SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 18
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Siirtyminen ketteriin menetelmiin
Trafissa
Knowit aamiaisseminaari
8.10.2015
Mikko Vuorikoski
Esiintyjä
• DI, MBA
• Valtorin hankintajohtaja 1.4.2014 alkaen
• Tätä ennen Trafin tietohallintojohtaja elokuusta 2012
• Muu ura vuodesta 1983.
• Yksityisellä sektorilla sekä asiakkaiden puolelle johtotehtävissä että
toimittajien liiketoimintajohdon ja myynnin tehtävissä
• Muuta
• Sivutoiminen opettaja Haaga-Helian tietoteknikkan englanninkielisessä
Master-ohjelmassa (IT-service management-kurssi, sekä sourcing-
kurssi)
• TEK teknologiavaliokunnan jäsen
• Ihminen
• Vaimo, 2 täysikäistä lasta
• Juoksu, Lukeminen, Mökkeily kaikkine herkkuineen
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
2
Mikä on Valtion tieto- ja
viestintätekniikkakeskus Valtori?
• Valtori tuottaa valtionhallinnon
toimialariippumattomat ICT-
palvelut.
• Valtorista asiakkaat saavat
käyttöönsä markkinoiden parhaan
ja sitoutuneimman valtionhallinnon
ict:n asiantuntemuksen.
• Tavoitteena on, että valtion
toimialariippumattomat ICT-
palvelut ovat kilpailukykyisiä,
laadukkaita, ekologisia,
tietoturvallisia ja asiakastarpeet
täyttäviä.
9.10.2015
3
Valtori -
Espoo 6
Helsinki
164
Vantaa 9
Hämeenlinna 77
Turku 26
Tampere 16
Lahti 7
Lappeenranta 19
Imatra 1
Jyväskylä 25
Joensuu 17
Vaasa 17
Seinäjoki 4
Kokkola 3
Kajaani 4
Oulu 17
Rovaniemi 24
Mikkeli 12
Raahe 1
Savonlinna 3
Ylivieska 1
Kouvola 11
1–10 henkilöä
11–20 henkilöä
21–50 henkilöä
51– henkilöä
Kuopio 19
Hyvinkää 1 Kerava 1
Huittinen 1
Sukeva 1
Pori 7
Pelsonsuo 1
Helsinki 334
• Henkilöstö noin 685 henkilöä
• Toimii 35 paikkakunnalla
• Sopimuskanta n. 161,5 M€
• Työasemia hoidossa noin 59 000 kpl
• Palvelimia vastuulla noin 4 950kpl
Faktoja Valtorista 1.10.2015
Tornio 2
4
Jokioinen 10
Parkano 1
Kannus 1
Kolari
1
Outokumpu 1
Iisalmi 1
Valtion ICT-palvelukartta ja Valtorin rooli
29.8.2014
5
Trafi pähkinänkuoressa
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
6
•antaa tarvittavia lupia, hyväksyntöjä ja muita päätöksiä sekä toimialaa koskevia
oikeussääntöjä
•vastaa tutkintojen järjestämisestä, toimialan verotus- ja rekisteröintitehtävistä sekä
luotettavista tietopalveluista
•valvoo liikennemarkkinoihin liittyviä tehtäviä sekä liikennejärjestelmää koskevien sääntöjen
ja määräysten noudattamista
•osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön
•huolehtii liikennejärjestelmän toimivuudesta myös
poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa
•luo edellytyksiä älyliikenteen
•innovatiiviseen kehittämiseen
•jakaa tietoa kansalaisille liikkumisen valinnoista.
Trafin historia
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
7
Lähtökohdat Trafissa elokuussa 2011
• Trafi oli aloittanut toimintansa vuoden 2010 alusta
• Ajoneuvohallintokeskukselta periytynyt massiivinen järjestelmäuudistusprojekti
KT1 oli käynnissä
• Ajokorttiuudistukseen ja EU-direktiivin noudattamisesta johtuva pakko saada
toteutetuksi
• Runsaasti räätälöityjä järjestelmiä, joita kehitettiin perinteisillä
• Vesiputousmallisilla projekteilla
• Muutoshallinnan kautta massiivisilla vuosijulkistuksilla
• Tulossa oli merenkulun järjestelmien uudistaminen sekä venerekisteröinnin siirto
Maistraatista Trafille
• Tiukat aikatauluvaatimukset
• Tietohallinto organisoitu perinteisesti
• Kehitysyksikkö
• Sovellushallinta
• Infra
• Paljon uudistushaluisia nuoria ammattilaisia
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
8
Perinteiset toimintamallit
9.10.2015 9
Start
Specified
outcome
Start
Appropri
ate
outcome
Waterfall
Snakepath
Ketterillä mentelmillä sama tavoite kuin
Leanillä – hukan minimointi
10
The Pareto Principle at Work:
Features and Functions Used in
a Typical System
9.10.2015
11
Arvoon perustuva lähetymistapa
12
Vaatimus-
ohjattu
Vaatimukset
Kustannukset Aikataulu
AikataluKustannukset
Ominaisuudet
Arvo/visio
ohjattu
Suunnitelma tuottaa kustannus-
Arvion ja aikataulun Visio tuottaa ominaisuusvaatimuksia ja työarvioita.
Haetaan koko ajan maksimiarvoa rahalle.
Perinteinen Ketterä
Yksityiskohtainen
vaatimusmäärittely
Prioriteettejä
Määritellään
Koko ajan
Ketterä vs. vesiputous
8/3/2009
13
Vision
Specification
Design
Engineering
Testing
Deployment
Tyypillisesti 2-4 viikon sprinttejä
Vision
Specification
Design
Engineering
Testing
Deployment
Vision
Specification
Design
Engineering
Testing
Deployment
Vision
Specification
Design
Engineering
Testing
Deployment
Vision
Specification
Design
Engineering
Testing
Deployment
what is ”iterative & incremental” about?
as illustrated by Jeff patton
8/3/2009Company Confidential
14
SOURCE:
http://www.agileproductdesign.com/blog/dont_know_what_i_want.html
Incremental working method:
Iterative working method:
Tilaratkaisu ketteriin
menetelmiin
9.10.2015
15
- 4 isoa tiimihuonetta(6+)
- 5 keskikokoisia (4-6)
- 2 pieniä (4)
Mitä tällä on saavutettu
• Tuntihinnat alentuivat 20-30%
• Hallinnolliset kulut pienentyneet n. 25%:sta alle 5%
• Henkilöstötyytyväisyys projekteissa parantunut huomattavasti
• Trafin substanssin tuoteomistajat
• Trafin tietohallinnon asiantuntijat
• Toimittajien tiimiläiset
• Uusien toiminnallisuuksien tuotantotehokkuus kasvanut merkittävästi
• Tuottavuus /€ jopa kolminkertaistunut
• Eri toimittajien tekijöistä koskevien parhaiden osaajien tiimit mahdollisia
”En vaihtaisi enää takaisin entiseen. Nyt tiedän joka päivä, että olen tekemässä
oikeita asioita. Päätökset erilaisiin valintoihin saadaan päivän sisällä”.
Missä riskinpaikat
• Tuoteomistaja ei ymmärrä rooliaan
• Tiimi ei saa vastauksia kysymyksiinsä
• Tehtäviä ei saada priorisoitua
• Ei pidetä tuotearviota (retrospektiivit)
• Tiimi lipsuu sitoumuksistaan
• Kasvatetaan teknistä velkaa
• Tiimin työ ei ole aidosti ketterää
• Juopa asiakkaan ja toimittajan välillä
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
17
Mistä ketterän toimintatavan ”ylivertaisuus”
johtuu
• Sitoutuminen yksilöinä ja ryhmänä
• Nopea epäonnistuminen/nopea oppiminen virheistä
• Oikeiden asioiden tekeminen – kaiken tekemisen arvottaminen
suhteessa muuhun tekemiseen
• Minimaalinen hallinto
• Tulosten läpinäkyvyys koko ajan
• Jatkuva työn tulosten arviointi
• Jatkuva testaus top-to-bottom
9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi
18

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28
Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28
Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28Knowit Oy
 
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantage
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantageCommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantage
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantageScott Sneddon
 
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014Knowit Oy
 
Migration as a Service - Eskindir Abdela, Knowit
Migration as a Service - Eskindir Abdela, KnowitMigration as a Service - Eskindir Abdela, Knowit
Migration as a Service - Eskindir Abdela, KnowitKnowit Oy
 
Senior network engineer performance appraisal
Senior network engineer performance appraisalSenior network engineer performance appraisal
Senior network engineer performance appraisaljamespoter576
 
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015Scott Sneddon
 
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーション
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーションBig Cloud Fabric + VMwareインテグレーション
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーションBig Switch Networks Japan
 
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDN
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDNOIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDN
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDNDeborah Porchivina
 
OIF 112G Panel at DesignCon 2017
OIF 112G Panel at DesignCon 2017OIF 112G Panel at DesignCon 2017
OIF 112G Panel at DesignCon 2017Deborah Porchivina
 
Performance evaluation in IT company
Performance evaluation in IT companyPerformance evaluation in IT company
Performance evaluation in IT companyDmitry Guyvoronsky
 
Virtualize with Confidence
Virtualize with ConfidenceVirtualize with Confidence
Virtualize with ConfidenceNetWize
 
The Full Stack Journey (DFW)
The Full Stack Journey (DFW)The Full Stack Journey (DFW)
The Full Stack Journey (DFW)Scott Lowe
 
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)Scott Lowe
 
UCS System Architecture
UCS System ArchitectureUCS System Architecture
UCS System ArchitectureCisco Canada
 
Cisco UCS (Unified Computing System)
Cisco UCS (Unified Computing System)Cisco UCS (Unified Computing System)
Cisco UCS (Unified Computing System)NetWize
 
An Overview of Linux Networking Options
An Overview of Linux Networking OptionsAn Overview of Linux Networking Options
An Overview of Linux Networking OptionsScott Lowe
 
Intro to Spark with Zeppelin
Intro to Spark with ZeppelinIntro to Spark with Zeppelin
Intro to Spark with ZeppelinHortonworks
 
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare Transformation
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare TransformationHPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare Transformation
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare TransformationHortonworks
 
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PT
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PTCall for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PT
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PTICANN
 
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship Transition
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship TransitionSupporting Global Discussion: IANA Stewardship Transition
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship TransitionICANN
 

Andere mochten auch (20)

Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28
Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28
Asiakaskeskeisen intranetin kulmakivet 2014-5-28
 
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantage
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantageCommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantage
CommsDay Keynote - SDN, NFV and Cloud - How Telco's can take advantage
 
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014
Case Coriant Tellabs - Agile Testing Implementation 22.5.2014
 
Migration as a Service - Eskindir Abdela, Knowit
Migration as a Service - Eskindir Abdela, KnowitMigration as a Service - Eskindir Abdela, Knowit
Migration as a Service - Eskindir Abdela, Knowit
 
Senior network engineer performance appraisal
Senior network engineer performance appraisalSenior network engineer performance appraisal
Senior network engineer performance appraisal
 
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015
OpenContrail Silicon Valley Meetup Aug 25 2015
 
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーション
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーションBig Cloud Fabric + VMwareインテグレーション
Big Cloud Fabric + VMwareインテグレーション
 
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDN
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDNOIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDN
OIF Interop: The Key to Unlocking the Benefits of SDN
 
OIF 112G Panel at DesignCon 2017
OIF 112G Panel at DesignCon 2017OIF 112G Panel at DesignCon 2017
OIF 112G Panel at DesignCon 2017
 
Performance evaluation in IT company
Performance evaluation in IT companyPerformance evaluation in IT company
Performance evaluation in IT company
 
Virtualize with Confidence
Virtualize with ConfidenceVirtualize with Confidence
Virtualize with Confidence
 
The Full Stack Journey (DFW)
The Full Stack Journey (DFW)The Full Stack Journey (DFW)
The Full Stack Journey (DFW)
 
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)
The Vision for the Future of Network Virtualization with VMware NSX (Q2 2016)
 
UCS System Architecture
UCS System ArchitectureUCS System Architecture
UCS System Architecture
 
Cisco UCS (Unified Computing System)
Cisco UCS (Unified Computing System)Cisco UCS (Unified Computing System)
Cisco UCS (Unified Computing System)
 
An Overview of Linux Networking Options
An Overview of Linux Networking OptionsAn Overview of Linux Networking Options
An Overview of Linux Networking Options
 
Intro to Spark with Zeppelin
Intro to Spark with ZeppelinIntro to Spark with Zeppelin
Intro to Spark with Zeppelin
 
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare Transformation
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare TransformationHPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare Transformation
HPE and Hortonworks join forces to Deliver Healthcare Transformation
 
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PT
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PTCall for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PT
Call for Volunteers: Accountability & Transparency Review Team_PT
 
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship Transition
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship TransitionSupporting Global Discussion: IANA Stewardship Transition
Supporting Global Discussion: IANA Stewardship Transition
 

Ähnlich wie Siirtyminen ketteriin menetelmiin Trafissa, Knowit-aamiaisseminaari 8.10.2015 - Mikko Vuorikoski

Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutostaPilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutostaTyöterveyslaitos
 
Hankintavalmistelu
HankintavalmisteluHankintavalmistelu
HankintavalmisteluGosei Oy
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusJaana Suksi
 
Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25Pirkka Paronen
 
Digitaalinen transformaatio
Digitaalinen transformaatioDigitaalinen transformaatio
Digitaalinen transformaatioSeppo Heikura
 
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017Nordnet Suomi
 
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista Qlikillä
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista QlikilläCustomer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista Qlikillä
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista QlikilläeCraft Referre
 
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinen
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinenGraafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinen
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinenmkcfinland
 
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluun
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluunArkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluun
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluunLupapiste
 
Qlik for the Enterprise
Qlik for the EnterpriseQlik for the Enterprise
Qlik for the EnterpriseeCraft Referre
 
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategia
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategiaKorkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategia
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategiaPete Nieminen
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-hanke
 
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilveeToni Rantanen
 
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestä
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestäMika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestä
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestäTyöterveyslaitos
 

Ähnlich wie Siirtyminen ketteriin menetelmiin Trafissa, Knowit-aamiaisseminaari 8.10.2015 - Mikko Vuorikoski (20)

Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukseltaOta aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
Ota aikaa ydintoiminnalle – yhteiset IT-palvelut Valtion IT-palvelukeskukselta
 
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutostaPilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
Pilvipalvelut ja DevOps osana digitaalista kulttuurimuutosta
 
Hankintavalmistelu
HankintavalmisteluHankintavalmistelu
Hankintavalmistelu
 
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukanaTALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
 
Kari Pessi: Miten valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden s...
Kari Pessi: Miten valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden s...Kari Pessi: Miten valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden s...
Kari Pessi: Miten valtori auttaa valtionhallinnon ICT-kustannustavoitteiden s...
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitus
 
Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25Kunnossapitoforum 2015-03-25
Kunnossapitoforum 2015-03-25
 
ICT PK-Yrityksessä
ICT PK-YrityksessäICT PK-Yrityksessä
ICT PK-Yrityksessä
 
Valtion IT-palvelukeskus järjestelmäpalveluiden tuottajana
Valtion IT-palvelukeskus järjestelmäpalveluiden tuottajanaValtion IT-palvelukeskus järjestelmäpalveluiden tuottajana
Valtion IT-palvelukeskus järjestelmäpalveluiden tuottajana
 
Digitaalinen transformaatio
Digitaalinen transformaatioDigitaalinen transformaatio
Digitaalinen transformaatio
 
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017
Panostaja - Sijoita kasvuyrityksiin - 10.11.2017
 
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista Qlikillä
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista QlikilläCustomer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista Qlikillä
Customer Case LähiTapiola: Hallittua johtamista Qlikillä
 
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinen
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinenGraafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinen
Graafisen ToimintajäRjestelmäN KehittäMinen
 
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluun
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluunArkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluun
Arkiston digitoinnista myyntiin ja jakeluun
 
Qlik for the Enterprise
Qlik for the EnterpriseQlik for the Enterprise
Qlik for the Enterprise
 
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategia
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategiaKorkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategia
Korkeakoulujen IT-päivät 2014 - Mobiliteetti ja mobiilistrategia
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
 
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee
101115 triuvare -_pilvee,_pilvee,_pilvee
 
Eija Holmström: Suomen valtio eturintamassa talous- ja henkilöstöhallinnon pr...
Eija Holmström: Suomen valtio eturintamassa talous- ja henkilöstöhallinnon pr...Eija Holmström: Suomen valtio eturintamassa talous- ja henkilöstöhallinnon pr...
Eija Holmström: Suomen valtio eturintamassa talous- ja henkilöstöhallinnon pr...
 
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestä
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestäMika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestä
Mika Matela, Liikennevirasto: Kokemuksia ketterästä kehittämisestä
 

Mehr von Knowit Oy

Planmeca extranet - Janne Pakkanen
Planmeca extranet - Janne PakkanenPlanmeca extranet - Janne Pakkanen
Planmeca extranet - Janne PakkanenKnowit Oy
 
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, Microsoft
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, MicrosoftModern Workplace 2016 - Susanna Eerola, Microsoft
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, MicrosoftKnowit Oy
 
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika Niemelä
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika NiemeläEpiserver julkishallinnon käytössä - Miika Niemelä
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika NiemeläKnowit Oy
 
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle Bäckman
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle BäckmanEpiserver sosiaalinen intranet - Kalle Bäckman
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle BäckmanKnowit Oy
 
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / Knowit
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / KnowitDesign for Innovation by Marianne Jacobsen / Knowit
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / KnowitKnowit Oy
 
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit Oy
 
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...Knowit Oy
 
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30Knowit Oy
 
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30Knowit Oy
 
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...Knowit Oy
 
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...Knowit Oy
 
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28Knowit Oy
 
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28Knowit Oy
 
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014Knowit Oy
 
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteen
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteenTestauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteen
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteenKnowit Oy
 
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet knowit - tony virtanen 20130320 han...
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet   knowit - tony virtanen 20130320 han...Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet   knowit - tony virtanen 20130320 han...
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet knowit - tony virtanen 20130320 han...Knowit Oy
 
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanen
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanenViisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanen
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanenKnowit Oy
 
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa   myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa   myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...Knowit Oy
 

Mehr von Knowit Oy (18)

Planmeca extranet - Janne Pakkanen
Planmeca extranet - Janne PakkanenPlanmeca extranet - Janne Pakkanen
Planmeca extranet - Janne Pakkanen
 
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, Microsoft
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, MicrosoftModern Workplace 2016 - Susanna Eerola, Microsoft
Modern Workplace 2016 - Susanna Eerola, Microsoft
 
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika Niemelä
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika NiemeläEpiserver julkishallinnon käytössä - Miika Niemelä
Episerver julkishallinnon käytössä - Miika Niemelä
 
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle Bäckman
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle BäckmanEpiserver sosiaalinen intranet - Kalle Bäckman
Episerver sosiaalinen intranet - Kalle Bäckman
 
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / Knowit
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / KnowitDesign for Innovation by Marianne Jacobsen / Knowit
Design for Innovation by Marianne Jacobsen / Knowit
 
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
 
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...
Digitaalisesti sinun - Digivallankumous nopeasti ja joustavasti - Knowit - To...
 
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30
Kuluttajakaupan digitaaliset innovaatiot ja juridiikka 2014-10-30
 
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30
Kuluttajakaupan juridinen ajankohtaiskatsaus - Borenius 2014-10-30
 
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...
Creating growth with customer-centric digital services by Tony Virtanen at Kn...
 
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...
Käyttäjälähtöisillä sähköisillä palveluilla liiketoiminnan ja asiakastyytyväi...
 
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28
Johdanto asiakaskeskeiseen intranettiin - Tony Virtanen 2014-5-28
 
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28
Intranet asiakaspalvelun tukena - Yliopiston Apteekki 2014-5-28
 
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014
Janet Gregory - Agile testing challenges Knowit 2014
 
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteen
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteenTestauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteen
Testauksen vaikutus yritysten tuloksellisuuteen
 
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet knowit - tony virtanen 20130320 han...
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet   knowit - tony virtanen 20130320 han...Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet   knowit - tony virtanen 20130320 han...
Automatisoidun markkinoinnin kulmakivet knowit - tony virtanen 20130320 han...
 
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanen
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanenViisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanen
Viisi askelta tehokkaampaan e myyntiin - knowit - tony virtanen
 
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa   myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa   myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...
Mobiiliapplikaatiot liiketoiminnassa myyttejä ja totuuksia - tony virtanen ...
 

Siirtyminen ketteriin menetelmiin Trafissa, Knowit-aamiaisseminaari 8.10.2015 - Mikko Vuorikoski

  • 1. Siirtyminen ketteriin menetelmiin Trafissa Knowit aamiaisseminaari 8.10.2015 Mikko Vuorikoski
  • 2. Esiintyjä • DI, MBA • Valtorin hankintajohtaja 1.4.2014 alkaen • Tätä ennen Trafin tietohallintojohtaja elokuusta 2012 • Muu ura vuodesta 1983. • Yksityisellä sektorilla sekä asiakkaiden puolelle johtotehtävissä että toimittajien liiketoimintajohdon ja myynnin tehtävissä • Muuta • Sivutoiminen opettaja Haaga-Helian tietoteknikkan englanninkielisessä Master-ohjelmassa (IT-service management-kurssi, sekä sourcing- kurssi) • TEK teknologiavaliokunnan jäsen • Ihminen • Vaimo, 2 täysikäistä lasta • Juoksu, Lukeminen, Mökkeily kaikkine herkkuineen 9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi 2
  • 3. Mikä on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori? • Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT- palvelut. • Valtorista asiakkaat saavat käyttöönsä markkinoiden parhaan ja sitoutuneimman valtionhallinnon ict:n asiantuntemuksen. • Tavoitteena on, että valtion toimialariippumattomat ICT- palvelut ovat kilpailukykyisiä, laadukkaita, ekologisia, tietoturvallisia ja asiakastarpeet täyttäviä. 9.10.2015 3 Valtori -
  • 4. Espoo 6 Helsinki 164 Vantaa 9 Hämeenlinna 77 Turku 26 Tampere 16 Lahti 7 Lappeenranta 19 Imatra 1 Jyväskylä 25 Joensuu 17 Vaasa 17 Seinäjoki 4 Kokkola 3 Kajaani 4 Oulu 17 Rovaniemi 24 Mikkeli 12 Raahe 1 Savonlinna 3 Ylivieska 1 Kouvola 11 1–10 henkilöä 11–20 henkilöä 21–50 henkilöä 51– henkilöä Kuopio 19 Hyvinkää 1 Kerava 1 Huittinen 1 Sukeva 1 Pori 7 Pelsonsuo 1 Helsinki 334 • Henkilöstö noin 685 henkilöä • Toimii 35 paikkakunnalla • Sopimuskanta n. 161,5 M€ • Työasemia hoidossa noin 59 000 kpl • Palvelimia vastuulla noin 4 950kpl Faktoja Valtorista 1.10.2015 Tornio 2 4 Jokioinen 10 Parkano 1 Kannus 1 Kolari 1 Outokumpu 1 Iisalmi 1
  • 5. Valtion ICT-palvelukartta ja Valtorin rooli 29.8.2014 5
  • 6. Trafi pähkinänkuoressa 9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi 6 •antaa tarvittavia lupia, hyväksyntöjä ja muita päätöksiä sekä toimialaa koskevia oikeussääntöjä •vastaa tutkintojen järjestämisestä, toimialan verotus- ja rekisteröintitehtävistä sekä luotettavista tietopalveluista •valvoo liikennemarkkinoihin liittyviä tehtäviä sekä liikennejärjestelmää koskevien sääntöjen ja määräysten noudattamista •osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön •huolehtii liikennejärjestelmän toimivuudesta myös poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa •luo edellytyksiä älyliikenteen •innovatiiviseen kehittämiseen •jakaa tietoa kansalaisille liikkumisen valinnoista.
  • 8. Lähtökohdat Trafissa elokuussa 2011 • Trafi oli aloittanut toimintansa vuoden 2010 alusta • Ajoneuvohallintokeskukselta periytynyt massiivinen järjestelmäuudistusprojekti KT1 oli käynnissä • Ajokorttiuudistukseen ja EU-direktiivin noudattamisesta johtuva pakko saada toteutetuksi • Runsaasti räätälöityjä järjestelmiä, joita kehitettiin perinteisillä • Vesiputousmallisilla projekteilla • Muutoshallinnan kautta massiivisilla vuosijulkistuksilla • Tulossa oli merenkulun järjestelmien uudistaminen sekä venerekisteröinnin siirto Maistraatista Trafille • Tiukat aikatauluvaatimukset • Tietohallinto organisoitu perinteisesti • Kehitysyksikkö • Sovellushallinta • Infra • Paljon uudistushaluisia nuoria ammattilaisia 9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi 8
  • 10. Ketterillä mentelmillä sama tavoite kuin Leanillä – hukan minimointi 10 The Pareto Principle at Work: Features and Functions Used in a Typical System
  • 12. Arvoon perustuva lähetymistapa 12 Vaatimus- ohjattu Vaatimukset Kustannukset Aikataulu AikataluKustannukset Ominaisuudet Arvo/visio ohjattu Suunnitelma tuottaa kustannus- Arvion ja aikataulun Visio tuottaa ominaisuusvaatimuksia ja työarvioita. Haetaan koko ajan maksimiarvoa rahalle. Perinteinen Ketterä Yksityiskohtainen vaatimusmäärittely Prioriteettejä Määritellään Koko ajan
  • 13. Ketterä vs. vesiputous 8/3/2009 13 Vision Specification Design Engineering Testing Deployment Tyypillisesti 2-4 viikon sprinttejä Vision Specification Design Engineering Testing Deployment Vision Specification Design Engineering Testing Deployment Vision Specification Design Engineering Testing Deployment Vision Specification Design Engineering Testing Deployment
  • 14. what is ”iterative & incremental” about? as illustrated by Jeff patton 8/3/2009Company Confidential 14 SOURCE: http://www.agileproductdesign.com/blog/dont_know_what_i_want.html Incremental working method: Iterative working method:
  • 15. Tilaratkaisu ketteriin menetelmiin 9.10.2015 15 - 4 isoa tiimihuonetta(6+) - 5 keskikokoisia (4-6) - 2 pieniä (4)
  • 16. Mitä tällä on saavutettu • Tuntihinnat alentuivat 20-30% • Hallinnolliset kulut pienentyneet n. 25%:sta alle 5% • Henkilöstötyytyväisyys projekteissa parantunut huomattavasti • Trafin substanssin tuoteomistajat • Trafin tietohallinnon asiantuntijat • Toimittajien tiimiläiset • Uusien toiminnallisuuksien tuotantotehokkuus kasvanut merkittävästi • Tuottavuus /€ jopa kolminkertaistunut • Eri toimittajien tekijöistä koskevien parhaiden osaajien tiimit mahdollisia ”En vaihtaisi enää takaisin entiseen. Nyt tiedän joka päivä, että olen tekemässä oikeita asioita. Päätökset erilaisiin valintoihin saadaan päivän sisällä”.
  • 17. Missä riskinpaikat • Tuoteomistaja ei ymmärrä rooliaan • Tiimi ei saa vastauksia kysymyksiinsä • Tehtäviä ei saada priorisoitua • Ei pidetä tuotearviota (retrospektiivit) • Tiimi lipsuu sitoumuksistaan • Kasvatetaan teknistä velkaa • Tiimin työ ei ole aidosti ketterää • Juopa asiakkaan ja toimittajan välillä 9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi 17
  • 18. Mistä ketterän toimintatavan ”ylivertaisuus” johtuu • Sitoutuminen yksilöinä ja ryhmänä • Nopea epäonnistuminen/nopea oppiminen virheistä • Oikeiden asioiden tekeminen – kaiken tekemisen arvottaminen suhteessa muuhun tekemiseen • Minimaalinen hallinto • Tulosten läpinäkyvyys koko ajan • Jatkuva työn tulosten arviointi • Jatkuva testaus top-to-bottom 9.10.2015Valtori - Etunimi Sukunimi 18