SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 2
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Käyttäjälähtöisyys ja energiatehokkuuden vaatimukset
muuttavat työympäristöjä
Tila-ohjelman Käyttäjälähtöiset tilat -oppaan julkistamistilaisuudessa 25.1.2012 Paasitornissa
keskusteltiin työtilojen muutoksesta ja tilankäytön tehostamisen vaikutuksista
ympäristöpäästöihin ja yrityksen hiilijalanjälkeen. Itse tilojen osalta todettiin, että
monipaikkainen työ on jo monessa organisaatiossa käytössä ja tiloja käytetään hyvinkin
luovasti erilaisiin työtehtäviin. Kuulostaako hyvältä?

Todellisuus on osittain näin modernia, osittain myös vanhakantaisempaa. Työympäristöt kuvastavat
jo nykypäivänäkin monia ajankohtaisia teemoja: työnkuvan mukaista tilantarvetta, tuottavuuden
parantamista, vuorovaikutuksen lisääntymistä sekä hiilijalanjäljen pienentämistä niin toimistossa
kuin työmatkalla. Virtuaalimaailma ja videoneuvottelut tukevat joustavuutta ja vähentävät
liikkumista. Lisäksi tilankäytön jatkuva seuranta ja palautteen kerääminen johtavat
kehittämisprosessiin, jossa tilat joustavat ja muuttuvat muuttuvien tarpeiden mukaisesti.

Muuttuvat tilantarpeet asettavat haasteita johtamiselle

Tilaisuuden keynote-puhuja, professori Jeremy Myerson Royal College of Art:sta Lontoosta nosti
esiin uudenlaisiin työympäristöihin liittyvät haasteet: organisaation näkökulmasta johtamisen
haasteen ja toisaalta taas yksilön näkökulmasta keskittymiseen liittyvät tarpeet.

Miten sitten johdetaan itsenäisiä tietotyöläisiä, jotka työskentelevät valitsemissaan paikoissa
valitseminaan aikoina? Mistä tiedetään, onko tietotyöläisen päivä ollut aidosti tuottoisa?
Tietotyöläiset osaavat myös itse vaatia muutoksia ja parannuksia sekä ympäristöltään, työtavoilta
että vuorovaikutukselta teknologian kehittyessä.

Miten sitten taataan yksilöiden erilaiset vaatimukset keskittymiselle? Näihin on pyritty vastaamaan
monitilatoimistoilla: työympäristö tarjoaa erilaisia tiloja eri työtehtäviä varten. Myerson esitteli 4
yleistä työntekijäprofiilia liikkuvuuden mukaisesti luokiteltuna. Nämä linkittyivät osaltaan
yrityksen kestävän kehityksen strategioihin.

Keskustelussa ja kysymyksissä nostettiin esiin etätyön osuus ja tarve osana tietointensiivistä työtä.
Etätyön tekemiseen vaikuttavat sekä organisaatiokulttuuri että elämän- ja perhetilanne. Myös
etätyön hyödyistä puhuttiin, ja tarpeesta kokoontua työpaikalle tapaamaan kollegoita.
Suomen johtava työympäristötutkija, Aalto-yliopiston       Professori Jeremy Myerson viritteli kuulijoita
tutkimusjohtaja Suvi Nenonen esitti tutkimustuloksia       tutkimuksen kautta uusiin ajatuksiin
oppaan julkaisemisen lehdistötilaisuudessa                 työympäristöissä

Johtaja Juha Sarkio Tekesistä esitteli myös Tekesin omaa tulevaisuuden työympäristöstrategiaa.
Sarkio näki organisaation haasteena oppimisen pois vanhoista tavoista ja uskalluksen siirtyä omalle
epämukavuusalueelle. Tekes haluaa tarjota innostuksen ilmapiiriä A-luokan ihmisille,
monikanavaista asiakaspalvelua sekä 2020-luvun työtapoja ja työympäristöä uudistuksen myötä.
Keskeisenä tekijänä on myös huomioitu ympäristöarvot ja itse työnteon aiheuttama
ympäristökuorma.

Kavalkadeissa esillä edelläkävijä Tila-hankkeet

Iltapäivän lopuksi siirryttiin kolmessa tilassa esiteltäviin Tila-ohjelman edelläkävijähankkeiden
kavalkadeihin, joissa esittämisen menetelmänä oli haastava Pecha-Kucha. Iltapäivä sujui vilkkaan
keskustelun merkeissä esitysten innoittamina ja päättyi Tila-oppaiden jakoon kaikille osallistujille.




Yleisöä oli paikalla noin satakunta                         Tila-ohjelmapäällikkö Johanna Kosonen-Karvo
                                                            toivotti osallistujat tervetulleiksi tilaisuuteen


Kuvat ja teksti Maarit Vuorela




                                                       2

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch (16)

Kiffmann Taekwondo Fundraiser Flyer
Kiffmann Taekwondo Fundraiser FlyerKiffmann Taekwondo Fundraiser Flyer
Kiffmann Taekwondo Fundraiser Flyer
 
Prueba
PruebaPrueba
Prueba
 
Igr
IgrIgr
Igr
 
Sremac uplatnica ucenicki_dinar
Sremac uplatnica ucenicki_dinarSremac uplatnica ucenicki_dinar
Sremac uplatnica ucenicki_dinar
 
Profire
ProfireProfire
Profire
 
Natal 2011
Natal 2011Natal 2011
Natal 2011
 
ประวัติส่วนตัวแนท
ประวัติส่วนตัวแนทประวัติส่วนตัวแนท
ประวัติส่วนตัวแนท
 
Marketing flyer
Marketing flyerMarketing flyer
Marketing flyer
 
Keine alltagsbilder
Keine alltagsbilderKeine alltagsbilder
Keine alltagsbilder
 
Antwortfax_Bio Messe München.pdf
Antwortfax_Bio Messe München.pdfAntwortfax_Bio Messe München.pdf
Antwortfax_Bio Messe München.pdf
 
Legislative department
Legislative departmentLegislative department
Legislative department
 
Wbssn Feb2012
Wbssn Feb2012Wbssn Feb2012
Wbssn Feb2012
 
Apresentacao fluxo avaliacao
Apresentacao fluxo avaliacaoApresentacao fluxo avaliacao
Apresentacao fluxo avaliacao
 
The realistic view of GIC's.
The realistic view of GIC's.The realistic view of GIC's.
The realistic view of GIC's.
 
Shumba+cfs+q3+(2)
Shumba+cfs+q3+(2)Shumba+cfs+q3+(2)
Shumba+cfs+q3+(2)
 
LeMore successful stories - Mars
LeMore successful stories - MarsLeMore successful stories - Mars
LeMore successful stories - Mars
 

Mehr von Tekes Programmes and Campaigns

Mehr von Tekes Programmes and Campaigns (20)

Finland in space
Finland in spaceFinland in space
Finland in space
 
Suomi avaruudessa
Suomi avaruudessaSuomi avaruudessa
Suomi avaruudessa
 
Mixed Reality 2017 report
Mixed Reality 2017 reportMixed Reality 2017 report
Mixed Reality 2017 report
 
VR AR Industry of Finland
VR AR Industry of FinlandVR AR Industry of Finland
VR AR Industry of Finland
 
Business Finland research funding services
Business Finland research funding servicesBusiness Finland research funding services
Business Finland research funding services
 
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkailleBusiness Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelujen esittely asiakkaille
 
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoDigitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
 
Game Industry of Finland 2016 brochure
Game Industry of Finland 2016 brochureGame Industry of Finland 2016 brochure
Game Industry of Finland 2016 brochure
 
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
ECSEL Call 2017: phases 1 and 2
 
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksia
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksiaResearch Benefit -rahoituksen vaikutuksia
Research Benefit -rahoituksen vaikutuksia
 
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketti ja rahoituspalveluiden muutokset 201...
 
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeitaFiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelman rahoittamia hankkeita
 
Research Benefit esitysaineisto
Research Benefit esitysaineistoResearch Benefit esitysaineisto
Research Benefit esitysaineisto
 
Challenge finland -kilpailun esitysaineisto
Challenge finland -kilpailun esitysaineistoChallenge finland -kilpailun esitysaineisto
Challenge finland -kilpailun esitysaineisto
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
 
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-201410 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014
 
Industrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentationIndustrial Internet - Business Revolution programme presentation
Industrial Internet - Business Revolution programme presentation
 
Learning Solutions Programme Success Stories
Learning Solutions Programme Success StoriesLearning Solutions Programme Success Stories
Learning Solutions Programme Success Stories
 
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisuNäkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
Näkökulma innovaatiorahoitukseen -verkkojulkaisu
 
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkeaDigitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
Digitalisoituminen uudistaa prosesseja ja helpottaa työmaiden arkea
 

Käyttäjälähtöiset tila oppaan julkistus 25.1.2012 paasitorni maarit vuorela

  • 1. Käyttäjälähtöisyys ja energiatehokkuuden vaatimukset muuttavat työympäristöjä Tila-ohjelman Käyttäjälähtöiset tilat -oppaan julkistamistilaisuudessa 25.1.2012 Paasitornissa keskusteltiin työtilojen muutoksesta ja tilankäytön tehostamisen vaikutuksista ympäristöpäästöihin ja yrityksen hiilijalanjälkeen. Itse tilojen osalta todettiin, että monipaikkainen työ on jo monessa organisaatiossa käytössä ja tiloja käytetään hyvinkin luovasti erilaisiin työtehtäviin. Kuulostaako hyvältä? Todellisuus on osittain näin modernia, osittain myös vanhakantaisempaa. Työympäristöt kuvastavat jo nykypäivänäkin monia ajankohtaisia teemoja: työnkuvan mukaista tilantarvetta, tuottavuuden parantamista, vuorovaikutuksen lisääntymistä sekä hiilijalanjäljen pienentämistä niin toimistossa kuin työmatkalla. Virtuaalimaailma ja videoneuvottelut tukevat joustavuutta ja vähentävät liikkumista. Lisäksi tilankäytön jatkuva seuranta ja palautteen kerääminen johtavat kehittämisprosessiin, jossa tilat joustavat ja muuttuvat muuttuvien tarpeiden mukaisesti. Muuttuvat tilantarpeet asettavat haasteita johtamiselle Tilaisuuden keynote-puhuja, professori Jeremy Myerson Royal College of Art:sta Lontoosta nosti esiin uudenlaisiin työympäristöihin liittyvät haasteet: organisaation näkökulmasta johtamisen haasteen ja toisaalta taas yksilön näkökulmasta keskittymiseen liittyvät tarpeet. Miten sitten johdetaan itsenäisiä tietotyöläisiä, jotka työskentelevät valitsemissaan paikoissa valitseminaan aikoina? Mistä tiedetään, onko tietotyöläisen päivä ollut aidosti tuottoisa? Tietotyöläiset osaavat myös itse vaatia muutoksia ja parannuksia sekä ympäristöltään, työtavoilta että vuorovaikutukselta teknologian kehittyessä. Miten sitten taataan yksilöiden erilaiset vaatimukset keskittymiselle? Näihin on pyritty vastaamaan monitilatoimistoilla: työympäristö tarjoaa erilaisia tiloja eri työtehtäviä varten. Myerson esitteli 4 yleistä työntekijäprofiilia liikkuvuuden mukaisesti luokiteltuna. Nämä linkittyivät osaltaan yrityksen kestävän kehityksen strategioihin. Keskustelussa ja kysymyksissä nostettiin esiin etätyön osuus ja tarve osana tietointensiivistä työtä. Etätyön tekemiseen vaikuttavat sekä organisaatiokulttuuri että elämän- ja perhetilanne. Myös etätyön hyödyistä puhuttiin, ja tarpeesta kokoontua työpaikalle tapaamaan kollegoita.
  • 2. Suomen johtava työympäristötutkija, Aalto-yliopiston Professori Jeremy Myerson viritteli kuulijoita tutkimusjohtaja Suvi Nenonen esitti tutkimustuloksia tutkimuksen kautta uusiin ajatuksiin oppaan julkaisemisen lehdistötilaisuudessa työympäristöissä Johtaja Juha Sarkio Tekesistä esitteli myös Tekesin omaa tulevaisuuden työympäristöstrategiaa. Sarkio näki organisaation haasteena oppimisen pois vanhoista tavoista ja uskalluksen siirtyä omalle epämukavuusalueelle. Tekes haluaa tarjota innostuksen ilmapiiriä A-luokan ihmisille, monikanavaista asiakaspalvelua sekä 2020-luvun työtapoja ja työympäristöä uudistuksen myötä. Keskeisenä tekijänä on myös huomioitu ympäristöarvot ja itse työnteon aiheuttama ympäristökuorma. Kavalkadeissa esillä edelläkävijä Tila-hankkeet Iltapäivän lopuksi siirryttiin kolmessa tilassa esiteltäviin Tila-ohjelman edelläkävijähankkeiden kavalkadeihin, joissa esittämisen menetelmänä oli haastava Pecha-Kucha. Iltapäivä sujui vilkkaan keskustelun merkeissä esitysten innoittamina ja päättyi Tila-oppaiden jakoon kaikille osallistujille. Yleisöä oli paikalla noin satakunta Tila-ohjelmapäällikkö Johanna Kosonen-Karvo toivotti osallistujat tervetulleiksi tilaisuuteen Kuvat ja teksti Maarit Vuorela 2