SDP:n globalisaatiolinjaus käsittelee mm. nykyisten globaalien instituutioiden tilaa, finanssikriisin syitä, ilmastonmuutosta sekä turvallisuuskysymyksiä.

1. OIKEUDENMUKAISEEN JA DEMOKRAATTISEEN
GLOBALISAATIOON
Puoluevaltuusto 10.3.2010

2. 2
Sisältö:
0. Johdanto
1. Maailma tänään
Eriarvoisuuden talouskriisi
Ilmastonmuutos
Globalisaatio ja turvallisuus
Globalisaatio ja Suomi
2. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka
3. Matkalla parempaan maailmaan
Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous
Kauppajärjestelmän tulevaisuus
YK ja G20
Ilmastonmuutoksen torjuminen
Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen
Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta
Tiivistelmä esityksistä

3. 3
Saatteeksi
SDP:n kansainvälisen foorumin osana toimiva globaalijaosto perustettiin lokakuussa 2009. Jaoston tavoit-
teena oli laatia esitys kattavasta globalisaation hallinnan parantamiseen sekä ylikansallisen demokratian
vahvistamiseen liittyvästä toimenpideohjelmasta puoluehallitukselle ja puoluevaltuustolle.
Jaosto kokoontui aktiivisesti talven 2009–2010 aikana. Jaoston puheenjohtajana toimii kansanedustaja Erk-
ki Tuomioja ja sihteereinä Antti Alaja ja Esa Suominen. Jäseninä jaostoon kuuluvat: Joonas Rahkola, Kimmo
Kiljunen, Krista Kiuru, Lauri Holappa, Liisa Jaakonsaari, Raimo Väyrynen ja Thomas Wallgren.

4. 4
0. Johdanto
Globalisaatio on laaja-alainen prosessi, jolla on taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuutensa.
Yhtäältä globalisaatio mahdollistaa aidon maailmankansalaisuuden synnyn, ihmiskunnan keskinäisriippuvai-
suuden ymmärtämisen sekä globaalien ongelmien demokraattisen ratkaisemisen, toisaalta se on tuonut
tullessaan uudenlaista eriarvoisuutta ja demokratian kaventumista.
Globalisaatiokehitys on tuottanut useille yhteiskunnille ja yksilöille hyötyjä, mutta myös merkittäviä ongel-
mia. Erityisesti taloudellista globalisaatiota ovat leimanneet toistuvat kriisit. Viimeinen, vuoden 2007 lopul-
ta alkanut, reaalitalouteen nopeasti levinnyt finanssikriisi on osoittanut nykymuotoisen kapitalismin epäon-
nistumisen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin tuottamisessa. Talouskriisiä seuraa todennäköisesti pitkäkes-
toinen työllisyyskriisi, joka vaikeuttaa köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamista ja lisää epävar-
muutta. Nykyinen murros voi kuitenkin parhaimmillaan myös mahdollistaa aidosti uudenlaisen, oikeuden-
mukaisempaan talouteen ja kestävämpään kehitykseen pohjautuvan yhteiskuntamallin ja maailman muo-
dostumisen.
Toimintaan paremman ja tehokkaamman globalisaation hallinnan puolesta haastaa myös aika. Ihmiskunnal-
la on parhaimmillaankin vain muutamia vuosikymmeniä aikaa sovittaa oma toimintansa taloudellisesti,
sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen uralle. Onnistuminen kaikilla näillä rintamilla edellyttää
kokonaisvaltaista yhteiskunnallista otetta sekä kykyä yhdistää erilaisia tavoitteita ja luoda poliittisia enem-
mistöjä.
Nykymuotoisen talousjärjestelmän epäonnistuminen niin kestävän taloudellisen menestyksen kuin tulosten
oikeudenmukaisen jakautumisen osalta näkyy edelleen globaalissa köyhyydessä. Sadat miljoonat ihmiset
elävät edelleen pysyvässä aliravitsemuksen tilassa. Ilmastonmuutos ja ympäristön pilaantuminen kärjistävät
ruokakriisiä. Nykyinen globaalihallinnan järjestelmä ei kykene vastaamaan näihin haasteisiin riittävän te-
hokkaasti.
Näiden merkittävien ongelmien ratkaisua vaikeuttaa edelleen nopeana jatkuva väestönkasvu. Nykyisten
arvioiden mukaan maailman väkiluku tulee tällä vuosisadalla vakiintumaan noin 9-10 miljardiin ihmiseen.
Yksin toisen maailmansodan jälkeen väestö on kolminkertaistunut 2,3:sta 6,8 miljardiin ihmiseen. Nykyisen
kaltaisella kasvumallilla ja kulutustottumuksilla maailman ekosysteemi ei kestä tämänkaltaista väestönlisä-
ystä. Ruokakriisin ratkaiseminen ja tulevaisuuden laajamittaisten inhimillisten tragedioiden välttäminen
vaatii köyhyys-, ympäristö-, demokratia- ja talouskriisin oikeudenmukaista ratkaisua, teknologista harppa-
usta sekä luonnonvarojen kestämättömään käyttöön perustuvan kulutusmallin kyseenalaistamista.

5. 5
KUVIO1: Maailman väestönkasvu
Kriisit aiheuttavat turvattomuutta. Paikalliset ja alueelliset sotilaalliset kriisit ja väkivaltaiset konfliktit liitty-
vät usein maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten ympäristön tuhoutumiseen, puhtaan veden puutteeseen,
kiristyvään kilpailuun luonnonvaroista tai sivilisaatioiden ja kulttuurien yhteentörmäykseen. Vastaavasti
alueelliset konfliktit voivat jatkuessaan laajentua ja heijastua koko maailmassa rauhanomaiseen kehityk-
seen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen kohdistuviksi uhiksi.
Maailman muutos on peruuttamaton ja pysyvä. Haasteet ovat globaaleja ja koskevat kaikkia ihmisiä kaikki-
alla maailmassa. Näiltä haasteilta ja ilmiöiltä ei voi eikä tule yrittää eristäytyä. Keskinäinen riippuvuus kos-
kee kaikkia valtioita niiden koosta riippumatta. Vaihtoehtona on tyytyä seuraamaan sivusta tai olemaan osa
ongelmaa. Globaalin yhteistyön ja vaikuttamisen rinnalla keskeistä on vahvistaa paikallisyhteisöjen sekä
alueellisten yhteistyöelinten toimintamahdollisuuksia.
Globalisaatio on kestävää ja voi tulla hyväksytyksi vain, jos kaikki pääsevät nykyistä tasapuolisemmin sen
eduista osallisiksi. Tämä edellyttää niin YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteisiin sisältyvien kehitysyhteistyö-
velvoitteiden täyttämistä kuin maailman kauppajärjestelmän pelisääntöjen kehittämistä.
Globaalia hallintaa ja demokratiaa vahvistettaessa on erotettava kahden tason tavoitteet. Toiset ovat pit-
kän aikavälin tavoitteita, jotka koskevat globaalia demokraattista järjestystä sekä periaatetason tavoittei-
den saavuttamista, toiset taas lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteita. Välittömillä tavoitteilla pyritään
puuttumaan nykymuotoisen järjestelmän akuuteimpiin ongelmiin sekä luomaan ja vahvistamaan rakenteita
ja prosesseja, joiden varassa pitemmän aikavälin tavoitteet voivat toteutua. Molemmille on ominaista nii-
den vaihtoehtoisuus nykyisin vallitseville ajattelutavoille.
Globalisaation hallinta ei toteudu, elleivät myös kansalliset toimet ole yhdensuuntaisia laajemman poliitti-
sen toiminnan kanssa. Vaikka kansallisvaltioiden suhteellinen merkitys on globalisaatiokehityksen myötä
vähentynyt, kyetään kansallisella tasolla merkittäviin toimenpiteisiin paitsi globalisaatioon sopeutumisessa,
myös siihen vaikuttamisessa. Keskeistä on ylikansallinen yhteistyöhakuisuus ja aktiivisuus. Suomen vahvuus
on yhteiskuntapolitiikka, joka vähentää kansalaisten välistä eriarvoisuutta, tukee taloudellista aktiivisuutta
ja kestävää kehitystä sekä panostaa koulutukseen, kansalaisten työmarkkinavalmiuksien parantamiseen ja
uusiin taloudellisen kasvun lähteisiin. EU tarjoaa tärkeän kanavan näiden kysymysten edistämiseen myös
globaalilla tasolla.

6. 6
1. Maailma tänään
Globalisaatiossa on yleisimmin ymmärrettynä kyse kansainvälisen työnjaon syvenemisestä ja keskinäisen
riippuvuuden kasvusta. Globalisaatio ei ole uusi ilmiö, eikä sen eteneminen ole ollut historiallisesti yhden-
suuntaista. Uutta nykymuotoisessa globalisaatiossa on sen yhdistyminen teknologian kehitykseen ja uuteen
informaatioteknologiaan, jonka seurauksena muutoksista on tullut laajempia ja nopeampia kuin aiemmin
historiassa samalla kun rajoista on tullut helpommin ylitettäviä ja vaikeammin kontrolloitavia. Nykymuotoi-
sen globalisaation leimallinen piirre on lisäksi tuotantoketjujen pilkkoutuminen yhä pienempiin osiin ja nii-
den globalisoituminen.
Globalisaatioon on myös keskeisesti liittynyt ylikansallisten markkinoiden ja samalla yhtiöiden vaikutusval-
lan kasvu suhteessa demokraattisiin päätöksentekojärjestelmiin. Pääomaliikkeiden vapauttamisen ja niiden
ylikansallisen demokraattisen kontrollin puuttumisen seurauksena politiikan tekemisen tila on kapeutunut.
Kansallisen tason politiikka on tullut alisteiseksi pääomaliikkeiden asettamille reunaehdoille ja pääoman
tuottovaatimuksille. Käytännön ilmenemismuotoja tästä ovat esimerkiksi haitallinen verokilpailu tai tuloja
uudelleen jakavan politiikan vaikeutuminen lähes kaikkialla.
Oikein toimiessaan vapaat pääomaliikkeet kohdistavat investointeja tehokkaasti tiettyjen reunaehtojen
vallitessa, mutta tämä ei tällä hetkellä täysimääräisesti toteudu. Ongelmien ratkaisuna ei voi olla pääoma-
liikkeiden estäminen, vaan niiden saattaminen nykyistä vahvempaan demokraattiseen kontrolliin.
Yksittäisen kansalaisen näkökulmasta globalisaatiokehityksellä on useita ulottuvuuksia. Vaikka työpaikkoja
siirtyy erityisesti länsimaista muualle, globalisaatio myös synnyttää uutta työtä. Globalisaatio on syventänyt
kansainvälistä työnjakoa, ja sen myötä on avautunut uusia markkinoita, mikä on tarkoittanut merkittäviä
vientimahdollisuuksia länsimaisille yrityksille. Tämä on luonut uusia työpaikkoja.
Yksilötasolla moni hyötyy kehityksestä erityisesti kuluttajina edullisempien tuotteiden ja laajempien vali-
koimien vuoksi. Teknologinen kehitys avaa lukuisia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, arjen helpottami-
seen, ekologisempaan tuotantoon ja osallistumiseen. Yhteiskunnat ovat monessa suhteessa avautuneet ja
muuttuneet kulttuurisesti moniarvoisempaan suuntaan. Integraatio on myös helpottanut ihmisten liikku-
mista ja matkustamista. Sen sijaan kansalaisnäkökulmasta globalisaatio on tarkoittanut vaikutusvallan vä-
henemistä kansallisvaltion suhteellisten vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksien vähenemisen myötä sekä
ajattelutapojen muutoksen mukanaan tuomaa eriarvoistumista. Tämä haastaa demokratiaa vahvistamaan
pyrkiviä liikkeitä kehittämään ennen muuta ylikansallista politiikkaa ja toimintaa.
Globalisaatio on tarkoittanut myös yhteiskuntien sisäistä monimuotoistumista, joka liittyy tuloerojen kas-
vuun, yleiseen yksilöllistymiskehitykseen ja identiteettien moninaistumiseen, mutta myös etnisiin suhtei-
siin. Maahanmuutto erityisesti kehittyvistä maista teollisuusmaihin on lisääntynyt merkittävästi. Tämä on
paitsi lisännyt kulttuurivaihtoa ja kohtaamisia, myös aiheuttanut jännitteitä erityisesti globalisaation muka-
naan tuomasta nopeutuneesta rakennemuutoksesta kärsineiden paikallisten sekä maahanmuuttajien välil-
le.
Eriarvoisuuden talouskriisi
Nykyisessä taloudellisessa taantumassa kysymys on useista toisistaan riippuvaisista ilmiöistä, mutta ennen
muuta eriarvoisuuden ja puutteellisen rahoitusmarkkinasäätelyn aiheuttamasta kriisistä. Yhdysvaltojen
asuntomarkkinoilta vuonna 2007 alkunsa saanut finanssikriisi laajeni vuosikymmenen loppuun mennessä
reaalitaloudelliseksi kriisiksi. Maailmanlaajuinen taantuma näkyy globaalilla tasolla korkeassa työttömyy-
dessä sekä taloudellisen kasvun hidastumisessa, joka tulee vaikeuttamaan mm. YK:n vuosituhattavoitteiden
saavuttamista. Tulevilla kehityskuluilla tulee olemaan huomattavaa merkitystä paitsi globaalin valtatasapai-
non myös taloudellisen järjestelmän kannalta.

7. 7
Nykyisen kriisin jäljet ja perustavat lähtökohdat johtavat taloushistoriassa aikaan, jolloin johtavissa talous-
mahdeissa omaksuttiin uusliberalismin periaatteet. Ajankohtaisimmat ongelmien aiheuttajat voidaan kui-
tenkin tiivistää kolmeen toisistaan riippuvaan globaaliin tekijään; riittämättömään rahoitusmarkkinasääte-
lyyn, vaihto- ja maksutaseiden epätasapainoon sekä yhteiskuntien sisäiseen eriarvoistumiseen.
Taustavaikuttajista merkittävimpiä ovat yksityisen velan merkittävä kasvu, rahoitusmarkkinoiden reaalita-
loudesta irrallinen laajentuminen sekä rahoitusmarkkinoiden läpinäkymättömyys. Tämä on useiden länsi-
maiden, mutta erityisesti Yhdysvaltain taloutta leimaava ongelma. Erityisesti Yhdysvalloissa kestämättömäl-
lä velkaantumisella on ylläpidetty kulutusta ja sen myötä työllisyyttä tukenutta talouskasvua tilanteessa,
jossa reaalipalkat ovat enemmistön osalta polkeneet paikallaan ja sosiaaliturvasta on tingitty. Toisaalta
tämä velkaantuminen oli mahdollista sen vuoksi, että eräät kehittyvät maat, varsinkin Kiina, tuottivat suuria
ylijäämiä, jotka ne sijoittivat amerikkalaisiin velkapapereihin.
Pieni- ja keskituloisten reaalitulojen hidasta kasvua on paikannut yksityisen velan kasvu. Kun muut tulot
eivät ole riittäneet riittävän kulutustason ylläpitämiseen, sitä on ylläpidetty velalla. Yksityisen velan määrä
Yhdysvalloissa on kasvanut tasaisesti 1970-luvulta asti. Velan kysynnän kasvun lisäksi sen kasvua on mah-
dollistanut lainanannon helpottuminen ja finanssimarkkinoiden kevyt kontrolli.
KUVIO2: Yksityisen velan kasvu Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1960–2008 (lähde: AMECO, Euroopan komis-
sio)
250
200
150
%
100
50
0
1960
1962
1964
1966
1968
1970
1972
1974
1976
1978
1980
1982
1984
1986
1988
1990
1992
1994
1996
1998
2000
2002
2004
2006
2008
Eurooppa (EU15) Yhdysvallat

8. 8
KUVIO3: Palkkojen osuus BKT:sta Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuosina 1960–2008 (Lähde: World Develop-
ment Indicators, Maailmanpankki)
76
74
72
%
70
68
66
64
1960
1962
1964
1966
1968
1970
1972
1974
1976
1978
1980
1982
1984
1986
1988
1990
1992
1994
1996
1998
2000
2002
2004
2006
2008
Eurooppa (EU15) Yhdysvallat
Riittämättömän kysynnän taustalla on tuloerojen kasvu ja yleinen eriarvoistumiskehitys. Tuloerot ovat kas-
vaneet lähes kaikissa OECD-maissa viimeisen 20 vuoden aikana samalla kun talouskasvu keskipitkällä aika-
välillä on hidastunut. Samalla funktionaalinen tulonjako on monissa maissa muuttunut pääomatuloja suosi-
vaan suuntaan. Varallisuuden kasvun keskittyminen ylimpiin tuloluokkiin ei kanavoidu niinkään työllisyyttä
tukevaan kulutukseen vaan suuntautuu mm. arvopaperimarkkinoille. Eriarvoistuminen aiheuttaa tehotto-
muutta ja rapauttaa yhteiskuntien sosiaalista eheyttä, vakautta ja luottamusta.
Globalisaatio ja samanaikainen teknologian muutos ovat lisänneet tuloeroja niiden kohdellessa eri väestö-
ryhmiä eri tavoin. Kiristyvä kilpailu ja paine kohtaavat eri ammattien edustajia erilailla. Rakennemuutokses-
ta kärsii länsimaissa eniten perinteinen teollisuus ja erityisesti sen kouluttamattomat työntekijät. Suurim-
mat mahdollisuudet nykymuotoinen kehitys taas tarjoaa pitkälle koulutetuille asiantuntijoille sekä omistajil-
le. Kun aiemmin kansantalouksien kehitys kohtasi kaikkia kansallisvaltion asukkaita verrattain yhdenmukai-
sesti ja erityisesti länsimaisissa hyvinvointivaltioissa harjoitettiin aktiivista uudelleenjakopolitiikkaa, pysyivät
erot pieninä. Ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoiman väheneminen vaikeuttaa entisestään uudelleenja-
on mahdollisuutta. Vaikka globalisaatio sinällään on tuottanut uutta vaurautta, on sen oikeudenmukainen
jakaminen tullut entistä vaikeammaksi.
Toinen kriisin syntymiseen keskeisesti vaikuttanut tekijä koskee pääomien ohjautumista reaalitaloudellisten
investointien sijasta finanssimarkkinoille. Esimerkiksi valuuttamarkkinoiden kaupan volyymin on arvioitu
olevan jopa 70-kertainen tavaroiden ja palveluiden kauppaan nähden, johon valuuttakauppaa tarvitaan
reaalitaloudessa.
Ylipäätään arvopaperimarkkinoiden koko ja rahoitusliiketoimien määrä on moninkertaistunut verrattuna
reaalitalouden toimintaan. Velkavivun käytön voimakas lisääntyminen ja antolainauksen poikkeuksellinen
kasvu sekä niihin liittynyt finanssimarkkinoiden laajeneminen yleensä ovat puolestaan johtaneet varalli-
suushintojen kuplien syntymiseen.
Kuplien puhkeaminen on puolestaan johtanut finanssikriiseihin, jotka ovat levinneet myös reaalitalouteen.
Viimeisimpänä ja suurimpana esimerkkinä on nyt maailmaa koetteleva kriisi.
Finanssimarkkinoiden laajentumisen keskeinen ilmentymä oli monimutkaiset velkapaperit. Niputtamalla
lainoja ja pilkkomalla niitä luottoluokittajien avulla luotiin sijoitustuotteita, joiden väitettiin olevan riskittö-
miä, mutta silti niillä oli muita vastaavia tuotteita korkeammat tuotot. Kun sitten kupla puhkesi, riskit reali-

9. 9
soituivat ja pankeille eri puolilla maailmaa aiheutui valtavia tappioita. Valtiot pelastivat pankkeja veron-
maksajien varoilla. Tappiot söivät pankkien pääomia, mikä heikensi niiden antolainauskykyä. Luotonanto
reaalitalouteen supistui ja supistuneen lainanannon riskilisiä nostettiin yrityksille. Seurauksena on jouduttu
ajamaan alas sinänsä tuottavaa taloudellista toimintaa ilman reaalitaloudellisia syitä. Samalla pääomia on
suuntautunut tuotannollisten investointien sijasta spekulatiivisiin arvopaperisijoituksiin. Molemmat kehi-
tyskulut hidastavat taloudellista kasvua.
Nykymuotoinen taloudellinen kriisi olisi merkittävissä määrin voitu välttää tilanteessa, jossa investoinnit
suuntautuisivat nykyistä korostuneemmin reaalitaloudelliseen toimintaan. Rahoitusmarkkinoiden läpinäky-
vyys mahdollistaisi todellisten riskien arvioinnin ja taloudelliset voimavarat jakaantuisivat nykyistä tasai-
semmin kokonaiskysyntää tukevasti.
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos ja sen torjunta on noussut maailmanpolitiikan keskiöön. Ilmastotieteellisesti on kyse ilmi-
östä, jonka vaikutukset maapallon ekologiseen tasapainoon ovat valtaisat. Ilmastonmuutos muuttaa ainut-
laatuisella ja dramaattisella tavalla maailmanlaajuisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen reuna-
ehtoja ja vaikuttaa sitä kautta maailmanpolitiikan valtasuhteisiin. Ilmastonmuutos ja sen torjunta on glo-
baali haaste, joka sitoo kaikkien maiden ja kaikkien ihmisten kohtalot toisiinsa – niin hyvässä kuin pahassa.
Siksi siitä on tullut pysyvä avainkysymys kansainvälisen politiikan asialistalla.
Ilmastonmuutos tuo mukanaan maantieteellisiä muutoksia, uhkaa korostuneimmin pienten saarivaltioiden
olemassaoloa ja tuhoaa miljoonien ihmisten elinympäristöä. Myös kuivuuden lisääntyminen ja vedensaan-
nin heikentyminen aiheuttavat yhteiskunnallisia ja inhimillisiä tuhoja. Sääolojen muutokset johtavat lisään-
tyviin ja vaikeasti ennakoitaviin katastrofeihin, jotka uhkaavat terveysolojen suotuisaa kehittymistä. Haa-
voittuvimmassa asemassa ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat maat.
Muutos on pääosin seurausta parin vuosisadan aikana kiihtyneestä taloudellis-teollisesta kehityksestä ja
sen aiheuttamista päästöistä, josta suurimman hyödyn ovat vieneet nykyiset kehittyneet maat, ja jonka
kielteiset seuraukset koskettavat suhteellisesti eniten köyhiä kehitysmaita. Teollisuusmaat ovat periaat-
teessa tunnustaneet historiallisen vastuunsa tästä, mikä heijastuu mm. YK:n vuonna 1992 hyväksymään
kansainväliseen ilmastosopimukseen ja myöhempään Kioton pöytäkirjaan ja niiden asettamiin velvoitteisiin.
Maailmanlaajuinen talouskehitys on kuitenkin lyhyessä ajassa muuttanut asetelmia, ja osa suurista ja nope-
asti kehittyvistä maista on Kiinan ja Intian johdolla absoluuttisin mittarein noussut suurimpien päästöjen
aiheuttajien joukkoon. Laajemminkin on kyse siitä, että siirtomaakauden jälkeisinä vuosina syntynyt ja
YK:ssa aikanaan hyvin perustein luotu jako kehittyviin ja kehitysmaihin ei enää sellaisenaan vastaa maail-
man mullistusten luomia uusia taloudellisia ja yhteiskunnallisia realiteetteja. Kansainvälisten vastuiden ja
velvoitteiden oikeudenmukainen ja muuttuneita tosiasioita vastaava määrittely ei ole toistaiseksi onnistu-
nut.
Monenkeskinen ilmastosopimus edellyttää uutta tasapainoa historiallisten ja tulevaisuuden vastuiden välil-
lä. Vanhojen teollisuusmaiden tulee tunnustaa ratkaiseva osuutensa tapahtuneen ilmanmuutoksen aiheut-
tamisessa ja osoittaa tämä ryhtymällä riittäviin ja uskottaviin toimiin päästöjen vähentämiseksi omissa yh-
teiskunnissaan ja osallistumalla ratkaisevalla tavalla kehitysmaiden välttämättömien hillintä- ja sopeutumis-
toimien rahoitukseen. Erityisesti nopeasti kehittyvien kehitysmaiden tulisi vastaavasti tunnustaa oma vas-
tuunsa tulevaisuuden kehityksen hallintaan saamisesta ja sitoutua merkittäviin toimiin ilmastonmuutoksen
torjumiseksi omissa maissaan.
Ilmastonmuutoksen torjunta ja YK:n ilmastokokous Kööpenhaminassa osoittavat nykyisen globaalihallinnan
heikkouden sekä luottamuspulan. Ilmasto- ja ympäristökysymysten merkityksen kasvu alleviivaa uuden
globaalin hallinnan järjestelmän kehittämisen välttämättömyyttä.

10. 10
Globalisaatio ja turvallisuus
Neuvostoliiton romahdus korosti Yhdysvaltojen merkitystä ainoana globaalina suurvaltana. Yhdysvaltojen
johtoasema on selkeä myös tulevalla vuosikymmenellä. Muutos suuntautuu kuitenkin kohti moninapaista
maailmanjärjestelmää. Tähän vaikuttaa erityisesti Kiinan merkityksen nopea ja voimakas kasvu. Kiinan ase-
maa vahvistaa myös maan taloudellinen erityissuhde Yhdysvaltoihin. Voimatasapainoon vaikuttavat myös
Intian ja Brasilian voimistuminen, Venäjän suhteellisen aseman heikentyminen sekä poliittisten muutosten
aiheuttama Yhdysvaltain vaikutusvallan heikentyminen Latinalaisessa Amerikassa.
Kylmän sodan vastakkainasettelun päättyminen jätti Afrikkaan valtapoliittisen tyhjiön, jota erityisesti suuret
kehittyvät taloudet, kuten Kiina ja Intia, ovat hyödyntäneet lisäämällä tuntuvasti yhteistyötään ja investoin-
tejaan ja siten myös vaikutusvaltaansa Afrikassa.
Euroopan tulevaisuuden merkitys liittyy vahvasti EU:n uudistumiskykyyn. Euroopan osuus maailmantalou-
desta sekä väestöstä pienenee. Tämä korostaa EU:n tarvetta toimia yhtenäisesti ja tehokkaasti.
Globalisaatiokehitys haastaa perinteiset tavat käsittää turvallisuuspolitiikka sekä nykyinen, ns. westfaleni-
laiseen ajatteluun pohjautuva, suvereeneihin valtioihin nojaava toimintamalli. Tämä koskee erityisesti voi-
mapolitiikkaa. Voimapolitiikan etiikka on ollut aina kestämätöntä ja sen varaan rakennetut imperiumit ovat
aina myös tuhoutuneet. Ajankohtainen kehitys kuitenkin haastaa entistä selkeämmin sotilaallisen voiman
varaan rakentuvan turvallisuuskäsityksen.
Muodollisen demokratian valitseminen on käynyt yhä useammalle kansalle mahdolliseksi. Myös ihmisoike-
uksien asema ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta on vahvistunut. Uusia jännitteitä on kuitenkin tuo-
nut monin paikoin uskonnollinen fundamentalismi ja erilaisten kulttuurien rinnakkaisen hyväksymisen ja
kehittämisen haasteet sekä kansainvälisissä suhteissa että maitten sisällä.
Uudet sotilaallisen ulottuvuuden omaavat uhat ovat ennen muuta epäsymmetrisiä eikä niitä voida ratkaista
perinteisellä voimapolitiikalla. Perinteisten valtioiden välisten, kokonaisten yhteiskuntien voimavarat sitovi-
en sotien uhka on suurelta osin väistynyt. Niiden maiden, jotka osallistuvat globaaliin talousjärjestelmään,
keskinäisriippuvuus vähentää perinteisten sotien mahdollisuutta. Samalla tämä riippuvuussuhde tekee niis-
tä haavoittuvaisia epäsymmetriselle sodankäynnille, joka pyrkii ennen kaikkea luomaan epäluottamusta ja
vaikeuttamaan talouden toimintaa.
Laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyvät uhat, kuten ihmiskauppa, rikollisuus, huumekauppa, kulkutaudit,
heikot ja hajoavat valtiot, terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen ja ympäristökriisit, korostavat siviilikrii-
sinhallinnan sekä ongelmien syiden poistamisen merkitystä. Samanaikaisesti kun asevarusteluun käytetään
ylimitoitettuja summia, on uusien turvallisuusuhkien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintaan käytettävissä
olevat voimavarat alimitoitettuja. Silloinkin kun sotilaallista kriisinhallintaa tarvitaan, se ei tuota toivottua
tulosta ilman siviilikriisinhallinnan ja muiden välineiden täysmääräistä ja koordinoitua käyttöä.
Globalisaatio ja Suomi
Suomen taloudellinen kehitys on aina ollut riippuvaista viennistä ja kansainvälisistä markkinoista. Mahdolli-
suus rajat ylittävään kaupankäyntiin ja vuorovaikutukseen on pienille valtioille ja kansoille keskeinen edis-
tyksen mahdollistanut voima. Globalisaatio on Suomenkin osalta pitkän, viimeistään 1800-luvun lopulla
syrjäseuduillekin ulottuneen, kehityksen jatkoa.
Kaupan esteiden väheneminen Euroopan integraation, kauppasopimusten ja teknologisen kehityksen kaut-
ta on luonut uusia markkinoita suomalaisille tuotteille ja palveluille. Suomen kansantalouden kehitystä
luonnehtikin 1990-luvun puolivälistä vuoden 2008 talouskriisiin asti talouden globalisaation mahdollistama

11. 11
vientikysynnän kasvu, joka on edistänyt uusien korkean tuottavuuden sekä uuden teknologian kasvualojen
kehittymistä.
Monien mittareiden mukaan Suomen kilpailukyky on ollut huippuluokkaa. Julkinen sektori on tukenut kas-
vua sijoituksilla inhimilliseen pääomaan julkisten palveluiden, korkeatasoisen ja ilmaisen koulutuksen sekä
tuotekehitysinvestointien muodossa. Julkisen vallan investoinnit kansalaisten osaamiseen ovatkin nousseet
onnistuneen kasvunpolitiikan edellytykseksi tietotaloudessa.
Vapaan kaupan ja pääomaliikkeiden maailmassa yksittäiset kansantaloudet altistuvat myös kilpailulle, jonka
nähdään painavan verotusta, palkkoja ja sosiaaliturvaa vallitsevaa alemmalle tasolle. Vaikka palkka- ja ve-
rokilpailu eivät ole kansantalouden menestymisen ehtoja, ovat Suomessa, kuten myös muissa OECD-
maissa, henkilökohtaisen tulon rajaveroasteet, yritysverotus ja palkkatulojen osuus tuotetusta ylijäämästä
laskeneet. Samalla taloudellista kasvua on myös hidastanut julkisen palvelurakenteen rapautuminen sekä
tuloerojen nopea kasvu.
Suomen talouskehitys on aina ollut altis muutoksille maailmantalouden rakenteissa, mutta globalisaatio on
entisestään kiihdyttänyt talouden rakennemuutosten vauhtia. Suomessa rakennemuutos on koskenut eri-
tyisesti teollisuutta. Useiden tuotantoalojen tuotantokapasiteettia on Suomessa pienennetty ja tuotantoa
siirretty ulkomaille samalla kun teollisuuden investoinnit kotimaahan ovat pysyneet matalalla tasolla. Tämä
on lisännyt epävarmuutta ja turvattomuutta työmarkkinoilla sekä aiheuttanut merkittäviä alueellisia työt-
tömyysongelmia.
On tärkeää, että yritykset investoivat Suomeen, niin teollisuuteen kuin palveluihinkin. Se on työllisyyden
turvaamisen ja tuottavuuden kasvun kannalta keskeistä. On huolehdittava siitä, että Suomi maana tarjoaa
yritystoiminnalle vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön.
Hyvinvointivaltio ja kansalaisyhteiskunta kykenevät osaltaan luomaan uusia työpaikkoja sekä huolehtimaan
työnsä menettäneiden hyvinvoinnista ja uusista mahdollisuuksista. Tämä vaatii aktiivisuutta nimenomaan
yhteiskunnalta. Tätä taustaa vasten tapahtunut kehitys, jossa aktiivista työvoimapolitiikkaa on ajettu alas,
on erityisen ongelmallista.
Talouden globalisaation voi katsoa jossain määrin pienentäneen yksittäisten maiden mahdollisuuksia kan-
salliseen talouspolitiikkaan, muttei poistanut sitä. Talouspolitiikan vaihtoehtoja ja välineitä on vähentänyt
keskitettyjen tulopoliittisten kokonaisratkaisujen hylkääminen. Kansallisten politiikantekovälineiden vähäi-
syys korostaa aktiivisen EU-politiikan merkitystä Suomen kannalta.
Globalisaation mukanaan tuomaan monimuotoistumiseen liittyy myös ihmisten liikkuvuuden lisääntymi-
nen. Suomeen muutetaan muualta enemmän kuin aiemmin. Tämä kehitys näkyy erityisesti suurissa kau-
pungeissa, joissa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on kasvanut nopeasti. Tästä huolimatta Suomi on
epäonnistunut korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien laajamittaisessa houkuttelemisessa. Maahan-
muuttajien integroitumisen tiellä ovat olleet erityisesti työllistymisvaikeudet sekä puutteellinen kielenope-
tus. Maahanmuuttajaväestön alkava alueellinen keskittyminen uhkaa pahentaa toistaiseksi vähäisiä ongel-
mia.
2000-luvun alkuvuosina Suomi osallistui aktiivisesti keskusteluun globaalin hallinnan kehittämisen mene-
telmistä mm. Helsinki-prosessin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta
selvittäneen komission kautta. Tällä hetkellä Suomi on jättäytynyt marginaaliin. Näennäisestä aktiivisuudes-
ta huolimatta päämäärät rajoittuvat lähinnä olemassa oleviin rakenteisiin ilman erityistä mielenkiintoa uu-
sien avausten kehittämiseen tai kansainvälisesti erittäin aktiivisena käytävään keskusteluun globaalin ta-
louden uudesta arkkitehtuurista. Tällä hetkellä Suomen hallituksella ei ole todellisia haluja siirtyä kansalli-
sesta sopeutumisesta ylikansalliseen vaikuttamiseen.

12. 12
2. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka
Edellä kuvatut globaalit haasteet vaativat ratkaisukseen ylikansallista politiikkaa ja ylikansallista demokrati-
aa. Sosialidemokratialla on maailmanlaajuisena poliittisena liikkeenä parhaat mahdollisuudet yhdistää ta-
loudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kehitys. Tämä vaatii laaja-alaista yhteiskuntapolitiikkaa,
jota voidaan soveltaa kaikilla hallinnan tasoilla paikallisesta globaaliin.
Sosialidemokratian globaalipoliittiset tavoitteet ponnistavat arvolähtökohdista; demokratiasta, oikeuden-
mukaisuudesta, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta. Globalisaatiokehityksen suunta on poliittisten päätösten
tulosta – sitä muokkaamaan tarvitaan poliittista liikettä. Tämän vuoksi myös kehityksen ohjaaminen kohti
inhimillisempää ja ympäristön kannalta kestävämpää maailmaa on mahdollista.
Kysymys on demokratian vahvistamisesta kaikilla tasoilla sekä ihmisen toiminnan sovittamisesta luonnon
kantokykyyn. Tavoitteena on maailma, josta köyhyys ja alistaminen ovat poistuneet, jossa jokaisella on
mahdollisuus elää omaa elämäänsä vapaana pelosta ja väkivallasta ja jossa jokainen voi kykyjensä mukaan
tehdä mielekästä työtä arvostettuina yhteisön jäseninä. Ihmisen toiminta on sovitettava luonnon kantoky-
kyyn. Sosialidemokratia ylikansallisena ja maailmanlaajuisena liikkeenä haluaa toimia muutosvoimien etu-
rintamassa.
Muutokset kohti parempaa yhteiskuntaa tapahtuvat pienin askelin. Kestävä ja oikeudenmukainen muutos
voidaan saada aikaan vain demokraattisin menetelmin. Autoritäärisiä toimintatapoja ei voida hyväksyä
minkään syyn varjolla. Suurimmat saavutukset syntyvät tahdosta ja taidosta yhdistää konkreettiset paran-
nukset tänään sellaiseen tiekarttaan, jonka tavoitteet ovat riittävän kaukonäköisiä.
Politiikkaa on kaikilla tasoilla tehtävä globaali ulottuvuus sekä keskinäisriippuvuudet huomioon ottaen.
Paikallisiin tai kansallisiin kysymyksiin ei voida löytää toimivia ratkaisuja, ellei ymmärretä niiden riippuvai-
suussuhdetta globalisaation mukanaan tuomiin ilmiöihin. Samalla myös paikallisen ja kansallisen tason toi-
minnan tulee kulkea rinnan globaalitason arvotavoitteiden kanssa.
Globalisaatio on olennaisilta osiltaan poliittisesti luotu prosessi. Tämän vuoksi keskiöön on nostettava de-
mokratia. Sosialidemokraattinen globaalipolitiikka sitoutuu ennen muuta demokratian ja osallisuuden ta-
voitteisiin. Yksilöillä ja yhteiskunnilla on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisen kehityksen
suuntaan. Politiikan reunaehtojen sekä ratkaistavien haasteiden ollessa entistä selkeämmin ylikansallisia on
ylikansalliselle tasolle luotava tarvittavat demokraattiset rakenteet.
Demokratian vahvistamisessa on kyse ennen muuta äänen ja vaikutusvallan antamisesta heille, jotka ovat
sitä vailla. Tämä korostaa kaikkien kansalaisten, mutta ennen kaikkea köyhän etelän ihmisten ja yhteiskun-
tien merkityksen korostamista. Erityisesti kansalaisoikeus-, ammattiyhdistys- ja demokratialiikkeiden sekä
sukupuolten välisen tasa-arvon tukeminen on keskeinen osa positiivisen, valtaistavan kehityksen aikaan-
saamista kehittyvissä maissa, joissa ihmiskunnan suuri enemmistö elää.
Demokraattisissa yhteiskunnissa jokaisella tiedostavalla kansalaisella on mahdollisuus toimia vaikuttajana.
Sosialidemokraatit tukevat oikeudenmukaisempaa globalisaatiota ja demokratian vahvistamista ajavia kan-
sainvälisesti verkostoituvia kansalaisliikkeitä niin länsimaissa kuin kehittyvissä maissa ja haluavat kytkeä
nämä liikkeet rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jokainen kansalainen on vaikuttaja myös päi-
vittäisessä toiminnassaan. Eettisten ja kestävien kulutusvalintojen tulee olla jokaisen ulottuvilla.
Pohjoismaat ovat säilyttäneet asemansa monien kansainvälisten kilpailukyky- ja elintasovertailujen kärki-
maiden joukossa. Sosialidemokraattien vahvan yhteiskunnallisen kehityksen johtoroolin kautta kehitetty ns.
pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on osoittanut vahvuutensa. Pohjoismainen malli on tänä päivänä
globaalisti innostusta ja ihailua herättävä toimivaan demokratiaan ja aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan
perustuva yhteiskuntamalli.

13. 13
Pohjolan suhteellinen menestys ja historia antavat pohjoismaille sellaista puhe- ja vaikutusvaltaa, joka vel-
voittaa niitä käyttämään sitä paremman globalisaationhallinnan kehittämiseen. Suomella on olemassa kaik-
ki mahdollisuudet olla vastuullisen globaalipolitiikan edelläkävijä sekä esimerkkiyhteiskunta niille maille,
jotka ovat hyvinvointikehityksessään jäljessä.
Suomi on kokoaan suurempi toimija ja omaa maailmanlaajuista merkitystä, mikäli kansallisesti kykenemme
pitämään huolta yhteiskuntamme sosiaalisesta eheydestä ja taloudellisesta suorituskyvystä samalla kun
muutamme maamme ekologisen vastuullisuuden kärkimaaksi. Tämä vaatii myös maamme paluuta niihin
pöytiin, joissa keskustellaan globaalista demokratiasta ja maailmanlaajuisista kysymyksistä. Tämä ei tapah-
du ilman selkeää sitoutumista ja aktiivisuutta.

14. 14
3. Matkalla parempaan maailmaan
Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous
Globaali talous on nykymuodossaan epäonnistunut tuottamaan kestävää ja vakaata taloudellista kasvua.
Kasvun hedelmät ovat jakautuneet epätasaisesti. Taloudellisen järjestelmän kriisiytyminen myös heikentää
länsimaisen, liberaaliin demokratiaan ja lakiin perustuvan yhteiskuntajärjestelmän houkuttelevuutta kehit-
tyvien maiden kansalaisten silmissä. Vaihtoehtoja tarjoavat mm. Kiinan valitsema autoritäärisen kapitalis-
min malli sekä uskonnollinen fundamentalismi, jolla on merkittävää kannatusta erityisesti islamilaisessa
maailmassa.
Nykyinen, epävakaa ja kriisejä aiheuttava talousjärjestelmä on korvattava vakautta, oikeudenmukaisuutta
ja tehokkuutta painottavalla markkinatalousmallilla. Oleellista on lisätä yhteiskuntien ja yksilöiden tosiasial-
lisia vaikuttamismahdollisuuksia talouden toimintaan. Tämä vaatii entistä vahvempaa otetta talouden ohja-
ukseen.
Pääomaliikkeet on saatava palvelemaan reaalitaloutta, ja niiden hallitsematon laajeneminen on pysäytettä-
vä. Tämä edellyttää demokraattisesti hallittuja ja paremmin toimivia ylikansallisia instituutioita sekä ylikan-
sallista sääntelyä. Kansainväliset toimenpiteet ovat välttämättömiä politiikan tilan ja vaikutusmahdollisuuk-
sien laajentamiseksi. Yhteiskuntia ei tule enää ohjata pelkästään pääomien tuottovaatimusten asettamien
reunaehtojen sisällä. Samalla kun ylikansallisen tason on otettava entistä suurempi vastuu talouden ohjaa-
misesta, sen on luotava toimintatilaa kansalliselle politiikalle.
Sosialidemokraattisessa talouspolitiikassa kysynnänsääntelyn merkitys korostuu. Globaalilla tasolla on py-
rittävä suhdannevaihteluja tasoittavaan talouspolitiikkaan sekä ylläpitämään työllisyyttä edistävää kysyn-
tää. Tulojen uudelleenjako sekä maiden sisällä että niiden välillä on keskeinen osa globaalia kysynnänsääte-
ly- ja sosiaalipolitiikkaa. Tämä tehtävä kuuluu julkiselle vallalle. Samalla yhteiskuntien on kyettävä asetta-
maan taloudelle ja talouspolitiikalle myös muita kuin pääoman tuoton maksimointiin liittyviä tavoitteita,
kuten korkean työllisyyden ylläpito ja ekologisesti kestävään yhteiskuntamalliin siirtyminen.
Ekologisesti kestävään kasvumalliin siirtyminen luo yhteiskuntaan merkittävissä määrin uutta työtä. Vihreä
kasvu on paitsi uuden, ympäristöä säästävän teknologian kehittämistä, myös investointeja yhdyskuntara-
kenteiden tiivistämiseen, korjausrakentamiseen, joukko- ja kevyen liikenteen väyliin ja liikennevälineisiin,
luonnon ennallistamista sekä koulutusta ja valistustyötä. Uutta työtä syntyy niin henkilöstöltään tieteellistä
koulutusta vaativille, tutkimus- ja tuotekehitystyöhön keskittyville aloille kuin perinteisemmille sektoreille,
erityisesti rakennusteollisuuteen. Puhtaampien ja tehokkaampien tuotantomenetelmien kehittäminen sekä
energiatehokkuuden parantaminen vähentävät kustannuksia kaikilla aloilla. Ympäristön kannalta kestävään
talouteen siirtymisessä erityisen keskeisessä asemassa on energiansäästö sekä puhtaammat tavat liikkua ja
tuottaa energiaa.
Markkinoita on kyettävä ohjaamaan ja säätelemään entistä paremmin. Ohjauksen on oltava tarkoituksen-
mukaista ja tarjottava markkinoille selkeät rajat joiden puitteissa vapaa kilpailu voi toimia. Kilpailuetua ei
saa tuottaa kohtuuton, järjestelmän toiminnan vaarantava riskinotto, työntekijöiden oikeuksien polkemi-
nen tai muu vastuuton käyttäytyminen. Oikein asetetussa kehikossa pääomien vapaa liikkuvuus edistää
niiden tehokasta kohdentumista ja siten taloudellista hyvinvointia.
Keskeinen osa vakaampaa ja oikeudenmukaisempaa talousmallia on tuloeroja kaventava talouspolitiikka.
Vaurauden ja ostovoiman tasaisempi jakaantuminen suosii työllistäviä investointeja, lisää yhteiskuntien
sosiaalista eheyttä ja sitä kautta hyvinvointia. Sosiaalinen koheesio vahvistaa omalta osaltaan yhteiskunnal-
lista luottamusta, vähentää sopimuskustannuksia ja lisää hyvinvointia.
Rahoitusmarkkinoiden uudistukset vaativat valvonnan ja avoimuuden lisäämistä erityisesti globaalilla ja EU-
tasolla. Valvonnan on koskettava sekä koko järjestelmän toimintaa että yksittäisiä rahoituslaitoksia. Val-

15. 15
vonnan ulkopuolella ollut varjopankkisektori, mm. vipurahastot, on saatava kattavan säätelyn piiriin. Myy-
tävien rahoitustuotteiden on oltava lisensoituja ja niiden kaupan on oltava julkista. Erittäin suuria järjestel-
mätason riskejä tuottavat rahoitustuotteet on kiellettävä. Samalla pankkien vakavaraisuussäännöksiä on
kiristettävä ja muutettava niin, etteivät ne syvennä suhdannevaihteluja. Noususuhdanteessa, antolainauk-
sen kasvaessa voimakkaasti ja omaisuusarvojen noustessa, pääomavaatimusten tulee olla korkeampia.
Yksi vaihtoehto globaalin talouden vakauttamisessa on finanssitransaktioveron käyttöönotto. Tämä vero
kohdistuisi valuutoilla, velkakirjoilla, johdannaisilla ja osakkeilla käytävään kauppaan. Finanssitransaktiove-
ron tarkoitus on paitsi kitkeä liiallisen riskialtista spekulatiivista toimintaa sekä ohjata sijoituksia pitkäjäntei-
seen toimintaan, myös kerätä varoja ylikansallisten järjestöjen ja instituutioiden rahoitukseen, myös mm.
mahdollisten rahoitusmarkkinakriisien varalle perustettavien puskurirahastojen luomiseksi.
Finanssitransaktiovero lisäisi hallitusten talouspolitiikan riippumattomuutta kansainvälisistä suurpääomista.
Verokanta tulee asettaa sellaiselle tasolle, että se hillitsee spekulatiivisia pääomaliikkeitä ja vakauttaa fi-
nanssijärjestelmää haittaamatta reaalitalouteen suuntautuvia pitkän aikavälin sijoituksia. Näin ollen se olisi
toimiva keino myös tavoitteessa saada finanssimarkkinat palvelemaan reaalitaloudellista toimintaa keinot-
telun ja spekulaation sijasta.
Finanssitransaktioveron tuoton osittainen ohjaaminen kansainvälisille yhteisöille luo maailmanpolitiikkaan
uutta tilaa tehdä kansallisvaltioiden päätöksistä riippumatonta aidosti globaalia talous- ja sosiaalipolitiikkaa.
Finanssitransaktioveron ja muiden pääomanliikkeitä säätelevien toimenpiteiden on oltava kansainvälisiä.
Kansainvälisessä keskustelussa on ollut esillä myös muita malleja, jotka ovat tarkan selvittämisen arvoisia.
Eräs sellainen on pankeille taseen koon perusteella määrättävä vero.
Veroparatiisien ja veronkierron vastainen toiminta on oleellinen osa markkinatalouden toiminnan paran-
tamista. Oleellista on läpinäkyvyyden lisääminen sekä lainsäädännön ja valvonnan tiukentaminen. Uusilla
kirjanpitosäännöksillä yritykset velvoitetaan kertomaan mihin maahan ne maksavat veronsa. Samalla vero-
tietoja koskevista kahdenvälisistä tiedonvaihtosopimuksista on siirryttävä automaattiseen tietojenvaihtoon.
Vakaampi ja oikeudenmukaisempi talousjärjestelmä antaa myös kehitysmaille mahdollisuuden kehittää
omaa talouttaan ja keskinäistä yhteistyötään entistä vapaammin. Kehitysyhteistyö on välttämätöntä niin
kauan, kunnes rakenteelliset ongelmat on korjattu. Kehitysmailla tulee olla selkeä johtajuus ja vastuu omas-
ta kehityksestään. Globaali kumppanuus edellyttää monenkeskisen järjestelmän vaatiman luottamuksen
uudelleenrakentamista. Nykymuotoinen kehitysyhteistyö muodostaa pohjan globaalille sosiaalipolitiikalle.
Kehittyvien maiden jalkeille pääsyn kannalta keskeistä on puuttua talouskriisin uudelleen paisuttamaan
velkakriisiin. On luotava avoin ja läpinäkyvä velkasovittelujärjestelmä, jonka puitteissa kehittyviä maita voi-
daan vapauttaa kohtuuttomista ja epäoikeudenmukaisista veloistaan. Tämän elimen on oltava riippumaton
ja se tulee sijoittaa YK:n yhteyteen.
Työelämän perusoikeudet tulee toteuttaa kaikkialla maailmassa. Nämä perusoikeudet on päätetty kolmi-
kantaisesti Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusoikeuksien julistuksessa. Perusoikeuksiin kuu-
luvat järjestäytymisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus, kaiken pakko- ja orjatyön kieltäminen, lapsi-
työn kieltäminen, samapalkkaisuuden toteuttaminen ja syrjinnän kieltäminen. Nämä ovat ihmisoikeuksia,
joiden toteuttaminen ei riipu taloudellisen tai sosiaalisen kehityksen tilasta tai kulttuuritekijöistä. Kaikkien
ILO:n jäsenvaltioiden tulee edistää näiden oikeuksien toteutumista.
Työelämän ja talouspolitiikan suuntaamisessa keskeistä on vahvistaa ammatillisen järjestäytymisen merki-
tystä. Kolmikantayhteistyöllä tulee olla merkittävä rooli työelämän lainsäädännön kehittämisessä.

16. 16
Kauppajärjestelmän tulevaisuus
Maailman kauppajärjestö WTO:n on laajennuttava kattamaan kaikki YK:n jäsenmaat. Samalla kaupan tar-
koituksettomien esteiden purku on tärkeää myös jatkossa. On kuitenkin varmistettava, ettei kaupan vapa-
uttaminen estä kehittyvien maiden omaa teollisuutta tai muita tuotantoaloja kehittymästä. WTO:n sään-
nöstöä ja toimintaa on kehitettävä niin, että se ottaa paremmin huomioon köyhempien maiden tarpeet ja
sallii niiden ylläpitää epäsymmetrisiä oman paikallisen tuotantonsa suojaa harkintansa mukaan.
Kansainvälisten sopimusten soveltamisen hierarkiaa on kehitettävä. WTO:n säännöstön on määriteltävä
vapaakauppaan pohjautuva yleislainsäädäntö. Tämän edelle menevät erityisjärjestöjen säännöstöt, kuten
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työn perusoikeuksia koskevat sopimukset sekä tarvittavan uuden Maail-
man ympäristöjärjestön (World Environmental Organisation WEO) määrittämät ympäristönsuojelunormit.
Kaupan vapauttamisen varjolla ei tule pakottaa valtioita avaamaan julkisia palveluitaan ylikansallisille yri-
tyksille tai yksityistämään luonnonvarojaan. On oleellista havaita, että ne merkittävät valtiot kuten Kiina ja
Intia, joiden varassa globaali talouskasvu on ollut, ovat menestyneet ennen muuta vapauttamalla talouksi-
aan avoimelle kilpailulle hallitusti ja maltillisesti. Näissä maissa myös valtion merkitys talouden ohjaamises-
sa on merkittävä.
Kauppajärjestelmän keskeisinä periaatteina on pidettävä suosituimmuutta, syrjimättömyyttä ja kaupan
esteettömyyttä. Kehittyneiden maiden maatalouteen liittyvän protektionismin purkaminen tuottaa merkit-
tävimmät hyödyt. EU:n tai muiden kehittyneiden alueiden kauppa- ja maatalouspolitiikka eivät saa heiken-
tää kaikille ihmisille kuuluvaa oikeutta riittävään ravintoon, puhtaaseen juomaveteen tai toimeentuloon.
WTO on kauppakiistojen ratkaisumekanismina antanut myös pienemmille ja köyhemmille maille mahdolli-
suuden valvoa ja vaatia syrjimättömyyden tasapuolista toteuttamista myös suurilta valtioilta. Monenkeski-
sen kauppajärjestelmän sopimuspohjan vahvistuminen ja laajentuminen on poistanut monia niitä epäkoh-
tia, jotka liittyvät alueellisiin ja kahdenvälisiin sopimusverkostoihin, joissa kauppapoliittisesti vahvimmilla
mailla on ollut parhaat mahdollisuudet yksipuolisesti sanella ehtonsa.
Köyhimpien maiden sopeutumista kansainvälisen kaupan laajentumisen muutoksiin on myös tuettava esi-
merkiksi kansainvälisen muutosturvarahaston kautta. Samalla niiden mahdollisuuksia käydä neuvotteluita
tasavertaiselta pohjalta on vahvistettava. Kansainvälisten talousinstituutioiden (IMF, Maailmanpankki) pää-
töksentekoa on demokratisoitava.
Kauppapolitiikan perussääntöjä ja niiden tulkintaa on siten kehitettävä, että ne nykyistä paremmin ottavat
huomioon työn perusoikeudet, ympäristön- ja kuluttajasuojelun tarpeet ja hyvinvointipalveluiden turvaa-
misen samoin kuin pienten ja vähemmistökulttuurien aseman turvaamisen. Työn perusoikeuksien sekä
muiden edellä mainittujen ehtojen huomioiminen tulee asettaa vapaakauppaan osallistumisen ehdoksi.
Eräät nykyisen kauppajärjestelmän merkittävistä epäkohdista liittyvät patentti- ja immateriaalioikeuksien
kauppaan. Kehitysmaihin kohdistuva syrjintä ja geneeristen lääketuotteiden käyttöön kohdistuvat kohtuut-
tomat esteet on purettava.
Universaalilla pohjalla esimerkiksi WTO:ssa on käynnistettävä neuvottelut sellaisen maailmanlaajuisen in-
vestointeja koskevan sopimuksen aikaansaamiseksi, joka toisin kuin kymmenen vuotta sitten OECD:ssa
valmisteltu MAI-sopimus määrittää kohdevaltioiden ja monikansallisten investoijien velvollisuudet ja oikeu-
det tasapainoisella valtioiden intressit huomioon ottavalla tavalla.

17. 17
YK ja G20
Globalisaation hallinta edellyttää kansainvälisen yhteistyön päätöksentekorakenteiden kehittämistä, sel-
kiyttämistä ja demokratisointia. Keskeisin yhteistyörakenne on YK erityisjärjestöineen. Merkittäviksi teki-
jöiksi nousevat myös alueellisen yhteistyön foorumit ja järjestöt sekä G20.
Alueellisen yhteistyön foorumit voivat maailmassa kehittyä samaan suuntaan kuin Euroopan unioni, joka on
luonteeltaan ainutlaatuinen kansainvälisen yhteistyön väline. Unionissa on sekä hallitustenvälisen yhteis-
työn että suoran kansalaisdemokratian piirteitä, mutta koko kansainvälinen yhteistyön järjestelmä tulee
kuitenkin vielä pitkään tulevaisuudessa perustumaan hallitustenväliseen yhteistyöhön. Tämän yhteistyön
avoimuutta ja demokraattista legitimiteettiä tulee kaiken tavoin lisätä ja vahvistaa.
YK erityisjärjestöineen on kansainvälisen yhteistyön edustavin ja suurimman legitimiteetin omaava foorumi.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen on niiden ihmisten määrä ja osuus kaikista ihmisistä, jotka voivat vapais-
sa vaaleissa valita ja erottaa hallituksensa kasvanut suuremmaksi kuin koskaan historiassa. Tämä demokra-
tisoitumiskehitys on kuitenkin pysähtynyt ja useissa maissa on nähty myös takaiskuja. Demokratian sekä
ihmisoikeuksien kunnioittamisen tukeminen ja vahvistaminen kaikkialla maailmassa on keskeisiä maailman-
laajuisen yhteistyön kohteita. YK:n ja kaikkien muiden kansainvälisten yhteistyöfoorumeiden demokratiaa
vahvistaa se, että niihin osallistuvat hallitukset ovat vapaissa ja rehellisissä vaaleissa valittuja ja kunnioitta-
vat demokraattisia prosesseja.
YK-järjestelmän universaalisuuden ylläpitäminen on välttämätöntä eikä siitä sen vuoksi voi eikä pidä kuin
poikkeustapauksissa sulkea pois maita niiden epädemokraattisen hallinnon vuoksi. On kuitenkin tarkoin
pidettävä huolta siitä, että epädemokraattisten maiden osallistuminen kansainvälisiin järjestöihin ei tuo
mukanaan niiden toimintaan kestämättömiä piirteitä ja toimintatapoja.
Hyvän hallinnon periaatteiden ja avoimuuden toteutuminen on edellytys sille, että kansainväliset järjestöt
voivat saavuttaa riittäviä tuloksia paremman globalisaation hallinnan toteuttamisessa. Niiden toiminnassa
on kehitettävä muotoja, joilla parlamentaarikot sekä kansalaisyhteiskunnan voivat olla konsultoivassa roo-
lissa mukana. Kansalaisliikkeiden merkitystä näissä yhteyksissä on korostettava.
Maailmassa on kansainvälisten järjestöjen rinnalla jo pitkään toiminut myös erilaisia epävirallisia eri maiden
muodostamia G-ryhmittymiä. Näistä suurimman edustavuuden omaa viime vuosina keskeiseen asemaan
noussut G20-ryhmittymä, jossa mukana olevat maat edustavat yhdessä yli 85 prosenttia maailman BKT:sta
ja väestöstä. G20:n aseman korostuminen aiempien G7 ja G8 ryhmittymien ohitse on askel oikeaan suun-
taan, koska tämän ryhmittymän kokoonpanossa tunnustetaan se, ettei globalisaation hallinnan kysymyksi-
en ja kriisien ratkaiseminen ole mahdollista ilman, että myös keskeiset kehitysmaat ovat tasaveroisina tässä
yhteistyössä mukana. Globalisaation hallinta edellyttää G-ryhmittymien tapaisia kokoontumisia, sillä G192
ei ole kykenevä toimimaan tehokkaana ja tuloksekkaana neuvottelufoorumina.
Nykyinen G20 ei ole kansainvälinen järjestö vaan itsensä asettanut foorumi ilman sovittuja ja avoimia toi-
mintasääntöjä. Tämä on sen vahvuus verrattuna siihen institutionaaliseen halvaantumiseen mikä vakavasti
haittaa monia kansainvälisiä järjestöjä ja neuvotteluja, mutta myös heikkous. Saavuttaakseen maailmanlaa-
juisesti sitovia ja toimivia tuloksia on kaikkien G20 -ryhmässä sovittujen päätösten saatava monien kansain-
välisten järjestöjen ja niiden kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntä, usein myös niin, että sopimukset ratifioi-
daan kansallisesti ennen kuin niistä voi tulla sitovia. Hyväksynnän edellytyksenä on neuvotteluprosessin
riittävä avoimuus ja heikoimmassa asemassa olevien maiden huomioiminen.
G20:n legitimiteettivaje on korjattava. Yhden mahdollisuuden tähän tarjoaa G20:n ja YK:n turvallisuusneu-
voston reformin yhdistäminen. YK:n turvallisuusneuvostoa on laajennettava viidellä uudella pysyvällä jäse-
nellä, joista ensisijaisia ehdokkaita ovat Brasilia, Japani, Intia, Etelä-Afrikka ja Saksa. Uusille pysyville jäsenil-
le ei tule antaa veto-oikeutta. Samalla vaihtuvien jäsenten määrää lisätään. Uusi turvallisuusneuvosto voisi
tulevaisuudessa toimia nykyisen G20:n korvaavana kokoonpanona.

18. 18
Ilmastonmuutoksen torjuminen
Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä on sovittava sellaisista päästö-
jen vähentämistavoitteista, jotka varmistavat lämpötilan nousun jäävän korkeintaan kahteen asteeseen. On
saatava aikaan maailmanlaajuinen ja oikeudellisesti sitova ilmastosopimus, joka perustuu tasapainoon eri
maaryhmien historiallisten ja tulevaisuuden vastuiden ja velvoitteiden välillä.
Kehittyneiden maiden on vähennettävä päästöjään 80–95 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon
verrattuna. Kehitysmaiden tulee sitoutua vähähiilisten kehityssuunnitelmien tekoon hiili-intensiteettinsä
merkittäväksi vähentämiseksi sekä asteittain selkeiden päästövähennystavoitteiden asettamiseen ja toi-
meenpanoon. Vähiten kehittyneiden maiden vastaavat suunnitelmat perustuvat vapaaehtoisuuteen.
Lyhyellä tähtäyksellä on tärkeää edetä Kööpenhaminassa syntyneen sitoumuksen konkretisoimisessa ja
toimeenpanossa. Tähän tähtääviä neuvotteluja tulee jatkaa ilmastokonvention alaisissa virallisissa työryh-
missä, tavoitteena Meksikon ilmastokonferenssissa vuoden 2010 lopussa vahvistettava neuvottelutulos.
Kööpenhaminassa sovitut lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet kehitysmaiden ilmastotoimien rahoitustuen
lisäämiseksi ovat sopiva lähtökohta, ja erityisesti lyhyen aikavälin sitoumusten toimeenpanossa on edettävä
ripeästi. Osana pitkän aikavälin rahoitusratkaisua on panostettava erityisesti ns. vaihtoehtoisten tai innova-
tiivisten rahoituslähteiden kehittämiseen. Ilmastotoimien rahoituksen tulee olla luonteeltaan uutta rahoi-
tusta.
Maat jotka kieltäytyvät liittymästä ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi tarpeellisiin sitoviin sopimuksiin tu-
lee ympäristödumppaukseen syyllistyvinä asettaa niiden vapaamatkustajina tavoitteleman edun mitätöivi-
en vastatullien kohteeksi. On luotava valmiudet ottaa EU-tasolla käyttöön hiilidioksidimaksu, jonka koh-
teeksi joutuvat tuotteet sellaisista maista, jotka eivät ole sitoutuneet joko päästökauppaan tai muihin vas-
taaviin päästöjenvähennystavoitteisiin. Kansallisesti on säädettävä velvoittava ilmastolaki.
Kööpenhaminan sitoumuksen hengessä on lisäksi lyhyellä tähtäyksellä keskityttävä tukemaan kehitysmai-
den vähähiilisten kehityssuunnitelmien laadintaa, kehitysmaiden kansallisten sopeutumissuunnitelmien
toimeenpanoa, kehitysmaiden valmiuksia ehkäistä metsäkatoa ja kehittää metsityshankkeita sekä teknolo-
gian siirron helpottamista.
YK:n yhteyteen on perustettava uusi, vahvalla toimivallalla varustettu Maailman ympäristöjärjestö (World
Environmental Organisation) WEO, jonka tehtävänä on määrittää velvoittavat ympäristönsuojelunormit
sekä valvoa niiden noudattamista.
Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen
Globalisaatiokehitys osoittaa perinteisen, joukkotuhoaseisiin ja sotilaalliseen uhkaan perustuvan turvalli-
suuskäsityksen auttamattoman vanhentuneeksi. Uusien turvallisuushaasteiden menestyksekäs hallinta
edellyttää kaikilta sitoutumista mahdollisimman laajaan monenkeskiseen yhteistyöhön ja uusien siviilikrii-
sinhallinnan välineiden sekä ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen keinojen vahvistamista ja
yhteiskäyttöä konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintaan. Kaiken toiminnan tulee pohjautua lakiin ja
ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
Rauha on kehityksen ehdoton ennakkoedellytys. Turvallisuutta vahvistetaan sitoutumalla laaja-alaisesti
yhteistyövaraiseen turvallisuuskäsitteeseen. Yhteistyövarainen turvallisuus tarkoittaa laajaan kansainväli-
seen yhteistyöhön osallistumista kriisien ennaltaehkäisemiseksi sekä nopeaa reagointia syntyviin alueellisiin
kriiseihin. Keskinäisriippuvuuden kasvu ehkäisee konflikteja.
Konfliktien ratkominen voimankäytöllä on viimesijaisena vaihtoehtona oikeutettua vain silloin, kun rauhan-
omaiset keinot ongelmien ratkaisemiseksi eivät tuota tulosta ja uhkana on suurempi ihmishenkien menetys

19. 19
kuin ilman väliintuloa. Kaikkeen sotilaalliseen väliintuloon on liityttävä aina siviiliulottuvuus. Kriisinhallinnan
tulee perustua YK:n mandaattiin ja sen toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjär-
jestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä.
Terrorismi on tuomittava kaikissa muodoissaan. Terrorismin vastainen taistelu on taistelua rikollisuutta
vastaan. Kansainvälistä oikeusjärjestystä on kunnioitettava kaikissa tilanteissa.
Asevarustelumenot on jäädytettävä, käännettävä laskuun ja asekauppaa säädeltävä kansainvälisellä sopi-
muksella.
Osana joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä keskeistä on Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n
aseman ja tarkastusvaltuuksien vahvistaminen. Ydinkokeet kieltävä sopimus on saatettava voimaan kaikissa
maailman maissa ja ydinaseiden määrää on vähennettävä. Ydinaseiden leviäminen on estettävä. Ydinsulku-
sopimuksen velvoitteiden mukaisesti lopullisena tavoitteena on oltava ydinaseiden hävittäminen maailmas-
ta.
Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta
Suomi voi vaikuttaa globalisaatiokehitykseen vain aktiivisessa yhteistyössä. Samalla myös kansallisilla toi-
menpiteillä on merkitystä. Tämä koskee niin ylikansallista vaikuttamista kuin kansallista sopeutumistakin.
Keskeinen osa suomalaista globalisaation hallintaa on aktiivinen toiminta EU:ssa ja globaaleissa yhteis-
työelimissä. Suomi toimii integraation syventämiseksi ja vahventamiseksi. Parasta työtä suomalaisten työ-
paikkojen puolesta on vahva sitoutuminen tehokkaan globalisaation hallinnan rakentamiseen.
Nopean rakennemuutoksen oloissa keskeistä on huolehtia pohjoismaisen mallin keskeisistä kulmakivistä,
aktiivisesta työvoimapolitiikasta, tasa-arvoisesta koulutuksesta, hyvinvointipalveluista sekä kattavasta sosi-
aaliturvasta. Suomen kilpailukyvyn vahvistaminen liittyy ennen muuta osaavaan työvoimaan sekä yhteis-
kunnallisten instituutioiden, kuten hallinnon ja julkisten palveluiden, luotettavuuteen ja toimivuuteen. Yri-
tysten toimintaedellytysten parantamiseen kiinnitetään jatkuvaa huomiota.
Julkisen vallan on myös Suomessa otettava entistä selkeämmin vastuu aktiivisesta talouspolitiikasta jolla
pyrtään pitämään yllä korkeaa kysyntää sekä varmistamaan kaikkien kansalaisten ostovoiman positiivinen
kehittyminen. Innovaatiotoimintaan sekä tutkimus- ja kehittämistyöhön investoidaan. Tavoitteena on paitsi
rakentaa olemassa oleville vahvuuksille, myös etsiä uusia kokeilevia aloja.
Keskeinen osa kotimaista globalisaation haittojen ja hyötyjen hallintaa on toimiva sopimusjärjestelmä sekä
muutosturva. Taloutta ja kilpailukykyä vahvistavat muutokset eivät saa tuhota kenenkään tulevaisuutta.
Muutosturvan tarkoituksena on auttaa kaikki työntekijät uuteen alkuun työttömyyden tai sen uhan kohda-
tessa. Pohjoismaista sopimiseen sekä laajaan julkiseen hyvinvointivastuuseen perustuvaa yhteiskuntamallia
markkinoidaan myös Suomen rajojen ulkopuolella tapana yhdistää sosiaaliset, taloudelliset sekä ekologiset
tavoitteet yhteiskuntatasolla.
Suomi osallistuu johdonmukaisesti kansainväliseen yhteistyöhön, jolla ennaltaehkäistään muuttoliikkeitä
aiheuttavia kriisejä sekä autetaan hädästä kärsiviä ihmisiä mahdollisimman lähellä heidän kotiseutuaan.
Maahanmuutto tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia, mikäli edellytykset onnistuneelle integraatiolle ovat
olemassa. Avainasemassa ovat koulutus ja kielenopetus. Kotouttamistoimenpiteiden kohteena tulee olla
myös työvoiman ulkopuolella oleva maahanmuuttajaväestö. Asuinalueiden liiallinen eriytyminen tulee es-
tää.
Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainolle. Kaikilta Suomessa
asuvilta edellytetään lakien kunnioittamista ja yhteiskunnan perusperiaatteiden hyväksymistä.

20. 20
Suomen globaaleissa yhteistyöelimissä harjoittama politiikka tulee tuoda entistä selkeämmin osaksi joka-
päiväistä poliittista keskustelua ja sen tulee tapahtua vahvemmassa parlamentaarisessa ohjauksessa. Edus-
kunnan tulee saada säännöllinen selonteko Suomen kannoista ja toiminnasta mm. IMF:ssä ja Maailman-
pankissa.
Suomi edistää Venäjän jäsenyyttä WTO:ssa. Venäjän WTO-jäsenyydellä olisi Suomelle suuri merkitys sen
antaessa tukevamman pohjan maiden välisen kaupallis-taloudellisen yhteistyön syventämiselle. Suomi an-
taa täyden tukensa kaikille niille sopimuksille
Osana globaalia vastuunkantoaan Suomi pitää kiinni sovituista kehitysyhteistyömäärärahatavoitteistaan.
Suomella on kansainvälisesti arvokasta kokemusta osallistavan, tasa-arvoisen ja ihmisoikeuksien kunnioi-
tukseen perustuvan hyvinvointivaltion rakentamisessa. Tämä muodostaa hyvän pohjan suomalaiselle lisä-
arvolle kehitysyhteistyössä. Erityistä osaamista Suomella on myös vesi- ja metsäosaamisensa viennissä.

21. 21
Tiivistelmä esityksistä:
Vakaa ja oikeudenmukainen markkinatalous
1. Nykyisestä, epävakaasta ja kriisejä aiheuttavasta talousjärjestelmästä on kehitettävä vakaampaa,
ekologista kestävyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta painottavaa markkinatalousmallia.
2. Pääomaliikkeitä on ohjattava palvelemaan entistä paremmin reaalitaloutta.
3. Globaalissa talouspolitiikassa on huolehdittava kasvua ja työllisyyttä tukevasta globaalista koko-
naiskysynnästä erityisesti tasaisemman tulonjaon kautta.
4. Rahoitusmarkkinoilla on tehtävä uudistuksia, jotka lisäävät läpinäkyvyyttä. Rahoituslaitokset on
saatettava kattavan valvonnan piiriin. Pankkien vakavaraisuussäännöksiä on kiristettävä.
5. Valuutoilla, velkakirjoilla, johdannaisilla ja osakkeilla käytävään kauppaan kohdistuva finanssitran-
saktiovero on osa uutta vakaampaa talousjärjestystä. Verokanta tulee asettaa sellaiselle tasolle, et-
tä se hillitsee spekulatiivisia pääomaliikkeitä ja vakauttaa finanssijärjestelmää haittaamatta reaalita-
loutta.
6. On selvitettävä mahdollisuudet myös muiden ylikansallisten verojen käyttöönottoon.
7. Veronkierron kitkemiseksi valtioiden välillä on otettava käyttöön automaattinen verotietojen vaih-
to.
8. On luotava avoin ja läpinäkyvä velkasovittelujärjestelmä, jotta kehittyvät maat voitaisiin vapauttaa
epäoikeudenmukaisista veloistaan.
9. Taloutta on ohjattava kohti ympäristön kannalta kestävää kasvua. Tämä luo merkittävästi uutta
työtä kaikille yhteiskunnan sektoreille.
10. Työelämän perusoikeudet ovat ihmisoikeuksia ja ne tulee toteuttaa kaikkialla maailmassa.
Kauppajärjestelmän tulevaisuus
11. Maailman kauppajärjestön on laajennuttava kattamaan kaikki YK:n jäsenmaat. Kaupan tarkoituk-
settomien esteiden purkaminen on tärkeää myös vastaisuudessa. Monenkeskinen kauppajärjes-
telmä edistää syrjimättömyyden periaatetta kauppapolitiikassa.
12. Kaupan vapauttamisen varjolla ei tule pakottaa valtioita avaamaan julkisia palveluitaan ylikansalli-
sille yrityksille tai yksityistämään luonnonvarojaan.
13. Kauppapolitiikassa merkittävimmät hyödyt tuottaa kehittyvien maiden maatalouteen liittyvän pro-
tektionismin purkaminen.
14. On tuettava köyhimpien maiden sopeutumista kansainvälisen kaupan muutoksiin muutosturvara-
haston kautta.
15. Kansainvälisiä talousinstituutioita on demokratisoitava ja kehitysmaiden neuvottelumahdollisuuksia
parannettava.
16. Kauppapolitiikan tulkintaa ja perussääntöjä on kehitettävä siten, että ne ottavat nykyistä paremmin
huomioon työn perusoikeudet, ympäristö- ja kuluttajasuojelun tarpeet, vähemmistökulttuurien
aseman sekä hyvinvointipalvelujen turvaamisen.
17. Patentti- ja immateriaalioikeuksien kaupan epäoikeudenmukaisuudet on korjattava.
18. Maailmankauppajärjestössä on aloitettava neuvottelut investointeja koskevan sopimuksen aikaan-
saamiseksi, joka määrittää valtioiden ja monikansallisten yritysten oikeudet ja velvollisuudet tasa-
painoisella tavalla.
YK ja G20
19. Globalisaation hallinta edellyttää kansainvälinen yhteistyön päätöksentekorakenteiden kehittämis-
tä, selkiyttämistä ja demokratisointia.
20. YK erityisjärjestöineen on kansainvälisessä yhteistyössä edustavin ja suurimman legitimiteetin
omaava globaali foorumi. YK-järjestelmän universaaliuden ylläpitäminen on välttämätöntä.
21. Globalisaation hallinta edellyttää G-ryhmittymien tapaisia kokouksia, sillä G192 ei ole kykenevä
toimimaan tehokkaana ja tuloksekkaana neuvottelufoorumina.

22. 22
22. G20-ryhmittymän legitimiteettivaje on korjattava. Parhaan mahdollisuuden tähän tarjoaa G20:n ja
YK:n turvallisuusneuvoston reformien yhdistäminen. Turvallisuusneuvostoa on laajennettava.
23. Alueellisen yhteistyön foorumit voivat maailmassa kehittyä samaan suuntaan kuin Euroopan unioni.
Ilmastonmuutoksen torjuminen
24. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä on sovittava sellaisista
päästöjen vähentämistavoitteista, jotka varmistavat lämpötilan nousun jäävän korkeintaan kahteen
asteeseen.
25. Kehittyneiden maiden on vähennettävä päästöjään 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuo-
den 1990 tasoon verrattuna. Kehitysmaiden tulee sitoutua vähähiilisten kehityssuunnitelmien te-
koon hiili-intensiteettinsä merkittäväksi vähentämiseksi sekä asteittain selkeiden päästövähennys-
tavoitteiden asettamiseen ja toimeenpanoon.
26. Kööpenhaminassa sovitut lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet kehitysmaiden ilmastotoimien rahoi-
tustuen lisäämiseksi ovat sopiva lähtökohta, ja erityisesti lyhyen aikavälin sitoumusten toimeenpa-
nossa on edettävä ripeästi.
27. Osana ilmastotoimien pitkän aikavälin rahoitusratkaisua on panostettava erityisesti niin sanottujen
vaihtoehtoisten tai innovatiivisten rahoituslähteiden kehittämiseen.
28. On luotava valmiudet ottaa EU-tasolla käyttöön hiilidioksidimaksu, jonka kohteeksi joutuvat tuot-
teet sellaisista maista, jotka eivät ole sitoutuneet joko päästökauppaan tai muihin vastaaviin pääs-
töjenvähennystavoitteisiin
29. YK:n yhteyteen on perustettava uusi, vahvalla toimivallalla varustettu Maailman ympäristöjärjestö
(World Environmental Organisation) WEO.
Yhteisen turvallisuuden vahvistaminen
30. Globalisaatiokehitys osoittaa perinteisen, joukkotuhoaseisiin ja sotilaalliseen uhkaan perustuvan
turvallisuuskäsityksen auttamattoman vanhentuneeksi. Turvallisuutta vahvistetaan sitoutumalla
laaja-alaisesti yhteistyövaraiseen turvallisuuskäsitteeseen.
31. Kriisinhallinnan tulee perustua YK:n mandaattiin ja sen toimeenpanijana voi olla YK, Euroopan tur-
vallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai
maaryhmä.
32. Terrorismi on tuomittava kaikissa muodoissaan. Terrorismin vastainen taistelu on taistelua rikolli-
suutta vastaan. Kansainvälistä oikeusjärjestystä on kunnioitettava kaikissa tilanteissa.
33. Asevarustelumenot on jäädytettävä ja asekauppaa säädeltävä kansainvälisellä sopimuksella. Ydin-
sulkusopimuksen velvoitteiden mukaisesti tavoitteena on oltava ydinaseiden hävittäminen maail-
masta.
Globalisaation hallinta alkaa kotimaasta
34. Suomi voi vaikuttaa globalisaatioon vain aktiivisen yhteistyön kautta. Keskeinen osa suomalaista
globalisaation hallintaa on aktiivinen toiminta EU:ssa ja globaaleissa yhteistyöelimissä. Suomen har-
joittama globaalipolitiikka tulee tuoda entistä selkeämmin osaksi jokapäiväistä poliittista keskuste-
lua ja sen tulee tapahtua vahvemmassa parlamentaarisessa ohjauksessa.
35. Globalisaation mukanaan tuoman nopean rakennemuutoksen oloissa keskeistä on huolehtia poh-
joismaisen mallin keskeisistä kulmakivistä, aktiivisesta työvoimapolitiikasta, koulutuksesta, hyvin-
vointipalveluista sekä kattavasta sosiaaliturvasta.
36. Julkisen vallan on myös Suomessa otettava entistä selkeämmin vastuu aktiivisesta talouspolitiikasta
jolla pyritään pitämään yllä korkeaa kysyntää sekä varmistamaan kaikkien kansalaisten ostovoiman
positiivinen kehittyminen. Julkinen vallan tulee investoida innovaatiotoimintaan sekä tutkimus- ja
kehittämistyöhön.

23. 23
37. Keskeinen osa kotimaista globalisaation haittojen ja hyötyjen hallintaa on toimiva sopimusjärjes-
telmä sekä muutosturva. Muutosturvan tarkoituksena on auttaa kaikki työntekijät uuteen alkuun
työttömyyden tai sen uhan kohdatessa.
38. Yhteiskuntien monimuotoistuessa tulee panostaa maahanmuuttajien integroitumismahdollisuuk-
siin. Suomeen muuttavilta vaaditaan Suomen lakien noudattamista sekä yhteiskunnan perusperi-
aatteiden hyväksymistä.
39. Suomi edistää Venäjän jäsenyyttä WTO:ssa.
40. Osana globaalia vastuunkantoaan Suomi pitää kiinni sovituista kehitysyhteistyömäärärahatavoit-
teistaan.