SlideShare a Scribd company logo
1 of 20
Download to read offline
Tampereen kaupunkiseutu
Älykäs kaupunki ja Uudistuva teollisuus
“Ketterästi kohti kasvua”
IN=INNOVATIIVISET
KA=KAUPUNGIT
Mikä INKA on?
• Tavoitteena on vahvistaa kansainvälisesti
vetovoimaisten innovaatiokeskittymien
syntymistä Suomeen.
• Ohjelma haastaa kaupunkiseutuja luomaan
uudenlaisia osaamiseen pohjautuvia
liiketoiminnan kehitysympäristöjä ja
edelläkävijämarkkinoita.
• Tarkoituksena on, että kaupunkiseudut ja valtio
yhdessä vauhdittavat uusien suurten
hankekokonaisuuksien aikaansaamista, joilla on
myös kansainvälistä näkyvyyttä.
Mikä INKA on?
• Täydentää hyvin muita keskeisiä
innovaatiopolitiikan instrumentteja, kuten
Tekesin ohjelmia ja strategisen huippuosaamisen
keskittymiä (SHOKit).
• Hallinnoinnista vastaa TEKES
• Jatkuu vuoteen 2020 asti.
• Korvaa osittain vuonna 2013 päättyvän
Osaamiskeskusohjelman (OSKE).
INKA:n synty
• Perustana yritysten lähtökohdat ja tarpeet
• Ohjelma rakennettu yhdessä yritysten kanssa
• Hyödynnetään opit aikaisempien ohjelmien
haasteista
INKA on
Kokeileva, rohkea, nopea ja tuloksekas
 Rahoituksen joustavuus
 Asiakas- ja markkinalähtöisyys
 Toimiva yhteistyö
 Nopea innovointi
 Rakenteiltaan ketterä ja iteroiva
 Suunnan muutokset mahdollisia
 Kyky vastata kilpailuun ja markkinoiden muutoksiin
INKA-ohjelmaa toteuttavat
kaupunkiseudut
Teema
Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus
Tulevaisuuden terveys
Biotalous
Kestävät energiaratkaisut
Kyberturvallisuus

Kaupunki
Tampere
Oulu
Joensuu
Vaasa
Jyväskylä

Kaupunkiseutujen välinen yhteistyö 
Luo yrityksille mahdollisuuden hakea
yhteistyökumppaneita ja rahoitusta yli kaupunkirajojen
INKA Tampereen kaupunkiseudulla
Älykäs kaupunki

Uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunki ja
seutukunnat
• Kehitysympäristön
muodostaja ja testialusta
• Kaupunkikehitystoiminnan
ja liiketoimintainnovaatioiden
yhdistäminen
• Seudullisen, kansallisen ja
kansainvälisen yhteistyön
kehittäminen

Tampereen kaupunkiseudun
yritykset
• Olemassa olevan yrityspohjan
osaamis- ja tietotaito
• Yritysten välinen yhteistyö
• Valmistavan teollisuuden
tarpeet, haasteet ja
tulevaisuuden kehityssuunnat
• Erityispainopiste
konepajateollisuuden
kilpailukyvyn nostamisessa
Älykkään kaupungin malli

Älykäs infra
Älykäs liikkuminen
Älykäs rakentaminen ja asuminen
Innovatiiviset hankinnat, Älykäs
teknologia, Kestävä talous, Avoin
osallisuus, Kumppanuuskehitys,
Innovaatioalustat, Avoin data,
Dynaaminen
kaupunkisuunnittelu

Yritykset, Asukkaat, Julkiset
yhteisöt, Oppilaitokset
Älykäs kaupunki – Tampere
• INKA-kaupunki:
Kehitysympäristöjen ja
kansainvälitystymisväylien sekä
rahoitus ja yhteistyömallien
luominen yrityksille
• PK-yritykset: Pääsy nopeasti
kiinni toimintamalleihin ja
markkinoihin, joihin yksinään ei
olisi mahdollisuutta
• Suuret yritykset: Mahdollisuus
hyödyntää pienten yritysten
innovointikykyä ja -palveluita
toiminnan uudistamiseen ja
kilpailukyvyn ylläpitämiseen
pitkällä tähtäimelle
Tuloksena terveitä
globaaleja
kehitysympäristöjä,
joissa suuret ja
pienemmät yritykset
sekä kaupunkiseudut
tekevät kansallista ja
kansainvälistä
yhteistyötä.
INKA:n ohjelmarakenne
Teemapaketteja
Uudistuva teollisuus
• Teollinen internet uuden liiketoiminnan mahdollistajana
• Tuotteen älykäs ja asiakaslähtöinen uudistuminen
valmistusketjussa
• Kasvumarkkinoiden avaaminen pk-yrityksille
• Valmistavan teollisuuden innovaatioalustat
• Muotoilulla uutta arvoa liiketoimintaan
• Kokonaisuuden koordinointi ja tulosten hyödyntäminen
Teemapaketteja
Älykäs kaupunki
•
•
•
•
•

Älyliikenne
Resurssiviisaat verkostot
Älypalvelut
Nollaenergiarakentaminen
Turvallinen kaupunkielämä
Esimerkki ”Älyliikenne”- teemapaketin
toiminnasta
1.
2.

3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.

Kaupunki haluaa kehittää joukkoliikenteen
mobiilimaksamista
Ratkaisuun tarvitaan yrityskonsortio
(mm. ohjelmistotoimittaja, datan käsittelijä,
laitevalmistaja)
Kokonaiskonseptin muodostaminen
yhteistyökumppaneiden kanssa (strategiatyö)
INKA tarjoaa yrityksille yhteiset työvälineet ja
rahoituksen innovointiin ja kehitykseen.
Mobiilimaksamisen palvelukonsepti ja yritysten
välinen ekosysteemi muodostuu
Kaupunki toimii kehitysalustana ja
käyttöönottajana
Kaupunki kehittyy älykkääksi
Palvelukonsepti monistetaan ja kaupallistetaan
Palvelukonsepti viedään kansainvälisille
markkinoille

 Yritysten tarjonnan
uudistuminen ja
kansainvälistyminen
 Kaupungin
kehittyminen älykkääksi
INKA-rahoitus
• INKA-rahoitus on nopeaa, alkuunsysäävä
rahoitusinstrumentti
• Rahoitusinstrumentit ovat käytössä 02/2014
alkaen
• Yritys voi jatkaa INKA:n avulla luotujen ratkaisujen
kehittämistä TEKES-hankkeena
INKA:n seuraavat askeleet
2013:

Yritysten mielipiteiden kerääminen liiketoiminnan kannalta
tärkeimmistä teemapaketeista ja hankkeista
Kärkihankekokonaisuuksien valmistelu
Teemapakettien vetovastuiden päättäminen
Yhteistyöedustajan valitseminen teollisuuselämästä

2014:

Rahoituselementit käyttöön 02/2014
Teemapaketti: Valmistavan teollisuuden kehitysalustat aloitus
(FIMEC Factoryn käynnistäminen)
Teemapaketti: Älyliikenne aloitus (ITS Factory –toiminnan
käynnistäminen)
Lisätietoja ja ohjelman eteneminen
Uudistuva Teollisuus
Päivi Myllykangas
Toimitusjohtaja, Tredea
040 743 6417
paivi.myllykangas.fi

Älykäs kaupunki
Jari Jokinen
Projektiasiantuntija, Tampereen kaupunki
040 806 2519
jari.jokinen@tampere.fi
Jyrki Laiho
Elinkeino- ja maankäyttöjohtaja, Tampereen kaupunki
050 552 6627
jyrki.laiho@tampere.fi
Kiitos!

More Related Content

Similar to Älyliikenteen merkitys Tampereen seudulle - Päivi Myllykangas Tredea

Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyFinnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyTechFinland
 
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo EskelinenGrowing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo Eskelinengerttusimm
 
Kehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusKehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusTimo Rainio
 
Uudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallitUudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallitTommi Rissanen
 
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyFinnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyTechFinland
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Business Arena Oy
 
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittelyTeollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittelyTekes Programmes and Campaigns
 
Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Timo Rainio
 
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänä
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänäDataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänä
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänäCSC - IT Center for Science
 
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012MaaritVuorela
 
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?Kwork Innovaatiot
 
Innovation speeder inka projekteille
Innovation speeder  inka projekteilleInnovation speeder  inka projekteille
Innovation speeder inka projekteillejarmomarkula
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...CleanTechLatvia
 
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseen
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseenInternetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseen
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseenMirette Kangas
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshareLuovaVeto
 
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppia
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppiaHermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppia
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppiaTimo Rainio
 

Similar to Älyliikenteen merkitys Tampereen seudulle - Päivi Myllykangas Tredea (20)

Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyFinnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
 
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo EskelinenGrowing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
 
Kehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusKehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitus
 
Ely timo ollila
Ely timo ollila Ely timo ollila
Ely timo ollila
 
Uudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallitUudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallit
 
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyyFinnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
Finnish Advanced Manufacturing Network -verkoston toiminta käynnistyy
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
 
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittelyTeollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
 
Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus
 
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänä
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänäDataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänä
Dataintensiivinen laskenta Suomen menestyksen tekijänä
 
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
Kangas kira rahoitus_esimerkein 8.10.2012
 
Pekka Ala-Pietilä: Asiakas edellä kohti kitkatonta Digi-Suomea
Pekka Ala-Pietilä: Asiakas edellä kohti kitkatonta Digi-SuomeaPekka Ala-Pietilä: Asiakas edellä kohti kitkatonta Digi-Suomea
Pekka Ala-Pietilä: Asiakas edellä kohti kitkatonta Digi-Suomea
 
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?
Innovaatioseteliopas - Mikä Innovaatioseteli on?
 
Innovation speeder inka projekteille
Innovation speeder  inka projekteilleInnovation speeder  inka projekteille
Innovation speeder inka projekteille
 
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukanaTALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
TALTIO-hanke käynnistyi - laaja joukko mukana
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
 
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseen
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseenInternetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseen
Internetin agile-budjetoinnista Ylen strategisten kärkituotteiden johtamiseen
 
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku KoponenTekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshare
 
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppia
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppiaHermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppia
Hermia, UT, Tampere - Tehokasta tuotekehitysta, uusia tapoja innovoida ja oppia
 

More from Sonera

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsSonera
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsSonera
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsSonera
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Sonera
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016Sonera
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenSonera
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariSonera
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetSonera
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaSonera
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysSonera
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSonera
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Sonera
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraSonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausSonera
 
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserSonera
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseSonera
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Sonera
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseSonera
 

More from Sonera (20)

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd Insights
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd Insights
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internet
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuina
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
 

Älyliikenteen merkitys Tampereen seudulle - Päivi Myllykangas Tredea

  • 1. Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja Uudistuva teollisuus “Ketterästi kohti kasvua”
  • 3. Mikä INKA on? • Tavoitteena on vahvistaa kansainvälisesti vetovoimaisten innovaatiokeskittymien syntymistä Suomeen. • Ohjelma haastaa kaupunkiseutuja luomaan uudenlaisia osaamiseen pohjautuvia liiketoiminnan kehitysympäristöjä ja edelläkävijämarkkinoita. • Tarkoituksena on, että kaupunkiseudut ja valtio yhdessä vauhdittavat uusien suurten hankekokonaisuuksien aikaansaamista, joilla on myös kansainvälistä näkyvyyttä.
  • 4. Mikä INKA on? • Täydentää hyvin muita keskeisiä innovaatiopolitiikan instrumentteja, kuten Tekesin ohjelmia ja strategisen huippuosaamisen keskittymiä (SHOKit). • Hallinnoinnista vastaa TEKES • Jatkuu vuoteen 2020 asti. • Korvaa osittain vuonna 2013 päättyvän Osaamiskeskusohjelman (OSKE).
  • 5. INKA:n synty • Perustana yritysten lähtökohdat ja tarpeet • Ohjelma rakennettu yhdessä yritysten kanssa • Hyödynnetään opit aikaisempien ohjelmien haasteista
  • 6. INKA on Kokeileva, rohkea, nopea ja tuloksekas  Rahoituksen joustavuus  Asiakas- ja markkinalähtöisyys  Toimiva yhteistyö  Nopea innovointi  Rakenteiltaan ketterä ja iteroiva  Suunnan muutokset mahdollisia  Kyky vastata kilpailuun ja markkinoiden muutoksiin
  • 7. INKA-ohjelmaa toteuttavat kaupunkiseudut Teema Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tulevaisuuden terveys Biotalous Kestävät energiaratkaisut Kyberturvallisuus Kaupunki Tampere Oulu Joensuu Vaasa Jyväskylä Kaupunkiseutujen välinen yhteistyö  Luo yrityksille mahdollisuuden hakea yhteistyökumppaneita ja rahoitusta yli kaupunkirajojen
  • 8.
  • 9. INKA Tampereen kaupunkiseudulla Älykäs kaupunki Uudistuva teollisuus Tampereen kaupunki ja seutukunnat • Kehitysympäristön muodostaja ja testialusta • Kaupunkikehitystoiminnan ja liiketoimintainnovaatioiden yhdistäminen • Seudullisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön kehittäminen Tampereen kaupunkiseudun yritykset • Olemassa olevan yrityspohjan osaamis- ja tietotaito • Yritysten välinen yhteistyö • Valmistavan teollisuuden tarpeet, haasteet ja tulevaisuuden kehityssuunnat • Erityispainopiste konepajateollisuuden kilpailukyvyn nostamisessa
  • 10. Älykkään kaupungin malli Älykäs infra Älykäs liikkuminen Älykäs rakentaminen ja asuminen Innovatiiviset hankinnat, Älykäs teknologia, Kestävä talous, Avoin osallisuus, Kumppanuuskehitys, Innovaatioalustat, Avoin data, Dynaaminen kaupunkisuunnittelu Yritykset, Asukkaat, Julkiset yhteisöt, Oppilaitokset
  • 11. Älykäs kaupunki – Tampere • INKA-kaupunki: Kehitysympäristöjen ja kansainvälitystymisväylien sekä rahoitus ja yhteistyömallien luominen yrityksille • PK-yritykset: Pääsy nopeasti kiinni toimintamalleihin ja markkinoihin, joihin yksinään ei olisi mahdollisuutta • Suuret yritykset: Mahdollisuus hyödyntää pienten yritysten innovointikykyä ja -palveluita toiminnan uudistamiseen ja kilpailukyvyn ylläpitämiseen pitkällä tähtäimelle
  • 12. Tuloksena terveitä globaaleja kehitysympäristöjä, joissa suuret ja pienemmät yritykset sekä kaupunkiseudut tekevät kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.
  • 14. Teemapaketteja Uudistuva teollisuus • Teollinen internet uuden liiketoiminnan mahdollistajana • Tuotteen älykäs ja asiakaslähtöinen uudistuminen valmistusketjussa • Kasvumarkkinoiden avaaminen pk-yrityksille • Valmistavan teollisuuden innovaatioalustat • Muotoilulla uutta arvoa liiketoimintaan • Kokonaisuuden koordinointi ja tulosten hyödyntäminen
  • 16. Esimerkki ”Älyliikenne”- teemapaketin toiminnasta 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Kaupunki haluaa kehittää joukkoliikenteen mobiilimaksamista Ratkaisuun tarvitaan yrityskonsortio (mm. ohjelmistotoimittaja, datan käsittelijä, laitevalmistaja) Kokonaiskonseptin muodostaminen yhteistyökumppaneiden kanssa (strategiatyö) INKA tarjoaa yrityksille yhteiset työvälineet ja rahoituksen innovointiin ja kehitykseen. Mobiilimaksamisen palvelukonsepti ja yritysten välinen ekosysteemi muodostuu Kaupunki toimii kehitysalustana ja käyttöönottajana Kaupunki kehittyy älykkääksi Palvelukonsepti monistetaan ja kaupallistetaan Palvelukonsepti viedään kansainvälisille markkinoille  Yritysten tarjonnan uudistuminen ja kansainvälistyminen  Kaupungin kehittyminen älykkääksi
  • 17. INKA-rahoitus • INKA-rahoitus on nopeaa, alkuunsysäävä rahoitusinstrumentti • Rahoitusinstrumentit ovat käytössä 02/2014 alkaen • Yritys voi jatkaa INKA:n avulla luotujen ratkaisujen kehittämistä TEKES-hankkeena
  • 18. INKA:n seuraavat askeleet 2013: Yritysten mielipiteiden kerääminen liiketoiminnan kannalta tärkeimmistä teemapaketeista ja hankkeista Kärkihankekokonaisuuksien valmistelu Teemapakettien vetovastuiden päättäminen Yhteistyöedustajan valitseminen teollisuuselämästä 2014: Rahoituselementit käyttöön 02/2014 Teemapaketti: Valmistavan teollisuuden kehitysalustat aloitus (FIMEC Factoryn käynnistäminen) Teemapaketti: Älyliikenne aloitus (ITS Factory –toiminnan käynnistäminen)
  • 19. Lisätietoja ja ohjelman eteneminen Uudistuva Teollisuus Päivi Myllykangas Toimitusjohtaja, Tredea 040 743 6417 paivi.myllykangas.fi Älykäs kaupunki Jari Jokinen Projektiasiantuntija, Tampereen kaupunki 040 806 2519 jari.jokinen@tampere.fi Jyrki Laiho Elinkeino- ja maankäyttöjohtaja, Tampereen kaupunki 050 552 6627 jyrki.laiho@tampere.fi