SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 12
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Nostetta!Nostetta!onUranusOy:njulkaisuura-jarekrytointipalveluistakiinnostuneille || Nro9
Asiakaslähtöistä ja sähäkkää
sähköistä rekrytointi- ja urapalvelua
- Tätä on Uranus Oy!
Uranus Oy on vuonna 1998 perustettu täysin
suomalainen ura- ja rekrytointipalveluyritys, jonka
päätuotteet ovat Uranus.fi-portaali ja LAURA™-
rekrytointijärjestelmä. Molemmat ovat saaneet
oikeuden käyttää Avainlippu-tunnusta osoituksena
kotimaisuudesta ja suomalaisuuteen liittyvistä hyvistä
arvoista.
Uranus.fi:ssä julkaistut työ-
paikka-, koulutus- ja haetaan
yrittäjiä -ilmoitukset näkyvät
myös muun muassa viereiseen
karttaan merkittyjen lehtien
verkkosivuilla. Paperilehtien
levikit kattavat varsin hyvin
Väli-Suomen alueen ja maam-
me ruotsinkieliset alueet, kun
taas lehtien verkkosivuilla on
yhteensä yli miljoona viikkokä-
vijää, joista merkittävä osa asuu
pääkaupunkiseudulla ja muissa
kasvukeskuksissa.
Vuoden 2012 lopusta alka-
en ilmoitukset ovat näkyneet
myös suositussa mobiilipai-
kannuspalvelussa, Tässä.fi:ssä
(www.tassa.fi).
LAURA™ -rekrytointijärjes-
telmä on ollut jo vuosikausia
Suomessa eniten hankittu rek-
rytointijärjestelmä. Sitä käyttää
jo lähes 100 organisaatiota, joi-
den joukossa on muun muassa
20 kaupunkia ja kuntaa sekä
useita suuria sairaanhoitopiire-
jä ja kuntayhtymiä. Käyttäjis-
tä löytyy myös koko joukko
alojensa johtavia toimijoita ja
yrityksiä kuten Valio, Alko,
Starkki, Lumene, Eläketurva-
keskus, RAY Raha-automaat-
tiyhdistys, Fiskars, Iittala,
Finlayson, Fonecta, MPS-Yh-
tiöt, Rovio Entertainment,
Linnanmäki, Oras ja Etola.
Koulutusalalla LAURA-järjes-
telmän ovat ottaneet käyttöön-
sä mm. Tampereen yliopisto,
Uranus.fi:ssä julkaistaan vuosittain:
•	 Yli 12 000 työpaikkailmoitusta, joissa on haettavana yli 20 000
työpaikkaa. Ilmoituksia klikataan luettavaksi yli kaksi miljoonaa
kertaa.
•	 Noin 5000 koulutusilmoitusta, joita klikataan luettavaksi noin 200
000 kertaa.
•	 Satoja artikkeleita ja videoita, joista saa vinkkejä uuden työpaikan
tai koulutuksen etsimiseen ja yritystoiminnan käynnistämiseen.
Uranus Oy edustaa Suomea
maailman johtavassa online-
rekrytointiyhteisössä The Net-
workissa. Tämän jäsenyyden
myötä suomalaisilla työnantajil-
la on mahdollisuus tavoittaa yli
130 maasta maailman parhaita
osaajia. Yksi kontakti Uranuk-
seen ja työpaikkailmoitus on
parissa päivässä joko rekrytoin-
tiportaaleissa työnantajan valit-
semissa maissa tai työnantajalla
on lukuoikeudet arvostettuihin
CV-tietokantoihin haluamis-
saan maissa.
Mottomme on ”Nostetta
urallesi – Osaajia työpaikoil-
le”. Portaali-, LAURA™- ja
Network-tuotteillamme halu-
amme palvella sekä sinua hen-
kilökohtaisissa uratavoitteissasi
että organisaatiotasi oikeiden
ja motivoituneiden osaajien ja
koulutettavien löytämisessä.
Aalto-yliopiston ura- ja rek-
rytointipalvelut ja Laurea-am-
mattikorkeakoulu.
LAURA™-rekrytointijärjes-
telmä toimii näppärästi eri kie-
lillä ja suomalaiset yritykset
käyttävät sitä rekrytointiensa
hoitamiseen muun muassa Kii-
nassa ja Venäjällä.
Uranus Oy työllistää nyky-
ään yli 20 henkilöä.
Uranus Oy kasvoi 36 %
vuonna 2013
Uranus Oy:n vuosi 2013 oli
monin tavoin erittäin menes-
tyksekäs ja ennätyksellinen.
Liikevaihtomme kasvoi 36 %.
Tulos oli voitollinen ja tulospa-
rannus merkittävä.
Vuoden 2013 aikana Uranuk-
sen asema merkittävänä rekry-
tointijärjestelmätoimittajana
vahvistui edelleen. Lisäksi to-
teutimme Uranus.fi -portaalissa
uudistuksia, jotka ovat kasvat-
taneet ja kasvattavat jatkuvas-
ti kävijämääriä. Vuoden 2014
tammikuussa sivustollamme
tehtiin kaikkien aikojen kävijä-
ennätys.
Uranuksen kanssa yhteistyössä toimivat sanomalehdet levikkialueineen kartalla.
Nostetta!2 Nro 9
Suomalaiset opiskelijajärjestöt ovat
solmineet maailmanlaajuisestikin
ainutlaatuisen liittojen välisen yhteistyön,
jonka puitteissa kehitetään maassamme
opiskeleville suunnattuja palveluita.
Kuvakaappaus sivustosta uranus.fi/opiskelija
Yhteistyössä ovat mukana Suo-
men Ylioppilaskuntien liiton 148
000 jäsentä, 60 000 ammattikor-
keakouluissa opiskelevaa jäsentä,
Suomen Ammattiin Opiskelevi-
en Liiton 35 000 jäsentä sekä Lu-
kiolaisten Liiton 50 000 jäsentä.
Järjestöt perustivat vanhan, par-
haiten opiskelijakorteista ja opis-
kelija-asuntopalveluista tunnetun
Lyyra-organisaation pohjalle uu-
den yrityksen. Koko suomalaisen
opiskelijakunnan kattava palvelu
kulkee Frank-nimen alla.
Josteilläontarjotaopiskelijoille
kesä- ja kausityötä, kokopäivä- tai
osa-aikatyötä, päättötyömahdol-
lisuuksia, työharjoittelupaikkoja
tai suunnitteilla on trainee-ohjel-
mia, niistä kannattaa kertoa ni-
menomaan uudessa Uranus.fi:n
tuottamassa opiskelijapalvelussa.
Frank keskittyy erityisesti opis-
kelijoille suunnattujen etujen ja
palveluiden tuomiseen suorasti
ja rehellisesti kaikkien, parhaim-
millaan jopa puolen miljoonan
opiskelijan saavutettavaksi. Frank
toimii yhteistyössä tunnettujen
ja opiskelijaystävällisten yritys-
ten kanssa kaupallisin tavoittein.
Yhteistyökumppaneina toimii jo
tällä hetkellä yli tuhat erikokoista
suomalaista ja kansainvälistä yri-
tystä, ja toiminnan on tarkoitus
laajentua jatkossa.
www.myfrank.fi
Uranus on toteuttanut yhteistyössä Frankin kanssa
opiskelijoille suunnatun ura- ja rekrytointipalvelun.
Suomalaiset opiskelijajärjestöt ja Uranus yhteistyössä:
Uusi ja ainutlaatuinen
mahdollisuus tavoittaa
tulevaisuuden parhaat osaajat!
Voitte varmistaa näkyvyytenne opiskelijoille seuraavien
tuotteiden avulla:
1.	 Työnantajaesittely
Työnantajaesittely on työnantajalle hyvä mahdollisuus kertoa
yrityksen opiskelijoille sopivista työmahdollisuuksista. Tarjoamme
työnantajaesittelylle vuoden näkyvyyttä.
2.	 Bannerinäkyvyys
Opiskelijapalvelussa kolme erilaista banneripaikkaa, joissa
työnantaja voi ostaa kuukauden näkyvyyden.
3.	 Työpaikkailmoittelu
Ilmoittamalla opiskelijoille soveltuvat työpaikat
opiskelijapalvelussamme, saatte näkyvyyden myös Uranus.fi-
portaalissa ja yhteistyölehtiemme verkkosivuilla.
4.	 Mainostila Frankin jäsenkirjeessä
Kerran kuukaudessa lähetettävää Frankin jäsenkirjettä tilaa yli
80 000 opiskelijaa. Tarjoamme mahdollisuuden ostaa kirjeen
lopussa olevaa mainostilaa työnantajan logolle/bannerille ja
esittelytekstille. Jäsenkirje toimitetaan aina sekä suomen-, ruotsin-
että englanninkielisinä versioina.
Kysy lisää opiskelijoiden ura- ja työpaikkapalvelusta sekä tuotteidemme
hinnoista asiakaspalvelustamme: 09 8566 7700 | uranus@uranus.fi
Uranus Oy ja Suomen Leh-
tiyhtymä tekivät yhteistyösopi-
muksen huhtikuussa 2014. So-
pimuksen myötä Uranus tekee
Lehtiyhtymän lehtien verkkosi-
vuille ura- ja työpaikkapalvelun.
Lehtiyhtymän lehdissä julkaista-
vat työpaikka- ja koulutusilmoi-
tukset näkyvät jatkossa siis myös
lehtien verkkosivuilla ja näin
niiden luettavuus ja työnhakija-
tavoitettavuus paranee merkittä-
västi.
Lehtiyhtymän tunnetuimmat
lehdet ovat Länsiväylä, Helsin-
gin Uutiset, Vantaan Sanomat,
Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa
Lohjalla, Uusimaa Porvoos-
sa ja Aamuposti Riihimäellä.
Lisäksi Lehtiyhtymän lehtiin
kuuluvat mm. Sipoon Sano-
mat, Nurmijärven Sanomat,
Hyvinkään Viikko, Mäntsälän
Uutiset, Karkkilalainen ja Vih-
din Uutiset. Kaikkien näiden
lehtien verkkosivuilla tulevat
näkymään työpaikkailmoituk-
set, joissa haetaan uutta henki-
löstöä Uudellamaalla toimiviin
yrityksiin.
Työpaikkailmoitusten näkyvyys kohenee
merkittävästi Uudellamaalla
Lehtiyhtymän lehtiä varten Uranus on tehnyt uuden
Uusimaa-palvelun: uusimaa.uranus.fi
Nostetta!Nro 9 3
“
Rekrytointi on yllättävän kon-
servatiivista Suomessa. Perinteiset
toimintatavat ovat muuttuneet
varsin hitaasti ja tavallisen lehti-
ilmoituksen ja puhtaan verk-
koilmoittelun osuus on edelleen
valtava. ”Suuressa maailmassa”
rekrytointi-ilmoittelussa pää-
paino on mennyt ajat sitten
verkkoon ja viime aikoina työ-
paikkailmoitusten mobiililuet-
tavuuden merkitys on kasvanut
voimakkaasti.
Uranus on kehittänyt moni-
kanavailmoitteluun mallin, joka
yhdistää perinteisen sanomalehti-
ilmoittelun QR-koodin ja älypu-
helinten avulla verkossa oleviin
sähköisiin työpaikkailmoituksiin.
QR-koodi mahdollistaa ilmoituk-
sen mobiililuettavuuden lähes kai-
killa älypuhelimilla. Malli tarjoaa
rekrytoijalle kustannussäästöjä ja
työnhakijalle uudenlaisen mah-
dollisuuden lukea ilmoitus ja ha-
kea työpaikkaa.
Monikanavailmoittelun kokei-
lua varten riittää yksi puhelin-
soitto Uranukseen. Monikana-
vailmoittelu tarjoaa modernin,
kiinnostavan ja työnantajakuvaa
kiillottavan ilmoituskonseptin,
joka on monipuolisesti työnhaki-
joiden luettavissa. Kuvasta näkee,
miltä Adeccon ilmoitus näytti
Uranus.fi-palvelussa, Hufvuds-
tadsbladetissa ja Helsingin Sano-
missa.
Räätälöimme teille tarpeiden-
ne mukaisia ilmoituspaketteja.
Lisätietoja monikanavailmoit-
telusta saatte Uranuksen asia-
kaspalvelusta: 09 8566 7700,
uranus@uranus.fi
Harkitsemisen arvoinen rekrytointituote:
Monikanavailmoittelu
Monikanavailmoituksen avulla tavoitatte hakijat
samanaikaisesti printin, verkon ja älypuhelinten avulla!
Monikanavailmoittelun toteutus käy seuraavasti:
•	 Rekrytoiva yritys jättää työpaikkailmoituksen Uranus.fi -verkkopalveluun.
•	 Yritys informoi Uranusta milloin ja mihin lehteen/lehtiin printti-ilmoitus halutaan
esille.
•	 Uranus tekee ilmoituksen verkkoon sekä lehteen tarkoitetun huomio-ilmoituksen,
jossa on pääosin vain tehtävänimike, työnantajan logo sekä QR-koodi. Kun rekrytoiva
yritys on hyväksynyt aineiston niin Uranus varaa lehdestä ilmoitustilan ja toimittaa
ilmoitusaineiston lehdelle.
•	 Rekrytoijan kannalta koko palveluketju hoituu yhdellä kontaktilla ja yhdellä laskulla.
Monikanavailmoitus näkyy sekä Uranus.fi-palvelussa että sanomalehdessä
QR-koodilla varustettuna huomioilmoituksena.
Harvoin tulee ajatelleeksi, että
sanomalehden verkkolehden ja
printtiversion lukijakunta eroaa hy-
vinkin vahvasti toisistaan. Sanoma-
lehti tai paikallislehti on alueellinen
media ja alueellisesti luettu, mutta
lehden verkkoversio on maanlaa-
juinen, joskus jopa globaalistikin
toimiva media.
Karjalainen Joensuussa toimii
hyvänäesimerkkinäsiitä,mitenpai-
kallislehden verkkoversioiden luki-
jat hajautuvat ympäri Suomen. Sa-
moin hajautuivat myös esimerkiksi
Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuo-
malaisen sekä Vaasassa ilmestyvien
Vasabladetin ja Pohjalaisen lukija-
kunnat. Paikalliset lukevat lehden
”aamukahvin kera”, maakunnasta
muualle muuttaneet käyvät luke-
massa vanhojen kotikontujensa uu-
tiset verkkolehdestä. Ja jos heillä on
työpaikan vaihto tai kouluttautu-
minen mielessä, pääsevät he helpos-
ti lukemaan sekä synnyinseutunsa
että muutakin Suomea koskevat
ilmoitukset vanhan tutun median
verkkosivuilta.
Uranuksen yhteistyölehtien
verkkosivujen kävijämäärä kohoaa
yli miljoonaan eri kävijään viikoit-
tain. Yhteistyömme lehtien kanssa
tarjoaa siten valtakunnan ylivoi-
maisesti kattavimman verkkonäky-
vyyden asiakkaidemme työpaikka-,
koulutus- ja haetaan yrittäjiä ilmoi-
tuksille.
Lue lisää Uranuksen tarjoamista
näkyvyyspaikoista sivulta 11.
Valtakunnan
kattavin
ilmoitusverkko
Uranus.fi-palvelun kanssa yhteistyötä tekee
noin 25 eri sanomalehteä. Yhteistyölehtien
verkkosivuilla näkyvät kaikki sekä ao. lehdessä
että Uranus.fi-palvelussa ilmoitetut työpaikat ja
koulutusilmoitukset.
Kartalta näkee, miten Joensuussa ilmestyvän
Karjalaisen verkkolehden lukijakunta hajaantuu
ympäri Suomen.
Karjalaisen verkkosivuilla vierailee viikoittain
keskimäärin 80 000 eri kävijää. Yli puolet vierailijoista
tulee Pohjois-Karjalasta, mutta myös pääkaupunkiseudulta
tulee paljon kävijöitä. Viikosta riippuen
pääkaupunkiseudulta tulee 35–45 prosenttia kaikista
kävijöistä. Verkkosivustoa käyttää viikoittain myös
tuhansia muita suurten kaupunkikeskusten asukkaita.
Risto Salminen, Sähköisen liiketoiminnan päällikkö
18.4.2014
Nostetta!4 Nro 9
Monipuolisia mahdollisuuksia
oppilaitoksen markkinointiin
ja opiskelijahakuihin Uranus
Oy:n avulla
Oppilaitokset ovat olleet parin viime vuosikymmenen aikana suurten muutosten
keskellä. Kilpailu opiskelijoista on koventunut ja kansainvälistynyt, uusia oppilaitoksia
on syntynyt ja oppilaitosfuusiot ovat yleistyneet. Opetusalan eksperteilläkin on
vaikeuksia pysyä mukana muutosvauhdissa ja omata hyvä alan asiantuntemus. Tällä
aukeamalla annetaan vinkkejä, miten näihin muutoksiin voisi vastata.
Opetuksenlaatuonse,mikähou-
kutteleeopiskelijoita.Oppilaitoksen
kannattaakin panostaa parhaiden
kouluttajaresurssienpalkkaamiseen.
Hyvän rekrytointijärjestelmän
käyttö lisää parhaiden hakijoiden
kiinnostusta sekä parantaa oppi-
laitoskuvaa ja säästää myös työai-
kaa rekrytoinneissa. Uranuksen
LAURA™-rekrytointijärjestelmää
käyttävät mm. Laurea-ammatti-
korkeakoulu, Seinäjoen koulu-
tuskuntayhtymä ja Tampereen
Yliopisto. Uranuksen LAURA™-
järjestelmä voidaan räätälöidä
oppilaitoskohtaisesti ja sen avulla
voidaan hoitaa kaikki rekrytoin-
nit, sisäiset ja ulkoiset. LAURA™-
järjestelmän avulla mm. kommuni-
kointi hakijoiden kanssa onnistuu
vaivattomasti ja hakijat on helppo
kerätä samaan hakijayhteenvetoon,
jolloin heitä voi verrata toisiinsa no-
peasti ja tehokkaasti. LAURA™ voi
toimia myös näppäränä työkaluna
hallinnoimaan oppilaitoksen vaiku-
tuspiirissä olevaa asiantuntijakantaa,
luennoitsijoita, työnantajien edusta-
jia ja sijaisuuksien hoitoa.
Kansainvälistyminen on kas-
vava suunta koulutusmaailmassa:
suomalaiset nuoret suuntaavat yhä
useammin opiskelemaan ulkomail-
le, mutta toisaalta myös Suomeen
tulee runsaasti opiskelijoita muual-
ta. Uranus.fi:n englanninkielisillä
verkkosivuilla voi tavoittaa suomea
taitamattomat osaajat.
Englanninkielisille sivuille tullaan
myös Suomen ulkopuolelta, joten
se on paikka markkinoida oppilai-
toksenenglanninkielistäkoulutusta.
Uranus.fi:ssä on myös ruotsin-
kielinen koulutustarjonta sekä rek-
rytointiosio, joten pohjoismainen
näkyvyys ja tavoitettavuus ovat
poikkeavan hyvällä tasolla.
Yksi suurimmista koulutus-
kentän muutoksista on se, ettei
nykytyöelämässä enää riitä yksi
nuoruudessa hankittu tutkinto.
Markkinointipäällikkönä kahdessa
oppilaitoksessa aiemmin toiminut,
nyt Uranus Oy:n markkinointi-
päällikkönä toimiva Osmo Reko-
la kertoo, että työntekijän täytyy
kouluttautua jatkuvasti pysyäkseen
oman alansa kehityksessä mukana.
Koulutus ja työelämä linkittyvät
siis saumattomasti yhteen. Tämä
kannattaa huomioida myös koulu-
tuksen markkinoinnissa. Uranus.fi
on Suomen ainoa merkittävä por-
taali, jossa on laajasti esillä sekä työ-
että koulutuspaikkoja.
Rekola muistuttaa, että lisätar-
jonta lisää kysyntää: ”Mitä useam-
pia koulutuksia samasta paikasta
löytyy, sitä useampi etsii niitä juuri
sieltä. Siksi Uranus.fi on oivallinen
paikka koulutuksen markkinoin-
tiin.”
Säännöllinen
kouluttautuminen on
menestymisen elinehto
Koulutus ja opiskelu
kansainvälistyvät
Opetuksen laatu
ja rekrytoinnit
Nostetta!Nro 9 5
Oppilaitosten
tunnettuusparemmaksi
Koulutusten järjestämisessä ja
markkinoimisessa on hyvä ottaa
huomioon myös opiskelijoiden
sijoittuminen työelämään. Mitä
parempi on opiskelijoiden sijoit-
tuminen työelämään, sitä hou-
kuttelevampaa koulutus on – ja
sitä laadukkaammaksi oppilaitos
arvioidaan.
Uranus.fi-sivustolle on työs-
tetty paljon työhönsijoittumista
edistävää materiaalia, kuten työn-
hakuvideoitaja-artikkeleita,joissa
kerrotaan muun muassa kesätyö-
paikoista sekä työharjoittelupai-
koista. Opiskelijoiden työhönsi-
joittumista edistävästä aineistosta
Uranus viestii säännöllisesti eri
oppilaitosten opinto-ohjaajille
ja pyrkii tälläkin toiminnalla tu-
kemaan opiskelijoiden työhön
pääsyä. Vuosisopimusasiakkaille
olemme valmiita järjestämään tie-
toiskutilaisuuksia, joissa valmistu-
misvaiheessa oleville opiskelijoille
kerrotaan tuoreimpia työnhaku-
vinkkejä ja urasuunnitteluideoita.
Aalto-yliopiston urapalvelu
käyttää Uranuksen LAURA™-
rekrytointijärjestelmää apuna,
jotta yliopiston opiskelijat ja
työnantajat löytävät toisensa. Jär-
jestelmän avulla työnantajat voi-
vat julkaista työpaikkailmoituk-
sia yliopiston intranetissä. Ura- ja
rekrytointipalveluista vastaava
henkilö tarkastaa ilmoitukset ja
julkaisee niistä sopivat. Opiskeli-
jat voivat myös laittaa intranetiin
CV:nsä, ja työnantajat voivat käy-
dä tarkastelemassa ansioluetteloi-
ta pientä maksua vastaan.
Jokaisella oppilaitoksella on
omat tapansa rekrytoida hen-
kilökuntaa ja opiskelijoita sekä
markkinoida oppilaitostaan ja
koulutuksiaan. Oppilaitos voi
kuitenkin saada merkittävän hyö-
dyn, jos yhdistää kaikki edellä
mainitut ajatukset ja ryhtyy pit-
käaikaiseen yhteistyöhön Uranus
Oy:n kanssa.
Koulun penkiltä työelämään
Apua oppilaitoksen lanseeraukseen
Lue lisää koulutuksen markkinoinnista:
rekrytointi.uranus.fi/aikuiskoulutus
Lue lisää LAURA™-rekrytointijärjestelmästä:
laura.fi
Copyright: KFS/distr. Bulls Press
Täysin uusien oppilaitosten voi
olla vaikeaa ja kallista saada nime-
ään ihmisten tietoisuuteen ja va-
kiinnuttaa asemaansa. Tämä sama
pätee myös fuusioituneisiin op-
pilaitoksiin, joiden nimi vaihtuu
fuusion yhteydessä. Esimerkiksi
Stadin ammattiopisto, eli kolmes-
ta oppilaitoksesta koostettu uusi
oppilaitos, otti heti ”uudelleen-
syntymänsä” jälkeen Uranuksen
markkinointikanavakseen.
Uranus.fi toimii markkinoin-
tikanavana myös pienemmille
oppilaitoksille. Uudehkon, am-
mattiin valmistavan Lahden Hie-
rojakoulun johtaja, Petri Joensa-
lo, kertoo näkemyksensä Uranus.
fi:stä:
- Loppusyksyllä 2010 tapasin
Uranus Oy:n edustajan. Hänen
kanssaan juteltiin siinä hieron-
nan lomassa selkävioista, hie-
rontakoulutuksesta ja yrittämi-
sestä. Minulla oli oppilaitokseni
pyörimässä ensimmäistä vuotta.
Kulut olivat korkeimmillaan
ja haasteet oppilashankinnassa
hankalimmillaan, koska oppi-
laiden piti aloittavan koulun
osalta kustantaa opiskelu koko-
naan itse. Mitään koulutustukia
yhteiskunnan puolesta heillä ei
ollut hyödynnettävissä.
- Tapaamisen yhteydessä sovit-
tiin artikkelityyppinen ilmoitus
ja normaali koulutusilmoitus
vuoden ajaksi Uranus.fi-palve-
luun. Uranus teki kaikki tekstit
valmiiksi ja hyväksyntäni jäl-
keen ne laitettiin esille.
- Kokemuksemme ovat olleet
hyviä ja sekä keväällä että syk-
syllä 2012 ja vuonna 2013 kaik-
ki kurssimme ovat olleet täysiä.
Vaikutuksen teki erityisesti Ura-
nuksen halu myötäelää alkavan
yrittäjän ja yrityksen mukana.
Ilman muuta jatkamme Ura-
nuksen käyttöä ilmoittelussam-
me.
Opetusalan yleinen ongelma on,
ettei monenkaan koulutuksen tar-
joajan nimi ei tule suurelle yleisölle
spontaanisti mieleen. Oppilaitos
voi kasvattaa tunnettuuttaan ilmoit-
telemalla omasta koulutustarjon-
nastaan nimenomaan rekrytoin-
tiportaalissa. Siitä on kahdenlaista
hyötyä: työpaikan hakijat ja uuden
työpaikan saaneet miettivät usein
osaamistaan ja tutkivat koulutuksia
sillä silmällä, että pääsisivät parem-
min palkattuihin töihin ammatti-
taitojaan parantamalla. Rekrytointi-
portaalissa liikkuvat myös HR-alan
ammattilaiset jo työnsä puolesta ja
he tekevät usein päätöksiä kaikesta
henkilöstön kehittämiseen liittyvis-
tä asioista. Rekrytointiportaalissa
saa siis yhdellä markkinointi-iskulla
kaksi kärpästä.
Uranus.fi:ssä koulutuksen il-
moittaminen on tehty helpoksi.
Ilmoitukset on mahdollista integ-
roida siirtymään automaattisesti
Uranus.fi-portaaliin. Muun muassa
Amiedu ja Edupoli käyttävät täl-
laista integraatio-ominaisuutta.
”Integrointi on vaivaton tapa.
Se säästää aikaa ja resursseja,
sillä koulutuksia ei tarvitse ma-
nuaalisesti syöttää palveluun”
toteaa Edupolin markkinointipääl-
likkö Tuija Monto.
Ilmoitusintegraatio on erinomai-
nen työkalu, jos koulutuksia on
vuositasolla enemmän kuin sata.
Nostetta!6 Nro 9
Säästä aikaa ja vaivaa LAURA™
-rekrytointijärjestelmän avulla
Yllä mainituissa ja mo-
nessa muussakin tapauksessa
LAURA™-rekrytointijärjestelmä
on avuksi. Rekrytointijärjestel-
män avulla hoidettu rekrytointi
säästää huomattavasti työaikaa
verrattuna manuaalisesti hoidet-
tuun rekrytointiprosessiin.
LAURA™-järjestelmän avulla
työpaikkailmoituksen voi luoda
ja julkaista useassa eri kanavas-
sa alle kymmenessä minuutissa.
Satojen hakemusten käsittely ja
haastateltavien valitseminen hoi-
tuu järjestelmällä helposti kah-
dessa työpäivässä, kun taas manu-
aalisesti sadan hakemuksen läpi
käyminen voisi viedä jo viikon.
Rekrytointijärjestelmän avulla
myös hakijoille viestiminen hoi-
tuu parilla klikkauksella useiden
tuntien osoitetietojen kopioimis-
rumban ja tekstin miettimisen
sijaan.
Uranuksen työntekijät ovat
useiden vuosien kokemukseen
perustuen arvioineet manu-
aalisen rekrytoinnin ja rekry-
tointijärjestelmän eroja ajan-
käytön suhteen. Viereisestä
taulukosta selviää, kuinka merkit-
täviin ajansäästöihin LAURA™-
rekrytointijärjestelmä pystyy:
REKRYTOINTI
Ilmoituksen luonti ja julkaisu
Sisäinen tiedonkulku
Hakemusten käsittely
Viestintä
Manuaalinen LAURA™-rekrytointijärjestelmä
4 tuntia 10 minuuttia
5 tuntia 30 minuuttia
30 tuntia 10 tuntia
6 tuntia 10 minuuttia
LAURA ja parhaimmat brändit viihtyvät yhdessä
Tampereen Yliopistolla oli selkeä tarve
rekrytointijärjestelmälle ja tarjouskilpailun
jälkeen päädyimme Uranuksen LAURA-
järjestelmään. Uranuksen toiminta LAURA-
kaupan yhteydessä oli asiantuntevaa ja
toimittaja huomioi meidän tarpeemme
järjestelmän suhteen hyvin. Järjestelmän
käyttöönotossakaan ei ollut mitään ongelmaa
ja tekninen yhteyshenkilömme Uranuksen
puolelta oli aivan erinomainen. Hän on
toiminut myös käyttöönottoprojektin jälkeen
yhteydenpidon saralta luotettavasti, nopeasti,
asiantuntevasti ja ystävällisesti. Olen jo
suositellut LAURA-järjestelmän käyttöönottoa
muillekin erityisesti toimittajan luotettavuuden
vuoksi.
Tampereen yliopisto antoi Uranukselle
pisteet luotettavuudesta :
Tampereen yliopisto
suosittelisi LAURA™
-rekrytointijärjestelmää
muillekin
Pirjo Hankala,
henkilöstöpäällikkö
Tampereen Yliopisto
Solo on rekrytoijan paras apu,
kun hoidat rekrytointeja pääasi-
assa yksin tai tiedossa on yksit-
täinen rekrytointi, jonka haluat
hoitaa hyvin. Solon avulla saat
hoidettua monesti hyvin työ-
läät rutiinivaiheet tehokkaasti ja
koko prosessin laadukkaasti. Solo
on valintasi, kun haluat tehostaa
ajankäyttöäsi, vahvistaa työnanta-
jakuvaa ja näyttää vieläpä hyvältä
kollegoiden suuntaan.
Start on nopea ottaa käyttöön
ja se kattaa rekrytoinnin perus-
tarpeet monipuolisesti. Minkä ta-
hansa kokoinen organisaatio saa
käyttöönsä Uranuksen vankkaan
kokemukseen perustuvan järjes-
telmän, joka kehittyy tarpeiden-
ne mukana.
Pro sopii täysin teidän tar-
peisiinne. Lähes rajattomista
mahdollisuuksista räätälöidään
Uranuksen asiantuntijoiden avul-
la teille parhaiten sopiva järjestel-
mä, ettekä maksa ylimääräisestä.
LAURA™ Pro on jo sadan mer-
kittävän organisaation valinta.
Työskenteletkö kasvavassa yrityksessä? Onko yrityksenne
työntekijöiden vaihtuvuus suurta? Vai tarvitseeko yrityksesi
kenties lisätyövoimaa kesäisin?
LAURA™ sopii nyt jokaiseen
rekrytointiin ja jokaiselle rekrytoijalle
LAURA™-rekrytointijärjestelmä auttaa satojatuhansia työnhakijoita
kohti uutta työpaikkaa vuosittain. LAURA™ onkin tuttu sekä
työnhakijoille että paljon rekrytoiville. Uranus haluaa entistä paremmin
tuoda LAURA™-tuotteet kaikkien rekrytoijien avuksi.
Yhdessä asiakkaidemme, kumppaniemme ja hakijoiden kanssa tehdyn kehitystyön jälkeen
LAURA™ palvelee tehokkaasti ja laadukkaasti jokaisessa rekrytoinnissa rekrytoijan ja
tilanteen tarpeet huomioiden.
LAURA:sta löytyy kolme erilaista perusversiota.
Tuoreimmassa BrandIndex-tut-
kimuksessa kuluttajatuotteita val-
mistava Fiskars sekä elintarvike- ja
makeisyhtiö Fazer ovat suomalais-
ten lempibrändit. Miehet listasivat
Fiskarsin lempparikseen ja Fazerin
toiselle tilalle. Naisilla järjestys oli
päinvastainen.
Kymmenensuosituimmantuote-
merkin joukossa ovat myös Arabia,
Hackman, Iittala, Paulig, Abloy,
Valio, Kalevala Koru ja Prisma.
Kaikki merkit olivat naisten listalla,
miesten listalla Kalevala Korun ja
Prisman korvasivat Yle Areena ja
Canon.
Em. 12 yrityksestä kuusi käyttää
LAURA-rekrytointijärjestelmää.
Nämä käyttäjät ovat Fiskars, Pau-
lig, Iittala, Valio, YLE ja Kalevala
Koru.
Lähde: Taloussanomien uutiskir-
je 25.9.2013.
Nostetta!Nro 9 7
”Menisipä kaikki IT-hankkeet tällä tavoin”
”Olen toiminut erilaisissa rekry-
tointi- ja HR -järjestelmähankkeissa
useaan otteeseen työurani varrella
niin rekrytointikonsulttina, HR-
rooleissa kuin IT-projektipäällik-
kötehtävissä. Uranuksen kanssa
LAURA™-järjestelmän myynti-,
määrittely-, toteutus- ja käyttöön-
ottovaihe sekä käyttö rekrytointi-
työkaluna on ollut ikimuistoisen
helppoa.TällätavoinkunkaikkiIT-
hankkeet menisivät, työelämä olisi
huomattavasti helpompaa. Suosit-
telen tutustumaan järjestelmään, jos
haetaan perusrekrytointityökalua,
jonka käyttöliittymä ja toimintalo-
giikkaonhelppoomaksua.Järjestel-
mä sopii hyvin sekä rekrytointiyri-
tyksille että itsenäiselle yritykselle
rekrytointityökaluksi. Uranuksella
on myös selkeästi valmiudet tehdä
asiakaskohtaisia muutoksia järjes-
telmään nopealla aikataululla ja
hyvällä laadulla. Toimin mielelläni
suosittelijana ja lisätietojen antajana
järjestelmän osalta – näin toimien
minäkin päädyin ottamaan yhteyt-
tä Uranukseen.”
Jouko Karjalainen,
Henkilöstön kehittämis-
päällikkö/ HR-yksikkö
Anvia Oyj
”Glastonille tuli 2000-luvun al-
kuvuosina suuri määrä avoimia
hakemuksia kirjeitse ja sähköpos-
tilla. Halusimme ottaa käyttöön
kevyen ja helppokäyttöisen järjes-
telmän hakemusten vastaanottoon,
säilyttämiseen ja hyödyntämiseen.
Myös kohdennettuja rekrytointe-
ja oli tuolloin paljon ja LAURA™
vaikutti sopivalta työkalulta rekry-
tointiprosessinhoitoon.Uranuksen
henkilökunta oli asiantuntevaa ja
joustavaa, ja saimme erittäin hyvän
koulutuksen käyttöönoton tueksi.
Järjestelmä on tosin niin helppo-
käyttöinen, että mitään suurempia
ponnisteluja ei ole tarvittu.
Kun halusimme viedä rekrytoin-
tien suunnittelu- ja hyväksyntäpro-
sessin LAURA™-järjestelmään,
Uranus kartoitti tarpeemme ja
muokkasi järjestelmää tarpeidem-
me mukaisesti. Myöhemminkin
kaikki muutostyöt ja hienosäädöt
ovat sujuneet nopeasti ja joustavasti.
LAURA™ on selkeä ja helppokäyt-
töinen järjestelmä, joka on kevyt
ottaa käyttöön. Se näyttää olevan
muokattavissa asiakkaan toiveiden
mukaisesti monenlaiseen käyttöön.
Järjestelmän muokkaaminen on
nopeaa ja joustavaa. Myös hinta-laa-
tusuhde on kohdallaan. Ihailemme
Uranuksen halua ja kykyä reagoida
asiakkaan tarpeisiin sekä nopeutta
muutosten toteuttamisessa.”
Räätälöitävyys on Glastonin mieleen
Stiina Enqvist,
HR Director
Glaston Finland Oy
Esimiehillä, vuorovastaavilla
ja muilla rekrytoijilla on ollut si-
nisiä vihkoja ja soittolistoja, joita
läpikäymällä on yritetty tavoittaa
puhelimitse pätevä sijainen sairas-
tuneen tai muutoin estyneen hen-
kilön tilalle. Työntekijöiden ta-
voittaminen on tuskaista ja usein
tavoitetaan ensimmäisenä henki-
lö, joka jo tekee samalle työnanta-
jalle tuurauskeikkaa toisaalla!
Tänä päivänä asiat ovat toi-
sin: Sekä työnantaja että si-
jainen käyttävät LAURA™-
rekrytointijärjestelmässä olevaa
kalenteria, johon työnantaja
merkitsee sijaistarpeet (keitä tar-
vitaan, milloin tarvitaan, mitkä
ovat pätevyysvaatimukset) ja
sijainen merkitsee milloin hän
on käytettävissä. Tämän jälkeen
esimies muotoilee LAURA™-
järjestelmän kautta tekstiviestin,
joka lähetetään kaikille niille pä-
teville ja vapaille sijaisille, jotka
ovat merkinneet kalenteriinsa
olevansa tarvittavana ajankohtana
halukkaita tekemään vuoroja.
Kun sijainen saa viestin hän
vastaa sovitulla termillä, esim. ok.
Ensimmäisenä vastannut saa heti
uuden viestin, jossa hänet toivo-
tetaan tervetulleeksi työvuoroon.
Muut postituslistalla olleet saavat
viestin, että tuuraaja on jo löyty-
nyt. Sijaistarpeiden hoitoon ei siis
tarvita yhtään puhelinsoittoa!
Sijaisten haun
soittorumba
on historiaa!
Sijaisten tavoittaminen ja sijaisuuksien
täyttö on ollut rekrytoinnin yksi
työläimmistä ja turhauttavimmista
työvaiheista.
Oletko kuullut näistä
LAURA™-ominaisuuksista?
LAURA™ -rekrytointijärjestelmä on helposti muokattavissa yrityksen tarpeisiin sopivaksi.
Listasimme tähän suosituimmat lisäominaisuudet:
•	 LinkedIn-intergraatio
Hakija voi tuoda työhistoria-, koulutus- ja yhteystiedot hakemuspohjaan suoraan LinkedIn-
profiilistaan.
•	 Muokattavat lomakkeet
Hakemuslomakkeesta saadaan tehtyä juuri sopivanlainen kyseistä työpaikkaa varten
muokattavien lomakkeiden avulla.
•	 Hakijan videoesittely
Videoesittelymoduulin avulla rekrytoinnista poistuu kallein ja turhauttavin vaihe, eli turhien
haastattelujen pitäminen.
•	 Ilmoitusintegraatiot
LAURA™-järjestelmässä luodut ilmoitukset voidaan julkaista suoraan seuraavilla
ilmoittelusivustoilla: Uranus.fi, Oikotie, Monster ja Mol.
•	 Koontilistojen jakaminen rekrytoijien kesken
Jaettujen koontilistojen avulla useat rekrytoijat voivat samanaikaisesti käsitellä hakemuksia.
Käsittely helpottuu huomattavasti ja kaikilla on ajantasainen lista seulotuista hakemuksista.
Kysy lisätietoa ominaisuuksista omalta myyjältäsi tai Uranuksen asiakaspalvelusta: 09 8566 7700.
LAURA™ -rekrytointijärjestel-
mää on jälleen kehitetty ja siihen on
saatavissa näppärä Recruitby.netin
kehittämä videohaastattelutyökalu.
Senavullavoithaastatellajaarvioida
työnhakijoita missä tahansa – juuri
silloin kun se sinulle sopii.
Järjestämme tietoiskutilaisuuksia
tarpeen ja kiinnostuksen mukaan
Uranuksen tiloissa, joten pääset
tutustumaan, miten näppärästi
videohaastattelun voi nykyisin to-
teuttaa ja miten paljon sen avulla
voit välttää turhia ja kalliita työn-
hakijahaastatteluja kasvokkain. Tie-
toiskutilaisuuksissaonmukanasekä
Recruitby.netin että Uranuksen
parhaat asiantuntijat.
LAURA™ -rekrytointijärjestelmän ja Recruitby.netin tehokas yhteiskäyttö
Nostetta!8 Nro 9
Uranus Oy ja The Network takaavat
onnistuneen rekrytoinnin yli 130 maassa
Jaakko Lehto Executive Search Oy hyödyntää
rekrytoinneissaan The Network -verkostoa
Suomen vanhin suorahakualan
yritys Jaakko Lehto Executive
Search Oy on osakkaana kan-
sainvälisessä Glasford-suoraha-
kuyritysten verkostossa ja voi
siten tarjota asiakasyrityksilleen
suorahakupalveluja 38 eri maassa.
”Koska emme kata kaikkia maita,
olemme suorahakutoimeksian-
tojen läpiviennissä hyödyntäneet
myös Uranuksen The Network
-verkoston kumppaniyritysten
CV-tietokantoja ja löytäneet
niistä useita asiakkaitamme kiin-
nostavia kandidaatteja. CV-tieto-
kannat ovat olleet hyvä lähde var-
sinkin kun on haettu ehdokkaita
asiantuntija- ja muihin ylempien
toimihenkilöiden tehtäviin”, ker-
too Antti Joutseno Jaakko Lehto
Executive Search Oy:stä.
Haetteko osaajia Puolasta? Ve-
näjältä? Kiinasta?
Nyt se on entistä vaivattomam-
paa. Uranuksen kautta saatte
työpaikkailmoituksen em. ja yli
130 muun maan johtavaan verk-
korekrytointisivustoon. Ja nyt
palveluumme voi kuulua myös
ilmoitustekstin kääntäminen ao.
maan kielelle. Käännöspalvelusta
veloitetaan vain 90 euroa. Lisätie-
toja voi kysyä Uranuksesta.
Työpaikkailmoitusten
globaali käännöspalvelu
Uranus Oy on Suomen edustaja maailman
johtavassa online-rekrytointiyhteisössä
The Recruitment Networkissä. Yhdessä
muodostamme voimakkaan liiton
kansainvälisten rekrytointitarpeidenne
täyttämiseen:
•	 130+ maata
•	 50+ markkinoiden johtavaa
rekrytointipalveluyritystä
•	 Markkinoiden parhaat rekrytointisivustot
•	 Yli 145 milj. kävijää ja 250 milj. CV:tä
globaalisti
•	 Ennennäkemätöntä paikallista ja
vakiintunutta bränditunnettuutta
•	 Ainutlaatuista paikallista
rekrytointituntemusta asiantuntijoilta, jotka
tietävät miten houkutella parhaita aktiivisia
ehdokkaita omissa maissaan
•	 Paikallisille markkinoille suunnitellut
tuotteet, jotka tarjoavat parhaat tulokset ja
rekrytoinnit
Uranus Oy tarjoaa siis tehokkaan ja
keskitetyn ratkaisun, joka kattaa kaikki
globaalit rekrytointitarpeenne. Yhdellä
sopimuksella Uranus Oy:n kanssa helpotatte
kansainvälistä rekrytointianne ja teette siitä
kustannustehokkaampaa.
Uranus Oy:ltä olemme saaneet
palvelua nopeasti ja vaivattomasti
yhden kontaktin kautta.
Ilmoitusten julkaiseminen
useaan The Network -verkostoon
kuuluvaan maahan yhdellä
yhteydenotolla on ollut helppoa,
eikä erillisiä ilmoituspohjia ja
kaavakkeita ole tarvinnut käyttää.
Jenni Kuokkanen,
HDR Specialist
Management Events
Lue lisää: http://rekrytointi.uranus.fi/ulkomaalaisen-tyontekijan-palkkaaminen/
http://www.the-network.com
Nostetta!Nro 9 9
Helsingin nuorisoasiainkes-
kus kokeili nimetöntä rekry-
tointia hakiessaan keväällä 2013
projektipäällikköä. Rekrytointi-
kokemus oli positiivinen, vaik-
kakin vei aikaa, koska kaupungin
rekrytointijärjestelmä ei taipunut
nimettömään työnhakuun. Ai-
kaa vei ensiksi se, että ilmoitus
oli laadittava tavallista huolelli-
semmin, jotta hakijat kertoisivat
vain tärkeimpiin vaatimuksiin
ja osaamiseen liittyvät asiat. Toi-
sekseen aikaa meni siihen, että
kaikista hakemuksista piti tussil-
la mustata kaikki kohdat, joista
henkilön tausta olisi paljastunut.
Em. rekrytoinnissa tähän peit-
tämiseen meni aikaa noin päivä,
eikä kyseinen henkilö voinut
osallistua haastatteluihin, sillä hä-
nellehän hakijat eivät olleet enää
anonyymejä. Kaiken kaikkiaan
anonyymi rekrytointi vei tuplas-
ti aikaa normaaliin rekrytointiin
verrattuna.
Helsingin nuorisoasiainkes-
kuksen tapauksessa oli kyse tar-
peesta kokeilla anonyymia rek-
rytointia tavallisen rekrytoinnin
yhteydessä. Toinen tyypillinen
tarve voi syntyä kesätyöhakujen
yhteydessä esim. pienillä paik-
kakunnilla. Hakija voi helposti
leimautua jo nimen perusteella.
”Tämähän on varmaan sen ja
sen poika/tyttö....!” Useimmat
rekrytoijat haluaisivat välttää ti-
lanteet, joissa hakijasta syntyy
virheellinen mielikuva täysin epä-
oleellisten tekijöiden perusteella.
Voiko LAURA™ -rekrytointi-
järjestelmää käyttää anonyymei-
hin rekrytointeihin?
Kyllä voi, Uranus on toteut-
tanut valmiin ratkaisun tähän
tarpeeseen. Anonyymi rekry-
tointi onnistuu vähällä vaivalla
hyödyntämällä LAURA -rekry-
tointijärjestelmän tätä varten ke-
hitettyä versiota. Rekrytoinnin
läpiviennistä vastaava näkee kaik-
ki hakemukset kokonaan, mutta
varsinaista valintaa tekevät näke-
vät vain hakemuksia, joissa kaik-
ki sukupuoleen, ikään, nimeen,
osoitteeseen, siviilisäätyyn, synty-
mäpaikkaan tai esimerkiksi kan-
salaisuuteen, opiskelupaikkaan
ja äidinkieleen liittyvät tiedot on
poistettu automaattisesti järjestel-
män avulla. Näin haastatteluun
kutsuttavien valinnasta päättävät
henkilöt arvioivat hakijoita vain
osaamisen, ammatin, tutkinnon
ja työkokemuksen perusteella.
Näin hoituu
anonyymi
rekrytointi
Maailmalla on yleistymässä anonyymi työnhaku, jossa rekrytoija
ei saa etukäteen tietää hakijoiden henkilöllisyyttä. Menetelmän
on todettu helpottavan esimerkiksi ja erityisesti toisen polven
maahanmuuttajien työllistymistä sekä vähentävän ikä- ja
sukupuolisyrjintää työnhaussa.
Kiinnostako anonyymin rekrytoinnin kokeilu?
Tarjoamme teille seuraavan ratkaisun:
•	 Yhteydenotto Uranukseen, jolloin saatte käyttöönne LAURA
-rekrytointijärjestelmän version, joka sisältää hakulomakkeen, missä kysytään
kaikki normaalit työhakemuksen tiedot. Tiedot näkyvät rekrytointia
läpivievälle henkilölle sellaisenaan, mutta henkilöille, jotka karsivat jatkoon
pääseviä näkyy vain hakemus, josta kaikki henkilöllisyyden paljastavat seikat
on automaattisesti poistettu.
•	 Kun haastatteluun pääsevät hakijat on anonyymisti ja tunnistamattomina
valittu, niin hakemukset vastaanottanut henkilö voi lähettää heille
haastattelukutsut helposti järjestelmän avulla. Samalla hän voi viestiä hakijoita,
jotka eivät tällä kertaa edenneet haastatteluvaiheeseen.
•	 Haastattelijoille hakijan persoona on täysin tunnistamaton siihen hetkeen
saakka, kunnes haastateltava astuu haastattelutilaan sisään.
•	 Prosessi on helppo, varma ja säästää merkittävästi rekrytoijan aikaa.
Edustajamme opastavat tarvittaessa kaikki rekrytoinnin läpiviennin vaiheet
rekrytoijan tarpeen mukaisesti.Anonyymin rekrytoinnin toteutus on edullista:
Kokonaishinta rekrytointia kohden on 980 eur + alv ja se sisältää sekä em.
ominaisuudet sisältävän rekrytointityökalun että ilmoituksen Uranus.fi
-palvelussa.
•	 Mikäli ilmoitus halutaan esille myös muihin rekrytointimedioihin, niin
Uranus voi tehdä sen puolestanne ja välittää ilmoituksen eteenpäin. Tästä
työstä Uranus laskuttaa valitsemienne medioiden ilmoittelukulut ja 96 euron
palvelumaksun.
Uranus.fi palvelusivu
rekrytoijalle ja
koulutuksen
markkinoijalle
Uranus uudisti syksyllä 2013 Uranus.fi-sivuston
Rekrytoijalle-osion. Sivustolta löytyy nyt
helposti ja nopeasti ajantasaista tietoa mm:
•	 työpaikkailmoittelusta
•	 koulutuksen markkinoinnista
•	 yrittäjien rekrytoinnista
•	 kansainvälisestä rekrytoinnista ja
•	 rekrytoinnin työkaluista
Lisäksi tuotamme sivustolle
ajankohtaisia vinkkiartikkeleita,
jotka ovat hyödyllisiä sekä rek-
rytoijille että kouluttajille ja aut-
tavat heitä löytämään oikeanlaisia
ja motivoituneita henkilöitä. Ar-
tikkelit löytyvät ”Rekrytoinnin
työkalut” -palkin alaosiosta.
Uudistettu verkkosivu löytyy
suoraan alla olevasta osoitteesta:
http://rekrytointi.uranus.fi
tai Uranus.fi-sivuilta klikkaa-
malla oikeasta yläkulmasta joko
”Työnantajat” tai ”Kouluttajat”
-painiketta.
Kuvankaappaus uudistuneesta rekrytointipalvelusta
Uranus.fi työnhakuosio
Uranus.fi-sivuston hyötyartik-
kelien ja työnhaun vinkkivide-
oiden esillepano sivustollamme
on uusittu. Uuden osion nimi on
Nostetta Urallesi ja sieltä löytyy
entistä vaivattomammin satoja
vinkkejä ja ideoita työnhakuasi
tukemaan.
Käy tutustumassa:
uranus.fi/tyonhaku
Kuvankaappaus Nostetta Urallesi -työnhakuosiosta.
Nostetta!10 Nro 9
Onnistuuko rekrytointinne
vain, jos pystytte järjestämään
työpaikan myös aviopuolisolle?
Kuvakaappaus KPSHP-:n työpaikkailmoituksesta Uranus.fi-palvelussa.
Tavoita
työnhakijat
sosiaalisessa
mediassa
Työelämään keskittyneessä sosiaalisessa
mediassa, LinkedIn:ssä, on tätä nykyä
jo yli 600 000 suomalaista. LinkedIn on
lyönyt itsensä läpi sivustona, jonka kautta
haalitaan työelämäverkostoja. Moni
LinkedIn-käyttäjä haluaa myös kuuluttaa
itseään osaavana, uusista työtarjouksista
ja uramahdollisuuksista kiinnostuneena
henkilönä.
LinkedIn ja muut sosiaaliset me-
diat ovat muokanneet työnhakua ja
rekrytointikäytäntöjä. LAURA™-
rekrytointijärjestelmä pysyy ajan
hermolla, sillä vuoden 2013 touko-
kuussa järjestelmään lanseerattiin
LinkedIn-integraatio.
LinkedIn-integraatio helpottaa
huomattavasti niitä työnhakijoi-
ta, jotka ovat tehneet profiilin
LinkedIn:iin.Yli600000miljoonan
suomalaisen LinkedIn-käyttäjän
joukosta voidaan jo sanoa löytyvän
suuri määrä työnhakijoita. Integraa-
tion avulla työnhakija voi imuroida
LinkedIn-profiilinsa työhistoria-,
koulutus- ja yhteystiedot hakemus-
pohjaan, ja hakemuksen täyttöön
menevä aika supistuu merkittävästi.
Samalla työnantajasta syntyy mo-
dernijatyönhakijaaarvostavakuva.
Työnhakijatkiittävät
LinkedIn-ominaisuutta
Tämän päivän työnhakijat liik-
kuvat LinkedIn:n lisäksi paljon
muissakin erilaisissa sosiaalisen
median palveluissa. Esimerkiksi
mikroblogipalvelu Twitterissä voi
helposti jakaa mielipiteitään aihees-
ta kuin aiheesta. Jos työnhakija ei
pidä jonkun yrityksen rekrytoin-
titavasta, hänen on nykypäivänä
äärimmäisen helppoa jakaa huono
kokemuksensa. Yrityksen kannal-
ta kehnoimmassa tapauksessa tieto
lähtee leviämään räjähdysmäisesti,
mikä vaikuttaa työnantajakuvaan
merkittävästi.
Uranuksen LAURA™-asiakkaat
eivät tiettävästi ole joutuneet myl-
lytykseen toimimattomista rekry-
tointitavoista. Sen sijaan positiivista
palautetta on sadellut moneltakin
suunnalta. Esimerkiksi Yleisradion
LinkedIn-ominaisuutta ylistettiin
mikroblogipalvelu Twitterissä
(kuva).Fiskarstaassaikehujamonel-
takin osa-alueelta erään työnhakijan
ylläpitämässä blogissa. Kiitosta tuli
muun muassa nopeasta reagoimi-
sesta, hakemuspohjan selkeydestä ja
LinkedIn-ominaisuudesta.
Ote Yle_Rekryn Twitter-feedistä.
Ovatko seuraavat tilanteet
tulleet teille tutuiksi? Hakija kiel-
täytyy vastaanottamasta hyvää
työpaikkaa, koska aviopuolisolle
ei löydy paikkakunnalta hyvää
työpaikkaa eikä aviopuoliso ha-
lua päätyä työttömäksi työnha-
kijaksi hetkeksikään. Tai tilanne,
jossa henkilö irtisanoutuu varsin
pian työsuhteen alkamisen jäl-
keen, koska kun muu perhe ei ha-
lua muuttaa paikkakunnalle. Tai
tilanne, jossa avoimiin työpaik-
koihinne ei tule tarpeeksi varteen-
otettavia hakijoita työpaikkanne
syrjäisen sijainnin takia.
Uranuksella on ratkaisu näihin
ongelmiin:Voimmetehdäjalisätä
jokaisen työpaikkailmoituksenne
loppuun osion ”Työpaikka myös
aviopuolisolle”. Osioon kerätään
työssäkäyntialueenne avoimia
paikkoja sekä merkittävimpiä
työnantajia ja esimerkiksi Mol.fi
-linkitys, joka avaa useimmiten
kattavan tarjonnan alueen avoi-
miin paikkoihin. Paikkakunnan
suurimmat työantajat voivat olla
sellaisia, joita aviopuoliso voi
lähestyä myös avoimella hake-
muksella. Näin aviopuolisolla on
mahdollisuus saada uusi työpaik-
ka samalla kuin tavoittelemanne
osaaja saa teiltä paikan.
Alla on malli kuinka Keski-
Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä
rekrytointi-ilmoituksen loppu-
osassa ideaa toteutetaan.
Eräässä työnhakublogissa käsi-
teltiin yrityskuvaa ja rekrytointi-
järjestelmien toimintaa rekrytoin-
tiviestintään peilaten työnhakijan
näkökulmasta. Fiskars sai hienot
arvostelut seuraavista osa-alueista:
•	 automaattinen kiitosviesti
hakemuksen jättämisen jäl-
keen
•	 yhden näkymän hakemus-
lomake
•	 LinkedIn -profiilitietojen
tuontimahdollisuus hake-
muslomakkeelle
•	 nopea ilmoitus prosessin
etenemisestä / päätöksestä
”Fiskarsille pamahtaa rekrysivustol-
leen hyvät pisteet, sillä muistaakseni
heidänalustaansasaivietyäansioluet-
telotietojaLinkedIn-profiilinkauttaja
varsinmutkattomasti!”
Ylläolevan listan viimeisin kohta
on tietenkin täysin Fiskarsin tehok-
kaan HR-tiimin ansiota. Fiskarsin
käyttämä LAURA™ -rekrytointi-
järjestelmä antaa vain tehokkaan
toimintamahdollisuuden suurille
massoille viestimiseen parilla klik-
kauksella.
”TässävaiheessanostanhattuaFiskar-
sille, sillä he ilmoittivat kohteliaasti
bumerangistanikaikkein
lyhyimmällä aikajänteellä eli seitse-
mässäpäivässä!”
Koko blogi on luettavissa tästä osoitteesta:
http://tyonhaun.blogspot.fi/
2013/08/kaytannon-yrityskuva-ja-tyonhakuni.html
Fiskarsin rekrytointiviestintä sai
kiitosta työnhakublogissa
Nostetta!Nro 9 11
Lähes jokapäiväinen uutistilanne: työpaikalla alkavat YT-
neuvottelut. Miksi saneeraava yritys kuitenkin hankkii
rekrytointijärjestelmän? Eihän rekrytointeja ole tiedossa pitkään
aikaan, koska takaisinottovelvoitekin niitä rajoittaa.
Haetteko osaajia Väli-Suomes-
ta? Uranus.fi-sivuille jätetyt työ-
paikkailmoitukset näkyvät peräti
18 eri lehden verkkosivujen kaut-
ta. Rekrytointienne huomioarvoa
voitte kohottaa mainosbannerilla,
joka voi näkyä seuraavien lehtien
työpaikkaboxissa: Keskipohjan-
maa, Pohjalainen, Ilkka, Keski-
suomalainen, Savon Sanomat,
Karjalainen, Itä-Savo, Länsi-Savo.
Mallin mukaisen bannerin hinta
on 160 eur/vko ja banneri viikok-
si kaikkiin em. lehtiin irtoaa to-
della edullisesti: 990 eur. Molem-
mat hinnat ilman arvonlisäveroa.
Rekrytoitteko Väli-Suomesta?
Tarjolla edullista
maakuntanäkyvyyttä!
Kuvankaappaus työpaikkaboksista Keskisuomalaisen
verkkopalvelussa.
YT-neuvottelut voi hoitaa ai-
van uudenlaisellakin tavalla. Eräs
asiakkaamme hankki LAURA™-
rekrytointijärjestelmän juuri YT-
neuvottejulen kynnyksellä. Idea
on yksinkertainen: Supistuvan or-
ganisaation kaikki paikat laitettiin
sisäiseen hakuun ja haku tapahtui
järjestelmän avulla. Jokainen täytti
CV:n ja haki haluamaansa paikkaa.
Pienennetyn organisaation va-
kanssit pystyttiin näin täyttämään
henkilöiden aidon osaamisen ja
motivaation perusteella ja ne, joille
ei valinnassa järjestynyt uutta tehtä-
vää, jäivät irtisanomisuhan alaisiksi.
Työnantaja sai näin myös päivi-
tettyä tiedot koko henkilöstönsä
osaamisesta ja se tapahtui hyvin
vaivattomasti, kun henkilöt tekivät
päivityksen itse.
Myöshenkilökuntahyötyy
Rekrytointijärjestelmän avulla
hoidetun YT-prosessin yhteydessä
kukin harjoittelee CV:n täyttämistä
sekä kirjaa vahvuuksiaan, koulu-
tuksiaan ja työkokemuksiaan. Jos
tulee irtisanotuksi, on CV-pohjat
luonnosteltu ja valmiina muiden-
kin paikkojen hakemista varten.
YT-prosessin hoito voi onnistua
paljon positiivisemmin, kun ihmi-
set kokevat ikävän tilanteen hoidon
tasapuolisemmaksi ja perustellum-
maksi. Samalla omat uranäkymät
hahmottuvat.
Yleisellä tasolla on paljon koke-
muksia siitä, että kun YT-prosessi
pystytään hoitamaan hyvin, yritys
palaa kasvu-uralle muita yrityksiä
nopeammin ja silloin käynnistyvät
taas rekrytoinnit. Rekrytointityö-
kalu on jo siinä vaiheessa käytössä
ja siitä on saatu paljon käyttökoke-
musta.
Kysymykseen rekrytointityöka-
lun hankinnasta YT-neuvottelujen
yhteydessä olemme törmänneet
usein. Katso lisää vastauksia kysy-
myksiin, jotka askarruttavat rek-
rytointijärjestelmän hankinnassa:
www.laura.fi/faq
YT-neuvottelut käynnissä:
Miksi hankkia
rekrytointijärjestelmä?
Asiakkaiden kokemuksia
LAURA™ -rekrytointijärjestelmästä
Olemme käyttäneet LAURAa
vuodesta 2008 ja kaikki järjestelmää
käyttävät henkilöt ovat olleet
tyytyväisiä. Järjestelmän käytön
välillä on ollut pitkiäkin aikoja,
koska meillä on vain yksi laajempi
rekrytointi vuodessa. LAURAn
helppokäyttöisyyden ja selkeyden
vuoksi on seuraava käyttökerta ollut
aina harmiton.
Asiakaspalvelu on toiminut
kiitettävästi myös käyttöönoton
jälkeen; yleensä vastaukset saadaan
saman päivän aikana ja kaikki
pyytämämme kehitystoiveet on
toteutettu alle viikossa. Meidän osalta
voi todeta, että LAURA helpottaa
rekrytointiprosessia merkittävästi eikä
aiheuta lisähaasteita prosessille.
Fonecta työllistää yli 1000
ihmistä Suomessa yhdeksällä
paikkakunnalla. Rekrytointeja
tehdään vuosittain useita ja
rekrytointiprosessin sujuvuus on
avainasemassa.
Kun Fonectalle valittiin uutta
rekrytointijärjestelmää, haettiin
palvelutoimittajaa, jolla on moderni,
käyttäjäystävällinen, joustavasti
sekä käyttäjälähtöisesti kehitettävä ja
kehittyvä järjestelmä.
Fonectalle valittu ja käyttöönotettu
Uranuksen LAURA-järjestelmä on
vastannut hyvin näihin odotuksiin
niin käyttöönottoprojektin osalta
kuin käyttöönoton jälkeenkin.
Olemme tyytyväisiä valintaamme.
Lue lisää käyttäjäkokemuksia: www.laura.fi (Referenssejä)
Kaarina Kilpeläinen,
talousjohtaja
Linnanmäki
Tanja Kulmala,
HR-asiantuntija
Fonecta
Uranus.fi -palveluun ilmoitetut
työpaikat näkyvät myös eri alojen
ammattilaisten omilla sivuilla
Uranus.fi -palveluun ilmoitetut työpaikat, joihin
sopivia hakijoita olisivat valmistumisvaiheessa tai
vastavalmistuneet tradenomit, näkyvät nykyisin
myös Tradenomiliiton jäsensivuilla. Yhteistyön
avulla ilmoituksenne lukijapiiri voi laajentua 35 000
tradenomiliiton jäsenellä.
Insinööreille tarkoitetut työpaikkailmoitukset
näkyvät myös Insinööriliiton omassa jäsenille
tarkoitetussa urapalvelussa. Samoin Agronomeille
suunnatut työpaikkailmoitukset tulevat näkymään
Agronomiliiton omassa urapalvelussa.
Nostetta!12 Nro 9
Harald Hirmuisen uramietteitä
Osoitelähteet: Uranus Oy:n asiakas- ja markkinointirekisteri
Copyright: KFS/distr. Bulls Press
Nostetta! on Uranus Oy:n julkaisu ura- ja rekrytointiasioista
kiinnostuneille..
Vastaava toimittaja Hannu Solanne.
Osoite: Uranus Oy, Pasilankatu 2, 00240 Helsinki
Puh. 09-85667700.
Palautteet ja ideat osoitteeseen uranus@uranus.fi
Seuraa Uranus Oy:tä somessa:
LinkedIn: Uranus Oy | Twitter: @Uranusoy
Uranus.fi:ssä ilmoittaminen ja näkyvyys on edullista:
- työpaikkailmoitus 480 € (esilläolo maks. 30 vrk)
- koulutusilmoitus 90 € (esilläolo maks. 12 kk)
- banneri etusivulle 580 €/vko
(+ALV 24%)
Nostettaurallesi—osaajiatyöpaikoille!
Vältä riskit leimautua
ylipäteväksi hakijaksi
Liian suuri luku palkkatoi-
veen kohdalla voi niputtaa sinut
ylipätevien joukkoon – jätä siis
palkkatoivomus pois työhake-
muksista. Kerro sen sijaan, että
haluaisit keskustella palkasta ja
muista työhön liittyvistä asioista
kasvotusten. Toinen rekrytoijan
epäilykset herättävä seikka on
tittelit. Harkitse niiden jättämis-
tä pois hakemuksesta. Kerro sen
sijaan vastuualueesi ja keskeisim-
mät saavutuksesi. Jätä lukijalle se
mielikuva, että haet tehtävään,
joka tarjoaa sinulle nyt seuraavan
hyvän haasteen ja jossa sinulla on
paljon annettavaa.
Keskity suorahakuun
Mieti, millaiseen yritykseen
haluaisit töihin, ja ota yhteyttä
suoraan kiinnostaviin paikkoi-
hin. Suorahaku puhelimitse on
hyvä keino välttää vaikutelma
ylipätevyydestä, sillä puhelun ai-
kana valitsijalla ei ole riittävästi ai-
kaa hylätä sinua ylipätevänä. Älä
kysy suoraan avoimia työpaikko-
ja, vaan yritä päästä tapaamisiin.
Kun tapaat rekrytoijan kasvotus-
ten, pääset pitkälle kokemuksesi
ja osaamisesi avulla.
Sopiva työpaikka voi löytyä
myös headhuntereiden ja suora-
hakukonsulttien avulla. Head-
huntereilla on luultavimmin
paikkoja, joiden suhteen ylipäte-
väksi leimautumisen riski on pie-
nin. Osa työpaikoista on sellaisia,
etteivät ne koskaan tule julkiseen
hakuun. Kartoita siis mahdolli-
simman laajasti headhunterit ja
suorahakukonsultit ja lähesty hei-
tä. Älä hae tiettyä paikkaa, vaan
pyri luomaan kontakteja konsult-
titoimistoihin – niistä on hyötyä
myöhemminkin.
Joskus pitkä kokemus voi olla este työnhaussa. Rekrytoija
saattaa pelätä, että hakija karkaa nopeasti toiseen työpaikkaan,
jos hän on ylipätevä tehtävään. Jos työnhakija on valitsijaa ko-
keneempi, hänet voidaan myös kokea uhkana. Miten siis olla
tarpeeksi pätevä, muttei liian pätevä?
Uranuksen
yritysideapalsta:
Haluatko
headhunteriksi?
Headhunter on monen
henkilöstöammattilaisen toiveammatti.
Siinä ansaitsee hyvin ja työn vapausaste
on poikkeuksellisen suuri. Työ on myös
positiivista, sillä headhunter vie aina
ihmisiä ja asiakkaitaan eteenpäin. Mutta
miten päästä alalle ja miten oppia alan
toimintamallit nopeasti?
Suomessa alalle harjaantumi-
nen voi pääosin tapahtua vain
oppipoika-/kisällimenetelmällä
eli hakeutumalla alan yritykseen
töihin ja oppimalla sitä kautta ai-
nakin yhden talon tavan toimia.
Se vie kuitenkin ainakin vuoden
tai pari.
Tässä reitissä varjopuolena voi
olla myös työsopimukseen vär-
kätty kilpailukieltopykälä, joka
hidastaa oman toiminnan aloit-
tamista merkittävästi.
Entäpä jos perusoppimisajan
voisi kutistaa yhteen päivään?
Englannissa on muutamia
headhunter-alan kouluttajia, jot-
ka jopa yhden päivän intensii-
vikurssilla johdattelevat ansiok-
kaasti alan toimintamalleihin,
myynnin saloihin, hinnoitte-
lupolitiikkaan ja projektien lä-
pivientiin. Yksi alan parhaista
kouluttajista on Warren Kemp.
Hänen yrityksensä kotisivuilta
löytyvät helposti koulutustee-
mat ja koulutusten aikataulut
ovat tilattavissa sähköpostitse.
Kursseja järjestetään kaikissa
suurimmissa Englannin kaupun-
geissa.
Jos käy hyvä tuuri, voit saada
jo kurssipäivän aikana ensim-
mäisen toimeksiannon, sillä
sikäläiset rekrytoijat tuntevat
”pientä syrjäistä Suomea” ja yri-
tyksiämme huonosti. Sikäläisillä
hunttereilla näyttää kuitenkin
olevan toimeksiantoja, joihin
osaaja löytyy jopa suurella to-
dennäköisyydellä Suomesta.
Päivän kurssista veloitetaan
noin 300 puntaa, joka on suh-
teellisen vähän saatavaan hyö-
tyyn nähden. Hyöty on tietysti
suhteessa siihen, miten hyvin
rekrytointiprosessit ja työnan-
tajien tarpeet hallitsee jo saadun
työkokemuksen kautta. Jos olet
alalla osaava HR-ammattilainen,
imaiset yhdestä päivästä todella
paljon antia ja nopeutat valmiut-
tasi perustaa headhunting-yritys.
Lisää osoitteessa:
recruitmentmatters.com
Uranus.fi-sivuilla on vuosien varrella
julkaistu yli 1 000 yritysideaa. Ihan
vain, jotta jokainen voisi löytää idean,
mistä käynnistää oman yritystoiminnan
tai ammatinharjoittamisen. Lisää
yritysideoita löydät sivuiltamme.

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULE
SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULESCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULE
SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULEPRINTDESK by Dan
 
Filipino Grade 10 Learner's Module
Filipino Grade 10 Learner's ModuleFilipino Grade 10 Learner's Module
Filipino Grade 10 Learner's ModulePRINTDESK by Dan
 
English grade 10 lm unit 3(1)
English grade 10 lm   unit 3(1)English grade 10 lm   unit 3(1)
English grade 10 lm unit 3(1)Richelle Cristi
 
English Grade 10.Module 3 Lesson 1
English Grade 10.Module 3 Lesson 1English Grade 10.Module 3 Lesson 1
English Grade 10.Module 3 Lesson 1ODES DAGONG
 
Unit 3 - Science 10 Learner’s Material
Unit 3 - Science 10 Learner’s MaterialUnit 3 - Science 10 Learner’s Material
Unit 3 - Science 10 Learner’s MaterialPRINTDESK by Dan
 
Science learners module grade 10 unit 3
Science learners module grade 10 unit 3Science learners module grade 10 unit 3
Science learners module grade 10 unit 3Ronalyn Concordia
 
Learners material in arts grade 10 unit 3
Learners material in arts grade 10 unit 3Learners material in arts grade 10 unit 3
Learners material in arts grade 10 unit 3Ronalyn Concordia
 
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)Junnie Salud
 

Andere mochten auch (8)

SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULE
SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULESCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULE
SCIENCE GRADE 10 LEARNER'S MODULE
 
Filipino Grade 10 Learner's Module
Filipino Grade 10 Learner's ModuleFilipino Grade 10 Learner's Module
Filipino Grade 10 Learner's Module
 
English grade 10 lm unit 3(1)
English grade 10 lm   unit 3(1)English grade 10 lm   unit 3(1)
English grade 10 lm unit 3(1)
 
English Grade 10.Module 3 Lesson 1
English Grade 10.Module 3 Lesson 1English Grade 10.Module 3 Lesson 1
English Grade 10.Module 3 Lesson 1
 
Unit 3 - Science 10 Learner’s Material
Unit 3 - Science 10 Learner’s MaterialUnit 3 - Science 10 Learner’s Material
Unit 3 - Science 10 Learner’s Material
 
Science learners module grade 10 unit 3
Science learners module grade 10 unit 3Science learners module grade 10 unit 3
Science learners module grade 10 unit 3
 
Learners material in arts grade 10 unit 3
Learners material in arts grade 10 unit 3Learners material in arts grade 10 unit 3
Learners material in arts grade 10 unit 3
 
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)
Detailed Lesson Plan (ENGLISH, MATH, SCIENCE, FILIPINO)
 

Ähnlich wie Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 9

Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2LAURA Rekrytointi Oy
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7LAURA Rekrytointi Oy
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4LAURA Rekrytointi Oy
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6LAURA Rekrytointi Oy
 
Katsaus Alma Median vuoteen 2014
Katsaus Alma Median vuoteen 2014Katsaus Alma Median vuoteen 2014
Katsaus Alma Median vuoteen 2014Alma Media
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5LAURA Rekrytointi Oy
 
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot Piilaaksossa
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot PiilaaksossaSoteklubi: HealthTech-alan innovaatiot Piilaaksossa
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot PiilaaksossaKaroliina Lehtonen
 
Moniverso 10 vuotta
Moniverso 10 vuottaMoniverso 10 vuotta
Moniverso 10 vuottaMoniverso
 
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäPekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäSitra / Ekologinen kestävyys
 
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016Cursor Oy
 
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...K2HEL
 
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Hanna P. Korhonen
 
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014Martti Kuusanmäki
 
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen Frankly Partners
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten Palvelu ry
 

Ähnlich wie Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 9 (17)

Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 7
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 4
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 6
 
Niina Turumäki, Marjaana Laine: Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistami...
Niina Turumäki, Marjaana Laine: Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistami...Niina Turumäki, Marjaana Laine: Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistami...
Niina Turumäki, Marjaana Laine: Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistami...
 
Katsaus Alma Median vuoteen 2014
Katsaus Alma Median vuoteen 2014Katsaus Alma Median vuoteen 2014
Katsaus Alma Median vuoteen 2014
 
Suorahakuopas
SuorahakuopasSuorahakuopas
Suorahakuopas
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 5
 
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot Piilaaksossa
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot PiilaaksossaSoteklubi: HealthTech-alan innovaatiot Piilaaksossa
Soteklubi: HealthTech-alan innovaatiot Piilaaksossa
 
Moniverso 10 vuotta
Moniverso 10 vuottaMoniverso 10 vuotta
Moniverso 10 vuotta
 
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäPekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
 
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016
Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia tulokset 2016
 
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...
CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittä...
 
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
 
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
 
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen
Asiakasnäkemyksellinen brändien johtaminen
 
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
Nuorten reviireillä -projektin vuosiraportti 2014 osa 1
 

Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 9

  • 1. Nostetta!Nostetta!onUranusOy:njulkaisuura-jarekrytointipalveluistakiinnostuneille || Nro9 Asiakaslähtöistä ja sähäkkää sähköistä rekrytointi- ja urapalvelua - Tätä on Uranus Oy! Uranus Oy on vuonna 1998 perustettu täysin suomalainen ura- ja rekrytointipalveluyritys, jonka päätuotteet ovat Uranus.fi-portaali ja LAURA™- rekrytointijärjestelmä. Molemmat ovat saaneet oikeuden käyttää Avainlippu-tunnusta osoituksena kotimaisuudesta ja suomalaisuuteen liittyvistä hyvistä arvoista. Uranus.fi:ssä julkaistut työ- paikka-, koulutus- ja haetaan yrittäjiä -ilmoitukset näkyvät myös muun muassa viereiseen karttaan merkittyjen lehtien verkkosivuilla. Paperilehtien levikit kattavat varsin hyvin Väli-Suomen alueen ja maam- me ruotsinkieliset alueet, kun taas lehtien verkkosivuilla on yhteensä yli miljoona viikkokä- vijää, joista merkittävä osa asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Vuoden 2012 lopusta alka- en ilmoitukset ovat näkyneet myös suositussa mobiilipai- kannuspalvelussa, Tässä.fi:ssä (www.tassa.fi). LAURA™ -rekrytointijärjes- telmä on ollut jo vuosikausia Suomessa eniten hankittu rek- rytointijärjestelmä. Sitä käyttää jo lähes 100 organisaatiota, joi- den joukossa on muun muassa 20 kaupunkia ja kuntaa sekä useita suuria sairaanhoitopiire- jä ja kuntayhtymiä. Käyttäjis- tä löytyy myös koko joukko alojensa johtavia toimijoita ja yrityksiä kuten Valio, Alko, Starkki, Lumene, Eläketurva- keskus, RAY Raha-automaat- tiyhdistys, Fiskars, Iittala, Finlayson, Fonecta, MPS-Yh- tiöt, Rovio Entertainment, Linnanmäki, Oras ja Etola. Koulutusalalla LAURA-järjes- telmän ovat ottaneet käyttöön- sä mm. Tampereen yliopisto, Uranus.fi:ssä julkaistaan vuosittain: • Yli 12 000 työpaikkailmoitusta, joissa on haettavana yli 20 000 työpaikkaa. Ilmoituksia klikataan luettavaksi yli kaksi miljoonaa kertaa. • Noin 5000 koulutusilmoitusta, joita klikataan luettavaksi noin 200 000 kertaa. • Satoja artikkeleita ja videoita, joista saa vinkkejä uuden työpaikan tai koulutuksen etsimiseen ja yritystoiminnan käynnistämiseen. Uranus Oy edustaa Suomea maailman johtavassa online- rekrytointiyhteisössä The Net- workissa. Tämän jäsenyyden myötä suomalaisilla työnantajil- la on mahdollisuus tavoittaa yli 130 maasta maailman parhaita osaajia. Yksi kontakti Uranuk- seen ja työpaikkailmoitus on parissa päivässä joko rekrytoin- tiportaaleissa työnantajan valit- semissa maissa tai työnantajalla on lukuoikeudet arvostettuihin CV-tietokantoihin haluamis- saan maissa. Mottomme on ”Nostetta urallesi – Osaajia työpaikoil- le”. Portaali-, LAURA™- ja Network-tuotteillamme halu- amme palvella sekä sinua hen- kilökohtaisissa uratavoitteissasi että organisaatiotasi oikeiden ja motivoituneiden osaajien ja koulutettavien löytämisessä. Aalto-yliopiston ura- ja rek- rytointipalvelut ja Laurea-am- mattikorkeakoulu. LAURA™-rekrytointijärjes- telmä toimii näppärästi eri kie- lillä ja suomalaiset yritykset käyttävät sitä rekrytointiensa hoitamiseen muun muassa Kii- nassa ja Venäjällä. Uranus Oy työllistää nyky- ään yli 20 henkilöä. Uranus Oy kasvoi 36 % vuonna 2013 Uranus Oy:n vuosi 2013 oli monin tavoin erittäin menes- tyksekäs ja ennätyksellinen. Liikevaihtomme kasvoi 36 %. Tulos oli voitollinen ja tulospa- rannus merkittävä. Vuoden 2013 aikana Uranuk- sen asema merkittävänä rekry- tointijärjestelmätoimittajana vahvistui edelleen. Lisäksi to- teutimme Uranus.fi -portaalissa uudistuksia, jotka ovat kasvat- taneet ja kasvattavat jatkuvas- ti kävijämääriä. Vuoden 2014 tammikuussa sivustollamme tehtiin kaikkien aikojen kävijä- ennätys. Uranuksen kanssa yhteistyössä toimivat sanomalehdet levikkialueineen kartalla.
  • 2. Nostetta!2 Nro 9 Suomalaiset opiskelijajärjestöt ovat solmineet maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen liittojen välisen yhteistyön, jonka puitteissa kehitetään maassamme opiskeleville suunnattuja palveluita. Kuvakaappaus sivustosta uranus.fi/opiskelija Yhteistyössä ovat mukana Suo- men Ylioppilaskuntien liiton 148 000 jäsentä, 60 000 ammattikor- keakouluissa opiskelevaa jäsentä, Suomen Ammattiin Opiskelevi- en Liiton 35 000 jäsentä sekä Lu- kiolaisten Liiton 50 000 jäsentä. Järjestöt perustivat vanhan, par- haiten opiskelijakorteista ja opis- kelija-asuntopalveluista tunnetun Lyyra-organisaation pohjalle uu- den yrityksen. Koko suomalaisen opiskelijakunnan kattava palvelu kulkee Frank-nimen alla. Josteilläontarjotaopiskelijoille kesä- ja kausityötä, kokopäivä- tai osa-aikatyötä, päättötyömahdol- lisuuksia, työharjoittelupaikkoja tai suunnitteilla on trainee-ohjel- mia, niistä kannattaa kertoa ni- menomaan uudessa Uranus.fi:n tuottamassa opiskelijapalvelussa. Frank keskittyy erityisesti opis- kelijoille suunnattujen etujen ja palveluiden tuomiseen suorasti ja rehellisesti kaikkien, parhaim- millaan jopa puolen miljoonan opiskelijan saavutettavaksi. Frank toimii yhteistyössä tunnettujen ja opiskelijaystävällisten yritys- ten kanssa kaupallisin tavoittein. Yhteistyökumppaneina toimii jo tällä hetkellä yli tuhat erikokoista suomalaista ja kansainvälistä yri- tystä, ja toiminnan on tarkoitus laajentua jatkossa. www.myfrank.fi Uranus on toteuttanut yhteistyössä Frankin kanssa opiskelijoille suunnatun ura- ja rekrytointipalvelun. Suomalaiset opiskelijajärjestöt ja Uranus yhteistyössä: Uusi ja ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa tulevaisuuden parhaat osaajat! Voitte varmistaa näkyvyytenne opiskelijoille seuraavien tuotteiden avulla: 1. Työnantajaesittely Työnantajaesittely on työnantajalle hyvä mahdollisuus kertoa yrityksen opiskelijoille sopivista työmahdollisuuksista. Tarjoamme työnantajaesittelylle vuoden näkyvyyttä. 2. Bannerinäkyvyys Opiskelijapalvelussa kolme erilaista banneripaikkaa, joissa työnantaja voi ostaa kuukauden näkyvyyden. 3. Työpaikkailmoittelu Ilmoittamalla opiskelijoille soveltuvat työpaikat opiskelijapalvelussamme, saatte näkyvyyden myös Uranus.fi- portaalissa ja yhteistyölehtiemme verkkosivuilla. 4. Mainostila Frankin jäsenkirjeessä Kerran kuukaudessa lähetettävää Frankin jäsenkirjettä tilaa yli 80 000 opiskelijaa. Tarjoamme mahdollisuuden ostaa kirjeen lopussa olevaa mainostilaa työnantajan logolle/bannerille ja esittelytekstille. Jäsenkirje toimitetaan aina sekä suomen-, ruotsin- että englanninkielisinä versioina. Kysy lisää opiskelijoiden ura- ja työpaikkapalvelusta sekä tuotteidemme hinnoista asiakaspalvelustamme: 09 8566 7700 | uranus@uranus.fi Uranus Oy ja Suomen Leh- tiyhtymä tekivät yhteistyösopi- muksen huhtikuussa 2014. So- pimuksen myötä Uranus tekee Lehtiyhtymän lehtien verkkosi- vuille ura- ja työpaikkapalvelun. Lehtiyhtymän lehdissä julkaista- vat työpaikka- ja koulutusilmoi- tukset näkyvät jatkossa siis myös lehtien verkkosivuilla ja näin niiden luettavuus ja työnhakija- tavoitettavuus paranee merkittä- västi. Lehtiyhtymän tunnetuimmat lehdet ovat Länsiväylä, Helsin- gin Uutiset, Vantaan Sanomat, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa Lohjalla, Uusimaa Porvoos- sa ja Aamuposti Riihimäellä. Lisäksi Lehtiyhtymän lehtiin kuuluvat mm. Sipoon Sano- mat, Nurmijärven Sanomat, Hyvinkään Viikko, Mäntsälän Uutiset, Karkkilalainen ja Vih- din Uutiset. Kaikkien näiden lehtien verkkosivuilla tulevat näkymään työpaikkailmoituk- set, joissa haetaan uutta henki- löstöä Uudellamaalla toimiviin yrityksiin. Työpaikkailmoitusten näkyvyys kohenee merkittävästi Uudellamaalla Lehtiyhtymän lehtiä varten Uranus on tehnyt uuden Uusimaa-palvelun: uusimaa.uranus.fi
  • 3. Nostetta!Nro 9 3 “ Rekrytointi on yllättävän kon- servatiivista Suomessa. Perinteiset toimintatavat ovat muuttuneet varsin hitaasti ja tavallisen lehti- ilmoituksen ja puhtaan verk- koilmoittelun osuus on edelleen valtava. ”Suuressa maailmassa” rekrytointi-ilmoittelussa pää- paino on mennyt ajat sitten verkkoon ja viime aikoina työ- paikkailmoitusten mobiililuet- tavuuden merkitys on kasvanut voimakkaasti. Uranus on kehittänyt moni- kanavailmoitteluun mallin, joka yhdistää perinteisen sanomalehti- ilmoittelun QR-koodin ja älypu- helinten avulla verkossa oleviin sähköisiin työpaikkailmoituksiin. QR-koodi mahdollistaa ilmoituk- sen mobiililuettavuuden lähes kai- killa älypuhelimilla. Malli tarjoaa rekrytoijalle kustannussäästöjä ja työnhakijalle uudenlaisen mah- dollisuuden lukea ilmoitus ja ha- kea työpaikkaa. Monikanavailmoittelun kokei- lua varten riittää yksi puhelin- soitto Uranukseen. Monikana- vailmoittelu tarjoaa modernin, kiinnostavan ja työnantajakuvaa kiillottavan ilmoituskonseptin, joka on monipuolisesti työnhaki- joiden luettavissa. Kuvasta näkee, miltä Adeccon ilmoitus näytti Uranus.fi-palvelussa, Hufvuds- tadsbladetissa ja Helsingin Sano- missa. Räätälöimme teille tarpeiden- ne mukaisia ilmoituspaketteja. Lisätietoja monikanavailmoit- telusta saatte Uranuksen asia- kaspalvelusta: 09 8566 7700, uranus@uranus.fi Harkitsemisen arvoinen rekrytointituote: Monikanavailmoittelu Monikanavailmoituksen avulla tavoitatte hakijat samanaikaisesti printin, verkon ja älypuhelinten avulla! Monikanavailmoittelun toteutus käy seuraavasti: • Rekrytoiva yritys jättää työpaikkailmoituksen Uranus.fi -verkkopalveluun. • Yritys informoi Uranusta milloin ja mihin lehteen/lehtiin printti-ilmoitus halutaan esille. • Uranus tekee ilmoituksen verkkoon sekä lehteen tarkoitetun huomio-ilmoituksen, jossa on pääosin vain tehtävänimike, työnantajan logo sekä QR-koodi. Kun rekrytoiva yritys on hyväksynyt aineiston niin Uranus varaa lehdestä ilmoitustilan ja toimittaa ilmoitusaineiston lehdelle. • Rekrytoijan kannalta koko palveluketju hoituu yhdellä kontaktilla ja yhdellä laskulla. Monikanavailmoitus näkyy sekä Uranus.fi-palvelussa että sanomalehdessä QR-koodilla varustettuna huomioilmoituksena. Harvoin tulee ajatelleeksi, että sanomalehden verkkolehden ja printtiversion lukijakunta eroaa hy- vinkin vahvasti toisistaan. Sanoma- lehti tai paikallislehti on alueellinen media ja alueellisesti luettu, mutta lehden verkkoversio on maanlaa- juinen, joskus jopa globaalistikin toimiva media. Karjalainen Joensuussa toimii hyvänäesimerkkinäsiitä,mitenpai- kallislehden verkkoversioiden luki- jat hajautuvat ympäri Suomen. Sa- moin hajautuivat myös esimerkiksi Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuo- malaisen sekä Vaasassa ilmestyvien Vasabladetin ja Pohjalaisen lukija- kunnat. Paikalliset lukevat lehden ”aamukahvin kera”, maakunnasta muualle muuttaneet käyvät luke- massa vanhojen kotikontujensa uu- tiset verkkolehdestä. Ja jos heillä on työpaikan vaihto tai kouluttautu- minen mielessä, pääsevät he helpos- ti lukemaan sekä synnyinseutunsa että muutakin Suomea koskevat ilmoitukset vanhan tutun median verkkosivuilta. Uranuksen yhteistyölehtien verkkosivujen kävijämäärä kohoaa yli miljoonaan eri kävijään viikoit- tain. Yhteistyömme lehtien kanssa tarjoaa siten valtakunnan ylivoi- maisesti kattavimman verkkonäky- vyyden asiakkaidemme työpaikka-, koulutus- ja haetaan yrittäjiä ilmoi- tuksille. Lue lisää Uranuksen tarjoamista näkyvyyspaikoista sivulta 11. Valtakunnan kattavin ilmoitusverkko Uranus.fi-palvelun kanssa yhteistyötä tekee noin 25 eri sanomalehteä. Yhteistyölehtien verkkosivuilla näkyvät kaikki sekä ao. lehdessä että Uranus.fi-palvelussa ilmoitetut työpaikat ja koulutusilmoitukset. Kartalta näkee, miten Joensuussa ilmestyvän Karjalaisen verkkolehden lukijakunta hajaantuu ympäri Suomen. Karjalaisen verkkosivuilla vierailee viikoittain keskimäärin 80 000 eri kävijää. Yli puolet vierailijoista tulee Pohjois-Karjalasta, mutta myös pääkaupunkiseudulta tulee paljon kävijöitä. Viikosta riippuen pääkaupunkiseudulta tulee 35–45 prosenttia kaikista kävijöistä. Verkkosivustoa käyttää viikoittain myös tuhansia muita suurten kaupunkikeskusten asukkaita. Risto Salminen, Sähköisen liiketoiminnan päällikkö 18.4.2014
  • 4. Nostetta!4 Nro 9 Monipuolisia mahdollisuuksia oppilaitoksen markkinointiin ja opiskelijahakuihin Uranus Oy:n avulla Oppilaitokset ovat olleet parin viime vuosikymmenen aikana suurten muutosten keskellä. Kilpailu opiskelijoista on koventunut ja kansainvälistynyt, uusia oppilaitoksia on syntynyt ja oppilaitosfuusiot ovat yleistyneet. Opetusalan eksperteilläkin on vaikeuksia pysyä mukana muutosvauhdissa ja omata hyvä alan asiantuntemus. Tällä aukeamalla annetaan vinkkejä, miten näihin muutoksiin voisi vastata. Opetuksenlaatuonse,mikähou- kutteleeopiskelijoita.Oppilaitoksen kannattaakin panostaa parhaiden kouluttajaresurssienpalkkaamiseen. Hyvän rekrytointijärjestelmän käyttö lisää parhaiden hakijoiden kiinnostusta sekä parantaa oppi- laitoskuvaa ja säästää myös työai- kaa rekrytoinneissa. Uranuksen LAURA™-rekrytointijärjestelmää käyttävät mm. Laurea-ammatti- korkeakoulu, Seinäjoen koulu- tuskuntayhtymä ja Tampereen Yliopisto. Uranuksen LAURA™- järjestelmä voidaan räätälöidä oppilaitoskohtaisesti ja sen avulla voidaan hoitaa kaikki rekrytoin- nit, sisäiset ja ulkoiset. LAURA™- järjestelmän avulla mm. kommuni- kointi hakijoiden kanssa onnistuu vaivattomasti ja hakijat on helppo kerätä samaan hakijayhteenvetoon, jolloin heitä voi verrata toisiinsa no- peasti ja tehokkaasti. LAURA™ voi toimia myös näppäränä työkaluna hallinnoimaan oppilaitoksen vaiku- tuspiirissä olevaa asiantuntijakantaa, luennoitsijoita, työnantajien edusta- jia ja sijaisuuksien hoitoa. Kansainvälistyminen on kas- vava suunta koulutusmaailmassa: suomalaiset nuoret suuntaavat yhä useammin opiskelemaan ulkomail- le, mutta toisaalta myös Suomeen tulee runsaasti opiskelijoita muual- ta. Uranus.fi:n englanninkielisillä verkkosivuilla voi tavoittaa suomea taitamattomat osaajat. Englanninkielisille sivuille tullaan myös Suomen ulkopuolelta, joten se on paikka markkinoida oppilai- toksenenglanninkielistäkoulutusta. Uranus.fi:ssä on myös ruotsin- kielinen koulutustarjonta sekä rek- rytointiosio, joten pohjoismainen näkyvyys ja tavoitettavuus ovat poikkeavan hyvällä tasolla. Yksi suurimmista koulutus- kentän muutoksista on se, ettei nykytyöelämässä enää riitä yksi nuoruudessa hankittu tutkinto. Markkinointipäällikkönä kahdessa oppilaitoksessa aiemmin toiminut, nyt Uranus Oy:n markkinointi- päällikkönä toimiva Osmo Reko- la kertoo, että työntekijän täytyy kouluttautua jatkuvasti pysyäkseen oman alansa kehityksessä mukana. Koulutus ja työelämä linkittyvät siis saumattomasti yhteen. Tämä kannattaa huomioida myös koulu- tuksen markkinoinnissa. Uranus.fi on Suomen ainoa merkittävä por- taali, jossa on laajasti esillä sekä työ- että koulutuspaikkoja. Rekola muistuttaa, että lisätar- jonta lisää kysyntää: ”Mitä useam- pia koulutuksia samasta paikasta löytyy, sitä useampi etsii niitä juuri sieltä. Siksi Uranus.fi on oivallinen paikka koulutuksen markkinoin- tiin.” Säännöllinen kouluttautuminen on menestymisen elinehto Koulutus ja opiskelu kansainvälistyvät Opetuksen laatu ja rekrytoinnit
  • 5. Nostetta!Nro 9 5 Oppilaitosten tunnettuusparemmaksi Koulutusten järjestämisessä ja markkinoimisessa on hyvä ottaa huomioon myös opiskelijoiden sijoittuminen työelämään. Mitä parempi on opiskelijoiden sijoit- tuminen työelämään, sitä hou- kuttelevampaa koulutus on – ja sitä laadukkaammaksi oppilaitos arvioidaan. Uranus.fi-sivustolle on työs- tetty paljon työhönsijoittumista edistävää materiaalia, kuten työn- hakuvideoitaja-artikkeleita,joissa kerrotaan muun muassa kesätyö- paikoista sekä työharjoittelupai- koista. Opiskelijoiden työhönsi- joittumista edistävästä aineistosta Uranus viestii säännöllisesti eri oppilaitosten opinto-ohjaajille ja pyrkii tälläkin toiminnalla tu- kemaan opiskelijoiden työhön pääsyä. Vuosisopimusasiakkaille olemme valmiita järjestämään tie- toiskutilaisuuksia, joissa valmistu- misvaiheessa oleville opiskelijoille kerrotaan tuoreimpia työnhaku- vinkkejä ja urasuunnitteluideoita. Aalto-yliopiston urapalvelu käyttää Uranuksen LAURA™- rekrytointijärjestelmää apuna, jotta yliopiston opiskelijat ja työnantajat löytävät toisensa. Jär- jestelmän avulla työnantajat voi- vat julkaista työpaikkailmoituk- sia yliopiston intranetissä. Ura- ja rekrytointipalveluista vastaava henkilö tarkastaa ilmoitukset ja julkaisee niistä sopivat. Opiskeli- jat voivat myös laittaa intranetiin CV:nsä, ja työnantajat voivat käy- dä tarkastelemassa ansioluetteloi- ta pientä maksua vastaan. Jokaisella oppilaitoksella on omat tapansa rekrytoida hen- kilökuntaa ja opiskelijoita sekä markkinoida oppilaitostaan ja koulutuksiaan. Oppilaitos voi kuitenkin saada merkittävän hyö- dyn, jos yhdistää kaikki edellä mainitut ajatukset ja ryhtyy pit- käaikaiseen yhteistyöhön Uranus Oy:n kanssa. Koulun penkiltä työelämään Apua oppilaitoksen lanseeraukseen Lue lisää koulutuksen markkinoinnista: rekrytointi.uranus.fi/aikuiskoulutus Lue lisää LAURA™-rekrytointijärjestelmästä: laura.fi Copyright: KFS/distr. Bulls Press Täysin uusien oppilaitosten voi olla vaikeaa ja kallista saada nime- ään ihmisten tietoisuuteen ja va- kiinnuttaa asemaansa. Tämä sama pätee myös fuusioituneisiin op- pilaitoksiin, joiden nimi vaihtuu fuusion yhteydessä. Esimerkiksi Stadin ammattiopisto, eli kolmes- ta oppilaitoksesta koostettu uusi oppilaitos, otti heti ”uudelleen- syntymänsä” jälkeen Uranuksen markkinointikanavakseen. Uranus.fi toimii markkinoin- tikanavana myös pienemmille oppilaitoksille. Uudehkon, am- mattiin valmistavan Lahden Hie- rojakoulun johtaja, Petri Joensa- lo, kertoo näkemyksensä Uranus. fi:stä: - Loppusyksyllä 2010 tapasin Uranus Oy:n edustajan. Hänen kanssaan juteltiin siinä hieron- nan lomassa selkävioista, hie- rontakoulutuksesta ja yrittämi- sestä. Minulla oli oppilaitokseni pyörimässä ensimmäistä vuotta. Kulut olivat korkeimmillaan ja haasteet oppilashankinnassa hankalimmillaan, koska oppi- laiden piti aloittavan koulun osalta kustantaa opiskelu koko- naan itse. Mitään koulutustukia yhteiskunnan puolesta heillä ei ollut hyödynnettävissä. - Tapaamisen yhteydessä sovit- tiin artikkelityyppinen ilmoitus ja normaali koulutusilmoitus vuoden ajaksi Uranus.fi-palve- luun. Uranus teki kaikki tekstit valmiiksi ja hyväksyntäni jäl- keen ne laitettiin esille. - Kokemuksemme ovat olleet hyviä ja sekä keväällä että syk- syllä 2012 ja vuonna 2013 kaik- ki kurssimme ovat olleet täysiä. Vaikutuksen teki erityisesti Ura- nuksen halu myötäelää alkavan yrittäjän ja yrityksen mukana. Ilman muuta jatkamme Ura- nuksen käyttöä ilmoittelussam- me. Opetusalan yleinen ongelma on, ettei monenkaan koulutuksen tar- joajan nimi ei tule suurelle yleisölle spontaanisti mieleen. Oppilaitos voi kasvattaa tunnettuuttaan ilmoit- telemalla omasta koulutustarjon- nastaan nimenomaan rekrytoin- tiportaalissa. Siitä on kahdenlaista hyötyä: työpaikan hakijat ja uuden työpaikan saaneet miettivät usein osaamistaan ja tutkivat koulutuksia sillä silmällä, että pääsisivät parem- min palkattuihin töihin ammatti- taitojaan parantamalla. Rekrytointi- portaalissa liikkuvat myös HR-alan ammattilaiset jo työnsä puolesta ja he tekevät usein päätöksiä kaikesta henkilöstön kehittämiseen liittyvis- tä asioista. Rekrytointiportaalissa saa siis yhdellä markkinointi-iskulla kaksi kärpästä. Uranus.fi:ssä koulutuksen il- moittaminen on tehty helpoksi. Ilmoitukset on mahdollista integ- roida siirtymään automaattisesti Uranus.fi-portaaliin. Muun muassa Amiedu ja Edupoli käyttävät täl- laista integraatio-ominaisuutta. ”Integrointi on vaivaton tapa. Se säästää aikaa ja resursseja, sillä koulutuksia ei tarvitse ma- nuaalisesti syöttää palveluun” toteaa Edupolin markkinointipääl- likkö Tuija Monto. Ilmoitusintegraatio on erinomai- nen työkalu, jos koulutuksia on vuositasolla enemmän kuin sata.
  • 6. Nostetta!6 Nro 9 Säästä aikaa ja vaivaa LAURA™ -rekrytointijärjestelmän avulla Yllä mainituissa ja mo- nessa muussakin tapauksessa LAURA™-rekrytointijärjestelmä on avuksi. Rekrytointijärjestel- män avulla hoidettu rekrytointi säästää huomattavasti työaikaa verrattuna manuaalisesti hoidet- tuun rekrytointiprosessiin. LAURA™-järjestelmän avulla työpaikkailmoituksen voi luoda ja julkaista useassa eri kanavas- sa alle kymmenessä minuutissa. Satojen hakemusten käsittely ja haastateltavien valitseminen hoi- tuu järjestelmällä helposti kah- dessa työpäivässä, kun taas manu- aalisesti sadan hakemuksen läpi käyminen voisi viedä jo viikon. Rekrytointijärjestelmän avulla myös hakijoille viestiminen hoi- tuu parilla klikkauksella useiden tuntien osoitetietojen kopioimis- rumban ja tekstin miettimisen sijaan. Uranuksen työntekijät ovat useiden vuosien kokemukseen perustuen arvioineet manu- aalisen rekrytoinnin ja rekry- tointijärjestelmän eroja ajan- käytön suhteen. Viereisestä taulukosta selviää, kuinka merkit- täviin ajansäästöihin LAURA™- rekrytointijärjestelmä pystyy: REKRYTOINTI Ilmoituksen luonti ja julkaisu Sisäinen tiedonkulku Hakemusten käsittely Viestintä Manuaalinen LAURA™-rekrytointijärjestelmä 4 tuntia 10 minuuttia 5 tuntia 30 minuuttia 30 tuntia 10 tuntia 6 tuntia 10 minuuttia LAURA ja parhaimmat brändit viihtyvät yhdessä Tampereen Yliopistolla oli selkeä tarve rekrytointijärjestelmälle ja tarjouskilpailun jälkeen päädyimme Uranuksen LAURA- järjestelmään. Uranuksen toiminta LAURA- kaupan yhteydessä oli asiantuntevaa ja toimittaja huomioi meidän tarpeemme järjestelmän suhteen hyvin. Järjestelmän käyttöönotossakaan ei ollut mitään ongelmaa ja tekninen yhteyshenkilömme Uranuksen puolelta oli aivan erinomainen. Hän on toiminut myös käyttöönottoprojektin jälkeen yhteydenpidon saralta luotettavasti, nopeasti, asiantuntevasti ja ystävällisesti. Olen jo suositellut LAURA-järjestelmän käyttöönottoa muillekin erityisesti toimittajan luotettavuuden vuoksi. Tampereen yliopisto antoi Uranukselle pisteet luotettavuudesta : Tampereen yliopisto suosittelisi LAURA™ -rekrytointijärjestelmää muillekin Pirjo Hankala, henkilöstöpäällikkö Tampereen Yliopisto Solo on rekrytoijan paras apu, kun hoidat rekrytointeja pääasi- assa yksin tai tiedossa on yksit- täinen rekrytointi, jonka haluat hoitaa hyvin. Solon avulla saat hoidettua monesti hyvin työ- läät rutiinivaiheet tehokkaasti ja koko prosessin laadukkaasti. Solo on valintasi, kun haluat tehostaa ajankäyttöäsi, vahvistaa työnanta- jakuvaa ja näyttää vieläpä hyvältä kollegoiden suuntaan. Start on nopea ottaa käyttöön ja se kattaa rekrytoinnin perus- tarpeet monipuolisesti. Minkä ta- hansa kokoinen organisaatio saa käyttöönsä Uranuksen vankkaan kokemukseen perustuvan järjes- telmän, joka kehittyy tarpeiden- ne mukana. Pro sopii täysin teidän tar- peisiinne. Lähes rajattomista mahdollisuuksista räätälöidään Uranuksen asiantuntijoiden avul- la teille parhaiten sopiva järjestel- mä, ettekä maksa ylimääräisestä. LAURA™ Pro on jo sadan mer- kittävän organisaation valinta. Työskenteletkö kasvavassa yrityksessä? Onko yrityksenne työntekijöiden vaihtuvuus suurta? Vai tarvitseeko yrityksesi kenties lisätyövoimaa kesäisin? LAURA™ sopii nyt jokaiseen rekrytointiin ja jokaiselle rekrytoijalle LAURA™-rekrytointijärjestelmä auttaa satojatuhansia työnhakijoita kohti uutta työpaikkaa vuosittain. LAURA™ onkin tuttu sekä työnhakijoille että paljon rekrytoiville. Uranus haluaa entistä paremmin tuoda LAURA™-tuotteet kaikkien rekrytoijien avuksi. Yhdessä asiakkaidemme, kumppaniemme ja hakijoiden kanssa tehdyn kehitystyön jälkeen LAURA™ palvelee tehokkaasti ja laadukkaasti jokaisessa rekrytoinnissa rekrytoijan ja tilanteen tarpeet huomioiden. LAURA:sta löytyy kolme erilaista perusversiota. Tuoreimmassa BrandIndex-tut- kimuksessa kuluttajatuotteita val- mistava Fiskars sekä elintarvike- ja makeisyhtiö Fazer ovat suomalais- ten lempibrändit. Miehet listasivat Fiskarsin lempparikseen ja Fazerin toiselle tilalle. Naisilla järjestys oli päinvastainen. Kymmenensuosituimmantuote- merkin joukossa ovat myös Arabia, Hackman, Iittala, Paulig, Abloy, Valio, Kalevala Koru ja Prisma. Kaikki merkit olivat naisten listalla, miesten listalla Kalevala Korun ja Prisman korvasivat Yle Areena ja Canon. Em. 12 yrityksestä kuusi käyttää LAURA-rekrytointijärjestelmää. Nämä käyttäjät ovat Fiskars, Pau- lig, Iittala, Valio, YLE ja Kalevala Koru. Lähde: Taloussanomien uutiskir- je 25.9.2013.
  • 7. Nostetta!Nro 9 7 ”Menisipä kaikki IT-hankkeet tällä tavoin” ”Olen toiminut erilaisissa rekry- tointi- ja HR -järjestelmähankkeissa useaan otteeseen työurani varrella niin rekrytointikonsulttina, HR- rooleissa kuin IT-projektipäällik- kötehtävissä. Uranuksen kanssa LAURA™-järjestelmän myynti-, määrittely-, toteutus- ja käyttöön- ottovaihe sekä käyttö rekrytointi- työkaluna on ollut ikimuistoisen helppoa.TällätavoinkunkaikkiIT- hankkeet menisivät, työelämä olisi huomattavasti helpompaa. Suosit- telen tutustumaan järjestelmään, jos haetaan perusrekrytointityökalua, jonka käyttöliittymä ja toimintalo- giikkaonhelppoomaksua.Järjestel- mä sopii hyvin sekä rekrytointiyri- tyksille että itsenäiselle yritykselle rekrytointityökaluksi. Uranuksella on myös selkeästi valmiudet tehdä asiakaskohtaisia muutoksia järjes- telmään nopealla aikataululla ja hyvällä laadulla. Toimin mielelläni suosittelijana ja lisätietojen antajana järjestelmän osalta – näin toimien minäkin päädyin ottamaan yhteyt- tä Uranukseen.” Jouko Karjalainen, Henkilöstön kehittämis- päällikkö/ HR-yksikkö Anvia Oyj ”Glastonille tuli 2000-luvun al- kuvuosina suuri määrä avoimia hakemuksia kirjeitse ja sähköpos- tilla. Halusimme ottaa käyttöön kevyen ja helppokäyttöisen järjes- telmän hakemusten vastaanottoon, säilyttämiseen ja hyödyntämiseen. Myös kohdennettuja rekrytointe- ja oli tuolloin paljon ja LAURA™ vaikutti sopivalta työkalulta rekry- tointiprosessinhoitoon.Uranuksen henkilökunta oli asiantuntevaa ja joustavaa, ja saimme erittäin hyvän koulutuksen käyttöönoton tueksi. Järjestelmä on tosin niin helppo- käyttöinen, että mitään suurempia ponnisteluja ei ole tarvittu. Kun halusimme viedä rekrytoin- tien suunnittelu- ja hyväksyntäpro- sessin LAURA™-järjestelmään, Uranus kartoitti tarpeemme ja muokkasi järjestelmää tarpeidem- me mukaisesti. Myöhemminkin kaikki muutostyöt ja hienosäädöt ovat sujuneet nopeasti ja joustavasti. LAURA™ on selkeä ja helppokäyt- töinen järjestelmä, joka on kevyt ottaa käyttöön. Se näyttää olevan muokattavissa asiakkaan toiveiden mukaisesti monenlaiseen käyttöön. Järjestelmän muokkaaminen on nopeaa ja joustavaa. Myös hinta-laa- tusuhde on kohdallaan. Ihailemme Uranuksen halua ja kykyä reagoida asiakkaan tarpeisiin sekä nopeutta muutosten toteuttamisessa.” Räätälöitävyys on Glastonin mieleen Stiina Enqvist, HR Director Glaston Finland Oy Esimiehillä, vuorovastaavilla ja muilla rekrytoijilla on ollut si- nisiä vihkoja ja soittolistoja, joita läpikäymällä on yritetty tavoittaa puhelimitse pätevä sijainen sairas- tuneen tai muutoin estyneen hen- kilön tilalle. Työntekijöiden ta- voittaminen on tuskaista ja usein tavoitetaan ensimmäisenä henki- lö, joka jo tekee samalle työnanta- jalle tuurauskeikkaa toisaalla! Tänä päivänä asiat ovat toi- sin: Sekä työnantaja että si- jainen käyttävät LAURA™- rekrytointijärjestelmässä olevaa kalenteria, johon työnantaja merkitsee sijaistarpeet (keitä tar- vitaan, milloin tarvitaan, mitkä ovat pätevyysvaatimukset) ja sijainen merkitsee milloin hän on käytettävissä. Tämän jälkeen esimies muotoilee LAURA™- järjestelmän kautta tekstiviestin, joka lähetetään kaikille niille pä- teville ja vapaille sijaisille, jotka ovat merkinneet kalenteriinsa olevansa tarvittavana ajankohtana halukkaita tekemään vuoroja. Kun sijainen saa viestin hän vastaa sovitulla termillä, esim. ok. Ensimmäisenä vastannut saa heti uuden viestin, jossa hänet toivo- tetaan tervetulleeksi työvuoroon. Muut postituslistalla olleet saavat viestin, että tuuraaja on jo löyty- nyt. Sijaistarpeiden hoitoon ei siis tarvita yhtään puhelinsoittoa! Sijaisten haun soittorumba on historiaa! Sijaisten tavoittaminen ja sijaisuuksien täyttö on ollut rekrytoinnin yksi työläimmistä ja turhauttavimmista työvaiheista. Oletko kuullut näistä LAURA™-ominaisuuksista? LAURA™ -rekrytointijärjestelmä on helposti muokattavissa yrityksen tarpeisiin sopivaksi. Listasimme tähän suosituimmat lisäominaisuudet: • LinkedIn-intergraatio Hakija voi tuoda työhistoria-, koulutus- ja yhteystiedot hakemuspohjaan suoraan LinkedIn- profiilistaan. • Muokattavat lomakkeet Hakemuslomakkeesta saadaan tehtyä juuri sopivanlainen kyseistä työpaikkaa varten muokattavien lomakkeiden avulla. • Hakijan videoesittely Videoesittelymoduulin avulla rekrytoinnista poistuu kallein ja turhauttavin vaihe, eli turhien haastattelujen pitäminen. • Ilmoitusintegraatiot LAURA™-järjestelmässä luodut ilmoitukset voidaan julkaista suoraan seuraavilla ilmoittelusivustoilla: Uranus.fi, Oikotie, Monster ja Mol. • Koontilistojen jakaminen rekrytoijien kesken Jaettujen koontilistojen avulla useat rekrytoijat voivat samanaikaisesti käsitellä hakemuksia. Käsittely helpottuu huomattavasti ja kaikilla on ajantasainen lista seulotuista hakemuksista. Kysy lisätietoa ominaisuuksista omalta myyjältäsi tai Uranuksen asiakaspalvelusta: 09 8566 7700. LAURA™ -rekrytointijärjestel- mää on jälleen kehitetty ja siihen on saatavissa näppärä Recruitby.netin kehittämä videohaastattelutyökalu. Senavullavoithaastatellajaarvioida työnhakijoita missä tahansa – juuri silloin kun se sinulle sopii. Järjestämme tietoiskutilaisuuksia tarpeen ja kiinnostuksen mukaan Uranuksen tiloissa, joten pääset tutustumaan, miten näppärästi videohaastattelun voi nykyisin to- teuttaa ja miten paljon sen avulla voit välttää turhia ja kalliita työn- hakijahaastatteluja kasvokkain. Tie- toiskutilaisuuksissaonmukanasekä Recruitby.netin että Uranuksen parhaat asiantuntijat. LAURA™ -rekrytointijärjestelmän ja Recruitby.netin tehokas yhteiskäyttö
  • 8. Nostetta!8 Nro 9 Uranus Oy ja The Network takaavat onnistuneen rekrytoinnin yli 130 maassa Jaakko Lehto Executive Search Oy hyödyntää rekrytoinneissaan The Network -verkostoa Suomen vanhin suorahakualan yritys Jaakko Lehto Executive Search Oy on osakkaana kan- sainvälisessä Glasford-suoraha- kuyritysten verkostossa ja voi siten tarjota asiakasyrityksilleen suorahakupalveluja 38 eri maassa. ”Koska emme kata kaikkia maita, olemme suorahakutoimeksian- tojen läpiviennissä hyödyntäneet myös Uranuksen The Network -verkoston kumppaniyritysten CV-tietokantoja ja löytäneet niistä useita asiakkaitamme kiin- nostavia kandidaatteja. CV-tieto- kannat ovat olleet hyvä lähde var- sinkin kun on haettu ehdokkaita asiantuntija- ja muihin ylempien toimihenkilöiden tehtäviin”, ker- too Antti Joutseno Jaakko Lehto Executive Search Oy:stä. Haetteko osaajia Puolasta? Ve- näjältä? Kiinasta? Nyt se on entistä vaivattomam- paa. Uranuksen kautta saatte työpaikkailmoituksen em. ja yli 130 muun maan johtavaan verk- korekrytointisivustoon. Ja nyt palveluumme voi kuulua myös ilmoitustekstin kääntäminen ao. maan kielelle. Käännöspalvelusta veloitetaan vain 90 euroa. Lisätie- toja voi kysyä Uranuksesta. Työpaikkailmoitusten globaali käännöspalvelu Uranus Oy on Suomen edustaja maailman johtavassa online-rekrytointiyhteisössä The Recruitment Networkissä. Yhdessä muodostamme voimakkaan liiton kansainvälisten rekrytointitarpeidenne täyttämiseen: • 130+ maata • 50+ markkinoiden johtavaa rekrytointipalveluyritystä • Markkinoiden parhaat rekrytointisivustot • Yli 145 milj. kävijää ja 250 milj. CV:tä globaalisti • Ennennäkemätöntä paikallista ja vakiintunutta bränditunnettuutta • Ainutlaatuista paikallista rekrytointituntemusta asiantuntijoilta, jotka tietävät miten houkutella parhaita aktiivisia ehdokkaita omissa maissaan • Paikallisille markkinoille suunnitellut tuotteet, jotka tarjoavat parhaat tulokset ja rekrytoinnit Uranus Oy tarjoaa siis tehokkaan ja keskitetyn ratkaisun, joka kattaa kaikki globaalit rekrytointitarpeenne. Yhdellä sopimuksella Uranus Oy:n kanssa helpotatte kansainvälistä rekrytointianne ja teette siitä kustannustehokkaampaa. Uranus Oy:ltä olemme saaneet palvelua nopeasti ja vaivattomasti yhden kontaktin kautta. Ilmoitusten julkaiseminen useaan The Network -verkostoon kuuluvaan maahan yhdellä yhteydenotolla on ollut helppoa, eikä erillisiä ilmoituspohjia ja kaavakkeita ole tarvinnut käyttää. Jenni Kuokkanen, HDR Specialist Management Events Lue lisää: http://rekrytointi.uranus.fi/ulkomaalaisen-tyontekijan-palkkaaminen/ http://www.the-network.com
  • 9. Nostetta!Nro 9 9 Helsingin nuorisoasiainkes- kus kokeili nimetöntä rekry- tointia hakiessaan keväällä 2013 projektipäällikköä. Rekrytointi- kokemus oli positiivinen, vaik- kakin vei aikaa, koska kaupungin rekrytointijärjestelmä ei taipunut nimettömään työnhakuun. Ai- kaa vei ensiksi se, että ilmoitus oli laadittava tavallista huolelli- semmin, jotta hakijat kertoisivat vain tärkeimpiin vaatimuksiin ja osaamiseen liittyvät asiat. Toi- sekseen aikaa meni siihen, että kaikista hakemuksista piti tussil- la mustata kaikki kohdat, joista henkilön tausta olisi paljastunut. Em. rekrytoinnissa tähän peit- tämiseen meni aikaa noin päivä, eikä kyseinen henkilö voinut osallistua haastatteluihin, sillä hä- nellehän hakijat eivät olleet enää anonyymejä. Kaiken kaikkiaan anonyymi rekrytointi vei tuplas- ti aikaa normaaliin rekrytointiin verrattuna. Helsingin nuorisoasiainkes- kuksen tapauksessa oli kyse tar- peesta kokeilla anonyymia rek- rytointia tavallisen rekrytoinnin yhteydessä. Toinen tyypillinen tarve voi syntyä kesätyöhakujen yhteydessä esim. pienillä paik- kakunnilla. Hakija voi helposti leimautua jo nimen perusteella. ”Tämähän on varmaan sen ja sen poika/tyttö....!” Useimmat rekrytoijat haluaisivat välttää ti- lanteet, joissa hakijasta syntyy virheellinen mielikuva täysin epä- oleellisten tekijöiden perusteella. Voiko LAURA™ -rekrytointi- järjestelmää käyttää anonyymei- hin rekrytointeihin? Kyllä voi, Uranus on toteut- tanut valmiin ratkaisun tähän tarpeeseen. Anonyymi rekry- tointi onnistuu vähällä vaivalla hyödyntämällä LAURA -rekry- tointijärjestelmän tätä varten ke- hitettyä versiota. Rekrytoinnin läpiviennistä vastaava näkee kaik- ki hakemukset kokonaan, mutta varsinaista valintaa tekevät näke- vät vain hakemuksia, joissa kaik- ki sukupuoleen, ikään, nimeen, osoitteeseen, siviilisäätyyn, synty- mäpaikkaan tai esimerkiksi kan- salaisuuteen, opiskelupaikkaan ja äidinkieleen liittyvät tiedot on poistettu automaattisesti järjestel- män avulla. Näin haastatteluun kutsuttavien valinnasta päättävät henkilöt arvioivat hakijoita vain osaamisen, ammatin, tutkinnon ja työkokemuksen perusteella. Näin hoituu anonyymi rekrytointi Maailmalla on yleistymässä anonyymi työnhaku, jossa rekrytoija ei saa etukäteen tietää hakijoiden henkilöllisyyttä. Menetelmän on todettu helpottavan esimerkiksi ja erityisesti toisen polven maahanmuuttajien työllistymistä sekä vähentävän ikä- ja sukupuolisyrjintää työnhaussa. Kiinnostako anonyymin rekrytoinnin kokeilu? Tarjoamme teille seuraavan ratkaisun: • Yhteydenotto Uranukseen, jolloin saatte käyttöönne LAURA -rekrytointijärjestelmän version, joka sisältää hakulomakkeen, missä kysytään kaikki normaalit työhakemuksen tiedot. Tiedot näkyvät rekrytointia läpivievälle henkilölle sellaisenaan, mutta henkilöille, jotka karsivat jatkoon pääseviä näkyy vain hakemus, josta kaikki henkilöllisyyden paljastavat seikat on automaattisesti poistettu. • Kun haastatteluun pääsevät hakijat on anonyymisti ja tunnistamattomina valittu, niin hakemukset vastaanottanut henkilö voi lähettää heille haastattelukutsut helposti järjestelmän avulla. Samalla hän voi viestiä hakijoita, jotka eivät tällä kertaa edenneet haastatteluvaiheeseen. • Haastattelijoille hakijan persoona on täysin tunnistamaton siihen hetkeen saakka, kunnes haastateltava astuu haastattelutilaan sisään. • Prosessi on helppo, varma ja säästää merkittävästi rekrytoijan aikaa. Edustajamme opastavat tarvittaessa kaikki rekrytoinnin läpiviennin vaiheet rekrytoijan tarpeen mukaisesti.Anonyymin rekrytoinnin toteutus on edullista: Kokonaishinta rekrytointia kohden on 980 eur + alv ja se sisältää sekä em. ominaisuudet sisältävän rekrytointityökalun että ilmoituksen Uranus.fi -palvelussa. • Mikäli ilmoitus halutaan esille myös muihin rekrytointimedioihin, niin Uranus voi tehdä sen puolestanne ja välittää ilmoituksen eteenpäin. Tästä työstä Uranus laskuttaa valitsemienne medioiden ilmoittelukulut ja 96 euron palvelumaksun. Uranus.fi palvelusivu rekrytoijalle ja koulutuksen markkinoijalle Uranus uudisti syksyllä 2013 Uranus.fi-sivuston Rekrytoijalle-osion. Sivustolta löytyy nyt helposti ja nopeasti ajantasaista tietoa mm: • työpaikkailmoittelusta • koulutuksen markkinoinnista • yrittäjien rekrytoinnista • kansainvälisestä rekrytoinnista ja • rekrytoinnin työkaluista Lisäksi tuotamme sivustolle ajankohtaisia vinkkiartikkeleita, jotka ovat hyödyllisiä sekä rek- rytoijille että kouluttajille ja aut- tavat heitä löytämään oikeanlaisia ja motivoituneita henkilöitä. Ar- tikkelit löytyvät ”Rekrytoinnin työkalut” -palkin alaosiosta. Uudistettu verkkosivu löytyy suoraan alla olevasta osoitteesta: http://rekrytointi.uranus.fi tai Uranus.fi-sivuilta klikkaa- malla oikeasta yläkulmasta joko ”Työnantajat” tai ”Kouluttajat” -painiketta. Kuvankaappaus uudistuneesta rekrytointipalvelusta Uranus.fi työnhakuosio Uranus.fi-sivuston hyötyartik- kelien ja työnhaun vinkkivide- oiden esillepano sivustollamme on uusittu. Uuden osion nimi on Nostetta Urallesi ja sieltä löytyy entistä vaivattomammin satoja vinkkejä ja ideoita työnhakuasi tukemaan. Käy tutustumassa: uranus.fi/tyonhaku Kuvankaappaus Nostetta Urallesi -työnhakuosiosta.
  • 10. Nostetta!10 Nro 9 Onnistuuko rekrytointinne vain, jos pystytte järjestämään työpaikan myös aviopuolisolle? Kuvakaappaus KPSHP-:n työpaikkailmoituksesta Uranus.fi-palvelussa. Tavoita työnhakijat sosiaalisessa mediassa Työelämään keskittyneessä sosiaalisessa mediassa, LinkedIn:ssä, on tätä nykyä jo yli 600 000 suomalaista. LinkedIn on lyönyt itsensä läpi sivustona, jonka kautta haalitaan työelämäverkostoja. Moni LinkedIn-käyttäjä haluaa myös kuuluttaa itseään osaavana, uusista työtarjouksista ja uramahdollisuuksista kiinnostuneena henkilönä. LinkedIn ja muut sosiaaliset me- diat ovat muokanneet työnhakua ja rekrytointikäytäntöjä. LAURA™- rekrytointijärjestelmä pysyy ajan hermolla, sillä vuoden 2013 touko- kuussa järjestelmään lanseerattiin LinkedIn-integraatio. LinkedIn-integraatio helpottaa huomattavasti niitä työnhakijoi- ta, jotka ovat tehneet profiilin LinkedIn:iin.Yli600000miljoonan suomalaisen LinkedIn-käyttäjän joukosta voidaan jo sanoa löytyvän suuri määrä työnhakijoita. Integraa- tion avulla työnhakija voi imuroida LinkedIn-profiilinsa työhistoria-, koulutus- ja yhteystiedot hakemus- pohjaan, ja hakemuksen täyttöön menevä aika supistuu merkittävästi. Samalla työnantajasta syntyy mo- dernijatyönhakijaaarvostavakuva. Työnhakijatkiittävät LinkedIn-ominaisuutta Tämän päivän työnhakijat liik- kuvat LinkedIn:n lisäksi paljon muissakin erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Esimerkiksi mikroblogipalvelu Twitterissä voi helposti jakaa mielipiteitään aihees- ta kuin aiheesta. Jos työnhakija ei pidä jonkun yrityksen rekrytoin- titavasta, hänen on nykypäivänä äärimmäisen helppoa jakaa huono kokemuksensa. Yrityksen kannal- ta kehnoimmassa tapauksessa tieto lähtee leviämään räjähdysmäisesti, mikä vaikuttaa työnantajakuvaan merkittävästi. Uranuksen LAURA™-asiakkaat eivät tiettävästi ole joutuneet myl- lytykseen toimimattomista rekry- tointitavoista. Sen sijaan positiivista palautetta on sadellut moneltakin suunnalta. Esimerkiksi Yleisradion LinkedIn-ominaisuutta ylistettiin mikroblogipalvelu Twitterissä (kuva).Fiskarstaassaikehujamonel- takin osa-alueelta erään työnhakijan ylläpitämässä blogissa. Kiitosta tuli muun muassa nopeasta reagoimi- sesta, hakemuspohjan selkeydestä ja LinkedIn-ominaisuudesta. Ote Yle_Rekryn Twitter-feedistä. Ovatko seuraavat tilanteet tulleet teille tutuiksi? Hakija kiel- täytyy vastaanottamasta hyvää työpaikkaa, koska aviopuolisolle ei löydy paikkakunnalta hyvää työpaikkaa eikä aviopuoliso ha- lua päätyä työttömäksi työnha- kijaksi hetkeksikään. Tai tilanne, jossa henkilö irtisanoutuu varsin pian työsuhteen alkamisen jäl- keen, koska kun muu perhe ei ha- lua muuttaa paikkakunnalle. Tai tilanne, jossa avoimiin työpaik- koihinne ei tule tarpeeksi varteen- otettavia hakijoita työpaikkanne syrjäisen sijainnin takia. Uranuksella on ratkaisu näihin ongelmiin:Voimmetehdäjalisätä jokaisen työpaikkailmoituksenne loppuun osion ”Työpaikka myös aviopuolisolle”. Osioon kerätään työssäkäyntialueenne avoimia paikkoja sekä merkittävimpiä työnantajia ja esimerkiksi Mol.fi -linkitys, joka avaa useimmiten kattavan tarjonnan alueen avoi- miin paikkoihin. Paikkakunnan suurimmat työantajat voivat olla sellaisia, joita aviopuoliso voi lähestyä myös avoimella hake- muksella. Näin aviopuolisolla on mahdollisuus saada uusi työpaik- ka samalla kuin tavoittelemanne osaaja saa teiltä paikan. Alla on malli kuinka Keski- Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä rekrytointi-ilmoituksen loppu- osassa ideaa toteutetaan. Eräässä työnhakublogissa käsi- teltiin yrityskuvaa ja rekrytointi- järjestelmien toimintaa rekrytoin- tiviestintään peilaten työnhakijan näkökulmasta. Fiskars sai hienot arvostelut seuraavista osa-alueista: • automaattinen kiitosviesti hakemuksen jättämisen jäl- keen • yhden näkymän hakemus- lomake • LinkedIn -profiilitietojen tuontimahdollisuus hake- muslomakkeelle • nopea ilmoitus prosessin etenemisestä / päätöksestä ”Fiskarsille pamahtaa rekrysivustol- leen hyvät pisteet, sillä muistaakseni heidänalustaansasaivietyäansioluet- telotietojaLinkedIn-profiilinkauttaja varsinmutkattomasti!” Ylläolevan listan viimeisin kohta on tietenkin täysin Fiskarsin tehok- kaan HR-tiimin ansiota. Fiskarsin käyttämä LAURA™ -rekrytointi- järjestelmä antaa vain tehokkaan toimintamahdollisuuden suurille massoille viestimiseen parilla klik- kauksella. ”TässävaiheessanostanhattuaFiskar- sille, sillä he ilmoittivat kohteliaasti bumerangistanikaikkein lyhyimmällä aikajänteellä eli seitse- mässäpäivässä!” Koko blogi on luettavissa tästä osoitteesta: http://tyonhaun.blogspot.fi/ 2013/08/kaytannon-yrityskuva-ja-tyonhakuni.html Fiskarsin rekrytointiviestintä sai kiitosta työnhakublogissa
  • 11. Nostetta!Nro 9 11 Lähes jokapäiväinen uutistilanne: työpaikalla alkavat YT- neuvottelut. Miksi saneeraava yritys kuitenkin hankkii rekrytointijärjestelmän? Eihän rekrytointeja ole tiedossa pitkään aikaan, koska takaisinottovelvoitekin niitä rajoittaa. Haetteko osaajia Väli-Suomes- ta? Uranus.fi-sivuille jätetyt työ- paikkailmoitukset näkyvät peräti 18 eri lehden verkkosivujen kaut- ta. Rekrytointienne huomioarvoa voitte kohottaa mainosbannerilla, joka voi näkyä seuraavien lehtien työpaikkaboxissa: Keskipohjan- maa, Pohjalainen, Ilkka, Keski- suomalainen, Savon Sanomat, Karjalainen, Itä-Savo, Länsi-Savo. Mallin mukaisen bannerin hinta on 160 eur/vko ja banneri viikok- si kaikkiin em. lehtiin irtoaa to- della edullisesti: 990 eur. Molem- mat hinnat ilman arvonlisäveroa. Rekrytoitteko Väli-Suomesta? Tarjolla edullista maakuntanäkyvyyttä! Kuvankaappaus työpaikkaboksista Keskisuomalaisen verkkopalvelussa. YT-neuvottelut voi hoitaa ai- van uudenlaisellakin tavalla. Eräs asiakkaamme hankki LAURA™- rekrytointijärjestelmän juuri YT- neuvottejulen kynnyksellä. Idea on yksinkertainen: Supistuvan or- ganisaation kaikki paikat laitettiin sisäiseen hakuun ja haku tapahtui järjestelmän avulla. Jokainen täytti CV:n ja haki haluamaansa paikkaa. Pienennetyn organisaation va- kanssit pystyttiin näin täyttämään henkilöiden aidon osaamisen ja motivaation perusteella ja ne, joille ei valinnassa järjestynyt uutta tehtä- vää, jäivät irtisanomisuhan alaisiksi. Työnantaja sai näin myös päivi- tettyä tiedot koko henkilöstönsä osaamisesta ja se tapahtui hyvin vaivattomasti, kun henkilöt tekivät päivityksen itse. Myöshenkilökuntahyötyy Rekrytointijärjestelmän avulla hoidetun YT-prosessin yhteydessä kukin harjoittelee CV:n täyttämistä sekä kirjaa vahvuuksiaan, koulu- tuksiaan ja työkokemuksiaan. Jos tulee irtisanotuksi, on CV-pohjat luonnosteltu ja valmiina muiden- kin paikkojen hakemista varten. YT-prosessin hoito voi onnistua paljon positiivisemmin, kun ihmi- set kokevat ikävän tilanteen hoidon tasapuolisemmaksi ja perustellum- maksi. Samalla omat uranäkymät hahmottuvat. Yleisellä tasolla on paljon koke- muksia siitä, että kun YT-prosessi pystytään hoitamaan hyvin, yritys palaa kasvu-uralle muita yrityksiä nopeammin ja silloin käynnistyvät taas rekrytoinnit. Rekrytointityö- kalu on jo siinä vaiheessa käytössä ja siitä on saatu paljon käyttökoke- musta. Kysymykseen rekrytointityöka- lun hankinnasta YT-neuvottelujen yhteydessä olemme törmänneet usein. Katso lisää vastauksia kysy- myksiin, jotka askarruttavat rek- rytointijärjestelmän hankinnassa: www.laura.fi/faq YT-neuvottelut käynnissä: Miksi hankkia rekrytointijärjestelmä? Asiakkaiden kokemuksia LAURA™ -rekrytointijärjestelmästä Olemme käyttäneet LAURAa vuodesta 2008 ja kaikki järjestelmää käyttävät henkilöt ovat olleet tyytyväisiä. Järjestelmän käytön välillä on ollut pitkiäkin aikoja, koska meillä on vain yksi laajempi rekrytointi vuodessa. LAURAn helppokäyttöisyyden ja selkeyden vuoksi on seuraava käyttökerta ollut aina harmiton. Asiakaspalvelu on toiminut kiitettävästi myös käyttöönoton jälkeen; yleensä vastaukset saadaan saman päivän aikana ja kaikki pyytämämme kehitystoiveet on toteutettu alle viikossa. Meidän osalta voi todeta, että LAURA helpottaa rekrytointiprosessia merkittävästi eikä aiheuta lisähaasteita prosessille. Fonecta työllistää yli 1000 ihmistä Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla. Rekrytointeja tehdään vuosittain useita ja rekrytointiprosessin sujuvuus on avainasemassa. Kun Fonectalle valittiin uutta rekrytointijärjestelmää, haettiin palvelutoimittajaa, jolla on moderni, käyttäjäystävällinen, joustavasti sekä käyttäjälähtöisesti kehitettävä ja kehittyvä järjestelmä. Fonectalle valittu ja käyttöönotettu Uranuksen LAURA-järjestelmä on vastannut hyvin näihin odotuksiin niin käyttöönottoprojektin osalta kuin käyttöönoton jälkeenkin. Olemme tyytyväisiä valintaamme. Lue lisää käyttäjäkokemuksia: www.laura.fi (Referenssejä) Kaarina Kilpeläinen, talousjohtaja Linnanmäki Tanja Kulmala, HR-asiantuntija Fonecta Uranus.fi -palveluun ilmoitetut työpaikat näkyvät myös eri alojen ammattilaisten omilla sivuilla Uranus.fi -palveluun ilmoitetut työpaikat, joihin sopivia hakijoita olisivat valmistumisvaiheessa tai vastavalmistuneet tradenomit, näkyvät nykyisin myös Tradenomiliiton jäsensivuilla. Yhteistyön avulla ilmoituksenne lukijapiiri voi laajentua 35 000 tradenomiliiton jäsenellä. Insinööreille tarkoitetut työpaikkailmoitukset näkyvät myös Insinööriliiton omassa jäsenille tarkoitetussa urapalvelussa. Samoin Agronomeille suunnatut työpaikkailmoitukset tulevat näkymään Agronomiliiton omassa urapalvelussa.
  • 12. Nostetta!12 Nro 9 Harald Hirmuisen uramietteitä Osoitelähteet: Uranus Oy:n asiakas- ja markkinointirekisteri Copyright: KFS/distr. Bulls Press Nostetta! on Uranus Oy:n julkaisu ura- ja rekrytointiasioista kiinnostuneille.. Vastaava toimittaja Hannu Solanne. Osoite: Uranus Oy, Pasilankatu 2, 00240 Helsinki Puh. 09-85667700. Palautteet ja ideat osoitteeseen uranus@uranus.fi Seuraa Uranus Oy:tä somessa: LinkedIn: Uranus Oy | Twitter: @Uranusoy Uranus.fi:ssä ilmoittaminen ja näkyvyys on edullista: - työpaikkailmoitus 480 € (esilläolo maks. 30 vrk) - koulutusilmoitus 90 € (esilläolo maks. 12 kk) - banneri etusivulle 580 €/vko (+ALV 24%) Nostettaurallesi—osaajiatyöpaikoille! Vältä riskit leimautua ylipäteväksi hakijaksi Liian suuri luku palkkatoi- veen kohdalla voi niputtaa sinut ylipätevien joukkoon – jätä siis palkkatoivomus pois työhake- muksista. Kerro sen sijaan, että haluaisit keskustella palkasta ja muista työhön liittyvistä asioista kasvotusten. Toinen rekrytoijan epäilykset herättävä seikka on tittelit. Harkitse niiden jättämis- tä pois hakemuksesta. Kerro sen sijaan vastuualueesi ja keskeisim- mät saavutuksesi. Jätä lukijalle se mielikuva, että haet tehtävään, joka tarjoaa sinulle nyt seuraavan hyvän haasteen ja jossa sinulla on paljon annettavaa. Keskity suorahakuun Mieti, millaiseen yritykseen haluaisit töihin, ja ota yhteyttä suoraan kiinnostaviin paikkoi- hin. Suorahaku puhelimitse on hyvä keino välttää vaikutelma ylipätevyydestä, sillä puhelun ai- kana valitsijalla ei ole riittävästi ai- kaa hylätä sinua ylipätevänä. Älä kysy suoraan avoimia työpaikko- ja, vaan yritä päästä tapaamisiin. Kun tapaat rekrytoijan kasvotus- ten, pääset pitkälle kokemuksesi ja osaamisesi avulla. Sopiva työpaikka voi löytyä myös headhuntereiden ja suora- hakukonsulttien avulla. Head- huntereilla on luultavimmin paikkoja, joiden suhteen ylipäte- väksi leimautumisen riski on pie- nin. Osa työpaikoista on sellaisia, etteivät ne koskaan tule julkiseen hakuun. Kartoita siis mahdolli- simman laajasti headhunterit ja suorahakukonsultit ja lähesty hei- tä. Älä hae tiettyä paikkaa, vaan pyri luomaan kontakteja konsult- titoimistoihin – niistä on hyötyä myöhemminkin. Joskus pitkä kokemus voi olla este työnhaussa. Rekrytoija saattaa pelätä, että hakija karkaa nopeasti toiseen työpaikkaan, jos hän on ylipätevä tehtävään. Jos työnhakija on valitsijaa ko- keneempi, hänet voidaan myös kokea uhkana. Miten siis olla tarpeeksi pätevä, muttei liian pätevä? Uranuksen yritysideapalsta: Haluatko headhunteriksi? Headhunter on monen henkilöstöammattilaisen toiveammatti. Siinä ansaitsee hyvin ja työn vapausaste on poikkeuksellisen suuri. Työ on myös positiivista, sillä headhunter vie aina ihmisiä ja asiakkaitaan eteenpäin. Mutta miten päästä alalle ja miten oppia alan toimintamallit nopeasti? Suomessa alalle harjaantumi- nen voi pääosin tapahtua vain oppipoika-/kisällimenetelmällä eli hakeutumalla alan yritykseen töihin ja oppimalla sitä kautta ai- nakin yhden talon tavan toimia. Se vie kuitenkin ainakin vuoden tai pari. Tässä reitissä varjopuolena voi olla myös työsopimukseen vär- kätty kilpailukieltopykälä, joka hidastaa oman toiminnan aloit- tamista merkittävästi. Entäpä jos perusoppimisajan voisi kutistaa yhteen päivään? Englannissa on muutamia headhunter-alan kouluttajia, jot- ka jopa yhden päivän intensii- vikurssilla johdattelevat ansiok- kaasti alan toimintamalleihin, myynnin saloihin, hinnoitte- lupolitiikkaan ja projektien lä- pivientiin. Yksi alan parhaista kouluttajista on Warren Kemp. Hänen yrityksensä kotisivuilta löytyvät helposti koulutustee- mat ja koulutusten aikataulut ovat tilattavissa sähköpostitse. Kursseja järjestetään kaikissa suurimmissa Englannin kaupun- geissa. Jos käy hyvä tuuri, voit saada jo kurssipäivän aikana ensim- mäisen toimeksiannon, sillä sikäläiset rekrytoijat tuntevat ”pientä syrjäistä Suomea” ja yri- tyksiämme huonosti. Sikäläisillä hunttereilla näyttää kuitenkin olevan toimeksiantoja, joihin osaaja löytyy jopa suurella to- dennäköisyydellä Suomesta. Päivän kurssista veloitetaan noin 300 puntaa, joka on suh- teellisen vähän saatavaan hyö- tyyn nähden. Hyöty on tietysti suhteessa siihen, miten hyvin rekrytointiprosessit ja työnan- tajien tarpeet hallitsee jo saadun työkokemuksen kautta. Jos olet alalla osaava HR-ammattilainen, imaiset yhdestä päivästä todella paljon antia ja nopeutat valmiut- tasi perustaa headhunting-yritys. Lisää osoitteessa: recruitmentmatters.com Uranus.fi-sivuilla on vuosien varrella julkaistu yli 1 000 yritysideaa. Ihan vain, jotta jokainen voisi löytää idean, mistä käynnistää oman yritystoiminnan tai ammatinharjoittamisen. Lisää yritysideoita löydät sivuiltamme.