SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 15
Downloaden Sie, um offline zu lesen
KESÄTYÖT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA
SAK:n luottamushenkilöpaneeli
Toukokuu 2020
N = 871
26.5.2020 1
Yhteenvetoa
• Kesätyöpaikkojen määrä SAK:laisilla työpaikoilla on romahtanut tänä vuonna.
Vain 56 prosenttia SAK:laisista luottamushenkilöistä kertoo, että heidän
työpaikalleen palkataan tänä vuonna kesätyöntekijöitä. Edellisvuonna näin
kertoi 71 prosenttia luottamushenkilöistä, ja vuonna 2018 jopa 74 prosentin
mukaan kesätyöntekijöitä palkattiin heidän työpaikalleen. Vuoden 2018 luku oli
korkein sitten vuoden 2015.
• Kesätyöpaikkojen määrässä suurin pudotus on yksityisillä palvelualoilla (71%
vuonna 2019-> 52% vuonna 2020), joilla kesätyöpaikat ovat vähentyneet
merkittävästi (19 prosenttiyksikköä) edellisvuoteen verrattuna.
• Teollisuudessa pudotus vuoden takaiseen verrattuna on 13 prosenttiyksikköä
(71%-58%), julkisella sektorilla 12 prosenttiyksikköä (75%->63%) ja
kuljetusaloilla 11 prosenttiyksikköä (55%->44%).
• 27 prosenttia luottamushenkilöistä sanoo, että heidän työpaikallaan on
koronapandemian vuoksi jouduttu perumaan jo aiemmin sovittuja
kesätyöpalkkauksia. Useimmin näin on käynyt julkisella sektorilla (33 %) ja
yksityisillä palvelualoilla (31%).
26.5.2020 2
Yhteenvetoa
• Niilläkin työpaikoilla, joille kesätyöntekijöitä tänä kesänä ylipäätään palkataan,
vastaajista lähes puolet (48 %) ilmoittaa, että heitä palkataan vähemmän kuin
edellisvuonna. Kuljetusalojen luottamushenkilöistä 63 prosenttia kertoo, että
kesätyöntekijöitä palkataan vähemmän kuin aiemmin. Samaa kertoo yli puolet
(57 %) yksityisten palvelualojen ja julkisen sektorin luottamushenkilöistä.
• Myös ”Tutustu ja tienaa ”-mallin kautta palkattavien kesätyöntekijöiden määrä
on tänä vuonna lähes puolittunut viime vuodesta. Vuonna 2019 noin neljännes
(19%) SAK:laisista luottamushenkilöistä kertoi, että heidän työpaikalleen
palkataan ”Tutustu ja tienaa”-mallin kautta nuoria kesätöihin. Tänä vuonna
vastaava luku on vain 11 prosenttia.
• Kuljetusaloilla työskentelevät luottamushenkilöt kertovat, että heidän
työpaikoilleen ei palkata tänä vuonna ollenkaan kesätyöntekijöitä ”Tutustu ja
tienaa” -mallin kautta.
• Useampi kuin kaksi viidestä (43 %) niistä luottamushenkilöistä, joiden
työpaikalle palkataan nuoria ”Tutustu ja tienaa” -mallin kautta, kertoo. että
nuoria palkataan vähemmän kuin edellisvuonna.
26.5.2020 3
26.5.2020 4
32
38
23
7
59
23
19
11
20
18
16
35
Sektori
Yksityiset palvelualat
Teollisuus
Julkinen sektori
Kuljetusalat
Luottamustehtävä
Luottamusmies
Työsuojeluvaltuutettu
Molemmissa tehtävissä
Henkilöstömäärä
1-19
20-49
50-99
100-250
yli 250
Vastaajat (%)
26.5.2020 5
56
71
74
72
64
68
36
20
19
18
21
21
8
8
7
10
14
11
2020
2019
2018
2017
2016
2015
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 6
58
71
76
71
62
65
63
75
74
76
69
74
34
19
18
16
20
20
31
21
22
16
22
20
8
9
7
13
18
15
7
9
4
6
9
7
Teollisuus 2020
2019
2018
2017
2016
2015
Julkinen ala 2020
2019
2018
2017
2016
2015
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%, toimialan mukaan)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 7
52
71
74
72
67
69
44
55
65
63
58
59
38
18
17
19
19
19
51
31
26
29
30
31
10
11
10
9
14
12
5
14
10
8
12
10
Yksityiset palvelualat 2020
2019
2018
2017
2016
2015
Kuljetusalat 2020
2019
2018
2017
2016
2015
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%, toimialan mukaan)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 8
35
48
54
65
64
53
41
38
27
30
12
11
8
8
6
1-19
20-49
50-99
100-250
yli 250
Palkataanko työpaikallenne kesätyöntekijöitä? (%, henkilöstön määrän
mukaan)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 9
8
18
8
11
10
25
10
11
20
17
52
51
70
49
58
16
21
11
19
16
Julkinen sektori
Kuljetusalat
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Kaikki
Onko työpaikalla jouduttu koronapandemian vuoksi perumaan jo sovittuja
kesätyöpalkkauksia? (%)
Kyllä, kaikki Kyllä, osa Ei En osaa sanoa
26.5.2020 10
8
7
12
10
10
4
13
10
12
29
78
64
62
65
43
10
17
16
13
17
1-19
20-49
50-99
100-250
yli 250
Onko työpaikalla jouduttu koronapandemian vuoksi perumaan jo sovittuja
kesätyöpalkkauksia? (%, henkilöstön määrän mukaan)
Kyllä, kaikki Kyllä, osa Ei En osaa sanoa
26.5.2020 11
5
4
10
3
6
35
33
54
38
43
57
63
34
57
48
4
2
1
2
Julkinen sektori
Kuljetusalat
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Kaikki
Kuinka paljon kesätyöntekijöitä palkataan työpaikalle?
(%, toimialan mukaan, vastaajina ne, joiden työpaikalle palkataan kesätyöntekijöitä)
Enemmän kuin viime vuonna
Saman verran kuin viime vuonna
Vähemmän kuin viime vuonna
En osaa sanoa
26.5.2020 12
9
6
8
9
4
60
49
54
54
28
29
43
37
36
65
3
1
1
1
3
1-19
20-49
50-99
100-250
yli 250
Kuinka paljon kesätyöntekijöitä palkataan?
(%, henkilöstön määrän mukaan, vastaajina ne, joiden työpaikalle palkataan
kesätyöntekijöitä)
Enemmän kuin viime vuonna
Saman verran kuin viime vuonna
Vähemmän kuin viime vuonna
En osaa sanoa
26.5.2020 13
11
19
19
20
18
17
69
58
59
53
54
56
19
23
23
25
29
27
2020
2019
2018
2017
2016
2015
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä 'Tutustu ja tienaa'-mallin kautta (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 14
12
11
13
11
63
82
73
67
69
26
18
15
20
19
Julkinen sektori
Kuljetusalat
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Kaikki
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä ”Tutustu työelämään ja tienaa”-mallin kautta? (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
26.5.2020 15
4
3
2
26
54
27
37
57
27
51
43
13
19
19
18
Julkinen sektori
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Kaikki
Kuinka paljon kesätyöntekijöitä palkataan "Tutustu työelämään ja tienaa" -mallin kautta?
(%, toimialan mukaan, vastaajina ne, joiden työpaikalle palkataan kesätyöntekijöitä ko.
mallin mukaan)
Enemmän kuin viime vuonna
Saman verran kuin viime vuonna
Vähemmän kuin viime vuonna
En osaa sanoa

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Kesatyot sak-tyopaikat-2020-luottamushenkilopaneeli

Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...
Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...
Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

Ähnlich wie Kesatyot sak-tyopaikat-2020-luottamushenkilopaneeli (16)

Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoilleKesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
 
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdfkesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
 
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdfUlkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminenSAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
 
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja työpaikan taloustilanne
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja työpaikan taloustilanneTyöntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja työpaikan taloustilanne
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja työpaikan taloustilanne
 
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoillaPaikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
 
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
 
Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
Kesätyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille
 
Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...
Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...
Kesätyöntekijät SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli huh...
 
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoilleUuden teknologian vaikutukset työpaikoille
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille
 
Koronapandemian henkilostovaikutukset
Koronapandemian henkilostovaikutuksetKoronapandemian henkilostovaikutukset
Koronapandemian henkilostovaikutukset
 
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...
Keikkatyön laajuus SAK:laisilla työpaikoilla – SAK:n luottamushenkilöpaneeli ...
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli - Kesätyöntekijöiden palkkaaminenSAK:n luottamushenkilöpaneeli - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
 
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoillaPaikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
 
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...
SAK:n luottamushenkilopaneeli tammikuu 2017: Harjoittelu ja työssäoppiminen S...
 

Mehr von Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

Mehr von Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloillaDigiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
 
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdfluottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
 
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
 
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslistaPainava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
 
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
 
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissaSAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
 
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
 
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
 
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdfkoyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
 
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdfhaastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
 
Occupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshellOccupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshell
 
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdfluottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
 
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cutsA catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
 
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
 
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressaTyöterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
 
Painava syy -esite
Painava syy -esitePainava syy -esite
Painava syy -esite
 
Pienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman laskuPienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman lasku
 
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
 

Kesatyot sak-tyopaikat-2020-luottamushenkilopaneeli