SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 13
Downloaden Sie, um offline zu lesen
© Metso
• January 1 –
June 30
Puolivuositulos 2018
Eeva Sipilä
Väliaikainen toimitusjohtaja
Talous- ja rahoitusjohtaja
26.7.2018
© Metso
Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan
kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä
synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä
arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat
perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja
epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista.
Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa:
1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden
toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen
2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut
3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen
4) vireillä olevien ja tulevien yrityskauppojen ja -järjestelyjen onnistuminen.
2
Tulevaisuutta koskevat arviot
© Metso3
Toinen neljännes lyhyesti
Hyvä markkina-aktiviteetti
Vahva kaksinumeroinen saatujen tilausten ja liikevaihdon kasvu
Kannattavuus vahvistui merkittävästi
Toiminnan tehokkuuden parantaminen ja strategian toteuttaminen etenevät
Pekka Vauramo nimitettiin uudeksi toimitusjohtajaksi
© Metso
Konsernin toisen neljänneksen tulos
4
Saadut tilaukset 853 milj. euroa, kasvua 14 %
(+22 % kiinteillä kursseilla)
Liikevaihto 776 milj. euroa, kasvua 15 %
(+23 % kiinteillä kursseilla)
Oikaistu EBITA 91 milj. euroa eli 11,7 %
liikevaihdosta (70 milj. ja 10,4 %)
Liikevoitto EBIT 86 milj. euroa eli 11,1 %
liikevaihdosta (60 milj. ja 8,9 %)
Osakekohtainen tulos 0,38 euroa (0,24)
Vapaa kassavirta 21 miljoonaa euroa (4 milj.)
Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus
Suluissa olevat luvut viittaavaat vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2017, ellei toisin mainita.
0
2
4
6
8
10
12
14
16
18
0
100
200
300
400
500
600
700
800
900
Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18
Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
© Metso
Minerals: Kohokohdat ja tulos
5
Q2 saadut tilaukset +17 % (+25 % kiinteillä
kursseilla), yht. 671 milj. e
- Kasvu vahvinta kaivoslaitteissa
Q2 liikevaihto +14 % (+22 % kiinteillä kursseilla),
yht. 596 milj. e
- Laiteliiketoiminta kasvoi eniten
Oikaistu EBITA-marginaali Q2 oli 10,7 % (10,5 %)
- Liikevaihdon kasvu vaikutti positiivisesti
- Myynnin jakauma vaikutti negatiivisesti
- Laiteliiketoiminnassa keskitytään toiminnallisen
tehokkuuden parantamiseen
Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus
0
2
4
6
8
10
12
14
0
100
200
300
400
500
600
700
Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18
Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
© Metso
Flow Control: Kohokohdat ja tulos
6
Q2 saadut tilaukset +6 % (+12 % kiinteillä
kursseilla), yht. 184 milj. e
- Hyvä aktiviteetti sekä massa- ja ja paperiteollisuuden
projekteissa että päivittäistoimituksissa
Q2 liikevaihto +18 % (+26 % kiinteillä kursseilla),
yht. 180 milj. e
- Korkea tilauskanta tuki kasvua
Oikaistu EBITA-marginaali Q2 oli 16,4 % (10,8 %)
- Vahva toiminnallinen tulos
Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus
0
4
8
12
16
20
0
40
80
120
160
200
Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18
Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
© Metso
Tuloslaskelma
7
Milj. euroa Q2/2018 Q2/2017 Muutos % H1/2018 H1/2017 Muutos % 2017
Saadut tilaukset 853 749 14 1 712 1 482 16 2 982
Palveluliiketoiminnan
saadut tilaukset
463 431 7 954 882 8 1 717
Liikevaihto 776 675 15 1 490 1 322 13 2 699
Palveluliiketoiminnan
liikevaihto
442 403 10 864 786 10 1 595
Oikaistu EBITA 91 70 30 176 137 29 244
% liikevaihdosta 11,7 10,4 11,8 10,3 9,0
Liikevoitto 87 60 45 167 119 40 218
% liikevaihdosta 11,1 8,9 11,2 9,0 8,1
Tilikauden tulos 57 36 58 107 70 53 102
Tulos/osake, euroa 0,38 0,24 58 0,71 0,47 51 0,68
© Metso
Tase
8
Milj. euroa 30.6.2018 % 31.12.2017 %
Aineettomat hyödykkeet 284 18 % 287 9 %
Aineelliset hyödykkeet 538 9 % 545 17 %
Muut pitkäaikaiset varat 127 4 % 130 4 %
Vaihto-omaisuus 857 28 % 750 23 %
Saamiset 702 23 % 644 20 %
Lyhytaikaiset rahoitusvarat 207 7 % 258 8 %
Rahat ja pankkisaamiset 335 11 % 673 20 %
VARAT YHTEENSÄ 3 052 3 287
Oma pääoma 1 289 42 % 1 351 41 %
Korolliset nettovelat 603 20 % 851 26 %
Korottomat nettovelat 1 160 38 % 1 085 33 %
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 3 052 3 287
© Metso
Rahavirta
9
Milj. euroa H1/2018 H1/2017 2017
Tilikauden tulos 107 70 102
Oikaisuerät 89 89 192
Nettokäyttöpääoman muutos -95 -56 -23
Maksetut rahoituserät -9 -13 -21
Maksetut verot -57 -37 -64
Liiketoiminnan nettorahavirta 34 54 185
Käyttöomaisuusinvestoinnit -26 -15 -38
Yrityshankinnat, rahavarat vähennettynä - - -30
Muut 3 2 3
Investointien nettorahavirta -24 -13 -66
Vapaa kassavirta 23 43 158
© Metso
Taloudellinen asema
10
30.6.2018 31.12.2017
Sijoitetun pääoman tuotto, ennen veroja, %,
annualisoitu
16,8 10,3
Oman pääoman tuotto (ROE), %, annualisoitu 16,2 7,3
Nettovelkaantuneisuusaste kauden lopussa, % 13,7 1,8
Kassavirtasuhde, % 21 155
Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 47,0 44,5
Velkaantuneisuusaste, % 31,9 38,7
Nettovelka / EBITDA 0,5 0,1
Korkokate (EBITDA) 13,4 8,0
© Metso
Kannattavan kasvun strategian toteuttaminen jatkui
11
Investoinnit
- Kasvuinvestoinnit kivenmurskauksen laitteisiin,
valimokapasiteettiin ja kumista valmistettaviin kulutusosiin
Tutkimus ja tuotekehitys
- Aktiviteetti kasvussa
Digitaalinen strategia
- Uusi analytiikkaratkaisu testauskäytössä asiakkaiden
kaivoksilla
Yritysostot
- P.J. Jonsson och Söner (Ruotsi) saatiin päätökseen
katsauskauden jälkeen 2.7.
- Rotex Manufacturers and Engineers (Intia) odotetaan
saatavan päätökseen Q3/18 aikana
© Metso12
Markkinanäkymät
Markkinatilanteemme odotetaan kehittyvän seuraavasti:
• Mineralsissa laitteiden kysynnän kasvu nopeutuu
• Mineralsissa palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana
• Flow Controlissa kysynnän kasvu hidastuu
Näkymät perustuvat odotettuun markkinakehitykseen seuraavan kuuden kuukauden jaksolla verrattuna
edelliseen kuuteen kuukauteen.
Aiemmat markkinanäkymät (päivitetty 25.4.2018)
• Mineralsissa laitteiden ja palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana.
• Flow Controlissa laitteiden ja palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana.
company/metso metsogroup metsoworldmetsoworld metsogroup
www.metso.com

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Kemira Inderes 3.5.2017
Kemira Inderes 3.5.2017Kemira Inderes 3.5.2017
Kemira Inderes 3.5.2017Nordnet Suomi
 
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 Inderes
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 InderesNordnet tuloskausietkot 25.4.2017 Inderes
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 InderesNordnet Suomi
 
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016Nordnet Suomi
 
Raute analyytikon silmin – Inderes
Raute analyytikon silmin – InderesRaute analyytikon silmin – Inderes
Raute analyytikon silmin – InderesNordnet Suomi
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatioMetso Group
 
Hoivatilat Inderes 23.5.2017
Hoivatilat Inderes 23.5.2017Hoivatilat Inderes 23.5.2017
Hoivatilat Inderes 23.5.2017Nordnet Suomi
 
Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Nordnet Suomi
 
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017Nordnet Suomi
 
Capman 24.11.2016 Inderes
Capman 24.11.2016 InderesCapman 24.11.2016 Inderes
Capman 24.11.2016 InderesNordnet Suomi
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Corporation
 
Inderes Cargotec 28.3.2017
Inderes Cargotec 28.3.2017Inderes Cargotec 28.3.2017
Inderes Cargotec 28.3.2017Nordnet Suomi
 
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus
Metso Q3 2019 osavuosikatsausMetso Q3 2019 osavuosikatsaus
Metso Q3 2019 osavuosikatsausMetso Group
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Corporation
 
Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Nordnet Suomi
 
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017Nordnet tuloskausietkot Q2/2017
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017Nordnet Suomi
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017Suominen Corporation
 
Kesko 09.03.2017 Inderes
Kesko 09.03.2017 InderesKesko 09.03.2017 Inderes
Kesko 09.03.2017 InderesNordnet Suomi
 
Cargotec Nordnet 28.3.2017
Cargotec Nordnet 28.3.2017Cargotec Nordnet 28.3.2017
Cargotec Nordnet 28.3.2017Nordnet Suomi
 
Solteq analyytikon näkökulmasta
Solteq analyytikon näkökulmastaSolteq analyytikon näkökulmasta
Solteq analyytikon näkökulmastaNordnet Suomi
 

Was ist angesagt? (20)

Kemira Inderes 3.5.2017
Kemira Inderes 3.5.2017Kemira Inderes 3.5.2017
Kemira Inderes 3.5.2017
 
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 Inderes
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 InderesNordnet tuloskausietkot 25.4.2017 Inderes
Nordnet tuloskausietkot 25.4.2017 Inderes
 
Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107
 
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016
Deloitte: Sijoittajan verotus 2016 - Nordnetin veroaamiainen 21.4.2016
 
Raute analyytikon silmin – Inderes
Raute analyytikon silmin – InderesRaute analyytikon silmin – Inderes
Raute analyytikon silmin – Inderes
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2014: presentaatio
 
Hoivatilat Inderes 23.5.2017
Hoivatilat Inderes 23.5.2017Hoivatilat Inderes 23.5.2017
Hoivatilat Inderes 23.5.2017
 
Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017
 
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017
Inderes Tuloskausietkot 24.10.2017
 
Capman 24.11.2016 Inderes
Capman 24.11.2016 InderesCapman 24.11.2016 Inderes
Capman 24.11.2016 Inderes
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2017
 
Inderes Cargotec 28.3.2017
Inderes Cargotec 28.3.2017Inderes Cargotec 28.3.2017
Inderes Cargotec 28.3.2017
 
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus
Metso Q3 2019 osavuosikatsausMetso Q3 2019 osavuosikatsaus
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2017
 
Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017
 
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017Nordnet tuloskausietkot Q2/2017
Nordnet tuloskausietkot Q2/2017
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY 2017
 
Kesko 09.03.2017 Inderes
Kesko 09.03.2017 InderesKesko 09.03.2017 Inderes
Kesko 09.03.2017 Inderes
 
Cargotec Nordnet 28.3.2017
Cargotec Nordnet 28.3.2017Cargotec Nordnet 28.3.2017
Cargotec Nordnet 28.3.2017
 
Solteq analyytikon näkökulmasta
Solteq analyytikon näkökulmastaSolteq analyytikon näkökulmasta
Solteq analyytikon näkökulmasta
 

Ähnlich wie Metson puolivuosikatsaus 2018 esitys

Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Group
 
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Q3 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Group
 
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatioMetso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatioMetso Group
 
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatioMetso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatioMetso Group
 
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso Group
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.Metso Group
 
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvot
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvotMetso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvot
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvotMetso Group
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetso Group
 
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvot
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvotMetso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvot
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvotMetso Group
 
Metso 2018 tilinpäätostiedote
Metso 2018 tilinpäätostiedoteMetso 2018 tilinpäätostiedote
Metso 2018 tilinpäätostiedoteMetso Group
 
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019Pörssisäätiö
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018Suominen Corporation
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018Suominen Corporation
 
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatio
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatioMetso Tilinpäätös 2014: presentaatio
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatioMetso Group
 
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018Työeläkeyhtiö Varma
 
Metson tilinpäätös 2013: presentaatio
Metson tilinpäätös 2013: presentaatioMetson tilinpäätös 2013: presentaatio
Metson tilinpäätös 2013: presentaatioMetso Group
 
Metson tilinpäätostiedote 2019
Metson tilinpäätostiedote 2019Metson tilinpäätostiedote 2019
Metson tilinpäätostiedote 2019Metso Group
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Corporation
 

Ähnlich wie Metson puolivuosikatsaus 2018 esitys (20)

Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitysMetso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
Metso Q4 2019 tilinpäätostiedote esitys
 
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitysMetso Q3 2019 osavuosikatsaus esitys
Metso Q3 2019 osavuosikatsaus esitys
 
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatioMetso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2016 osavuosikatsaus presentaatio
 
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatioMetso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatio
Metso Q3 2015 osavuosikatsaus presentaatio
 
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 31. maaliskuuta 2014. Presentaatiokalvot.
 
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvot
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvotMetso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvot
Metso Q1 2015 osavuosikatsaus presentaatiokalvot
 
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatioMetson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
Metson osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. kesäkuuta 2014: presentaatio
 
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvot
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvotMetso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvot
Metso osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 presentaatiokalvot
 
Metso 2018 tilinpäätostiedote
Metso 2018 tilinpäätostiedoteMetso 2018 tilinpäätostiedote
Metso 2018 tilinpäätostiedote
 
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019
YIT Pörssi-ilta Helsinki 11 11 2019
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q3 2018
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018
Suominen Oyj:n tulosesitys Q2 2018
 
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatio
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatioMetso Tilinpäätös 2014: presentaatio
Metso Tilinpäätös 2014: presentaatio
 
Varman tilinpäätös 2017
Varman tilinpäätös 2017Varman tilinpäätös 2017
Varman tilinpäätös 2017
 
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018
Varman osavuosiraportti 1.1.-31.3.2018
 
Metson tilinpäätös 2013: presentaatio
Metson tilinpäätös 2013: presentaatioMetson tilinpäätös 2013: presentaatio
Metson tilinpäätös 2013: presentaatio
 
Metson tilinpäätostiedote 2019
Metson tilinpäätostiedote 2019Metson tilinpäätostiedote 2019
Metson tilinpäätostiedote 2019
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q1 2016
 
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
 

Mehr von Metso Group

Metso Q4 2019 financial statements review presentation
Metso Q4 2019 financial statements review presentationMetso Q4 2019 financial statements review presentation
Metso Q4 2019 financial statements review presentationMetso Group
 
Metso Q3 2019 Interim Review presentation
Metso Q3 2019 Interim Review presentationMetso Q3 2019 Interim Review presentation
Metso Q3 2019 Interim Review presentationMetso Group
 
Metso Q3 2019 Interim Review
Metso Q3 2019 Interim ReviewMetso Q3 2019 Interim Review
Metso Q3 2019 Interim ReviewMetso Group
 
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsausMetso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsausMetso Group
 
Metso H1 2019 half year review presentation
Metso H1 2019 half year review presentationMetso H1 2019 half year review presentation
Metso H1 2019 half year review presentationMetso Group
 
Metso H1 2019 half year review
Metso H1 2019 half year reviewMetso H1 2019 half year review
Metso H1 2019 half year reviewMetso Group
 
Metson vuosikertomus 2018
Metson vuosikertomus 2018Metson vuosikertomus 2018
Metson vuosikertomus 2018Metso Group
 
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Group
 
Metso Q1 2019 Interim Review presentation
Metso Q1 2019 Interim Review presentationMetso Q1 2019 Interim Review presentation
Metso Q1 2019 Interim Review presentationMetso Group
 
Metso Q1 2019 Interim Review
Metso Q1 2019 Interim ReviewMetso Q1 2019 Interim Review
Metso Q1 2019 Interim ReviewMetso Group
 
Metso Q4 2018 financial statements release presentation
Metso Q4 2018 financial statements release presentationMetso Q4 2018 financial statements release presentation
Metso Q4 2018 financial statements release presentationMetso Group
 
Metso Financial statements Review 2018
Metso Financial statements Review 2018Metso Financial statements Review 2018
Metso Financial statements Review 2018Metso Group
 
Metso Q3 2018 Interim Review
Metso Q3 2018 Interim ReviewMetso Q3 2018 Interim Review
Metso Q3 2018 Interim ReviewMetso Group
 
Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metso Group
 
Metso 2018 Half-Year Review presentation
Metso 2018 Half-Year Review presentation Metso 2018 Half-Year Review presentation
Metso 2018 Half-Year Review presentation Metso Group
 
Metso's Half-Year Review 2018
Metso's Half-Year Review 2018 Metso's Half-Year Review 2018
Metso's Half-Year Review 2018 Metso Group
 
Intelligent minerals processing powered by AI and IoT
Intelligent minerals processing powered by AI and IoTIntelligent minerals processing powered by AI and IoT
Intelligent minerals processing powered by AI and IoTMetso Group
 
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1Metso 2018 osavuosikatsaus Q1
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1Metso Group
 
Metso Q1 2018 Interim Review presentation
Metso Q1 2018 Interim Review presentation Metso Q1 2018 Interim Review presentation
Metso Q1 2018 Interim Review presentation Metso Group
 
Metso Q1 2018 Interim Review
Metso Q1 2018 Interim ReviewMetso Q1 2018 Interim Review
Metso Q1 2018 Interim ReviewMetso Group
 

Mehr von Metso Group (20)

Metso Q4 2019 financial statements review presentation
Metso Q4 2019 financial statements review presentationMetso Q4 2019 financial statements review presentation
Metso Q4 2019 financial statements review presentation
 
Metso Q3 2019 Interim Review presentation
Metso Q3 2019 Interim Review presentationMetso Q3 2019 Interim Review presentation
Metso Q3 2019 Interim Review presentation
 
Metso Q3 2019 Interim Review
Metso Q3 2019 Interim ReviewMetso Q3 2019 Interim Review
Metso Q3 2019 Interim Review
 
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsausMetso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus
Metso H1 2019 puolivuosivuosikatsaus
 
Metso H1 2019 half year review presentation
Metso H1 2019 half year review presentationMetso H1 2019 half year review presentation
Metso H1 2019 half year review presentation
 
Metso H1 2019 half year review
Metso H1 2019 half year reviewMetso H1 2019 half year review
Metso H1 2019 half year review
 
Metson vuosikertomus 2018
Metson vuosikertomus 2018Metson vuosikertomus 2018
Metson vuosikertomus 2018
 
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
 
Metso Q1 2019 Interim Review presentation
Metso Q1 2019 Interim Review presentationMetso Q1 2019 Interim Review presentation
Metso Q1 2019 Interim Review presentation
 
Metso Q1 2019 Interim Review
Metso Q1 2019 Interim ReviewMetso Q1 2019 Interim Review
Metso Q1 2019 Interim Review
 
Metso Q4 2018 financial statements release presentation
Metso Q4 2018 financial statements release presentationMetso Q4 2018 financial statements release presentation
Metso Q4 2018 financial statements release presentation
 
Metso Financial statements Review 2018
Metso Financial statements Review 2018Metso Financial statements Review 2018
Metso Financial statements Review 2018
 
Metso Q3 2018 Interim Review
Metso Q3 2018 Interim ReviewMetso Q3 2018 Interim Review
Metso Q3 2018 Interim Review
 
Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018
 
Metso 2018 Half-Year Review presentation
Metso 2018 Half-Year Review presentation Metso 2018 Half-Year Review presentation
Metso 2018 Half-Year Review presentation
 
Metso's Half-Year Review 2018
Metso's Half-Year Review 2018 Metso's Half-Year Review 2018
Metso's Half-Year Review 2018
 
Intelligent minerals processing powered by AI and IoT
Intelligent minerals processing powered by AI and IoTIntelligent minerals processing powered by AI and IoT
Intelligent minerals processing powered by AI and IoT
 
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1Metso 2018 osavuosikatsaus Q1
Metso 2018 osavuosikatsaus Q1
 
Metso Q1 2018 Interim Review presentation
Metso Q1 2018 Interim Review presentation Metso Q1 2018 Interim Review presentation
Metso Q1 2018 Interim Review presentation
 
Metso Q1 2018 Interim Review
Metso Q1 2018 Interim ReviewMetso Q1 2018 Interim Review
Metso Q1 2018 Interim Review
 

Metson puolivuosikatsaus 2018 esitys

  • 1. © Metso • January 1 – June 30 Puolivuositulos 2018 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018
  • 2. © Metso Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista. Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa: 1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen 2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut 3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen 4) vireillä olevien ja tulevien yrityskauppojen ja -järjestelyjen onnistuminen. 2 Tulevaisuutta koskevat arviot
  • 3. © Metso3 Toinen neljännes lyhyesti Hyvä markkina-aktiviteetti Vahva kaksinumeroinen saatujen tilausten ja liikevaihdon kasvu Kannattavuus vahvistui merkittävästi Toiminnan tehokkuuden parantaminen ja strategian toteuttaminen etenevät Pekka Vauramo nimitettiin uudeksi toimitusjohtajaksi
  • 4. © Metso Konsernin toisen neljänneksen tulos 4 Saadut tilaukset 853 milj. euroa, kasvua 14 % (+22 % kiinteillä kursseilla) Liikevaihto 776 milj. euroa, kasvua 15 % (+23 % kiinteillä kursseilla) Oikaistu EBITA 91 milj. euroa eli 11,7 % liikevaihdosta (70 milj. ja 10,4 %) Liikevoitto EBIT 86 milj. euroa eli 11,1 % liikevaihdosta (60 milj. ja 8,9 %) Osakekohtainen tulos 0,38 euroa (0,24) Vapaa kassavirta 21 miljoonaa euroa (4 milj.) Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus Suluissa olevat luvut viittaavaat vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2017, ellei toisin mainita. 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 0 100 200 300 400 500 600 700 800 900 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18 Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
  • 5. © Metso Minerals: Kohokohdat ja tulos 5 Q2 saadut tilaukset +17 % (+25 % kiinteillä kursseilla), yht. 671 milj. e - Kasvu vahvinta kaivoslaitteissa Q2 liikevaihto +14 % (+22 % kiinteillä kursseilla), yht. 596 milj. e - Laiteliiketoiminta kasvoi eniten Oikaistu EBITA-marginaali Q2 oli 10,7 % (10,5 %) - Liikevaihdon kasvu vaikutti positiivisesti - Myynnin jakauma vaikutti negatiivisesti - Laiteliiketoiminnassa keskitytään toiminnallisen tehokkuuden parantamiseen Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus 0 2 4 6 8 10 12 14 0 100 200 300 400 500 600 700 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18 Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
  • 6. © Metso Flow Control: Kohokohdat ja tulos 6 Q2 saadut tilaukset +6 % (+12 % kiinteillä kursseilla), yht. 184 milj. e - Hyvä aktiviteetti sekä massa- ja ja paperiteollisuuden projekteissa että päivittäistoimituksissa Q2 liikevaihto +18 % (+26 % kiinteillä kursseilla), yht. 180 milj. e - Korkea tilauskanta tuki kasvua Oikaistu EBITA-marginaali Q2 oli 16,4 % (10,8 %) - Vahva toiminnallinen tulos Tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus 0 4 8 12 16 20 0 40 80 120 160 200 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17 Q3/17 Q4/17 Q1/18 Q2/18 Saadut tilaukset, milj. euroa Liikevaihto, milj. euroa Oikaistu EBITA -%
  • 7. © Metso Tuloslaskelma 7 Milj. euroa Q2/2018 Q2/2017 Muutos % H1/2018 H1/2017 Muutos % 2017 Saadut tilaukset 853 749 14 1 712 1 482 16 2 982 Palveluliiketoiminnan saadut tilaukset 463 431 7 954 882 8 1 717 Liikevaihto 776 675 15 1 490 1 322 13 2 699 Palveluliiketoiminnan liikevaihto 442 403 10 864 786 10 1 595 Oikaistu EBITA 91 70 30 176 137 29 244 % liikevaihdosta 11,7 10,4 11,8 10,3 9,0 Liikevoitto 87 60 45 167 119 40 218 % liikevaihdosta 11,1 8,9 11,2 9,0 8,1 Tilikauden tulos 57 36 58 107 70 53 102 Tulos/osake, euroa 0,38 0,24 58 0,71 0,47 51 0,68
  • 8. © Metso Tase 8 Milj. euroa 30.6.2018 % 31.12.2017 % Aineettomat hyödykkeet 284 18 % 287 9 % Aineelliset hyödykkeet 538 9 % 545 17 % Muut pitkäaikaiset varat 127 4 % 130 4 % Vaihto-omaisuus 857 28 % 750 23 % Saamiset 702 23 % 644 20 % Lyhytaikaiset rahoitusvarat 207 7 % 258 8 % Rahat ja pankkisaamiset 335 11 % 673 20 % VARAT YHTEENSÄ 3 052 3 287 Oma pääoma 1 289 42 % 1 351 41 % Korolliset nettovelat 603 20 % 851 26 % Korottomat nettovelat 1 160 38 % 1 085 33 % OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 3 052 3 287
  • 9. © Metso Rahavirta 9 Milj. euroa H1/2018 H1/2017 2017 Tilikauden tulos 107 70 102 Oikaisuerät 89 89 192 Nettokäyttöpääoman muutos -95 -56 -23 Maksetut rahoituserät -9 -13 -21 Maksetut verot -57 -37 -64 Liiketoiminnan nettorahavirta 34 54 185 Käyttöomaisuusinvestoinnit -26 -15 -38 Yrityshankinnat, rahavarat vähennettynä - - -30 Muut 3 2 3 Investointien nettorahavirta -24 -13 -66 Vapaa kassavirta 23 43 158
  • 10. © Metso Taloudellinen asema 10 30.6.2018 31.12.2017 Sijoitetun pääoman tuotto, ennen veroja, %, annualisoitu 16,8 10,3 Oman pääoman tuotto (ROE), %, annualisoitu 16,2 7,3 Nettovelkaantuneisuusaste kauden lopussa, % 13,7 1,8 Kassavirtasuhde, % 21 155 Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 47,0 44,5 Velkaantuneisuusaste, % 31,9 38,7 Nettovelka / EBITDA 0,5 0,1 Korkokate (EBITDA) 13,4 8,0
  • 11. © Metso Kannattavan kasvun strategian toteuttaminen jatkui 11 Investoinnit - Kasvuinvestoinnit kivenmurskauksen laitteisiin, valimokapasiteettiin ja kumista valmistettaviin kulutusosiin Tutkimus ja tuotekehitys - Aktiviteetti kasvussa Digitaalinen strategia - Uusi analytiikkaratkaisu testauskäytössä asiakkaiden kaivoksilla Yritysostot - P.J. Jonsson och Söner (Ruotsi) saatiin päätökseen katsauskauden jälkeen 2.7. - Rotex Manufacturers and Engineers (Intia) odotetaan saatavan päätökseen Q3/18 aikana
  • 12. © Metso12 Markkinanäkymät Markkinatilanteemme odotetaan kehittyvän seuraavasti: • Mineralsissa laitteiden kysynnän kasvu nopeutuu • Mineralsissa palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana • Flow Controlissa kysynnän kasvu hidastuu Näkymät perustuvat odotettuun markkinakehitykseen seuraavan kuuden kuukauden jaksolla verrattuna edelliseen kuuteen kuukauteen. Aiemmat markkinanäkymät (päivitetty 25.4.2018) • Mineralsissa laitteiden ja palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana. • Flow Controlissa laitteiden ja palveluiden kysynnän kasvu jatkuu vakaana.