20. Ihmiset kokevat minun huomioivan heidät
sataprosenttisesti
1. Positiivisuus – Säteilen iloa ja
myönteisyyttä ympäristööni
2. Vuorovaikutus – Kohtaan toiset
tasaveroisina ja kuuntelen enemmän
kuin puhun
3. Keskittyminen – Saan toiset kokemaan,
että huomioni on täysin heissä
21. Tärkeinä pitämäni asiat ja ajatukset
tarttuvat muihin
4. Arvot – Tiedän mikä on minulle
tärkeää ja millä keinoin voin toimia
5. Missio – Tiedän elämäni
tarkoitukset
6. Sitoutuminen – Arvoni toteutuvat
sanoissani ja teoissani
7. Energia – Minussa on virtaa, joka
lataa ihmiset ympärilläni
8. Tunteen siirto – Kykenen
tartuttamaan tunnetilani
kanssaihmisiin
22.
23.
24. 12.12.2016 Rakas päiväkirjani!
Myöhästyin palaverista minuutin.
Syön illalla vain salaattia.
Yllätin kollegani valmistelemalla
esityksen päivän etuajassa.
Salaatti juustopekonisalaattikin on.
25. Ymmärrän muita ja minua
ymmärretään
9. Kiteytys – Kykenen kertomaan
oleellisen ilman ylimääräisiä
sanoja ja rönsyilemättä
10. Sävykkyys – Vaihtelen ääneni
voimakkuutta, rytmiä ja
korkeutta sekä hyödynnän
kielikuvia ja tarinoita
11. Selkeys – Osaan tehdä itseni
helposti ymmärrettäväksi
12. Kokokehoisuus – Kehonkieleni
on yhtä sanomani kanssa
26. Olemus: Tarjoan haluamani viestit
vastaanottajien kaikille aisteille
13. Ryhti – Viestin voimaa, valppautta ja tilanteen
hallintaa
14. Siisteys – Panostan siihen, että annan itsestäni
miellyttävän vaikutelman (näkö, tunto ja haju)
15. Pukeutuminen – Huomioin tilanteet
pukeutumisessani
16. Käytös – Luon ilmapiirin, johon on helppo
tulla ja jossa on hyvä olla
27. Minulla on totuudenmukainen ja myönteinen
kuva arvostani, mahdollisuuksistani ja rajoitteistani
17. Itseluottamus – Hyväksyn itseni itseäni
korostamatta tai väheksymättä
18. Vastaanottavuus – Minulle voi antaa palautetta,
koska osoitan arvostavani sitä
19. Joustavuus – Kykenen mukauttamaan toimintaani
ja kehittymään
28. Minulla on kyky tunnistaa tunteet,
niiden merkitys ja käyttää niitä hyödyksi
20. Itsetuntemus – Ymmärrän tunteideni
vaikutuksen itseeni ja käyttäytymiseeni
21. Itsehallinta – Kykenen hallitsemaan
mielialojani ja impulssejani
22. Sosiaalinen ymmärrys – Hahmotan
toisten tunteita, tarpeita ja ihmisten
välisiä suhteita
23. Sosiaaliset taidot – Saan toisissa aikaan
haluamani reaktiot (tunne, ajatus, teko)
29. Pystyn toimimaan, vaikka
pelottaa tai olen poissa hallinta-
alueeltani
24. Riskien ottaminen – Pystyn
astumaan hallitusti
mukavuusalueeni ja
osaamiseni ulkopuolelle
25. Omaleimaisuus – Kykenen
ajattelemaan ja halutessani
toimimaan tavanomaisesta
poikkeavasti
26. Kyseenalaistaminen – Kykenen
haastamaan asioita toisia
väheksymättä ja mollaamatta
30. Minut koetaan ehdaksi roolittomaksi minuksi
27. Luonnollisuus – Olen luonteva oma itseni
28. Rehellisyys – Pysyn aina totuudessa
29. Avoimuus – Ilmaisen avoimesti itseäni ja
tunteitani
30. Luotettavuus – Pidän mitä lupaan
ja lupaan vain mitä voin pitää
33. Henkilökohtainen vakuuttavuus
eli karisma ja sen merkitys
Henkilön vakuuttavuus ja vaikuttavuus muodostuvat
joukosta ominaisuuksia, jotka on harjoitettu
automaatiotasolle.
Jotkut harvat ovat saaneet nämä kasvatuksessaan, muut
voivat ne opetella iästä riippumatta. Vakuuttamistaidot
ovat yllättävän ilmeisiä, kun ne tiedostaa.
Harjoitusvaikutukset ovat välittömiä, mutta mestariksi
tuleminen vie eliniän. Päivässä päätä pidemmäksi.
Karisma on menestyjien näkyvä salainen ase. Koska
systemaattinen karisman kehittäminen on vielä varsin
uutta, on helppoa nostaa itsensä erottuvalle tasolle.
Vakuuttamis- ja vaikuttamistaidot ovat yksi tärkeimmistä
menestystekijöistä kaikissa vuorovaikutusammateissa
etenkin johtamisessa ja myynnissä puhumattakaan
yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Vuosien harjoittelulla jättiläiseksi.
34. Kuva: Sari Suonpää
• Karisma-kirja
• Karismaprofiili 360
• Karisma Master Class
• Neuvotteluvakuuttavuus
• Vakuuttava Mentoroiva Johtaja
• Vakuuttavuusvalmentajakoulutus
Vakuuttavuutesi
lentoon!
Hinweis der Redaktion
Chitwoodin (c) mukaan …psykologinen hyväksyntäpäätösjärjestys on käytännössä sama kuin
ensivaikutelmassakin – substanssiosaaminen on tärkeä, mutta se ei yksin riitä.
Teistä kolmannes oli kiinnostunut vakuuttavuuden kehittämisestä johtamisessa – se käyttökohde #1 kaiken kaikkiaan.
Jos olisin johdettavasi …