SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 13
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Kasvun ja elinvoiman näkökulma
maakuntauudistuksessa
Elinkeinoministeri Olli Rehn
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Elinkeinoministeri Olli Rehn
Uudistuksen tuettava kasvua
Tavoitteenamme on suunnata Suomen ja suomalaisten
voimavarat kasvuasentoon – työllisyyden, investointien ja
yrittäjyyden edistämiseen.
Maakuntauudistuksessa on hallinnon uudistamisen lisäksi
kyse alueellisen kasvun ja elinvoiman mahdollistamisesta.
Uudistus on tehtävä niin, että maakunnille annetaan parhaat
mahdollisuudet luoda uutta kasvua alueillaan.
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3
1
TE- ja yritys-
palveluista
kasvupalveluja
2
Järjestäjän ja
tuottajan roolin
erottaminen
Aluekehittämis-
järjestelmän
uudistaminen
3
Tähän tavoitteeseen tähdätään
Kasvupalvelut
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 4
TE-palvelut ja yrityspalvelut
kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
Palvelulla edistetään uutta
yritystoimintaa, yritysten kasvua,
uudistumista ja kansainvälistymistä
sekä vastataan työmarkkinoiden
muutoksiin.
Yrityksille rakennetaan sujuva reitti
maakunnista maailmalle ja maailmalta
maakuntiin.
Rakennerahastoasioissa päätösvalta on
maakunnilla. Ne voivat halutessaan
sopia yhteistyöstä ja
keskinäisestä työnjaosta.
TE-palvelutYrityspalvelut
KASVU-
PALVELUT
Järjestäjä – tuottaja -malli
Kasvupalvelua toteutetaan järjestäjä-
tuottajamallilla, jossa järjestämisvastuu on
maakunnalla.
Uudistuksen perusperiaate on
markkinalähtöisyys eli tuottajien lähteminen
samalta viivalta. Silloin järjestäjän ja tuottajien
erottaminen on välttämätöntä.
Monituottajamallissa tuottajina voivat olla
yksityiset yhtiöt, julkisomisteiset yhtiöt ja
kolmannen sektorin toimijat.
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5
Maakunta
Julkis-
omisteinen
yritys
Yksityinen
yritys
Yhdistys
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6
Valtio
Maa-
kunnat
Kunnat
• Alueiden ja koko Suomen menestymisen
edistäminen
• Valtakunnalliset tavoitteet,
alueiden kehittämisen painopisteet
• Hallinnonalojen yhteistyö
• Vastaavat aluekehittämisen strategisesta
kokonaisuudesta alueellaan yhteistyössä
aluekehittämisen kannalta keskeisten
tahojen kanssa
• Tärkeitä kumppaneita aluekehittämisessä
• Edistävät kunnan elinvoimaa
yleisen toimivallan puitteissa
Aluekehittämisen tasot
TEM:n lakiuudistus
• TEM uudistaa yritys- ja TE-palveluita ja
aluekehittämisjärjestelmää koskevat lait
• Valmistelussa on laki kasvupalvelun ja aluekehittämisen
järjestämisestä sekä tarvittavat sisältölait
• Lait uudistetaan kokonaisvaltaisesti vastaamaan uutta
toimintamallia ja hallintojärjestelmää
• Lakipaketti on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn
samanaikaisesti sote- ja maakuntalakien ”toisessa aallossa”
eli HE eduskunnalle kevätistuntokaudella 2017.
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 7
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvupalvelut
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 9
TE-palvelut ja yrityspalvelut
kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.
Palvelulla vastataan työmarkkinoiden
muutoksiin sekä edistetään uutta
yritystoimintaa, yritysten kasvua,
uudistumista ja kansainvälistymistä
Asiakkaita tuetaan yrityksen
elinkaaren ja henkilön työuran
eri vaiheissa.
Palvelut rakennetaan niin että
työnhakijoille avautuu entistä
enemmän mahdollisuuksia ja
työnantajat saavat osaavia
työntekijötä.
TE-palvelutYrityspalvelut
KASVU-
PALVELUT
TE-toimiston asiakasmäärät kasvavat
voimakkaasti
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 10
47 3 2 7 1
97 4 3 9 0
28 0 2 05
08 3 9 582015
2014
2013
2012 100 000
Yksityisen palvelun pilotteja TE-palvelussa
• Työnvälityksen tulosperusteiset pilotit
• Työnvälityksen hankkeita 3–6kk työttömänä olleille, korkeasti koulutetuille ja yli 50-vuotiaille
irtisanotuille
• Palvelujen tuottajat päättävät, millä keinoilla asiakkaiden työllistymistä parhaiten edistetään
• Palkkio maksetaan asiakkaan työllistymisestä tai yritystoiminnan käynnistämisestä
• Työnhaun tukea koskevat pilotit
• Tuetaan nuorten pääsyä oppisopimuskoulututukseen erityisesti omistajanvaihdosta
harkitseviin yrityksiin
• Työnhakuvalmennusten sisältöjä monipuolistetaan yrittäjätyötä tukevaksi
• Proaktiivinen työllistymisen malli korkeasti koulutetuille
• Uudenlaisen yrityspalvelun ja yritysyhteistyön toimintamalleja koskevat
pilotit
• Yrittäjyyden ja omistajanvaihdosten toteutumisen edistäminen
• Pienten kasvuhakuisten yritysten rekrytointikynnyksen madaltaminen
• Maahanmuuttajien työllistymistä tukevat pilotit
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 11
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut
• Maakuntamalliin siirtymistä pyritään tukemaan toteuttamalla vuosina 2017 ja 2018 työvoima-
ja yrityspalvelujen alueellisia kokeiluja
• Kokeilualueita on valittu 9, joista 3 maakunnallista ja 6 kahden tai useamman kunnan
alueella toteutettavaa kokeilua
• Maakunnallisissa kokeiluissa keskiössä on järjestäjä–tuottajamallin kokeileminen ja
kehittäminen tavoitteena luoda kokonaisvaltainen palvelumalli
• Useamman kunnan kokeiluissa keskiössä on asiakaslähtöisen palvelun erilaisten
tuottamismallien kokeileminen ja kehittäminen
• Kokeilualueet: Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Karjala; Kuopio- Siilinjärvi-
Suonenjoki-Tuusniemi, Pori-Rauma, Turun seutu, Tampereen kaupunkiseutu sekä
Sastamala-Punkalaidun, Oulun kaupunkiseutu, Rovaniemi-Kemi-Kemijärvi-Tornio-Sodankylä
• Kokeilualueet kattavat 88 kuntaa, TE-toimistoja mukana 9
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 12
Työmarkkinatorin visio
• Kohtaamispaikka työvoiman
kysynnälle ja tarjonnalle.
• Kaikille yhteinen digitaalisen
työnvälityksen kansallinen
palvelualusta
• Analytiikkaa, automaatiota ja
tekoälyä hyödyntävä
työnvälityspalvelu
6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 13

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP
 
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013SDP
 
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseenSDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseenSDP
 
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäSDP
 
Teollisuuspoliittinen ohjelma
Teollisuuspoliittinen ohjelmaTeollisuuspoliittinen ohjelma
Teollisuuspoliittinen ohjelmaSDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaSDP
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiSDP
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaSDP
 
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...Finanssiala ry - Finance Finland
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP
 
Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013SDP
 

Was ist angesagt? (20)

SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
 
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksiSAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
 
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihiTyömarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
 
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
 
SAK:n lähtökohtia kolmikantavalmisteluun
SAK:n lähtökohtia kolmikantavalmisteluunSAK:n lähtökohtia kolmikantavalmisteluun
SAK:n lähtökohtia kolmikantavalmisteluun
 
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseenSDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
 
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
 
Teollisuuspoliittinen ohjelma
Teollisuuspoliittinen ohjelmaTeollisuuspoliittinen ohjelma
Teollisuuspoliittinen ohjelma
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linja
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekartta
 
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
 
Ansiorekisteri-seminaarin alustus
Ansiorekisteri-seminaarin alustusAnsiorekisteri-seminaarin alustus
Ansiorekisteri-seminaarin alustus
 
Kohti työllisyystavoitetta – SAK:n kuuden kohdan työpaketti
Kohti työllisyystavoitetta – SAK:n kuuden kohdan työpakettiKohti työllisyystavoitetta – SAK:n kuuden kohdan työpaketti
Kohti työllisyystavoitetta – SAK:n kuuden kohdan työpaketti
 
Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013
 
Vähemmän keppiä, enemmän porkkanaa
Vähemmän keppiä, enemmän porkkanaaVähemmän keppiä, enemmän porkkanaa
Vähemmän keppiä, enemmän porkkanaa
 

Andere mochten auch

Hallituksen esitys julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...
Hallituksen esitys julkisesta työvoima  ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...Hallituksen esitys julkisesta työvoima  ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...
Hallituksen esitys julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluistaEhdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluistaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki Räisänen
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki RäisänenOpintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki Räisänen
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki RäisänenTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittelyOsallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittelyTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimus
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimusKiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimus
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimusTyö- ja elinkeinoministeriö
 
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteestaMinisteri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteestaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...
 Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K... Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...
Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...Työ- ja elinkeinoministeriö
 

Andere mochten auch (13)

Hallituksen esitys julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...
Hallituksen esitys julkisesta työvoima  ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...Hallituksen esitys julkisesta työvoima  ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...
Hallituksen esitys julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain, työ...
 
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluistaEhdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Ehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
 
Johtaja Olli Kosken kommenttipuheenvuoro 24.1.2017
Johtaja Olli Kosken kommenttipuheenvuoro 24.1.2017Johtaja Olli Kosken kommenttipuheenvuoro 24.1.2017
Johtaja Olli Kosken kommenttipuheenvuoro 24.1.2017
 
Kasvua maailmalta
Kasvua maailmaltaKasvua maailmalta
Kasvua maailmalta
 
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030
 
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki Räisänen
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki RäisänenOpintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki Räisänen
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki Räisänen
 
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittelyOsallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely
Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely
 
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimus
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimusKiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimus
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus ja Höylä-sopimus
 
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016
TEM:n lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, syksy 2016
 
Bruegel annual meetings 6.9.2016 minister Rehn
Bruegel annual meetings 6.9.2016 minister RehnBruegel annual meetings 6.9.2016 minister Rehn
Bruegel annual meetings 6.9.2016 minister Rehn
 
Energiatehokkuussopimukset 2017-2025
Energiatehokkuussopimukset 2017-2025Energiatehokkuussopimukset 2017-2025
Energiatehokkuussopimukset 2017-2025
 
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteestaMinisteri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta
Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta
 
Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...
 Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K... Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...
Energia- ja ilmastostrategian perusskenaarion julkistus 15.6.2016. Petteri K...
 

Ähnlich wie Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa

Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Esa Blomberg
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)Tyoelamaverkosto
 
Turun seudun kuntakierros 2018
Turun seudun kuntakierros 2018 Turun seudun kuntakierros 2018
Turun seudun kuntakierros 2018 Business Turku
 
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleMaakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleTyö- ja elinkeinoministeriö
 
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaaliTyöterveyslaitos
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018THL
 
Alasoini toimialaseminaari 141029
Alasoini toimialaseminaari 141029Alasoini toimialaseminaari 141029
Alasoini toimialaseminaari 141029Tyoelama2020
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Maaseutupolitiikan verkosto
 
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareYrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareMS SOSTE
 
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminen
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminenMarkku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminen
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminenSitra / Ekologinen kestävyys
 

Ähnlich wie Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa (20)

Ministeri Rehnin esitys yrittäjyyspaketista
Ministeri Rehnin esitys yrittäjyyspaketistaMinisteri Rehnin esitys yrittäjyyspaketista
Ministeri Rehnin esitys yrittäjyyspaketista
 
Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
 
syke-opas_2008
syke-opas_2008syke-opas_2008
syke-opas_2008
 
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)
Perehdytys Työelämä 2020 –hanke, Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto (2017)
 
Turun seudun kuntakierros 2018
Turun seudun kuntakierros 2018 Turun seudun kuntakierros 2018
Turun seudun kuntakierros 2018
 
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
 
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleMaakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
 
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali
27.4.2017 Yrittäjien aamukahvien esitysmateriaali
 
Palveluita muutostilanteisiin
Palveluita muutostilanteisiinPalveluita muutostilanteisiin
Palveluita muutostilanteisiin
 
Missä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - KasvupalvelutMissä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - Kasvupalvelut
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
 
Alasoini toimialaseminaari 141029
Alasoini toimialaseminaari 141029Alasoini toimialaseminaari 141029
Alasoini toimialaseminaari 141029
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 
Selvityshenkilöiden esitys yrittäjyysstrategiaksi
Selvityshenkilöiden esitys yrittäjyysstrategiaksiSelvityshenkilöiden esitys yrittäjyysstrategiaksi
Selvityshenkilöiden esitys yrittäjyysstrategiaksi
 
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
 
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareYrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
 
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminen
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminenMarkku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminen
Markku Sjöstedt 15.5.2013: Teolliset symbioosit ja pääomasijoittaminen
 
Ely timo ollila
Ely timo ollila Ely timo ollila
Ely timo ollila
 
Suomi elää yrittäjyydestä
Suomi elää yrittäjyydestäSuomi elää yrittäjyydestä
Suomi elää yrittäjyydestä
 

Mehr von Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Työ- ja elinkeinoministeriö
 

Mehr von Työ- ja elinkeinoministeriö (20)

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
 
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
 
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaaKohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
 
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteLyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
 
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
 
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tuloksetPk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
 
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
 
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisestaFaktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
 
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
 
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteenOsatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
 
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
 
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
 

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa

  • 1. Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
  • 3. Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata Suomen ja suomalaisten voimavarat kasvuasentoon – työllisyyden, investointien ja yrittäjyyden edistämiseen. Maakuntauudistuksessa on hallinnon uudistamisen lisäksi kyse alueellisen kasvun ja elinvoiman mahdollistamisesta. Uudistus on tehtävä niin, että maakunnille annetaan parhaat mahdollisuudet luoda uutta kasvua alueillaan. 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3 1 TE- ja yritys- palveluista kasvupalveluja 2 Järjestäjän ja tuottajan roolin erottaminen Aluekehittämis- järjestelmän uudistaminen 3 Tähän tavoitteeseen tähdätään
  • 4. Kasvupalvelut 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 4 TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin. Yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin. Rakennerahastoasioissa päätösvalta on maakunnilla. Ne voivat halutessaan sopia yhteistyöstä ja keskinäisestä työnjaosta. TE-palvelutYrityspalvelut KASVU- PALVELUT
  • 5. Järjestäjä – tuottaja -malli Kasvupalvelua toteutetaan järjestäjä- tuottajamallilla, jossa järjestämisvastuu on maakunnalla. Uudistuksen perusperiaate on markkinalähtöisyys eli tuottajien lähteminen samalta viivalta. Silloin järjestäjän ja tuottajien erottaminen on välttämätöntä. Monituottajamallissa tuottajina voivat olla yksityiset yhtiöt, julkisomisteiset yhtiöt ja kolmannen sektorin toimijat. 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5 Maakunta Julkis- omisteinen yritys Yksityinen yritys Yhdistys
  • 6. 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6 Valtio Maa- kunnat Kunnat • Alueiden ja koko Suomen menestymisen edistäminen • Valtakunnalliset tavoitteet, alueiden kehittämisen painopisteet • Hallinnonalojen yhteistyö • Vastaavat aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta alueellaan yhteistyössä aluekehittämisen kannalta keskeisten tahojen kanssa • Tärkeitä kumppaneita aluekehittämisessä • Edistävät kunnan elinvoimaa yleisen toimivallan puitteissa Aluekehittämisen tasot
  • 7. TEM:n lakiuudistus • TEM uudistaa yritys- ja TE-palveluita ja aluekehittämisjärjestelmää koskevat lait • Valmistelussa on laki kasvupalvelun ja aluekehittämisen järjestämisestä sekä tarvittavat sisältölait • Lait uudistetaan kokonaisvaltaisesti vastaamaan uutta toimintamallia ja hallintojärjestelmää • Lakipaketti on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn samanaikaisesti sote- ja maakuntalakien ”toisessa aallossa” eli HE eduskunnalle kevätistuntokaudella 2017. 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 7
  • 8. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
  • 9. Kasvupalvelut 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 9 TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla vastataan työmarkkinoiden muutoksiin sekä edistetään uutta yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä Asiakkaita tuetaan yrityksen elinkaaren ja henkilön työuran eri vaiheissa. Palvelut rakennetaan niin että työnhakijoille avautuu entistä enemmän mahdollisuuksia ja työnantajat saavat osaavia työntekijötä. TE-palvelutYrityspalvelut KASVU- PALVELUT
  • 10. TE-toimiston asiakasmäärät kasvavat voimakkaasti 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 10 47 3 2 7 1 97 4 3 9 0 28 0 2 05 08 3 9 582015 2014 2013 2012 100 000
  • 11. Yksityisen palvelun pilotteja TE-palvelussa • Työnvälityksen tulosperusteiset pilotit • Työnvälityksen hankkeita 3–6kk työttömänä olleille, korkeasti koulutetuille ja yli 50-vuotiaille irtisanotuille • Palvelujen tuottajat päättävät, millä keinoilla asiakkaiden työllistymistä parhaiten edistetään • Palkkio maksetaan asiakkaan työllistymisestä tai yritystoiminnan käynnistämisestä • Työnhaun tukea koskevat pilotit • Tuetaan nuorten pääsyä oppisopimuskoulututukseen erityisesti omistajanvaihdosta harkitseviin yrityksiin • Työnhakuvalmennusten sisältöjä monipuolistetaan yrittäjätyötä tukevaksi • Proaktiivinen työllistymisen malli korkeasti koulutetuille • Uudenlaisen yrityspalvelun ja yritysyhteistyön toimintamalleja koskevat pilotit • Yrittäjyyden ja omistajanvaihdosten toteutumisen edistäminen • Pienten kasvuhakuisten yritysten rekrytointikynnyksen madaltaminen • Maahanmuuttajien työllistymistä tukevat pilotit 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 11
  • 12. Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut • Maakuntamalliin siirtymistä pyritään tukemaan toteuttamalla vuosina 2017 ja 2018 työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisia kokeiluja • Kokeilualueita on valittu 9, joista 3 maakunnallista ja 6 kahden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua • Maakunnallisissa kokeiluissa keskiössä on järjestäjä–tuottajamallin kokeileminen ja kehittäminen tavoitteena luoda kokonaisvaltainen palvelumalli • Useamman kunnan kokeiluissa keskiössä on asiakaslähtöisen palvelun erilaisten tuottamismallien kokeileminen ja kehittäminen • Kokeilualueet: Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Karjala; Kuopio- Siilinjärvi- Suonenjoki-Tuusniemi, Pori-Rauma, Turun seutu, Tampereen kaupunkiseutu sekä Sastamala-Punkalaidun, Oulun kaupunkiseutu, Rovaniemi-Kemi-Kemijärvi-Tornio-Sodankylä • Kokeilualueet kattavat 88 kuntaa, TE-toimistoja mukana 9 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 12
  • 13. Työmarkkinatorin visio • Kohtaamispaikka työvoiman kysynnälle ja tarjonnalle. • Kaikille yhteinen digitaalisen työnvälityksen kansallinen palvelualusta • Analytiikkaa, automaatiota ja tekoälyä hyödyntävä työnvälityspalvelu 6.10.2016Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 13