2. Huonot ja hyvät uutiset
Työttömyys kasvaa…
…mutta työttömyysaste aiempia
arvioita vähemmän
… ei kuitenkaan siksi, että tilanne
työmarkkinoilla olisi parantunut,
vaan koska on siirrytty
työmarkkinoiden ulkopuolella
…joka ei kaikilta osin johdu
heikosta suhdanteesta – eikä
pääosin ehkä jää pysyväksi
Työllisyys palveluissa heikentynyt
odotettua enemmän
… teollisuudessa ei dramaattista
laskua, ja rakentamisen työllisyys
kasvanut
Työmarkkinoiden dynamiikka on
vähentynyt
… josta ei juuri löydy myönteistä
näkökohtaa
3. 2013: Suomi lievässä
taantumassa
• Vienti edelleen
taantumassa – mutta
kääntyy kasvuun?
• Investoinnit negatiiviset –
jo toista vuotta
2014: vaatimatonta
kasvua
• Viennin kasvu vahvistuu
• Investoinnit edelleen
miinuksella
• Kulutuksen kasvu hiipunut
• Kulutuskysyntä kasvaa
vain hiukan
= mikään ei ole tukenut
kasvua vuonna 2013 (VM:
BKT:n muutos -0,5 %)
= kasvu käynnistyy – mutta
silti vaisua (VM: BKT:n
muutos 1,2 %)
5. Teollisuusammatit ja työllisyys teollisuudessa
Teollisuuden taantuma alkoi jo 2011;
työttömyys teollisessa työssä alkoi
kasvaa vuotta myöhemmin;
työttömyyden laskua saadaan vielä
odottaa
Työllisyys teollisuudessa pitänyt
pintansa yllättävän hyvin –
tuottavuuden kustannuksella; nyt
tämä tie kuljettu loppuun ja työllisyys
hieman laskee; pahin rakennemuutos
kuitenkin ohi?
6. Rakennusalan ammatit ja rakentamisen työllisyys
Työttömien työnhakijoiden määrä
kasvanut jo pitkään; nyt hieman
hidastuen; myös jonkin verran
kohtaanto-ongelmia
Samaan aikaan työllisten määrä
kasvanut – suhdanteiden vastaisesti,
ja osin muista kuin suhdannesyistä;
nämä vaikutukset eivät nosta
työllisyyttä enää ensi vuonna
7. Palveluammatit ja työllisyys palvelusektorilla
Vaikka työttömien työnhakijoiden
määrä kasvussa, muutosvauhti ei
suuri, ottaen huomioon
kokonaisvolyymin
Palvelualan työllisyys laskee tänä
vuonna paljon – selittää valtaosan
työllisyyden laskusta
8. - Työllisyys heikkenee selvästi 2013; hieman myös 2014 – ellei talouskasvu yllätä
- Teollisuus kasvuun 2014 - teollisuuden työllisyys vasta 2015
- Rakentamisen työllisyys kasvanut 2013 – ei välttämättä jatku 2014
- Palveluissa työllisyys heikentynyt selvästi – ei kohene vielä 2014
Työlliset päätoimialoittan, 1 000 henkeä
2013
2014 Muutos 2013
2 464
2 457
-19
-7
Teollisuus
378
376
-4
-2
Rakennustointa
178
178
3
0
1 788
1 783
-18
-5
Työlliset
Palveluelinkeinot
Muutos 2014
9. Työvoiman tarjonta
vähentyy tänä
vuonna 10 000
hengellä – miksi?
Osaksi kyse on
ikärakenteen muutoksesta,
joka nyt alkaa
konkretisoitua.
Ikäryhmän 55-74 sisällä
eläkeiän saavuttaneiden
määrä kasvanut, ja tämä
selittää osaksi, miksi
työmarkkinoiden
ulkopuolelle siirtyneitä
aiempaa enemmän
10. Työmarkkinoiden ulkopuolelle siirtynyt aiempaa
enemmän ihmisiä (kuvio: työvoimaan kuulumattomat
15-74-vuotiaat)
… mikä ei kokonaan selity
ikärakenteen muutoksella
… eniten lisääntynyt
”muusta syystä” (kuin
eläke, lapsen tai omaisen
hoito, varusmiespalvelu,
opiskelu)
…tulkintana, että osin kyse
aktiivisesta työnhausta
luopumisesta (tilapäisesti?)
… koskenut kaikkein eniten
parhaassa työiässä olevia
naisia
12. Ennuste työvoiman tarjonnasta
• Tänä vuonna työvoiman
tarjonta laskee (-10 000)
kahdesta syystä: 1)
ikärakenteen muutos 2)
työvoiman ulkopuolelle
muusta syystä siirtyneet
• Ensi vuonna tarjonta
samalla tasolla kuin tänä
vuonna 1) ikärakenteen
muutos jatkuu (-) 2) vain
osa työvoiman ulkopuolelle
siirtyneistä palaa
työmarkkinoille 2014 (+)
Työvoima, 1 000 henkeä
ikä
2012
2013e
2014e
15-24
331
332
335
25-54
1 825
1 816
1 820
55-74
535
533
525
15-74
2 690
2 680
2 680
20. Täyttyneiden työpaikkojen avoinna olon kesto
Tieteellinen, Tekninen ja taiteell. Työ
Terveydenhuolto ja sosiaaliala
Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ
Kaupallinen työ
Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala
Kuljetus ja liikenne
keskiarvo 2006-2012
Rakennus- ja kaivosala
Teollisuus: vaatetus, kone, puu, sähkö
keskiarvo lokakuu 2012syyskuu 2013
Muu teollisuus ja varastoala
Palvelutyö
Yhteensä
0
5
10
15
20
25
30
35
40