3. Miksi matkailu?
Matkailu kattaa kaikki yksityisen
kulutuksen osa-alueet
Matkailu on usein tehtävä päätös,
jolla on iso merkitys
MIKSI
Matkailussa ihmisillä on suurimmat
MATKAILU?
erot luonnonvarojen kulutuksessa.
tiistaina 28. syyskuuta 2010
3
12. Ketkä matkustavat Kaakkoon?
- Venäläiset nopeimmin kasvava
matkailijaryhmä: v. 2012 kasvua 20 %
edellisestä vuodesta
- Suurin kasvava ryhmä
ostosmatkailijat
- Palveluiden kannalta lapsiperheet
monipuolisin kuluttajaryhmä:
käyttävät sekä palveluita että tekevät
ostoksia
12
13. Venäläismatkailijat
Varakkaista matkailijoista Sesonkihuiput marraskuussa ja
kilpaillaan: tammikuussa
-varakkaimmat matkustavat - Monet matkailupalvelut auki vain
mieluummin Helsinkiin tai eivät kesäisin
Suomeen lainkaan
-varakkaimmat matkailijat - Luonto ja turvallisuus tärkeimmät
viipyvät pidempään ja yöpyvät syyt, miksi Suomi valitaan
todennäköisemmin kuin päivän matkakohteeksi.
ostosmatkoja tekevät
13
20. Mallia
lähiruoasta
- Ihmiset ovat valmiita maksamaan
laadusta enemmän
- Kun matkustaa lähelle, jää perillä
enemmän aikaa ja rahaa
- Lähimatkailuun erikoistuneen
alueen paikka on vielä auki!
20