. (1987): ”Les thermes dans la Rome an-              Études sur l`evolution des structures urbaines.                      U
    tique”. HSMed 21, 45-50.                                                                                                  TU
                                                            Paris.                                                        H




                                                                                                                      A
Grotzfeld, H. (1970): Das Bad im arabisch-isla-         Manderscheid, H. (1981): Die Skulpturenaus-




                                                                                                                  P
                                                                                                               TA
    mischen Mittelalter. Eine kulturgeschichtliche          stattung der kaiserzeitlichen Thermenanlagen.
                                                                                                                              25
    Studie. Wiesbaden.




                                                                                                                  Ä
                                                            Berlin.




                                                                                                               SS
Harig, G. (1983): ”Die philosophischen Grund-           Manderscheid, H. (1988): Bibliographie zum rö-




                                                                                                                      E
    lagen des medizinischen Systems des Askle-                                                                            E
                                                            mischen Badewesen unter besonderer Berück-                            T
                                                                                                                              TIE
    piades von Bithynien”. Philologus 127, 43-60.           sichtigung der öffentlichen Thermen. Mün-
Heikura, P. T. (2002): ”Justinianuksen rutto”.              chen.
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 118,8,     Manderscheid, H. (1988): ”Römische Thermen:
    821-826.                                                Aspekte von Architektur, Technik und
Heinz, W. (1983): Römische Thermen. München.                Ausstattung.” Teoksessa Geschichte der Was-
Heinz, Werner (1996): ”Antike Balneologie in                serversorgung, Bd 3: Die Wasserversorgung
    späthellenistischer und römischer Zeit: Zur             antiker Städte s. 99-125. Mainz.
    medizinischen Wirkung römischer Bäder”.             Mango, C. (1990): Le développement urbain de
    ANRW 2,37,3 s. 2411-32.                                 Constantinople (IVe-VIIe siècles), 2e ed. Paris.
Hitti, P. K. (1991): History of the Arabs. Tenth        Mango, C. (1993): Studies on Constantinople.
    Edition, 14 reprint. Hong Kong.                         Aldershot.
Hoffmann, M. (1999): Griechische Bäder. Mün-            Mango, C.(1995): ”The Water Supply of Con-
    chen.                                                   stantinople”. Teoksessa C. Mango &
Horster, M. (2001): Bauinschriften römischer
                                                            G. Dagron (ed.), Constantinople and its
    Kaiser. Untersuchungen zu Inschriftenpraxis
                                                            Hinterland. Cambridge.
    und Bautätigkeit in Städten des westlichen
                                                        Margotta, R. (1971): Lääketiede kautta aikojen.
    Imperium Romanum in der Zeit des Prinzipats
                                                            Suom. Irma Rostedt. Porvoo.
    (Historia Einzelsch. 157). Stuttgart.
                                                        Meiggs, R. (1982): Trees and Timber in the Ancient
Hüser, H. (1979): ”Wärmetechnische Messungen
                                                            Mediterranean World. Oxford.
    an einer Hypokaustenheizung in der Saal-
                                                        Michler, M. (1993): ”Principis Medicus: Antonius
    burg”. SaalbJb 36, 12-30.
                                                            Musa, ” ANRW 2,37,1 s. 757-85.
Jackson, R. (1988): Doctors and Diseases in the
                                                        Nielsen, I. (1991): Thermae et Balnea. Århus.
    Roman Empire. London.
                                                        Scarborough, J. (1993): ”Roman Medicine to
Jackson, Ralph (1990): ”Waters and Spas in the
                                                            Galen”. ANRW 2,37,1 s. 3-48.
    Classical World.” Teoksessa Porter, R. (ed.),
                                                        Toner, J. P. (1995): Leisure and Ancient Rome.
    The Medical History of Waters and Spas, s. 1-
                                                            Cambridge.
    13. London.
and Central Italy A.D. 300-850. Oxford.
Vallance, T. (1990): The Lost Theory of Asclepiades
                                                           Weber, M. (1996): Antike Badekultur. München.
    of Bithynia. Oxford.
                                                           Wellmann, M. (1908): ”Asklepiades aus Bithynien
Vallance, T. (1993): ”The Medical System of
                                                                von einem herrschenden Vorurteil befreit”.
    Asclepiades of Bithynia”. ANRW 2,37,1,
                                                                Njb 21, 684-703.
    693-727.
                                                           Yegül, F. (1992): Baths and bathing in classical
Veyne, P. (ed.) (1987): A History of Private Life. Vol.
                                                                Antiquity. New York.
    I: From Pagan Rome to Byzantium. Cambridge,
                                                           Zellinger, J. (1928): Bad und Bäder in der altkristli-
    MA.
                                                                chen Kirche. München.
VuorenjuurI, M. (1967): Sauna kautta aikojen.
    Helsinki.
Ward-Perkins, B. (1984): From Classical Antiquity to the
    Middle Ages. Urban Public Buildings in Northern        Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja vapaa tutkija.

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Ilmastikunähtused Eestis
Ilmastikunähtused EestisIlmastikunähtused Eestis
Ilmastikunähtused Eestis
Sille Tekku
 
Esimenemaailmasoda
EsimenemaailmasodaEsimenemaailmasoda
Esimenemaailmasoda
GreteRattam
 
Maadeavastused
MaadeavastusedMaadeavastused
Maadeavastused
assur 3
 
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandilKunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
jpg12b
 

Was ist angesagt? (20)

Kühmnokk luik
Kühmnokk luikKühmnokk luik
Kühmnokk luik
 
Inimkonna ajaloo algus
Inimkonna ajaloo algusInimkonna ajaloo algus
Inimkonna ajaloo algus
 
Kiviaja inimeste tegevusalad
Kiviaja inimeste tegevusaladKiviaja inimeste tegevusalad
Kiviaja inimeste tegevusalad
 
Talu
TaluTalu
Talu
 
Ilmastikunähtused Eestis
Ilmastikunähtused EestisIlmastikunähtused Eestis
Ilmastikunähtused Eestis
 
Esimenemaailmasoda
EsimenemaailmasodaEsimenemaailmasoda
Esimenemaailmasoda
 
Metallide kasutamine
Metallide kasutamineMetallide kasutamine
Metallide kasutamine
 
Sood Ja Rabad
Sood Ja RabadSood Ja Rabad
Sood Ja Rabad
 
Muinasaeg Eestis
Muinasaeg EestisMuinasaeg Eestis
Muinasaeg Eestis
 
6. tund
6. tund  6. tund
6. tund
 
I Üldlaulupidu
I ÜldlaulupiduI Üldlaulupidu
I Üldlaulupidu
 
Luonnon ja puutarhan mehiläsikasveja
Luonnon ja puutarhan mehiläsikasvejaLuonnon ja puutarhan mehiläsikasveja
Luonnon ja puutarhan mehiläsikasveja
 
Otsekone
OtsekoneOtsekone
Otsekone
 
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminenJanne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
Janne Leimi: Mehiläispesien lisääminen
 
Maadeavastused
MaadeavastusedMaadeavastused
Maadeavastused
 
Imperialismi (ems)
Imperialismi (ems)Imperialismi (ems)
Imperialismi (ems)
 
Võimude lahusus ja tasakaalustatus
Võimude lahusus ja tasakaalustatusVõimude lahusus ja tasakaalustatus
Võimude lahusus ja tasakaalustatus
 
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandilKunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
Kunst prantsusmaal ja kesk euroopas 18.sajandil
 
Kennohunajan tuottaminen (2006)
Kennohunajan tuottaminen (2006)Kennohunajan tuottaminen (2006)
Kennohunajan tuottaminen (2006)
 
Mehiläiskasvit. Tarja Ollikka 2005
Mehiläiskasvit. Tarja Ollikka 2005Mehiläiskasvit. Tarja Ollikka 2005
Mehiläiskasvit. Tarja Ollikka 2005
 

Mehr von guest70fecb

Vaalit Tuntisuunnitelma
Vaalit TuntisuunnitelmaVaalit Tuntisuunnitelma
Vaalit Tuntisuunnitelma
guest70fecb
 
Yliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
Yliopistot SyntyväT TuntisuunnitelmaYliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
Yliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
guest70fecb
 
Yliopisto KäYtä
Yliopisto KäYtäYliopisto KäYtä
Yliopisto KäYtä
guest70fecb
 
Kansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
Kansallista Ja KansainväListä KulttuuriaKansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
Kansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
guest70fecb
 
Tuntisuunnitelma
TuntisuunnitelmaTuntisuunnitelma
Tuntisuunnitelma
guest70fecb
 
TehtäVäMoniste
TehtäVäMonisteTehtäVäMoniste
TehtäVäMoniste
guest70fecb
 
Renessanssi Tuntisuunnitelma
Renessanssi TuntisuunnitelmaRenessanssi Tuntisuunnitelma
Renessanssi Tuntisuunnitelma
guest70fecb
 
YhdistäMistehtäViä
YhdistäMistehtäViäYhdistäMistehtäViä
YhdistäMistehtäViä
guest70fecb
 
Kylmä Sota Tuntisuunnitelma
Kylmä Sota TuntisuunnitelmaKylmä Sota Tuntisuunnitelma
Kylmä Sota Tuntisuunnitelma
guest70fecb
 
Kylmä Sota Ekstra
Kylmä Sota EkstraKylmä Sota Ekstra
Kylmä Sota Ekstra
guest70fecb
 

Mehr von guest70fecb (20)

Vaikuttaminen
VaikuttaminenVaikuttaminen
Vaikuttaminen
 
Vaalitietoa
VaalitietoaVaalitietoa
Vaalitietoa
 
Vaalit Tuntisuunnitelma
Vaalit TuntisuunnitelmaVaalit Tuntisuunnitelma
Vaalit Tuntisuunnitelma
 
Yliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
Yliopistot SyntyväT TuntisuunnitelmaYliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
Yliopistot SyntyväT Tuntisuunnitelma
 
Yliopisto KäYtä
Yliopisto KäYtäYliopisto KäYtä
Yliopisto KäYtä
 
Kansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
Kansallista Ja KansainväListä KulttuuriaKansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
Kansallista Ja KansainväListä Kulttuuria
 
1920 30 L
1920 30 L1920 30 L
1920 30 L
 
Teoriat
TeoriatTeoriat
Teoriat
 
Tuntisuunnitelma
TuntisuunnitelmaTuntisuunnitelma
Tuntisuunnitelma
 
TehtäVäMoniste
TehtäVäMonisteTehtäVäMoniste
TehtäVäMoniste
 
Taide
TaideTaide
Taide
 
Renessanssi Tuntisuunnitelma
Renessanssi TuntisuunnitelmaRenessanssi Tuntisuunnitelma
Renessanssi Tuntisuunnitelma
 
Kuvia
KuviaKuvia
Kuvia
 
Alias
AliasAlias
Alias
 
YhdistäMistehtäViä
YhdistäMistehtäViäYhdistäMistehtäViä
YhdistäMistehtäViä
 
TehtäViä
TehtäViäTehtäViä
TehtäViä
 
Saksan Jako
Saksan JakoSaksan Jako
Saksan Jako
 
Kylmä Sota Tuntisuunnitelma
Kylmä Sota TuntisuunnitelmaKylmä Sota Tuntisuunnitelma
Kylmä Sota Tuntisuunnitelma
 
Kylmä Sota
Kylmä SotaKylmä Sota
Kylmä Sota
 
Kylmä Sota Ekstra
Kylmä Sota EkstraKylmä Sota Ekstra
Kylmä Sota Ekstra
 

Roomalainen Kylpylä

  • 1. Rooman kylpylöiden nousu ja tuho Pekka T. Heikura Rooman valtakunnan julkiset kylpylät olivat 400- ja 500-luvulle, saakka. Itä-Roomassa kylpy- vuosisatojen ajan roomalaisen kulttuurin ja läelämä kukoisti pitempään, 600-luvulle saakka. kaupunkielämän tärkeimpiä tuntomerkkejä. Valloitettuaan Bysantin itäosat 600-luvulla, arabit Keisariajalla, erityisesti 100-luvulla jKr., kyl- ottivat omakseen roomalaisen kylpylän, säilyt- pylöitä rakennettiin käytännöllisesti katsoen tivät sen läpi keskiajan ja siirsivät sen aikanaan jokaiseen kaupunkiin. Kylpylöiden rakentami- turkkilaisille. nen oli ensimmäisiä toimenpiteitä, kun uusia kaupunkeja perustettiin. Niitä rakennettiin Roomalaisen kylpylän synty myös legioonien varuskuntiin Tonavalle ja Reinille. Antiikin lähteissä kylpylöistä käytetään ta- vallisesti termejä bal(i)neum, balnea, balneae ja Julkiset kylpylät olivat merkki valloitettujen thermae. Antiikin aikana näistä termeistä ei alueiden roomalaistumisesta. Roomalaisten kylpylöiden raunioita löytää kaikilta Rooman ollut kuitenkaan mitään selkeitä määritelmiä. TIE T E valtakunnan alueilta, Syyriasta Espanjaan, Nyky-tutkimuksessa termejä on käytetty myös E SS Pohjois-Afrikasta Tonavalle ja Reinille. Erityisen eri tavalla (Heinz 1983; Nielsen 1991; Carcopino 18 Ä kuuluisia ovat Rooman suuret keisarilliset ter- 2001). Inge Nielsen on käyttänyt tutkimukses- TA mit. Näistä jättiläismäiset Caracallan termit ovat saan seuraavaa jakoa. Thermae, ”termit”, oli P hyvin säilyneitä. Kylpylöiden raunioista on luotu tavallisesti suuri, monumentaalinen, laitos, A H TU U kuva niissä vallinneesta ainutlaatuisesta loistos- jossa oli kylpylärakennus ja urheilukenttä ta; ne olivat merkkejä roomalaisten vauraudesta (palaestra) sekä joskus myös huoneita henkisiä ja hyvinvoinnista. harrastuksia varten. Balnea oli kooltaan ”terme- Kylpylät olivatkin epäilemättä roomalaisen jä” pienempi julkinen kylpylä, eikä siinä ollut arkkitehtuurin huippusaavutuksia. Mutta ne urheilualuetta. Balneae kuvaa taas kylpylää, olivat paljoa muutakin. Julkiset kylpylät olivat jossa oli osastot sekä miehille että naisille. eräänlaisia sosiaalisia keskuksia, tärkeitä kan- Bal(i)neum oli pelkästään yksityiskäyttöön tar- san kohtaamispaikkoja, joissa vierailivat kaikki koitettu kylpylä. kansankerrokset statuksesta riippumatta, niin Roomalaisilla oli siis kahdenlaisia julkisia eliitin jäsenet kuin köyhät ja orjatkin. Niissä kylpylaitoksia: pelkästään kylpemistä varten tar- paitsi ylläpidettiin tervettä ruumista (corpus sa- koitetut laitokset ja näitä tavallisesti suuremmat num), hoidettiin myös tervettä sielua (mens sana). ”termit”, joissa paitsi kylvettiin myös urheiltiin Edellisessä ominaisuudessa kylpylät toimivat ja hoidettiin henkisiä tarpeita. eräänlaisina terveyskeskuksina, joissa kansa Erityisesti Pompejissa tehtyjen arkeologis- puhdistautui, hoiti kuntoaan, torjui ja paranteli ten tutkimusten perusteella on katsottu, että kylpemällä sairauksia. Kylpylöiden kansanter- roomalainen kylpylä kehittyi sille ominaiseen veydellinen merkitys oli varmasti huomattava. muotoonsa vähitellen Campaniassa 1. vs:lle eKr. Henkisten tarpeiden tyydyttämiseksi varsinkin mennessä. Roomalaisten kylpylöiden edeltäjinä suurissa keisarillisissa termeissä oli kirjastoja, lu- voidaan pitää kreikkalaisten julkisia kylpylöitä (balaneion, balaneia) ja henkistä ja ruumiillista entosaleja, teattereita, musiikkihuoneita ja tiloja runouden harjoittamista varten. Kylpylöiden kasvatusta varten perustettuja laitoksia, gym- nasiumeja (gymnasion, gymnasia). Roomalaisten merkitystä ajanviettopaikkana ja viihdykkeenä tuskin voi aliarvioida. omalla varsin vaatimattomalla ja primitiivisellä Julkiset kylpylät säilyttivät asemansa valta- kylpytraditiolla oli tuskin mitään vaikutusta kunnan läntisissä osissa kansainvaellusajalle, kehitykseen (Nielsen 1991).
  • 2. Olennaisissa piirteissään roomalainen kylpylä kasvoi entisestään ensimmäisellä vuosisadalla oli valmis Augustuksen hallintokauden alkuun jKr. (Fagan 1999). Näinä vuosisatoina Roomaan mennessä. Tällöin kylpylöihin kuului vaihto- rakennettiin ensimmäiset termit, Agrippan (19 huone (apodyterium), kylmä huone (frigidarium), eKr.), Neron (64 jKr.) ja Tituksen termit (v. 80 jKr.). jossa oli kylmävesiallas (piscina), haalea huone Trajanuksen termit valmistuivat vuonna 109. (tepidarium), kuuma huone (caldarium) kuuma- Kylpemiskulttuuri levisi edelleen Italiasta vesialtaineen sekä tätäkin kuumempi laconicum provinsseihin ensimmäisellä ja varsinkin toisella (myöhemmin sudatorium). Nämä osat olivat sekä vuosisadalla jKr. 100-luku oli sitten roomalaisen termeissä että balneoissa (balnea). Termeihin kylpemiskulttuurin kulta-aikaa. Viimeistään täl- kuului lisäksi urheilualue (palaestra) ja muita löin kylpemisestä oli tullut päivittäistä rutiinia huoneita. Roomalaisen kylpylän tärkeimmät roomalaisten keskuudessa koko valtakunnan keksinnöt, ns. hypokaustilämmitys, ontto lattia laajuudelta (Fagan 1999). (suspensura), tulipesä (praefurnium) ja ontoista Kuinka paljon valtakunnassa sitten oli kylpy- putkista (tubuli) rakennetut seinät kehittyivät löitä? Usein kirjallisuudessa on toistettu tietoa, ensimmäisellä vuosisadalla eKr. Lisäksi betonin että Rooman kaupungissa olisi ollut jo vuonna käytön lisääntyminen helpotti suuresti rooma- 33 eKr., Agrippan ollessa ediilinä, 170 kylpylää (Vuorenjuuri 1967; Heinz 1983; Nielsen 1991; laisten kylpylöiden rakentamista (Eschebach 1979; Heinz 1983; Nielsen 1991). Carcopino 2001). Tieto on kuitenkin väärä ja pe- Erona kreikkalaisiin kylpylöihin olivat rooma- rustuu lähteiden virheelliseen tulkintaan. Luku laisten suuret lämmin- ja kylmävesisaltaat, joissa 170 on peräisin Plinius vanhemmalta. Pliniuksen oleskeltiin yhdessä ja joihin voitiin upottautua mukaan Agrippa järjesti ediilin virassaan kokonaan. Kreikkalaiset olivat tyypillisesti pesey- Rooman kaupungissa lukuisia kisoja (ludi) ja 170 balinea gratuitaa (Plinius NH 36,121). Kohta on tyneet kuumassa istumakylvyssä pienissä yksilöl- lisissä ammeissa. Yhteiskylvyn lisäksi uutuutena tulkittu siten, että kaupungissa oli 170 kylpylää roomalaisissa kylpylöissä olivat asteittaiset läm- Agrippan aikana. Esim. Inge Nielsenin mukaan U TU H pövaihtelut eri huoneissa. Kylpyläkierroksella Agrippa tarjosi ilmaisia kylpyjä kaupungin 170 A P TA käytiin kylmässä, lämpimässä, kuumassa, läm- kylpylässä (Nielsen 1991 s. 35). Uudemman, huo- 19 pimässä ja lopuksi kylmässä. Tätä vaihtelua ei lellisemman, piirtokirjoituksiin perustuvan tul- Ä SS kinnan mukaan balneum gratuitum on synonyymi kreikkalaisessa kylpylässä ollut. E gratuita lavatiolle, ”ilmainen kylpy”. Plinius ker- Voidaan todeta, että roomalainen kylpylä E T TIE erosi myös radikaalisti suomalaisesta saunasta too siten vain sen, että Agrippa oli antelias: hän perusperiaatteeltaan. Suomalaisessa saunassa tarjosi runsaskätisesti kisoja ja ilmaisia kylpyjä lämmitys tapahtuu asentamalla kuuma kivi- kaupungin asukkaille. Kysymys ei ollut kylpy- kiuas löylyhuoneeseen. Hikoilua tehostetaan löiden lukumäärästä (Fagan 1999 s. 42). kuumalle kiukaalle heitetystä vedestä nouseval- Keisari Konstantinuksen aikana 300-luvulla la vesihöyryllä. Roomalaiset käyttivät sen sijaan Notitia Urbis Regionum mainitsee Roomassa 11 lattian ja seinien pintalämmitystä, josta lämpö termiä ja 856 balneaa kaupungin 14:llä alueella säteili huoneen sisälle ja sai kylpijät hikoilemaan. (Notitia 14). Kuitenkin laskettaessa alue alueelta Pintalämmityksen saivat aikaan tulipesästä pi- balneoiden luku nousee 967:ään. Lukujen dispa- larien varaan rakennettuun onttoon lattiaan ja riteetin syy on epäselvä (Bruun 1991 s. 74 viite onttoihin seiniin ohjatut virtaavat palokaasut. 48). Ei ole kuitenkaan syytä epäillä, että Rooman Lisäksi roomalaiset käyttivät lasitetuista ikku- kaupungissa oli tuohon aikaan satoja kylpylöitä. noista tulvivaa auringon lämpöenergiaa hy- Kylpylöitä on täytynyt olla jo 100-luvulla huo- väkseen. Caldariumissa voitiin saavuttaa ehkä mattava määrä. Kaupungin väkiluku on arvioitu 50 asteen, laconicumissa ja sudatoriumissa jopa hyvin suureksi, nykykäsitys on noin miljoona 80 asteen lämpö (Kretzschmer 1953; Hüser 1976; asukasta (Garnsey & Saller 1987 s. 8). Toisessa Nielsen 1991). suuressa kaupungissa, Syyrian Antiokiassa, mainitsee kronikoitsija Johannes Malalas yh- deksän roomalaista termiä. Eri lähteiden mu- Kylpemistavan kasvu kaan Antiokiassa oli 150 000-200 000 asukasta (MacMullen 1988 s. 228-229 viite 116). Koko valtakunnassa kylpylöitä oli varmasti Kirjallisista lähteistä, inskriptioista ja arkeologi- tuhansia; kaupunkien lukumääräksikin on las- sista löydöksistä voidaan päätellä, että rooma- kettu noin 1000 (Alföldy 1986 s. 212). Lännessä laiset innostuivat todenteolla kylpemisestä en- kylpylöitä näyttää olleen erityisen paljon simmäisellä vuosisadalla eKr. Kylpemisen suosio
  • 3. Asklepiades ja kylpylät Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Valtakunnan itä- osassa erityisesti termejä oli silmiinpistävän paljon Aasian provinssissa Vähä-Aasiassa. Siellä Viimeistään 100-luvulla jKr. kylpemisestä oli kehittyi kreikkalaisen gymnasionin ja roomalai- tullut jokapäiväinen tapa roomalaisten keskuu- sen kylpylän pohjalta erityinen kylpylätyyppi, dessa kaikkialla valtakunnassa. Mutta miksi kylpylä-gymnasion. Aasia-provinssin lukuisat roomalaiset innostuivat kylpemisestä? Heidän termit olivat todisteita alueen kaupunkien suu- oma kylpemiskulttuurinsa oli ollut varsin pri- resta väestömäärästä ja vauraudesta (Nielsen mitiivinen 200-luvulle tai jopa 100-luvulle eKr. 1991 s. 105). saakka. Lähteet ovat niukkoja, mutta niistä voi- Valtakunnan suurimmat kylpylät olivat daan päätellä, että roomalaiset pesivät varhai- Rooman kaupungissa. Trajanuksen termien sina aikoina kuumalla vedellä keittiön vieressä pinta-alaksi palaestra mukaan lukien on lasket- sijainneessa vaatimattomassa pesuhuoneessa tu yli kymmenen hehtaaria (103 950 neliömetriä) (lavatrina). Toinen puhdistautumistapa oli poi- (Nielsen 1991 C. 4). Caracallan termien pinta-ala keta uimassa Tiberissä. Yhteiskylpyä ei tunnettu, oli yli 11 ja Diocletianuksen suunnattoman suu- perheenjäsenien ei ollut ilmeisesti sopivaa kylpeä ren kylpylän koko yli 14 hehtaaria. Caracallan edes keskenään. kylpylään on arvioitu mahtuneen kerralla 1600- Kenties eniten kylpemisen merkityksen 2000 kylpijää. Diocletianuksen kylpylään on lisääntymiseen roomalaisten keskuudessa vai- arvioitu mahtuneen samanaikaisesti jopa 3000 kutti lääke-tiede, joka korosti kylpemistä sekä kylpijää (Heinz 1983 s. 114). Agrippan, Neron sairauksien ehkäisijänä että sairauksien hoitami- ja Tituksen termit olivat selvästi pienempiä sessa. Lääketieteen isän, Hippokrateen (460-377 laitoksia. eKr.), humoraalioppiin perustuvassa hoidossa Myös provinsseissa oli muutamia suuria kylpeminen kuului ruokajärjestyksen, lääk- kylpylöitä. Karthagon Antoninuksen kylpy- keiden, kuppauksen ja suoneniskennän ohella län pinta-alaksi on laskettu palaestra mukaan keinoihin, joilla pyrittiin palauttamaan ihmisen TIE T E lukien lähes neljä hehtaaria. Se oli suurempi organismin neljä perusnestettä (humores) tasapai- E SS kuin Agrippan (1 ha) ja Neron termit (1,57 ha). noon. Sairaudet johtuivat Hippokrateen mukaan 20 Ä Idässä myös Vähä-Aasian termit olivat suuria ja ihmisen organismin tasapainotilan häiriintymi- TA sestä (Margotta 1971; Forsius 2001). Hippokrateen vetivät koossa vertoja Rooman pienemmille kei- P sarillisille termeille. Kokonaisuutena provinssien opit tulivat roomalaisessa lääketieteessä tunne- A H TU U kaupunkien termit ja balneat olivat kuitenkin sel- tuiksi ensisijassa Cornelius Celsuksen (n. 30 jKr.) västi Rooman keisarillisia kylpylöitä pienempiä ja Claudius Galenoksen (n. 129–200 jKr.) ansiosta (Nielsen 1991). (Yegül 1992 s. 353-54). Tällöin kylpeminen oli Kuka sitten rakensi Rooman valtakunnan kuitenkin jo vakiintunut tosiasia roomalaisten kylpylät? Garret G. Fagan on tutkinut (1999) keskuudessa (Fagan 1999 s. 93). valtakunnan kylpylöiden rakennusinskripti- Hippokratesta paljon suurempi merkitys oita ja kokoamastaan otoksesta laskenut, että oli toisella kreikkalaisella lääkärillä, Bithynian valtakunnan läntisissä osissa (lukuunottamat- Prusasta kotoisin olleella Asklepiadeella ja hä- ta Rooman kaupunkia) vain 23,2 prosentissa nen Demokritoksen atomiteoriasta johdetulla fy- (45/194) eri rakennus-tapauksista kylpylöiden siologiallaan ja tautiopillaan. Asklepiades näyttää rakennuttajana ja korjauttajana oli keisari tai toimineen Roomassa vuosien n. 130–91 eKr. välillä keisarillinen viranhaltija. Loput (149 eli 76,8%) (Fagan 1999 s. 97). Hänen koulutuksensa on ollut olivat maakuntien autonomisten kaupunkien kiistelyn kohteena. Plinius vanhemman vihamie- viranomaisten ja yksityisten henkilöiden raken- lisen väitteen mukaan Asklepiades oli alkuaan tamia. Kaupunkien neuvostojen (curiae) ja heistä reetori ja hän oli ryhtynyt lääkäriksi ilman lää- ketieteen opintoja (Plinius NH 26,12; Scarborough valittujen viranhaltijoiden osuus oli lähes puolet (96 eli 49,5%) uudisrakentamisesta ja korjauksis- 1993). Toisen käsityksen mukaan hänellä todella ta. Huomattava osa yksityisistäkin rakentajista oli laaja lääketieteellinen koulutus, jonka hän (53/194 eli 27,3%) on identifioitu kaupunkien oli hankkinut osaksi opiskelemalla Ateenassa neuvostojen jäseniksi. Näyttää siltä, että ainakin ja Parionissa (Wellmann 1908). Celsuksen, valtakunnan länsiosassa kylpylöiden rakennut- Pliniuksen ja Galenoksen maininnoista voidaan tamisesta, korjauttamisesta ja ylläpitämisestä päätellä, että hän saavutti valtavan maineen huolehti pääsääntöisesti provinssien kaupunkien elinaikanaan Roomassa. Hänen oppejaan levit- johtava kerros (decuriones). Keisari oli pääasialli- tivät edelleen hänen oppilaansa, laodikealainen nen rakennuttaja vain Roomassa. Themison ja keisari Augustuksen kylmillä kyvyil-
  • 4. lä parantanut Antonius Musa (Dio 53,30,3; Plinius Roomalaiset kylpivät, koska he uskoivat sen NH 25,77; Suet. Augustus 81; Michler 1993). olevan hyväksi terveydelle. Kylpemisellä terveet ylläpitivät terveyttään ja ehkäisivät sairauksia. Asklepiades oli kiihkeä kylpyjen puolestapu- Käsitys, että kylpemisen ja hyvän terveyden huja. Hänen tautioppinsa mukaan ihmisruumis välillä oli yhteys, näyttää olleen ei-lääketieteel- koostui alkeishiukkasista, atomeista, ja huoko- listenkin kirjoittajien keskuudessa yleinen (Fagan sista. Atomit liikkuivat jatkuvasti huokosten 1999 s. 87-88). Sairaat kävivät kylpylöissä hoi- läpi. Jos nestemäiset aineet virtasivat ruumiin taakseen itsensä kuntoon. Asklepiadeen ohella onteloissa vapaasti, ruumis oli terve. Sairaus lukuisat muutkin lääkärit suosittelivat kylpyjä johtui siitä, että nesteiden kierto estyi atomien hoidollisista syistä mitä erilaisimmissa sairauk- tukkiessa huokoset. Esteitä saattoi syntyä ato- sissa: halvauksiin, lihas- ja nivelsairauksiin, virt- mien koon, lukumäärän tai väärän liikkumisen satievaivoihin, maksavaivoihin, silmävaivoihin, ansiosta. Themison lisäsi tähän vielä sen mah- ruoansulatushäiriöihin, kuumeeseen jne. (Jackson dollisuuden, että huokoset, joiden läpi atomit 1988 ja 1990; Fagan 1999 s. 86-87). Antonius Musa liikkuivat, saattoivat olla liian supistuneita tai käytti kylmävesihoitoja Augustuksen keisari- laajentuneita. Sairauksien syynä saattoi siten olla perheen hoidossa vaihtelevin tuloksin (Cass. huokosten liiallinen supistus- tai relaksaatiotila Dio 53,30,3-4). (Margotta 1971; Harig 1983; Vallance 1993). Asklepiadeen mukaan terveyttä ylläpidet- tiin saavuttamalla oikea tasapaino ruumiin Antiikin kylpyläkulttuurin loppu elementtien välillä oikealla ruualla, juomalla, lännessä ruumiinharjoituksilla ja kylpemisellä. Hänen oppilaidensa perustama metodistikoulukunta korosti kylpemisen merkitystä hikoilun aiheutta- 100-luku jKr. oli Rooman valtakunnan kulta-ai- jana varsinkin silloin, kun huokoset olivat heidän kaa. Vuosisata oli kulta-aikaa myös kylpylöiden mielestään supistuneina. Juomia tarvittiin silloin rakentamisessa. Tänä aikana sadat kaupungit U TU H kun huokoset olivat liian laajat (Margotta 1971). rakensivat ensimmäiset kylpylänsä (Jouffroy A P TA 1986; Fagan 1999). Kriisien täyttämä 200-luku Asklepiades ja hänen oppilaansa hylkäsivät 21 Hippokrateen humoraaliopin. oli rakentamisessa paljon hiljaisempaa aikaa Ä SS Asklepiades kannatti kylpyjä sekä tauteja lukuunottamatta vuosisadan alkua, Severusten E estävässä että hoitavassa mielessä. Roomalaiset aikaa. Septimius Severuksen tiedetään rakenta- E T TIE kylpylät, joissa olosuhteet olivat kostea ja neen kaksi termiä Roomaan - kumpikaan ei tosin kuiva, kuuma ja kylmä, sopivat erinomaisesti ole säilynyt. Vuosina 212–216 keisari Caracalla yhteen hänen atomiteoriasta johdettuun fysio- rakennutti suuret terminsä. Tätä kylpylää logiaansa (Fagan 1999 s. 97). Pliniuksen mukaan Elagabalus ja Severus Alexander myöhemmin Asklepiades menestyi Roomassa, koska hän täydensivät rakentamalla sille ympärysmuurin pylväskäytävineen (Heinz 1983; Nielsen 1991). määräsi miellyttäviä hoitoja, joihin olennai- sena osana kuuluivat vesihoidot (Plinius NH Kylpylöiden rakentaminen koki toisen 26,14). Asklepiades syrjäytti traditionaalisen nousukautensa tetrarkian aikana. Kylpylöitä roomalaisen lääkinnällisen hoidon ja toi tilalle myös korjattiin. Vuosina 298–305/6 keisari kreikkalaistyyppisen lääketieteen. Pliniuksen Maximianuksen aloitteesta rakennettiin Roomaan mukaan Asklepiades oli pelkkä seikkailija. Diocletianuksen termeinä tunnetut laitokset. Muista lähteistä saamme kuitenkin tietää, että Kylpylä oli suurin kaikista Rooman kylpylöistä, hän oli tosiasiassa eturivin lääkäri, joka saavutti pinta-alaksi on laskettu yli 140 000 neliömetriä. huomattavan maineen Roomassa. Konstantinuksen termit, jotka valmistuivat vuon- Ei liene puhdas sattuma, että roomalaisten na 315, olivat pinta-alaltaan vain seitsemäsosa kiinnostus kylpyihin lisääntyi dramaattisesti Diocletianuksen termien koosta (Nielsen 1991). juuri Asklepiadeen ja hänen oppilaidensa elin- Konstantinuksen kylpylä oli viimeinen Rooman aikana. Asklepiadeen suosittelemilla hoidoilla kaupungin keisarillisista termeistä. Keisarillinen on ollut luultavasti huomattava vaikutus roo- rakentaminen siirtyi tämän jälkeen uuteen pää- malaisten käyttäytymiseen. Voidaan olettaa, kaupunkiin, Konstantinopoliin. että hänen teoriansa levisivät varsin pian eliitin Faganin kokoamien kylpylöiden rakenta- piiristä kansan keskuuteen. Vaikka Asklepiades misesta kertovien piirtokirjoitusten mukaan ei aloittanut roomalaisten kylpemiskulttuuria, sekä kylpylöiden uusrakentamista ja vanhojen hän on epäilemättä sitä huomattavasti kiihdyt- korjauksia oli läntisessä valtakunnan osassa tänyt (Fagan 1999 s. 102-103). 300-luvulla vielä huomattavan paljon. Vasta
  • 5. ongelma (Nielsen 1991 s. 59 ja 125). Kylpylöiden 400-luvulla rakennuspiirtokirjoituksissa tapah- ylläpidosta tuli ratkaisematon ongelma. tuu romahdus (Fagan 1999 s. 130-135). Valtaosa Kristittyjen askeetikkojen vaalimalla pesey- Faganin kokoamista piirtokirjoituksista on tymättömyyden ihanteella (alusia) lienee ollut Italiasta ja Pohjois-Afrikasta. jonkin verran merkitystä antiikin kylpemistavan Uusimpien tutkimusten mukaan Pohjois- kuihtumisessa pois (Yegül 1992 s. 318). Jotkut Afrikassa ja suuressa osassa Italiaa antiikin tutkijat pitävät pesemättömyyden ihannetta kaupunki-kulttuuri säilyi elinvoimaisena huo- kuitenkin toisarvoisena seikkana tässä proses- mattavan kauan. Pohjois-Afrikassa kaupunkien sissa. Antiikin kylpyläkulttuurin loppu johtui rappeutuminen alkoi vasta 400-luvun alussa vähemmän kristinuskon vaikutuksesta kuin (Lepelley 1979–1981). Italiassa kaupungeilla oli muista syistä, ennen muuta kaupunkien talo- 300-luvulla paljonkin jäljellä siitä loistosta, joka udellisesta kriisistä (Berger 1982; Nielsen 1991). oli vallinnut niissä keisariajan alkuvuosisatoina Lisäksi keskiajalla juuri kirkko piti yllä vähäistä (Ward-Perkins 1984). Kaupunkikulttuuri säilyi kylpyläkulttuuria rakentamalla pieniä kylpylöitä elinvoimaisena huomattavan kauan myös kirkkorakennusten ja luostareiden yhteyteen. Etelä-Espanjassa, nykyisen Provencen alueella ja Dalmatiassa. Muualla lännessä kaupungit perinteisessä muodossaan käytännöllisesti kat- Kylpylät Itä-Roomassa soen katosivat jo 200-luvulla (Liebeschuetz 2001 s. 74-103). Joka tapauksessa rappeutuminen oli käyn- Kaupungit ja niiden kylpyläkulttuuri säilyi- nissä 400-luvulla myös niillä alueilla, joissa an- vät idässä pitempään kuin lännessä. Kun tiikin kaupunkikulttuuri oli säilynyt pisimpään. Konstantinus valitsi vuonna 324 pääkaupun- Kaupungit köyhtyivät ja pienentyivät kooltaan ja kinsa paikaksi Bosporin rannalla sijainneen väestömäärältään. Italia, jossa kylpyläkulttuuri Byzantionin ja määräsi Uuden Rooman pe- oli syntynyt, näytti vuonna 600 perin toisen- rustettavaksi sen paikalle, alkoi kaupungissa TIE T E laiselta kuin Rooman valtakunnan kultaisina vilkas rakennustoiminta. Keisarillisen palatsin, E SS päivinä tai vielä vuonna 400. Rooman kaupun- hippodromin ja monien muiden suurten raken- 22 Ä gin väkimäärä oli vähentynyt murto-osaan nustöiden ohella Konstantinus Suuri korjautti TA entisestä. Vuoden 600 tienoilla kaupungissa oli vanhan, jo Septimius Severuksen rakennutta- P alimman arvion mukaan 5000 ja ylimmänkin man, Zeuksippoksen, kylpylän. Se otettiin täy- A H TU U arvion mukaan vain 30 000–40 000 asukasta sin uudistettuna käyttöön kaupungin vihkimisen (Krautheimer 1980 s. 165; Liebeschuetz 2001 s. 374 yhteydessä v. 330 (Malalas 321,12-15; Chronicon viite 31). Kuten Liebeschuetz (2001) sattuvasti Paschale 529,5-7). toteaa, Rooman valtakunnan termien ja muiden Kylpylöiden rakentaminen jatkui tässä suurten rakennusten jäännökset seisoivat vaati- Konstantinopoliksi nimetyssä kaupungissa mattomien keskiaikaisten rakennusten keskellä myös Konstantinuksen seuraajien aikana. Vuoden 425/426 tienoilta peräisin olevan Notitia kuin kokonaan toisen rodun rakentamina. Urbis Constantinopolitanaen mukaan kaupungis- Kylpylöiden rappeutuminen kulki käsi kädes- sä valtakunnan häviön kanssa. Vielä kuningas sa oli kahdeksan suurta termiä ja 153 balneaa. Theoderikin (493–526) korjauttama Caracallan Suurimmat olivat Constantius II:n aikana (337– 361) rakennetut termit (Thermae Constantinianae). kylpylä lopetti toimintansa, kun gootit katkaisi- vat sen akveduktin vuonna 537. Diocletianuksen Keisari Valens rakennutti kaupunkiin kaksi, tyttä- termien veden tarpeesta huolehtineen akveduk- riensä Carosan ja Anastasian mukaan nimetyt ter- mit (Thermae Carosianae ja Thermae Anastasianae). tin gootit katkaisivat vuonna 538. Akveduktit ja niiden myötä kylpylät lakkasivat toimimasta Arkadioksen aikana (ilmeisesti v. 395) kaupun- muuallakin valtakunnan länsiosissa, eikä ke- kiin rakennettiin Arkadioksen termeinä (Thermae Arcadianae) tunnettu kylpylä. Muiden Notitiassa nelläkään ollut varaa enää korjata niitä. mainittujen termien (Thermae Honorianae, joita Myös polttopuun saanti vaikeutui kaupunki- oli kaksi, ja Thermae Eudocianae) syntyhistoria on en talouden rappeutuessa. Polttopuu oli kaikkein suurin menoerä kylpylöiden ylläpitämisessä. epäselvä (Berger 1982 s. 144-151). Polttopuu oli kallista ja köyhtyneillä kaupun- Vanha Hadrianuksen rakennuttama akveduk- geilla ei ollut enää varaa ostaa sitä. Polttopuun ti osoittautui uuden pääkaupungin tarpeisiin riit- saannin vaikeutumiseen vaikutti myös ilmeisesti tämät-tömäksi. Valensin aikana (v. 373) alkoi vet- metsien loppuun hakkaaminen. Lähteet osoitta- tä tulla kaupunkiin uudesta akveduktista. Tämän vat, että polttopuu oli myöhäisantiikissa kasvava Valensin akveduktina tunnetun järjestelmän
  • 6. rakentamiseen kului aikaa 30 vuotta ja se keräsi uskon tultua valtauskonnoksi. Kristinusko ei vettä laajalta alueelta Traakiasta. Kaupunkiin ra- merkinnyt antiikin kylpytradition katkeamista. kennettiin myös lukuisia vesivarastoja (Mango Varsinkin varhaisemmat kirkkoisät pitivät kyl- 1995 s. 1-18). Näistä Justinianuksen aikana ra- pemistä itsestään selvyytenä. Kirkkoisä Johannes kennettu Cisterna Basilica (Yerebatan Saray) on Khrysostomoksen tiedetään pitäneen erityisen erinomaisesti säilynyt ja on nykyään Istanbulissa paljon kylpemisestä. Hänelle syöminen ja kyl- käyvien turistien ihmeteltävänä. Prokopioksen peminen olivat yhtä välttämättömiä (Patrologia Graeca (PG) 59, 118). Monilla muillakin kirkkoisil- mukaan tämä valtavan suuri vesivarasto raken- nettiin turvaamaan kaupungin vesihuolto kesä- lä oli myönteinen suhtautuminen kylpemiseen. kuukausien aikana (Proc. De aed. 1,11,10-15). Useimmat piispat ja munkit kylpivät usein Antiikin kylpyläkulttuuri jatkui elinvoimaise- ja mielellään. Efesoksen piispa Antonioksella na muuallakin Itä-Rooman alueella. Suuret, mo- tiedetään olleen 300-luvulla yksityiskylpylä. numentaaliset, termit säilyivät ainakin Syyriassa Kirkkohistorioitsija Sokrateksen mukaan 400- huomattavan kauan. Kronikoitsija Johannes luvun alussa Konstantinopolin novationolais- Malalaksen Chronographiassaan mainitsemista ten (harhaoppinen lahko) piispa Sisinnios kylpi yhdeksästä Antiokian termistä ainakin neljä oli kahdesti päivässä (PG 67, 728B). Munkit eivät toiminnassa vielä 400-luvulla (Berger 1982 s. olleet epätavallinen näky julkisissa kylpylöissä 46-47). Kylpylä C:nä tunnetut termit säilyivät 600-luvullakaan (Berger 1982 s. 38-39). Antiokiassa keisari Justinianuksen aikana tapah- Kirkkojen ja luostareiden yhteyteen alkoi il- tuneeseen maanjäristykseen saakka. Palestiinassa mestyä kylpylöitä 400-luvulta lähtien. Gerasan Gadaran termit ja Egyptissä Aleksandrian termit piispa Placcus kustansi vuonna 454 pienen kyl- toimivat vähintään arabien valloituksiin asti pylän katedraalinsa viereen (Kraeling 1938 n:o 600-luvulla (Nielsen 1991 s. 113-114). Syyriassa, 296). Myös Kyrrhoksen piispa Theodoretos ra- kennutti kylpylöitä (Theod. epist. 81,89 ja 79,84). Palestiinassa, Jordaniassa ja Egyptissä kaupun- git säilyivät suurina väestökeskuksina arabien Pyhä Melania Nuorempi (383–439) rakennutti U TU H valloituksiin saakka ja ylikin (Liebeschuetz 2001 puolestaan kylpylän nunnaluostarinsa yhteyteen A P TA Jerusalemissa (V. Mel. 29,25). s. 54-63, 400). 23 Kenties suurimmat muutokset tapahtuivat Kristityt vastustivat kuitenkin julkisiin kyl- Ä SS balneoissa. Näissä kylmä osasto kasvoi ja läm- pylöihin liittyviä ei-toivottuja piirteitä. Näitä E mitetty osasto pieneni. Syynä tähän muutokseen olivat liiallinen rikkaudella komeilu ja erityises- E T TIE ti naisten ja miesten yhteiskylpy (balnea mixta). oli todennäköisesti polttopuupula ja kaupunkien taloudelliset vaikeudet. Ei ollut enää varaa hank- Varhemmalla keisariajalla naisten ja miesten kia kallista polttopuuta. Toisaalta myös suurista yhteiskylpy näyttää olleen yleistä. Keisari Hadrianus oli kieltänyt tavan (SHA Hadr. yhteisaltaista luovuttiin vähitellen. Tilalle tulivat selvästi aikaisempaa pienemmät altaat. Syynä 18,10). Kielto oli uusittu Marcus Aureliuksen ja Alexander Severuksen aikana (SHA Marc. Aurel. tähän saattoi olla kristinusko, joka vieroksui 23,8 ja Alex. Sev. 24,2). Tapa eli kuitenkin sitkeästi yhteiskylpyjä. Toinen mahdollinen selitys tälle jo 300-luvulla alkaneelle kehitykselle oli vesipula: kylpytraditiossa ja säilyi kirkkoisien kritiikistä akveduktit lakkasivat monin paikoin vähitellen huolimatta myös kristillisen keisarikunnan aika- toimimasta (Nielsen 1991 s. 114-116). na. 300-luvulla Laodikean kirkolliskokouksessa yhteiskylvyt kiellettiin ensimmäisen kerran vi- rallisella kirkollisella tasolla (30. kanoni), vaikka Kristinusko ja kylpeminen kirkon torjuva asenne oli tätä paljon vanhempi. Se, että 600-luvun lopulla yhteiskylpyjä koskeva kielto oli vieläkin uusittava Konstantinopolissa Konstantinus Suuren kääntymisestä lähti- pidetyssä Trullon kirkolliskokouksessa (77. en kristinusko oli valtion suosima uskonto. kanoni), osoittaa, että asia oli vielä tällöinkin Theodosius Suuren aikana (v. 380) siitä tuli ongelma. valtion virallinen uskonto. Kuinka kristityt Monet kirkkoisät vastustivat kokonaan suhtautuivat kylpemiseen? Kylpeminen oli naisten tulemista julkisiin kylpylöihin. Naiset 300-luvulla väestön keskuudessa syvään juur- olivat heidän mielestään taipuvaisia maallisille tunut, vuosisatainen traditio. Myöhäisantiikin viettelyksille. Viettelykset uhkasivat heitä juuri keisarillinen lainsäädäntö tunnusti kylpylöiden välttämättömyyden (necessitas lavacrorum) (Cod. kylpylöissä. Erityisesti yhteiskylvyt tarjosivat Theod. 13,5,13). Antiikin kylpylät olivat maallisia lähestymismahdollisuuksia synnillisissä tarkoi- tuksissa. Ratkaisu tähän ongelmaan oli kaksois- laitoksia. Ne pysyivät maallisina myös kristin-
  • 7. kylpylöiden rakentaminen. Joskus vanhoihin mutta lähteet vaikenevat antiikin termeistä tä- kylpylöihin lisättiin rakennus naisia varten. män jälkeen. Vaikeneminen ei johdu ”pimeiden Yhteiskylvyt näyttävät kuitenkin loppuneen vuosisatojen” niukoista lähteistä vaan siitä, että tosiasiassa vasta sitten, kun antiikin kylpylaitos kylpylät olivat todella lopettaneet toimintansa. rappeutui lopullisesti Bysantin ”pimeinä vuosi- 900-luvulle tultaessa lähes kaikki muistotkin satoina”, 600- ja 700-luvulla (Berger 1982 s. 45). niistä olivat unohtuneet. Peseytymättömyys oli erityisesti itäis- Kylpeminen ei suinkaan lakannut kokonaan ten askeetikkojen vaalima ihanne (Zellinger Konstantinopolista tai muualtakaan Bysantista. 1928 s. 47ff.; Berger 1982 s. 34-36). Gregorios Pieniä kylpylöitä oli yhä luostareiden ja kirkko- Nazianzilaisen mukaan kappadokialainen jen yhteydessä sekä keisarin palatsissa (Berger kirkkoisä Basileios Suuri oli erityisen ylpeä pe- 1982 s. 56-71). Konstantinopolissa oli myös seytymättömyydestään (PG 36, 575). Kirkkoisä joukko hurskaiden diakonia-veljeskuntien yllä- Athanasioksen mukaan pyhä Antonios ei pesey- pitämiä pieniä kylpylöitä, joihin kokoonnuttiin tynyt koskaan (Vita S. Antonii, PG 26, 912B-C). yksi tai kaksi kertaa viikossa peseytymään ja ruokkimaan köyhiä (Magdalino 1990; Magdalino Naispuoliset askeetikot jäivät tässä ihanteessa tuskin jälkeen miespuolisista askeetikoista. 1996 s. 31-34). Bysantin kylpylät oli kuitenkin Niinpä Melania Nuorempi kieltäytyi myös pe- huomattavasti vaatimattomampia kuin myö- seytymisestä. Hänen pyynnöistään rakennettiin häisantiikin laitokset olivat olleet. tosin myöhemmin kylpylä nunnaluostarin yhte- Antiikin julkisten kylpylöiden todellisia yteen Jerusalemissa. Askeetikot eivät kuitenkaan perijöitä olivat arabit, jotka omaksuivat kyl- kieltäytyneet kylvyistä sairauden sattuessa, ei pyläkulttuurin vallattuaan Bysantin itäiset myöskään Basileios Suuri. Kylpeminen sairau- maakunnat 600-luvulla. Al-Ya´qubin mukaan den hoitamiseksi oli askeetikoille täysin sallittua. Bagdadissa olisi ollut kaupungin perustamisen Jotkut miesaskeetikot näyttävät harjoittaneen (v. 762) jälkeen 10 000 kylpylää. Al-Khatibin itsensä kovettamista lihanhimoja vastaan kyl- mukaan niitä oli 900-luvun alussa jopa 27 000 TIE T E pemällä yhdessä naisten kanssa (Evagrios HE (Hitti 1991 s. 338-339). Vaikka nämä luvut ovat E SS 31,10-16). suuresti paisuteltuja – kuten arabilähteiden luvut 24 Ä tavallisesti ovat – kylpyläkulttuuri oli huomat- TA tavan elinvoimaista islamilaisessa maailmassa. P Antiikin kylpyläkulttuurin loppu Islamilainen hammam kukoisti koko keskiajan A H TU Bysantissa U ja siirtyi aikanaan myös turkkilaisille (Grotzfeld 1970; Klinghardt 1927). Huolimatta monista eroista – ennen kaikkea Antiikin kylpyläkulttuuri Bysantissa päättyi va- miesten ja naisten yhteiskylvyn puuttuminen kaviin taloudellisiin ja poliittisiin kriiseihin 500- – käynti turkkilaisessa kylpylässä on huomatta- ja 600-luvulla (Berger 1982 s. 34). Paiseruttokin vassa määrin samanlaista kuin olisi ollut käynti riehui vuonna 541 lähtien toistuvasti valtakun- kaukaisessa esikuvassaan, roomalaisessa kyl- nassa vähentäen kaupunkiväestöä (Heikura pylässä. 2002). Kristinuskolla ei ollut kylpyläkulttuurin hiipumisessa paljonkaan tekemistä. Valtakunnan itäiset osat, joissa kaupunkikulttuuri ja kylpy- läelämä olivat elinvoimaisimpia, menetettiin KIRJALLISUUTTA pysyvästi arabeille 600-luvun alkupuolella. Vähässä-Aasiassa kaupungit hävisivät perintei- Alföldy, G. (1986): Die römische Gesellschaft. Stutt- sessä muodossaan muutamia rannikkokaupun- gart. keja lukuun ottamatta käytännöllisesti katsoen Balsdon, J. P. V. D. (1969): Life and leisure in ancient kokonaan viimeistään 600-luvun puolivälin jäl- Rome. London. keen. Osa kaupungeista muuttui linnoituksiksi, Berger, A. (1982): Das Bad in der byzantinischen osa siirtyi paremmin puolustettavin paikkoihin Zeit. München. ja osa lakkasi kokonaan toimimasta (Brandes 1989 Brandes, W. (1989): Die Städte Kleinasiens im 7. s. 81-131; Liebeschuetz 2001 s.39). und 8. Jahrhundert. Berlin. Myös Konstantinopolin termit lopettivat Bruun, C. (1991): The Water Supply of Ancient Rome: toimintansa. Avaarit katkaisivat Valensin ak- A Study of Roman Imperial Administration. veduktin vuonna 626. Se korjattiin vasta vuonna Helsinki. Brödner, E. (1983): Die römischen Thermen und das 767 (Mango 1995 s. 17). Zeuksippoksen kylpylä Antike Badewesen. Darmstadt. näyttää olleen toiminnassa vielä vuonna 713,
  • 8. Jones, A. H. M. (1968): The Later Roman Empire Carcopino, J. (2001): Sellaista oli elämä keisarien Roomassa. Suom. Marja. Itkonen-Kaila. Juva. 284-602. Oxford. Alkuteos: La vie quotitienne à Rome à l`apogee Jouffroy, H. (1986): La construction publique en de l`empire, 1939. Italie et dans l´Afrique romaine. Strasbourg. Castrén, P. et al. (1998): Pompeji, Venuksen kau- Klinghardt, K. (1927): Türkische Bäder. Stuttgart. punki. Helsinki. Kraeling, C. H. (ed.) (1938): Gerasa, City of the Delaine, J. (1993): ”Roman Baths and Bathing”. Decapolis. New Haven. JRA 6, 348-58. Krautheimer, R. (1980): Rome: Profile of a City. Eschebach, H. (1979): Die Stabianer Thermen in Princeton. Pompeji (Denkmäler antiker Architektur 13). Kretzschmer, F. (1953): ”Hypokausten”. SaalbJh Berlin. 12, 8-41. Fagan, G. G. (1999): Bathing in Public in the Roman Künzl, E. (1986): ”Operationsräume in römischen World. Ann Arbor. Thermen”. BJb 186, 491-509. Fontanille, M.-T. (1985): ”Les bains dans la méde- Künzl, E. (1996): ”Forschungbericht zu den an- cine grèco-romaine”. Teoksessa A. Pelletier tiken medizinischen Instrumenten”. ANRW (ed.), La médecine en Gaule: Villes d´eaux, sanc- 2,37,3 s. 2433-2639. tuaires des eaux, s. 15-24. Paris. Lepelley, C. (1979-1981): Les cités de l`Afrique ro- Forsius, A. (2001): Ihmisiä lääketieteen historiassa. maine au Bas-empire. 2 vols. Paris. Jyväskylä. Liebeschuetz, J. H. W. G. (2001): Decline and Fall Garbrecht, G. & Manderscheid, H. (1994): Die of the Roman City. Oxford. Wasserbewirtschaftung römischer Thermen: Magdalino, P. (1990): ”Church, bath and diakonia archäologische und hydro-technische Unter- in medieval Constantinople”. Teoksessa R. suchungen. Braunschweig. Morris (ed.), Church and People in Byzantium, Garnsey, P.& Saller, R. (1987): The Roman Empire. s. 165-188. Birmingham. Berkeley and Los Angeles. Magdalino. Paul (1996): Constantinople médiévale. Gros, R. (1987): ”Les thermes dans la Rome an- Études sur l`evolution des structures urbaines. U tique”. HSMed 21, 45-50. TU Paris. H A Grotzfeld, H. (1970): Das Bad im arabisch-isla- Manderscheid, H. (1981): Die Skulpturenaus- P TA mischen Mittelalter. Eine kulturgeschichtliche stattung der kaiserzeitlichen Thermenanlagen. 25 Studie. Wiesbaden. Ä Berlin. SS Harig, G. (1983): ”Die philosophischen Grund- Manderscheid, H. (1988): Bibliographie zum rö- E lagen des medizinischen Systems des Askle- E mischen Badewesen unter besonderer Berück- T TIE piades von Bithynien”. Philologus 127, 43-60. sichtigung der öffentlichen Thermen. Mün- Heikura, P. T. (2002): ”Justinianuksen rutto”. chen. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 118,8, Manderscheid, H. (1988): ”Römische Thermen: 821-826. Aspekte von Architektur, Technik und Heinz, W. (1983): Römische Thermen. München. Ausstattung.” Teoksessa Geschichte der Was- Heinz, Werner (1996): ”Antike Balneologie in serversorgung, Bd 3: Die Wasserversorgung späthellenistischer und römischer Zeit: Zur antiker Städte s. 99-125. Mainz. medizinischen Wirkung römischer Bäder”. Mango, C. (1990): Le développement urbain de ANRW 2,37,3 s. 2411-32. Constantinople (IVe-VIIe siècles), 2e ed. Paris. Hitti, P. K. (1991): History of the Arabs. Tenth Mango, C. (1993): Studies on Constantinople. Edition, 14 reprint. Hong Kong. Aldershot. Hoffmann, M. (1999): Griechische Bäder. Mün- Mango, C.(1995): ”The Water Supply of Con- chen. stantinople”. Teoksessa C. Mango & Horster, M. (2001): Bauinschriften römischer G. Dagron (ed.), Constantinople and its Kaiser. Untersuchungen zu Inschriftenpraxis Hinterland. Cambridge. und Bautätigkeit in Städten des westlichen Margotta, R. (1971): Lääketiede kautta aikojen. Imperium Romanum in der Zeit des Prinzipats Suom. Irma Rostedt. Porvoo. (Historia Einzelsch. 157). Stuttgart. Meiggs, R. (1982): Trees and Timber in the Ancient Hüser, H. (1979): ”Wärmetechnische Messungen Mediterranean World. Oxford. an einer Hypokaustenheizung in der Saal- Michler, M. (1993): ”Principis Medicus: Antonius burg”. SaalbJb 36, 12-30. Musa, ” ANRW 2,37,1 s. 757-85. Jackson, R. (1988): Doctors and Diseases in the Nielsen, I. (1991): Thermae et Balnea. Århus. Roman Empire. London. Scarborough, J. (1993): ”Roman Medicine to Jackson, Ralph (1990): ”Waters and Spas in the Galen”. ANRW 2,37,1 s. 3-48. Classical World.” Teoksessa Porter, R. (ed.), Toner, J. P. (1995): Leisure and Ancient Rome. The Medical History of Waters and Spas, s. 1- Cambridge. 13. London.
  • 9. and Central Italy A.D. 300-850. Oxford. Vallance, T. (1990): The Lost Theory of Asclepiades Weber, M. (1996): Antike Badekultur. München. of Bithynia. Oxford. Wellmann, M. (1908): ”Asklepiades aus Bithynien Vallance, T. (1993): ”The Medical System of von einem herrschenden Vorurteil befreit”. Asclepiades of Bithynia”. ANRW 2,37,1, Njb 21, 684-703. 693-727. Yegül, F. (1992): Baths and bathing in classical Veyne, P. (ed.) (1987): A History of Private Life. Vol. Antiquity. New York. I: From Pagan Rome to Byzantium. Cambridge, Zellinger, J. (1928): Bad und Bäder in der altkristli- MA. chen Kirche. München. VuorenjuurI, M. (1967): Sauna kautta aikojen. Helsinki. Ward-Perkins, B. (1984): From Classical Antiquity to the Middle Ages. Urban Public Buildings in Northern Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja vapaa tutkija.