SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 10
Teemaviikoista kehittämishankkeisiin

Kansainvälinen
liikkuvuus ja
yhteistyö
suomalaisessa
koulussa

Kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja 28.3.2011
Helsinki

Pasi Sahlberg
CIMO
Nov13
CIMOn

perustehtävä
on edistää
suomalaisen yhteiskunnan
kansainvälistymistä …

unelmana
aidosti
avarakatseinen
Suomi
Koulujen kansainvälinen toiminta on monipuolista

515

Opettajaliikkuvuutta

445

Oppilasliikkuvuutta

Virtuaalista kvyhteistyötä
Apulaisopettaja toimintaa

307

141

Koulun
kehittämishankkeita

Muuta toimintaa

245

199

Lähde: CIMOn selvitys 1/2009

• Yli kahdella kolmasosalla
vastanneista on ollut kansainvälistä
toimintaa
• Toiminta vaihtelee kotikansainvälistymisestä laajoihin kehittämishankkeisiin
• Kouluissa on käynnissä
samanaikaisesti monenlaista kvtoimintaa
Kouluissa ja kunnissa suhtaudutaan
positiivisesti kansainvälistymiseen
• Kolme neljästä vastaajasta pitää kansainvälistymistä koulun
kehittymisen kannalta välttämättömänä
• Kansainvälisen toiminnan merkitystä korostetaan kunnissa

• Kunnan ja koulun johdon tuki tärkeää
• Resurssit niukat verrattuna korkeakoulutukseen ja
ammatilliseen peruskoulutukseen
• Virtuaalisen yhteistyön merkitys korostuu
Kansainvälistyminen on asennekysymys
85 % vastaajista on sitä mieltä, että kansainväliseen toimintaan
osallistuminen on asennekysymys
Miksi kaikki eivät osallistu?
– Opettajat eivät ehdi tai jaksa
– Aktiivisia toimijoita kadehditaan
– Kansainvälinen toiminta ei kiinnosta oppilaiden vanhempia
– Toiminta syö resursseja perustehtävältä
– Kansainvälisen toiminnan hyödyt epäselviä
CIMOn rahoittama toiminta

Hankkeiden
määrä
COMENIUSohjelmassa

• Comenius: 3600 liikkuvuusjaksoa 2010
• Pohjoismaiset ohjelmat: 550 liikkuvuusjaksoa
• Uutta: Pohjois-Amerikan yhteistyö ja Koulu Euroopassa toiminto

11/20
/2013
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisen
toiminnan kehityssuunnat
• Opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden kasvu:
- Opiskelijoiden odotukset
- KESUn (30% kasvu) ja Euroopan komission
liikkuvuustavoitteet (80 000 liikkujaa vuodessa)

• Koulutuksen järjestäjä ei voi olla ottamatta kantaa
kansainvälisyyteen!
• Miten taataan tasavertaiset mahdollisuudet kaikille?
- maantieteellisesti Suomessa ja myös oppilaitoksien
tai osastojen sisällä
Ammatillisen koulutuksen opiskelijaliikkuvuus 200609
6094
5343
4492

4284
Suomesta
Suomeen
2510

2059

2006

2038

2007

2008

2425

2009

11/20
/2013
Kansainvälisen toiminnan edistäminen
Kansainvälisen toiminnan tulisi…
• ottaa koko henkilöstö ja kaikki oppilaat mukaan
• olla jatkuva prosessi
• olla strateginen valinta konkretisoituna opetussuunnitelmissa
• olla koordinoitua ja systemaattista toimintaa
• jakaa kokemukset kaikkien käyttöön

• saada koulun johdon tuki.
CIMO
Hakaniemenranta 6
00530 Helsinki
www.cimo.fi

11/20
/2013

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Oppimisratkaisut: Kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja 28.3.2011, Pasi Sahlberg, CIMO

Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Minna Riikka Järvinen
 
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?Tiina Sarisalmi
 
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksiKoulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksiTiina Sarisalmi
 
OppilasAgentti toiminnan esittely
OppilasAgentti  toiminnan esittelyOppilasAgentti  toiminnan esittely
OppilasAgentti toiminnan esittelyOppilasAgentti
 
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminen
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminenOPS 2014 ja opetuksen eheyttäminen
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminenMikko Saari
 
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Tiina Sarisalmi
 
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018Heli Antila
 
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Tiina Sarisalmi
 
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...anita rubin
 
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...Suomen eOppimiskeskus ry
 
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikanaTaloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikanaOpetusalan Ammattijärjestö OAJ
 
Tulevaisuuden peruskoulu sdp
Tulevaisuuden peruskoulu sdpTulevaisuuden peruskoulu sdp
Tulevaisuuden peruskoulu sdpSDP
 
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenKanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenTiina Sarisalmi
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTekniikan akateemiset TEK
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Tiina Sarisalmi
 
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Tiina Sarisalmi
 

Ähnlich wie Oppimisratkaisut: Kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja 28.3.2011, Pasi Sahlberg, CIMO (20)

Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
 
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?
Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?
 
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksiKoulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
 
OppilasAgentti toiminnan esittely
OppilasAgentti  toiminnan esittelyOppilasAgentti  toiminnan esittely
OppilasAgentti toiminnan esittely
 
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminen
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminenOPS 2014 ja opetuksen eheyttäminen
OPS 2014 ja opetuksen eheyttäminen
 
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
Yleisivistävän koulutuksen kansainvälisyyden mentoriohjelman 1. jakson loppur...
 
Faktat peliin
Faktat peliinFaktat peliin
Faktat peliin
 
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018
Millaista tukea digiope tarvitsee 23102018
 
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
Mentoriohjelma kansainvalisyyspaivat 2012
 
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
 
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...
DigiKilta 9.2.2017: Koulun tila- ja teknologiaratkaisut uusiksi – tutkimus- j...
 
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikanaTaloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
Taloustutkimus: Opettajien arvostus on entisestään vahvistunut korona-aikana
 
Diginatiivit tulevat
Diginatiivit tulevatDiginatiivit tulevat
Diginatiivit tulevat
 
Tulevaisuuden peruskoulu sdp
Tulevaisuuden peruskoulu sdpTulevaisuuden peruskoulu sdp
Tulevaisuuden peruskoulu sdp
 
13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops
 
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenKanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
 
Mikä on eTwinning ?
Mikä on eTwinning ?Mikä on eTwinning ?
Mikä on eTwinning ?
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
 
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
 

Mehr von Tekes Programmes and Campaigns

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkailleBusiness Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkailleTekes Programmes and Campaigns
 
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoDigitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoTekes Programmes and Campaigns
 
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...Tekes Programmes and Campaigns
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaTekes Programmes and Campaigns
 
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-201410 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014Tekes Programmes and Campaigns
 
Industrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentationIndustrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentationTekes Programmes and Campaigns
 
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkeaDigitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkeaTekes Programmes and Campaigns
 

Mehr von Tekes Programmes and Campaigns (20)

Finland in space
Finland in spaceFinland in space
Finland in space
 
Suomi avaruudessa
Suomi avaruudessaSuomi avaruudessa
Suomi avaruudessa
 
Mixed Reality 2017 report
Mixed Reality 2017 reportMixed Reality 2017 report
Mixed Reality 2017 report
 
VR AR Industry of Finland
VR AR Industry of FinlandVR AR Industry of Finland
VR AR Industry of Finland
 
Business Finland research funding services
Business Finland research funding servicesBusiness Finland research funding services
Business Finland research funding services
 
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkailleBusiness Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
 
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoDigitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
 
Game Industry of Finland 2016 brochure
Game Industry of Finland 2016 brochureGame Industry of Finland 2016 brochure
Game Industry of Finland 2016 brochure
 
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
 
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksia
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksiaResearch Benefit -rahoituksen vaikutuksia
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksia
 
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
 
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeitaFiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
 
Research Benefit esitysaineisto
Research Benefit esitysaineistoResearch Benefit esitysaineisto
Research Benefit esitysaineisto
 
Challenge finland -kilpailun esitysaineisto
Challenge finland -kilpailun esitysaineistoChallenge finland -kilpailun esitysaineisto
Challenge finland -kilpailun esitysaineisto
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
 
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-201410 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
 
Industrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentationIndustrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentation
 
Learning Solutions Programme Success Stories
Learning Solutions Programme Success StoriesLearning Solutions Programme Success Stories
Learning Solutions Programme Success Stories
 
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisuNäkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
 
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkeaDigitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
 

Oppimisratkaisut: Kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja 28.3.2011, Pasi Sahlberg, CIMO