SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 39
Downloaden Sie, um offline zu lesen
–SUOMEN EKONOMILIITTO – –FINLANDS EKONOMFÖRBUND – 
Työelämän joustot ja palkitseminen 
4.5.2014 LS
Ihmiset johtajan tärkein väline 
Hyvä johtaminen on työpaikan yhteistoiminnan ja sen edellytysten johtamista 
Esimiehen tärkein tehtävä on varmistaa, että työn organisointi ja työn tekemisen edellytykset ovat kunnossa. 
Esimiehen tehtävänä on luoda alaisilleen onnistumisen edellytykset kirkastamalla oman tiimin työn tarkoitusja työtehtävien välinen yhteys koko yrityksen tavoitteisiin 
Esimiehen velvollisuuksiin kuuluu huolehtia välineistä työnjaosta ja yhteisistä pelisäännöistä. 
Oman esimerkin vaikutus 
Tosiasioiden tietäminen ja tunnustaminen 
2
Joustava työ
Työnteon tavat moninaistuvat niin ajan, paikan kuin yhteisöllisten muotojen osalta
Pystyy irrottautumaan työasioista vapaa-ajalla
Palautuminen työn aiheuttamasta kuormituksesta työpäivän jälkeen viimeisten 3 kk aikana (%)
Riittävä palautuminen 
•Ajasta ja paikasta riippumaton työnteko on hyvä renki, mutta huono isäntä 
•Matkustaminen vaatii palautumista 
•Palautuminen keskeistä työhyvinvoinninylläpidossa 
•Palautumisen vaikeudet lisäävät työuupumuksen ydinoireita 
•Psykologinen irrottautuminen 
10
11 
Palautuminen 
Päivittäinen lepoaika 
•Päivittäinen lepoaika on työpäivän kuluessa annettava säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika työajan ylittäessä 6 tuntia 
•Voidaan sopia lyhyemmästä, vähintään kuitenkin puoli tuntia 
•Jos ttvoi esteettömästi poistua työpaikalta, lepoaikaa ei lueta työaikaan 
•Oltava tosiasiallinen mahdollisuus poistua 
•Ei voida sijoittaa työpäivän alkuun tai loppuun 
Vuorokausilepo 
•Annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana 
•Vähimmäispituus pääsääntöisesti 11 tuntia 
•Vähintään kuitenkin 7 tuntia 
•Jaksotyössä vähimmäispituus 9 tuntia 
Viikoittainen vapaa-aika 
•Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kestävän keskeytymättömän vapaa-ajan 
•Mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen 
•Korvataan lyhentämällä säännöllistä työaikaa yhtä pitkältä ajalta kuin ei ole saanut vapaata 
•Tt:n suostumuksella voidaan korvata rahassa ylityön perusosaa vastaavalla määrällä
Kuormittavuus 
•Työturvallisuuslain muutos 2013 
•Työajat vaikuttavat työkykyyn ja työhyvinvointiinsiten tuottavuuteen 
•Työaikojen aiheuttavat haitta-ja vaaratekijät työnantajan on työturvallisuuslain perusteella selvitettävä ja arvioitava etukäteen 
•Psykososiaaliset kuormitustekijät 
•Matkatyön kuormittavuus 
12
Kuormittuminen, mittaaminen ja seuranta 
•Kehityskeskustelut 
•Työhyvinvointikyselyt 
•Työaikojen vaarojen arviointi 
–Tulosten analysointi 
–Toimenpiteet ja seuranta 
•Kaikkien sitouduttava muutoksiin
Laki ja tämän päivän työelämä 
Työaika 
Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikallatyönantajan käytettävissä. 
Etätyö 
Lakia sovelletaan kotona etätyötä tekeviin, jos työnantajalla on mahdollisuus valvoa työaikaa. 
Entä työntekijän vakuuttaminen etätyön aikana? 
Matkustaminen vapaa-ajalla 
Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena 
Ei työaikaa eikä vapaa-aikaa –kenen aikaa sitten? 
Laki ei määrittele, työehtosopimusten kirjaukset vaihtelevat, eikä kaikki työntekijät kuulu työehtosopimusten piiriin 
14
Työaikaa säätelee vahvasti laki 
Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa 
Ylityökorvaus on korkeampi kuin tuntipalkka 
Vuorokautinen ylityö: 2 ensimmäiseltä tunnilta 50 % korotettu palkka, sen jälkeen 100 % korotettu palkka 
Viikkoylityö: 50 % korotettu palkka 
Liukumaa vai ylityötä 
Lain soveltamisala varsin laaja > lähes kaikki työntekijät kuuluvat lailla määritellyn työajan ja ylityökorvausten piiriin aivan ylintä johtoa lukuun ottamatta 
Kiinteä ylityökorvaus? 
Työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin 
Pakottavaa lainsäädäntöä > ei voida sopia työsopimuksessa toisin työntekijän etuja vähentäen 
15
Työaikakirjanpito 
•Työaikakirjanpitoa koskevat määräykset ovat pakottavaa oikeutta eikä niitä voi jättää noudattamalla edes toimihenkilön kanssa näin sopimalla 
•Kirjattava kaikki tehdyt työtunnit, ylityötunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin 
•Työntekijällä oikeus saada kirjallinen selvitys omista merkinnöistä 
•Luottamusvaltuutetun, yhteyshenkilön, luottamusmiehen oikeus tarkistaa 
16
Työajanseurannan plussat ja miinukset
Työajanseurannan plussat ja miinukset 
•Työtunnit tulevat näkyviksi ja korvattaviksi 
•Mahdollistaa oikeudenmukaisen jouston puolin ja toisin 
•Tärkeä työsuojelun väline 
•Hyvä esimiestyön väline 
•Lain noudattaminen 
•Työnantajalle aiheutuvat kustannukset
19
20
Etätyö 
Etätyölle on ominaista, että työntekijä voi itse päättää työn alkamis-ja päättämisajankohdan 
Työnantaja ei yleensä valvo työajan käyttöä –intressinä työn valmistuminen ja tulokset 
Tällöin riskinä kuitenkin työmäärän liiallinen kasvu, työ-ja vapaa-ajan sekoittuminen; voikin olla oire huonosta työn organisoinnista ja liian pienistä henkilöstöresursseista 
Etätyön ehdoista sovittava 
Etätyö ja työturvallisuus 
21
Joustavuutta vapailla 
•Perhevapaat 
•Opintovapaa 
•Vuorotteluvapaa 
•Omaishoitovapaa 
•Osa-aikaisuus 
•Säästövapaat 
•Osa-aikaeläke 
22
Työaikapankki 
•Vapaaehtoinen järjestely, jossa työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan sopimalla säästää tai lainata 
•Tarkoituksena edistää yritysten ja työntekijöiden tuottavuutta, kilpailukykyä sekä henkilöstön yksilöllisten työaikatarpeiden huomioonottamista sekä lisätä työhyvinvointia ja työssä viihtymistä 
23
Työaikapankkisopimus 
•Ketkä kuuluvat sopimukseen piiriin 
•Säästettävät erät ja niiden siirtäminen ta-pankkiin 
•Työaikapankin enimmäismäärät ja mahdolliset aikamäärät 
•Vapaiden pitäminen ja niiltä maksettava ansio 
•Vapaiden luonne ja niiden yhteensovittaminen muitten poissaoloperusteiden kanssa 
•Järjestelmän muuttaminen ja lakkauttaminen 
24
One sizefitsall? 
•Joustavat työaikajärjestelyt parantavat työtyytyväisyyttä ja henkilöstön lojaalisuutta 
•Parantavat tuottavuutta ja työn tuloksellisuutta 
•Erilaiset työt, erilaiset toteutukset 
•Luottamus ja vastavuoroisuus 
•Työaikamallien kustannukset 
•Seuranta luo joustavuutta 
25
Maailma, jossa palkkoja ei vedetä hatusta.
Jos teen työni hyvin… 
Mitä toivoisin tapahtuvan 
Saan palkankorotuksen tai palkkion 
Saan isomman työpöydän 
Saan lisää töitä 
Saan kiitosta työtovereiltani 
Saan tunnustusta pomoltani 
Saan kiitosta asiakkailtamme 
✔ 
✔ 
Mitä tapahtuu 
Saan palkankorotuksen 
Saan isomman työpöydän 
Saan lisää töitä 
Saan kiitosta työtovereiltani 
Saan tunnustusta pomoltani 
Tunnen itseni tyytyväiseksi
Jos teen työni hyvin… 
Mitä toivoisin tapahtuvan 
Saan palkankorotuksen tai palkkion 
Saan isomman työpöydän 
Saan lisää töitä 
Saan kiitosta työtovereiltani 
Saan tunnustusta pomoltani 
Saan kiitosta asiakkailtamme 
✔ 
✔ 
Mitä tapahtuu 
Saan palkankorotuksen 
Saan isomman työpöydän 
Saan lisää töitä 
Saan kiitosta työtovereiltani 
Saan tunnustusta pomoltani 
Tunnen itseni tyytyväiseksi 
✔ 
✔
Kokonaiskompensaatioaatio 
Kokonais- 
kompensaatio 
Aloitepalkkiot 
Edut 
Tulospalkka 
Peruspalkka 
Mahdollisuus kehittyä, koulutus, 
työn sisältö 
Arvostus, 
palaute työstä 
+/- 
Mahdollisuus vaikuttaa, osallistuminen 
Työsuhteen pysyvyys, työajan järjestelyt 
Erikoispalkkiot
Palkkaus on aina kokonaisuus 
Useat tekijät vaikuttavat: 
•Työtehtävään liittyvät tekijät, kuten tehtävän edellyttämä osaaminen (tieto-taito), vastuut (myynti), linjajohto, tulosyksikkö, esimiesvastuu, vaadittu vuorovaikutus (sisäiset, ulkoiset yhteydet, asiakkuudet, kansainvälisyys), työkokemusvuodet. 
•Henkilökohtaiset ominaisuudet, esimerkiksi vastuullisuus, osaaminen, yhteistyötaito, vuorovaikutus ja siinä onnistuminen sekä työn laatu. 
•Organisaatioon liittyviä tekijöitä kuten kansainvälisyys, henkilöstömäärä, organisaatiorakenne ja palkkapolitiikka, toimiala.
Palkkapolitiikka 
Palkkapolitiikka määrittelee organisaation periaatteet, joihin palkkaus perustuu. Se kertoo, millä tavalla työntekijä voi vaikuttaa palkkakehitykseensä, ohjaa esimiehiä palkkaukseen liittyvissä ratkaisuissa ja määrittelee palkkauksen hoitoon liittyvät vastuut. 
Palkkapolitiikan määrittelee yrityksen johto. 
Onnistunut palkkapolitiikka ja hyvin suunniteltu palkitsemisen 
kokonaisuus: 
•kannustaa henkilöstöä keskeisten tavoitteiden saavuttamiseen 
•ohjaa muutosta 
•aikaansaa tyytyväisyyttä 
•http://www.aktia.com/documents/10560/133261/L%C3%B6nepolitik_042012_fi. pdf/65f1f485-7083-4079-b4fe-537dac8af874 
32
33 
Mitä tehdään? 
Työn vaativuus 
Miten tehdään? 
Pätevyys ja suoriutuminen 
Palkka koostuu osista 
Mitä saadaan aikaan? 
Tulos 
Yksilöllinen palkkaus 
Tulososa 
Henkilökohtainen osa 
yrityskohtainen järjestelmä, 
josta yritys päättää 
osaaminen, vuorovaikutus ja yhteistyö, itsenäisyys ja harkinta, työn laatu, tuloksellisuus ja tavoitteellisuus, johtaminen, 
muu sovittu peruste 
vaativuudeltaan samasta ja samanarvoisesta työstä maksetaan samaa palkkaa 
vaativuusluokittelun avulla määritellään tehtäväkohtaisen palkan osuus –vähimmäispalkka 
Työn vaativuusosa
Palkitsemisjärjestelmä johtamisen välineenä 
Organisaation tahtotila (visio) 
Mitkä asiat vievät kohti tahtotilaa (strategia) 
Mitä palkitsemisella halutaan viestiä? (Palkitsemisstrategia) 
Palkitsemisjärjestelmä 
Rakenne 
Prosessit 
Vaikutukset
Miten palkitsemisesta tulee toimivaa? 
Edellyttää usean näkökulman käyttämistä 
Liiketoimintanäkökulma 
Psykologinen näkökulma 
Johtamisen näkökulma 
Hyötyä, kun 
Muu palkkausjärjestelmä on kunnossa ja järjestelmät yhteensovitetut 
Tunnusluvut ovat olemassa ja niitä seurataan 
Palkitsemisen tavoitteet ovat selkeästi määritelty 
Palkitseminen perustuu mitattaviin selkeisiin tavoitteisiin ja tavoitteet saavutettavia sekä kannustavia 
36
Mitä tapahtuu, jos ”ei ole palkitsemista”? 
Syntyy epävirallisia palkitsemisjärjestelmiä 
Hierarkia ja henkilöstöryhmien väliset erot korostuvat 
Jää enemmän tilaa erilaisille suosikkijärjestelmille, kiusaamiselle, 
vapaamatkustamiselle 
Hyvät työntekijät saattavat hakeutua muualle töihin 
Palkkausjärjestelmät ohjaavat helposti väärään suuntaan 
On vaikea kehittää toimintaa ja puuttua ei -toivottuun toimintaan 
37
Pohdittavaksi 
Onko yrityksen palkkapolitiikka määritelty ja riittävästi kaikkien tiedossa? 
Palkitaanko työsuorituksesta ja tavoitteiden saavuttamisesta riittävästi? 
Miten osaaminen on otettu huomioon palkkauksessa? 
Ovatko palkkaperusteet kunnossa? 
Vastaako määritelty työnvaativuus todellista vaativuutta? 
Puututaanko epäkohtiin viipymättä? 
Sopiiko palkkaustapa yrityksen tavoitteisiin ja työn luonteeseen? 
Tunnetaanko yrityksessä palkitsemisen kokonaistarkastelun merkitys? 
38
–SUOMEN EKONOMILIITTO – –FINLANDS EKONOMFÖRBUND – 
Työelämän laadusta huolehtiminen on osa vastuullista ja järkevää yritystoimintaa ja kestävää johtajuutta. Kiitos!

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

Kestävä johtajuus degerlund
Kestävä johtajuus degerlundKestävä johtajuus degerlund
Kestävä johtajuus degerlundSuomen Ekonomit
 
Sefe kesatyokysely 2014 esitys
Sefe kesatyokysely 2014 esitys Sefe kesatyokysely 2014 esitys
Sefe kesatyokysely 2014 esitys Suomen Ekonomit
 
Kesäksi työhön työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126
Kesäksi työhön   työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126Kesäksi työhön   työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126
Kesäksi työhön työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126Suomen Ekonomit
 
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2Be the Change Tampereen materiaali /osa 2
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2Suomen Ekonomit
 
Kestäväjohtaminen savinko
Kestäväjohtaminen savinkoKestäväjohtaminen savinko
Kestäväjohtaminen savinkoSuomen Ekonomit
 
Kestävä johtajuus degerlund_30102014
Kestävä johtajuus degerlund_30102014Kestävä johtajuus degerlund_30102014
Kestävä johtajuus degerlund_30102014Suomen Ekonomit
 
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1Be the Change Tampereen materiaali /osa 1
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1Suomen Ekonomit
 
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkka
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkkaKesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkka
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkkaSuomen Ekonomit
 
Lean start up Kuopio 24.9.2014
Lean start up Kuopio 24.9.2014Lean start up Kuopio 24.9.2014
Lean start up Kuopio 24.9.2014Suomen Ekonomit
 
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikat
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikatKesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikat
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikatSuomen Ekonomit
 
Kestävä johtajuus degerlund_21102014
Kestävä johtajuus degerlund_21102014Kestävä johtajuus degerlund_21102014
Kestävä johtajuus degerlund_21102014Suomen Ekonomit
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1Työoikeudellinen iltapäivä osa 1
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1Suomen Ekonomit
 
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturva
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturvaTyösuhteen päättyminen ja työttömyysturva
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturvaSuomen Ekonomit
 
Sommarjobb skype cv li och ansökan
Sommarjobb skype cv li och ansökanSommarjobb skype cv li och ansökan
Sommarjobb skype cv li och ansökanSuomen Ekonomit
 
Kesäksi työhön oman osaamisen tunnistaminen 20141106
Kesäksi työhön   oman osaamisen tunnistaminen 20141106Kesäksi työhön   oman osaamisen tunnistaminen 20141106
Kesäksi työhön oman osaamisen tunnistaminen 20141106Suomen Ekonomit
 
Nuoret ekonomit -kiertue SEFE
Nuoret ekonomit -kiertue SEFENuoret ekonomit -kiertue SEFE
Nuoret ekonomit -kiertue SEFESuomen Ekonomit
 
Näin löydät piilotyöpaikan -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-Portman
Näin löydät piilotyöpaikan  -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-PortmanNäin löydät piilotyöpaikan  -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-Portman
Näin löydät piilotyöpaikan -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-PortmanSuomen Ekonomit
 
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014Suomen Ekonomit
 

Andere mochten auch (20)

Kestävä johtajuus degerlund
Kestävä johtajuus degerlundKestävä johtajuus degerlund
Kestävä johtajuus degerlund
 
Sefe kesatyokysely 2014 esitys
Sefe kesatyokysely 2014 esitys Sefe kesatyokysely 2014 esitys
Sefe kesatyokysely 2014 esitys
 
Kesäksi työhön työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126
Kesäksi työhön   työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126Kesäksi työhön   työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126
Kesäksi työhön työpaikat pinnalla ja piilossa 20141126
 
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2Be the Change Tampereen materiaali /osa 2
Be the Change Tampereen materiaali /osa 2
 
Kestäväjohtaminen savinko
Kestäväjohtaminen savinkoKestäväjohtaminen savinko
Kestäväjohtaminen savinko
 
Kestävä johtajuus degerlund_30102014
Kestävä johtajuus degerlund_30102014Kestävä johtajuus degerlund_30102014
Kestävä johtajuus degerlund_30102014
 
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1Be the Change Tampereen materiaali /osa 1
Be the Change Tampereen materiaali /osa 1
 
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkka
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkkaKesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkka
Kesäksi työhön skype työhaastattelu ja palkka
 
Lean start up Kuopio 24.9.2014
Lean start up Kuopio 24.9.2014Lean start up Kuopio 24.9.2014
Lean start up Kuopio 24.9.2014
 
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikat
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikatKesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikat
Kesäksi työhön skype osaaminen ja piilotyöpaikat
 
Kestävä johtajuus degerlund_21102014
Kestävä johtajuus degerlund_21102014Kestävä johtajuus degerlund_21102014
Kestävä johtajuus degerlund_21102014
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1Työoikeudellinen iltapäivä osa 1
Työoikeudellinen iltapäivä osa 1
 
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturva
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturvaTyösuhteen päättyminen ja työttömyysturva
Työsuhteen päättyminen ja työttömyysturva
 
Sommarjobb skype cv li och ansökan
Sommarjobb skype cv li och ansökanSommarjobb skype cv li och ansökan
Sommarjobb skype cv li och ansökan
 
Kesäksi työhön oman osaamisen tunnistaminen 20141106
Kesäksi työhön   oman osaamisen tunnistaminen 20141106Kesäksi työhön   oman osaamisen tunnistaminen 20141106
Kesäksi työhön oman osaamisen tunnistaminen 20141106
 
Nuoret ekonomit -kiertue SEFE
Nuoret ekonomit -kiertue SEFENuoret ekonomit -kiertue SEFE
Nuoret ekonomit -kiertue SEFE
 
Näin löydät piilotyöpaikan -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-Portman
Näin löydät piilotyöpaikan  -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-PortmanNäin löydät piilotyöpaikan  -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-Portman
Näin löydät piilotyöpaikan -workshop, Turku, Juhava & Kulmala-Portman
 
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014
Osaamisen johtaminen yrityksissä ja organisaatioissa, SEFEn raportti 1/2014
 
UNFPA
UNFPAUNFPA
UNFPA
 
UN women
UN womenUN women
UN women
 

Ähnlich wie Kestäväjohtaminen 30102014 savinko

Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014Suomen Ekonomit
 
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta Savinko
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta SavinkoKestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta Savinko
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta SavinkoSuomen Ekonomit
 
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014Tyoelama2020
 
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515Suomen Ekonomit
 
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018Työterveyslaitos
 
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Tyoelama2020
 
Kauppakamari kouluttaa esimiehiä
Kauppakamari kouluttaa esimiehiäKauppakamari kouluttaa esimiehiä
Kauppakamari kouluttaa esimiehiäK2HEL
 
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
17 tyomarkkinat muuttuvat 2020
17 tyomarkkinat muuttuvat 202017 tyomarkkinat muuttuvat 2020
17 tyomarkkinat muuttuvat 2020Mikko Siitonen
 
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenäTyöterveyslaitos
 
TyöSyke Oy:n strategia
TyöSyke Oy:n strategiaTyöSyke Oy:n strategia
TyöSyke Oy:n strategiaTyöSyke Oy
 
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020Miikka Huhta
 
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoTyönantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoUudistuva hevostalous
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöPalveluseteli-hanke
 
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon mallia
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon malliaTyö 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon mallia
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon malliaSenaatti-kiinteistöt
 

Ähnlich wie Kestäväjohtaminen 30102014 savinko (20)

Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä, Jyväskylä 16.9.2014
 
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta Savinko
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta SavinkoKestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta Savinko
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestyksentekijänä - Lotta Savinko
 
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014
Kröger osaamisen kehittäminen, seminaari 01102014
 
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515
Muuttuva työ finanssialalla_ekonomit ilta 260515
 
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018
Mikrot menestykseen, aamukahvi 4.5.2018
 
Muutosturva
MuutosturvaMuutosturva
Muutosturva
 
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
 
Kauppakamari kouluttaa esimiehiä
Kauppakamari kouluttaa esimiehiäKauppakamari kouluttaa esimiehiä
Kauppakamari kouluttaa esimiehiä
 
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...
Työaikaratkaisut tukemaan yritysten ja työyhteisöjen menestystä ja henkilöstö...
 
17 tyomarkkinat muuttuvat 2020
17 tyomarkkinat muuttuvat 202017 tyomarkkinat muuttuvat 2020
17 tyomarkkinat muuttuvat 2020
 
Tulevaisuuden työ
Tulevaisuuden työTulevaisuuden työ
Tulevaisuuden työ
 
Työtä ilman turvaa – SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista
Työtä ilman turvaa – SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamistaTyötä ilman turvaa – SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista
Työtä ilman turvaa – SAK vaatii työsopimusten naamioinnin lopettamista
 
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksestaSAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
 
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä
24.10.2016 Jan Schugk, Työkaarimalli ikäjohtamisen välineenä
 
TyöSyke Oy:n strategia
TyöSyke Oy:n strategiaTyöSyke Oy:n strategia
TyöSyke Oy:n strategia
 
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020
Opas miltton poikkeuksellisen hyvä kesätyöntekijäkokemus_2020
 
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliittoTyönantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
Työnantajan velvollisuudet, Kristel Nybondas/ Maaseudun työnantajaliitto
 
SAK:n luottamusmieskonferenssin yt-paja
SAK:n luottamusmieskonferenssin yt-pajaSAK:n luottamusmieskonferenssin yt-paja
SAK:n luottamusmieskonferenssin yt-paja
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
 
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon mallia
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon malliaTyö 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon mallia
Työ 2.0 - Kohti valtion uutta työnteon mallia
 

Mehr von Suomen Ekonomit

Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017Suomen Ekonomit
 
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Suomen Ekonomit
 
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Suomen Ekonomit
 
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016Suomen Ekonomit
 
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Suomen Ekonomit
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3Työoikeudellinen iltapäivä osa 3
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3Suomen Ekonomit
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2Työoikeudellinen iltapäivä osa 2
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2Suomen Ekonomit
 
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemus
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemusKesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemus
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemusSuomen Ekonomit
 
Esimerkki-CV: Virtanen Ville
Esimerkki-CV: Virtanen VilleEsimerkki-CV: Virtanen Ville
Esimerkki-CV: Virtanen VilleSuomen Ekonomit
 
Esimerkki-CV: Virtanen Veera
Esimerkki-CV: Virtanen VeeraEsimerkki-CV: Virtanen Veera
Esimerkki-CV: Virtanen VeeraSuomen Ekonomit
 
Esimerkki: tyylitelty CV
Esimerkki: tyylitelty CVEsimerkki: tyylitelty CV
Esimerkki: tyylitelty CVSuomen Ekonomit
 
Unaids cbi guide for panel members
Unaids cbi guide for panel membersUnaids cbi guide for panel members
Unaids cbi guide for panel membersSuomen Ekonomit
 
Unaids competency framework
Unaids competency frameworkUnaids competency framework
Unaids competency frameworkSuomen Ekonomit
 

Mehr von Suomen Ekonomit (20)

Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 31.10.2017
 
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
 
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
Kauppatieteilijöiden työttömyys 30.9.2017
 
Anstallningsguide 2016
Anstallningsguide 2016Anstallningsguide 2016
Anstallningsguide 2016
 
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016
Nuoret Ekonomit, Tunnista taitosi, paljasta piilevät kykysi Kulmala-Portman 2016
 
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
 
Find a job for summer
Find a job for summerFind a job for summer
Find a job for summer
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3Työoikeudellinen iltapäivä osa 3
Työoikeudellinen iltapäivä osa 3
 
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2Työoikeudellinen iltapäivä osa 2
Työoikeudellinen iltapäivä osa 2
 
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemus
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemusKesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemus
Kesäksi työhön skype cv, LinkedIn ja hakemus
 
Sinustako ekonomi 2016
Sinustako ekonomi 2016Sinustako ekonomi 2016
Sinustako ekonomi 2016
 
Esimerkki-CV: Virtanen Ville
Esimerkki-CV: Virtanen VilleEsimerkki-CV: Virtanen Ville
Esimerkki-CV: Virtanen Ville
 
Esimerkki-CV: Virtanen Veera
Esimerkki-CV: Virtanen VeeraEsimerkki-CV: Virtanen Veera
Esimerkki-CV: Virtanen Veera
 
Esimerkki: tyylitelty CV
Esimerkki: tyylitelty CVEsimerkki: tyylitelty CV
Esimerkki: tyylitelty CV
 
UNAIDS
UNAIDSUNAIDS
UNAIDS
 
Working with UNICEF
Working with UNICEFWorking with UNICEF
Working with UNICEF
 
Working for WHO
Working for WHOWorking for WHO
Working for WHO
 
UNDP
UNDPUNDP
UNDP
 
Unaids cbi guide for panel members
Unaids cbi guide for panel membersUnaids cbi guide for panel members
Unaids cbi guide for panel members
 
Unaids competency framework
Unaids competency frameworkUnaids competency framework
Unaids competency framework
 

Kestäväjohtaminen 30102014 savinko

  • 1. –SUOMEN EKONOMILIITTO – –FINLANDS EKONOMFÖRBUND – Työelämän joustot ja palkitseminen 4.5.2014 LS
  • 2. Ihmiset johtajan tärkein väline Hyvä johtaminen on työpaikan yhteistoiminnan ja sen edellytysten johtamista Esimiehen tärkein tehtävä on varmistaa, että työn organisointi ja työn tekemisen edellytykset ovat kunnossa. Esimiehen tehtävänä on luoda alaisilleen onnistumisen edellytykset kirkastamalla oman tiimin työn tarkoitusja työtehtävien välinen yhteys koko yrityksen tavoitteisiin Esimiehen velvollisuuksiin kuuluu huolehtia välineistä työnjaosta ja yhteisistä pelisäännöistä. Oman esimerkin vaikutus Tosiasioiden tietäminen ja tunnustaminen 2
  • 4. Työnteon tavat moninaistuvat niin ajan, paikan kuin yhteisöllisten muotojen osalta
  • 5.
  • 6.
  • 8. Palautuminen työn aiheuttamasta kuormituksesta työpäivän jälkeen viimeisten 3 kk aikana (%)
  • 9.
  • 10. Riittävä palautuminen •Ajasta ja paikasta riippumaton työnteko on hyvä renki, mutta huono isäntä •Matkustaminen vaatii palautumista •Palautuminen keskeistä työhyvinvoinninylläpidossa •Palautumisen vaikeudet lisäävät työuupumuksen ydinoireita •Psykologinen irrottautuminen 10
  • 11. 11 Palautuminen Päivittäinen lepoaika •Päivittäinen lepoaika on työpäivän kuluessa annettava säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika työajan ylittäessä 6 tuntia •Voidaan sopia lyhyemmästä, vähintään kuitenkin puoli tuntia •Jos ttvoi esteettömästi poistua työpaikalta, lepoaikaa ei lueta työaikaan •Oltava tosiasiallinen mahdollisuus poistua •Ei voida sijoittaa työpäivän alkuun tai loppuun Vuorokausilepo •Annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana •Vähimmäispituus pääsääntöisesti 11 tuntia •Vähintään kuitenkin 7 tuntia •Jaksotyössä vähimmäispituus 9 tuntia Viikoittainen vapaa-aika •Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kestävän keskeytymättömän vapaa-ajan •Mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen •Korvataan lyhentämällä säännöllistä työaikaa yhtä pitkältä ajalta kuin ei ole saanut vapaata •Tt:n suostumuksella voidaan korvata rahassa ylityön perusosaa vastaavalla määrällä
  • 12. Kuormittavuus •Työturvallisuuslain muutos 2013 •Työajat vaikuttavat työkykyyn ja työhyvinvointiinsiten tuottavuuteen •Työaikojen aiheuttavat haitta-ja vaaratekijät työnantajan on työturvallisuuslain perusteella selvitettävä ja arvioitava etukäteen •Psykososiaaliset kuormitustekijät •Matkatyön kuormittavuus 12
  • 13. Kuormittuminen, mittaaminen ja seuranta •Kehityskeskustelut •Työhyvinvointikyselyt •Työaikojen vaarojen arviointi –Tulosten analysointi –Toimenpiteet ja seuranta •Kaikkien sitouduttava muutoksiin
  • 14. Laki ja tämän päivän työelämä Työaika Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikallatyönantajan käytettävissä. Etätyö Lakia sovelletaan kotona etätyötä tekeviin, jos työnantajalla on mahdollisuus valvoa työaikaa. Entä työntekijän vakuuttaminen etätyön aikana? Matkustaminen vapaa-ajalla Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena Ei työaikaa eikä vapaa-aikaa –kenen aikaa sitten? Laki ei määrittele, työehtosopimusten kirjaukset vaihtelevat, eikä kaikki työntekijät kuulu työehtosopimusten piiriin 14
  • 15. Työaikaa säätelee vahvasti laki Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa Ylityökorvaus on korkeampi kuin tuntipalkka Vuorokautinen ylityö: 2 ensimmäiseltä tunnilta 50 % korotettu palkka, sen jälkeen 100 % korotettu palkka Viikkoylityö: 50 % korotettu palkka Liukumaa vai ylityötä Lain soveltamisala varsin laaja > lähes kaikki työntekijät kuuluvat lailla määritellyn työajan ja ylityökorvausten piiriin aivan ylintä johtoa lukuun ottamatta Kiinteä ylityökorvaus? Työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin Pakottavaa lainsäädäntöä > ei voida sopia työsopimuksessa toisin työntekijän etuja vähentäen 15
  • 16. Työaikakirjanpito •Työaikakirjanpitoa koskevat määräykset ovat pakottavaa oikeutta eikä niitä voi jättää noudattamalla edes toimihenkilön kanssa näin sopimalla •Kirjattava kaikki tehdyt työtunnit, ylityötunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin •Työntekijällä oikeus saada kirjallinen selvitys omista merkinnöistä •Luottamusvaltuutetun, yhteyshenkilön, luottamusmiehen oikeus tarkistaa 16
  • 18. Työajanseurannan plussat ja miinukset •Työtunnit tulevat näkyviksi ja korvattaviksi •Mahdollistaa oikeudenmukaisen jouston puolin ja toisin •Tärkeä työsuojelun väline •Hyvä esimiestyön väline •Lain noudattaminen •Työnantajalle aiheutuvat kustannukset
  • 19. 19
  • 20. 20
  • 21. Etätyö Etätyölle on ominaista, että työntekijä voi itse päättää työn alkamis-ja päättämisajankohdan Työnantaja ei yleensä valvo työajan käyttöä –intressinä työn valmistuminen ja tulokset Tällöin riskinä kuitenkin työmäärän liiallinen kasvu, työ-ja vapaa-ajan sekoittuminen; voikin olla oire huonosta työn organisoinnista ja liian pienistä henkilöstöresursseista Etätyön ehdoista sovittava Etätyö ja työturvallisuus 21
  • 22. Joustavuutta vapailla •Perhevapaat •Opintovapaa •Vuorotteluvapaa •Omaishoitovapaa •Osa-aikaisuus •Säästövapaat •Osa-aikaeläke 22
  • 23. Työaikapankki •Vapaaehtoinen järjestely, jossa työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan sopimalla säästää tai lainata •Tarkoituksena edistää yritysten ja työntekijöiden tuottavuutta, kilpailukykyä sekä henkilöstön yksilöllisten työaikatarpeiden huomioonottamista sekä lisätä työhyvinvointia ja työssä viihtymistä 23
  • 24. Työaikapankkisopimus •Ketkä kuuluvat sopimukseen piiriin •Säästettävät erät ja niiden siirtäminen ta-pankkiin •Työaikapankin enimmäismäärät ja mahdolliset aikamäärät •Vapaiden pitäminen ja niiltä maksettava ansio •Vapaiden luonne ja niiden yhteensovittaminen muitten poissaoloperusteiden kanssa •Järjestelmän muuttaminen ja lakkauttaminen 24
  • 25. One sizefitsall? •Joustavat työaikajärjestelyt parantavat työtyytyväisyyttä ja henkilöstön lojaalisuutta •Parantavat tuottavuutta ja työn tuloksellisuutta •Erilaiset työt, erilaiset toteutukset •Luottamus ja vastavuoroisuus •Työaikamallien kustannukset •Seuranta luo joustavuutta 25
  • 26. Maailma, jossa palkkoja ei vedetä hatusta.
  • 27.
  • 28. Jos teen työni hyvin… Mitä toivoisin tapahtuvan Saan palkankorotuksen tai palkkion Saan isomman työpöydän Saan lisää töitä Saan kiitosta työtovereiltani Saan tunnustusta pomoltani Saan kiitosta asiakkailtamme ✔ ✔ Mitä tapahtuu Saan palkankorotuksen Saan isomman työpöydän Saan lisää töitä Saan kiitosta työtovereiltani Saan tunnustusta pomoltani Tunnen itseni tyytyväiseksi
  • 29. Jos teen työni hyvin… Mitä toivoisin tapahtuvan Saan palkankorotuksen tai palkkion Saan isomman työpöydän Saan lisää töitä Saan kiitosta työtovereiltani Saan tunnustusta pomoltani Saan kiitosta asiakkailtamme ✔ ✔ Mitä tapahtuu Saan palkankorotuksen Saan isomman työpöydän Saan lisää töitä Saan kiitosta työtovereiltani Saan tunnustusta pomoltani Tunnen itseni tyytyväiseksi ✔ ✔
  • 30. Kokonaiskompensaatioaatio Kokonais- kompensaatio Aloitepalkkiot Edut Tulospalkka Peruspalkka Mahdollisuus kehittyä, koulutus, työn sisältö Arvostus, palaute työstä +/- Mahdollisuus vaikuttaa, osallistuminen Työsuhteen pysyvyys, työajan järjestelyt Erikoispalkkiot
  • 31. Palkkaus on aina kokonaisuus Useat tekijät vaikuttavat: •Työtehtävään liittyvät tekijät, kuten tehtävän edellyttämä osaaminen (tieto-taito), vastuut (myynti), linjajohto, tulosyksikkö, esimiesvastuu, vaadittu vuorovaikutus (sisäiset, ulkoiset yhteydet, asiakkuudet, kansainvälisyys), työkokemusvuodet. •Henkilökohtaiset ominaisuudet, esimerkiksi vastuullisuus, osaaminen, yhteistyötaito, vuorovaikutus ja siinä onnistuminen sekä työn laatu. •Organisaatioon liittyviä tekijöitä kuten kansainvälisyys, henkilöstömäärä, organisaatiorakenne ja palkkapolitiikka, toimiala.
  • 32. Palkkapolitiikka Palkkapolitiikka määrittelee organisaation periaatteet, joihin palkkaus perustuu. Se kertoo, millä tavalla työntekijä voi vaikuttaa palkkakehitykseensä, ohjaa esimiehiä palkkaukseen liittyvissä ratkaisuissa ja määrittelee palkkauksen hoitoon liittyvät vastuut. Palkkapolitiikan määrittelee yrityksen johto. Onnistunut palkkapolitiikka ja hyvin suunniteltu palkitsemisen kokonaisuus: •kannustaa henkilöstöä keskeisten tavoitteiden saavuttamiseen •ohjaa muutosta •aikaansaa tyytyväisyyttä •http://www.aktia.com/documents/10560/133261/L%C3%B6nepolitik_042012_fi. pdf/65f1f485-7083-4079-b4fe-537dac8af874 32
  • 33. 33 Mitä tehdään? Työn vaativuus Miten tehdään? Pätevyys ja suoriutuminen Palkka koostuu osista Mitä saadaan aikaan? Tulos Yksilöllinen palkkaus Tulososa Henkilökohtainen osa yrityskohtainen järjestelmä, josta yritys päättää osaaminen, vuorovaikutus ja yhteistyö, itsenäisyys ja harkinta, työn laatu, tuloksellisuus ja tavoitteellisuus, johtaminen, muu sovittu peruste vaativuudeltaan samasta ja samanarvoisesta työstä maksetaan samaa palkkaa vaativuusluokittelun avulla määritellään tehtäväkohtaisen palkan osuus –vähimmäispalkka Työn vaativuusosa
  • 34.
  • 35. Palkitsemisjärjestelmä johtamisen välineenä Organisaation tahtotila (visio) Mitkä asiat vievät kohti tahtotilaa (strategia) Mitä palkitsemisella halutaan viestiä? (Palkitsemisstrategia) Palkitsemisjärjestelmä Rakenne Prosessit Vaikutukset
  • 36. Miten palkitsemisesta tulee toimivaa? Edellyttää usean näkökulman käyttämistä Liiketoimintanäkökulma Psykologinen näkökulma Johtamisen näkökulma Hyötyä, kun Muu palkkausjärjestelmä on kunnossa ja järjestelmät yhteensovitetut Tunnusluvut ovat olemassa ja niitä seurataan Palkitsemisen tavoitteet ovat selkeästi määritelty Palkitseminen perustuu mitattaviin selkeisiin tavoitteisiin ja tavoitteet saavutettavia sekä kannustavia 36
  • 37. Mitä tapahtuu, jos ”ei ole palkitsemista”? Syntyy epävirallisia palkitsemisjärjestelmiä Hierarkia ja henkilöstöryhmien väliset erot korostuvat Jää enemmän tilaa erilaisille suosikkijärjestelmille, kiusaamiselle, vapaamatkustamiselle Hyvät työntekijät saattavat hakeutua muualle töihin Palkkausjärjestelmät ohjaavat helposti väärään suuntaan On vaikea kehittää toimintaa ja puuttua ei -toivottuun toimintaan 37
  • 38. Pohdittavaksi Onko yrityksen palkkapolitiikka määritelty ja riittävästi kaikkien tiedossa? Palkitaanko työsuorituksesta ja tavoitteiden saavuttamisesta riittävästi? Miten osaaminen on otettu huomioon palkkauksessa? Ovatko palkkaperusteet kunnossa? Vastaako määritelty työnvaativuus todellista vaativuutta? Puututaanko epäkohtiin viipymättä? Sopiiko palkkaustapa yrityksen tavoitteisiin ja työn luonteeseen? Tunnetaanko yrityksessä palkitsemisen kokonaistarkastelun merkitys? 38
  • 39. –SUOMEN EKONOMILIITTO – –FINLANDS EKONOMFÖRBUND – Työelämän laadusta huolehtiminen on osa vastuullista ja järkevää yritystoimintaa ja kestävää johtajuutta. Kiitos!