SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 28
Masennuksen
suorat ja
epäsuorat
kustannukset
Ilkka Raatikainen
FTEY008 Kandidaatin tutkielma
Kevät 2015
Terveystieteen laitos
Jyväskylän Yliopisto
Taustaa
• Yli 350 miljoonaan ihmistä maailmanlaajuisesti kärsii masennuksesta.
• Alle puolet (joissain maissa alle 10 %) sairastuneista saa asianmukaista
ja riittävää hoitoa.
• Masennus on suurin toimintakyvyttömyyttä aiheuttava sairaus ja sen
kustannukset muodostavat suuren yhteiskunnallisen taakan.
• Mielenterveyspotilailla on 2,22 suurempi kuolleisuusriski ja 10 vuotta
lyhempi odotettu elinikä verrattuna muuhun väestöön.
• Epäsuorat kustannukset ovat olleet suoria kustannuksia suuremmat.
• Kuolleisuuskustannuksia masennuksen yhteydessä on raportoitu vain
osassa tutkimuksia.
Lähteet: WHO (2013), Whiteford ym. (2013), Walker ym. (2015), Luppa ym. (2007)
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 2
Masennus
• Masennus eli depressio on yleinen mielenterveyden häiriö, jolle on ominaista:
• masentunut mieliala,
• mielenkiinnon, mielihyvän sekä itsetunnon alentuminen,
• syyllisyyden tunteen lisääntymien, unettomuus, ruokahaluttomuus,
• väsymys, aktiivisuuden vähentyminen sekä keskittymisvaikeudet.
• Masennus voi olla pitkäkestoista tai toistuvaa ja se voi heikentää merkittävästi
yksilön työ- ja toimintakykyä sekä kykyä selviytyä päivittäisistä toiminnoista.
• Masennus voi kohdata yksilöä missä elämän vaiheessa tahansa.
• Pahimmillaan masennus voi johtaa kuolemaan (itsemurhaan).
• Masennus diagnosoidaan ja luokitellaan sen oireiden laadun ja määrän
perusteella lievään, keskivaikeaan tai vaikeaan masennukseen.
• Tavallisimmin käytetty: ICD-10, DSM-IV (DSM5)
• Oireiden luokitteluun muita: HDRS-17/HAMD17, BDI, PHQ-9, MADRS..
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 3
Lähteet: APA (2015), Käypä hoito (2014), WHO (2013), Pedersen ym. (2001), Hamilton (1960)
Sairauden kustannus -tutkimukset
(Cost-of-illness/COI)
• COI-tutkimusten tarkoituksena on :
• selvittää ja arvioida sairauksien ja terveysongelmien kustannuksia yhteiskunnalle sekä
• tunnistaa ja luokitella näiden kustannusten eri komponentteja
• COI-tutkimuksissa tuloksia voidaan arvioida ja raportoida:
• prevalenssiin tai insidenssiin perustuen.
• Kustannusten tarkastelu- ja laskentanäkökulma voi olla:
• ylhäältä alas (engl. top-down) tai alhaalta ylös (engl. bottom-up).
• Kustannukset jaetaan yleensä:
• 1) suoriin kustannuksiin (engl. direct costs),
• 2) epäsuoriin kustannuksiin (engl. indirect costs) sekä
• 3) aineettomiin kustannuksiin (engl. intangible costs)
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 4
Lähteet: Larg & Moss (2011), Luppa ym. (2007)
Kustannusten kategorisointi
• Suorat kustannukset käsittävät
terveydenhuollon ja sen resurssien käyttöön
liittyviä kustannuksia:
• 1) Avohoidon kustannukset (engl. outpatient)
• 2) Sairaala/laitoshoidon kustannukset (engl.
inpatient/hospitalazation)
• 3) Lääkehoidon kustannukset (engl.
medication)
• 4) Muut ei-lääkinnälliset suorat kustannukset
(esim. kuljetus ja sosiaalipalvelut)
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 5
Lähteet: Larg & Moss (2011), Luppa ym. (2007)
• Epäsuorat kustannukset muodostuvat:
• 1) Sairauden aiheuttamasta tuottavuuden
vähentymisestä ( engl. morbidity costs)
• Työstä poissaolot
• Työtehon lasku
• 2) Sairauden aiheuttamista ennenaikaisista
kuolemista (engl. mortality costs)
• Itsemurhat
• Lääkemyrkytykset
• ”Human capital” /”Friction cost” -laskentatapa
• Aineettomat kustannukset ovat sairaudesta aiheutuvia muita kustannuksia:
• jotka kohdistuvat sairastuneeseen itseensä ja/tai hänen lähipiiriin ja perheeseen
• elämänlaadun vähentyminen sekä odotetun elinajan vähentyminen
• vaikea mitata (jätetään usein pois)
Tutkimuskysymykset
• Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa haluttiin selvittää:
• 1) mitkä ovat masennuksen suorat ja epäsuorat yhteiskunnalliset kustannusvaikutukset
• 2) mistä eri osatekijöistä kustannukset muodostuvat (kustannuskomponentit)
• 3) kuinka kustannukset jakautuvat eri komponenteille.
• Kustannuksia tarkasteltiin:
• kansallisella tasolla,
• kustannuksilla per potilas sekä
• kustannuksilla per asukas.
• Lisäksi haluttiin selvittää:
• masennuksen kustannuksia sukupuolen ja
• masennuksen vaikeusasteen mukaan sekä
• masennuksen esiintyvyyttä väestössä (prevalenssi).
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 6
Tutkimusnäkökulmat
• Valittua aineistoa analysoitiin kahdesta näkökulmasta
• tutkimusten laadun näkökulmasta sekä
• STROBE
• masennuksen yhteiskunnallisten kustannusten näkökulmasta
luokittelemalla masennuksen kustannukset suoriin ja epäsuoriin
kustannustekijöihin ja analysoimalla kustannuksia näissä
kategorioissa
• COI-tutkimusasetelmat
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 7
Sisäänottokriteerit
• Analysoitavaksi hyväksyttiin artikkelit, jotka olivat:
• 1) englannin kielisiä,
• 2) julkaistu 2009 tai sen jälkeen,
• 3) tutkimusartikkeleista oli koko teksti saatavilla,
• 4) kohderyhmänä olivat aikuisväestö,
• 5) kohderyhmän pääasiallinen diagnoosipääryhmä oli masennustilat
(affektiiviset mielialahäiriöt),
• 6) diagnosoinnissa oli käytetty IDC-10
• 7) tutkimus kohdistui pääasiallisen diagnoosiryhmän kustannuksiin,
• 8) sekä suorat ja epäsuorat kustannukset oli raportoitu.
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 8
Poissulkukriteerit
• Analysointiin ei otettu mukaan tutkimuksia,
• joissa masennuksen kustannuksia oli tarkastelu samanaikaisesti jonkun
toisen sairauden yhteydessä tai
• jos tutkimus käsitteli interventioiden vaikuttavuutta masennuksen
kustannuksiin
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 9
Hakupuu ja
hakusanat
28.2.2015
PsycInfo
46 artikkelia
Web of Science
45 artikkelia
Medline
11artikkelia
Duplikaatit pois, jää
68 artikkelia
Duplikaatteja 34
Otsikon perusteella
poissuljettu 54
Otsikon jälkeen jää
14 artikkelia
Abstraktin perusteella
poissuljettu 5
Abstraktin jälkeen jää
9 artikkelia
Koko tekstin
jälkeen jää
5 artikkelia
Koko tekstin perusteella
poissuljettu 4
- 2 ei sisältänyt suoria
kustannuksia
- 1 ei koko tekstiä saatavilla
- 1 vertaili hoidettavuutta, ei
kustannusnäkökulmaa
Laadun arvioinnin
jälkeen jää
5 artikkelia
Laadun arvioinnin
perusteella poissuljettu 0
PsycInfo
46 artikkelia
Web of Science
45 artikkelia
Medline
11artikkelia
Duplikaatit pois, jää
68 artikkelia
Duplikaatteja 34
Otsikon perusteella
poissuljettu 54
Otsikon jälkeen jää
14 artikkelia
Abstraktin perusteella
poissuljettu 5
Abstraktin jälkeen jää
9 artikkelia
Koko tekstin
jälkeen jää
5 artikkelia
Koko tekstin perusteella
poissuljettu 4
- 2 ei sisältänyt suoria
kustannuksia
- 1 ei koko tekstiä saatavilla
- 1 vertaili hoidettavuutta, ei
kustannusnäkökulmaa
Laadun arvioinnin
jälkeen hyväksytty
5 artikkelia
Laadun arvioinnin
perusteella poissuljettu 0
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus 18.12.2014
depression or depressive disorder* or depressive symptom*
and
economic burden or economic cost* or socioeconomic cost* or societal cost*
and
direct cost* and indirect cost* not cost-effectiveness
all fields
2009 tai uudemmat
englanninkieliset
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 10
Tulokset
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 11
Tutkimusten
laadunarviointi
28.2.2015
TAULUKKO 1. Tutkimusten laatupisteet
STROBE-arviointikriteereiden (von Elm ym.
2008) lyhyen version (JY, Terveystieteen
laitos 2014) mukaan laskettuna
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 12
Pisteet /Tutkimus Chang ym.
(2012)
Ho ym. (2013) Sado ym.
(2011)
Salvador-
Carulla ym.
(2011)
Tomonaga ym.
(2013)
METODIT
1 Tutkimusuunnitelma 2 2 2 2 2
2 Tutkimusasetelma 2 2 2 2 2
3 Osallistujat a) 2 2 2 2 2
b) 0 0 0 0 0
4 Muuttujat 1 1 1 1 1
5 Aineisto/Mittausmenetelmät 2 2 2 2 2
6 Tutkimusharha 2 1 2 1 2
7 Tutkimusjoukon koko 2 2 1 2 2
8 Kvantitatiiviset muuttujat 2 2 2 2 2
9 Tilastolliset menetelmät a) 1 2 1 1 2
b) 2 2 2 2 2
c) 0 0 0 0 0
d) 2 2 1 1 2
e) 0 2 2 2 2
TULOKSET
10 Osallistujat a) 2 2 2 2 2
b) 0 1 0 0 0
c) 0 0 0 0 0
11 Kuvaileva aineisto a) 2 2 1 1 2
b) 0 0 0 0 0
12 Tulosaineisto 2 2 1 2 2
13 Tärkeimmät tulokset a) 1 2 2 2 2
b) 0 0 0 0 0
c) 0 0 0 0 0
14 Muut analyysit 1 2 2 2 2
Reviewer Total scorePisteet yhteensä ( max. 48) 28 34 28 29 34
hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä
keskiarvo mediaani SD minimi maksimi
30,6 29 3,13 28 34
KYLLÄ = 2 p ; OSITTAIN = 1 p; EI = 0 p; EI OSAA SANOA = ?
ASTEIKKO: <12 (huono); 12-24 (keskinkertainen) 25-36 (hyvä); >36 (erinomainen)
Taustatekijät
28.2.2015
TAULUKKO 2. Keskeiset metodologiset taustatekijät
Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym.
(2011)
Tomonaga ym. (2013) Sado ym. (2011)
Tutkimusmenetelmä Poikkileikkaustutkimus Kohortti Poikkileikkaustutkimus Kohortti Poikkileikkaustutkimus
Tutkimusasetelma 12 kk prevalenssitutkimus,
yhteiskunnallinen
näkökulma,ylhäältä alas-
lähestymistapa, "human
capital"- lähestymistapa
1 vuoden prospektiivinen
naturalistinen tutkimus,
depression luokitus HAMD-
17-mukaan (lievä,
keskivaikea, vaikea),
Singaporen kansallisen
yliopistosairaalan potilaat,
12 kk prevalenssitutkimus,
yhteiskunnallinen näkökulma
jossa kustannuksia
tarkastellaan ylhäältä alas ja
alhaalta ylös ,
poikkitieteellinen
kvalitatiivinen ja
kvantitatiivinen
lähestymistapa
12 kk retrospektiivinen
monitieteellinen tutkimus, ei
interventiota, depression
luokitus HDRS-17-mukaan
(lievä, keskivaikea, vaikea),
avohoidossa olevat
depressiopotilaat eri
klinikoilta Sveitsin
kantoneissa
12 kk prevalenssitutkimus,
yhteiskunnallinen
näkökulma,ylhäältä alas-
lähestymistapa, "human
capital"- lähestymistapa
Vuosi 2005 2007-2008 2006 2009 2005
Maa/Alue Etelä-Korea Singapore Katalonia (Espanja) Sveitsi Japani
Tutkimusjoukon koko 7968 67 1619 556 n/a
Naisia % n/a 67 n/a 60 n/a
Ikä 18-64 36,6 (ka, SD 12) 18 + 18 - 65 20+
Diagnoosimenetelmä ICD-10 ICD-10 ICD-10, DSM-IVTR,
ICD/9MC
ICD-10 ICD-10, DSM-IV
Diagnoosit masennustilat ja toistuva
masennus (F32-F33)
masennustilat ja toistuva
masennus (F32-F33)
masennustilat, toistuva
masennus ,pitkäaikainen
masennus,
ahdistuneisuushäiriöt,
epätyypilliset ja epäspesifit
masennustilat
mielialahäiriöt (F30-F39) masennustilat ja toistuva
masennus
Prevalenssi lkm 885 700 290 364 410 228 311 170 2 171 409
Prevalenssi miehet lkm (%) 309 500 (34,9) n/a 128 041 (31,2) n/a 629 290 (29,0)
Prevalenssi naiset lkm (%) 576 200 (63,1) n/a 280 793 (68,8) n/a 1 542 120 (71,0)
Prevalenssi % (m/n) 2,63 (1,82 /3,41) 6,0 6,85 (4,38 / 9,16) 6,1 2,1 (1,3/2,9)*
Tutkimusaineiston tietolähteet kansalliset tilastot ja
tietokannat, muut tutk.
potilastiedostot kansalliset tilastot ja
tietokannat, muut tutk.
potilastiedostot kansalliset tilastot ja
tietokannat, muut tutk.
n/a = ei raportoitu * prevalenssi laskettu tutkimusartikkelin tietojen perusteella
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 13
Kustannuskategoriatja-
komponentit
28.2.2015
TAULUKKO 3 Kustannuskategoriat ja -komponentit
Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym.
(2011)
Tomonaga ym.
(2013)
Sado ym. (2011)
Suorat kustannukset + + + + +
Avohoito + + + + +
Perusterveydenhoito - + + - -
Erikoissairaanhoito - + + + -
Laitos/sairaalahoito + + + + +
Lääkekustannukset + + + + +
Tutkimukset - + - - -
Suorat ei-lääkinnälliset
kustannukset
+ + - - -
Epäsuorat kustannukset + + + + +
Sairastavuuteen liittyvät
kustannukset
+ + + + +
Tuottavuuden menetykset + + + + +
Tilapäiset - sairasloma + + + + -
Pysyvät - vakuutus,
työttömyys
- + + + -
Tuottavuuden
vähentyminen työssä
+ - - - -
Kuolleisuuteen liittyvät
kustannukset
+ - + - +
Masennukseen liittyvät
itsemurhat
+ - + - +
Lääkkeiden käyttöön
liittyvät kuolemat
- - - - -
Aineettomat kustannukset - - - - -
+ = kyllä, - = ei
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 14
Masennuksen kustannukset
28.2.2015
TAULUKKO 4. Masennuksen kustannukset
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 15
Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym.
(2011)
Tomonaga ym.
(2013)
Sado. ym. (2011)
Maa /Alue Etelä-Korea Singapore Katalonia (Espanja) Sveitsi Japani
Kokonaiskustannukset kansallisesti
(milj.€/vuosi)
3 401 1641* 735 8 098ᴷ - 8 310ᴮ 14 000
Suorat kustannukset 142 312* 156 3 731ᴷ - 3 861ᴮ 1 260
Epäsuorat kustannukset 3260 1330* 580 4 368ᴷ - 4 449ᴮ 12 600
Kustannukset keskimäärin /
masennuspotilas (€/vuosi)
3 840* 5 652 1 793 23 557 6 447*
Suorat kustannukset 160* 1073 379* 10468 580*
Epäsuorat kustannukset 3680* 4579 1413* 13089 5803*
Menetetyt työpäivät keskimäärin/vuosi
(SD/SE”)
24 (n/a) 33 (79,96) 104 (125,7) 50 (74,7) 38 (16”)
Kustannukset asukasta kohden
(€/vuosi)
72** 339** 123 1 073* 110**
vaihtokurssi 1 USD =
0.84 € 2005 (joulukuu)
vaihtokurssi 1 USD =
0.74 € 2008 (joulukuu)
vaihtokurssi 1 Yen =
0.007 € 2005 (joulukuu)
http://www.x-rates.com http://www.x-rates.com http://www.x-rates.com
n/a = ei raportoitu
*kustannukset laskettu prevalenssin avulla (ei raportoitu alkuperäisessä tutkimuksessa)
**kustannukset per asukas laskettu asukasluvun mukaan (ei raportoitu alkuperäisessä tutkimuksessa)
’'SD = keskihajonta, SE = keskivirhe
ᴷraportoitu Kessler ym. (2003) tutkimuksen %- osuuksiin viitaten
ᴮraportoitu Birbaum ym. (2010) tutkimuksen %- osuuksiin viitaten
Kustannukset vaikeusasteen mukaan
28.2.2015
Tutkimus Masennuksen vaikeusaste, keskiarvo € (95 % luottamusväli) p arvo
Lievä
€ (95% lv)
Keskivaikea
€ (95% lv)
Vaikea
€ (95% lv)
Kaikki
€ (95% lv)
Ho ym. (2013)
n 12 32 5 49
Suorat kustannukset 496
(288-703)
991
(654-1327)
4412
(792-8031)
1218
(n/a)
0,004
Epäsuorat kustannukset 1289
(0-3287)
3999
(368-763)
22268
(0-3287)
5198
(n/a)
0,032
Kokonaiskustannukset 1785
(0-3860)
4989
(1281-8698)
26679
(0-62269)
6416
(n/a)
0,004
Tomonaga ym. (2013)
n 119 260 175 554
Suorat kustannukset 3561
(2601-4521)
9744
(7856-11632)
16240
(13203-19277)
10468
(9098-11838)
<0,001
Epäsuorat kustannukset 8730
(5883 -11577)
12675
(10602-14748)
16669
(13884-19445)
13089
(11631-14547)
0,001
Kokonaiskustannukset 12291
(9142-15440)
22419
(19329-25509)
32909
(28527-37292)
23557
(21557-25751)
<0,001
lv= luottamusväli
n/a = ei ilmoitettu
TAULUKKO 5. Masennuksen
suorat ja epäsuorat
kustannukset per potilas
masennuksen vaikeusasteen
mukaan
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 16
Kustannukset sukupuolen mukaan
28.2.2015
Kustannuskategoria
(keskiarvo m€, %)
Suorat
kustannukset
Sairastavuus-
kustannukset
Kuolleisuus-
kustannukset
Tutkimus Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset
Chang ym. (2012) n/a n/a 1000
(40,3%)
1485
(59,7%)
626
(80,9%)
176,2
(19,1%)
Salvador-Carulla ym.
(2011)
45,2
(29,1%)
110,3
(70,9%)
83,6
(41,9%)
116,0
(58,1%)
23,3
(86,8%)
3,5
(13,2%)
n/a = ei raportoitu
TAULUKKO 6. Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset sukupuolen mukaan
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 17
Kustannukset asukasta kohden (€/vuosi)
28.2.2015
72
339
123
1,073
110
0
200
400
600
800
1000
1200
Chang ym. (2012)
(South-Korea)
Ho ym. (2013)
(Singapore)
Salvador-Carulla ym.
(2011) (Catalonia)
Tomonaga ym. (2013)
(Switzerland)
Sado ym. (2011)
(Japan)
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 18
Masennuksen kustannukset potilasta kohden (€/vuosi)
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 19
160
1,073
379
10,468
580
3,680
4,579
1,413
13,089
5,803
3,840
5,652
1,793
23,557
6,447
0
5,000
10,000
15,000
20,000
25,000
Chang ym. (2012) (Etelä-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011)
(Katalonia)
Tomonaga ym. (2013) (Sveitsi) Sado ym. (2011) (Japani)
Suorat kustannukset Epäsuorat kustannukset Kokonaiskustannukset
Menetetyt työpäivät (keskimäärin/vuosi)
28.2.2015
24
33
104
50
38
0
20
40
60
80
100
120
Chang ym. (2012)
(South-Korea)
Ho ym. (2013)
(Singapore)
Salvador-Carulla ym.
(2011) (Catalonia)
Tomonaga ym. (2013)
(Switzerland)
Sado ym. (2011) (Japan)
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 20
Suorat ja epäsuorat kustannukset (%)
28.2.2015
4
19 21
44
9
96
81 79
56
90
0%
10%
20%
30%
40%
50%
60%
70%
80%
90%
100%
Chang ym. (2012)
(Etelä-Korea)
Ho ym. (2013)
(Singapore)
Salvador-Carulla ym.
(2011) (Katalonia)
Tomonaga ym.
(2013) (Sveitsi)
Sado ym. (2011)
(Japani)
Suorat kustannukset Epäsuorat kustannukset
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 21
Suorien kustannusten jakautuminen (%)
28.2.2015
62
36
31
17
26
20
18
4
76
39
9
33
65
8
33
9 13
0 0 0
0%
10%
20%
30%
40%
50%
60%
70%
80%
90%
100%
Chang ym. (2012)
(Etelä-Korea)
Ho ym. (2013)
(Singapore)
Salvador-Carulla ym.
(2011) (Katalonia)
Tomonaga ym. (2013)
(Sveitsi)
Sado ym. (2011)
(Japani)
Avohoidon kustannukset Laitoshoidon kustannukset Lääkekustannukset Suorat ei-lääkinnälliset muut kustannukset
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 22
Suorat, sairastavuus ja kuolleisuuskustannukset (%)
28.2.2015
4
19 21
44
9
73
81 75
56
46
23
0 4 0
44
0%
10%
20%
30%
40%
50%
60%
70%
80%
90%
100%
Chang ym. (2012)
(Etelä-Korea)
Ho ym. (2013)
(Singapore)
Salvador-Carulla ym.
(2011) (Katalonia)
Tomonaga ym. (2013)
(Sveitsi)
Sado ym. (2011)
(Japani)
Suorat kustannukset Sairastavuuskustannukset Kuolleisuuskustannukset
FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 23
Yhteenveto
• Masennus on maailmanlaajuinen ja suuri yhteiskunnallinen ongelma.
• Masennuksen todelliset yhteiskunnalliset kustannukset ovat todennäköisesti raportoituja
suuremmat.
• Masennuksen kustannuksia voidaan kategorisoida ja tarkastella COI-tutkimusten avulla.
• Tarkastelunäkökulma voi olla väestöpohjainen ylhäältä alas tai potilaslähtöinen alhaalta ylös tai
näiden yhdistelmä.
• Masennuksen epäsuorat kustannukset ovat monikertaiset verrattuna suoriin hoitokustannuksiin.
• Kustannukset nousevat merkittävästi masennuksen pitkittyessä ja vaikeusasteen kasvaessa.
• Naiset kärsivät masennuksesta miehiä enemmän mutta miehiä masennus tappaa.
• Masennukseen ja sen kustannuksiin suhtaudutaan ja niitä lasketaan eri maissa ja eri kulttuureissa
eri tavalla.
• Riittävän aikainen diagnosointi, asianmukainen hoito sekä preventiiviset toimenpiteet saattaisivat
olla niitä tekijöitä, joilla yhteiskunnallisia kustannuksia ja masennuksen aiheuttamaa inhimillistä
kärsimystä voitaisiin vähentää ja hallita.
• Lisää laadukkaita tutkimuksia kuitenkin aiheesta tarvitaan vahvemman näytön ja johtopäätösten
tekemiseksi
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 24
Kandidaattitutkielman lähteet
• American Psychiatric Association. 2015. DSM. Viitattu 14.2.2015
http://www.psychiatry.org/practice/dsm/
• Byford, S., Torgerson, D. J. & Raftery, J. 2000. Economic note: cost of illness studies. BMJ (Clinical
research ed.) 320 (7245), 1335.
• Chang, S. M., Hong, J. & Cho, M. J. 2012a. Economic burden of depression in South Korea. Social
Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 47 (5), 683-689.
• Chang, S. M., Hong, J. & Cho, M. J. 2012b. Economic burden of depression in South Korea. Social
psychiatry and psychiatric epidemiology 47 (5), 683-689.
• Clabaugh, G. & Ward, M. M. 2008. Cost‐of‐Illness Studies in the United States: A Systematic Review of
Methodologies Used for Direct Cost. Value in Health 11 (1), 13-21.
• Depressio 2014. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Käypä hoito-
johtoryhmän asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 14.2.2015
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset
• Finkelstein, E. & Corso, P. 2003. Cost-of-illness analyses for policy making: a cautionary tale of use and
misuse.
• Hamilton, M. 1960. A rating scale for depression. Journal of neurology, neurosurgery, and psychiatry 23,
56-62.
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 25
Kandidaattitutkielman lähteet
• Ho, R. C., Mak, K. K., Chua, A. N., Ho, C. S. & Mak, A. 2013. The effect of severity of depressive disorder
on economic burden in a university hospital in Singapore. Expert Review of Pharmacoeconomics &
Outcomes Research 13 (4), 549-559.
• Koopmanschap MA, Rutten FF, van Ineveld BM & van Roijen L 1995. The friction cost method for
measuring indirect costs of disease. Journal of health economics 14 (2), 171-189.
• Larg, A. & Moss, J. R. 2011. Cost-of-Illness Studies: A Guide to Critical Evaluation. PharmacoEconomics
29 (8), 653-671
• Luppa, M., Heinrich, S., Angermeyer, M. C., Konig, H. H. & Riedel-Heller, S. G. 2007. Cost-of-illness
studies of depression: a systematic review. Journal of affective disorders 98 (1-2), 29-43.
• Pedersen, S. H., Stage, K. B., Bertelsen, A., Grinsted, P., Kragh-Sørensen, P. & Sørensen, T. 2001. ICD-10
criteria for depression in general practice. Journal of affective disorders 65 (2), 191-194.
• Rice, D. P. 2000. Cost of illness studies: what is good about them? Injury prevention : journal of the
International Society for Child and Adolescent Injury Prevention 6 (3), 177-179.
• Rice, D. P. 1994. Cost-of-illness studies: fact or fiction?[Editorial]. Lancet 344 (8936), 1519-1520.
• Sado, M., Yamauchi, K., Kawakami, N., Ono, Y., Furukawa, T. A., Tsuchiya, M., Tajima, M. & Kashima, H.
2011. Cost of depression among adults in Japan in 2005. Psychiatry and clinical neurosciences 65 (5),
442-450
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 26
Kandidaattitutkielman lähteet
• Salvador-Carulla, L., Bendeck, M., Fernandez, A., Alberti, C., Sabes-Figuera, R., Molina, C. & Knapp, M.
2011. Costs of depression in Catalonia (Spain). Journal of affective disorders 132 (1-2), 130-138.
• Tomonaga, Y., Haettenschwiler, J., Hatzinger, M., Holsboer-Trachsler, E., Rufer, M., Hepp, U. & Szucs, T.
D. 2013. The economic burden of depression in Switzerland. PharmacoEconomics 31 (3), 237-250.
• von Elm E, Altman DG, Egger M, Pocock SJ, Gotzsche PC, Vandenbroucke JP & STROBE Initiative 2008.
The Strengthening the Reporting of Observational Studies in Epidemiology (STROBE) statement:
guidelines for reporting observational studies. Journal of clinical epidemiology 61 (4), 344-349.
• Walker E, McGee RE,Druss BG 2015. Mortality in mental disorders and global disease burden
implications: A systematic review and meta-analysis. JAMA Psychiatry .
• Whiteford, H. A., Degenhardt, L., Rehm, J., Baxter, A. J., Ferrari, A. J., Erskine, H. E., Charlson, F. J.,
Norman, R. E., Flaxman, A. D., Johns, N., Burstein, R., Murray, C. J. & Vos T. 2013. Global burden of
disease attributable to mental and substance use disorders: findings from the Global Burden of Disease
Study 2010. The Lancet 382 (9904), 1575-1586
• Wiseman V & Mooney G 1998. Burden of illness estimates for priority setting: a debate revisited. Health
Policy 43 (3), 243-251.
• World Health Organisation 2012. Depression. Fact sheet N°369. Viitattu 14.2.2015
http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs369/en/
• World Health Organization. International Classification of Diseases (ICD) WHO 2010. Viitattu 14.2.2015 .
http://www.who.int/classifications/icd/en/.
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 27
Kiitos!
28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 28

Weitere ähnliche Inhalte

Ähnlich wie Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset

Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaari
Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaariPuheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaari
Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaariTHL
 
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelut
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelutTutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelut
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelutTyöterveyslaitos
 
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila Heidi Anttila
 
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiMarika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiTHL
 
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?Kristian Wahlbeck
 
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointi
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointiAsiakaslähtöinen palveluiden arviointi
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointiMinna Kivipelto
 
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiatTyöterveyslaitos
 

Ähnlich wie Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset (8)

Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaari
Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaariPuheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaari
Puheenjohtajan alkusanat, Hoitotyösensitiivinen laatu -webinaari
 
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelut
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelutTutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelut
Tutkittua tietoa työterveyshuollosta: työterveysneuvottelut
 
Heiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
Heiskanen, Tuija: EätoimintaterapiaHeiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
Heiskanen, Tuija: Eätoimintaterapia
 
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila
Apuvälinepalveluiden tutkimuksesta Heidi Anttila
 
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiMarika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
 
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?
Miten saada mielenterveyspalvelut kuntoon?
 
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointi
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointiAsiakaslähtöinen palveluiden arviointi
Asiakaslähtöinen palveluiden arviointi
 
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat
5.10.2017 Liikunta, tunteet ja yhteisöllisyys -webinaaridiat
 

Mehr von Ilkka Raatikainen

Mehr von Ilkka Raatikainen (7)

Oppimisnäkökulmia
OppimisnäkökulmiaOppimisnäkökulmia
Oppimisnäkökulmia
 
Työhyvinvointi ja ihminen
Työhyvinvointi ja ihminenTyöhyvinvointi ja ihminen
Työhyvinvointi ja ihminen
 
Työhyvinvointi ja ihminen
Työhyvinvointi ja ihminenTyöhyvinvointi ja ihminen
Työhyvinvointi ja ihminen
 
Ilkka Raatikainen CV 8.4.2016
Ilkka Raatikainen CV 8.4.2016Ilkka Raatikainen CV 8.4.2016
Ilkka Raatikainen CV 8.4.2016
 
Ilkka Raatikainen CV
Ilkka Raatikainen CVIlkka Raatikainen CV
Ilkka Raatikainen CV
 
Johdon ja henkilöstön kehittäminen
Johdon ja henkilöstön kehittäminenJohdon ja henkilöstön kehittäminen
Johdon ja henkilöstön kehittäminen
 
Visuaalinen_CV_Ilkka_Raatikainen
Visuaalinen_CV_Ilkka_RaatikainenVisuaalinen_CV_Ilkka_Raatikainen
Visuaalinen_CV_Ilkka_Raatikainen
 

Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset

  • 1. Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset Ilkka Raatikainen FTEY008 Kandidaatin tutkielma Kevät 2015 Terveystieteen laitos Jyväskylän Yliopisto
  • 2. Taustaa • Yli 350 miljoonaan ihmistä maailmanlaajuisesti kärsii masennuksesta. • Alle puolet (joissain maissa alle 10 %) sairastuneista saa asianmukaista ja riittävää hoitoa. • Masennus on suurin toimintakyvyttömyyttä aiheuttava sairaus ja sen kustannukset muodostavat suuren yhteiskunnallisen taakan. • Mielenterveyspotilailla on 2,22 suurempi kuolleisuusriski ja 10 vuotta lyhempi odotettu elinikä verrattuna muuhun väestöön. • Epäsuorat kustannukset ovat olleet suoria kustannuksia suuremmat. • Kuolleisuuskustannuksia masennuksen yhteydessä on raportoitu vain osassa tutkimuksia. Lähteet: WHO (2013), Whiteford ym. (2013), Walker ym. (2015), Luppa ym. (2007) 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 2
  • 3. Masennus • Masennus eli depressio on yleinen mielenterveyden häiriö, jolle on ominaista: • masentunut mieliala, • mielenkiinnon, mielihyvän sekä itsetunnon alentuminen, • syyllisyyden tunteen lisääntymien, unettomuus, ruokahaluttomuus, • väsymys, aktiivisuuden vähentyminen sekä keskittymisvaikeudet. • Masennus voi olla pitkäkestoista tai toistuvaa ja se voi heikentää merkittävästi yksilön työ- ja toimintakykyä sekä kykyä selviytyä päivittäisistä toiminnoista. • Masennus voi kohdata yksilöä missä elämän vaiheessa tahansa. • Pahimmillaan masennus voi johtaa kuolemaan (itsemurhaan). • Masennus diagnosoidaan ja luokitellaan sen oireiden laadun ja määrän perusteella lievään, keskivaikeaan tai vaikeaan masennukseen. • Tavallisimmin käytetty: ICD-10, DSM-IV (DSM5) • Oireiden luokitteluun muita: HDRS-17/HAMD17, BDI, PHQ-9, MADRS.. 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 3 Lähteet: APA (2015), Käypä hoito (2014), WHO (2013), Pedersen ym. (2001), Hamilton (1960)
  • 4. Sairauden kustannus -tutkimukset (Cost-of-illness/COI) • COI-tutkimusten tarkoituksena on : • selvittää ja arvioida sairauksien ja terveysongelmien kustannuksia yhteiskunnalle sekä • tunnistaa ja luokitella näiden kustannusten eri komponentteja • COI-tutkimuksissa tuloksia voidaan arvioida ja raportoida: • prevalenssiin tai insidenssiin perustuen. • Kustannusten tarkastelu- ja laskentanäkökulma voi olla: • ylhäältä alas (engl. top-down) tai alhaalta ylös (engl. bottom-up). • Kustannukset jaetaan yleensä: • 1) suoriin kustannuksiin (engl. direct costs), • 2) epäsuoriin kustannuksiin (engl. indirect costs) sekä • 3) aineettomiin kustannuksiin (engl. intangible costs) 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 4 Lähteet: Larg & Moss (2011), Luppa ym. (2007)
  • 5. Kustannusten kategorisointi • Suorat kustannukset käsittävät terveydenhuollon ja sen resurssien käyttöön liittyviä kustannuksia: • 1) Avohoidon kustannukset (engl. outpatient) • 2) Sairaala/laitoshoidon kustannukset (engl. inpatient/hospitalazation) • 3) Lääkehoidon kustannukset (engl. medication) • 4) Muut ei-lääkinnälliset suorat kustannukset (esim. kuljetus ja sosiaalipalvelut) 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 5 Lähteet: Larg & Moss (2011), Luppa ym. (2007) • Epäsuorat kustannukset muodostuvat: • 1) Sairauden aiheuttamasta tuottavuuden vähentymisestä ( engl. morbidity costs) • Työstä poissaolot • Työtehon lasku • 2) Sairauden aiheuttamista ennenaikaisista kuolemista (engl. mortality costs) • Itsemurhat • Lääkemyrkytykset • ”Human capital” /”Friction cost” -laskentatapa • Aineettomat kustannukset ovat sairaudesta aiheutuvia muita kustannuksia: • jotka kohdistuvat sairastuneeseen itseensä ja/tai hänen lähipiiriin ja perheeseen • elämänlaadun vähentyminen sekä odotetun elinajan vähentyminen • vaikea mitata (jätetään usein pois)
  • 6. Tutkimuskysymykset • Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa haluttiin selvittää: • 1) mitkä ovat masennuksen suorat ja epäsuorat yhteiskunnalliset kustannusvaikutukset • 2) mistä eri osatekijöistä kustannukset muodostuvat (kustannuskomponentit) • 3) kuinka kustannukset jakautuvat eri komponenteille. • Kustannuksia tarkasteltiin: • kansallisella tasolla, • kustannuksilla per potilas sekä • kustannuksilla per asukas. • Lisäksi haluttiin selvittää: • masennuksen kustannuksia sukupuolen ja • masennuksen vaikeusasteen mukaan sekä • masennuksen esiintyvyyttä väestössä (prevalenssi). 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 6
  • 7. Tutkimusnäkökulmat • Valittua aineistoa analysoitiin kahdesta näkökulmasta • tutkimusten laadun näkökulmasta sekä • STROBE • masennuksen yhteiskunnallisten kustannusten näkökulmasta luokittelemalla masennuksen kustannukset suoriin ja epäsuoriin kustannustekijöihin ja analysoimalla kustannuksia näissä kategorioissa • COI-tutkimusasetelmat 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 7
  • 8. Sisäänottokriteerit • Analysoitavaksi hyväksyttiin artikkelit, jotka olivat: • 1) englannin kielisiä, • 2) julkaistu 2009 tai sen jälkeen, • 3) tutkimusartikkeleista oli koko teksti saatavilla, • 4) kohderyhmänä olivat aikuisväestö, • 5) kohderyhmän pääasiallinen diagnoosipääryhmä oli masennustilat (affektiiviset mielialahäiriöt), • 6) diagnosoinnissa oli käytetty IDC-10 • 7) tutkimus kohdistui pääasiallisen diagnoosiryhmän kustannuksiin, • 8) sekä suorat ja epäsuorat kustannukset oli raportoitu. 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 8
  • 9. Poissulkukriteerit • Analysointiin ei otettu mukaan tutkimuksia, • joissa masennuksen kustannuksia oli tarkastelu samanaikaisesti jonkun toisen sairauden yhteydessä tai • jos tutkimus käsitteli interventioiden vaikuttavuutta masennuksen kustannuksiin 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 9
  • 10. Hakupuu ja hakusanat 28.2.2015 PsycInfo 46 artikkelia Web of Science 45 artikkelia Medline 11artikkelia Duplikaatit pois, jää 68 artikkelia Duplikaatteja 34 Otsikon perusteella poissuljettu 54 Otsikon jälkeen jää 14 artikkelia Abstraktin perusteella poissuljettu 5 Abstraktin jälkeen jää 9 artikkelia Koko tekstin jälkeen jää 5 artikkelia Koko tekstin perusteella poissuljettu 4 - 2 ei sisältänyt suoria kustannuksia - 1 ei koko tekstiä saatavilla - 1 vertaili hoidettavuutta, ei kustannusnäkökulmaa Laadun arvioinnin jälkeen jää 5 artikkelia Laadun arvioinnin perusteella poissuljettu 0 PsycInfo 46 artikkelia Web of Science 45 artikkelia Medline 11artikkelia Duplikaatit pois, jää 68 artikkelia Duplikaatteja 34 Otsikon perusteella poissuljettu 54 Otsikon jälkeen jää 14 artikkelia Abstraktin perusteella poissuljettu 5 Abstraktin jälkeen jää 9 artikkelia Koko tekstin jälkeen jää 5 artikkelia Koko tekstin perusteella poissuljettu 4 - 2 ei sisältänyt suoria kustannuksia - 1 ei koko tekstiä saatavilla - 1 vertaili hoidettavuutta, ei kustannusnäkökulmaa Laadun arvioinnin jälkeen hyväksytty 5 artikkelia Laadun arvioinnin perusteella poissuljettu 0 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus 18.12.2014 depression or depressive disorder* or depressive symptom* and economic burden or economic cost* or socioeconomic cost* or societal cost* and direct cost* and indirect cost* not cost-effectiveness all fields 2009 tai uudemmat englanninkieliset FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 10
  • 12. Tutkimusten laadunarviointi 28.2.2015 TAULUKKO 1. Tutkimusten laatupisteet STROBE-arviointikriteereiden (von Elm ym. 2008) lyhyen version (JY, Terveystieteen laitos 2014) mukaan laskettuna FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 12 Pisteet /Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Sado ym. (2011) Salvador- Carulla ym. (2011) Tomonaga ym. (2013) METODIT 1 Tutkimusuunnitelma 2 2 2 2 2 2 Tutkimusasetelma 2 2 2 2 2 3 Osallistujat a) 2 2 2 2 2 b) 0 0 0 0 0 4 Muuttujat 1 1 1 1 1 5 Aineisto/Mittausmenetelmät 2 2 2 2 2 6 Tutkimusharha 2 1 2 1 2 7 Tutkimusjoukon koko 2 2 1 2 2 8 Kvantitatiiviset muuttujat 2 2 2 2 2 9 Tilastolliset menetelmät a) 1 2 1 1 2 b) 2 2 2 2 2 c) 0 0 0 0 0 d) 2 2 1 1 2 e) 0 2 2 2 2 TULOKSET 10 Osallistujat a) 2 2 2 2 2 b) 0 1 0 0 0 c) 0 0 0 0 0 11 Kuvaileva aineisto a) 2 2 1 1 2 b) 0 0 0 0 0 12 Tulosaineisto 2 2 1 2 2 13 Tärkeimmät tulokset a) 1 2 2 2 2 b) 0 0 0 0 0 c) 0 0 0 0 0 14 Muut analyysit 1 2 2 2 2 Reviewer Total scorePisteet yhteensä ( max. 48) 28 34 28 29 34 hyvä hyvä hyvä hyvä hyvä keskiarvo mediaani SD minimi maksimi 30,6 29 3,13 28 34 KYLLÄ = 2 p ; OSITTAIN = 1 p; EI = 0 p; EI OSAA SANOA = ? ASTEIKKO: <12 (huono); 12-24 (keskinkertainen) 25-36 (hyvä); >36 (erinomainen)
  • 13. Taustatekijät 28.2.2015 TAULUKKO 2. Keskeiset metodologiset taustatekijät Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym. (2011) Tomonaga ym. (2013) Sado ym. (2011) Tutkimusmenetelmä Poikkileikkaustutkimus Kohortti Poikkileikkaustutkimus Kohortti Poikkileikkaustutkimus Tutkimusasetelma 12 kk prevalenssitutkimus, yhteiskunnallinen näkökulma,ylhäältä alas- lähestymistapa, "human capital"- lähestymistapa 1 vuoden prospektiivinen naturalistinen tutkimus, depression luokitus HAMD- 17-mukaan (lievä, keskivaikea, vaikea), Singaporen kansallisen yliopistosairaalan potilaat, 12 kk prevalenssitutkimus, yhteiskunnallinen näkökulma jossa kustannuksia tarkastellaan ylhäältä alas ja alhaalta ylös , poikkitieteellinen kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen lähestymistapa 12 kk retrospektiivinen monitieteellinen tutkimus, ei interventiota, depression luokitus HDRS-17-mukaan (lievä, keskivaikea, vaikea), avohoidossa olevat depressiopotilaat eri klinikoilta Sveitsin kantoneissa 12 kk prevalenssitutkimus, yhteiskunnallinen näkökulma,ylhäältä alas- lähestymistapa, "human capital"- lähestymistapa Vuosi 2005 2007-2008 2006 2009 2005 Maa/Alue Etelä-Korea Singapore Katalonia (Espanja) Sveitsi Japani Tutkimusjoukon koko 7968 67 1619 556 n/a Naisia % n/a 67 n/a 60 n/a Ikä 18-64 36,6 (ka, SD 12) 18 + 18 - 65 20+ Diagnoosimenetelmä ICD-10 ICD-10 ICD-10, DSM-IVTR, ICD/9MC ICD-10 ICD-10, DSM-IV Diagnoosit masennustilat ja toistuva masennus (F32-F33) masennustilat ja toistuva masennus (F32-F33) masennustilat, toistuva masennus ,pitkäaikainen masennus, ahdistuneisuushäiriöt, epätyypilliset ja epäspesifit masennustilat mielialahäiriöt (F30-F39) masennustilat ja toistuva masennus Prevalenssi lkm 885 700 290 364 410 228 311 170 2 171 409 Prevalenssi miehet lkm (%) 309 500 (34,9) n/a 128 041 (31,2) n/a 629 290 (29,0) Prevalenssi naiset lkm (%) 576 200 (63,1) n/a 280 793 (68,8) n/a 1 542 120 (71,0) Prevalenssi % (m/n) 2,63 (1,82 /3,41) 6,0 6,85 (4,38 / 9,16) 6,1 2,1 (1,3/2,9)* Tutkimusaineiston tietolähteet kansalliset tilastot ja tietokannat, muut tutk. potilastiedostot kansalliset tilastot ja tietokannat, muut tutk. potilastiedostot kansalliset tilastot ja tietokannat, muut tutk. n/a = ei raportoitu * prevalenssi laskettu tutkimusartikkelin tietojen perusteella FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 13
  • 14. Kustannuskategoriatja- komponentit 28.2.2015 TAULUKKO 3 Kustannuskategoriat ja -komponentit Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym. (2011) Tomonaga ym. (2013) Sado ym. (2011) Suorat kustannukset + + + + + Avohoito + + + + + Perusterveydenhoito - + + - - Erikoissairaanhoito - + + + - Laitos/sairaalahoito + + + + + Lääkekustannukset + + + + + Tutkimukset - + - - - Suorat ei-lääkinnälliset kustannukset + + - - - Epäsuorat kustannukset + + + + + Sairastavuuteen liittyvät kustannukset + + + + + Tuottavuuden menetykset + + + + + Tilapäiset - sairasloma + + + + - Pysyvät - vakuutus, työttömyys - + + + - Tuottavuuden vähentyminen työssä + - - - - Kuolleisuuteen liittyvät kustannukset + - + - + Masennukseen liittyvät itsemurhat + - + - + Lääkkeiden käyttöön liittyvät kuolemat - - - - - Aineettomat kustannukset - - - - - + = kyllä, - = ei FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 14
  • 15. Masennuksen kustannukset 28.2.2015 TAULUKKO 4. Masennuksen kustannukset FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 15 Tutkimus Chang ym. (2012) Ho ym. (2013) Salvador-Carulla ym. (2011) Tomonaga ym. (2013) Sado. ym. (2011) Maa /Alue Etelä-Korea Singapore Katalonia (Espanja) Sveitsi Japani Kokonaiskustannukset kansallisesti (milj.€/vuosi) 3 401 1641* 735 8 098ᴷ - 8 310ᴮ 14 000 Suorat kustannukset 142 312* 156 3 731ᴷ - 3 861ᴮ 1 260 Epäsuorat kustannukset 3260 1330* 580 4 368ᴷ - 4 449ᴮ 12 600 Kustannukset keskimäärin / masennuspotilas (€/vuosi) 3 840* 5 652 1 793 23 557 6 447* Suorat kustannukset 160* 1073 379* 10468 580* Epäsuorat kustannukset 3680* 4579 1413* 13089 5803* Menetetyt työpäivät keskimäärin/vuosi (SD/SE”) 24 (n/a) 33 (79,96) 104 (125,7) 50 (74,7) 38 (16”) Kustannukset asukasta kohden (€/vuosi) 72** 339** 123 1 073* 110** vaihtokurssi 1 USD = 0.84 € 2005 (joulukuu) vaihtokurssi 1 USD = 0.74 € 2008 (joulukuu) vaihtokurssi 1 Yen = 0.007 € 2005 (joulukuu) http://www.x-rates.com http://www.x-rates.com http://www.x-rates.com n/a = ei raportoitu *kustannukset laskettu prevalenssin avulla (ei raportoitu alkuperäisessä tutkimuksessa) **kustannukset per asukas laskettu asukasluvun mukaan (ei raportoitu alkuperäisessä tutkimuksessa) ’'SD = keskihajonta, SE = keskivirhe ᴷraportoitu Kessler ym. (2003) tutkimuksen %- osuuksiin viitaten ᴮraportoitu Birbaum ym. (2010) tutkimuksen %- osuuksiin viitaten
  • 16. Kustannukset vaikeusasteen mukaan 28.2.2015 Tutkimus Masennuksen vaikeusaste, keskiarvo € (95 % luottamusväli) p arvo Lievä € (95% lv) Keskivaikea € (95% lv) Vaikea € (95% lv) Kaikki € (95% lv) Ho ym. (2013) n 12 32 5 49 Suorat kustannukset 496 (288-703) 991 (654-1327) 4412 (792-8031) 1218 (n/a) 0,004 Epäsuorat kustannukset 1289 (0-3287) 3999 (368-763) 22268 (0-3287) 5198 (n/a) 0,032 Kokonaiskustannukset 1785 (0-3860) 4989 (1281-8698) 26679 (0-62269) 6416 (n/a) 0,004 Tomonaga ym. (2013) n 119 260 175 554 Suorat kustannukset 3561 (2601-4521) 9744 (7856-11632) 16240 (13203-19277) 10468 (9098-11838) <0,001 Epäsuorat kustannukset 8730 (5883 -11577) 12675 (10602-14748) 16669 (13884-19445) 13089 (11631-14547) 0,001 Kokonaiskustannukset 12291 (9142-15440) 22419 (19329-25509) 32909 (28527-37292) 23557 (21557-25751) <0,001 lv= luottamusväli n/a = ei ilmoitettu TAULUKKO 5. Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset per potilas masennuksen vaikeusasteen mukaan FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 16
  • 17. Kustannukset sukupuolen mukaan 28.2.2015 Kustannuskategoria (keskiarvo m€, %) Suorat kustannukset Sairastavuus- kustannukset Kuolleisuus- kustannukset Tutkimus Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Chang ym. (2012) n/a n/a 1000 (40,3%) 1485 (59,7%) 626 (80,9%) 176,2 (19,1%) Salvador-Carulla ym. (2011) 45,2 (29,1%) 110,3 (70,9%) 83,6 (41,9%) 116,0 (58,1%) 23,3 (86,8%) 3,5 (13,2%) n/a = ei raportoitu TAULUKKO 6. Masennuksen suorat ja epäsuorat kustannukset sukupuolen mukaan FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 17
  • 18. Kustannukset asukasta kohden (€/vuosi) 28.2.2015 72 339 123 1,073 110 0 200 400 600 800 1000 1200 Chang ym. (2012) (South-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Catalonia) Tomonaga ym. (2013) (Switzerland) Sado ym. (2011) (Japan) FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 18
  • 19. Masennuksen kustannukset potilasta kohden (€/vuosi) 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 19 160 1,073 379 10,468 580 3,680 4,579 1,413 13,089 5,803 3,840 5,652 1,793 23,557 6,447 0 5,000 10,000 15,000 20,000 25,000 Chang ym. (2012) (Etelä-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Katalonia) Tomonaga ym. (2013) (Sveitsi) Sado ym. (2011) (Japani) Suorat kustannukset Epäsuorat kustannukset Kokonaiskustannukset
  • 20. Menetetyt työpäivät (keskimäärin/vuosi) 28.2.2015 24 33 104 50 38 0 20 40 60 80 100 120 Chang ym. (2012) (South-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Catalonia) Tomonaga ym. (2013) (Switzerland) Sado ym. (2011) (Japan) FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 20
  • 21. Suorat ja epäsuorat kustannukset (%) 28.2.2015 4 19 21 44 9 96 81 79 56 90 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Chang ym. (2012) (Etelä-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Katalonia) Tomonaga ym. (2013) (Sveitsi) Sado ym. (2011) (Japani) Suorat kustannukset Epäsuorat kustannukset FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 21
  • 22. Suorien kustannusten jakautuminen (%) 28.2.2015 62 36 31 17 26 20 18 4 76 39 9 33 65 8 33 9 13 0 0 0 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Chang ym. (2012) (Etelä-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Katalonia) Tomonaga ym. (2013) (Sveitsi) Sado ym. (2011) (Japani) Avohoidon kustannukset Laitoshoidon kustannukset Lääkekustannukset Suorat ei-lääkinnälliset muut kustannukset FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 22
  • 23. Suorat, sairastavuus ja kuolleisuuskustannukset (%) 28.2.2015 4 19 21 44 9 73 81 75 56 46 23 0 4 0 44 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Chang ym. (2012) (Etelä-Korea) Ho ym. (2013) (Singapore) Salvador-Carulla ym. (2011) (Katalonia) Tomonaga ym. (2013) (Sveitsi) Sado ym. (2011) (Japani) Suorat kustannukset Sairastavuuskustannukset Kuolleisuuskustannukset FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 23
  • 24. Yhteenveto • Masennus on maailmanlaajuinen ja suuri yhteiskunnallinen ongelma. • Masennuksen todelliset yhteiskunnalliset kustannukset ovat todennäköisesti raportoituja suuremmat. • Masennuksen kustannuksia voidaan kategorisoida ja tarkastella COI-tutkimusten avulla. • Tarkastelunäkökulma voi olla väestöpohjainen ylhäältä alas tai potilaslähtöinen alhaalta ylös tai näiden yhdistelmä. • Masennuksen epäsuorat kustannukset ovat monikertaiset verrattuna suoriin hoitokustannuksiin. • Kustannukset nousevat merkittävästi masennuksen pitkittyessä ja vaikeusasteen kasvaessa. • Naiset kärsivät masennuksesta miehiä enemmän mutta miehiä masennus tappaa. • Masennukseen ja sen kustannuksiin suhtaudutaan ja niitä lasketaan eri maissa ja eri kulttuureissa eri tavalla. • Riittävän aikainen diagnosointi, asianmukainen hoito sekä preventiiviset toimenpiteet saattaisivat olla niitä tekijöitä, joilla yhteiskunnallisia kustannuksia ja masennuksen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä voitaisiin vähentää ja hallita. • Lisää laadukkaita tutkimuksia kuitenkin aiheesta tarvitaan vahvemman näytön ja johtopäätösten tekemiseksi 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 24
  • 25. Kandidaattitutkielman lähteet • American Psychiatric Association. 2015. DSM. Viitattu 14.2.2015 http://www.psychiatry.org/practice/dsm/ • Byford, S., Torgerson, D. J. & Raftery, J. 2000. Economic note: cost of illness studies. BMJ (Clinical research ed.) 320 (7245), 1335. • Chang, S. M., Hong, J. & Cho, M. J. 2012a. Economic burden of depression in South Korea. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 47 (5), 683-689. • Chang, S. M., Hong, J. & Cho, M. J. 2012b. Economic burden of depression in South Korea. Social psychiatry and psychiatric epidemiology 47 (5), 683-689. • Clabaugh, G. & Ward, M. M. 2008. Cost‐of‐Illness Studies in the United States: A Systematic Review of Methodologies Used for Direct Cost. Value in Health 11 (1), 13-21. • Depressio 2014. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Käypä hoito- johtoryhmän asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 14.2.2015 http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset • Finkelstein, E. & Corso, P. 2003. Cost-of-illness analyses for policy making: a cautionary tale of use and misuse. • Hamilton, M. 1960. A rating scale for depression. Journal of neurology, neurosurgery, and psychiatry 23, 56-62. 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 25
  • 26. Kandidaattitutkielman lähteet • Ho, R. C., Mak, K. K., Chua, A. N., Ho, C. S. & Mak, A. 2013. The effect of severity of depressive disorder on economic burden in a university hospital in Singapore. Expert Review of Pharmacoeconomics & Outcomes Research 13 (4), 549-559. • Koopmanschap MA, Rutten FF, van Ineveld BM & van Roijen L 1995. The friction cost method for measuring indirect costs of disease. Journal of health economics 14 (2), 171-189. • Larg, A. & Moss, J. R. 2011. Cost-of-Illness Studies: A Guide to Critical Evaluation. PharmacoEconomics 29 (8), 653-671 • Luppa, M., Heinrich, S., Angermeyer, M. C., Konig, H. H. & Riedel-Heller, S. G. 2007. Cost-of-illness studies of depression: a systematic review. Journal of affective disorders 98 (1-2), 29-43. • Pedersen, S. H., Stage, K. B., Bertelsen, A., Grinsted, P., Kragh-Sørensen, P. & Sørensen, T. 2001. ICD-10 criteria for depression in general practice. Journal of affective disorders 65 (2), 191-194. • Rice, D. P. 2000. Cost of illness studies: what is good about them? Injury prevention : journal of the International Society for Child and Adolescent Injury Prevention 6 (3), 177-179. • Rice, D. P. 1994. Cost-of-illness studies: fact or fiction?[Editorial]. Lancet 344 (8936), 1519-1520. • Sado, M., Yamauchi, K., Kawakami, N., Ono, Y., Furukawa, T. A., Tsuchiya, M., Tajima, M. & Kashima, H. 2011. Cost of depression among adults in Japan in 2005. Psychiatry and clinical neurosciences 65 (5), 442-450 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 26
  • 27. Kandidaattitutkielman lähteet • Salvador-Carulla, L., Bendeck, M., Fernandez, A., Alberti, C., Sabes-Figuera, R., Molina, C. & Knapp, M. 2011. Costs of depression in Catalonia (Spain). Journal of affective disorders 132 (1-2), 130-138. • Tomonaga, Y., Haettenschwiler, J., Hatzinger, M., Holsboer-Trachsler, E., Rufer, M., Hepp, U. & Szucs, T. D. 2013. The economic burden of depression in Switzerland. PharmacoEconomics 31 (3), 237-250. • von Elm E, Altman DG, Egger M, Pocock SJ, Gotzsche PC, Vandenbroucke JP & STROBE Initiative 2008. The Strengthening the Reporting of Observational Studies in Epidemiology (STROBE) statement: guidelines for reporting observational studies. Journal of clinical epidemiology 61 (4), 344-349. • Walker E, McGee RE,Druss BG 2015. Mortality in mental disorders and global disease burden implications: A systematic review and meta-analysis. JAMA Psychiatry . • Whiteford, H. A., Degenhardt, L., Rehm, J., Baxter, A. J., Ferrari, A. J., Erskine, H. E., Charlson, F. J., Norman, R. E., Flaxman, A. D., Johns, N., Burstein, R., Murray, C. J. & Vos T. 2013. Global burden of disease attributable to mental and substance use disorders: findings from the Global Burden of Disease Study 2010. The Lancet 382 (9904), 1575-1586 • Wiseman V & Mooney G 1998. Burden of illness estimates for priority setting: a debate revisited. Health Policy 43 (3), 243-251. • World Health Organisation 2012. Depression. Fact sheet N°369. Viitattu 14.2.2015 http://www.who.int/mediacentre/factsheets/fs369/en/ • World Health Organization. International Classification of Diseases (ICD) WHO 2010. Viitattu 14.2.2015 . http://www.who.int/classifications/icd/en/. 28.2.2015FTEY008 Kandidaatin tutkielma Ilkka Raatikainen 27