Kaisu Kumpulainen - Rahoitusta taiteelle ja kulttuurille, Jyväskylä 101018
Jaana Paananen - Rahoitusta taiteelle ja kulttuurille, Kuopio 270418
1. Leader-rahoituksen mahdollisuudet
taide- ja kulttuurialan toimijoille
Jaana Paananen, toiminnanjohtaja
Kehittämisyhdistys Kalakukko ry
Hanketyöpaja
27.4.2018
Puistokartano, Kuopio
2. Leader on toimintaa, neuvontaa &
rahoitusta paikkakunnan parhaaksi
✓ Leader-ryhmät kannustavat asukkaita kehittämään omaa
elinympäristöään 146 000 asukasta
✓ Ryhmän toimintaan voi kuka tahansa osallistua
✓ Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
palvelut yrittäjille ja hanketoimijoille
✓ Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden
rahoittamisesta
✓ Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta
14,8 miljoonaa euroa kaudella 2014-2020
3.
4. Leader-yritystuet
Rahoituksen haku sähköisesti: www.mavi.fi/hyrra
➢ 18 vuotta täyttänyt luonnollinen henkilö tai mikroyritys
(työllistää max. 5 hlöä), y-tunnus kaupparekisteri
➢ Edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan
➢ Pääasiallinen toimeentulo yhdelle henkilölle
➢ Omaa riittävän ammattitaidon (koulutus ja/tai työkokemus)
➢ Maaseutualueella toimivaan yritystoimintaan
(Kuopion kaava-alue Matkus-Päiväranta ei tuen piirissä)
➢ Investoinnin toteutettavuus-, investointi- ja perustamistuki
5. Rahoituksen haku sähköisesti: www.mavi.fi/hyrra
➢ Rekisteröidyt yhdistykset, julkisyhteisöt, säätiöt, osuuskunnat ja
kehittämisyhtiöt
➢ Hankkeella toteutetaan hakijan toimintaan liittyviä lisätehtäviä
➢ Tuettavan toiminnan / investoinnin yleishyödyllisyys
Hyöty kohdennuttava avoimesti maaseudun asukkaille
ja toimijoille, ei esim. rajoitettu jäsenille
➢ Hankevalintakriteerit: http://www.kalakukkory.fi/fi/hakuopas/hakuohjeet-
hankehakijalle/valintakriteerit/
➢ Tuen minimi 5 000€ ja maksimimäärä 180 000€
➢ Investointi-, kehittämis-, koulutus- ja tiedonvälitys- sekä teemahanke
Leader-hanketuet
6. Strategiset painopisteet ja tavoite 4,6 milj. € jakautumisesta
1. Elinkeinotoiminnan
kehittäminen,
innovaatioiden ja
osaamisen lisääminen
40%
2. Maaseutuasumisen
sekä kylä- ja
järjestötoiminnan
kehittäminen
40 %
3. Nuorille tarkoitetun
aktivoinnin ja toiminnan
lisääminen, yrittäjyys- ja
yhteisökasvatus,
paikallisvaikuttaminen
20%
Kansainvälistyminen, ympäristö, ilmastonmuutos
8. Savon Kansantaide ry; Siilifolkin valkoinen huvimaja
Investointihanke;
• kustannusarvio 93 500 €
• Leader-tuen määrä 56 100€
Hanke-esimerkki
9. Savosta designia maailmalle – Lasitaiteilija Sini Majuri
Highway Savo Maaseutulehti 2017, s. 20
➢ Eiran Kertan Oy on suonenjokelainen perheyritys pääasiallisena
toimialana metsätaloutta palveleva toiminta
➢ Eiran Kertan Oy aloittaa toiminnan ja markkinoinnin esittelemällä
Sini Majurin muotoileman Vuori-esineen ILT, Interior Lifestyle
Tokyo-designmessuilla
➢ Mansikka ry myönsi yritykselle kokeilurahaa Japanin
messuosaston rakentamista varten
Videoterveiset Sini Majurilta, Hongkong
https://www.youtube.com/watch?v=xk1RY6yN53Q
Yritysesimerkki