SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 11
Downloaden Sie, um offline zu lesen
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010
Järvenpäätalo, Hallintokatu 4, Järvenpää
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TALOUSARVIO
VUODELLE 2011
YLEISPERUSTELUT
Talousarvioesitys vuodeksi 2011 perustuu seuraaviin lähtökohtiin:
- hallituksen jäsenmäärä (7)) pysyy ennallaan.
- palkatun henkilökunnan määrä jakautuu seuraavasti::
edunvalvontatoiminta 5 sihteeriä
järjestötoiminta ja viestintä tiedottaja
hallinto pääsihteeri, toimistonhoitaja 31.8.2011
saakka sekä hallintopäällikkö 1.4.2011
alkaen
KYKY ESR-hanke 1 erikoissuunnittelija ja 1 suunnittelija
- Sihteeristön palkkaus ja muut työehdot perustuvat SYL:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n
tekemään työehtosopimukseen.
- Hallituksen jäsenten palkkio on 1089 euroa kuukaudessa, puheenjohtajalle maksetaan 459 euron
kuukausikohtainen lisä. Hallituksen palkkiota korotetaan samalla prosentilla kuin sihteeristön
palkkoja kuitenkin siten, että korotus tulee voimaan 1.1.2010. Lisäksi hallituksen jäsenillä on puolikas
ruokaetu sekä oikeus matkustaa opiskelupaikkakunnalle kerran viikossa. Hallituksen jäsenten
asumista tuetaan kuukausittain määrällä, joka on 80 % kuukausittaisista asumismenoista vuokran 252
euroa alittavasta osasta.
- Jäsenmaksuksi esitetään 4,90 €/jäsenjärjestön henkilöjäsen. Jäsenmääräksi on arvioitu 134 000, mikä
tarkoittaa 4390 jäsenen laskua vuoteen 2010 nähden. . Jäsenmaksua määriteltäessä on otettu huomioon
Opiskelijoiden liikuntaliiton jäsenmaksuksi 0,30 €/jäsenjärjestön jäsen, mikä on 0,10€ vähemmän kuin
Opiskelijoiden liikuntaliiton hallituksen esitys.
- Valtionavuksi on budjetoitu 322 000 €.
- Matkakulut jäsenjärjestöille maksetaan 22 € ylittävältä osalta hallituksen erikseen tekemän päätöksen
mukaisesti.
- Sijoitustuotoiksi on budjetoitu n. 2% sijoitusvarallisuudesta. Hallitus tekee tuoton tulouttamisesta
erillisen päätöksen reaalitalousarvion hyväksymisen yhteydessä.
- Vertailutiedoissa on esitetty tammi- elokuun 2010 talouden toteuma suoritusperusteisesti,
jäsenmaksutuotot jaksotettuna
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
2/11
TOIMINTATALOUS 2011
TA 2010
TOT 1-
8/2010 TA 2011
VARSINAINEN TOIMINTA
Edunvalvontatoiminta
Tuotot
Kulut
Palkat ja palkkiot -158807 -110879 -162000
Sivukulut -47410 -29262 -48080
Toimintakulut -26650 -7875 -37650
Kulut yhteensä -232867 -148015 -247730
Edunvalvontatoiminta yhteensä -232867 -148015 -247730
Koulutukset ja tapaamiset
Tuotot 29300 19615 29300
Kulut
Palkat ja palkkiot -100
Sivukulut -140
Toimintakulut -94050 -46660 -94050
Kulut yhteensä -94050 -46901 -94050
Koulutukset ja tapaamiset yhteensä -64750 -27286 -64750
Järjestöyhteistyö ja viestintä
Tuotot 6000 5473 6000
Kulut
Palkat ja palkkiot -43718 -24054 -52652
Sivukulut -11993 -6174 -13869
Toimintakulut -111180 -63580 -120680
Kulut yhteensä -166891 -93808 -187201
Järjestöyhteistyö ja viestintä yhteensä -160891 -88334 -181201
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
3/11
Julkaisut
Tuotot
Kulut -5000 -858 -5000
Julkaisut yhteensä -5000 -858 -5000
Projektit
Tuotot 45000
Kulut -30000 -34451 -15000
Projektit yhteensä -30000 10549 -15000
KYKY-ESR
Tuotot
Kulut
KYKY-ESR yhteensä 0
Kehitysyhteistyötoiminta
Tuotot
Keräystuotot 14846 3300 14846
Ulkoministeriön tuki 168262 145481 151744
Tuotot yhteensä 183108 148781 166590
Kulut
Palkat ja palkkiot -39808 -19455 -38745
Sivukulut -5578 -3205 -5578
Toimintakulut -137722 -93352 -122267
Kulut yhteensä -183108 -116013 -166590
Kehitysyhteistyö yhteensä 0 32768 0
-493507 -221176 -513681
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
4/11
Liittokokous
Tuotot 32000 0 32000
Kulut -40000 -79 -40000
Liitttokokous yhteensä -8000 -79 -8000
Hallinto
Tuotot 0 0 0
Kulut
Palkat -90000 -82910 -102200
Sivukulut -19720 -15041 -22282
Poistot -6000 0 -5000
Toimitilakulut -84500 -21513 -45000
Toimistokulut -31600 -39088 -42000
Toimintakulut -15898 -8089 -18202
SYL 90 vuotta -10000 0 -11000
Muut henkilöstökulut -21148 -18606 -22148
Ostetut palvelut -39000 0 -49500
Kulut yhteensä -317866 -185246 -317332
Hallinto yhteensä -317866 -185246 -317332
Hallitus
Kulut
Palkkiot -124322 -80735 -125282
Sotu -305 -304 -305
Matkustus- ja muuttoavustukset -12000 -8038 -12000
Toimintakulut -7000 -4076 -12000
Hallitus yhteensä -143627 -93153 -149587
VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -963000 -499654 -988600
VARAINHANKINTA
Jäsenmaksut 637000 451878 656600
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
5/11
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Tuotot 14000 86179 12000
Kulut -5000 -986 -2000
Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 9000 85194 10000
Valtionapu 317000 315000 322000
Tilikauden tulos 0 352418 0
Rahastojen muutos
TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ 0 352418 0
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
6/11
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
EDUNVALVONTATOIMINTA
TUOTOT
Edunvalvontatoimintaan kohdistuvat tuotot ja mahdolliset avustukset.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Koulutuspoliittisten, sosiaalipoliittisten sekä kansainvälisten asiain sihteerien palkat.
Edunvalvontatoimintaan liittyvien tapahtumien alustajapalkkiot.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontoisedut.
Toimintakulut
Edunvalvontaan liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerien ja hallituksen jäsenten osanotto
edunvalvontatoimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat sekä edunvalvontaan liittyvä
kohtuullinen suhdetoiminta. Myös edunvalvontaan liittyvän toiminnan kopio-, painatus-, puhelin- ja
materiaalikulut sekä alan kirjallisuuden ja lehtien hankinta.
Osallistuminen edunvalvonnan toimialaan liittyviin kokouksiin ja seminaareihin Suomessa ja
ulkomailla.
Vuonna 2011 varataan 10 000 euron erillinen määräraha eduskuntavaalivaikuttamista varten.
KOULUTUKSET JA TAPAAMISET
TUOTOT
Jäsenjärjestöiltä perittävät osallistumismaksut SYL:n järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin.
Kaksipäiväisten sektoritapaamisten osallistumismaksut ovat alle 6000 jäsenen jäsenjärjestöiltä 30
€/osallistuja ja yli 6000 jäsenen jäsenjärjestöille 60 €/osallistuja. Avausseminaarin hinnasta tehdään
erillinen päätös. Hallitus voi käyttää harkintaa mahdollisten muiden alennusten myöntämisessä.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Koulutusten ja seminaarien alustajapalkkiot.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut
Toimintakulut
Koulutuksiin ja tapaamisiin liittyvät matkakulut. Toimintasuunnitelman mukaisesti järjestettävien
seminaarien, muiden kokousten ja koulutustilaisuuksien tila-, ravinto-, majoitus-, materiaali- yms.
kulut.
Jäsenjärjestöille korvataan tapaamisten osallistujille matkakuluja 22 euron ylittävältä osalta liiton
hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaan.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
7/11
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ
TUOTOT
Sektorin toimintaa koskevat avustukset, osanottomaksut järjestetyistä tilaisuuksista, muut toiminnan
tuotot, sekä jäsenjärjestöiltä palveluista saatavat tuotot. Järjestöyhteistyöhön liittyvät matka-
avustukset.
KULUT
Palkat ja palkkiot
Tiedottajan palkat, seminaarien ja kokousten alustajapalkkiot. Kääntäjän palkkiot.
Sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut
Toimintakulut
Järjestöyhteistyöhön ja viestintään liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerin ja hallituksen jäsenten
osanotto seminaareihin sekä toimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat.. Tapahtumien
järjestäminen muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. Järjestötoiminnasta aiheutuvat painatus-, SYL:n
tunnistemateriaali-, juliste-, tarra-, puhelin- ja monistuskulut. Tuki-ilmoitukset ja messumainonnasta
aiheutuvat kulut. Mediaseurannan kulut.
NOM (Nordisk ordförandemöte), European Students’ unionin liittokokoukset, European Stundets’
Convention, kahdenväliset järjestövierailut Viroon ja Ruotsiin.
Järjestöyhteistyön muut kustannukset, esimerkiksi edustaminen jäsen- ja sisarjärjestöissä.
Jäsenmaksut
Jäsenmaksut niihin yhteisöihin, joissa SYL on jäsenenä. Suurimmat yksittäiset jäsenmaksut on arvioitu
seuraavasti:
Yhteisö Jäsenmaksu Selite
Opiskelijoiden liikuntaliitto 40 200 € (0,30 €/jäsenjärjestön jäsen)
European Students’ Union 15 500 €
Erityispalveluiden työnantajaliitto 4 500 €
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry. 1 600 €
Suomen retkeilymajajärjestö 1 000 € (opiskelijakorttiin liittyvät hostel-alennukset)
Lisäksi on varauduttu joidenkin muiden yhteisöjen jäsenmaksuihin.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
8/11
JULKAISUT
TUOTOT
Sisältää saadut avustukset ja julkaisuista saadut myyntituotot.
KULUT
Julkaisujen toimittamiseen palkattujen toimittajien palkat ja niiden sivukulut, kirjoituspalkkiot,
painatuksesta aiheutuvat kulut, julkaisutoiminnan kannalta välttämättömien matkojen ja kokousten
kuluihin ja mainostamisesta aiheutuviin kuluihin. Talousarviota laadittaessa julkaisuista on tiedossa
seuraavat:
- Hallitusohjelmatavoitteiden lisäpainos
- Viisaita sanoja -kooste ylioppilaskuntien puheenjohtajien avajaispuheista
Määrärahaa tarkistetaan reaalitalousarvion laatimisen yhteydessä julkaisusuunnitelmien mukaiseksi.
PROJEKTIT
TUOTOT
Projektitoimintaan saadut avustukset sekä muut mahdolliset projektitoiminnan tuotot.
KULUT
Projektitoiminnasta aiheutuviin palkka-, palkkio-, sosiaali-, matka- ja materiaalikuluihin.
Projektitoiminnan määrärahaa voidaan käyttää tarvittaessa SYL:n 90-vuotisuhlavuodesta aiheutuviin
kustannuksiin, mikäli määrärahaa on jäljellä.
KYKY ESR-HANKE
TUOTOT
Hankkeen ESR-tuki.
KULUT
Hankkeen henkilökunnan palkat sivukuluineen, työväline- ja tilakustannukset jyvitettyinä,
hankkeeseen liittyvät matka-, majoitus- ja kokouskulut, julkaisut sekä hankkeesta aiheutuvat muut
kustannukset.
SYL:n osuus hankkeen laskennallisesta omarahoitusosuudesta 10 930 euroa kolmen vuoden hankkeen
aikana. Laskennallisen omarahoituksen määräytyminen vuoden 2011 osalta täsmennetään
reaalitalousarviota laadittaessa.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
9/11
Hanke on kokonaisuudessaan nettobudjetoitu kustannusvaikutuksettomaksi SYL:lle.
Omarahoitusosuus koostuu hallinnon ja muun sihteeristön hankkeeseen kohdistamasta työpanoksesta.
KEHITYSYHTEISTYÖ
TUOTOT
Keräystuotot
Ylioppilaskuntien keräämät kehitysyhteistyömaksut, ym. keräystuotot.
Ulkoministeriön tuki
Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöjen projekteille myöntämä hanketuki (85 % projektin arvosta)
sekä tiedotustuki.
KULUT
Henkilöstökulut
Kehitysyhteistyökoordinaattorin, kehitysyhteistyöjuttupankin projektisihteerin sekä juttupankin
kirjoittajien palkat ja palkkiot sivukuluineen
Toimintakulut
Kehitysyhteistyöhankkeisiin maksettava suora rahallinen tuki, hankkeiden arviointimatkat,
kehitysyhteistyöhön liittyvä tiedotus- ja julkaisutoiminta, projekti-, stipendiaatti- ja muut kulut
LIITTOKOKOUS
TUOTOT
Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset edustajat 90 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu on
110 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi katsoa kulujen oikaisuksi. Mahdolliset muut
liittokokousetuotot.
KULUT
Liittokokouksen kulut kokonaisuudessaan (kokoustilat, majoitus, ruokailu, tekniikka ja kuljetus,
matkakorvaukset ja muut vastaavat) sekä liittokokouksen tuotot (osallistumismaksut, muut
mahdolliset tuotot).
Liittokokouskulut sisältävät varautumisen ylimääräisiin majoituskustannuksiin, jotka aiheutuvat
pitkämatkalaisten mahdollisesta saapumisesta kokouspaikalle kokousta edeltävänä iltana.
HALLINTO
TUOTOT
Avustukset, osanottomaksut ja muut hallinnon tuotot. Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset
edustajat 90 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu on 110 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi
katsoa kulujen oikaisuksi.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
10/11
KULUT
Palkat ja palkkiot
Pääsihteerin sekä toimistohenkilökunnan palkat. SYL:lle palkataan hallintopäällikkö huhtikuusta 2011
alkaen ja toimistonhoitajan työsuhde päättyy 31.8.2010. Pääsihteerin vaihdoksesta on budjetoitu 3000
euroa ylimääräistä palkkakulua.
Pakolliset sosiaalikulut
Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut
Poistot
Konttorikoneiden ja -kalusteiden poistot.
Toimitilakulut
Toimitilojen vuokra-, sekä erikseen laskutettavat huolto-, ja korjauskulut sekä sähkö ja vakuutukset
Toimistokulut
Toimiston kulut kuten toimistotarvikkeet, valokopiot, monistuksen, postituksen,
sanomalehtitilauksien, atk-palvelujen, ja kuljetusten kulut. OSS:n laskuttamat puhelin- ja
puhelukustannukset sekä tietohallintopalvelut.
Toimintakulut
Hallintoon liittyvät matkakulut sekä muut hallinnon toimintaan liittyvät matkat ja päivärahat
Henkilökunnan ammattikoulutus. Hallintoon liittyvät kokous- ja neuvottelukulut ja matkat ko.
tilaisuuksiin. Kohdentamattomat ilmoituskulut. SYL:n edustamisesta eri tilaisuuksissa, toimiston
vieraanvaraisuudesta ja merkkipäivämuistamisista aiheutuvat kulut. Toimintakuluihin on sisällytetty
arviolta 1750 € avustus SYL:n hallituksen päättämään kohteeseen, joka muodostuu 5 prosentin
osuudesta SYL:n lentokuluista
SYL 90 vuotta
Juhlavuoden 2011 tapahtumista aiheutuvat kustannukset, nettobudjetoitu.
Muut henkilöstökulut
Sosiaalivakuutukset, työterveyshuolto, toimiston virkistysmenot sekä vapaaehtoiset
henkilövakuutukset ja muut sosiaalimenot.
Ostetut palvelut
OSS:lta ostetut taloushallinnon ja toimiston palvelut sekä tilintarkastuksen kustannukset sekä muista
ostetuista palveluista aiheutuvat menot.
HALLITUS
Palkkiot
Hallituksen jäsenten palkkiot, luontoisedut sekä asumisen tuki.
Pakolliset sosiaalikulut
Hallitukselle otettavat vakuutukset. Hallituksen jäsenten palkkioista ei suoriteta pakollisia sivukuluja.
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011
_______________________________________________________________________
11/11
Matkustus
Hallituksen jäsenten matkustaminen kotipaikkakunnalle ja muuttoavustukset sekä hallituksen muut
matkakulut.
Toimintakulut
Hallituksen kokoukset, puhelinkulut, kouluttautuminen, virkistystoiminta ja seminaarit, hallituksen
edustuskulut.
VARAINHANKINTA
Jäsenmaksutuotot
Jäsenjärjestöjen SYL:lle maksamat jäsenmaksut (4,90 €/ jäsenjärjestön henkilöjäsen). Jäsenmäärä on
arvioitu 134 000:ksi. Laskua vuoden 2010 jäsenmäärään on arvioitu 4390 jäsentä, missä on otettu
huomioon tekniikan alan tutkinnon uudistuksen määräajan päättyminen. Arvio on tehty syyskuussa
2010 ylioppilaskunnista saadun jäsenmäärätiedon perusteella.
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
SYL:n sijoitusten tuotot sekä korko- ym. kulut. Sijoitustuotoiksi on sijoitusstrategian mukaisesti
arvioitu 2% tuloutus sijoitusomaisuuden pääomasta. Hallitus tekee tuloutuksesta erillisen päätöksen
reaalitalousarvion laadinnan yhteydessä. 2%:n tuloutus edellyttää vähintään tämän suuruista
sijoitussalkun vuotuista tuottoa.
Sijoitustoiminnan kuluna on arvioitu varainhoitajan sopimuksen mukainen palkkio tilanteessa, jossa
sijoitussalkun arvonnousu on n. 5% vuodessa.
Valtionapu
Opetusministeriön nuorisotyölain perusteella myöntämä valtionavustus. Haetaan vuosittain
talousarvion suuruisena marraskuun loppuun mennessä. Valtion talousarvioesityksessä tarkoitukseen
käytettävä määräraha kasvaa vuoteen 2010 verrattuna 1.3%. Valtionapu on budjetoitu hieman
keskimääräistä kasvua korkeampana. Perusteena tälle on SYL:n jälkeenjäänyt avustuksen taso
verrattuna useisiin muihin vastaavanlaajuista toimintaa harjoittaviin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin.

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012
5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.20125 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012
5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012Jaana Seipiharju
 
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018Eläketurvakeskus
 
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessä
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessäHyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessä
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessäTyöeläkevakuuttajat Tela
 
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?Kela
 
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni Karjalainen
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni KarjalainenTrendityöryhmän johtopäätökset, Jenni Karjalainen
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni KarjalainenTyö- ja elinkeinoministeriö
 
05 asialista
05 asialista05 asialista
05 asialistaSYL
 
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812Vientiliittojen budjettikannanotto 170812
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812TechFinland
 
Ville niinistön kalvot perustulosta
Ville niinistön kalvot perustulostaVille niinistön kalvot perustulosta
Ville niinistön kalvot perustulostaaleksilaine
 
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017Maa- ja metsätalousministeriö
 

Was ist angesagt? (11)

Varman osavuosiraportti Q2 2015
Varman osavuosiraportti Q2 2015Varman osavuosiraportti Q2 2015
Varman osavuosiraportti Q2 2015
 
Tulokset Q1 2015
Tulokset Q1 2015Tulokset Q1 2015
Tulokset Q1 2015
 
5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012
5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.20125 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012
5 seurujärvi intoa hanketyöhön seminaari 1.2.2012
 
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018
Ennakkotietoja työeläkekuntoutuksesta vuodelta 2018
 
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessä
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessäHyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessä
Hyvä tuottovuosi takana, eläkerahoituksen haasteet edessä
 
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
 
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni Karjalainen
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni KarjalainenTrendityöryhmän johtopäätökset, Jenni Karjalainen
Trendityöryhmän johtopäätökset, Jenni Karjalainen
 
05 asialista
05 asialista05 asialista
05 asialista
 
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812Vientiliittojen budjettikannanotto 170812
Vientiliittojen budjettikannanotto 170812
 
Ville niinistön kalvot perustulosta
Ville niinistön kalvot perustulostaVille niinistön kalvot perustulosta
Ville niinistön kalvot perustulosta
 
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017
Maaseutuvirasto maakuntien tukena / ylijohtaja Leena Tenhola 10.2.2017
 

Andere mochten auch (9)

Des petites centrales nucléaires modulaires, éventuellement nomades : utopie ...
Des petites centrales nucléaires modulaires, éventuellement nomades : utopie ...Des petites centrales nucléaires modulaires, éventuellement nomades : utopie ...
Des petites centrales nucléaires modulaires, éventuellement nomades : utopie ...
 
Gestion des déchets radioactifs
Gestion des déchets radioactifsGestion des déchets radioactifs
Gestion des déchets radioactifs
 
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
 
Pour un nucléaire "durable"
Pour un nucléaire "durable"Pour un nucléaire "durable"
Pour un nucléaire "durable"
 
Top 10 countries best prepared for the future of energy
Top 10 countries best prepared for the future of energyTop 10 countries best prepared for the future of energy
Top 10 countries best prepared for the future of energy
 
Cadre réglementaire du démantèlement
Cadre réglementaire du démantèlementCadre réglementaire du démantèlement
Cadre réglementaire du démantèlement
 
Les petits réacteurs modulaires (SMR) Quel avenir ?
Les petits réacteurs modulaires (SMR) Quel avenir ?Les petits réacteurs modulaires (SMR) Quel avenir ?
Les petits réacteurs modulaires (SMR) Quel avenir ?
 
Déconstruction de CREYS-MALVILLE
Déconstruction de CREYS-MALVILLEDéconstruction de CREYS-MALVILLE
Déconstruction de CREYS-MALVILLE
 
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
Etat de la Recherche & Développement sur le stockage géologique de déchets ra...
 

Ähnlich wie 09 talousarvio2011

Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014
Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014
Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014Ihmisoikeusliitto
 
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Group
 
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsu
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsuHyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsu
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsuHyötyvirta
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Corporation
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016Suominen Corporation
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Corporation
 
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti Okko
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti OkkoKansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti Okko
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti OkkoTilastokeskus
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetso Group
 
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitys
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitysMetso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitys
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitysMetso Group
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Corporation
 
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo Ja Menoa...
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo  Ja Menoa...Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo  Ja Menoa...
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo Ja Menoa...M K
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016Suominen Corporation
 
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetGlobaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Elite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminElite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminHenri Isometsä
 
Elite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminElite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminNordnet Suomi
 
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Q1 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Group
 
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...PwC Suomi
 

Ähnlich wie 09 talousarvio2011 (20)

Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014
Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014
Ihmisoikeusliiton vuosikokous: Talousarvio 2014
 
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
 
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsu
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsuHyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsu
Hyötyvirta yhdistyksen perustavan kokousen kutsu
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2016
 
Vuosikertomus 2012
Vuosikertomus 2012Vuosikertomus 2012
Vuosikertomus 2012
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
 
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti Okko
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti OkkoKansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti Okko
Kansantalouden tilinpidon uudistuneet luvut, Matti Okko
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
 
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitys
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitysMetso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitys
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus esitys
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
 
Tulokset Q2 2015
Tulokset Q2 2015Tulokset Q2 2015
Tulokset Q2 2015
 
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo Ja Menoa...
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo  Ja Menoa...Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo  Ja Menoa...
Kirjavinkkariyhdistys Ry Toimintakertomukset 2009 Ja 2010 Plus Tulo Ja Menoa...
 
Rakennerahastokauden 2014-2020 yleisesittely
Rakennerahastokauden 2014-2020 yleisesittelyRakennerahastokauden 2014-2020 yleisesittely
Rakennerahastokauden 2014-2020 yleisesittely
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2016
 
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yrityksetGlobaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
Globaali talouskriisi ja suomalaiset monikansalliset yritykset
 
Elite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminElite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silmin
 
Elite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silminElite Varainhoito analyytikon silmin
Elite Varainhoito analyytikon silmin
 
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Q1 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q1 2019 osavuosikatsaus esitys
 
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...
Tullianalysointityökalun avulla tietoa tulleista, riskeistä ja säästömahdolli...
 

Mehr von SYL

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013SYL
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013SYL
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliSYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufyeSYL
 

Mehr von SYL (20)

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013
 
Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013Kyky kuulumiset 3 2013
Kyky kuulumiset 3 2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
Innolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaaliInnolla opiskelukykyä - materiaali
Innolla opiskelukykyä - materiaali
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 

09 talousarvio2011

  • 1. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Järvenpäätalo, Hallintokatu 4, Järvenpää SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TALOUSARVIO VUODELLE 2011 YLEISPERUSTELUT Talousarvioesitys vuodeksi 2011 perustuu seuraaviin lähtökohtiin: - hallituksen jäsenmäärä (7)) pysyy ennallaan. - palkatun henkilökunnan määrä jakautuu seuraavasti:: edunvalvontatoiminta 5 sihteeriä järjestötoiminta ja viestintä tiedottaja hallinto pääsihteeri, toimistonhoitaja 31.8.2011 saakka sekä hallintopäällikkö 1.4.2011 alkaen KYKY ESR-hanke 1 erikoissuunnittelija ja 1 suunnittelija - Sihteeristön palkkaus ja muut työehdot perustuvat SYL:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n tekemään työehtosopimukseen. - Hallituksen jäsenten palkkio on 1089 euroa kuukaudessa, puheenjohtajalle maksetaan 459 euron kuukausikohtainen lisä. Hallituksen palkkiota korotetaan samalla prosentilla kuin sihteeristön palkkoja kuitenkin siten, että korotus tulee voimaan 1.1.2010. Lisäksi hallituksen jäsenillä on puolikas ruokaetu sekä oikeus matkustaa opiskelupaikkakunnalle kerran viikossa. Hallituksen jäsenten asumista tuetaan kuukausittain määrällä, joka on 80 % kuukausittaisista asumismenoista vuokran 252 euroa alittavasta osasta. - Jäsenmaksuksi esitetään 4,90 €/jäsenjärjestön henkilöjäsen. Jäsenmääräksi on arvioitu 134 000, mikä tarkoittaa 4390 jäsenen laskua vuoteen 2010 nähden. . Jäsenmaksua määriteltäessä on otettu huomioon Opiskelijoiden liikuntaliiton jäsenmaksuksi 0,30 €/jäsenjärjestön jäsen, mikä on 0,10€ vähemmän kuin Opiskelijoiden liikuntaliiton hallituksen esitys. - Valtionavuksi on budjetoitu 322 000 €. - Matkakulut jäsenjärjestöille maksetaan 22 € ylittävältä osalta hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaisesti. - Sijoitustuotoiksi on budjetoitu n. 2% sijoitusvarallisuudesta. Hallitus tekee tuoton tulouttamisesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion hyväksymisen yhteydessä. - Vertailutiedoissa on esitetty tammi- elokuun 2010 talouden toteuma suoritusperusteisesti, jäsenmaksutuotot jaksotettuna
  • 2. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 2/11 TOIMINTATALOUS 2011 TA 2010 TOT 1- 8/2010 TA 2011 VARSINAINEN TOIMINTA Edunvalvontatoiminta Tuotot Kulut Palkat ja palkkiot -158807 -110879 -162000 Sivukulut -47410 -29262 -48080 Toimintakulut -26650 -7875 -37650 Kulut yhteensä -232867 -148015 -247730 Edunvalvontatoiminta yhteensä -232867 -148015 -247730 Koulutukset ja tapaamiset Tuotot 29300 19615 29300 Kulut Palkat ja palkkiot -100 Sivukulut -140 Toimintakulut -94050 -46660 -94050 Kulut yhteensä -94050 -46901 -94050 Koulutukset ja tapaamiset yhteensä -64750 -27286 -64750 Järjestöyhteistyö ja viestintä Tuotot 6000 5473 6000 Kulut Palkat ja palkkiot -43718 -24054 -52652 Sivukulut -11993 -6174 -13869 Toimintakulut -111180 -63580 -120680 Kulut yhteensä -166891 -93808 -187201 Järjestöyhteistyö ja viestintä yhteensä -160891 -88334 -181201
  • 3. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 3/11 Julkaisut Tuotot Kulut -5000 -858 -5000 Julkaisut yhteensä -5000 -858 -5000 Projektit Tuotot 45000 Kulut -30000 -34451 -15000 Projektit yhteensä -30000 10549 -15000 KYKY-ESR Tuotot Kulut KYKY-ESR yhteensä 0 Kehitysyhteistyötoiminta Tuotot Keräystuotot 14846 3300 14846 Ulkoministeriön tuki 168262 145481 151744 Tuotot yhteensä 183108 148781 166590 Kulut Palkat ja palkkiot -39808 -19455 -38745 Sivukulut -5578 -3205 -5578 Toimintakulut -137722 -93352 -122267 Kulut yhteensä -183108 -116013 -166590 Kehitysyhteistyö yhteensä 0 32768 0 -493507 -221176 -513681
  • 4. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 4/11 Liittokokous Tuotot 32000 0 32000 Kulut -40000 -79 -40000 Liitttokokous yhteensä -8000 -79 -8000 Hallinto Tuotot 0 0 0 Kulut Palkat -90000 -82910 -102200 Sivukulut -19720 -15041 -22282 Poistot -6000 0 -5000 Toimitilakulut -84500 -21513 -45000 Toimistokulut -31600 -39088 -42000 Toimintakulut -15898 -8089 -18202 SYL 90 vuotta -10000 0 -11000 Muut henkilöstökulut -21148 -18606 -22148 Ostetut palvelut -39000 0 -49500 Kulut yhteensä -317866 -185246 -317332 Hallinto yhteensä -317866 -185246 -317332 Hallitus Kulut Palkkiot -124322 -80735 -125282 Sotu -305 -304 -305 Matkustus- ja muuttoavustukset -12000 -8038 -12000 Toimintakulut -7000 -4076 -12000 Hallitus yhteensä -143627 -93153 -149587 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -963000 -499654 -988600 VARAINHANKINTA Jäsenmaksut 637000 451878 656600
  • 5. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 5/11 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 14000 86179 12000 Kulut -5000 -986 -2000 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 9000 85194 10000 Valtionapu 317000 315000 322000 Tilikauden tulos 0 352418 0 Rahastojen muutos TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ 0 352418 0
  • 6. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 6/11 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT EDUNVALVONTATOIMINTA TUOTOT Edunvalvontatoimintaan kohdistuvat tuotot ja mahdolliset avustukset. KULUT Palkat ja palkkiot Koulutuspoliittisten, sosiaalipoliittisten sekä kansainvälisten asiain sihteerien palkat. Edunvalvontatoimintaan liittyvien tapahtumien alustajapalkkiot. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontoisedut. Toimintakulut Edunvalvontaan liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerien ja hallituksen jäsenten osanotto edunvalvontatoimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat sekä edunvalvontaan liittyvä kohtuullinen suhdetoiminta. Myös edunvalvontaan liittyvän toiminnan kopio-, painatus-, puhelin- ja materiaalikulut sekä alan kirjallisuuden ja lehtien hankinta. Osallistuminen edunvalvonnan toimialaan liittyviin kokouksiin ja seminaareihin Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2011 varataan 10 000 euron erillinen määräraha eduskuntavaalivaikuttamista varten. KOULUTUKSET JA TAPAAMISET TUOTOT Jäsenjärjestöiltä perittävät osallistumismaksut SYL:n järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kaksipäiväisten sektoritapaamisten osallistumismaksut ovat alle 6000 jäsenen jäsenjärjestöiltä 30 €/osallistuja ja yli 6000 jäsenen jäsenjärjestöille 60 €/osallistuja. Avausseminaarin hinnasta tehdään erillinen päätös. Hallitus voi käyttää harkintaa mahdollisten muiden alennusten myöntämisessä. KULUT Palkat ja palkkiot Koulutusten ja seminaarien alustajapalkkiot. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut Toimintakulut Koulutuksiin ja tapaamisiin liittyvät matkakulut. Toimintasuunnitelman mukaisesti järjestettävien seminaarien, muiden kokousten ja koulutustilaisuuksien tila-, ravinto-, majoitus-, materiaali- yms. kulut. Jäsenjärjestöille korvataan tapaamisten osallistujille matkakuluja 22 euron ylittävältä osalta liiton hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaan.
  • 7. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 7/11 JÄRJESTÖYHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ TUOTOT Sektorin toimintaa koskevat avustukset, osanottomaksut järjestetyistä tilaisuuksista, muut toiminnan tuotot, sekä jäsenjärjestöiltä palveluista saatavat tuotot. Järjestöyhteistyöhön liittyvät matka- avustukset. KULUT Palkat ja palkkiot Tiedottajan palkat, seminaarien ja kokousten alustajapalkkiot. Kääntäjän palkkiot. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut Toimintakulut Järjestöyhteistyöhön ja viestintään liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerin ja hallituksen jäsenten osanotto seminaareihin sekä toimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat.. Tapahtumien järjestäminen muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. Järjestötoiminnasta aiheutuvat painatus-, SYL:n tunnistemateriaali-, juliste-, tarra-, puhelin- ja monistuskulut. Tuki-ilmoitukset ja messumainonnasta aiheutuvat kulut. Mediaseurannan kulut. NOM (Nordisk ordförandemöte), European Students’ unionin liittokokoukset, European Stundets’ Convention, kahdenväliset järjestövierailut Viroon ja Ruotsiin. Järjestöyhteistyön muut kustannukset, esimerkiksi edustaminen jäsen- ja sisarjärjestöissä. Jäsenmaksut Jäsenmaksut niihin yhteisöihin, joissa SYL on jäsenenä. Suurimmat yksittäiset jäsenmaksut on arvioitu seuraavasti: Yhteisö Jäsenmaksu Selite Opiskelijoiden liikuntaliitto 40 200 € (0,30 €/jäsenjärjestön jäsen) European Students’ Union 15 500 € Erityispalveluiden työnantajaliitto 4 500 € Suomen opiskelija-asunnot SOA ry. 1 600 € Suomen retkeilymajajärjestö 1 000 € (opiskelijakorttiin liittyvät hostel-alennukset) Lisäksi on varauduttu joidenkin muiden yhteisöjen jäsenmaksuihin.
  • 8. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 8/11 JULKAISUT TUOTOT Sisältää saadut avustukset ja julkaisuista saadut myyntituotot. KULUT Julkaisujen toimittamiseen palkattujen toimittajien palkat ja niiden sivukulut, kirjoituspalkkiot, painatuksesta aiheutuvat kulut, julkaisutoiminnan kannalta välttämättömien matkojen ja kokousten kuluihin ja mainostamisesta aiheutuviin kuluihin. Talousarviota laadittaessa julkaisuista on tiedossa seuraavat: - Hallitusohjelmatavoitteiden lisäpainos - Viisaita sanoja -kooste ylioppilaskuntien puheenjohtajien avajaispuheista Määrärahaa tarkistetaan reaalitalousarvion laatimisen yhteydessä julkaisusuunnitelmien mukaiseksi. PROJEKTIT TUOTOT Projektitoimintaan saadut avustukset sekä muut mahdolliset projektitoiminnan tuotot. KULUT Projektitoiminnasta aiheutuviin palkka-, palkkio-, sosiaali-, matka- ja materiaalikuluihin. Projektitoiminnan määrärahaa voidaan käyttää tarvittaessa SYL:n 90-vuotisuhlavuodesta aiheutuviin kustannuksiin, mikäli määrärahaa on jäljellä. KYKY ESR-HANKE TUOTOT Hankkeen ESR-tuki. KULUT Hankkeen henkilökunnan palkat sivukuluineen, työväline- ja tilakustannukset jyvitettyinä, hankkeeseen liittyvät matka-, majoitus- ja kokouskulut, julkaisut sekä hankkeesta aiheutuvat muut kustannukset. SYL:n osuus hankkeen laskennallisesta omarahoitusosuudesta 10 930 euroa kolmen vuoden hankkeen aikana. Laskennallisen omarahoituksen määräytyminen vuoden 2011 osalta täsmennetään reaalitalousarviota laadittaessa.
  • 9. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 9/11 Hanke on kokonaisuudessaan nettobudjetoitu kustannusvaikutuksettomaksi SYL:lle. Omarahoitusosuus koostuu hallinnon ja muun sihteeristön hankkeeseen kohdistamasta työpanoksesta. KEHITYSYHTEISTYÖ TUOTOT Keräystuotot Ylioppilaskuntien keräämät kehitysyhteistyömaksut, ym. keräystuotot. Ulkoministeriön tuki Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöjen projekteille myöntämä hanketuki (85 % projektin arvosta) sekä tiedotustuki. KULUT Henkilöstökulut Kehitysyhteistyökoordinaattorin, kehitysyhteistyöjuttupankin projektisihteerin sekä juttupankin kirjoittajien palkat ja palkkiot sivukuluineen Toimintakulut Kehitysyhteistyöhankkeisiin maksettava suora rahallinen tuki, hankkeiden arviointimatkat, kehitysyhteistyöhön liittyvä tiedotus- ja julkaisutoiminta, projekti-, stipendiaatti- ja muut kulut LIITTOKOKOUS TUOTOT Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset edustajat 90 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu on 110 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi katsoa kulujen oikaisuksi. Mahdolliset muut liittokokousetuotot. KULUT Liittokokouksen kulut kokonaisuudessaan (kokoustilat, majoitus, ruokailu, tekniikka ja kuljetus, matkakorvaukset ja muut vastaavat) sekä liittokokouksen tuotot (osallistumismaksut, muut mahdolliset tuotot). Liittokokouskulut sisältävät varautumisen ylimääräisiin majoituskustannuksiin, jotka aiheutuvat pitkämatkalaisten mahdollisesta saapumisesta kokouspaikalle kokousta edeltävänä iltana. HALLINTO TUOTOT Avustukset, osanottomaksut ja muut hallinnon tuotot. Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset edustajat 90 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu on 110 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi katsoa kulujen oikaisuksi.
  • 10. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 10/11 KULUT Palkat ja palkkiot Pääsihteerin sekä toimistohenkilökunnan palkat. SYL:lle palkataan hallintopäällikkö huhtikuusta 2011 alkaen ja toimistonhoitajan työsuhde päättyy 31.8.2010. Pääsihteerin vaihdoksesta on budjetoitu 3000 euroa ylimääräistä palkkakulua. Pakolliset sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja –vakuutukset sekä luontaisedut Poistot Konttorikoneiden ja -kalusteiden poistot. Toimitilakulut Toimitilojen vuokra-, sekä erikseen laskutettavat huolto-, ja korjauskulut sekä sähkö ja vakuutukset Toimistokulut Toimiston kulut kuten toimistotarvikkeet, valokopiot, monistuksen, postituksen, sanomalehtitilauksien, atk-palvelujen, ja kuljetusten kulut. OSS:n laskuttamat puhelin- ja puhelukustannukset sekä tietohallintopalvelut. Toimintakulut Hallintoon liittyvät matkakulut sekä muut hallinnon toimintaan liittyvät matkat ja päivärahat Henkilökunnan ammattikoulutus. Hallintoon liittyvät kokous- ja neuvottelukulut ja matkat ko. tilaisuuksiin. Kohdentamattomat ilmoituskulut. SYL:n edustamisesta eri tilaisuuksissa, toimiston vieraanvaraisuudesta ja merkkipäivämuistamisista aiheutuvat kulut. Toimintakuluihin on sisällytetty arviolta 1750 € avustus SYL:n hallituksen päättämään kohteeseen, joka muodostuu 5 prosentin osuudesta SYL:n lentokuluista SYL 90 vuotta Juhlavuoden 2011 tapahtumista aiheutuvat kustannukset, nettobudjetoitu. Muut henkilöstökulut Sosiaalivakuutukset, työterveyshuolto, toimiston virkistysmenot sekä vapaaehtoiset henkilövakuutukset ja muut sosiaalimenot. Ostetut palvelut OSS:lta ostetut taloushallinnon ja toimiston palvelut sekä tilintarkastuksen kustannukset sekä muista ostetuista palveluista aiheutuvat menot. HALLITUS Palkkiot Hallituksen jäsenten palkkiot, luontoisedut sekä asumisen tuki. Pakolliset sosiaalikulut Hallitukselle otettavat vakuutukset. Hallituksen jäsenten palkkioista ei suoriteta pakollisia sivukuluja.
  • 11. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 09 FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf Liittokokous 19.-20.11.2010 Talousarvio 2011 _______________________________________________________________________ 11/11 Matkustus Hallituksen jäsenten matkustaminen kotipaikkakunnalle ja muuttoavustukset sekä hallituksen muut matkakulut. Toimintakulut Hallituksen kokoukset, puhelinkulut, kouluttautuminen, virkistystoiminta ja seminaarit, hallituksen edustuskulut. VARAINHANKINTA Jäsenmaksutuotot Jäsenjärjestöjen SYL:lle maksamat jäsenmaksut (4,90 €/ jäsenjärjestön henkilöjäsen). Jäsenmäärä on arvioitu 134 000:ksi. Laskua vuoden 2010 jäsenmäärään on arvioitu 4390 jäsentä, missä on otettu huomioon tekniikan alan tutkinnon uudistuksen määräajan päättyminen. Arvio on tehty syyskuussa 2010 ylioppilaskunnista saadun jäsenmäärätiedon perusteella. Sijoitus- ja rahoitustoiminta SYL:n sijoitusten tuotot sekä korko- ym. kulut. Sijoitustuotoiksi on sijoitusstrategian mukaisesti arvioitu 2% tuloutus sijoitusomaisuuden pääomasta. Hallitus tekee tuloutuksesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion laadinnan yhteydessä. 2%:n tuloutus edellyttää vähintään tämän suuruista sijoitussalkun vuotuista tuottoa. Sijoitustoiminnan kuluna on arvioitu varainhoitajan sopimuksen mukainen palkkio tilanteessa, jossa sijoitussalkun arvonnousu on n. 5% vuodessa. Valtionapu Opetusministeriön nuorisotyölain perusteella myöntämä valtionavustus. Haetaan vuosittain talousarvion suuruisena marraskuun loppuun mennessä. Valtion talousarvioesityksessä tarkoitukseen käytettävä määräraha kasvaa vuoteen 2010 verrattuna 1.3%. Valtionapu on budjetoitu hieman keskimääräistä kasvua korkeampana. Perusteena tälle on SYL:n jälkeenjäänyt avustuksen taso verrattuna useisiin muihin vastaavanlaajuista toimintaa harjoittaviin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin.