SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 39
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Kustantaja: Taloustieto Oy
Painopaikka: Unigrafia Oy, Helsinki 2014
ISBN 978-951-628-609-2
ISBN 978-951-628-610-8 (PDF)
Esipuhe
Miten Suomessa tehdyn työn määrä ja luonne ovat muuttuneet? Kuka Suomessa kasvaa? Kuinka leveillä harteilla on
Suomen vienti ja mitä me oikeastaan viemme? Monet osaavat arvioida, että paperi on edelleen maamme merkittä-
vin vientituote, mutta harva tietää että kivennäisöljytuotteiden vienti on osuudeltaan lähes samaa luokkaa.
Kun pohdimme talouspolitiikan suuntaa, nämä ovat kymmenen pisteen kysymyksiä. Jotta osaisimme suunnistaa
oikein, meidän pitää tietää missä olemme.
EVA Fakta Tästä Suomi elää on elinkeinoelämämme tilannekuva juuri nyt. Se kuvaa tehokkaasti myös rakenne-
muutoksen, siis sen miten työtä on yhtäältä kadonnut, mutta syntynyt vastaavasti toisaalle.
Suomen tukijaloista toinen on edelleen puuta ja toinen metallia. Perinteiset toimialat ovat pitäneet pintansa ja
vuosituhannen alussa jyllännyt elektroniikka on kutistunut suurimmasta toimialasta neljänneksi. Mutta yhteinen
ongelmamme näyttää olevan investointien krooninen heikkous.
EVA Faktan luvut ovat koonneet toimitusjohtaja Petri Rouvinen ja tutkija Mika Pajarinen Etlatiedosta.
Esitän molemmille parhaat kiitokset huolellisesta ja tärkeästä työstä.
Helsingissä 9. kesäkuuta 2014
Matti Apunen
Johtaja
EVA
Sisältö
Työ ja tuotanto kansantaloudessa	 6
Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012	 6
Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012	 7
Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012	 8
Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012	 9
Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012	 10
Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012	 11
Työ yksityisellä sektorilla	 12
Tehty työ toimialoittain 2012	 12
Työn muutos toimialoittain 2002–2012	 13
Työn jakauma alueittain 2011	 14
Työn muutos alueittain 2001–2011	 15
Työ yrityksissä	 16
Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012	 16
Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä 2002 ja 2012	 17
Suomen työllistävimmät yritykset 2012	 18
Henkilöstöään eniten lisänneet yritykset 2002–2012	 19
Suhteellisesti eniten työllisyyttään lisänneet yritykset 2002–2012	 20
Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat	 4
Tuotanto yksityisellä sektorilla	 21
Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012	 21
Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012	 22
Tavara- ja palveluvienti	 23
Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012	 23
Tavaravienti toimialoittain 2012	 24
Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan 2011	 25
Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011	 26
Palveluvienti vientierittäin 2012	 27
Suomen tärkeimmät vientituotteet 2012	 28
Suomen maailmanmarkkinaosuudeltaan merkittävimmät vientituotteet 2012	 29
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat	 30	
Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2015	 30
Aineellinen pääoma toimialoittain 2012	 31
Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012	 32
Aineettoman pääomakannan koostumus 2005	 33
Aineeton pääoma toimialoittain 2012	 34
Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012	 35
4Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat
Tämä EVA Fakta antaa monipuolisen
kuvan Suomessa tehtävästä työstä
ja harjoitettavasta elinkeinotoimin-
nasta. Tietojen päälähde on Tilasto-
keskuksen kansantalouden tilinpito.
Tarkastelua tehdään koko talouden
tasolla pääsektoreittain (taulukossa
vasemmalla) ja laajojen toimialojen
tasoilla (keskellä), jotka on muodos-
tettu yhdistelemällä kansantalou-
den tilinpidon tarkempia luokkia
(oikealla). Tarkastelu rajautuu vii-
meisimpään saatavilla olevaan tilas-
tovuoteen 2012 ja vertailuvuodesta
2002 tapahtuneisiin muutoksiin.
Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat
Pääsektori
Alkutuotanto
ym.
Teollisuus
Toimiala
Alkutuotanto,
energia ym.
Metsä
Kemia
Kone & metalli
Sähkö & elektroniikka
Muu teollisuus
Tarkempi toimiala
	 A:	 Maa-, metsä- ja kalatalous
	 B:	 Kaivostoiminta ja louhinta
	 D–E:	 Energiahuolto; vesi- ja jätehuolto
	16–17:	Metsäteollisuus
	19–22:	 Kemianteollisuus
	 24:	 Metallien jalostus
	 25:	 Metallituotteiden valmistus
	 28:	 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus
	29–30:	 Kulkuneuvojen valmistus
	 33:	 Koneiden/laitteiden korjaus, huolto,
		asennus
	 26:	Elektroniikkateollisuus
	 27:	 Sähkölaitteiden valmistus
	10–12:	 Elintarviketeollisuus ym.
	13–15:	 Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuus
	 18:	Painaminen
	 23:	Rakennusaineteollisuus
	31–32:	 Muu valmistus ml. huonekalut
5
Julkisella sektorilla tarkoitetaan
julkisyhteisöjä (tilinpidossa S13),
lähinnä valtiota ja kuntia. Kaikki
muu katsotaan yksityiseksi (S1-S13).
Valtion ja kuntien osin tai kokonaan
omistama yhtiömuotoinen liike-
toiminta kirjautuu siis yksityiseksi.
Yrityksiin liittyvissä tiedoissa ovat
mukana Suomessa sijaitsevat kon-
sernirakenteet, ellei toisin mainita.
Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat
Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat
Pääsektori
Rakentaminen
Palvelut
Toimiala
Rakentaminen
Kauppa, logistiikka
Tieto, info, viestintä
Hallinto, tukipalvelut
Koulutus, terveys- ja
sosiaalipalvelut
Muut palvelut
Tarkempi toimiala
	 F:	Rakentaminen
	 G:	Kauppa
	 H:	 Kuljetus ja varastointi
	 J:	 Informaatio ja viestintä
	 M:	 Ammatillinen, tieteellinen, tekninen toiminta
	 N:	 Hallinto- ja tukipalvelutoiminta
	 O:	 Julkinen hallinto ja sosiaalivakuutus
	 Q:	 Terveys- ja sosiaalipalvelut
	85:	Koulutus
	 I:	 Majoitus- ja ravitsemistoiminta
	 K:	 Rahoitus- ja vakuutustoiminta
	 L:	 Kiinteistöalan toiminta
	R–T:	 Muut palvelut
6
Suomen väkiluku oli 5,43 miljoonaa
vuonna 2012. Koko väestöstä 43 %
oli töissä. Heistä 89 % oli palkansaa-
jia ja 11 % yrittäjiä.
Työttömänä oli koko väestöstä 5 %
ja työmarkkinoilla olevista 11 %.
Sataa työllistä kohden oli peräti 132
ei-työllistä henkilöä (taloudellinen
huoltosuhde).
Lähde: Tilastokeskus.
Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012
(Yksi hahmo = 100 000 henkilöä)
Työttömät	 0,28	5
Lapset, opiskelijat	 1,30	 24
Eläkeläiset, muut	 1,50	 28
Työlliset	 2,34	43
Väestö yht.	 5,43	 100
Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012
(Yksi hahmo = 100 000 henkilöä)
Lähde: Tilastokeskus.
Suomen väkiluku oli 5 426 674
vuonna 2012. Koko väestöstä 43
prosenttia oli töissä. Heistä 89
prosenttia oli palkansaajia ja 11
prosenttia yrittäjiä.
Työttömänä oli koko väestöstä 5
prosenttia ja työmarkkinoilla
olevista 11 prosenttia. Sataa
työllistä kohden oli peräti 132 ei-
työllistä henkilöä (taloudellinen
huoltosuhde).
	 milj. henk.	 %
7 Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Työlliset (2,3 miljoonaa henkilöä)
tekivät 4,23 miljardia työtuntia
vuonna 2012.
Työtuntien määrä kasvoi neljä pro-
senttia vuodesta 2002. Erityisesti
yksityisten palvelujen työosuus
kasvoi.
Vaikka julkisyhteisöissä työtunnit
lisääntyivät prosentin, niiden
osuus kaikista työtunneista laski
prosenttiyksikön. Julkisen sektorin
suhteellisen merkityksen kasvu on
tapahtunut muutoin kuin suoran
oman työn lisääntymisenä.
Lähde: Tilastokeskus.
Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012
(Työtunnit yhteensä ja sektorien prosenttiosuudet)
2002 2012
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
Julkisyhteisöt
t
uus
in
n
23 %
42 %
8 %
17 %
9 %
22 %
47 %
9 %
14 %
8 %
4,05 mrd. tuntia
4,23 mrd. tuntia
Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012
(Työtunnit yhteensä ja sektorien prosenttiosuudet)
Alku
Teo
Rak
Palv
Julk
Yht
8Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Koulutuksessa ja terveys- ja sosiaali-
palveluissa tehdään joka viides kai-
kista työtunneista. Kolme neljäsosaa
tästä työstä tehdään julkisyhtei-
söissä.
Toiseksi tärkein työllistäjä on kauppa
ja logistiikka. Myös yksityiset ja julki-
set hallinto- ja tukipalvelut työllistä-
vät paljon.
Teollisuustoimialat ovat usein pää-
omavaltaisia mutta eivät työvoima-
valtaisia, joten niiden osuudet
tehdystä työstä ovat palvelualoja
pienempiä.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012
(Osuus työtunneista, prosenttia)
Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012
(Osuus työtunneista, prosenttia)
Koulutuksessa ja terveys- ja
sosiaalipalveluissa tehdään joka
viides kaikista työtunneista. Kolme
neljäsosaa tästä työstä tehdään
julkisyhteisöissä.
Toiseksi tärkein työllistäjä on
kauppa ja logistiikka. Myös
yksityiset ja julkiset hallinto- ja
tukipalvelut työllistävät paljon.
Teollisuustoimialat ovat usein
pääomavaltaisia mutta eivät
työvoimavaltaisia, joten niiden
osuudet tehdystä työstä ovat
palvelualoja pienempiä.
Lähde: Tilastokeskus.
7,6
1,3
1,7
1,9
3,5
5,5
8,7
8,8
10,3
4,0
18,8
5,4
7,2
13,9
Kemia
Metsä
Sähkö & elektroniikka
Muu teollisuus
Kone & metalli
Alkutuot., energia ym.
Rakentaminen
Tieto, info, viestintä
Muut palvelut
Hallinto, tukipalvelut
Kauppa, logistiikka
Koulutus, terveys, sos.
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
Julkisyhteisöt
9
Palvelutyö lisääntyy, teollisuustyö
vähenee. Koulutuksessa ja sosiaali-
ja terveyspalveluissa henkilötyö-
vuosien määrä on lisääntynyt peräti
52 000:lla vuodesta 2002. Kolme
neljäsosaa lisäyksestä oli yksityisellä
puolella.
Teollisuustoimialojen työn vähe-
nemisestä arviolta puolet selittyy
sillä, että yritykset ovat ulkoistaneet
palvelujaan palveluyrityksille.
Eniten supistui alkutuotannon,
energia-, vesi- ja jätehuollon
työn määrä, mikä kertoo varsin
voimakkaasta tuotantorakenteen
muutoksesta.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012
(Tuhatta henkilötyövuotta laskettuna siten, että työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla)
Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012
(Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
uustyö
sosiaali-
on
a
äsosaa
uolella.
olet
ovat
non,
n työn
enteen
-22,6
-19,0
-18,4
-8,5
-7,8
-5,5
21,7
5,5
30,3
32,6
36,5
37,9
-6,4
13,9
Alkutuot., energia ym.
Muu teollisuus
Metsä
Sähkö & elektroniikka
Kone & metalli
Kemia
Kauppa, logistiikka
Rakentaminen
Hallinto, tukipalvelut
Tieto, info, viestintä
Muu palvelut
Koulutus, terveys, sos.
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
Julkisyhteisöt
10Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Yritykset vastaavat 90 prosentista
markkinatuotantoa. Teollisuus- ja
palveluyritysten osuudet olivat
tästä ”myynnistä”osapuilleen yhtä
suuret.
Julkisyhteisöjen ja kotitalouksien
osuus yhteensä jää alle kymmenes-
osaan. Kotitalouksilla tarkoitetaan
kotitalouksien harjoittamaa liiketoi-
mintaa, ei kotityötä.
Markkinatuotantoa on niiden tava-
roiden ja palveluiden tarjonta, jotka
joko myydään tai on tarkoitettu
myytäväksi vähintään kustannukset
kattavaan hintaan.
Lähde: Tilastokeskus.
Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012
(Prosenttia)
Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012
(Prosenttia)
Yritykset vastaavat 90 prosentista
markkinatuotantoa. Teollisuus- ja
palveluyritysten osuudet olivat
tästä ”myynnistä”osapuilleen yhtä
suuret.
Julkisyhteisöjen ja kotitalouksien
osuus yhteensä jää alle
kymmenesosaan. Kotitalouksilla
tarkoitetaan kotitalouksien
harjoittamaa liiketoimintaa, ei
kotityötä.
Markkinatuotantoa on niiden
tavaroiden ja palveluiden tarjonta,
jotka joko myydään tai on
tarkoitettu myytäväksi vähintään
kustannukset kattavaan hintaan.
Lähde: Tilastokeskus.
37
40
14
3
6
Teollisuusyritykset
Palveluyritykset (ml.
rahoitustoiminta)
Muut yritykset
Julkisyhteisöt
Kotitaloudet ym.
11
Yritysten osuus nettoarvonlisäyk-
sestä ja bruttokansantuotteesta
(bkt:sta) on kaksi kolmasosaa.
Arvonlisäys tarkoittaa ulkoa ostettu-
jen raaka-aineiden ja välipanosten
”päälle”synnytettyä arvoa. Julkisen
tuotannon arvonlisäys on lasken-
nallinen erä, joka päätellään pääasi-
assa palkkasumman perusteella.
Kaikki taloudessa tehty arvonlisäys
summautuu bkt:hen. Arvonlisäyk-
sestä maksetaan työntekijöiden
palkat ja korvaukset pääomalle
(myös mahdolliset voitot).
Lähteet: Tilastokeskus.
Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012
(Osuus käypähintaisesta nettoarvonlisäyksestä, prosenttia)
Työ ja tuotanto kansantaloudessa
Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012
(Osuus käypähintaisesta nettoarvonlisäyksestä , prosenttia)
n
16
39
11
21
14
Teollisuusyritykset
Palveluyritykset (ml.
rahoitustoiminta)
Muut yritykset
Julkisyhteisöt
Kotitaloudet ym.
12Työ yksityisellä sektorilla
Kaupassa ja logistiikkapalveluissa
tehtiin peräti neljäsosa yksityisen
sektorin työtunneista vuonna 2012.
Tieto-, informaatio- ja viestintä-
palvelujen, rakentamisen sekä
alkutuotannon ja energia-, vesi-
ja jätehuollon osuudet yksityisen
sektorin työtunneista olivat kukin
kymmenesosan luokkaa.
Kone- ja metalliteollisuus oli suu-
rin teollisuustoimiala kahdeksan
prosentin osuudella yksityisistä
työtunneista.
Lähde: Tilastokeskus.
Tehty työ toimialoittain 2012
(Osuus työtunneista, prosenttia)
Tehty työ toimialoittain 2012
(Osuus työtunneista, prosenttia)
Kaupassa ja logistiikkapalveluissa
tehtiin peräti neljäsosa yksityisen
sektorin työtunneista vuonna 2012.
Tieto-, informaatio- ja
viestintäpalvelujen, rakentamisen
sekä alkutuotannon ja energia-, vesi
ja jätehuollon osuudet yksityisen
sektorin työtunneista olivat kukin
kymmenesosan luokkaa.
Kone- ja metalliteollisuus oli suurin
teollisuustoimiala kahdeksan
prosentin osuudella yksityisistä
työtunneista.
Lähde: Tilastokeskus.
9,9
1,6
2,2
2,5
4,5
7,6
11,2
5,2
7,0
11,4
13,2
24,2
Kemia
Metsä
Sähkö & elektroniikka
Muu teollisuus
Hallinto, tukipalvelut
Koulutus, terveys, sos.
Kone & metalli
Alkutuot., energia ym.
Rakentaminen
Tieto, info, viestintä
Muut palvelut
Kauppa, logistiikka
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
13
Yksityinen palvelutyö on lisääntynyt
ja teollisuustyö supistunut kautta
linjan. Arviolta puolet teollisuus-
työn supistumisesta selittyy sillä,
että yritykset ovat ulkoistaneet
palvelutöitään (kuten siivous) pal-
veluyrityksille.
Koulutuksessa ja terveys- ja sosi-
aalipalveluissa yksityisen sektorin
henkilötyövuodet ovat lisääntyneet
peräti 38 000:lla vuodesta 2002.
Alkutuotannon ja energia-, vesi- ja
jätehuollon kutistuminen kertoo
voimakkaasta rakennemuutoksesta.
Lähde: Tilastokeskus.
Työn muutos toimialoittain 2002–2012
(Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
Työ yksityisellä sektorilla
ääntynyt
kautta
ta
vat
(kuten
n
ovat
a
vesi ja
ertoo
toksesta.
-22,6
-19,0
-18,4
-8,5
-7,8
-5,5
21,7
5,5
30,3
32,6
36,5
37,9
Alkutuot., energia ym.
Muu teollisuus
Metsä
Sähkö & elektroniikka
Kone & metalli
Kemia
Kauppa, logistiikka
Rakentaminen
Hallinto, tukipalvelut
Tieto, info, viestintä
Muut palvelut
Koulutus, terveys, sos.
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
Työn muutos toimialoittain 2002–2012
(Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
14Työ yksityisellä sektorilla
Noin kolmasosa kaikista yksityisen
sektorin työtunneista tehdään
Uudellamaalla. Pirkanmaalla ja
Varsinais-Suomessa tehdään mo-
lemmissa noin yhdeksän prosenttia
kaikista työtunneista.
Lähde: Tilastokeskus.
Työn jakauma alueittain 2011
(Osuudet yksityisen sektorin tehdyistä työtunneista, prosenttia)
Työn jakauma alueittain 2011
(Osuudet yksityisen sektorin tehdyistä työtunneista, prosenttia)
Kolmasosa kaikista yksityisen
sektorin työtunneista tehtiin
Uudellamaalla. Pirkanmaalla ja
Varsinais-Suomessa tehtiin
molemmissa 9 prosenttia kaikista
työtunneista.
Lähde: Tilastokeskus.
0,7
1,2
2,6
2,7
3,0
3,7
4,1
4,3
4,5
4,8
5,3
6,4
6,5
8,6
9,0
32,5
Ahvenanmaa
Kainuu
Pohjois-Karjala
Etelä-Savo
Lappi
Etelä-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Satakunta
Keski-Suomi
Pohjanmaa
Kaakkois-Suomi
Häme
Pohjois-Pohjanmaa
Varsinais-Suomi
Pirkanmaa
Uusimaa
15
Uudellamaalla tehty työ on lisään-
tynyt 30 000 henkilötyövuodella
vuodesta 2001. Pirkanmaallakin
lisäystä tuli yli 13 000 henkilön vuo-
sityöpanoksen edestä.
Työtuntien määrä on kasvanut
kaikilla alueilla Varsinais-Suomea
lukuun ottamatta.
Lähde: Tilastokeskus.
Työn muutos alueittain 2001–2011
(Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
Työ yksityisellä sektorilla
0,4
0,4
0,5
1,8
1,8
2,5
2,8
3,0
3,2
4,7
4,9
5,3
6,1
13,4
29,6
Varsinais-Suomi
Kaakkois-Suomi
Kainuu
Ahvenanmaa
Pohjois-Karjala
Häme
Pohjois-Savo
Etelä-Savo
Etelä-Pohjanmaa
Satakunta
Lappi
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjanmaa
Keski-Suomi
Pirkanmaa
Uusimaa
Työn muutos alueittain 2001–2011
(Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
a 2001.
yli 13
ksen
nut
mea
16Työ yrityksissä
Yrityksiä oli kaikkiaan 314 908 (kon-
sernirakenteet huomioiden) vuonna
2012. Niistä 95 prosenttia työllisti
alle 10 henkilöä.
Vähintään tuhat henkilöä työllis-
täviä yrityksiä oli 130, mikä oli 0,04
prosenttia kaikista yrityksistä. Ne
työllistivät yhteensä kuitenkin ku-
takuinkin yhtä paljon kuin alle 10
hengen yritykset.
Valtio ja suurimmat kunnat ovat
suuryrityksiäkin merkittävämpiä
työllistäjiä, mutta ne eivät ole mu-
kana kuvion tiedoissa. Aineistossa
ovat mukana vain julkisyhteisöjen
omistamat yritykset.
Lähde: Tilastokeskuksen konsernirekisteri.
Yritys tarkoittaa tässä konsernia (emo ja
tytäryhtiöt yhteensä), koot viittaavat kon-
sernien työllisyyteen Suomessa.
Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012
(Prosenttia)
95
28
4
17
14
14
27
Yrityksistä Työllisyydestä
Yli 1 000
henkilöä
250–999 h.
50–249 h.
10–49 h.
Alle 10 h.
Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012
(Prosenttia)
Yrityksiä oli kaikkiaan 314 908
(konsernirakenteet huomioiden)
vuonna 2012. Niistä 95 prosenttia
työllisti alle 10 henkilöä.
Vähintään tuhat henkilöä työllistäviä
yrityksiä oli 130, mikä oli 0,04
prosenttia kaikista yrityksistä. Ne
työllistivät yhteensä kuitenkin
kutakuinkin yhtä paljon kuin alle 10
hengen yritykset.
Valtio ja suurimmat kunnat ovat
suuryrityksiäkin merkittävämpiä
työllistäjiä, mutta ne eivät ole mukana
kuvion tiedoissa. Aineistossa on
mukana vain julkisyhteisöjen
omistamat yritykset.
Lähde: Tilastokeskuksen konsernirekisteri. Yritys
tarkoittaa tässä konsernia (emo ja tytäryhtiöt
yhteensä), koot viittaavat konsernien työllisyyteen
Suomessa.
17
Yritysten aloittamiset ja lopettami-
set aiheuttavat merkittävää työn
uudelleenkohdentumista.
Kolmasosa yritysten työllisistä
työskenteli vuonna 2002 yrityksissä,
jotka eivät yritysrekisterin mukaan
olleet enää toiminnassa vuonna
2012.
Vastaavasti näiden vuosien aikana
aloittaneissa yrityksissä oli noin joka
kolmas työllisistä vuonna 2012.
Lähde: Tilastokeskus.
Tilastointimuutosten takia aineistossa ei
ole mukana maatalouden ja kiinteistöjen
hallinnan yrityksiä. Konsernirakenteita-
kaan ei ole huomioitu, koska tiedot niistä
ovat osin puutteellisia.
Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä
2002 ja 2012 (Tuhatta henkilöä)
Työ yrityksissä
473
822
894
512
2002 2012
Aloittaneet
Jatkaneet
Lopettaneet
Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä
2002 ja 2012 (Tuhatta henkilöä)
miset
issä,
aan
a 2012.
na
joka
an
mioitu,
18
Suomen työllistävin yritys on Itella,
jonka palveluksessa oli yli 19 000
työntekijää vuonna 2012. Koko Itel-
la-konsernin globaalista työllisyy-
destä 70 prosenttia on Suomessa.
Nokia oli Suomen toiseksi suurin
työllistäjä vielä vuonna 2012. Tuol-
loin Suomen osuus Nokian globaa-
lista työllisyydestä oli 13 prosenttia.
Nyt kun puhelintoiminnot ovat siir-
tyneet Microsoftille, Nokia työllistää
Suomessa noin 6 000 henkilöä.
Lähde: Tilastokeskus.
Suomen työllistävimmät yritykset 2012
Työ yrityksissä
	 Työllisyys	 Suomen osuus
	 Suomessa,	 yrityksen globaalista
Yritys	 henkilöä	 työllisyydestä, %
Itella	 19 214	 70
Nokia	 14 944	 13
ISS (Suomen tytäryhtiö)	 12 056	 100
VR	 10 726	 97
Kesko	 10 161	 51
UPM-Kymmene	 9 561	 41
Metso	 9 063	 30
YIT	 8 773	 35
SOL-yhtiöt	 8 017	 78
Nordea (Suomen yksikkö)	 7 948	 96
19
Siivous- ja kiinteistöpalveluja tar-
joavan SOL-konsernin työllisyys
on lisääntynyt Suomessa yli 5 600
henkilöllä vuodesta 2002.
Osin SOLin ja muidenkin listan
yritysten henkilöstömäärän kasvu
selittyy tehdyillä yritysostoilla ja
-järjestelyillä.
Kymmenestä henkilöstöään eniten
lisänneestä yrityksestä viisi on palve-
lualan yrityksiä, neljä kaupan alalta ja
yksi teollisuudesta.
Lähde: Tilastokeskus.
Henkilöstöään eniten lisänneet yritykset 2002–2012
Työ yrityksissä
	 Henkilöstömäärän	Työllisyys
	 muutos Suomessa	 Suomessa
Yritys	 2002–2012, henkilöä	 2012, henkilöä
SOL-yhtiöt (siivous ym.)	 5 625	 8 017
OPK (Osuuspankkikeskus Osk)	 3 987	 6 195
Lassila & Tikanoja (jätehuolto ym.)	 3 445	 6 369
SOK (S-ketjun keskushallinto)	 3 024	 7 078
Contineo (ml. RTK-Palvelu)	 1 471	 2 609
Pirkanmaan Osuuskauppa	 1 416	 2 262
Osuuskauppa Hämeenmaa	 1 320	 2 480
Manpower	 1 296	 1 739
CRH Finland (ml. Rudus)	 1 102	 1 485
Osuuskauppa Arina	 1 074	 2 124
20
Suhteellisesti eniten työllisyyttään lisänneet yritykset 2002–2012
Lukkoyhtiö Assa Abloyn työllisyys on
kasvanut Suomessa yli 500 prosent-
tia vuodesta 2002. Kasvuun liittyy
sarja mutkikkaita yritysjärjestelyjä.
Suhteellisesti eniten työllisyyttään
lisänneiden kärkikymmenikössä
oli neljä palvelualan ja neljä teol-
lisuusalan yritystä. Lisäksi kaupan
alalta ja rakentamisesta oli kustakin
yksi yritys.
Lähde: Tilastokeskus.
Aineistossa ovat yritykset, jotka työllistivät
vuonna 2002 vähintään sata henkilöä.
Työ yrityksissä
	 Suomen henkilöstön	 Työllisyys
	 muutos	Suomessa
Yritys	 2002–2012, %	 2012, henkilöä
Assa Abloy	 566	 791
Manpower	 292	 1 739
CRH Finland (ml. Rudus)	 288	 1 485
Skaala Ikkunat ja Ovet	 271	 430
Gigantti	 266	820
Finnmap Consulting	 248	 1 043
Aro Yhtiöt (mm. talotekniikkaa)	 248	 464
Rejlers Finland (tekninen konsultointi)	 247	 420
Panostaja (sijoitusyhtiö)	 235	 1 194
SOL-yhtiöt	 235	 8 017
21
Teollisuustoimialojen tuotanto-
osuudet ovat jonkin verran kor-
keammat kuin työtuntiosuudet (ks.
s. 12), koska teollisuudessa on hyvä
tuottavuus.
Silti kauppa ja logistiikka on myös
tuotannolla mitattuna selvästi
suurin toimiala yli viidenneksen
osuudella.
Lähde: Tilastokeskus.
Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012
(Osuus yksityisen sektorin arvonlisäyksestä, prosenttia)
Tuotanto yksityisellä sektorilla
Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012
(Osuus yksityisen sektorin arvonlisäyksestä, prosenttia)
anto-
n
osuudet
dessa on
n myös
västi
eksen
6,5
1,4
2,6
3,5
4,3
8,2
10,1
4,7
5,8
12,7
18,6
21,7
Sähkö & elektroniikka
Metsä
Kemia
Muu teollisuus
Hallinto, tukipalvelut
Koulutus, terveys, sos.
Alkutuot., energia ym.
Kone & metalli
Rakentaminen
Tieto, info, viestintä
Muut palvelut
Kauppa, logistiikka
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
22
Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012
(Yksityisen sektorin arvonlisäyksen muutos, mrd. euroa, vuoden 2000 hinnoin)
Tuotanto on lisääntynyt kaikilla pal-
velualoilla ja rakentamisessa. Kas-
vua on ollut myös alkutuotannossa
ja energia-, vesi- ja jätehuollossa,
vaikka toimialan työtunnit ovat su-
pistuneet voimakkaasti (vrt. s. 13).
Teollisuustoimialoista kone & metal-
li sekä kemia kasvoivat.
Sähkön ja elektroniikan voimakas
supistuminen liittyy Nokiaan. Ilman
Nokian vaikutusta sähkö- ja elektro-
niikkateollisuuden arvonlisäys olisi
kasvanut yli miljardilla eurolla.
Lähde: Tilastokeskus.
Tuotanto yksityisellä sektorilla
Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012
(Yksityisen sektorin arvonlisäyksen muutos, miljardia euroa (vuoden
2000 hinnoin))
Tuotanto on lisääntynyt kaikilla
palvelualoilla ja rakentamisessa.
Kasvua on ollut myös
alkutuotannossa ja energia-, vesi- ja
jätehuollossa, vaikka toimialan
työtunnit ovat supistuneet
voimakkaasti (vrt. s. 14).
Teollisuustoimialoista kone &
metalli sekä kemia kasvoivat.
Sähkön ja elektroniikan voimakas
supistuminen liittyy Nokiaan. Ilman
Nokian vaikutusta sähkö- ja
elektroniikkateollisuuden
arvonlisäys olisi kasvanut yli
miljardilla eurolla.
Lähde: Tilastokeskus. -3,2
-1,0
-0,7
0,3
0,6
0,7
1,0
1,3
1,3
2,0
3,6
3,9
Sähkö & elektroniikka
Metsä
Muu teollisuus
Kemia
Alkutuot., energia ym.
Kone & metalli
Koulutus, terveys, sos.
Hallinto, tukipalvelut
Rakentaminen
Muut palvelut
Tieto, info, viestintä
Kauppa, logistiikka
muutos
Alkutuotanto ym.
Teollisuus
Rakentaminen
Palvelut
23
Tavaraviennin osuus bkt:sta on ku-
tistunut ja palveluviennin kasvanut.
Niiden yhteenlaskettu bkt-osuus
on pysynyt 41 prosentin tasolla
vuodesta 2002 vuoteen 2012.
Tavaraviennin roolia korostaa brut-
toarvoinen tilinpito. Esimerkiksi
Suomessa kypsytetyn banaanin
vienti Venäjälle kertoo sekä banaa-
nin että kypsytyksen arvosta, vaikka
suomalainen jalostusarvo liittyy vain
kypsytykseen.
OECD:n ja WTO:n jalostusarvopoh-
jaisten mittausten mukaan Suomen
tavara- ja palveluvienti ovat osapuil-
leen yhtä suuret.
Lähde: Tilastokeskus.
Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012
(Viennin arvo suhteessa bkt:hen, prosenttia)
Tavara- ja palveluvienti
8
11
33
30
2002 2012
Tavaravienti
Palveluvienti
Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012
(Viennin arvo suhteessa bkt:hen, prosenttia)
u
kiksi
sta,
o
ten
htä
24
Tavaravienti toimialoittain 2012
(Osuus koko tavaraviennistä, prosenttia)
Kone- ja metalliteollisuus kattaa 27
prosenttia bruttoarvoisesta tavara-
viennistä. Viennin toinen tukijalka
on nyt ja tulevaisuudessa puinen.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus kä-
väisi 2000-luvulla suurimpana vien-
tialana, mutta matkapuhelinviennin
loppumisen jälkeen sen osuus on
vakiintunut kymmenesosan tasolle.
Kaupan tavaravienti liittyy K- ja
S-ketjujen omien merkkien val-
mistuttamiseen ja toimittamiseen
ulkomaisiin yksiköihin.
Lähde: Tulli.
Lähteessä käytetty luokitus.
Tavara- ja palveluvienti
Tavaravienti toimialoittain 2012
(Osuus koko tavaraviennistä, prosenttia)
Kone- ja metalliteollisuus kattaa 27
prosenttia bruttoarvoisesta
tavaraviennistä. Viennin toinen tukijalka
on nyt ja tulevaisuudessa puinen.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus käväisi
2000-luvulla suurimpana vientialana,
mutta matkapuhelinviennin
loppumisen jälkeen sen osuus on
vakiintunut kymmenesosan tasolle.
Kaupan tavaravienti liittyy K- ja S-
ketjujen omien merkkien
valmistuttamiseen ja toimittamiseen
ulkomaisiin yksiköihin.
Lähde: Tulli. Myös luokitus perustuuTullin
käyttämiin luokkiin.
0,9
4,9
5,3
9,8
14,9
17,7
19,3
27,0
Alkutuotanto
Muu teollisuus
Muut palvelut ja
rakentaminen
Sähkö & elektroniikka
Kauppa
Kemia
Metsä
Kone & metalli
25
Suomen vienti on keskittynyt
erittäin harvoihin suuriin yrityksiin,
myös Ruotsiin verrattuna (ks. tau-
lukot alla). Lisäksi meillä on vähän
vientiyrityksiä, vain runsaat 13 000.
Lähde: OECD.
Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan 2011
(Prosenttia)
Tavara- ja palveluvienti
Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan
2011
(Kokoluokittaiset osuudet vientiyrityksistä ja tavaraviennistä, prosenttia)
4 7
64
3
21
8
8
15
3
68
Yrityksistä Viennistä
250– h.
50–249 h.
10–49 h.
0–9 h.
Ei tiedossa
ksiin,
n vain
saat
omioitu
Väh. 250 h.	 68	 62	 51
50–249 h.	 15	 16	 14
10–49 h.	 8	 8	 8
0–9 h.	 3	 11	 7
Ei tiedossa	 7	 3	 19
Henkilöstö	 Suomi	Ruotsi	Saksa
Osuus maan koko viennistä, %
Väh. 250 h.	 3	 2	 1
50–249 h.	 8	 6	 6
10–49 h.	 21	 22	 16
0–9 h.	 64	 68	 39
Ei tiedossa	 4	 2	 38
Henkilöstö	 Suomi	Ruotsi	Saksa
Osuus maan vientiyrityksistä, %
26
Suomen kymmenen suurinta vien-
tiyritystä (konsernirakenteet huo-
mioiden) vastaa noin kolmasosasta
tavaraviennistä. Sadan suurimman
vientiyrityksen osuus on 67 pro-
senttia tavaraviennistä ja tuhannen
suurimman jo lähes 90 prosenttia.
Saksassa tuhannen suurimman
vientiyrityksen osuus on 60 pro-
senttia maan kokonaisviennistä.
Lähde: OECD.
Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011
(Prosenttia tavaraviennistä ja suurimpien viejäkonsernien lukumäärä)
Tavara- ja palveluvienti
Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011
(Prosenttia tavaraviennistä ja suurimpien viejäkonsernien lukumäärä)
Lähde: OECD.
Suomen kymmenen suurinta
vientiyritystä (konsernirakenteet
huomioiden) vastaa kolmasosasta
tavaraviennistä. Sadan suurimman
vientiyrityksen osuus on 67
prosenttia tavaraviennistä ja
tuhannen suurimman jo lähes 90
prosenttia.
Saksassa tuhannen suurimman
vientiyrityksen osuus on 60
prosenttia maan kokonaisviennistä.
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Top 5 10 20 50 100 500 1,000
Suomi
Ruotsi
Saksa
10 suurinta vastaa
33 % Suomen,
27 % Ruotsin ja
21 % Saksan
viennistä.
100 suurinta vastaa
67 % Suomen,
58 % Ruotsin ja
38 % Saksan
viennistä.
27 Tavara- ja palveluvienti
Palveluvienti vientierittäin 2012
(Osuus palveluviennistä, prosenttia)
Palveluvienti on paljolti monikan-
sallisten teollisuusyritysten sisäistä
vaihdantaa.
Kolmannes palveluviennistä on
liike-elämän palveluita, kuten Nokia
Siemens Networksin (ja nyt uuden
Nokian) sisäistä palvelukauppaa.
Myös muissa palveluviennin luo-
kissa on teollisuusyritysten sisäistä
vaihdantaa ja markkinapalvelujen
myyntiä.
Rakentamisen palveluvienti sisältää
muiden muassa projektitoimitukset
ulkomaille.
Lähde: Suomen Pankki, maksutase.
Palveluvienti vientierittäin 2012
(Osuus palveluviennistä, prosenttia)
2,2
8,1
10,7
11,4
13,3
20,0
31,7
Virkistys-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut
Julkisen sektorin palvelut
Vakuutuspalvelut
Viestintäpalvelut
Rahoituspalvelut
Rakentaminen ulkomailla
Kuljetus
Rojaltit, lisenssimaksut ja tekijänpalkkiot
Matkailu
Tietotekniikka- ja informaatiopalvelut
Liike-elämän palvelut
en
ke-
emens
sisäistä
issa on
ntaa ja
ää
set
28
Paperi ja pahvi on Suomen tärkein
yksittäinen vientiluokka. Sen osuus
on 12,5 prosenttia koko brutto-
arvoisesta tavaraviennistä. Suomen
osuus koko maailman paperin ja
pahvin viennistä on noin 8,2
prosenttia.
Öljyjalosteiden osuus viennistä on
10,7 prosenttia. Toiseksi tärkeim-
män vientiluokkamme osuus maail-
maviennistä on vain 0,9 prosenttia.
Lähde: United Nations Commodity Trade
Statistics Database.
Tuotteet on määritelty YK:n SITC Rev.
3-luokituksen 3-numerotasolla.
Suomen tärkeimmät vientituotteet 2012
Tavara- ja palveluvienti
Osuus Suomen	 Vientituote	 Suomen osuus
tavara-		 maailman
viennistä, %		 viennistä, %
	 12,5	 Paperi ja pahvi 	 8,2
	 10,7	 Kivennäisöljytuotteet, raffinoidut 	 0,9
	 4,5	 Levyvalmisteet, seostettua terästä 	 5,3
	 2,7	 Puhelinlaitteet, niiden osat ja tarvikkeet 	 0,4
	 2,4	 Muut teollisuuden erikoiskoneet ja -laitteet 	 1,1
	 2,4	 Paperimassa 	 4,0
	 2,4	 Sähkögeneraattorit ja -moottorit 	 1,8
	 2,3	 Maansiirto-, kaivuu- yms. koneet 	 1,4
	 2,2	 Sahattu ja höylätty puutavara 	 4,6
	 2,1	 Erittelemätön 	 0,3
29
Suomen maailmanmarkkinaosuudeltaan merkittävimmät
vientituotteet 2012
Suomi näyttäytyy edelleen varsin
raaka-ainevetoisena taloutena, kun
tarkastellaan vientituotteidemme
maailmanmarkkinaosuuksia.
Maamme osuus maailman turkis-
nahkojen viennistä on 14,7 prosent-
tia. Seuraavaksi suurin maailman-
markkinaosuus on paperiteollisuus-
koneilla ja lähes yhtä suuri papereilla
ja pahveilla.
Lähde: United Nations Commodity Trade
Statistics Database.
Tuotteet on määritelty YK:n SITC Rev.
3-luokituksen 3-numerotasolla.
Tavara- ja palveluvienti
Suomen osuus	 Vientituote	 Osuus Suomen
maailman		 maailman
viennistä, %		 viennistä, %
	 14,7	 Turkisnahat, valmistamattomat 	 1,1
	 8,3	 Paperiteollisuuskoneet 	 1,2
	 8,2	 Paperi ja pahvi 	 12,5
	 7,8	 Metallirahat (pl. kultarahat ja käypä raha) 	 0,0
	 5,3	 Levyvalmisteet, seostettua terästä 	 4,5
	 5,0	 Sinkki 	 0,8
	 4,6	 Sahattu ja höylätty puutavara 	 2,2
	 4,0	 Paperimassa 	 2,4
	 3,4	 Nikkeli 	 0,9
	 3,2	 Muu vilja (lähinnä kaura ja ruis) 	 0,1
30
Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2012
(Kiinteät ja t&k-investoinnit suhteessa tuotantoon (nettoarvonlisäys), prosenttia)
Aineelliset investoinnit olivat
1990-luvun lamaan asti merkittä-
västi nykyistä korkeammalla tasolla.
Aineettomat investoinnit taas ovat
olleet kasvussa, aivan viime vuosien
kehitystä lukuun ottamatta.
Aineellisten investointien taso on
6–7 kertaa (huom. asteikot kuvios-
sa) aineettomia suurempi, joskin
tässä mittarina olevat tutkimus- ja
kehitysmenot ovat vain osa aineet-
tomista investoinneista (ks. s. 33).
Yksityisiä investointeja motivoi en-
nen kaikkea korkea tuotto-odotus.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2012
(Kiinteät ja t&k-investoinnit suhteessa tuotantoon (nettoarvonlisäys),
prosenttia)
Aineelliset investoinnit olivat 1990-
luvun lamaan asti merkittävästi
nykyistä korkeammalla tasolla.
Aineettomat investoinnit taas ovat
olleet kasvussa, aivan viime vuosien
kehitystä lukuun ottamatta.
Aineellisten investointien taso on
6–7 kertaa (huom. asteikot)
aineettomia suurempi, joskin tässä
mittarina olevat tutkimus- ja
kehitysmenot ovat vain osa
aineettomista investoinneista (ks. s.
35).
Yksityisiä investointeja motivoi
ennen kaikkea korkea tuotto-
odotus.
Lähde: Tilastokeskus.
0
10
20
30
40
50
60
0
1
2
3
4
5
6
1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015
Aineelliset investoinnit
(asteikko oikealla)
Aineettomat investoinnit
(asteikko vasemmalla)
31
Aineellinen pääoma toimialoittain 2012
(Nettopääomakannat, miljardia euroa)
Kolmasosa yksityisen sektorin pää-
omakannasta on muissa palveluissa.
Ryhmään kuuluvat esimerkiksi
kauppakeskuksia omistavat
kiinteistöyhtiöt.
Alkutuotannon toimialaosuuteen
sisältyy myös pääomavaltainen
energiasektori.
Teollisuustoimialoista suurin pää-
omakanta on metsäteollisuudessa.
Aineellisella pääomalla tarkoitetaan
lähinnä koneita, laitteita ja raken-
nuksia. Ne ovat hyvinvoinnin kan-
nalta keskeisiä, koska ne osaltaan
mahdollistavat korkean työn
tuottavuuden.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineellinen pääoma toimialoittain 2012
(Nettopääomakannat, miljardia euroa)
torin
ssa
uluvat
ksia
t.
suuteen
tainen
urin
arkoitetaan
a
invoinnin
ne
korkean
314
Muut palvelut:
314
Alkut.,
energia
ym.:
54 Metsä
12
Tieto, info, viestintä: 11
Koulutus, terveys, sos.: 3
Muu teollisuus: 8
Kone & metalli: 10
Rakentaminen: 4
Kemia: 7
Hallinto, tukipalvelut: 3
Sähkö & elektroniikka: 3
Kauppa,
logistiikka:
29
32
Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012
(Nettopääomakannan suhteellinen muutos, prosenttia)
Aineellinen pääomakanta on lisään-
tynyt suhteellisesti eniten hallinnos-
sa ja tukipalveluissa, rakentamisessa
sekä koulutuksessa ja terveys- ja
sosiaalipalveluissa.
Teollisuustoimialoista pääomakanta
on kasvanut vain kemiassa ja kone
& metallissa.
Metsäteollisuuden pääomakanta
on kutistunut merkittävästi. Kolmen
suuren metsäyhtiön keväällä 2014
julkaisemat investointiaikeet kor-
vaisivat kertyneestä laskusta noin
puolet.
Lähde: Tilastokeskus.
Muutos on laskettu suhteuttamalla
kiinteähintaisen nettopääomakannan
muutos ajanjakson keskimääräiseen
nettopääomakantaan.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012
(Nettopääomakannan suhteellinen muutos, prosenttia)
Aineellinen pääomakanta on
lisääntynyt suhteellisesti eniten
hallinnossa ja tukipalveluissa,
rakentamisessa sekä koulutuksessa
ja terveys- ja sosiaalipalveluissa.
Teollisuustoimialoista pääomakanta
on kasvanut vain kemiassa ja kone
& metallissa.
Metsäteollisuuden pääomakanta
on kutistunut merkittävästi.
Keväällä 2014 julkistetut
investointiaikeet korvaisivat
kertyneestä laskusta reilun
kolmanneksen.
Lähde: Tilastokeskus. Muutos on laskettu
suhteuttamalla kiinteähintaisen
nettopääomakannan muutos ajanjakson
keskimääräiseen nettopääomakantaan.
-25,6
-14,1
-0,6
1,5
5,8
9,2
15,3
16,4
24,7
37,1
40,0
57,6
Metsä
Muu teollisuus
Sähkö & elektroniikka
Kauppa, logistiikka
Tieto, info, viestintä
Kone & metalli
Alkutuot., energia ym.
Kemia
Muut palvelut
Koulutus, terveys, sos.
Rakentaminen
Hallinto, tukipalvelut
33
Aineettoman pääomakannan koostumus 2005
(Osuus aineettomasta pääomakannasta, prosenttia)
Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit
olivat noin 39 prosenttia koko
aineettomasta kannasta vuonna
2005.
Tietokoneohjelmistojen sekä kult-
tuuri-, taide- ja viihdeteosten osuus
aineettomasta pääomakannasta oli
toiseksi suurin, 18 prosenttia.
Lähde: INNODRIVE National Intangibles
Database.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineettoman pääomakannan koostumus 2005
(Osuus aineettomasta pääomakannasta, prosenttia)
39
18
14
14
6
5
4
Tutkimus, kehitys
Ohjelmistot, taide, viihde ym.
Arkkitehti- ja insinöörisuunn.
Organisaatiorakenteet
Yrityskohtainen osaaminen
Mainonta, markkinointi, brändi
Rahoituspalvelujen menetelmät
34
Aineeton pääoma toimialoittain 2012
(Yritysten t&k-työ, henkilötyövuotta)
Kaksi kolmasosaa yksityisestä
aineettomasta pääomakannasta
on teollisuudessa.
Toiseksi suurin aineeton pääoma-
kanta on tieto-, info- ja viestintäpal-
veluissa, joka sisältää muun muassa
ohjelmistokehityksen ja tutkimus-
ja kehityspalvelut.
Mittarina käytetty tutkimus- ja
kehitystyön määrä kuvaa aineeton-
ta pääomaa karkeasti (vrt. edellinen
kuvio), mikä korostaa teollisuuden
osuutta.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineeton pääoma toimialoittain 2012
(Yritysten t&k-työ, henkilötyövuotta)
Kaksi kolmasosaa yksityisestä
aineettomasta pääomakannasta on
teollisuudessa.
Toiseksi suurin aineeton
pääomakanta on palvelualalla tieto,
info, viestintä, joka sisältää muun
muassa ohjelmistokehityksen ja
tutkimus- ja kehityspalvelut.
Mittarina käytetty tutkimus- &
kehitystyön määrä kuvaa
aineetonta pääomaa karkeasti (vrt.
edellinen kuvio), mutta korostaa
hieman teollisuuden osuutta.
Lähde: Tilastokeskus.
362
487
598
995
1 040
1 731
2 235
4 426
7 504
11 617
Alkutuot., energia ym.
Rakentaminen
Metsä
Kauppa, logistiikka
Muu teollisuus
Kaikki muut palvelut
Kemia
Kone & metalli
Tieto, info, viestintä
Sähkö & elektroniikka
35
Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012
(Yritysten t&k-työn muutos, henkilötyövuotta)
T&k-henkilötyövuosien muutoksilla
mitattuna aineeton pääoma on
romahtanut sähkö- ja elektroniikka-
toimialalla. Ilman Nokian vaikutusta
toimialan aineeton pääoma olisi
kuitenkin lisääntynyt yli tuhannella
henkilötyövuodella.
Kemianteollisuudessa ja metsäte-
ollisuudessa aineeton pääoma on
kutistunut.
Kone- ja metalliteollisuuden ainee-
ton pääoma on sen sijaan lisäänty-
nyt kohtuullisesti.
Eniten aineeton pääoma on lisään-
tynyt muissa palveluissa, joihin
tilastolähteessä lukeutuvat koulu-
tus-, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä
liike-elämälle tuotetut tukipalvelut.
Lähde: Tilastokeskus.
Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat
Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012
(Yritysten t&k-työn muutos, henkilötyövuotta)
illa
a
t
le
-3 392
-575
-208
-117
55
142
226
343
364
1 046
Sähkö & elektroniikka
Kemia
Metsä
Muu teollisuus
Tieto, info, viestintä
Alkutuot., energia ym.
Rakentaminen
Kauppa, logistiikka
Kone & metalli
Kaikki muut palvelut
Lähteet
InnoDrive National Intangibles Database, http://www.innodrive.org/
OECD Statistics, http://stats.oecd.org/
Suomen Pankki: maksutase, http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/maksutase
Tilastokeskus: Kansantalouden tilinpito, http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kan/vtp/vtp_fi.asp
Tilastokeskus: Yritysrekisteri, http://www.tilastokeskus.fi/til/syr/index.html
Tulli: Ulkomaankaupan tilastointi, http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/ulkomaankauppatilastot/index.jsp
United Nations Commodity Trade Statistics Database, http://comtrade.un.org/
EVA Fakta Tästä Suomi elää

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie EVA Fakta Tästä Suomi elää

Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...
Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...
Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...Vapaa_Jakelu
 
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...Mittaritiimi
 
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019Turun Talouspäivät
 
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias Leino
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias LeinoOnko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias Leino
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias LeinoTilastokeskus
 
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...Suomen Yrittäjät
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserSonera
 
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausSonera
 
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajana
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajanaOsaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajana
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajanaVesa Vuorenkoski
 

Ähnlich wie EVA Fakta Tästä Suomi elää (20)

Ty42013
Ty42013Ty42013
Ty42013
 
Ty12006
Ty12006Ty12006
Ty12006
 
Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...
Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...
Suomen innovaatioympäristö ja_vaikuttavuus_-_keskustelu_tuottavuudesta_ja_uus...
 
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...
Pekka Ylä-Anttila, Etla, esitys Arvoa palvelutuotannon mittareista -seminaari...
 
2010-luvulta kestävään kasvuun
2010-luvulta kestävään kasvuun2010-luvulta kestävään kasvuun
2010-luvulta kestävään kasvuun
 
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019
Elina Lepomäki Turun Talouspäivät 2019
 
PALTAn suhdannekatsaus 4_2013
PALTAn suhdannekatsaus 4_2013PALTAn suhdannekatsaus 4_2013
PALTAn suhdannekatsaus 4_2013
 
Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019
 
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
 
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias Leino
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias LeinoOnko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias Leino
Onko Suomi houkutteleva investointikohde?, Topias Leino
 
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...
Omistajanvaihdos 2012 -konferenssi: Jorma Eloranta: Suomen ja Suomessa toimiv...
 
Uusmediatoimiala 2001
Uusmediatoimiala 2001Uusmediatoimiala 2001
Uusmediatoimiala 2001
 
Tutu 24.4
Tutu 24.4Tutu 24.4
Tutu 24.4
 
Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
 
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015
Teollisuuden, rakentamisen ja liike-elämän palveluiden näkymät syksyllä 2015
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
PALTAn suhdannekatsaus 2_2014
PALTAn suhdannekatsaus 2_2014PALTAn suhdannekatsaus 2_2014
PALTAn suhdannekatsaus 2_2014
 
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajana
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajanaOsaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajana
Osaaminen ja yrittäjyys kasvun mahdollistajana
 
Sitran ennakointi - Mikko Dufva
Sitran ennakointi - Mikko DufvaSitran ennakointi - Mikko Dufva
Sitran ennakointi - Mikko Dufva
 

EVA Fakta Tästä Suomi elää

  • 1.
  • 2. Kustantaja: Taloustieto Oy Painopaikka: Unigrafia Oy, Helsinki 2014 ISBN 978-951-628-609-2 ISBN 978-951-628-610-8 (PDF)
  • 3. Esipuhe Miten Suomessa tehdyn työn määrä ja luonne ovat muuttuneet? Kuka Suomessa kasvaa? Kuinka leveillä harteilla on Suomen vienti ja mitä me oikeastaan viemme? Monet osaavat arvioida, että paperi on edelleen maamme merkittä- vin vientituote, mutta harva tietää että kivennäisöljytuotteiden vienti on osuudeltaan lähes samaa luokkaa. Kun pohdimme talouspolitiikan suuntaa, nämä ovat kymmenen pisteen kysymyksiä. Jotta osaisimme suunnistaa oikein, meidän pitää tietää missä olemme. EVA Fakta Tästä Suomi elää on elinkeinoelämämme tilannekuva juuri nyt. Se kuvaa tehokkaasti myös rakenne- muutoksen, siis sen miten työtä on yhtäältä kadonnut, mutta syntynyt vastaavasti toisaalle. Suomen tukijaloista toinen on edelleen puuta ja toinen metallia. Perinteiset toimialat ovat pitäneet pintansa ja vuosituhannen alussa jyllännyt elektroniikka on kutistunut suurimmasta toimialasta neljänneksi. Mutta yhteinen ongelmamme näyttää olevan investointien krooninen heikkous. EVA Faktan luvut ovat koonneet toimitusjohtaja Petri Rouvinen ja tutkija Mika Pajarinen Etlatiedosta. Esitän molemmille parhaat kiitokset huolellisesta ja tärkeästä työstä. Helsingissä 9. kesäkuuta 2014 Matti Apunen Johtaja EVA
  • 4. Sisältö Työ ja tuotanto kansantaloudessa 6 Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012 6 Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012 7 Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012 8 Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012 9 Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012 10 Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012 11 Työ yksityisellä sektorilla 12 Tehty työ toimialoittain 2012 12 Työn muutos toimialoittain 2002–2012 13 Työn jakauma alueittain 2011 14 Työn muutos alueittain 2001–2011 15 Työ yrityksissä 16 Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012 16 Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä 2002 ja 2012 17 Suomen työllistävimmät yritykset 2012 18 Henkilöstöään eniten lisänneet yritykset 2002–2012 19 Suhteellisesti eniten työllisyyttään lisänneet yritykset 2002–2012 20 Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat 4
  • 5. Tuotanto yksityisellä sektorilla 21 Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012 21 Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012 22 Tavara- ja palveluvienti 23 Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012 23 Tavaravienti toimialoittain 2012 24 Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan 2011 25 Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011 26 Palveluvienti vientierittäin 2012 27 Suomen tärkeimmät vientituotteet 2012 28 Suomen maailmanmarkkinaosuudeltaan merkittävimmät vientituotteet 2012 29 Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat 30 Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2015 30 Aineellinen pääoma toimialoittain 2012 31 Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012 32 Aineettoman pääomakannan koostumus 2005 33 Aineeton pääoma toimialoittain 2012 34 Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012 35
  • 6. 4Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat Tämä EVA Fakta antaa monipuolisen kuvan Suomessa tehtävästä työstä ja harjoitettavasta elinkeinotoimin- nasta. Tietojen päälähde on Tilasto- keskuksen kansantalouden tilinpito. Tarkastelua tehdään koko talouden tasolla pääsektoreittain (taulukossa vasemmalla) ja laajojen toimialojen tasoilla (keskellä), jotka on muodos- tettu yhdistelemällä kansantalou- den tilinpidon tarkempia luokkia (oikealla). Tarkastelu rajautuu vii- meisimpään saatavilla olevaan tilas- tovuoteen 2012 ja vertailuvuodesta 2002 tapahtuneisiin muutoksiin. Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat Pääsektori Alkutuotanto ym. Teollisuus Toimiala Alkutuotanto, energia ym. Metsä Kemia Kone & metalli Sähkö & elektroniikka Muu teollisuus Tarkempi toimiala A: Maa-, metsä- ja kalatalous B: Kaivostoiminta ja louhinta D–E: Energiahuolto; vesi- ja jätehuolto 16–17: Metsäteollisuus 19–22: Kemianteollisuus 24: Metallien jalostus 25: Metallituotteiden valmistus 28: Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 29–30: Kulkuneuvojen valmistus 33: Koneiden/laitteiden korjaus, huolto, asennus 26: Elektroniikkateollisuus 27: Sähkölaitteiden valmistus 10–12: Elintarviketeollisuus ym. 13–15: Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuus 18: Painaminen 23: Rakennusaineteollisuus 31–32: Muu valmistus ml. huonekalut
  • 7. 5 Julkisella sektorilla tarkoitetaan julkisyhteisöjä (tilinpidossa S13), lähinnä valtiota ja kuntia. Kaikki muu katsotaan yksityiseksi (S1-S13). Valtion ja kuntien osin tai kokonaan omistama yhtiömuotoinen liike- toiminta kirjautuu siis yksityiseksi. Yrityksiin liittyvissä tiedoissa ovat mukana Suomessa sijaitsevat kon- sernirakenteet, ellei toisin mainita. Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat Toimialaluokitus ja muut lähtökohdat Pääsektori Rakentaminen Palvelut Toimiala Rakentaminen Kauppa, logistiikka Tieto, info, viestintä Hallinto, tukipalvelut Koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut Muut palvelut Tarkempi toimiala F: Rakentaminen G: Kauppa H: Kuljetus ja varastointi J: Informaatio ja viestintä M: Ammatillinen, tieteellinen, tekninen toiminta N: Hallinto- ja tukipalvelutoiminta O: Julkinen hallinto ja sosiaalivakuutus Q: Terveys- ja sosiaalipalvelut 85: Koulutus I: Majoitus- ja ravitsemistoiminta K: Rahoitus- ja vakuutustoiminta L: Kiinteistöalan toiminta R–T: Muut palvelut
  • 8. 6 Suomen väkiluku oli 5,43 miljoonaa vuonna 2012. Koko väestöstä 43 % oli töissä. Heistä 89 % oli palkansaa- jia ja 11 % yrittäjiä. Työttömänä oli koko väestöstä 5 % ja työmarkkinoilla olevista 11 %. Sataa työllistä kohden oli peräti 132 ei-työllistä henkilöä (taloudellinen huoltosuhde). Lähde: Tilastokeskus. Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012 (Yksi hahmo = 100 000 henkilöä) Työttömät 0,28 5 Lapset, opiskelijat 1,30 24 Eläkeläiset, muut 1,50 28 Työlliset 2,34 43 Väestö yht. 5,43 100 Työ ja tuotanto kansantaloudessa Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2012 (Yksi hahmo = 100 000 henkilöä) Lähde: Tilastokeskus. Suomen väkiluku oli 5 426 674 vuonna 2012. Koko väestöstä 43 prosenttia oli töissä. Heistä 89 prosenttia oli palkansaajia ja 11 prosenttia yrittäjiä. Työttömänä oli koko väestöstä 5 prosenttia ja työmarkkinoilla olevista 11 prosenttia. Sataa työllistä kohden oli peräti 132 ei- työllistä henkilöä (taloudellinen huoltosuhde). milj. henk. %
  • 9. 7 Työ ja tuotanto kansantaloudessa Työlliset (2,3 miljoonaa henkilöä) tekivät 4,23 miljardia työtuntia vuonna 2012. Työtuntien määrä kasvoi neljä pro- senttia vuodesta 2002. Erityisesti yksityisten palvelujen työosuus kasvoi. Vaikka julkisyhteisöissä työtunnit lisääntyivät prosentin, niiden osuus kaikista työtunneista laski prosenttiyksikön. Julkisen sektorin suhteellisen merkityksen kasvu on tapahtunut muutoin kuin suoran oman työn lisääntymisenä. Lähde: Tilastokeskus. Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012 (Työtunnit yhteensä ja sektorien prosenttiosuudet) 2002 2012 Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut Julkisyhteisöt t uus in n 23 % 42 % 8 % 17 % 9 % 22 % 47 % 9 % 14 % 8 % 4,05 mrd. tuntia 4,23 mrd. tuntia Tehty työ pääsektoreittain 2002 ja 2012 (Työtunnit yhteensä ja sektorien prosenttiosuudet) Alku Teo Rak Palv Julk Yht
  • 10. 8Työ ja tuotanto kansantaloudessa Koulutuksessa ja terveys- ja sosiaali- palveluissa tehdään joka viides kai- kista työtunneista. Kolme neljäsosaa tästä työstä tehdään julkisyhtei- söissä. Toiseksi tärkein työllistäjä on kauppa ja logistiikka. Myös yksityiset ja julki- set hallinto- ja tukipalvelut työllistä- vät paljon. Teollisuustoimialat ovat usein pää- omavaltaisia mutta eivät työvoima- valtaisia, joten niiden osuudet tehdystä työstä ovat palvelualoja pienempiä. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012 (Osuus työtunneista, prosenttia) Yksityisen ja julkisen sektorin työ toimialoittain 2012 (Osuus työtunneista, prosenttia) Koulutuksessa ja terveys- ja sosiaalipalveluissa tehdään joka viides kaikista työtunneista. Kolme neljäsosaa tästä työstä tehdään julkisyhteisöissä. Toiseksi tärkein työllistäjä on kauppa ja logistiikka. Myös yksityiset ja julkiset hallinto- ja tukipalvelut työllistävät paljon. Teollisuustoimialat ovat usein pääomavaltaisia mutta eivät työvoimavaltaisia, joten niiden osuudet tehdystä työstä ovat palvelualoja pienempiä. Lähde: Tilastokeskus. 7,6 1,3 1,7 1,9 3,5 5,5 8,7 8,8 10,3 4,0 18,8 5,4 7,2 13,9 Kemia Metsä Sähkö & elektroniikka Muu teollisuus Kone & metalli Alkutuot., energia ym. Rakentaminen Tieto, info, viestintä Muut palvelut Hallinto, tukipalvelut Kauppa, logistiikka Koulutus, terveys, sos. Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut Julkisyhteisöt
  • 11. 9 Palvelutyö lisääntyy, teollisuustyö vähenee. Koulutuksessa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa henkilötyö- vuosien määrä on lisääntynyt peräti 52 000:lla vuodesta 2002. Kolme neljäsosaa lisäyksestä oli yksityisellä puolella. Teollisuustoimialojen työn vähe- nemisestä arviolta puolet selittyy sillä, että yritykset ovat ulkoistaneet palvelujaan palveluyrityksille. Eniten supistui alkutuotannon, energia-, vesi- ja jätehuollon työn määrä, mikä kertoo varsin voimakkaasta tuotantorakenteen muutoksesta. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012 (Tuhatta henkilötyövuotta laskettuna siten, että työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla) Työ ja tuotanto kansantaloudessa Yksityisen ja julkisen sektorin työn muutos toimialoittain 2002–2012 (Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla)) uustyö sosiaali- on a äsosaa uolella. olet ovat non, n työn enteen -22,6 -19,0 -18,4 -8,5 -7,8 -5,5 21,7 5,5 30,3 32,6 36,5 37,9 -6,4 13,9 Alkutuot., energia ym. Muu teollisuus Metsä Sähkö & elektroniikka Kone & metalli Kemia Kauppa, logistiikka Rakentaminen Hallinto, tukipalvelut Tieto, info, viestintä Muu palvelut Koulutus, terveys, sos. Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut Julkisyhteisöt
  • 12. 10Työ ja tuotanto kansantaloudessa Yritykset vastaavat 90 prosentista markkinatuotantoa. Teollisuus- ja palveluyritysten osuudet olivat tästä ”myynnistä”osapuilleen yhtä suuret. Julkisyhteisöjen ja kotitalouksien osuus yhteensä jää alle kymmenes- osaan. Kotitalouksilla tarkoitetaan kotitalouksien harjoittamaa liiketoi- mintaa, ei kotityötä. Markkinatuotantoa on niiden tava- roiden ja palveluiden tarjonta, jotka joko myydään tai on tarkoitettu myytäväksi vähintään kustannukset kattavaan hintaan. Lähde: Tilastokeskus. Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012 (Prosenttia) Pääsektoreiden osuudet markkinatuotannosta 2012 (Prosenttia) Yritykset vastaavat 90 prosentista markkinatuotantoa. Teollisuus- ja palveluyritysten osuudet olivat tästä ”myynnistä”osapuilleen yhtä suuret. Julkisyhteisöjen ja kotitalouksien osuus yhteensä jää alle kymmenesosaan. Kotitalouksilla tarkoitetaan kotitalouksien harjoittamaa liiketoimintaa, ei kotityötä. Markkinatuotantoa on niiden tavaroiden ja palveluiden tarjonta, jotka joko myydään tai on tarkoitettu myytäväksi vähintään kustannukset kattavaan hintaan. Lähde: Tilastokeskus. 37 40 14 3 6 Teollisuusyritykset Palveluyritykset (ml. rahoitustoiminta) Muut yritykset Julkisyhteisöt Kotitaloudet ym.
  • 13. 11 Yritysten osuus nettoarvonlisäyk- sestä ja bruttokansantuotteesta (bkt:sta) on kaksi kolmasosaa. Arvonlisäys tarkoittaa ulkoa ostettu- jen raaka-aineiden ja välipanosten ”päälle”synnytettyä arvoa. Julkisen tuotannon arvonlisäys on lasken- nallinen erä, joka päätellään pääasi- assa palkkasumman perusteella. Kaikki taloudessa tehty arvonlisäys summautuu bkt:hen. Arvonlisäyk- sestä maksetaan työntekijöiden palkat ja korvaukset pääomalle (myös mahdolliset voitot). Lähteet: Tilastokeskus. Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012 (Osuus käypähintaisesta nettoarvonlisäyksestä, prosenttia) Työ ja tuotanto kansantaloudessa Pääsektoreiden roolit bruttokansantuotteen näkökulmasta 2012 (Osuus käypähintaisesta nettoarvonlisäyksestä , prosenttia) n 16 39 11 21 14 Teollisuusyritykset Palveluyritykset (ml. rahoitustoiminta) Muut yritykset Julkisyhteisöt Kotitaloudet ym.
  • 14. 12Työ yksityisellä sektorilla Kaupassa ja logistiikkapalveluissa tehtiin peräti neljäsosa yksityisen sektorin työtunneista vuonna 2012. Tieto-, informaatio- ja viestintä- palvelujen, rakentamisen sekä alkutuotannon ja energia-, vesi- ja jätehuollon osuudet yksityisen sektorin työtunneista olivat kukin kymmenesosan luokkaa. Kone- ja metalliteollisuus oli suu- rin teollisuustoimiala kahdeksan prosentin osuudella yksityisistä työtunneista. Lähde: Tilastokeskus. Tehty työ toimialoittain 2012 (Osuus työtunneista, prosenttia) Tehty työ toimialoittain 2012 (Osuus työtunneista, prosenttia) Kaupassa ja logistiikkapalveluissa tehtiin peräti neljäsosa yksityisen sektorin työtunneista vuonna 2012. Tieto-, informaatio- ja viestintäpalvelujen, rakentamisen sekä alkutuotannon ja energia-, vesi ja jätehuollon osuudet yksityisen sektorin työtunneista olivat kukin kymmenesosan luokkaa. Kone- ja metalliteollisuus oli suurin teollisuustoimiala kahdeksan prosentin osuudella yksityisistä työtunneista. Lähde: Tilastokeskus. 9,9 1,6 2,2 2,5 4,5 7,6 11,2 5,2 7,0 11,4 13,2 24,2 Kemia Metsä Sähkö & elektroniikka Muu teollisuus Hallinto, tukipalvelut Koulutus, terveys, sos. Kone & metalli Alkutuot., energia ym. Rakentaminen Tieto, info, viestintä Muut palvelut Kauppa, logistiikka Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut
  • 15. 13 Yksityinen palvelutyö on lisääntynyt ja teollisuustyö supistunut kautta linjan. Arviolta puolet teollisuus- työn supistumisesta selittyy sillä, että yritykset ovat ulkoistaneet palvelutöitään (kuten siivous) pal- veluyrityksille. Koulutuksessa ja terveys- ja sosi- aalipalveluissa yksityisen sektorin henkilötyövuodet ovat lisääntyneet peräti 38 000:lla vuodesta 2002. Alkutuotannon ja energia-, vesi- ja jätehuollon kutistuminen kertoo voimakkaasta rakennemuutoksesta. Lähde: Tilastokeskus. Työn muutos toimialoittain 2002–2012 (Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla)) Työ yksityisellä sektorilla ääntynyt kautta ta vat (kuten n ovat a vesi ja ertoo toksesta. -22,6 -19,0 -18,4 -8,5 -7,8 -5,5 21,7 5,5 30,3 32,6 36,5 37,9 Alkutuot., energia ym. Muu teollisuus Metsä Sähkö & elektroniikka Kone & metalli Kemia Kauppa, logistiikka Rakentaminen Hallinto, tukipalvelut Tieto, info, viestintä Muut palvelut Koulutus, terveys, sos. Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut Työn muutos toimialoittain 2002–2012 (Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla))
  • 16. 14Työ yksityisellä sektorilla Noin kolmasosa kaikista yksityisen sektorin työtunneista tehdään Uudellamaalla. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa tehdään mo- lemmissa noin yhdeksän prosenttia kaikista työtunneista. Lähde: Tilastokeskus. Työn jakauma alueittain 2011 (Osuudet yksityisen sektorin tehdyistä työtunneista, prosenttia) Työn jakauma alueittain 2011 (Osuudet yksityisen sektorin tehdyistä työtunneista, prosenttia) Kolmasosa kaikista yksityisen sektorin työtunneista tehtiin Uudellamaalla. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa tehtiin molemmissa 9 prosenttia kaikista työtunneista. Lähde: Tilastokeskus. 0,7 1,2 2,6 2,7 3,0 3,7 4,1 4,3 4,5 4,8 5,3 6,4 6,5 8,6 9,0 32,5 Ahvenanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Savo Lappi Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Keski-Suomi Pohjanmaa Kaakkois-Suomi Häme Pohjois-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Uusimaa
  • 17. 15 Uudellamaalla tehty työ on lisään- tynyt 30 000 henkilötyövuodella vuodesta 2001. Pirkanmaallakin lisäystä tuli yli 13 000 henkilön vuo- sityöpanoksen edestä. Työtuntien määrä on kasvanut kaikilla alueilla Varsinais-Suomea lukuun ottamatta. Lähde: Tilastokeskus. Työn muutos alueittain 2001–2011 (Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla)) Työ yksityisellä sektorilla 0,4 0,4 0,5 1,8 1,8 2,5 2,8 3,0 3,2 4,7 4,9 5,3 6,1 13,4 29,6 Varsinais-Suomi Kaakkois-Suomi Kainuu Ahvenanmaa Pohjois-Karjala Häme Pohjois-Savo Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Satakunta Lappi Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Suomi Pirkanmaa Uusimaa Työn muutos alueittain 2001–2011 (Tuhatta henkilötyövuotta (työtuntien erotus jaettuna 2 000:lla)) a 2001. yli 13 ksen nut mea
  • 18. 16Työ yrityksissä Yrityksiä oli kaikkiaan 314 908 (kon- sernirakenteet huomioiden) vuonna 2012. Niistä 95 prosenttia työllisti alle 10 henkilöä. Vähintään tuhat henkilöä työllis- täviä yrityksiä oli 130, mikä oli 0,04 prosenttia kaikista yrityksistä. Ne työllistivät yhteensä kuitenkin ku- takuinkin yhtä paljon kuin alle 10 hengen yritykset. Valtio ja suurimmat kunnat ovat suuryrityksiäkin merkittävämpiä työllistäjiä, mutta ne eivät ole mu- kana kuvion tiedoissa. Aineistossa ovat mukana vain julkisyhteisöjen omistamat yritykset. Lähde: Tilastokeskuksen konsernirekisteri. Yritys tarkoittaa tässä konsernia (emo ja tytäryhtiöt yhteensä), koot viittaavat kon- sernien työllisyyteen Suomessa. Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012 (Prosenttia) 95 28 4 17 14 14 27 Yrityksistä Työllisyydestä Yli 1 000 henkilöä 250–999 h. 50–249 h. 10–49 h. Alle 10 h. Yritysten määrä ja työllisyysosuudet yrityskoon mukaan 2012 (Prosenttia) Yrityksiä oli kaikkiaan 314 908 (konsernirakenteet huomioiden) vuonna 2012. Niistä 95 prosenttia työllisti alle 10 henkilöä. Vähintään tuhat henkilöä työllistäviä yrityksiä oli 130, mikä oli 0,04 prosenttia kaikista yrityksistä. Ne työllistivät yhteensä kuitenkin kutakuinkin yhtä paljon kuin alle 10 hengen yritykset. Valtio ja suurimmat kunnat ovat suuryrityksiäkin merkittävämpiä työllistäjiä, mutta ne eivät ole mukana kuvion tiedoissa. Aineistossa on mukana vain julkisyhteisöjen omistamat yritykset. Lähde: Tilastokeskuksen konsernirekisteri. Yritys tarkoittaa tässä konsernia (emo ja tytäryhtiöt yhteensä), koot viittaavat konsernien työllisyyteen Suomessa.
  • 19. 17 Yritysten aloittamiset ja lopettami- set aiheuttavat merkittävää työn uudelleenkohdentumista. Kolmasosa yritysten työllisistä työskenteli vuonna 2002 yrityksissä, jotka eivät yritysrekisterin mukaan olleet enää toiminnassa vuonna 2012. Vastaavasti näiden vuosien aikana aloittaneissa yrityksissä oli noin joka kolmas työllisistä vuonna 2012. Lähde: Tilastokeskus. Tilastointimuutosten takia aineistossa ei ole mukana maatalouden ja kiinteistöjen hallinnan yrityksiä. Konsernirakenteita- kaan ei ole huomioitu, koska tiedot niistä ovat osin puutteellisia. Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä 2002 ja 2012 (Tuhatta henkilöä) Työ yrityksissä 473 822 894 512 2002 2012 Aloittaneet Jatkaneet Lopettaneet Työllisyys aloittaneissa, jatkaneissa ja lopettaneissa yrityksissä 2002 ja 2012 (Tuhatta henkilöä) miset issä, aan a 2012. na joka an mioitu,
  • 20. 18 Suomen työllistävin yritys on Itella, jonka palveluksessa oli yli 19 000 työntekijää vuonna 2012. Koko Itel- la-konsernin globaalista työllisyy- destä 70 prosenttia on Suomessa. Nokia oli Suomen toiseksi suurin työllistäjä vielä vuonna 2012. Tuol- loin Suomen osuus Nokian globaa- lista työllisyydestä oli 13 prosenttia. Nyt kun puhelintoiminnot ovat siir- tyneet Microsoftille, Nokia työllistää Suomessa noin 6 000 henkilöä. Lähde: Tilastokeskus. Suomen työllistävimmät yritykset 2012 Työ yrityksissä Työllisyys Suomen osuus Suomessa, yrityksen globaalista Yritys henkilöä työllisyydestä, % Itella 19 214 70 Nokia 14 944 13 ISS (Suomen tytäryhtiö) 12 056 100 VR 10 726 97 Kesko 10 161 51 UPM-Kymmene 9 561 41 Metso 9 063 30 YIT 8 773 35 SOL-yhtiöt 8 017 78 Nordea (Suomen yksikkö) 7 948 96
  • 21. 19 Siivous- ja kiinteistöpalveluja tar- joavan SOL-konsernin työllisyys on lisääntynyt Suomessa yli 5 600 henkilöllä vuodesta 2002. Osin SOLin ja muidenkin listan yritysten henkilöstömäärän kasvu selittyy tehdyillä yritysostoilla ja -järjestelyillä. Kymmenestä henkilöstöään eniten lisänneestä yrityksestä viisi on palve- lualan yrityksiä, neljä kaupan alalta ja yksi teollisuudesta. Lähde: Tilastokeskus. Henkilöstöään eniten lisänneet yritykset 2002–2012 Työ yrityksissä Henkilöstömäärän Työllisyys muutos Suomessa Suomessa Yritys 2002–2012, henkilöä 2012, henkilöä SOL-yhtiöt (siivous ym.) 5 625 8 017 OPK (Osuuspankkikeskus Osk) 3 987 6 195 Lassila & Tikanoja (jätehuolto ym.) 3 445 6 369 SOK (S-ketjun keskushallinto) 3 024 7 078 Contineo (ml. RTK-Palvelu) 1 471 2 609 Pirkanmaan Osuuskauppa 1 416 2 262 Osuuskauppa Hämeenmaa 1 320 2 480 Manpower 1 296 1 739 CRH Finland (ml. Rudus) 1 102 1 485 Osuuskauppa Arina 1 074 2 124
  • 22. 20 Suhteellisesti eniten työllisyyttään lisänneet yritykset 2002–2012 Lukkoyhtiö Assa Abloyn työllisyys on kasvanut Suomessa yli 500 prosent- tia vuodesta 2002. Kasvuun liittyy sarja mutkikkaita yritysjärjestelyjä. Suhteellisesti eniten työllisyyttään lisänneiden kärkikymmenikössä oli neljä palvelualan ja neljä teol- lisuusalan yritystä. Lisäksi kaupan alalta ja rakentamisesta oli kustakin yksi yritys. Lähde: Tilastokeskus. Aineistossa ovat yritykset, jotka työllistivät vuonna 2002 vähintään sata henkilöä. Työ yrityksissä Suomen henkilöstön Työllisyys muutos Suomessa Yritys 2002–2012, % 2012, henkilöä Assa Abloy 566 791 Manpower 292 1 739 CRH Finland (ml. Rudus) 288 1 485 Skaala Ikkunat ja Ovet 271 430 Gigantti 266 820 Finnmap Consulting 248 1 043 Aro Yhtiöt (mm. talotekniikkaa) 248 464 Rejlers Finland (tekninen konsultointi) 247 420 Panostaja (sijoitusyhtiö) 235 1 194 SOL-yhtiöt 235 8 017
  • 23. 21 Teollisuustoimialojen tuotanto- osuudet ovat jonkin verran kor- keammat kuin työtuntiosuudet (ks. s. 12), koska teollisuudessa on hyvä tuottavuus. Silti kauppa ja logistiikka on myös tuotannolla mitattuna selvästi suurin toimiala yli viidenneksen osuudella. Lähde: Tilastokeskus. Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012 (Osuus yksityisen sektorin arvonlisäyksestä, prosenttia) Tuotanto yksityisellä sektorilla Toimialoittaiset tuotanto-osuudet 2012 (Osuus yksityisen sektorin arvonlisäyksestä, prosenttia) anto- n osuudet dessa on n myös västi eksen 6,5 1,4 2,6 3,5 4,3 8,2 10,1 4,7 5,8 12,7 18,6 21,7 Sähkö & elektroniikka Metsä Kemia Muu teollisuus Hallinto, tukipalvelut Koulutus, terveys, sos. Alkutuot., energia ym. Kone & metalli Rakentaminen Tieto, info, viestintä Muut palvelut Kauppa, logistiikka Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut
  • 24. 22 Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012 (Yksityisen sektorin arvonlisäyksen muutos, mrd. euroa, vuoden 2000 hinnoin) Tuotanto on lisääntynyt kaikilla pal- velualoilla ja rakentamisessa. Kas- vua on ollut myös alkutuotannossa ja energia-, vesi- ja jätehuollossa, vaikka toimialan työtunnit ovat su- pistuneet voimakkaasti (vrt. s. 13). Teollisuustoimialoista kone & metal- li sekä kemia kasvoivat. Sähkön ja elektroniikan voimakas supistuminen liittyy Nokiaan. Ilman Nokian vaikutusta sähkö- ja elektro- niikkateollisuuden arvonlisäys olisi kasvanut yli miljardilla eurolla. Lähde: Tilastokeskus. Tuotanto yksityisellä sektorilla Tuotannon muutos toimialoittain 2002–2012 (Yksityisen sektorin arvonlisäyksen muutos, miljardia euroa (vuoden 2000 hinnoin)) Tuotanto on lisääntynyt kaikilla palvelualoilla ja rakentamisessa. Kasvua on ollut myös alkutuotannossa ja energia-, vesi- ja jätehuollossa, vaikka toimialan työtunnit ovat supistuneet voimakkaasti (vrt. s. 14). Teollisuustoimialoista kone & metalli sekä kemia kasvoivat. Sähkön ja elektroniikan voimakas supistuminen liittyy Nokiaan. Ilman Nokian vaikutusta sähkö- ja elektroniikkateollisuuden arvonlisäys olisi kasvanut yli miljardilla eurolla. Lähde: Tilastokeskus. -3,2 -1,0 -0,7 0,3 0,6 0,7 1,0 1,3 1,3 2,0 3,6 3,9 Sähkö & elektroniikka Metsä Muu teollisuus Kemia Alkutuot., energia ym. Kone & metalli Koulutus, terveys, sos. Hallinto, tukipalvelut Rakentaminen Muut palvelut Tieto, info, viestintä Kauppa, logistiikka muutos Alkutuotanto ym. Teollisuus Rakentaminen Palvelut
  • 25. 23 Tavaraviennin osuus bkt:sta on ku- tistunut ja palveluviennin kasvanut. Niiden yhteenlaskettu bkt-osuus on pysynyt 41 prosentin tasolla vuodesta 2002 vuoteen 2012. Tavaraviennin roolia korostaa brut- toarvoinen tilinpito. Esimerkiksi Suomessa kypsytetyn banaanin vienti Venäjälle kertoo sekä banaa- nin että kypsytyksen arvosta, vaikka suomalainen jalostusarvo liittyy vain kypsytykseen. OECD:n ja WTO:n jalostusarvopoh- jaisten mittausten mukaan Suomen tavara- ja palveluvienti ovat osapuil- leen yhtä suuret. Lähde: Tilastokeskus. Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012 (Viennin arvo suhteessa bkt:hen, prosenttia) Tavara- ja palveluvienti 8 11 33 30 2002 2012 Tavaravienti Palveluvienti Tavara- ja palveluviennin tuotanto-osuudet 2002 ja 2012 (Viennin arvo suhteessa bkt:hen, prosenttia) u kiksi sta, o ten htä
  • 26. 24 Tavaravienti toimialoittain 2012 (Osuus koko tavaraviennistä, prosenttia) Kone- ja metalliteollisuus kattaa 27 prosenttia bruttoarvoisesta tavara- viennistä. Viennin toinen tukijalka on nyt ja tulevaisuudessa puinen. Sähkö- ja elektroniikkateollisuus kä- väisi 2000-luvulla suurimpana vien- tialana, mutta matkapuhelinviennin loppumisen jälkeen sen osuus on vakiintunut kymmenesosan tasolle. Kaupan tavaravienti liittyy K- ja S-ketjujen omien merkkien val- mistuttamiseen ja toimittamiseen ulkomaisiin yksiköihin. Lähde: Tulli. Lähteessä käytetty luokitus. Tavara- ja palveluvienti Tavaravienti toimialoittain 2012 (Osuus koko tavaraviennistä, prosenttia) Kone- ja metalliteollisuus kattaa 27 prosenttia bruttoarvoisesta tavaraviennistä. Viennin toinen tukijalka on nyt ja tulevaisuudessa puinen. Sähkö- ja elektroniikkateollisuus käväisi 2000-luvulla suurimpana vientialana, mutta matkapuhelinviennin loppumisen jälkeen sen osuus on vakiintunut kymmenesosan tasolle. Kaupan tavaravienti liittyy K- ja S- ketjujen omien merkkien valmistuttamiseen ja toimittamiseen ulkomaisiin yksiköihin. Lähde: Tulli. Myös luokitus perustuuTullin käyttämiin luokkiin. 0,9 4,9 5,3 9,8 14,9 17,7 19,3 27,0 Alkutuotanto Muu teollisuus Muut palvelut ja rakentaminen Sähkö & elektroniikka Kauppa Kemia Metsä Kone & metalli
  • 27. 25 Suomen vienti on keskittynyt erittäin harvoihin suuriin yrityksiin, myös Ruotsiin verrattuna (ks. tau- lukot alla). Lisäksi meillä on vähän vientiyrityksiä, vain runsaat 13 000. Lähde: OECD. Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan 2011 (Prosenttia) Tavara- ja palveluvienti Tavaravientiyritysten määrä ja vientiosuudet yrityskoon mukaan 2011 (Kokoluokittaiset osuudet vientiyrityksistä ja tavaraviennistä, prosenttia) 4 7 64 3 21 8 8 15 3 68 Yrityksistä Viennistä 250– h. 50–249 h. 10–49 h. 0–9 h. Ei tiedossa ksiin, n vain saat omioitu Väh. 250 h. 68 62 51 50–249 h. 15 16 14 10–49 h. 8 8 8 0–9 h. 3 11 7 Ei tiedossa 7 3 19 Henkilöstö Suomi Ruotsi Saksa Osuus maan koko viennistä, % Väh. 250 h. 3 2 1 50–249 h. 8 6 6 10–49 h. 21 22 16 0–9 h. 64 68 39 Ei tiedossa 4 2 38 Henkilöstö Suomi Ruotsi Saksa Osuus maan vientiyrityksistä, %
  • 28. 26 Suomen kymmenen suurinta vien- tiyritystä (konsernirakenteet huo- mioiden) vastaa noin kolmasosasta tavaraviennistä. Sadan suurimman vientiyrityksen osuus on 67 pro- senttia tavaraviennistä ja tuhannen suurimman jo lähes 90 prosenttia. Saksassa tuhannen suurimman vientiyrityksen osuus on 60 pro- senttia maan kokonaisviennistä. Lähde: OECD. Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011 (Prosenttia tavaraviennistä ja suurimpien viejäkonsernien lukumäärä) Tavara- ja palveluvienti Suurimpien yritysten osuudet tavaraviennistä 2011 (Prosenttia tavaraviennistä ja suurimpien viejäkonsernien lukumäärä) Lähde: OECD. Suomen kymmenen suurinta vientiyritystä (konsernirakenteet huomioiden) vastaa kolmasosasta tavaraviennistä. Sadan suurimman vientiyrityksen osuus on 67 prosenttia tavaraviennistä ja tuhannen suurimman jo lähes 90 prosenttia. Saksassa tuhannen suurimman vientiyrityksen osuus on 60 prosenttia maan kokonaisviennistä. 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Top 5 10 20 50 100 500 1,000 Suomi Ruotsi Saksa 10 suurinta vastaa 33 % Suomen, 27 % Ruotsin ja 21 % Saksan viennistä. 100 suurinta vastaa 67 % Suomen, 58 % Ruotsin ja 38 % Saksan viennistä.
  • 29. 27 Tavara- ja palveluvienti Palveluvienti vientierittäin 2012 (Osuus palveluviennistä, prosenttia) Palveluvienti on paljolti monikan- sallisten teollisuusyritysten sisäistä vaihdantaa. Kolmannes palveluviennistä on liike-elämän palveluita, kuten Nokia Siemens Networksin (ja nyt uuden Nokian) sisäistä palvelukauppaa. Myös muissa palveluviennin luo- kissa on teollisuusyritysten sisäistä vaihdantaa ja markkinapalvelujen myyntiä. Rakentamisen palveluvienti sisältää muiden muassa projektitoimitukset ulkomaille. Lähde: Suomen Pankki, maksutase. Palveluvienti vientierittäin 2012 (Osuus palveluviennistä, prosenttia) 2,2 8,1 10,7 11,4 13,3 20,0 31,7 Virkistys-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut Julkisen sektorin palvelut Vakuutuspalvelut Viestintäpalvelut Rahoituspalvelut Rakentaminen ulkomailla Kuljetus Rojaltit, lisenssimaksut ja tekijänpalkkiot Matkailu Tietotekniikka- ja informaatiopalvelut Liike-elämän palvelut en ke- emens sisäistä issa on ntaa ja ää set
  • 30. 28 Paperi ja pahvi on Suomen tärkein yksittäinen vientiluokka. Sen osuus on 12,5 prosenttia koko brutto- arvoisesta tavaraviennistä. Suomen osuus koko maailman paperin ja pahvin viennistä on noin 8,2 prosenttia. Öljyjalosteiden osuus viennistä on 10,7 prosenttia. Toiseksi tärkeim- män vientiluokkamme osuus maail- maviennistä on vain 0,9 prosenttia. Lähde: United Nations Commodity Trade Statistics Database. Tuotteet on määritelty YK:n SITC Rev. 3-luokituksen 3-numerotasolla. Suomen tärkeimmät vientituotteet 2012 Tavara- ja palveluvienti Osuus Suomen Vientituote Suomen osuus tavara- maailman viennistä, % viennistä, % 12,5 Paperi ja pahvi 8,2 10,7 Kivennäisöljytuotteet, raffinoidut 0,9 4,5 Levyvalmisteet, seostettua terästä 5,3 2,7 Puhelinlaitteet, niiden osat ja tarvikkeet 0,4 2,4 Muut teollisuuden erikoiskoneet ja -laitteet 1,1 2,4 Paperimassa 4,0 2,4 Sähkögeneraattorit ja -moottorit 1,8 2,3 Maansiirto-, kaivuu- yms. koneet 1,4 2,2 Sahattu ja höylätty puutavara 4,6 2,1 Erittelemätön 0,3
  • 31. 29 Suomen maailmanmarkkinaosuudeltaan merkittävimmät vientituotteet 2012 Suomi näyttäytyy edelleen varsin raaka-ainevetoisena taloutena, kun tarkastellaan vientituotteidemme maailmanmarkkinaosuuksia. Maamme osuus maailman turkis- nahkojen viennistä on 14,7 prosent- tia. Seuraavaksi suurin maailman- markkinaosuus on paperiteollisuus- koneilla ja lähes yhtä suuri papereilla ja pahveilla. Lähde: United Nations Commodity Trade Statistics Database. Tuotteet on määritelty YK:n SITC Rev. 3-luokituksen 3-numerotasolla. Tavara- ja palveluvienti Suomen osuus Vientituote Osuus Suomen maailman maailman viennistä, % viennistä, % 14,7 Turkisnahat, valmistamattomat 1,1 8,3 Paperiteollisuuskoneet 1,2 8,2 Paperi ja pahvi 12,5 7,8 Metallirahat (pl. kultarahat ja käypä raha) 0,0 5,3 Levyvalmisteet, seostettua terästä 4,5 5,0 Sinkki 0,8 4,6 Sahattu ja höylätty puutavara 2,2 4,0 Paperimassa 2,4 3,4 Nikkeli 0,9 3,2 Muu vilja (lähinnä kaura ja ruis) 0,1
  • 32. 30 Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2012 (Kiinteät ja t&k-investoinnit suhteessa tuotantoon (nettoarvonlisäys), prosenttia) Aineelliset investoinnit olivat 1990-luvun lamaan asti merkittä- västi nykyistä korkeammalla tasolla. Aineettomat investoinnit taas ovat olleet kasvussa, aivan viime vuosien kehitystä lukuun ottamatta. Aineellisten investointien taso on 6–7 kertaa (huom. asteikot kuvios- sa) aineettomia suurempi, joskin tässä mittarina olevat tutkimus- ja kehitysmenot ovat vain osa aineet- tomista investoinneista (ks. s. 33). Yksityisiä investointeja motivoi en- nen kaikkea korkea tuotto-odotus. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineellinen ja aineeton investointiaste 1975–2012 (Kiinteät ja t&k-investoinnit suhteessa tuotantoon (nettoarvonlisäys), prosenttia) Aineelliset investoinnit olivat 1990- luvun lamaan asti merkittävästi nykyistä korkeammalla tasolla. Aineettomat investoinnit taas ovat olleet kasvussa, aivan viime vuosien kehitystä lukuun ottamatta. Aineellisten investointien taso on 6–7 kertaa (huom. asteikot) aineettomia suurempi, joskin tässä mittarina olevat tutkimus- ja kehitysmenot ovat vain osa aineettomista investoinneista (ks. s. 35). Yksityisiä investointeja motivoi ennen kaikkea korkea tuotto- odotus. Lähde: Tilastokeskus. 0 10 20 30 40 50 60 0 1 2 3 4 5 6 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 Aineelliset investoinnit (asteikko oikealla) Aineettomat investoinnit (asteikko vasemmalla)
  • 33. 31 Aineellinen pääoma toimialoittain 2012 (Nettopääomakannat, miljardia euroa) Kolmasosa yksityisen sektorin pää- omakannasta on muissa palveluissa. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi kauppakeskuksia omistavat kiinteistöyhtiöt. Alkutuotannon toimialaosuuteen sisältyy myös pääomavaltainen energiasektori. Teollisuustoimialoista suurin pää- omakanta on metsäteollisuudessa. Aineellisella pääomalla tarkoitetaan lähinnä koneita, laitteita ja raken- nuksia. Ne ovat hyvinvoinnin kan- nalta keskeisiä, koska ne osaltaan mahdollistavat korkean työn tuottavuuden. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineellinen pääoma toimialoittain 2012 (Nettopääomakannat, miljardia euroa) torin ssa uluvat ksia t. suuteen tainen urin arkoitetaan a invoinnin ne korkean 314 Muut palvelut: 314 Alkut., energia ym.: 54 Metsä 12 Tieto, info, viestintä: 11 Koulutus, terveys, sos.: 3 Muu teollisuus: 8 Kone & metalli: 10 Rakentaminen: 4 Kemia: 7 Hallinto, tukipalvelut: 3 Sähkö & elektroniikka: 3 Kauppa, logistiikka: 29
  • 34. 32 Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012 (Nettopääomakannan suhteellinen muutos, prosenttia) Aineellinen pääomakanta on lisään- tynyt suhteellisesti eniten hallinnos- sa ja tukipalveluissa, rakentamisessa sekä koulutuksessa ja terveys- ja sosiaalipalveluissa. Teollisuustoimialoista pääomakanta on kasvanut vain kemiassa ja kone & metallissa. Metsäteollisuuden pääomakanta on kutistunut merkittävästi. Kolmen suuren metsäyhtiön keväällä 2014 julkaisemat investointiaikeet kor- vaisivat kertyneestä laskusta noin puolet. Lähde: Tilastokeskus. Muutos on laskettu suhteuttamalla kiinteähintaisen nettopääomakannan muutos ajanjakson keskimääräiseen nettopääomakantaan. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineellisen pääoman muutos toimialoittain 2002–2012 (Nettopääomakannan suhteellinen muutos, prosenttia) Aineellinen pääomakanta on lisääntynyt suhteellisesti eniten hallinnossa ja tukipalveluissa, rakentamisessa sekä koulutuksessa ja terveys- ja sosiaalipalveluissa. Teollisuustoimialoista pääomakanta on kasvanut vain kemiassa ja kone & metallissa. Metsäteollisuuden pääomakanta on kutistunut merkittävästi. Keväällä 2014 julkistetut investointiaikeet korvaisivat kertyneestä laskusta reilun kolmanneksen. Lähde: Tilastokeskus. Muutos on laskettu suhteuttamalla kiinteähintaisen nettopääomakannan muutos ajanjakson keskimääräiseen nettopääomakantaan. -25,6 -14,1 -0,6 1,5 5,8 9,2 15,3 16,4 24,7 37,1 40,0 57,6 Metsä Muu teollisuus Sähkö & elektroniikka Kauppa, logistiikka Tieto, info, viestintä Kone & metalli Alkutuot., energia ym. Kemia Muut palvelut Koulutus, terveys, sos. Rakentaminen Hallinto, tukipalvelut
  • 35. 33 Aineettoman pääomakannan koostumus 2005 (Osuus aineettomasta pääomakannasta, prosenttia) Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit olivat noin 39 prosenttia koko aineettomasta kannasta vuonna 2005. Tietokoneohjelmistojen sekä kult- tuuri-, taide- ja viihdeteosten osuus aineettomasta pääomakannasta oli toiseksi suurin, 18 prosenttia. Lähde: INNODRIVE National Intangibles Database. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineettoman pääomakannan koostumus 2005 (Osuus aineettomasta pääomakannasta, prosenttia) 39 18 14 14 6 5 4 Tutkimus, kehitys Ohjelmistot, taide, viihde ym. Arkkitehti- ja insinöörisuunn. Organisaatiorakenteet Yrityskohtainen osaaminen Mainonta, markkinointi, brändi Rahoituspalvelujen menetelmät
  • 36. 34 Aineeton pääoma toimialoittain 2012 (Yritysten t&k-työ, henkilötyövuotta) Kaksi kolmasosaa yksityisestä aineettomasta pääomakannasta on teollisuudessa. Toiseksi suurin aineeton pääoma- kanta on tieto-, info- ja viestintäpal- veluissa, joka sisältää muun muassa ohjelmistokehityksen ja tutkimus- ja kehityspalvelut. Mittarina käytetty tutkimus- ja kehitystyön määrä kuvaa aineeton- ta pääomaa karkeasti (vrt. edellinen kuvio), mikä korostaa teollisuuden osuutta. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineeton pääoma toimialoittain 2012 (Yritysten t&k-työ, henkilötyövuotta) Kaksi kolmasosaa yksityisestä aineettomasta pääomakannasta on teollisuudessa. Toiseksi suurin aineeton pääomakanta on palvelualalla tieto, info, viestintä, joka sisältää muun muassa ohjelmistokehityksen ja tutkimus- ja kehityspalvelut. Mittarina käytetty tutkimus- & kehitystyön määrä kuvaa aineetonta pääomaa karkeasti (vrt. edellinen kuvio), mutta korostaa hieman teollisuuden osuutta. Lähde: Tilastokeskus. 362 487 598 995 1 040 1 731 2 235 4 426 7 504 11 617 Alkutuot., energia ym. Rakentaminen Metsä Kauppa, logistiikka Muu teollisuus Kaikki muut palvelut Kemia Kone & metalli Tieto, info, viestintä Sähkö & elektroniikka
  • 37. 35 Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012 (Yritysten t&k-työn muutos, henkilötyövuotta) T&k-henkilötyövuosien muutoksilla mitattuna aineeton pääoma on romahtanut sähkö- ja elektroniikka- toimialalla. Ilman Nokian vaikutusta toimialan aineeton pääoma olisi kuitenkin lisääntynyt yli tuhannella henkilötyövuodella. Kemianteollisuudessa ja metsäte- ollisuudessa aineeton pääoma on kutistunut. Kone- ja metalliteollisuuden ainee- ton pääoma on sen sijaan lisäänty- nyt kohtuullisesti. Eniten aineeton pääoma on lisään- tynyt muissa palveluissa, joihin tilastolähteessä lukeutuvat koulu- tus-, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä liike-elämälle tuotetut tukipalvelut. Lähde: Tilastokeskus. Yksityisen sektorin investoinnit ja pääomat Aineettoman pääoman muutos toimialoittain 2008–2012 (Yritysten t&k-työn muutos, henkilötyövuotta) illa a t le -3 392 -575 -208 -117 55 142 226 343 364 1 046 Sähkö & elektroniikka Kemia Metsä Muu teollisuus Tieto, info, viestintä Alkutuot., energia ym. Rakentaminen Kauppa, logistiikka Kone & metalli Kaikki muut palvelut
  • 38. Lähteet InnoDrive National Intangibles Database, http://www.innodrive.org/ OECD Statistics, http://stats.oecd.org/ Suomen Pankki: maksutase, http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/maksutase Tilastokeskus: Kansantalouden tilinpito, http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kan/vtp/vtp_fi.asp Tilastokeskus: Yritysrekisteri, http://www.tilastokeskus.fi/til/syr/index.html Tulli: Ulkomaankaupan tilastointi, http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/ulkomaankauppatilastot/index.jsp United Nations Commodity Trade Statistics Database, http://comtrade.un.org/