SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 6
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Taloushallinto toimivaksi,
henkilöstöhallinto helpoksi,
					 kumppaniksi
Calpro Oy
		Olemme vuonna 2013 toimintamme aloittanut päijäthämäläinen henkilöstö- ja taloushallinnon 		
		 palvelukeskus, joka tuottaa asiakkailleen henkilöstö- ja taloushallintopalveluita. Calprossa
		 työskentelee lähes 100 alan ammattilaista.
Calpro Oy on kahdeksan Päijät-Hämeen kaupungin ja kunnan, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymän, Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän ja Päijät-Hämeen liiton omistama palvelukeskus.
Lahden kaupunki on enemmistöosakas yhtiössä ja Calpro Oy on osa Lahti-konsernia.
Tykkäämme työstämme!
	 Ja sen kyllä huomaa
		 – teillä ja meillä!
Alallaan toimintaa uudistavan päijäthämäläisen Calpron valoisissa
ja käytännöllisissä työtiloissa vallitsee työnilon ilmapiiri.
Työnilo syntyy työkavereiden keskuudessa työssä ja työstä
tekemisen ja onnistumisten kautta. Työpuitteemme mahdollista-
vat niin yksin, pareittain kuin tiimeissä tapahtuvan työskentelyn.
Henkilöstön käytössä on koulutusluokka, jonne voi ryhmänä
helposti kokoontua ratkaisemaan arjessa esiin sattuvia pulmia,
ideoimaan uutta ja testaamaan porukalla järjestelmämuutoksia.
Calprolainen ylläpitää ammattitaitoaan ja koulutukseen panoste-
taan monipuolisesti.
Tarjoamme sopivat tilat asiakastapaamisiin vaikka calprolainen
liikkuu mielellään myös siellä, missä asiakkaamme ovat. Jokainen
calprolainen ymmärtää, että asiantuntevan asiakaskokemuksen
aikaansaaminen ylläpitää luottamuksellista asiakassuhdetta.
Tuija Peränen
toimitusjohtaja
Arvojamme ovat
Asiakaslähtöisyys
Kuuntelemme asiakkaamme tarpeita ja pyrimme aikaansaamaan ratkaisuja asiakkaidemme ongelmissa.
Olemme joustavia asiakaspalvelijoita. Me vastaamme asiakkaamme tarpeisiin ja olemme lähellä asiakasta.
Toistemme arvostus
Calprossa toistemme arvostus näkyy toisen auttamisena ja hyväksymisenä. Arvostus on kaksisuuntaista, työtovereiden
välillä sekä asiakkaan ja calprolaisten välillä tapahtuvaa keskinäistä luottamusta. Jokainen calprolainen osaa iloita toisen
calprolaisen onnistumisesta. Työtiimissä on yhteiset työt ja yhteiset pelisäännöt, pidämme kiinni sovituista asioista.
Annamme kiitosta hyvin tehdystä työstä, keskustelemme mielellämme työmme kehittämisestä ja kuuntelemme uusia
ideoita.
Uudistuskykyisyys
Meillä on kykyä vastata asiakkaiden tarpeisiin sekä kyseenalaistaa jo totuttuja toimintatapoja. Olemme avoimia uusille
asioille, uusien ideoiden tuottamiselle sekä jatkuvalle parantamiselle. Edellä mainitun lisäksi ymmärrämme uudistuskyvyn
sekä uuden oppimisena että vanhasta luopumisena, prosessien ja toimintatapojen kehittämisenä sekä nyky-aikaisina
työvälineinä.
Visiomme on olla dynaaminen kumppani
			 uudistuville julkisille palvelutoimijoille.
Olemme muista erottuva
		kokonaispalvelun kehittäjä,
uudentyyppiseen ajatteluun asiakasta haastava.
	 Haluamme olla ylivoimainen osaaja.
LASKUTUS-,
MYYNTIRESKONTRA- JA
PERINTÄPALVELUT
• laskutusten hoito
• myyntireskontran hoito
• perintä
• ohjeistus ja neuvonta
• asiakaspalvelu
• raportointi
PALKKAPALVELUT
• palkanlaskenta
• palkanmaksu
• palkkioiden maksu
• viranomaistilitykset
• korvausten hakeminen ja
kirjaaminen työnantajalle
• perusneuvonta palkka- ja
TES-asioissa
• raportointi
OSTORESKONTRA-
PALVELUT
• sähköinen laskujen vastaanotto
• laskujen skannauspalvelu
• tiliöinnit
• laskujen maksu
• ostohyvitysten käsittely
• maksukehotusten selvitys
• raportointi
MATKANHALLINTA-
PALVELUT
Sähköinen matkanhallintaprosessi
matkan suunnittelusta päivärahojen
ja kulukorvausten maksamiseen.
HENKILÖSTÖ-
HALLINNON PALVELUT
• rekrytoinnin tukipalvelut
• konsultointi henkilöstöasioissa
• järjestelmien käyttökoulutus
KIRJANPITO- JA
TILINPÄÄTÖSPALVELUT
• kokonaisvaltaiset kirjanpitopalvelut
• tilinpäätökset, konsernitilinpäätökset
• neuvonta ja konsultointi
• tietojärjestelmien ylläpito
• maksuliikenteen hoito
• raportointi
• järjestelmien käyttökoulutus
Toiminta-ajatuksemme on tuottaa
	 asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti
		 korkeatasoisia henkilöstö- ja
					taloushallinnon palveluja.
Miksi
	 Calpron palvelut ovat parhaita?
Olemme dynaaminen ja kehittyvä organisaatio. Toimimme kustannustehokkaasti nykyaikaisilla järjestelmillä.
Meillä on monipuolinen ja pitkä osaaminen alan kaikista tehtävistä. Olemme ajan hermolla, kehitymme jatkuvasti.
Laadukkuus toiminnassa tarkoittaa toimimista yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Prosessimme ovat
laadukkaita ja ennakkoon sovittuja käytäntöjä. Laadukkuus edellyttää seurantaa sattuneista poikkeamista.
Poikkeamien tunnistaminen ja tunnustaminen ovat avain toiminnan
kokonaisvaltaiselle tehostamiselle ja jatkuvalle kehittämiselle.
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja parannamme palvelujamme
yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Teemme vuosittain asiakas-
tyytyväisyyskyselyn. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkail-
lamme ja yhteistyökumppaneillamme on mahdollisuus antaa
palautetta toiminnastamme.
Mitä
	etuja asiakkaalle?
Asiakkaalle toimintatapamme tarkoittaa vapautta. Vapautta keskittyä omaan
ydinosaamiseensa ilman huolia talous- tai henkilöstöhallinnon prosesseista.
Rohkaisemme asiakkaitamme sähköistämään ja automatisoimaan talous-
prosessejaan kokonaisvaltaisesti. Perusprosesseissa asiakas voi kauttamme
hyödyntää muiden kokemuksia ja saa käyttöönsä kokeiltuja, kustannus-
tehokkaita toimintatapoja.
Kun talous- ja henkilöstöhallinnossa luotetaan yhdenmukaisiin perusmalleihin,
jää asiakkaalle aikaa toiminnan analysointiin ja kehittämiseen yhteistyössä
Calpron asiantuntijoiden kanssa.
Postiosoite
PL 159
15141 Lahti
Puhelinvaihde
(03) 821 400
www.calpro.fi
Käyntiosoite
Linjakatu 5
15100 Lahti
Palveluaika
ma – pe klo 9 – 15
puhelinpalveluaika ma – pe klo 8 – 15.30

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch (8)

diploma
diplomadiploma
diploma
 
Base mapping week 2 erin forbes
Base mapping week 2 erin forbes Base mapping week 2 erin forbes
Base mapping week 2 erin forbes
 
Curriculum for un
Curriculum for unCurriculum for un
Curriculum for un
 
Audio mixers
Audio mixersAudio mixers
Audio mixers
 
Learnings for the learning industry from the Tata Group top exit
Learnings for the learning industry from the Tata Group top exitLearnings for the learning industry from the Tata Group top exit
Learnings for the learning industry from the Tata Group top exit
 
Slide escola D'Água
Slide escola D'Água Slide escola D'Água
Slide escola D'Água
 
Learnings from the energy revolution in Europe
Learnings from the energy revolution in EuropeLearnings from the energy revolution in Europe
Learnings from the energy revolution in Europe
 
Classification and censorship
Classification and censorshipClassification and censorship
Classification and censorship
 

Ähnlich wie Calpro_esite

Ähnlich wie Calpro_esite (20)

TalousAdvisor esittely2
TalousAdvisor esittely2TalousAdvisor esittely2
TalousAdvisor esittely2
 
Lujapalvelut Oy:n yritysesittely
Lujapalvelut Oy:n yritysesittelyLujapalvelut Oy:n yritysesittely
Lujapalvelut Oy:n yritysesittely
 
Rekrytointipalvelu Sihti Oy
Rekrytointipalvelu Sihti OyRekrytointipalvelu Sihti Oy
Rekrytointipalvelu Sihti Oy
 
20.9.2017 Työntekijöiden hyvinvointi, Netplaza oy
20.9.2017 Työntekijöiden hyvinvointi, Netplaza oy20.9.2017 Työntekijöiden hyvinvointi, Netplaza oy
20.9.2017 Työntekijöiden hyvinvointi, Netplaza oy
 
Arol esite
Arol esiteArol esite
Arol esite
 
Trainers' Housen Ignis-uusasiakashankinta
Trainers' Housen Ignis-uusasiakashankintaTrainers' Housen Ignis-uusasiakashankinta
Trainers' Housen Ignis-uusasiakashankinta
 
Tili-Kankare Oy Yritysesittely
Tili-Kankare Oy YritysesittelyTili-Kankare Oy Yritysesittely
Tili-Kankare Oy Yritysesittely
 
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland ShiruteCX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
CX Day Suomen Paras Asiakasteko 2014 - Sirte Pihlaja CXPA Finland Shirute
 
Liiketoimintapalvelu | Myynti Markkinointi Johtaminen
Liiketoimintapalvelu | Myynti Markkinointi JohtaminenLiiketoimintapalvelu | Myynti Markkinointi Johtaminen
Liiketoimintapalvelu | Myynti Markkinointi Johtaminen
 
Osaamisen hankinnan jatkuva palvelu
Osaamisen hankinnan jatkuva palveluOsaamisen hankinnan jatkuva palvelu
Osaamisen hankinnan jatkuva palvelu
 
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisuaOnnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
Onnistunut palveluintegraatio - 28 käytännössä kokeiltua ratkaisua
 
Yritysesittely Administer
Yritysesittely AdministerYritysesittely Administer
Yritysesittely Administer
 
Spirit 1 2016
Spirit 1 2016Spirit 1 2016
Spirit 1 2016
 
Wirma Lappeenranta Oy - esitys 27.9.2014
Wirma Lappeenranta Oy - esitys 27.9.2014Wirma Lappeenranta Oy - esitys 27.9.2014
Wirma Lappeenranta Oy - esitys 27.9.2014
 
Trainers' House 2014
Trainers' House 2014Trainers' House 2014
Trainers' House 2014
 
23.5.2017 Henkilöstöjohtaminen - ruisleipää ja sirkushuveja
23.5.2017 Henkilöstöjohtaminen -  ruisleipää ja sirkushuveja 23.5.2017 Henkilöstöjohtaminen -  ruisleipää ja sirkushuveja
23.5.2017 Henkilöstöjohtaminen - ruisleipää ja sirkushuveja
 
Tilitoimiston tehokas tuotanto
Tilitoimiston tehokas tuotantoTilitoimiston tehokas tuotanto
Tilitoimiston tehokas tuotanto
 
Tilitoimiston tehokas tuotanto
Tilitoimiston tehokas tuotantoTilitoimiston tehokas tuotanto
Tilitoimiston tehokas tuotanto
 
Asiakaspalvelun lyhyt ulkoistusopas - Sentraali
Asiakaspalvelun lyhyt ulkoistusopas - SentraaliAsiakaspalvelun lyhyt ulkoistusopas - Sentraali
Asiakaspalvelun lyhyt ulkoistusopas - Sentraali
 
Asiakaskokemus on rahaa
Asiakaskokemus on rahaaAsiakaskokemus on rahaa
Asiakaskokemus on rahaa
 

Calpro_esite

  • 2. Calpro Oy Olemme vuonna 2013 toimintamme aloittanut päijäthämäläinen henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus, joka tuottaa asiakkailleen henkilöstö- ja taloushallintopalveluita. Calprossa työskentelee lähes 100 alan ammattilaista. Calpro Oy on kahdeksan Päijät-Hämeen kaupungin ja kunnan, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän, Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän ja Päijät-Hämeen liiton omistama palvelukeskus. Lahden kaupunki on enemmistöosakas yhtiössä ja Calpro Oy on osa Lahti-konsernia. Tykkäämme työstämme! Ja sen kyllä huomaa – teillä ja meillä! Alallaan toimintaa uudistavan päijäthämäläisen Calpron valoisissa ja käytännöllisissä työtiloissa vallitsee työnilon ilmapiiri. Työnilo syntyy työkavereiden keskuudessa työssä ja työstä tekemisen ja onnistumisten kautta. Työpuitteemme mahdollista- vat niin yksin, pareittain kuin tiimeissä tapahtuvan työskentelyn. Henkilöstön käytössä on koulutusluokka, jonne voi ryhmänä helposti kokoontua ratkaisemaan arjessa esiin sattuvia pulmia, ideoimaan uutta ja testaamaan porukalla järjestelmämuutoksia. Calprolainen ylläpitää ammattitaitoaan ja koulutukseen panoste- taan monipuolisesti. Tarjoamme sopivat tilat asiakastapaamisiin vaikka calprolainen liikkuu mielellään myös siellä, missä asiakkaamme ovat. Jokainen calprolainen ymmärtää, että asiantuntevan asiakaskokemuksen aikaansaaminen ylläpitää luottamuksellista asiakassuhdetta. Tuija Peränen toimitusjohtaja
  • 3. Arvojamme ovat Asiakaslähtöisyys Kuuntelemme asiakkaamme tarpeita ja pyrimme aikaansaamaan ratkaisuja asiakkaidemme ongelmissa. Olemme joustavia asiakaspalvelijoita. Me vastaamme asiakkaamme tarpeisiin ja olemme lähellä asiakasta. Toistemme arvostus Calprossa toistemme arvostus näkyy toisen auttamisena ja hyväksymisenä. Arvostus on kaksisuuntaista, työtovereiden välillä sekä asiakkaan ja calprolaisten välillä tapahtuvaa keskinäistä luottamusta. Jokainen calprolainen osaa iloita toisen calprolaisen onnistumisesta. Työtiimissä on yhteiset työt ja yhteiset pelisäännöt, pidämme kiinni sovituista asioista. Annamme kiitosta hyvin tehdystä työstä, keskustelemme mielellämme työmme kehittämisestä ja kuuntelemme uusia ideoita. Uudistuskykyisyys Meillä on kykyä vastata asiakkaiden tarpeisiin sekä kyseenalaistaa jo totuttuja toimintatapoja. Olemme avoimia uusille asioille, uusien ideoiden tuottamiselle sekä jatkuvalle parantamiselle. Edellä mainitun lisäksi ymmärrämme uudistuskyvyn sekä uuden oppimisena että vanhasta luopumisena, prosessien ja toimintatapojen kehittämisenä sekä nyky-aikaisina työvälineinä. Visiomme on olla dynaaminen kumppani uudistuville julkisille palvelutoimijoille. Olemme muista erottuva kokonaispalvelun kehittäjä, uudentyyppiseen ajatteluun asiakasta haastava. Haluamme olla ylivoimainen osaaja.
  • 4. LASKUTUS-, MYYNTIRESKONTRA- JA PERINTÄPALVELUT • laskutusten hoito • myyntireskontran hoito • perintä • ohjeistus ja neuvonta • asiakaspalvelu • raportointi PALKKAPALVELUT • palkanlaskenta • palkanmaksu • palkkioiden maksu • viranomaistilitykset • korvausten hakeminen ja kirjaaminen työnantajalle • perusneuvonta palkka- ja TES-asioissa • raportointi OSTORESKONTRA- PALVELUT • sähköinen laskujen vastaanotto • laskujen skannauspalvelu • tiliöinnit • laskujen maksu • ostohyvitysten käsittely • maksukehotusten selvitys • raportointi MATKANHALLINTA- PALVELUT Sähköinen matkanhallintaprosessi matkan suunnittelusta päivärahojen ja kulukorvausten maksamiseen. HENKILÖSTÖ- HALLINNON PALVELUT • rekrytoinnin tukipalvelut • konsultointi henkilöstöasioissa • järjestelmien käyttökoulutus KIRJANPITO- JA TILINPÄÄTÖSPALVELUT • kokonaisvaltaiset kirjanpitopalvelut • tilinpäätökset, konsernitilinpäätökset • neuvonta ja konsultointi • tietojärjestelmien ylläpito • maksuliikenteen hoito • raportointi • järjestelmien käyttökoulutus Toiminta-ajatuksemme on tuottaa asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti korkeatasoisia henkilöstö- ja taloushallinnon palveluja.
  • 5. Miksi Calpron palvelut ovat parhaita? Olemme dynaaminen ja kehittyvä organisaatio. Toimimme kustannustehokkaasti nykyaikaisilla järjestelmillä. Meillä on monipuolinen ja pitkä osaaminen alan kaikista tehtävistä. Olemme ajan hermolla, kehitymme jatkuvasti. Laadukkuus toiminnassa tarkoittaa toimimista yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Prosessimme ovat laadukkaita ja ennakkoon sovittuja käytäntöjä. Laadukkuus edellyttää seurantaa sattuneista poikkeamista. Poikkeamien tunnistaminen ja tunnustaminen ovat avain toiminnan kokonaisvaltaiselle tehostamiselle ja jatkuvalle kehittämiselle. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja parannamme palvelujamme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Teemme vuosittain asiakas- tyytyväisyyskyselyn. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkail- lamme ja yhteistyökumppaneillamme on mahdollisuus antaa palautetta toiminnastamme. Mitä etuja asiakkaalle? Asiakkaalle toimintatapamme tarkoittaa vapautta. Vapautta keskittyä omaan ydinosaamiseensa ilman huolia talous- tai henkilöstöhallinnon prosesseista. Rohkaisemme asiakkaitamme sähköistämään ja automatisoimaan talous- prosessejaan kokonaisvaltaisesti. Perusprosesseissa asiakas voi kauttamme hyödyntää muiden kokemuksia ja saa käyttöönsä kokeiltuja, kustannus- tehokkaita toimintatapoja. Kun talous- ja henkilöstöhallinnossa luotetaan yhdenmukaisiin perusmalleihin, jää asiakkaalle aikaa toiminnan analysointiin ja kehittämiseen yhteistyössä Calpron asiantuntijoiden kanssa.
  • 6. Postiosoite PL 159 15141 Lahti Puhelinvaihde (03) 821 400 www.calpro.fi Käyntiosoite Linjakatu 5 15100 Lahti Palveluaika ma – pe klo 9 – 15 puhelinpalveluaika ma – pe klo 8 – 15.30