SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 1
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Ulkoasiainministeriö vastaa kritiikkiin

Ulkoasiainministeriöstä myönnetään, että Somalia on kehitysyhteistyön ja humanitaarisenkin
avun kohdemaana aivan erityisen haastava. Ministeriön vastineessa Kuel Jokin ja Miikan
Pölkin helmikuiseen vieraskynään todetaan, että ”Somalian tukeminen edellyttää
kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja
kriisinhallinta koordinoidaan parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen aikaansaamiseksi. Nämä
toimet eivät ole toisiaan poissulkevia.”

Ulkoasianministeriöstä sanotaan, että Somalian epävakaan tilanteen ja keskushallinnon
puuttumisen vuoksi ainoita tapoja toimia maassa ovat joko humanitaarinen apu tai yhteistyö
paikallistason, useimmissa tapauksissa kansalaisjärjestöjen kanssa. Samanaikaisesti ministeriö
tukee muun muassa Afrikan unionin rauhanturvaoperaatiota AMISOMia Euroopan unionin
Afrikan rauhanrahastosta.

Ulkoasiainministeriöstä painotetaan, että Somaliassa toimivien suomalaisten
kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön kautta tuetaan ihmisten jokapäiväistä selviytymistä.
Hankkeiden avulla ylläpidetään muun muassa nuorten ja aikuisten peruskoulutusta sekä äitien
ja lasten terveydenhuoltoa.

Vastineessa sanotaan, että valtion tuen saaminen edellyttää kansalaisjärjestöiltä osoitettua
osaamista, kapasiteettia ja korkealaatuista hankesuunnitelmaa. Valtion tuen myöntämisen
yhteydessä arvioidaan hankkeen sisältöä, toimintoja, tavoiteltavia tuloksia, vaikuttavuutta ja
kestävyyttä.

Ulkoasiainministeriö toteaa, että vuosittainen raportointi on vain yksi keino tuen perillemenon
seurannassa. ”Suomalaisten järjestöjen työntekijät vierailevat säännöllisesti Somaliassa ja he
raportoivat seurantamatkoistaan myös ulkoministeriölle. Välittömät yhteydet ministeriön ja
järjestöjen välillä sekä henkilökohtaiset tapaamiset luovat ilmapiirin, jossa koetetaan tunnistaa
riskit ja pyritään löytämään keinoja niiden poistamiseksi”, huomautetaan vastineessa.


Lue vastine kokonaisuudessaan verkosta: http://formin.finland.fi/public/ → uutiset, helmikuu,
artikkeli otsikolla ”Suomi tukee Somaliaa monella tavalla”

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von SYL

130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufyeSYL
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereSYL
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113SYL
 
Eka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jyEka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jySYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenSYL
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 

Mehr von SYL (20)

130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
20130115 utufye
20130115 utufye20130115 utufye
20130115 utufye
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampere
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113
 
Eka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jyEka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jy
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 

Pakolaisuus kainalo somalia_ um vastine

  • 1. Ulkoasiainministeriö vastaa kritiikkiin Ulkoasiainministeriöstä myönnetään, että Somalia on kehitysyhteistyön ja humanitaarisenkin avun kohdemaana aivan erityisen haastava. Ministeriön vastineessa Kuel Jokin ja Miikan Pölkin helmikuiseen vieraskynään todetaan, että ”Somalian tukeminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja kriisinhallinta koordinoidaan parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen aikaansaamiseksi. Nämä toimet eivät ole toisiaan poissulkevia.” Ulkoasianministeriöstä sanotaan, että Somalian epävakaan tilanteen ja keskushallinnon puuttumisen vuoksi ainoita tapoja toimia maassa ovat joko humanitaarinen apu tai yhteistyö paikallistason, useimmissa tapauksissa kansalaisjärjestöjen kanssa. Samanaikaisesti ministeriö tukee muun muassa Afrikan unionin rauhanturvaoperaatiota AMISOMia Euroopan unionin Afrikan rauhanrahastosta. Ulkoasiainministeriöstä painotetaan, että Somaliassa toimivien suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön kautta tuetaan ihmisten jokapäiväistä selviytymistä. Hankkeiden avulla ylläpidetään muun muassa nuorten ja aikuisten peruskoulutusta sekä äitien ja lasten terveydenhuoltoa. Vastineessa sanotaan, että valtion tuen saaminen edellyttää kansalaisjärjestöiltä osoitettua osaamista, kapasiteettia ja korkealaatuista hankesuunnitelmaa. Valtion tuen myöntämisen yhteydessä arvioidaan hankkeen sisältöä, toimintoja, tavoiteltavia tuloksia, vaikuttavuutta ja kestävyyttä. Ulkoasiainministeriö toteaa, että vuosittainen raportointi on vain yksi keino tuen perillemenon seurannassa. ”Suomalaisten järjestöjen työntekijät vierailevat säännöllisesti Somaliassa ja he raportoivat seurantamatkoistaan myös ulkoministeriölle. Välittömät yhteydet ministeriön ja järjestöjen välillä sekä henkilökohtaiset tapaamiset luovat ilmapiirin, jossa koetetaan tunnistaa riskit ja pyritään löytämään keinoja niiden poistamiseksi”, huomautetaan vastineessa. Lue vastine kokonaisuudessaan verkosta: http://formin.finland.fi/public/ → uutiset, helmikuu, artikkeli otsikolla ”Suomi tukee Somaliaa monella tavalla”