SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 29
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Kuvaaminen
oppilaitoksissa
24.8.2022
Harto Pönkä
Innowise
Kuva: Pixabay
Tekijänoikeuslaki: kuva tai video on joko teos tai lähioikeuksin suojattu tuotos
2
▪ Vain tekijällä on oikeus kopioida, muokata, esittää julkisesti tai levittää
teosta/tuotosta. Muut tarvitsevat tekijän luvan tai muun lakiperusteen käytölle.
▪ Teoksen tekijällä ja valokuvaajalla on lisäksi moraaliset oikeudet.
▪ Oikeudenhaltija on henkilö tai oikeushenkilö, jolle teoksen/tuotoksen oikeuksia on
luovutettu (kaikki tai osa oikeuksista), esim. yritys, organisaatio tai oppilaitos.
Lähde: Tekijänoikeuslaki, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
TekijäL 46-50 §: lähioikeudet
TekijäL 1 §: teos
▪ ”Elokuvateos” tai ”valokuvateos”
▪ Tekijänoikeuksien syntyminen
edellyttää teoskynnyksen
ylittymistä: riittävän itsenäinen ja
omaperäinen.
▪ Syntyy automaattisesti. Ei edellytä
julkaisua tai ©-merkkiä.
▪ Tekijänoikeudet ovat voimassa 70
vuotta tekijän kuolemasta.
▪ Jos teoskynnys ei ylity, valokuville
ja videotallenteille syntyy
automaattisesti lähioikeuksia.
▪ Ei edellytä omaperäisyyttä.
▪ Esimerkiksi kaikki ”tavalliset” videot
ja valokuvat.
▪ Kuvatallenteen ja valokuvan suoja-
aika on 50 vuotta tallennus-,
julkaisu- tai valmistamisvuodesta.
Mitä tekijänoikeudet sisältää?
▪ Tekijänoikeudet jakaantuvat
taloudellisiin oikeuksiin ja
moraalisiin oikeuksiin.
▪ Tekijä voi luopua
taloudellisista oikeuksistaan
sopimuksella tai esimerkiksi
avoimella lisenssillä.
▪ Tekijän moraalisia oikeuksia
tulee kunnioittaa, vaikka
tekijä olisi luovuttanut muut
oikeudet.
Lähde: Tekijänoikeuden ABC, Kopiosto 2015, http://www.tekijanoikeus.fi/wp-
content/uploads/2015/03/kopiraitti-esite.pdf
3
Esimerkiksi selittävät ja tekniset piirrokset ja tietokoneohjelman luomat kuvat
eivät ole riittävän itsenäisiä ja omaperäisiä, jotta ne olisivat teoksia.
Kuva vas.: Wrightin veljesten lentokoneen piirustukset, https://en.wikipedia.org/wiki/Technical_drawing#/media/File:Wright_brothers_patent_plans_1908.jpg
Kuva oik.: Tekoälyn luoma kasvokuva, https://this-person-does-not-exist.com/en (ei tekijänoikeuksia)
4
Valokuvat ja videot
5
▪ Tunnistettavan henkilökuvan julkaisuun on
yleensä syytä pyytää lupa.
▪ Jokaisen on katsottu omistavan persoonansa
ns. kaupalliset oikeudet.
▪ Valokuvan tai videon tekijänoikeudet tai
lähioikeudet ovat kuvaajalla. Kuvan julkaisulle
tarvitaan tekijän lupa.
▪ Kuvan julkaisun voi estää esim. kotirauha,
yksityisyyden suoja tai kuvassa näkyvän
teoksen tekijänoikeudet.
▪ Jonkun muun julkaiseman kuvan levittäminen
voi olla kiellettyä esim. tekijänoikeuksien tai
sen loukkaavuuden takia.
▪ Esim. noloista tilanteista tai
kiusaamistarkoituksessa otettuja kuvia ei saa
milloinkaan levittää.
Saako muiden kuvia repostata?
Instagramissa on yleistä tehdä reposteja eli
uudelleenjakoja muiden kuvista.
Instagramin käyttöehdot eivät anna
muille lupaa teosten repostaukseen.
Tekijänoikeuksien kannalta kyse on usein
laittomasta kopioinnista, vaikka kuvaan
olisikin merkitty alkuperäinen tekijä.
Repost voi olla myös tekijän luvalla tehty
tai se voi olla lainmukainen kuvalainaus.
6
Instagramin ohje tekijänoikeuksista: https://help.instagram.com/126382350847838
Repost = Instagramissa jaettu kuva, joka on
kopioitu toiselta Instagram-tililtä
Tekijänoikeuslain sitaattioikeus
7
1. Siteerattavan teoksen tulee olla laillisesti julkistettu
- Esimerkiksi osa kirjasta, nettisivusta tai kuvasta.
2. Siteeraamisen tulee tapahtua hyvän tavan mukaisesti
- Alkuperäinen tekijä ja lähde/linkki on mainittava.
- Sitaatille täytyy olla peruste: esimerkiksi havainnollistaminen, taustoittaminen,
oman mielipiteen perustelu, teoksen kritisoiminen, arviointi tms.
3. Siteeraamisen tulee tapahtua tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.
- Sitaatti on lyhyehkö, mutta sopiva pituus riippuu tarkoituksesta.
- Toisaalta sitaatin pitää olla tarkoitukseen nähden riittävän laaja.
- Uusi teos ei voi koostua pääosin sitaatista (=plagiointia).
Lähde: Tekijänoikeuslaki, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
TekijäL 22 §
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa
lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.
8
Lähde: HS, 8.8.2018,
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005784145.html?share=f61e6bbe95de4dc1d6115c5900308185
Sitaattioikeus ei tarkoita, että koko kuvan saisi kopioida ja käyttää toisessa yhteydessä.
Tällöin kyse on teoskappaleen luvattomasta valmistamisesta.
Kuvien ja videoiden tietosuoja
Jussi Koskela
044-32132121
ABC-123
Suotie 1
192.168.13.73
Henkilötiedot =
tunnistetiedot + muut
henkilöön liittyvät tiedot
Tunnistetiedot mahdollistavat henkilön
tunnistamisen joko rekisterinpitäjän
tai jonkun muun tahon toimesta.
Henkilöä esittävä valokuva tai video
on henkilötieto ja tunnistetieto
▪ Oleellista on, voidaanko henkilö tunnistaa
kuvasta tai videosta vai ei.
▪ Tunnistaminen voi perustua kasvoihin,
videolla kuuluvaan ääneen tai sen
yhteydessä olevaan nimeen
▪ Tunnistamisen voi estää se, että henkilön
kasvot eivät näy tai kuva on otettu niin
kaukaa, ettei tunnistaminen ole mahdollista.
▪ Henkilön kasvot voi sumentaa tai peittää eli
”anonymisoida” kuvan.
▪ Jo tunnistettavan kuvan säilyttäminen on
henkilötietojen käsittelyä.
11
Kuva: Pixabay
Erota kuvien ja videoiden eri käyttötarkoitukset
1) Oppilaitoksen tai muiden
rekistereihin liittyvät tiedot
▪ Opiskelijarekisteri
▪ Opetuksen dokumentointi ja arviointi
▪ Opiskelussa käytettävät digitaaliset
alustat ja käyttäjätunnukset
▪ Digitaaliset arkistot
▪ Kolmansien osapuolten sovellukset
ja verkkopalvelut
→ GDPR:n soveltamisalaa
→ Perusteena esim. laki tai suostumus
2) Henkilökohtainen, journalistinen,
kirjallinen tai taiteellinen käyttö
▪ Vain opetustarkoituksessa tehtävät
kuvat ja videot
▪ Kuvat ja videot, jotka otetaan vain
tiedotusta/julkaisua varten
▪ Kuvat ja videot yhteydenpidossa
▪ Opiskelijoiden itsensä ottamat
▪ Muut em. tarkoituksiin liittyvät
→ Ei muodosta rekisteriä
→ Oppilaitoksella syytä olla lupa julkaisulle
12
Informointi = rekisteröidyn oikeus saada
tietoa henkilötietojen käsittelystä
13
▪ Rekisteröidyllä on oikeus saada tietoa
henkilötietojen käsittelystä rekisterinpitäjältä
▪ Yleensä: tietosuojaseloste tai vastaava
▪ Annettava kirjallisesti viestintäkanavan
mukaisessa muodossa. Tiedon on oltava
ymmärrettävää ja helposti saatavilla.
▪ Rekisteröidyn pyynnöstä myös puheella
▪ Informointi pitäisi saada tilanteessa, jossa
henkilötietoja kysytään tai luovutetaan.
▪ Jos henkilötiedot kerätään muuten kuin
suoraan henkilöltä, tulee informointi saada
viimeistään kuukauden kuluessa.
Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot
Tietosuojavastaavan yhteystiedot
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Oikeusperuste, mahdollisen oikeutetun edun perusteet
Käsiteltävät henkilötiedot
Tietojen säilyttämisaika tai sen kriteerit
Kenelle henkilötietoja luovutetaan
(muut rekisterinpitäjät ja henkilötietojen käsittelijät)
Siirretäänkö tietoja EU:n ulkopuolelle ja sen suojatoimet
Rekisteröidyn oikeudet, erityisesti vastustamisoikeus esim.
suoramarkkinointiin
Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle
Onko henkilötietoja annettava lain tai sopimuksen teon vuoksi
Mistä henkilötiedot on saatu, mahdollinen julkinen lähde
Käytetäänkö automaattista päätöksentekoa tai profilointia
Rekisteröidyn oikeuksiin ja vapauksiin liittyvät riskit
Suostumuksen antaminen
14
▪ Suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen, yksilöity,
tietoinen ja yksiselitteinen
▪ Suostumusta ei voi antaa:
▪ Vaikenemalla
▪ Valmiiksi rastitetulla ruudulla
▪ Jättämättä jotakin tekemättä
▪ Alaikäisen kohdalla suostumuksen antaa huoltaja.
▪ Yli 13-vuotias voi antaa itse suostumuksen henkilötietojen
käsittelylle tietoyhteiskunnan palveluissa (esim. verkko-, some- ja mobiilipalvelut) ja
hyväksyä ikätasolleen tavanomaisia sopimuksia.
▪ Suostumukset ja luvat tulee dokumentoida sekä tarkistaa esim. vuosittain.
▪ Jos toiminta perustuu lakiin, ei henkilötietojen käsittely voi perustua suostumukseen.
Suostumusta voidaan tällöin käyttää vain vapaaehtoisiin lisäpalveluihin.
Lähde: Tietosuojavaltuutetun toimisto ja Oikeusministeriö, 2017, Miten valmistautua EU:n tietosuoja-asetukseen?
http://www.tietosuoja.fi/material/attachments/tietosuojavaltuutettu/tietosuojavaltuutetuntoimisto/oppaat/1Em8rT7IF/Miten_valmistautua_EUn_tietosuoja-asetukseen.pdf
Milloin ja mihin tarvitaan suostumus?
▪ Kun julkaistaan henkilötietoja tai oppijoiden tuotoksia.
→ Suostumus henkilötietojen tai tuotosten julkaisulle.
▪ Kun oppijoiden henkilötietoja tallennetaan sovellukseen tai verkkopalveluun, joka ei ole
opetuksen järjestäjän hallinnoima (ulkopuolinen rekisterinpitäjä).
→ Suostumus henkilötietojen siirrolle ja käsittelylle ko. sovelluksessa tai palvelussa.
▪ Kun käytetään palvelua, joka voi siirtää tietoja EU:n ulkopuolelle.
→ Suostumus henkilötietojen siirrolle ko. palveluun ja maahan.
▪ Kun käytetään oppijoiden henkilötietoja vapaaehtoisten lisäpalvelujen tuottamiseen,
jotka eivät ole välttämättömiä opetuksen kannalta.
→ Suostumus henkilötietojen käytön perusteena ko. palveluille.
▪ Kun tehdään oppijoita koskevaa profilointia ja automaattisia päätöksiä.
→ Suostumus automaattiselle päätöksenteolle.
15
Tietosuoja etäyhteyssovelluksissa ja live-streamissa
16
▪ Käytä vain rekisterinpitäjän sallimia sovelluksia.
▪ Tunnistettava videokuva on henkilötieto – pyydä
tarvittaessa kuvausluvat, jos kuvia/videota jaetaan
opetusryhmän ulkopuolelle etätilanteessa.
▪ Toimita kutsut henkilökohtaisesti osallistujille.
▪ Informoi osallistujia henkilötietojen käsittelystä.
▪ Varmista tarvittaessa osallistujien henkilöllisyys.
▪ Varmista esittäjien osaaminen etukäteen.
▪ Kerro etukäteen, jos etätilanne tallennetaan, ja
näkyvätkö tallenteessa osallistujien nimet ja chat.
▪ Kotoa osallistuvat: ei sivullisia kuulolla, videon ja
mikrofonin käyttö kotirauhan alueella perustuu
vapaaehtoisuuteen.
▪ Lopuksi: päätä kokous, tyhjennä tai sulje huone.
▪ Suojaa tallenne ja huolehdi sen tietosuojasta.
Kysymys: kuvat, videot ja etätilanteiden tallenteet
17
▪ Opetustarkoituksissa voidaan ottaa valo- ja videokuvia opiskelijoista ja heidän tuotoksistaan sekä
näyttää niitä pedagogisessa tarkoituksessa saman opetusryhmän kesken.
▪ Kuvia ja videoita voidaan tallentaa esimerkiksi henkilökohtaiseen portfolioon tai oppimisalustoille.
▪ Mikäli opiskelijasta otettuja kuvia ja videoita tai hänen tuotoksiaan aiotaan esittää julkisesti, tulee
siihen pyytää suostumus.
▪ Etäopetustilanteita voidaan tallentaa ja esittää saman opetusryhmän kesken. Alkuperäistä
opetustilannetta ei saa laajentaa tallenteen jaossa ilman, että siihen on saatu suostumukset.
▪ Kuvien, videoiden ja tallenteiden tietoturvasta/-suojasta tulee huolehtia asianmukaisesti.
▪ Tallenteiden jakamisessa on huomioitava myös opiskelijoiden ja opettajan tekijänoikeudet.
▪ Kuvaamisesta, tallenteista sekä tallenteiden ja tuotosten julkaisusta on hyvä tehdä ohjeistus
henkilöstölle sekä tiedottaa opiskelijoille.
• Saako opetustilanteissa ottaa valokuvia ja videoita opiskelijoista sekä esittää
niitä opetusryhmän kesken?
• Saako opetuksessa esittää opiskelijoiden tuotoksia? Saako niitä julkaista?
• Saako etäopetustilanteesta tehdä tallenteen ja jakaa sen luokan kesken?
Saako opiskelija kuvata opetusta?
Tietosuoja
▪ Henkilötietojen käsittely henkilökohtaisiin tarkoituksiin sekä
kirjallinen ja taiteellinen käyttö kuten kuvien tai videoiden
julkaisu, jäävät GDPR:n ulkopuolelle.
▪ Opetus ja opetuksessa käytettävät tilat ovat yleensä julkisia.
▪ Kuvaamisen voi estää lähinnä oppilaitoksen järjestyssäännöt.
▪ Kuvien ja videoiden julkaisussa on lähtökohtaisesti kyse
opiskelijan sananvapaudesta.
Yksityiselämän suoja (RL)
▪ Mikäli kuvassa tai videossa on kyse yksityiselämän
loukkaamisesta (esim. arkaluontoista terveystietoa) tai
kunnianloukkauksesta, sen julkaisu on voi olla rikos.
Tekijänoikeudet
▪ Mikäli kuvassa tai videossa näkyy muiden henkilöiden teoksia
(esim. opettajan luentoesitys), tulee julkaisulle pyytää lupa
teosten tekijöiltä.
Lisätietoa: Tietosuojavaltuutetun päätös 1222/41/2013, https://finlex.fi/fi/viranomaiset/tsv/2013/20130073 (huom. päätös on tehty ennen GDPR:n voimaantuloa)
18
OPH:n linjaus kuvaamisesta (2017)
Lähde: OPH, 2017, Tietokoneen, kännykän ja muiden mobiililaitteiden käyttöön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista koulussa,
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/tietokoneen-kannykan-ja-muiden-mobiililaitteiden-kayttoon
19
Kuvien ja videoiden julkaisuluvat
Kysymys: tapahtumissa kuvaaminen
21
▪ Oppilaitoksen tapahtuma ei ole yksityinen tilaisuus, joten kuvaaminen on yleensä sallittua.
▪ Jos kuvaaminen tapahtuu oppilaitoksen toimesta, tulee kuvien julkaisulle pyytää suostumus niissä
olevilta oppijoilta ja alaikäisten huoltajilta, sillä se ei ole opetuksen järjestämiseen liittyvää
henkilötietojen käsittelyä.
▪ Tapahtuman kuvaaminen ei synnytä henkilötietorekisteriä, jos kuvaaminen tehdään vain
toimituksellisia tai taiteellisia tarkoituksia varten.
▪ Oppilaitos ei ole vastuussa tapahtuman vierailijoiden tekemästä kuvaamisesta tai kuvien julkaisusta,
eikä sillä ole oikeutta kieltää sitä.
▪ Kuvien julkaisua säätelee laki. Esimerkiksi yksityiselämää loukkaavia kuvia ei saa julkaista ja kuvien
kaupalliseen käyttöön tarvitaan lupa. Sen sijaan kuvien julkaisu journalistisessa tarkoituksessa esim.
paikallislehdessä on sallittua.
• Saako oppilaitoksen tapahtumissa ottaa kuvia ja videoita esimerkiksi
nettisivuilla julkaistavaksi?
• Syntyykö tapahtumien kuvista tai videosta henkilötietorekisteri?
• Pitääkö kuvaaminen kieltää tapahtuman vierailijoilta?
Esimerkki 1:
kaiken kattava kuvauslupa
22
Lähde: Savonlinnan kaupunki, https://www.savonlinna.fi/filebank/11763-
Lapsen_kuvauslupa_varhaiskasvatuksessa.docx
Esimerkki 2:
kuvauslupa markkinointiin ja
julkaisutoimintaan
23
Lähde: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä,
https://peda.net/jao-
ammatillinen/pilotoinnit/mp/mkp182/mt1o/vp/kuvauslupa/lukekaa/ky
Julkaisulupamalli
päiväkodeille ja kouluille
24
▪ Tämä julkaisulupa on vapaasti
käytettävissä ja muokattavissa.
▪ Saatavina Google Drivessa:
https://docs.google.com/document/d/
1ObAtxeYjtp9KRegV0s0jI2L-
pfueGWVmbmv4paertSk/edit?usp=shari
ng
▪ PDF-versio:
https://drive.google.com/file/d/1iHgvN
R-VZq_-
4cIUuh4NR2FFz3PVa5g3/view?usp=shar
ing
Julkaisuluvan voimassaolo ja peruminen
▪ Määrittele julkaisuluvan pyynnössä tarkasti, mitä ja missä aiotaan julkaista.
▪ Pyydä julkaisulupa määräajaksi, esimerkiksi 1-2 vuodeksi kerrallaan.
▪ Jos julkaisuluvat pyydetään paperilomakkeella, suostumukset voidaan tallentaa
sähköiseen henkilötietorekisteriin, jonka jälkeen paperilomakkeet voi poistaa.
▪ Jos julkaisulupa on sähköisessä asiointikanavassa oleva suostumus-valinta, niin sen
voimassaolo on silti syytä tarkistaa määräajoin, esimerkiksi kerran vuodessa.
▪ Julkaisuluvan täytyy olla voimassa silloin, kun julkaisu tehdään. Jos julkaisulupa
perutaan/päättyy myöhemmin, ei aiemmin tehtyjä julkaisuja tarvitse automaattisesti
poistaa.
▪ Jos opiskelija tai tämän huoltaja pyytää julkaisun poistamista, se on suositeltavaa
tehdä, mikäli poisto ei vaadi kohtuutonta työtä tai esty muusta syystä.
▪ Oppilaitos voi tehdä oman linjauksen, poistetaanko vanhat julkaisut esimerkiksi
nettisivuilta ja some-kanavista tietyn ajan päästä.
25
Kysymyksiä kuvausluvasta
26
▪ Täysi-ikäiseltä opiskelijalta riittää suullinenkin kuvauslupa, jos oppilaitoksessa on niin linjattu, mutta
lupa on syytä dokumentoida sekä merkitä ylös, miten ja milloin se on saatu.
▪ Suullisen luvan saantia, tarkoitusta ja voimassaoloaikaa on vaikea osoittaa myöhemmin, joten parempi
olisi saada lupa muulla tavoin.
▪ Opetukseen liittyvälle kuvaamiselle ei tarvitse pyytää kuvauslupaa, sillä opetuksen järjestäjä saa
pääsääntöisesti päättää itsenäisesti, mitä välineitä ja menetelmiä opetuksessa käytetään. Tästä on
sekä OPH:n että tietosuojavaltuutetun linjaus.
▪ Opetuksen järjestäjä saa valita myös opetuksessa käytettävät digitaaliset alustat.
▪ Kuitenkin jos opetukseen liittyviä kuvia tai videoita viedään muiden rekisterinpitäjien hallinnoimiin
alustoihin, tällaiseen henkilötietojen käsittelyyn tarvitaan erikseen suostumus.
• Riittääkö yli 18-vuotiaalta suullinen lupaus kuvaustilanteessa, jos kertoo mihin
kuvia tai videoita käytetään?
• Täytyykö opiskelijalta pyytää suostumus opetuksessa esim. opetustehtävien
yhteydessä tapahtuvaan kuvaamiseen vai riittääkö käsittelyn oikeusperusteeksi
lakisääteisen velvoitteen noudattaminen koulutuksen järjestäjänä
Huhtasaari & oppilasjuliste -tapaus tarkemmin: https://harto.wordpress.com/2018/10/03/huhtasaaren-jakaman-oppilastyon-tekijanoikeudet-ja-tietosuoja/
Henkilötietojen ja teosten julkaisussa on syytä muistaa, että julkaisun
jälkeen myös muut voivat jakaa ja lainata niitä – joskus yllättävillä tavoilla.
28
Ohjeista ainakin nämä
1. Milloin ja missä saa kuvata ja milloin ei?
2. Luvan kysyminen, kun kuvasta voi tunnistaa tai
kuvaustilanne voi olla kuvattavalle epäselvä
3. Milloin kyse on kuvien lisäämisestä rekisteriin?
4. Miten ja missä kuvia tulee säilyttää?
5. Milloin kuvia poistetaan?
6. Julkaisulupa ennen kuvien julkaisua
7. Suostumus, jos kuvia aiotaan luovuttaa toiselle taholle
8. Miten toimitaan, jos opiskelija pyytää poistamaan jo
julkaistun kuvan?
9. Opiskelijoiden välinen kuvaaminen ja kuvien julkaisu
10. Kuvaaminen tapahtumissa ja ohjeet niiden yleisöille
29
Kysymyksiä tai
kommentteja?
Yhteystiedot
Harto Pönkä
0400500315
@hponka
harto.ponka@innowise.fi
https://www.innowise.fi/
Kiitos!

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävät
Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävätTietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävät
Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävätHarto Pönkä
 
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­ki
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­kiTyö­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­ki
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­kiHarto Pönkä
 
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmastaHarto Pönkä
 
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmastaEU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmastaHarto Pönkä
 
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteita
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteitaTietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteita
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteitaHarto Pönkä
 
Informaatiovaikuttaminen somessa
Informaatiovaikuttaminen somessaInformaatiovaikuttaminen somessa
Informaatiovaikuttaminen somessaHarto Pönkä
 
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissa
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissaTietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissa
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissaHarto Pönkä
 
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaHarto Pönkä
 
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuojaSome- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuojaHarto Pönkä
 
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessa
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessaVarhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessa
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessaHarto Pönkä
 
Tietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössäTietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössäHarto Pönkä
 
GDPR ja tietosuoja opetustoimessa
GDPR ja tietosuoja opetustoimessaGDPR ja tietosuoja opetustoimessa
GDPR ja tietosuoja opetustoimessaHarto Pönkä
 
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulma
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulmaGoogle Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulma
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulmaHarto Pönkä
 
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminenHenkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminenHarto Pönkä
 
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässä
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässäTietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässä
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässäHarto Pönkä
 
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkinta
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkintaEvästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkinta
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkintaHarto Pönkä
 
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuoja
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuojaVerkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuoja
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuojaHarto Pönkä
 
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussaTietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussaHarto Pönkä
 
Tietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessaTietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessaHarto Pönkä
 
Tietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen mediaTietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen mediaHarto Pönkä
 

Was ist angesagt? (20)

Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävät
Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävätTietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävät
Tietosuojavastaavan nimittäminen ja tehtävät
 
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­ki
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­kiTyö­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­ki
Työ­e­lä­män tie­to­suo­ja ja tie­to­suo­ja­vas­taa­van työ­kalu­pak­ki
 
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
 
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmastaEU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
 
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteita
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteitaTietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteita
Tietosuojavastaavan tehtävä ja henkilötietojen käsittelyn perusteita
 
Informaatiovaikuttaminen somessa
Informaatiovaikuttaminen somessaInformaatiovaikuttaminen somessa
Informaatiovaikuttaminen somessa
 
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissa
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissaTietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissa
Tietoturva ja tietosuoja Office 365 -palveluissa
 
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
 
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuojaSome- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
 
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessa
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessaVarhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessa
Varhaiskasvatuksen julkaisuluvat ja tietosuoja somessa
 
Tietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössäTietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössä
 
GDPR ja tietosuoja opetustoimessa
GDPR ja tietosuoja opetustoimessaGDPR ja tietosuoja opetustoimessa
GDPR ja tietosuoja opetustoimessa
 
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulma
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulmaGoogle Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulma
Google Analytics, analytiikka ja evästeet -tietosuojanäkökulma
 
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminenHenkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
 
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässä
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässäTietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässä
Tietosuojavaatimukset markkinointiviestinnässä
 
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkinta
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkintaEvästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkinta
Evästystä evästeiden käyttöön + GA:n tämän hetken tulkinta
 
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuoja
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuojaVerkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuoja
Verkkopalvelujen datankeruu ja opetuksen tietosuoja
 
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussaTietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
 
Tietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessaTietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessa
 
Tietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen mediaTietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen media
 

Ähnlich wie Kuvaaminen oppilaitoksissa

Copyright? Kuumia perunoita.
Copyright? Kuumia perunoita.Copyright? Kuumia perunoita.
Copyright? Kuumia perunoita.ollipekka kangas
 
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?Harto Pönkä
 
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaitoTekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaitoHarto Pönkä
 
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössä
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössäDigitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössä
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössäHarto Pönkä
 
Sosiaalisen median opetuskäyttö
Sosiaalisen median opetuskäyttöSosiaalisen median opetuskäyttö
Sosiaalisen median opetuskäyttöHarto Pönkä
 
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaHarto Pönkä
 
Tietosuoja etäopetuksessa
Tietosuoja etäopetuksessaTietosuoja etäopetuksessa
Tietosuoja etäopetuksessaHarto Pönkä
 
Tietoturva ym.
Tietoturva ym.Tietoturva ym.
Tietoturva ym.akorhonen
 
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...ebrand Suomi
 
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessa
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessaTietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessa
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessaHarto Pönkä
 
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiin
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiinSomeketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiin
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiinMatleena Laakso
 
Instagram työpaja Keuruun museo
Instagram työpaja Keuruun museoInstagram työpaja Keuruun museo
Instagram työpaja Keuruun museoJohanna Janhonen
 
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessa
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessaSomepalvelut musiikkiopiston opetuksessa
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessaHarto Pönkä
 
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17Matleena Laakso
 

Ähnlich wie Kuvaaminen oppilaitoksissa (15)

Copyright? Kuumia perunoita.
Copyright? Kuumia perunoita.Copyright? Kuumia perunoita.
Copyright? Kuumia perunoita.
 
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?
Opetuksen tietosuoja - mikä muuttui?
 
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaitoTekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito
Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito
 
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössä
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössäDigitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössä
Digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen käytännössä
 
Sosiaalisen median opetuskäyttö
Sosiaalisen median opetuskäyttöSosiaalisen median opetuskäyttö
Sosiaalisen median opetuskäyttö
 
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
 
Tietosuoja etäopetuksessa
Tietosuoja etäopetuksessaTietosuoja etäopetuksessa
Tietosuoja etäopetuksessa
 
Tietoturva ym.
Tietoturva ym.Tietoturva ym.
Tietoturva ym.
 
Opettajan tekijänoikeus -työkirja
Opettajan tekijänoikeus -työkirjaOpettajan tekijänoikeus -työkirja
Opettajan tekijänoikeus -työkirja
 
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...
Sosiaalinen media lainsäädäntö ebrand Suomi | Jukka Weissenfelt | SoteYBoost ...
 
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessa
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessaTietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessa
Tietosuojariskit opetuksen viestinnässä ja etäopetuksessa
 
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiin
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiinSomeketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiin
Someketti, näkökulmia oppilaitosten sosiaalisen median ohjeisiin
 
Instagram työpaja Keuruun museo
Instagram työpaja Keuruun museoInstagram työpaja Keuruun museo
Instagram työpaja Keuruun museo
 
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessa
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessaSomepalvelut musiikkiopiston opetuksessa
Somepalvelut musiikkiopiston opetuksessa
 
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17
Somen alustat, työkalut ja sovellukset 2.11.17
 

Mehr von Harto Pönkä

Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?
Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?
Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?Harto Pönkä
 
Sosiaalisen median katsaus 02/2024
Sosiaalisen median katsaus 02/2024Sosiaalisen median katsaus 02/2024
Sosiaalisen median katsaus 02/2024Harto Pönkä
 
Some, algoritmit ja tekoäly
Some, algoritmit ja tekoälySome, algoritmit ja tekoäly
Some, algoritmit ja tekoälyHarto Pönkä
 
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinot
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinotInformaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinot
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinotHarto Pönkä
 
Tietoturva ja luotettava tieto
Tietoturva ja luotettava tietoTietoturva ja luotettava tieto
Tietoturva ja luotettava tietoHarto Pönkä
 
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaika
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaikaSosiaalinen media, pelit ja ruutuaika
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaikaHarto Pönkä
 
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmit
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmitJuuri nyt: Somen trendit ja algoritmit
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmitHarto Pönkä
 
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiin
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiinTilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiin
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiinHarto Pönkä
 
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissa
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissaToiminta tietoturvaloukkaustapauksissa
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissaHarto Pönkä
 
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessa
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessaInformaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessa
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessaHarto Pönkä
 
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteella
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteellaTietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteella
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteellaHarto Pönkä
 
Twitter taitekohdassa
Twitter taitekohdassaTwitter taitekohdassa
Twitter taitekohdassaHarto Pönkä
 
Sosiaalinen media, koulu ja opetus
Sosiaalinen media, koulu ja opetusSosiaalinen media, koulu ja opetus
Sosiaalinen media, koulu ja opetusHarto Pönkä
 
Mikä se some oikein on?
Mikä se some oikein on?Mikä se some oikein on?
Mikä se some oikein on?Harto Pönkä
 
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmastaHarto Pönkä
 
Digikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysDigikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysHarto Pönkä
 
Tietoturva hybridityössä
Tietoturva hybridityössäTietoturva hybridityössä
Tietoturva hybridityössäHarto Pönkä
 
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimukset
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimuksetKäsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimukset
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimuksetHarto Pönkä
 
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissa
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissaTietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissa
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissaHarto Pönkä
 

Mehr von Harto Pönkä (19)

Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?
Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?
Mitä kirjastoissa on hyvä tietää TikTokista?
 
Sosiaalisen median katsaus 02/2024
Sosiaalisen median katsaus 02/2024Sosiaalisen median katsaus 02/2024
Sosiaalisen median katsaus 02/2024
 
Some, algoritmit ja tekoäly
Some, algoritmit ja tekoälySome, algoritmit ja tekoäly
Some, algoritmit ja tekoäly
 
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinot
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinotInformaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinot
Informaatiovaikuttamisen ajankohtaiset aiheet ja keinot
 
Tietoturva ja luotettava tieto
Tietoturva ja luotettava tietoTietoturva ja luotettava tieto
Tietoturva ja luotettava tieto
 
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaika
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaikaSosiaalinen media, pelit ja ruutuaika
Sosiaalinen media, pelit ja ruutuaika
 
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmit
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmitJuuri nyt: Somen trendit ja algoritmit
Juuri nyt: Somen trendit ja algoritmit
 
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiin
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiinTilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiin
Tilannekatsaus sosiaaliseen mediaan ja some-journalismiin
 
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissa
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissaToiminta tietoturvaloukkaustapauksissa
Toiminta tietoturvaloukkaustapauksissa
 
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessa
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessaInformaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessa
Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen somessa
 
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteella
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteellaTietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteella
Tietosuoja perusopetuksessa ja toisella asteella
 
Twitter taitekohdassa
Twitter taitekohdassaTwitter taitekohdassa
Twitter taitekohdassa
 
Sosiaalinen media, koulu ja opetus
Sosiaalinen media, koulu ja opetusSosiaalinen media, koulu ja opetus
Sosiaalinen media, koulu ja opetus
 
Mikä se some oikein on?
Mikä se some oikein on?Mikä se some oikein on?
Mikä se some oikein on?
 
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
 
Digikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysDigikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistys
 
Tietoturva hybridityössä
Tietoturva hybridityössäTietoturva hybridityössä
Tietoturva hybridityössä
 
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimukset
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimuksetKäsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimukset
Käsittelytoimien luettelo ja tietosuojainformaation vaatimukset
 
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissa
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissaTietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissa
Tietosuoja etäopetuksessa ja opetuksessa käytettävissä digilaitteissa
 

Kuvaaminen oppilaitoksissa

  • 2. Tekijänoikeuslaki: kuva tai video on joko teos tai lähioikeuksin suojattu tuotos 2 ▪ Vain tekijällä on oikeus kopioida, muokata, esittää julkisesti tai levittää teosta/tuotosta. Muut tarvitsevat tekijän luvan tai muun lakiperusteen käytölle. ▪ Teoksen tekijällä ja valokuvaajalla on lisäksi moraaliset oikeudet. ▪ Oikeudenhaltija on henkilö tai oikeushenkilö, jolle teoksen/tuotoksen oikeuksia on luovutettu (kaikki tai osa oikeuksista), esim. yritys, organisaatio tai oppilaitos. Lähde: Tekijänoikeuslaki, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 TekijäL 46-50 §: lähioikeudet TekijäL 1 §: teos ▪ ”Elokuvateos” tai ”valokuvateos” ▪ Tekijänoikeuksien syntyminen edellyttää teoskynnyksen ylittymistä: riittävän itsenäinen ja omaperäinen. ▪ Syntyy automaattisesti. Ei edellytä julkaisua tai ©-merkkiä. ▪ Tekijänoikeudet ovat voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. ▪ Jos teoskynnys ei ylity, valokuville ja videotallenteille syntyy automaattisesti lähioikeuksia. ▪ Ei edellytä omaperäisyyttä. ▪ Esimerkiksi kaikki ”tavalliset” videot ja valokuvat. ▪ Kuvatallenteen ja valokuvan suoja- aika on 50 vuotta tallennus-, julkaisu- tai valmistamisvuodesta.
  • 3. Mitä tekijänoikeudet sisältää? ▪ Tekijänoikeudet jakaantuvat taloudellisiin oikeuksiin ja moraalisiin oikeuksiin. ▪ Tekijä voi luopua taloudellisista oikeuksistaan sopimuksella tai esimerkiksi avoimella lisenssillä. ▪ Tekijän moraalisia oikeuksia tulee kunnioittaa, vaikka tekijä olisi luovuttanut muut oikeudet. Lähde: Tekijänoikeuden ABC, Kopiosto 2015, http://www.tekijanoikeus.fi/wp- content/uploads/2015/03/kopiraitti-esite.pdf 3
  • 4. Esimerkiksi selittävät ja tekniset piirrokset ja tietokoneohjelman luomat kuvat eivät ole riittävän itsenäisiä ja omaperäisiä, jotta ne olisivat teoksia. Kuva vas.: Wrightin veljesten lentokoneen piirustukset, https://en.wikipedia.org/wiki/Technical_drawing#/media/File:Wright_brothers_patent_plans_1908.jpg Kuva oik.: Tekoälyn luoma kasvokuva, https://this-person-does-not-exist.com/en (ei tekijänoikeuksia) 4
  • 5. Valokuvat ja videot 5 ▪ Tunnistettavan henkilökuvan julkaisuun on yleensä syytä pyytää lupa. ▪ Jokaisen on katsottu omistavan persoonansa ns. kaupalliset oikeudet. ▪ Valokuvan tai videon tekijänoikeudet tai lähioikeudet ovat kuvaajalla. Kuvan julkaisulle tarvitaan tekijän lupa. ▪ Kuvan julkaisun voi estää esim. kotirauha, yksityisyyden suoja tai kuvassa näkyvän teoksen tekijänoikeudet. ▪ Jonkun muun julkaiseman kuvan levittäminen voi olla kiellettyä esim. tekijänoikeuksien tai sen loukkaavuuden takia. ▪ Esim. noloista tilanteista tai kiusaamistarkoituksessa otettuja kuvia ei saa milloinkaan levittää.
  • 6. Saako muiden kuvia repostata? Instagramissa on yleistä tehdä reposteja eli uudelleenjakoja muiden kuvista. Instagramin käyttöehdot eivät anna muille lupaa teosten repostaukseen. Tekijänoikeuksien kannalta kyse on usein laittomasta kopioinnista, vaikka kuvaan olisikin merkitty alkuperäinen tekijä. Repost voi olla myös tekijän luvalla tehty tai se voi olla lainmukainen kuvalainaus. 6 Instagramin ohje tekijänoikeuksista: https://help.instagram.com/126382350847838 Repost = Instagramissa jaettu kuva, joka on kopioitu toiselta Instagram-tililtä
  • 7. Tekijänoikeuslain sitaattioikeus 7 1. Siteerattavan teoksen tulee olla laillisesti julkistettu - Esimerkiksi osa kirjasta, nettisivusta tai kuvasta. 2. Siteeraamisen tulee tapahtua hyvän tavan mukaisesti - Alkuperäinen tekijä ja lähde/linkki on mainittava. - Sitaatille täytyy olla peruste: esimerkiksi havainnollistaminen, taustoittaminen, oman mielipiteen perustelu, teoksen kritisoiminen, arviointi tms. 3. Siteeraamisen tulee tapahtua tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. - Sitaatti on lyhyehkö, mutta sopiva pituus riippuu tarkoituksesta. - Toisaalta sitaatin pitää olla tarkoitukseen nähden riittävän laaja. - Uusi teos ei voi koostua pääosin sitaatista (=plagiointia). Lähde: Tekijänoikeuslaki, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 TekijäL 22 § Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.
  • 8. 8 Lähde: HS, 8.8.2018, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005784145.html?share=f61e6bbe95de4dc1d6115c5900308185 Sitaattioikeus ei tarkoita, että koko kuvan saisi kopioida ja käyttää toisessa yhteydessä. Tällöin kyse on teoskappaleen luvattomasta valmistamisesta.
  • 9. Kuvien ja videoiden tietosuoja
  • 10. Jussi Koskela 044-32132121 ABC-123 Suotie 1 192.168.13.73 Henkilötiedot = tunnistetiedot + muut henkilöön liittyvät tiedot Tunnistetiedot mahdollistavat henkilön tunnistamisen joko rekisterinpitäjän tai jonkun muun tahon toimesta.
  • 11. Henkilöä esittävä valokuva tai video on henkilötieto ja tunnistetieto ▪ Oleellista on, voidaanko henkilö tunnistaa kuvasta tai videosta vai ei. ▪ Tunnistaminen voi perustua kasvoihin, videolla kuuluvaan ääneen tai sen yhteydessä olevaan nimeen ▪ Tunnistamisen voi estää se, että henkilön kasvot eivät näy tai kuva on otettu niin kaukaa, ettei tunnistaminen ole mahdollista. ▪ Henkilön kasvot voi sumentaa tai peittää eli ”anonymisoida” kuvan. ▪ Jo tunnistettavan kuvan säilyttäminen on henkilötietojen käsittelyä. 11 Kuva: Pixabay
  • 12. Erota kuvien ja videoiden eri käyttötarkoitukset 1) Oppilaitoksen tai muiden rekistereihin liittyvät tiedot ▪ Opiskelijarekisteri ▪ Opetuksen dokumentointi ja arviointi ▪ Opiskelussa käytettävät digitaaliset alustat ja käyttäjätunnukset ▪ Digitaaliset arkistot ▪ Kolmansien osapuolten sovellukset ja verkkopalvelut → GDPR:n soveltamisalaa → Perusteena esim. laki tai suostumus 2) Henkilökohtainen, journalistinen, kirjallinen tai taiteellinen käyttö ▪ Vain opetustarkoituksessa tehtävät kuvat ja videot ▪ Kuvat ja videot, jotka otetaan vain tiedotusta/julkaisua varten ▪ Kuvat ja videot yhteydenpidossa ▪ Opiskelijoiden itsensä ottamat ▪ Muut em. tarkoituksiin liittyvät → Ei muodosta rekisteriä → Oppilaitoksella syytä olla lupa julkaisulle 12
  • 13. Informointi = rekisteröidyn oikeus saada tietoa henkilötietojen käsittelystä 13 ▪ Rekisteröidyllä on oikeus saada tietoa henkilötietojen käsittelystä rekisterinpitäjältä ▪ Yleensä: tietosuojaseloste tai vastaava ▪ Annettava kirjallisesti viestintäkanavan mukaisessa muodossa. Tiedon on oltava ymmärrettävää ja helposti saatavilla. ▪ Rekisteröidyn pyynnöstä myös puheella ▪ Informointi pitäisi saada tilanteessa, jossa henkilötietoja kysytään tai luovutetaan. ▪ Jos henkilötiedot kerätään muuten kuin suoraan henkilöltä, tulee informointi saada viimeistään kuukauden kuluessa. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tietosuojavastaavan yhteystiedot Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Oikeusperuste, mahdollisen oikeutetun edun perusteet Käsiteltävät henkilötiedot Tietojen säilyttämisaika tai sen kriteerit Kenelle henkilötietoja luovutetaan (muut rekisterinpitäjät ja henkilötietojen käsittelijät) Siirretäänkö tietoja EU:n ulkopuolelle ja sen suojatoimet Rekisteröidyn oikeudet, erityisesti vastustamisoikeus esim. suoramarkkinointiin Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle Onko henkilötietoja annettava lain tai sopimuksen teon vuoksi Mistä henkilötiedot on saatu, mahdollinen julkinen lähde Käytetäänkö automaattista päätöksentekoa tai profilointia Rekisteröidyn oikeuksiin ja vapauksiin liittyvät riskit
  • 14. Suostumuksen antaminen 14 ▪ Suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen ▪ Suostumusta ei voi antaa: ▪ Vaikenemalla ▪ Valmiiksi rastitetulla ruudulla ▪ Jättämättä jotakin tekemättä ▪ Alaikäisen kohdalla suostumuksen antaa huoltaja. ▪ Yli 13-vuotias voi antaa itse suostumuksen henkilötietojen käsittelylle tietoyhteiskunnan palveluissa (esim. verkko-, some- ja mobiilipalvelut) ja hyväksyä ikätasolleen tavanomaisia sopimuksia. ▪ Suostumukset ja luvat tulee dokumentoida sekä tarkistaa esim. vuosittain. ▪ Jos toiminta perustuu lakiin, ei henkilötietojen käsittely voi perustua suostumukseen. Suostumusta voidaan tällöin käyttää vain vapaaehtoisiin lisäpalveluihin. Lähde: Tietosuojavaltuutetun toimisto ja Oikeusministeriö, 2017, Miten valmistautua EU:n tietosuoja-asetukseen? http://www.tietosuoja.fi/material/attachments/tietosuojavaltuutettu/tietosuojavaltuutetuntoimisto/oppaat/1Em8rT7IF/Miten_valmistautua_EUn_tietosuoja-asetukseen.pdf
  • 15. Milloin ja mihin tarvitaan suostumus? ▪ Kun julkaistaan henkilötietoja tai oppijoiden tuotoksia. → Suostumus henkilötietojen tai tuotosten julkaisulle. ▪ Kun oppijoiden henkilötietoja tallennetaan sovellukseen tai verkkopalveluun, joka ei ole opetuksen järjestäjän hallinnoima (ulkopuolinen rekisterinpitäjä). → Suostumus henkilötietojen siirrolle ja käsittelylle ko. sovelluksessa tai palvelussa. ▪ Kun käytetään palvelua, joka voi siirtää tietoja EU:n ulkopuolelle. → Suostumus henkilötietojen siirrolle ko. palveluun ja maahan. ▪ Kun käytetään oppijoiden henkilötietoja vapaaehtoisten lisäpalvelujen tuottamiseen, jotka eivät ole välttämättömiä opetuksen kannalta. → Suostumus henkilötietojen käytön perusteena ko. palveluille. ▪ Kun tehdään oppijoita koskevaa profilointia ja automaattisia päätöksiä. → Suostumus automaattiselle päätöksenteolle. 15
  • 16. Tietosuoja etäyhteyssovelluksissa ja live-streamissa 16 ▪ Käytä vain rekisterinpitäjän sallimia sovelluksia. ▪ Tunnistettava videokuva on henkilötieto – pyydä tarvittaessa kuvausluvat, jos kuvia/videota jaetaan opetusryhmän ulkopuolelle etätilanteessa. ▪ Toimita kutsut henkilökohtaisesti osallistujille. ▪ Informoi osallistujia henkilötietojen käsittelystä. ▪ Varmista tarvittaessa osallistujien henkilöllisyys. ▪ Varmista esittäjien osaaminen etukäteen. ▪ Kerro etukäteen, jos etätilanne tallennetaan, ja näkyvätkö tallenteessa osallistujien nimet ja chat. ▪ Kotoa osallistuvat: ei sivullisia kuulolla, videon ja mikrofonin käyttö kotirauhan alueella perustuu vapaaehtoisuuteen. ▪ Lopuksi: päätä kokous, tyhjennä tai sulje huone. ▪ Suojaa tallenne ja huolehdi sen tietosuojasta.
  • 17. Kysymys: kuvat, videot ja etätilanteiden tallenteet 17 ▪ Opetustarkoituksissa voidaan ottaa valo- ja videokuvia opiskelijoista ja heidän tuotoksistaan sekä näyttää niitä pedagogisessa tarkoituksessa saman opetusryhmän kesken. ▪ Kuvia ja videoita voidaan tallentaa esimerkiksi henkilökohtaiseen portfolioon tai oppimisalustoille. ▪ Mikäli opiskelijasta otettuja kuvia ja videoita tai hänen tuotoksiaan aiotaan esittää julkisesti, tulee siihen pyytää suostumus. ▪ Etäopetustilanteita voidaan tallentaa ja esittää saman opetusryhmän kesken. Alkuperäistä opetustilannetta ei saa laajentaa tallenteen jaossa ilman, että siihen on saatu suostumukset. ▪ Kuvien, videoiden ja tallenteiden tietoturvasta/-suojasta tulee huolehtia asianmukaisesti. ▪ Tallenteiden jakamisessa on huomioitava myös opiskelijoiden ja opettajan tekijänoikeudet. ▪ Kuvaamisesta, tallenteista sekä tallenteiden ja tuotosten julkaisusta on hyvä tehdä ohjeistus henkilöstölle sekä tiedottaa opiskelijoille. • Saako opetustilanteissa ottaa valokuvia ja videoita opiskelijoista sekä esittää niitä opetusryhmän kesken? • Saako opetuksessa esittää opiskelijoiden tuotoksia? Saako niitä julkaista? • Saako etäopetustilanteesta tehdä tallenteen ja jakaa sen luokan kesken?
  • 18. Saako opiskelija kuvata opetusta? Tietosuoja ▪ Henkilötietojen käsittely henkilökohtaisiin tarkoituksiin sekä kirjallinen ja taiteellinen käyttö kuten kuvien tai videoiden julkaisu, jäävät GDPR:n ulkopuolelle. ▪ Opetus ja opetuksessa käytettävät tilat ovat yleensä julkisia. ▪ Kuvaamisen voi estää lähinnä oppilaitoksen järjestyssäännöt. ▪ Kuvien ja videoiden julkaisussa on lähtökohtaisesti kyse opiskelijan sananvapaudesta. Yksityiselämän suoja (RL) ▪ Mikäli kuvassa tai videossa on kyse yksityiselämän loukkaamisesta (esim. arkaluontoista terveystietoa) tai kunnianloukkauksesta, sen julkaisu on voi olla rikos. Tekijänoikeudet ▪ Mikäli kuvassa tai videossa näkyy muiden henkilöiden teoksia (esim. opettajan luentoesitys), tulee julkaisulle pyytää lupa teosten tekijöiltä. Lisätietoa: Tietosuojavaltuutetun päätös 1222/41/2013, https://finlex.fi/fi/viranomaiset/tsv/2013/20130073 (huom. päätös on tehty ennen GDPR:n voimaantuloa) 18
  • 19. OPH:n linjaus kuvaamisesta (2017) Lähde: OPH, 2017, Tietokoneen, kännykän ja muiden mobiililaitteiden käyttöön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista koulussa, https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/tietokoneen-kannykan-ja-muiden-mobiililaitteiden-kayttoon 19
  • 20. Kuvien ja videoiden julkaisuluvat
  • 21. Kysymys: tapahtumissa kuvaaminen 21 ▪ Oppilaitoksen tapahtuma ei ole yksityinen tilaisuus, joten kuvaaminen on yleensä sallittua. ▪ Jos kuvaaminen tapahtuu oppilaitoksen toimesta, tulee kuvien julkaisulle pyytää suostumus niissä olevilta oppijoilta ja alaikäisten huoltajilta, sillä se ei ole opetuksen järjestämiseen liittyvää henkilötietojen käsittelyä. ▪ Tapahtuman kuvaaminen ei synnytä henkilötietorekisteriä, jos kuvaaminen tehdään vain toimituksellisia tai taiteellisia tarkoituksia varten. ▪ Oppilaitos ei ole vastuussa tapahtuman vierailijoiden tekemästä kuvaamisesta tai kuvien julkaisusta, eikä sillä ole oikeutta kieltää sitä. ▪ Kuvien julkaisua säätelee laki. Esimerkiksi yksityiselämää loukkaavia kuvia ei saa julkaista ja kuvien kaupalliseen käyttöön tarvitaan lupa. Sen sijaan kuvien julkaisu journalistisessa tarkoituksessa esim. paikallislehdessä on sallittua. • Saako oppilaitoksen tapahtumissa ottaa kuvia ja videoita esimerkiksi nettisivuilla julkaistavaksi? • Syntyykö tapahtumien kuvista tai videosta henkilötietorekisteri? • Pitääkö kuvaaminen kieltää tapahtuman vierailijoilta?
  • 22. Esimerkki 1: kaiken kattava kuvauslupa 22 Lähde: Savonlinnan kaupunki, https://www.savonlinna.fi/filebank/11763- Lapsen_kuvauslupa_varhaiskasvatuksessa.docx
  • 23. Esimerkki 2: kuvauslupa markkinointiin ja julkaisutoimintaan 23 Lähde: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, https://peda.net/jao- ammatillinen/pilotoinnit/mp/mkp182/mt1o/vp/kuvauslupa/lukekaa/ky
  • 24. Julkaisulupamalli päiväkodeille ja kouluille 24 ▪ Tämä julkaisulupa on vapaasti käytettävissä ja muokattavissa. ▪ Saatavina Google Drivessa: https://docs.google.com/document/d/ 1ObAtxeYjtp9KRegV0s0jI2L- pfueGWVmbmv4paertSk/edit?usp=shari ng ▪ PDF-versio: https://drive.google.com/file/d/1iHgvN R-VZq_- 4cIUuh4NR2FFz3PVa5g3/view?usp=shar ing
  • 25. Julkaisuluvan voimassaolo ja peruminen ▪ Määrittele julkaisuluvan pyynnössä tarkasti, mitä ja missä aiotaan julkaista. ▪ Pyydä julkaisulupa määräajaksi, esimerkiksi 1-2 vuodeksi kerrallaan. ▪ Jos julkaisuluvat pyydetään paperilomakkeella, suostumukset voidaan tallentaa sähköiseen henkilötietorekisteriin, jonka jälkeen paperilomakkeet voi poistaa. ▪ Jos julkaisulupa on sähköisessä asiointikanavassa oleva suostumus-valinta, niin sen voimassaolo on silti syytä tarkistaa määräajoin, esimerkiksi kerran vuodessa. ▪ Julkaisuluvan täytyy olla voimassa silloin, kun julkaisu tehdään. Jos julkaisulupa perutaan/päättyy myöhemmin, ei aiemmin tehtyjä julkaisuja tarvitse automaattisesti poistaa. ▪ Jos opiskelija tai tämän huoltaja pyytää julkaisun poistamista, se on suositeltavaa tehdä, mikäli poisto ei vaadi kohtuutonta työtä tai esty muusta syystä. ▪ Oppilaitos voi tehdä oman linjauksen, poistetaanko vanhat julkaisut esimerkiksi nettisivuilta ja some-kanavista tietyn ajan päästä. 25
  • 26. Kysymyksiä kuvausluvasta 26 ▪ Täysi-ikäiseltä opiskelijalta riittää suullinenkin kuvauslupa, jos oppilaitoksessa on niin linjattu, mutta lupa on syytä dokumentoida sekä merkitä ylös, miten ja milloin se on saatu. ▪ Suullisen luvan saantia, tarkoitusta ja voimassaoloaikaa on vaikea osoittaa myöhemmin, joten parempi olisi saada lupa muulla tavoin. ▪ Opetukseen liittyvälle kuvaamiselle ei tarvitse pyytää kuvauslupaa, sillä opetuksen järjestäjä saa pääsääntöisesti päättää itsenäisesti, mitä välineitä ja menetelmiä opetuksessa käytetään. Tästä on sekä OPH:n että tietosuojavaltuutetun linjaus. ▪ Opetuksen järjestäjä saa valita myös opetuksessa käytettävät digitaaliset alustat. ▪ Kuitenkin jos opetukseen liittyviä kuvia tai videoita viedään muiden rekisterinpitäjien hallinnoimiin alustoihin, tällaiseen henkilötietojen käsittelyyn tarvitaan erikseen suostumus. • Riittääkö yli 18-vuotiaalta suullinen lupaus kuvaustilanteessa, jos kertoo mihin kuvia tai videoita käytetään? • Täytyykö opiskelijalta pyytää suostumus opetuksessa esim. opetustehtävien yhteydessä tapahtuvaan kuvaamiseen vai riittääkö käsittelyn oikeusperusteeksi lakisääteisen velvoitteen noudattaminen koulutuksen järjestäjänä
  • 27. Huhtasaari & oppilasjuliste -tapaus tarkemmin: https://harto.wordpress.com/2018/10/03/huhtasaaren-jakaman-oppilastyon-tekijanoikeudet-ja-tietosuoja/ Henkilötietojen ja teosten julkaisussa on syytä muistaa, että julkaisun jälkeen myös muut voivat jakaa ja lainata niitä – joskus yllättävillä tavoilla.
  • 28. 28 Ohjeista ainakin nämä 1. Milloin ja missä saa kuvata ja milloin ei? 2. Luvan kysyminen, kun kuvasta voi tunnistaa tai kuvaustilanne voi olla kuvattavalle epäselvä 3. Milloin kyse on kuvien lisäämisestä rekisteriin? 4. Miten ja missä kuvia tulee säilyttää? 5. Milloin kuvia poistetaan? 6. Julkaisulupa ennen kuvien julkaisua 7. Suostumus, jos kuvia aiotaan luovuttaa toiselle taholle 8. Miten toimitaan, jos opiskelija pyytää poistamaan jo julkaistun kuvan? 9. Opiskelijoiden välinen kuvaaminen ja kuvien julkaisu 10. Kuvaaminen tapahtumissa ja ohjeet niiden yleisöille