SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 29
Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus
Jyrki J.J. Kasvi
Sosiaalisuutta steroideilla
 Tietokoneen tai älypuhelimen ääressä
”yksin” istuva lapsi on yhteydessä
kolmeen miljardiin ihmiseen
 Muistatteko miten vielä muutama vuosi sitten
tietokoneiden pelättiin tekevän lapsista epäsosiaalisia?
 Ihminen on sosiaalinen laumaeläin
 Ei ihme, että (yli)sosiaalinen media voi koukuttaa päihteen tavoin
 Yhteisöt ja identiteetti perustuvat yhä suuremmassa määrin
maantieteen ja kielen asemesta arvoihin, harrastuksiin, …
 Kansallisvaltioiden merkitys hiipuu ja kansalliset kulttuurit pirstoutuvat
 Sosiaalisesta mediasta voi valita oman seuransa ja todellisuutensa, joka vahvistaa
itse itseään
2
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 3
Epäsosiaalinen media
 Sosiaalinen media tuo joissain
henkilöissä esiin heidän pimeimmät
luonteenpiirteensä
 Ei mikään uusi ilmiö: Usenetin flame-sodat 1980-luvulla
 Monet julkisuuden henkilöt ovat joutuneet rajoittamaan tai estämään
kommentoinnin sosiaalisessa mediassa
 Kaikkia some ei yhdistä vaan päinvastoin syventää eriytymistä
 Huutamista sormet korvissa ja yhä syvenevää uhriutumista, kun kukaan ei ymmärrä
 Sosiaalinen pääoma ei ole kehittynyt sosiaalisen median tahdissa
 Nettikeskustelu on asymmetristä: viestit kirjoitetaan kuin puhe ja luetaan kuin teksti
 Kasvoton kommunikointi ei anna palautetta lukijan reaktioista
 Nettiviestintä ei välitä ilmeitä ja äänenpainoja, jotka kertovat viestin kontekstin

 Jotkut yksinkertaisesti ovat idiootteja, ja some antaa myös heille mahdollisuuden
ilmaista itseään
Some-tyrannosauruksen tuntomerkit
 Moni IRL täysin toimintakykyinen henkilö on
somessa kuin spiidiä vetänyt tyrannosaurus
keramiikkamuseossa
 Kyky tuntea empatiaa toisen ihmisen tunteita kohtaan
ei kaikilla toimi kuin kasvokkain
 Usenetin aikaan tehdyn tutkimuksen mukaan netistä lukemiinsa
viesteihin ylireagoivat herkimmin
1. Itsekeskeiset ihmiset reagoivat voimakkaasti itseään koskeviin kommentteihin
2. Masentuneet ihmiset reagoivat voimakkaasti itseään tai mielipiteitään kielteisesti
käsitteleviin viesteihin.
 Harhaluulo, että internet on yhteiskunnan ulkopuolella
 ”Miten niin en voi sanoa ja tehdä netissä mitä minua huvittaa”
 ”Miten niin Suomessa ei ole absoluuttinen sananvapaus”
 Muut somen käyttäjät ovat ilmeisesti heidän oman mielikuvituksensa tuottamia
6
CCSAAttributionSugree
Amatöörimedian pelisäännöt
 Lain silmissä sosiaalinen media on
joukkotiedotusväline vapauksineen
ja vastuineen…
 … ilman tiedotusopin koulutusta ja kokemusta,
vastuuta kantavaa päätoimittajaa ja mediatalon juristia
 Journalistin ohjeet äidinkielen opetusohjelmaan!
 Lähdekritiikki, riippumattomuus ja tietojen varmistaminen
– Korjausvelvollisuus, vastinemahdollisuus
 Lähdesuoja
 Yksityiselämän suoja
 Tekijänoikeuksien kunnioittaminen
 Sananvapauden rajoitukset
– Kunnian loukkaaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon hallussapito,
kopiosuojausteknologiasta keskusteleminen, uskonrauhan rikkominen
 Mainonnan etiikka
– Muotiblogien pitäjiä on jo lahjottu
Vallankumous 160 merkillä
 Spontaanit itseohjautuvat
kansanliikkeet syntyvät päivissä
 Viraaliviestintää: Tekstiviesti
”Go 2 EDSA. Wear Blck”
vaikutti Estradan eroon v. 2001
 Punaiset paidat Myanmarin munkkien
tukena myös Suomessa
 Suomen tekijänoikeuslakimielenosoitukset
 Viranomaiset ja poliitikot eivät osaa käsitellä johtajattomia
itseohjautuvia joukkoja
 ”Kuka h*** tätä masinoi?”
 Ei ihme, että monet hallitukset pelkäävät sosiaalista mediaa
 Keskeinen merkitys ns. Arabikeväälle arabimaiden ikärakenteen rinnalla
8
www.tieke.fi
Ei johtajia, jotka pidättää:
10
Aina voi
tietysti
pidättää
kaikki,
mutta
ensin
heidät
pitää
tunnistaa
Sosiaalisen identiteetin suoja
 Toisen nimissä on helppo esiintyä
 Toisen nimissä luodut blogit, facebook- ja twitter-
profiilit mustamaalaamisen ja kiusaamisen välineinä
 Oma sosiaalinen minä kannattaa suojata
 ”Kuka nyt minun sivuilleni viitsisi murtautua.”
 Herjaaminen nauttii monessa maassa sananvapauden suojaa
 Palvelimen tai palveluyhtiön kotimaa
ratkaisee
 Virka-avun saaminen ulkomailta
kunnianloukkaustutkinnassa vaikeaa
 Kannattaa jatkuvasti seurata oman nimensä käyttöä verkossa
 ”Eihän meillä täällä Suomessa…”
Sosiaalisen identiteetin suoja
 Toisen nimissä on helppo esiintyä
 Toisen nimissä luodut blogit, facebook- ja twitter-
profiilit mustamaalaamisen ja kiusaamisen välineinä
 Oma sosiaalinen minä kannattaa suojata
 ”Kuka nyt minun sivuilleni viitsisi murtautua.”
 Herjaaminen nauttii monessa maassa sananvapauden suojaa
 Palvelimen tai palveluyhtiön kotimaa
ratkaisee
 Virka-avun saaminen ulkomailta
kunnianloukkaustutkinnassa vaikeaa
 Kannattaa jatkuvasti seurata oman
nimensä käyttöä verkossa
 ”Eihän meillä täällä Suomessa…”
 Joskus toki myös ihan hauskoja juttuja
13
Tekijä löydetty ja tuomittu,
mutta rikos jatkuu …
Tekijä löydetty ja tuomittu mm. useista
törkeistä kunnianloukkauksista ym.,
mutta sivut ovat verkossa edelleen.
TIEKEn tietotekniikkarikoskyselyn tuloksia
 Onko sinua kiusattu netissä esimerkiksi pilkkaamalla tai
levittämällä sinusta tai sinun nimissäsi perättömiä tietoja? 32,1%
 Onko kuvaasi tai kuviasi käytetty netissä väärin? 20,3%
 Oletko kokenut netissä seksuaalista häirintää, ahdistelua tai
hyväksikäyttöä? 30,2%
 590 kyselyyn vastanneesta naisesta yli puolet, 316 oli kokenut
netissä seksuaalista häirintää.
14
 Pienenä joku pervo pyysi msn messenger - osoitetta ja puhui
tuhmia ja käski riisumaan kamerassa jne..... Olin tyhmä ja nuori
(n. 11-vee) ja suostuin paljastamaan rinnat. (joita en silloin edes
omistanut)
 Nuorten paikoissa esimerkiksi irc-galleriassa ja kuvake.netissä
olen saanut kommentteja "kävisikö webbiseksi?" "herutatko?"
"nam mitkä tissit" (vaikka ei olisi edes paljastavia kuvia).
 Kerran alaikäisenä sitten eksyin chatissa tapaamani vanhemman
miehen matkaan, joka päättyi siihen, että mies sai tuomion mm.
alaikäiseen sekaantumisesta.
 Kyseessä oli kaukosuhde narsistiseen naisystävään. Asia
korjaantui kun poistin nettiprofiilit, puhelinnumero salaiseksi ja
vaihto ja sähköpostiosoitteen vaihto.
Some keskeinen lasten
sosiaaliselle elämälle
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 16
Some keskeinen lasten
sosiaaliselle elämälle
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 17
Kun se myrkytetään,
jälki on rumaa…
Joukkoraiskaukset
dokumentoidaan
ja jaetaan somessa
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 18
Kysymys
 Kättä nostaen: Oletko netissä omalla nimelläsi?
1. Aina – on voitava olla omalla nimellä sanojensa takana
2. Sekä että
3. En koskaan – suojelen identiteettiäni ja yksityisyyttäni
19
Kysymys
 Kättä nostaen: Oletko netissä omalla nimelläsi?
1. Aina – on voitava olla omalla nimellä sanojensa takana
2. Sekä että
3. En koskaan – suojelen identiteettiäni ja yksityisyyttäni
 Kättä nostaen: Pitäisikö lasten olla netissä omalla nimellään?
1. Aina
2. Sekä että
3. Ei koskaan
20
Voimaantunutta vihaa
 Sosiaalinen media yhdistää ja voimaannuttaa samoista asioista
kiinnostuneita, samalla tavalla ajattelevia ihmisiä
 Ennen olit kirkonkylän ainoa omituinen anime-friikki, nyt osa globaalia
animeharrastajien verkostoa
 Sosiaalinen media kokoaa, tiivistää ja voimaannuttaa myös vihan
ja kaunan
 Ennen et tuntenut ketään muuta, jonka mielestä homot pitäisi karkottaa Suomesta,
nyt …
 SA-joukoilta opittu toimintatapa pelotella eri mieltä olevat
tutkijat, journalistit ja poliitikot hiljaisiksi
 Monet esim. rasismiin perehtyneet tutkijat ja poliisit eivät enää suostu esiintymään
julkisesti painostuksen pelossa
21

 Mitä sanot lapsellesi, joka on törmännyt Kuolema Jyrki Kasville
facebook-ryhmään
22
Sehän on
vain läppää
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 23
Onneksi
 sosiaalisen median voiman voi kääntää myös vihaa vastaan,
tekemään vihan näkyväksi:
https://www.youtube.com/watch?v=k_pLmq8d7Mk
24
25
Ohjeita vanhemmille
 Tiedä missä lapsesi luuraa!
 Moni lapsi on kotona verkossa heitteillä
 Tutustu verkkopelien ja sosiaalisen median kulttuuriin
(pyydä vaikka lasta pelaamaan kanssasi)
 Kysy, miten pelissä menee tai mitä muuten kuuluu
(aivan samalla tavalla kuin: ”Miten koulussa meni”)
 Älä rankaise uhria suojelemisen varjolla!
 Netti on lasten ja nuorten sosiaalisen elämän ydin
 Älä säikähdä netin ääri-ilmiöitä, mutta ne on hyvä tiedostaa
 Verkon käytön rajoittaminen on kotiarestia pahempi eristysrangaistus
 Ansaitse lapsesi luottamus!
 Nykyvanhemmuutta on neuvoa esim. identiteettivarkaan uhriksi joutunutta lasta
 Lapset pyytävät apua verkon ongelmiin kaikilta muilta paitsi omilta vanhemmiltaan
 Noudata myös itse lapselle asettamiasi ”ruutuaika”rajoituksia
 Ole aikuinen, älä panikoi, vaikka teini kysyy esim. ite-pornon verkkojakelusta
CC2.0SharealikeAttributionDeryckHodge
Aikuisuus ei aina ole helppoa
 Rikos on rikos verkossakin!
 Kunnianloukkaus, seksuaalinen häirintä
ja laiton uhkaus ovat rikoksia myös verkossa
 Yhteys tekijän vanhempiin, viime kädessä poliisiin
 Myös oma lapsi voi syyllistyä verkossa laittomaan tekoon…
 Verkkokiusaaminen on aina vakava asia!
 Jos herää huoli, voi olla hyvä idea googlata lapsen nimi ja yleisimmät kutsumanimet
 ÄLÄ missään tapauksessa anna lapsellesi vaikutelmaa, että urkit hänen tekemisiään
verkossa, tai nimet ja osoitteet vaihtuvat hetkessä
 Myös oma lapsi voi olla verkkokiusaaja…
 Myös lapsella on iän myötä kasvava oikeus yksityisyyteen!
 Mistä muualta lapsi saa tietoa päihteistä, ehkäisystä, mielenterveydestä?
 Pyydä lapselta lupa jos jaat itse verkossa hänen kuviaan…
 Aikuisuutta on uskaltaa tarpeen vaatiessa puuttua asioihin
30.9.2010 www.kasvi.org 28
Sukupuolten välinen digikuilu?
Keskustelua
U.S. Army Photo
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
 TIEKE on v. 1981 perustettu tietoyhteiskunnan puolueeton ja
riippumaton vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja.
 TIEKEn toiminnan painopisteet ovat
1. Tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittäminen
2. Sähköisten toimintaprosessien edistäminen
3. Tietoyhteiskunnan tietopalvelut
 TIEKEn toimintatapoja ovat hankkeet, foorumit, palvelut,
seminaarit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
 TIEKEn jäsenenä on yli 80 julkista ja yksityistä organisaatiota
 Jäsenmaksu liikevaihdon perusteella 3 500 €, 1 700 € tai 800 €
 TIEKEn liikevaihto on n. 1,3 milj. € vuodessa
 TIEKEssä työskentelee 12 henkilöä
2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 29

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus

Uusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssäUusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssäJyrki Kasvi
 
Avoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaAvoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaJyrki Kasvi
 
Johdanto sosiaaliseen mediaan
Johdanto sosiaaliseen mediaanJohdanto sosiaaliseen mediaan
Johdanto sosiaaliseen mediaanHarto Pönkä
 
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissä
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissäSosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissä
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissäJarno Alastalo
 
Alf Rehnin ja Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediasta
Alf Rehnin ja  Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediastaAlf Rehnin ja  Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediasta
Alf Rehnin ja Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediastaKai Talonpoika
 
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajana
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajanaSuomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajana
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajanaJarno Alastalo
 
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?Harto Pönkä
 
Koodi on laki - digitaalista demokratiaa
Koodi on laki - digitaalista demokratiaaKoodi on laki - digitaalista demokratiaa
Koodi on laki - digitaalista demokratiaaJyrki Kasvi
 
Verkkokeskustelut vertaistukena
Verkkokeskustelut vertaistukena Verkkokeskustelut vertaistukena
Verkkokeskustelut vertaistukena Jarno Alastalo
 
Sosiaalinen virka
Sosiaalinen virkaSosiaalinen virka
Sosiaalinen virkaJyrki Kasvi
 
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaIdentiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaJyrki Kasvi
 
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöNettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöfellowmedia
 
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Jari Laru
 
Lapset ja tietotekniikka
Lapset ja tietotekniikkaLapset ja tietotekniikka
Lapset ja tietotekniikkaJyrki Kasvi
 
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)Harto Pönkä
 
Ähnlich wie Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus (20)

Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus
Sosiaalisen median hyvyys ja pahuusSosiaalisen median hyvyys ja pahuus
Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus
 
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssäUusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
 
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssäUusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
 
Uusi sosiaalinen pääoma
Uusi sosiaalinen pääomaUusi sosiaalinen pääoma
Uusi sosiaalinen pääoma
 
Avoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaAvoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääoma
 
Mediaesitys 2014 nettiversio
Mediaesitys 2014 nettiversioMediaesitys 2014 nettiversio
Mediaesitys 2014 nettiversio
 
Johdanto sosiaaliseen mediaan
Johdanto sosiaaliseen mediaanJohdanto sosiaaliseen mediaan
Johdanto sosiaaliseen mediaan
 
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissä
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissäSosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissä
Sosiaaliset suhteet & identiteetti 
yhteisöissä
 
Alf Rehnin ja Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediasta
Alf Rehnin ja  Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediastaAlf Rehnin ja  Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediasta
Alf Rehnin ja Leif Åbergin haastattelu sosiaalisesta mediasta
 
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajana
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajanaSuomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajana
Suomi24 suomalaisen keskustelun muokkaajana
 
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?
Onko sosiaalinen media nimensä arvoinen?
 
Koodi on laki - digitaalista demokratiaa
Koodi on laki - digitaalista demokratiaaKoodi on laki - digitaalista demokratiaa
Koodi on laki - digitaalista demokratiaa
 
Verkkokeskustelut vertaistukena
Verkkokeskustelut vertaistukena Verkkokeskustelut vertaistukena
Verkkokeskustelut vertaistukena
 
Sosiaalinen virka
Sosiaalinen virkaSosiaalinen virka
Sosiaalinen virka
 
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaIdentiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
 
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöNettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
 
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
 
Lapset ja tietotekniikka
Lapset ja tietotekniikkaLapset ja tietotekniikka
Lapset ja tietotekniikka
 
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminenKaroliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
 
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)
Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhemmille)
 
Mehr von Jyrki Kasvi

Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaOnnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaJyrki Kasvi
 
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenTiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenJyrki Kasvi
 
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleTekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleJyrki Kasvi
 
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Jyrki Kasvi
 
Vakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaVakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaJyrki Kasvi
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRJyrki Kasvi
 
Tekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaTekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaJyrki Kasvi
 
Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaJyrki Kasvi
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaJyrki Kasvi
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRJyrki Kasvi
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiJyrki Kasvi
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaJyrki Kasvi
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäJyrki Kasvi
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Jyrki Kasvi
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Jyrki Kasvi
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaJyrki Kasvi
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Mehr von Jyrki Kasvi (20)

Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaOnnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
 
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenTiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
 
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleTekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
 
Henkilokuva
HenkilokuvaHenkilokuva
Henkilokuva
 
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
 
Vakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaVakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikka
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Tekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaTekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikka
 
Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedustelua
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaa
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikki
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensä
 
Green ICT
Green ICTGreen ICT
Green ICT
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettava
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettava
 
Kürzlich hochgeladen

Kürzlich hochgeladen (7)

Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutusAikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
 
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
 
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
 
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiotKoulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
 
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
 
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnotKoululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
 
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen SuomessaKasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
 
Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus

  • 1. Sosiaalisen median hyvyys ja pahuus Jyrki J.J. Kasvi
  • 2. Sosiaalisuutta steroideilla  Tietokoneen tai älypuhelimen ääressä ”yksin” istuva lapsi on yhteydessä kolmeen miljardiin ihmiseen  Muistatteko miten vielä muutama vuosi sitten tietokoneiden pelättiin tekevän lapsista epäsosiaalisia?  Ihminen on sosiaalinen laumaeläin  Ei ihme, että (yli)sosiaalinen media voi koukuttaa päihteen tavoin  Yhteisöt ja identiteetti perustuvat yhä suuremmassa määrin maantieteen ja kielen asemesta arvoihin, harrastuksiin, …  Kansallisvaltioiden merkitys hiipuu ja kansalliset kulttuurit pirstoutuvat  Sosiaalisesta mediasta voi valita oman seuransa ja todellisuutensa, joka vahvistaa itse itseään 2
  • 3. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 3
  • 4. Epäsosiaalinen media  Sosiaalinen media tuo joissain henkilöissä esiin heidän pimeimmät luonteenpiirteensä  Ei mikään uusi ilmiö: Usenetin flame-sodat 1980-luvulla  Monet julkisuuden henkilöt ovat joutuneet rajoittamaan tai estämään kommentoinnin sosiaalisessa mediassa  Kaikkia some ei yhdistä vaan päinvastoin syventää eriytymistä  Huutamista sormet korvissa ja yhä syvenevää uhriutumista, kun kukaan ei ymmärrä  Sosiaalinen pääoma ei ole kehittynyt sosiaalisen median tahdissa  Nettikeskustelu on asymmetristä: viestit kirjoitetaan kuin puhe ja luetaan kuin teksti  Kasvoton kommunikointi ei anna palautetta lukijan reaktioista  Nettiviestintä ei välitä ilmeitä ja äänenpainoja, jotka kertovat viestin kontekstin
  • 5. Epäsosiaalinen media  Sosiaalinen media tuo joissain henkilöissä esiin heidän pimeimmät luonteenpiirteensä  Ei mikään uusi ilmiö: Usenetin flame-sodat 1980-luvulla  Monet julkisuuden henkilöt ovat joutuneet rajoittamaan tai estämään kommentoinnin sosiaalisessa mediassa  Kaikkia some ei yhdistä vaan päinvastoin syventää eriytymistä  Huutamista sormet korvissa ja yhä syvenevää uhriutumista, kun kukaan ei ymmärrä  Sosiaalinen pääoma ei ole kehittynyt sosiaalisen median tahdissa  Nettikeskustelu on asymmetristä: viestit kirjoitetaan kuin puhe ja luetaan kuin teksti  Kasvoton kommunikointi ei anna palautetta lukijan reaktioista  Nettiviestintä ei välitä ilmeitä ja äänenpainoja, jotka kertovat viestin kontekstin  Jotkut yksinkertaisesti ovat idiootteja, ja some antaa myös heille mahdollisuuden ilmaista itseään
  • 6. Some-tyrannosauruksen tuntomerkit  Moni IRL täysin toimintakykyinen henkilö on somessa kuin spiidiä vetänyt tyrannosaurus keramiikkamuseossa  Kyky tuntea empatiaa toisen ihmisen tunteita kohtaan ei kaikilla toimi kuin kasvokkain  Usenetin aikaan tehdyn tutkimuksen mukaan netistä lukemiinsa viesteihin ylireagoivat herkimmin 1. Itsekeskeiset ihmiset reagoivat voimakkaasti itseään koskeviin kommentteihin 2. Masentuneet ihmiset reagoivat voimakkaasti itseään tai mielipiteitään kielteisesti käsitteleviin viesteihin.  Harhaluulo, että internet on yhteiskunnan ulkopuolella  ”Miten niin en voi sanoa ja tehdä netissä mitä minua huvittaa”  ”Miten niin Suomessa ei ole absoluuttinen sananvapaus”  Muut somen käyttäjät ovat ilmeisesti heidän oman mielikuvituksensa tuottamia 6 CCSAAttributionSugree
  • 7. Amatöörimedian pelisäännöt  Lain silmissä sosiaalinen media on joukkotiedotusväline vapauksineen ja vastuineen…  … ilman tiedotusopin koulutusta ja kokemusta, vastuuta kantavaa päätoimittajaa ja mediatalon juristia  Journalistin ohjeet äidinkielen opetusohjelmaan!  Lähdekritiikki, riippumattomuus ja tietojen varmistaminen – Korjausvelvollisuus, vastinemahdollisuus  Lähdesuoja  Yksityiselämän suoja  Tekijänoikeuksien kunnioittaminen  Sananvapauden rajoitukset – Kunnian loukkaaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon hallussapito, kopiosuojausteknologiasta keskusteleminen, uskonrauhan rikkominen  Mainonnan etiikka – Muotiblogien pitäjiä on jo lahjottu
  • 8. Vallankumous 160 merkillä  Spontaanit itseohjautuvat kansanliikkeet syntyvät päivissä  Viraaliviestintää: Tekstiviesti ”Go 2 EDSA. Wear Blck” vaikutti Estradan eroon v. 2001  Punaiset paidat Myanmarin munkkien tukena myös Suomessa  Suomen tekijänoikeuslakimielenosoitukset  Viranomaiset ja poliitikot eivät osaa käsitellä johtajattomia itseohjautuvia joukkoja  ”Kuka h*** tätä masinoi?”  Ei ihme, että monet hallitukset pelkäävät sosiaalista mediaa  Keskeinen merkitys ns. Arabikeväälle arabimaiden ikärakenteen rinnalla 8
  • 11. Sosiaalisen identiteetin suoja  Toisen nimissä on helppo esiintyä  Toisen nimissä luodut blogit, facebook- ja twitter- profiilit mustamaalaamisen ja kiusaamisen välineinä  Oma sosiaalinen minä kannattaa suojata  ”Kuka nyt minun sivuilleni viitsisi murtautua.”  Herjaaminen nauttii monessa maassa sananvapauden suojaa  Palvelimen tai palveluyhtiön kotimaa ratkaisee  Virka-avun saaminen ulkomailta kunnianloukkaustutkinnassa vaikeaa  Kannattaa jatkuvasti seurata oman nimensä käyttöä verkossa  ”Eihän meillä täällä Suomessa…”
  • 12. Sosiaalisen identiteetin suoja  Toisen nimissä on helppo esiintyä  Toisen nimissä luodut blogit, facebook- ja twitter- profiilit mustamaalaamisen ja kiusaamisen välineinä  Oma sosiaalinen minä kannattaa suojata  ”Kuka nyt minun sivuilleni viitsisi murtautua.”  Herjaaminen nauttii monessa maassa sananvapauden suojaa  Palvelimen tai palveluyhtiön kotimaa ratkaisee  Virka-avun saaminen ulkomailta kunnianloukkaustutkinnassa vaikeaa  Kannattaa jatkuvasti seurata oman nimensä käyttöä verkossa  ”Eihän meillä täällä Suomessa…”  Joskus toki myös ihan hauskoja juttuja
  • 13. 13 Tekijä löydetty ja tuomittu, mutta rikos jatkuu … Tekijä löydetty ja tuomittu mm. useista törkeistä kunnianloukkauksista ym., mutta sivut ovat verkossa edelleen.
  • 14. TIEKEn tietotekniikkarikoskyselyn tuloksia  Onko sinua kiusattu netissä esimerkiksi pilkkaamalla tai levittämällä sinusta tai sinun nimissäsi perättömiä tietoja? 32,1%  Onko kuvaasi tai kuviasi käytetty netissä väärin? 20,3%  Oletko kokenut netissä seksuaalista häirintää, ahdistelua tai hyväksikäyttöä? 30,2%  590 kyselyyn vastanneesta naisesta yli puolet, 316 oli kokenut netissä seksuaalista häirintää. 14
  • 15.  Pienenä joku pervo pyysi msn messenger - osoitetta ja puhui tuhmia ja käski riisumaan kamerassa jne..... Olin tyhmä ja nuori (n. 11-vee) ja suostuin paljastamaan rinnat. (joita en silloin edes omistanut)  Nuorten paikoissa esimerkiksi irc-galleriassa ja kuvake.netissä olen saanut kommentteja "kävisikö webbiseksi?" "herutatko?" "nam mitkä tissit" (vaikka ei olisi edes paljastavia kuvia).  Kerran alaikäisenä sitten eksyin chatissa tapaamani vanhemman miehen matkaan, joka päättyi siihen, että mies sai tuomion mm. alaikäiseen sekaantumisesta.  Kyseessä oli kaukosuhde narsistiseen naisystävään. Asia korjaantui kun poistin nettiprofiilit, puhelinnumero salaiseksi ja vaihto ja sähköpostiosoitteen vaihto.
  • 16. Some keskeinen lasten sosiaaliselle elämälle 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 16
  • 17. Some keskeinen lasten sosiaaliselle elämälle 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 17 Kun se myrkytetään, jälki on rumaa…
  • 18. Joukkoraiskaukset dokumentoidaan ja jaetaan somessa 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 18
  • 19. Kysymys  Kättä nostaen: Oletko netissä omalla nimelläsi? 1. Aina – on voitava olla omalla nimellä sanojensa takana 2. Sekä että 3. En koskaan – suojelen identiteettiäni ja yksityisyyttäni 19
  • 20. Kysymys  Kättä nostaen: Oletko netissä omalla nimelläsi? 1. Aina – on voitava olla omalla nimellä sanojensa takana 2. Sekä että 3. En koskaan – suojelen identiteettiäni ja yksityisyyttäni  Kättä nostaen: Pitäisikö lasten olla netissä omalla nimellään? 1. Aina 2. Sekä että 3. Ei koskaan 20
  • 21. Voimaantunutta vihaa  Sosiaalinen media yhdistää ja voimaannuttaa samoista asioista kiinnostuneita, samalla tavalla ajattelevia ihmisiä  Ennen olit kirkonkylän ainoa omituinen anime-friikki, nyt osa globaalia animeharrastajien verkostoa  Sosiaalinen media kokoaa, tiivistää ja voimaannuttaa myös vihan ja kaunan  Ennen et tuntenut ketään muuta, jonka mielestä homot pitäisi karkottaa Suomesta, nyt …  SA-joukoilta opittu toimintatapa pelotella eri mieltä olevat tutkijat, journalistit ja poliitikot hiljaisiksi  Monet esim. rasismiin perehtyneet tutkijat ja poliisit eivät enää suostu esiintymään julkisesti painostuksen pelossa 21
  • 22. Voimaantunutta vihaa  Sosiaalinen media yhdistää ja voimaannuttaa samoista asioista kiinnostuneita, samalla tavalla ajattelevia ihmisiä  Ennen olit kirkonkylän ainoa omituinen anime-friikki, nyt osa globaalia animeharrastajien verkostoa  Sosiaalinen media kokoaa, tiivistää ja voimaannuttaa myös vihan ja kaunan  Ennen et tuntenut ketään muuta, jonka mielestä homot pitäisi karkottaa Suomesta, nyt …  SA-joukoilta opittu toimintatapa pelotella eri mieltä olevat tutkijat, journalistit ja poliitikot hiljaisiksi  Monet esim. rasismiin perehtyneet tutkijat ja poliisit eivät enää suostu esiintymään julkisesti painostuksen pelossa  Mitä sanot lapsellesi, joka on törmännyt Kuolema Jyrki Kasville facebook-ryhmään 22
  • 23. Sehän on vain läppää 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 23
  • 24. Onneksi  sosiaalisen median voiman voi kääntää myös vihaa vastaan, tekemään vihan näkyväksi: https://www.youtube.com/watch?v=k_pLmq8d7Mk 24
  • 25. 25
  • 26. Ohjeita vanhemmille  Tiedä missä lapsesi luuraa!  Moni lapsi on kotona verkossa heitteillä  Tutustu verkkopelien ja sosiaalisen median kulttuuriin (pyydä vaikka lasta pelaamaan kanssasi)  Kysy, miten pelissä menee tai mitä muuten kuuluu (aivan samalla tavalla kuin: ”Miten koulussa meni”)  Älä rankaise uhria suojelemisen varjolla!  Netti on lasten ja nuorten sosiaalisen elämän ydin  Älä säikähdä netin ääri-ilmiöitä, mutta ne on hyvä tiedostaa  Verkon käytön rajoittaminen on kotiarestia pahempi eristysrangaistus  Ansaitse lapsesi luottamus!  Nykyvanhemmuutta on neuvoa esim. identiteettivarkaan uhriksi joutunutta lasta  Lapset pyytävät apua verkon ongelmiin kaikilta muilta paitsi omilta vanhemmiltaan  Noudata myös itse lapselle asettamiasi ”ruutuaika”rajoituksia  Ole aikuinen, älä panikoi, vaikka teini kysyy esim. ite-pornon verkkojakelusta CC2.0SharealikeAttributionDeryckHodge
  • 27. Aikuisuus ei aina ole helppoa  Rikos on rikos verkossakin!  Kunnianloukkaus, seksuaalinen häirintä ja laiton uhkaus ovat rikoksia myös verkossa  Yhteys tekijän vanhempiin, viime kädessä poliisiin  Myös oma lapsi voi syyllistyä verkossa laittomaan tekoon…  Verkkokiusaaminen on aina vakava asia!  Jos herää huoli, voi olla hyvä idea googlata lapsen nimi ja yleisimmät kutsumanimet  ÄLÄ missään tapauksessa anna lapsellesi vaikutelmaa, että urkit hänen tekemisiään verkossa, tai nimet ja osoitteet vaihtuvat hetkessä  Myös oma lapsi voi olla verkkokiusaaja…  Myös lapsella on iän myötä kasvava oikeus yksityisyyteen!  Mistä muualta lapsi saa tietoa päihteistä, ehkäisystä, mielenterveydestä?  Pyydä lapselta lupa jos jaat itse verkossa hänen kuviaan…  Aikuisuutta on uskaltaa tarpeen vaatiessa puuttua asioihin
  • 28. 30.9.2010 www.kasvi.org 28 Sukupuolten välinen digikuilu? Keskustelua U.S. Army Photo
  • 29. TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry  TIEKE on v. 1981 perustettu tietoyhteiskunnan puolueeton ja riippumaton vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja.  TIEKEn toiminnan painopisteet ovat 1. Tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittäminen 2. Sähköisten toimintaprosessien edistäminen 3. Tietoyhteiskunnan tietopalvelut  TIEKEn toimintatapoja ovat hankkeet, foorumit, palvelut, seminaarit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.  TIEKEn jäsenenä on yli 80 julkista ja yksityistä organisaatiota  Jäsenmaksu liikevaihdon perusteella 3 500 €, 1 700 € tai 800 €  TIEKEn liikevaihto on n. 1,3 milj. € vuodessa  TIEKEssä työskentelee 12 henkilöä 2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 29